Timo Soini kuittailee blogissaan Helsingin Sanomille. Soini vinoilee siitä, että Hesarilla on ollut tapana nähdä hänessä haastattelutilanteissa kireyttä ja vaisuutta entisen lupsakkuuden sijaan ja tulkita tämä vaaliväsymykseksi tai puolueen ongelmiksi.
Soinin kirjoituksesta käy ilmi myös se huvittava seikka, miten Hesari tulee luonnehtineeksi näissä yhteyksissä myös puolueen kannattajakuntaa, tyyliin että se nyt on sellaista että se äänestää Soinia ja puoluetta sanoi Soini mitä tahansa. Eikö, Helsingin Sanomat, olekin ilkeä äänestäjäkunta sellainen.
Hesarin asennoitumista kommentoidessaan Soini tiivistää viestinsä seuraavaan ”helmeen”: ”No mitäs pienistä, iso lehti, iso virhemarginali.” Tämä nauratti meikäläistä aivan hervottomasti ja pitkään, niin pitkään, että ehdin samalla miettiä, mikä siinä nauratti, kun vitsi se ei ainakaan ollut.
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Facebookin tulos tipahti – nyt jo
Eräässä aiemmassa blogimerkinnässäni arvioin Facebookin kohtuulliseksi markkina-arvoksi enintään 50 miljardia dollaria. Kaikki Facebook-uutiset ovat kuitenkin hehkuttaneet kuorossa sataa miljardia, joka perustuu tähän mennessä Facebookilla tehtyihin kauppoihin.
Tein aiemman arvioni sen oletuksen pohjalta, että Facebookin tulos saavuttaisi lähivuosina 3,5 miljardin dollarin tason ja kasvuvauhti tasaantuisi. Laitoin p/e-luvuksi melko maltillisen 15, koska nopeaa kasvua ei siis enää olisi odotettavissa tuossa vaiheessa. 15 x 3,5 miljardia on 52,5 miljardia, joten Facebookin markkina-arvo olisi näin enintään 50 miljardin dollarin luokkaa.
Nyt oli sitten minullekin yllätys Kauppalehden uutinen, jonka mukaan Facebookin tulos on pudonnut reippaasti. Ollaan vasta tässä vaiheessa yrityksen taivalta, ja nyt jo heikkenee. Liikevaihto on kyllä kasvanut 45 prosenttia, mutta ei auta kun panostukset ovat kasvaneet rahamääräisesti enemmän kuin liikevaihto. Panostusten eli kulujen lisäys onkin ollut kova, kuten uutisesta käy ilmi. Mutta ei edes kovilla panostuksilla ole saatu nettohyötyä. Milloinkahan sitä sitten saadaan, jos ei nyt.
Facebook selittää tuloksen hiipumista sillä, että uudet käyttäjät tuovat huonommin rahaa kuin tähänastiset käyttäjät. Selitys on varmaankin hyvä, mutta sehän vain ennakoi huonoa tulevaisuutta.
Kaikki merkit viittaavat siis huonompaan. Ei ainakaan mistään kasvuloikasta ole enää kyse. Pitäisi kuitenkin olla, jos halutaan järkeviä perusteita Facebookin sadan miljardin dollarin markkina-arvolle.
Jos käykin niin pahasti, että Facebookin vuositulos jämähtää noin miljardiin dollariin, firman arvo edellä mainituin perustein jäisi alle 20 miljardin dollarin. Nyt puhellaan sadasta miljardista, joten tuohan olisi lähinnä normaalia, siis tuo 20 miljardia. 80 prosentin pudotus on aika yleistä.
Aivan ensimmäinen mutu-arvioni (aiempaa blogikirjoitusta tehdessäni) Facebookin vakiintuneeksi markkina-arvoksi oli noin 30 miljardia dollaria ihan sen perusteella, miten näissä kohukasvutapauksissa on yleensä käynyt. Pidin tuota mutua kuitenkin siinä vaiheessa liian ronskina, mutta saa nyt sitten nähdä.
On kuitenkin muistettava, kuten viime merkinnässäkin totesin, että Facebookin markkina-arvoa ei ehkä voidakaan arvioida osakkeenomistajan odotettavissa olevilla osingoilla, sillä Facebook ei ilmeisesti aio jakaa osinkoja. Että sillä lailla.
Tein aiemman arvioni sen oletuksen pohjalta, että Facebookin tulos saavuttaisi lähivuosina 3,5 miljardin dollarin tason ja kasvuvauhti tasaantuisi. Laitoin p/e-luvuksi melko maltillisen 15, koska nopeaa kasvua ei siis enää olisi odotettavissa tuossa vaiheessa. 15 x 3,5 miljardia on 52,5 miljardia, joten Facebookin markkina-arvo olisi näin enintään 50 miljardin dollarin luokkaa.
Nyt oli sitten minullekin yllätys Kauppalehden uutinen, jonka mukaan Facebookin tulos on pudonnut reippaasti. Ollaan vasta tässä vaiheessa yrityksen taivalta, ja nyt jo heikkenee. Liikevaihto on kyllä kasvanut 45 prosenttia, mutta ei auta kun panostukset ovat kasvaneet rahamääräisesti enemmän kuin liikevaihto. Panostusten eli kulujen lisäys onkin ollut kova, kuten uutisesta käy ilmi. Mutta ei edes kovilla panostuksilla ole saatu nettohyötyä. Milloinkahan sitä sitten saadaan, jos ei nyt.
Facebook selittää tuloksen hiipumista sillä, että uudet käyttäjät tuovat huonommin rahaa kuin tähänastiset käyttäjät. Selitys on varmaankin hyvä, mutta sehän vain ennakoi huonoa tulevaisuutta.
Kaikki merkit viittaavat siis huonompaan. Ei ainakaan mistään kasvuloikasta ole enää kyse. Pitäisi kuitenkin olla, jos halutaan järkeviä perusteita Facebookin sadan miljardin dollarin markkina-arvolle.
Jos käykin niin pahasti, että Facebookin vuositulos jämähtää noin miljardiin dollariin, firman arvo edellä mainituin perustein jäisi alle 20 miljardin dollarin. Nyt puhellaan sadasta miljardista, joten tuohan olisi lähinnä normaalia, siis tuo 20 miljardia. 80 prosentin pudotus on aika yleistä.
Aivan ensimmäinen mutu-arvioni (aiempaa blogikirjoitusta tehdessäni) Facebookin vakiintuneeksi markkina-arvoksi oli noin 30 miljardia dollaria ihan sen perusteella, miten näissä kohukasvutapauksissa on yleensä käynyt. Pidin tuota mutua kuitenkin siinä vaiheessa liian ronskina, mutta saa nyt sitten nähdä.
On kuitenkin muistettava, kuten viime merkinnässäkin totesin, että Facebookin markkina-arvoa ei ehkä voidakaan arvioida osakkeenomistajan odotettavissa olevilla osingoilla, sillä Facebook ei ilmeisesti aio jakaa osinkoja. Että sillä lailla.
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Media ylireagoi Helena Erosen blogikirjoitukseen
Helena Erosen niin sanotusta kohublogimerkinnästä tuli hetkeksi Suomen lähes suurin paheksunnan aihe, josta yhden jos toisenkin kuului vouhkata. Ensin en ollut kiinnostunut koko pöyristymisaallosta, mutta uteliaisuus heräsi lopulta.
Oletin etukäteen, että median ja joidenkin muiden kommentoijien vouhkaaminen on ollut aiheetonta. Mutta kun ilmeisesti Turun Sanomien innoittamina Helsingin Sanomat ja osa muista kommentoijista on nuijinut Erosen blogimerkintää rankasti, olihan minunkin luettava mitä Eronen on todella kirjoittanut.
Kun näin tekstin edessäni, viivyttelin lukemisen aloittamista. En rohjennut aloittaa, koska tuntui samalta kuin tuntuisi luultavasti levyraadissa. Kun pitää arvioida esitystä, siihen ei osaakaan enää suhtautua aidosti ja spontaanisti vaan nimenomaan arvioijana. Tällainen olotila häiritsee. Siinä käy helposti niin, että kyseinen tuotos, tässä tapauksessa teksti, ei tunnu miltään eikä herätä mitään, mikä ei siis johdu tekstistä vaan kontekstista (osasinpas käyttää tätä niin hienoa sanaa!).
No lopulta uskaltauduin lukemaan tuon tekstin, ja niinhän siinä kävi kuin ennakoin. Jäin siis ihmettelemään, miksi siitä Erosen blogimerkinnästä oikein pöyristyttiin, järkytyttiin ja vaikka mitä. Miten siitä onnistuttiin löytämään ties mitä symboliikkaa ja sitä sun tätä kontekstia? Minulle Erosen teksti oli harmiton pläjäys ja siinä se. Yritin toki miettiä, olisiko siinä jotakin paheksuttavaa. Onnistuisinko edes jotenkin pahoittamaan mieleni jonkun ryhmän tai ihmisen puolesta, mutta en kyllä onnistunut. Tosin yksi ”ryhmä” kävi mielessä, jonka jotkut edustajat ovat saattaneet suuttua pahasti tai ovat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen ja päättäneet suuttua. Jos näin on, ovat reagoineet totaalisen överisti.
En viitsi tässä ruveta viisastelemaan tarkemmin, miksi koin (hieno sana tämä koin, sitä pitäisi välttää) tekstin harmittomaksi. Minä kirjoitan nyt blogitekstiä enkä aio ruveta suuruudenhulluksi tehdäkseni tästä tutkielmaa. Pientä rajaa eikö niin!
Itse asiassa nyt muistan, mikä oli yksi merkittävä sysäys etsiä tuo teksti. Se sysäys oli se, että joku kommentoija jossakin paheksui tekstiä jotenkin ikään kuin sen kontekstin pohjalta eli ei pelkästään yksittäisenä tekstinä. No ehkä minä tämänkin kommentin ymmärsin lopulta väärin, kun ajattelin kontekstilla tarkoitettavan sitä, mitä Eronen on blogissaan kirjoitellut aikaisemmin. Luin hänen blogiaan taaksepäin viime vuoden heinäkuulle asti, mutta ei siinä kontekstissa ollut mitään raskauttavaa. Eivät Erosen tekstit olleet törkeitä eikä kirjoittajasta paljastunut törkeitä asenteita.
Kuluihan tuossa lukemisessa aikaa, ja ajattelin ettei yhteen bloggaukseen saa mennä näin kauan. Mutta hyvä se oli, että luin, sillä näin minusta tuli Erosen blogin lukija myös jatkossa.
Sitten luin Uuden Suomen Markku Huuskon näkemyksen Erosen kirjoituksesta. Olin sitä jo kerran aloittanut, mutta lopetin koska en halua olla pelkkä keskustelusta keskustelija. Enkä toki nytkään ole varsinainen keskustelija, sillä en aio osallistua tästä aiheesta keskustelemiseen muualla kuin omassa blogissani. Huuskon puheenvuoron kommentoijien kommentit olivat enimmäkseen Eros-myönteisiä, mikä on ihan hyvä juttu. Mutta koko kohun ydin onkin Turun Sanomien juttu Erosen kirjoituksesta ja ehkä vielä enemmän Helsingin Sanomien erityisen paheksuva pääkirjoitus. Siis oikein pääkirjoitus. Ne siis piti lukea ehdottomasti.
Turun Sanomien juttu vaikutti lähinnä toteamusluettelolta tyyliin, että Eronen ehdottaa niin ja niin, millä kuitenkin samalla kai halutaan tuoda esille ajatus että Eronen tarkoittaa sanatarkasti mitä sanoo eli antaa ikään kuin toimenpideohjeen viranomaisille. Mutta enhän minä tiedä, mitä Turun Sanomat jutullaan lopulta sanoo puhumattakaan siitä mitä haluaa sanoa.
Helsingin Sanomien pääkirjoitus sen sijaan oli erittäin paheksuva. Ja tässä kohtaa taisin vasta tajuta, mitä se joku närkästynyt kommentoija jossakin tarkoitti kontekstilla. Ehkä hän tarkoittikin historian pahuuksia, joista Helsingin Sanomien pääkirjoitus muistutti ja joihin se liitti Erosen blogikirjoituksen. Liitti se sen moneen muuhunkin kontekstiin kuten Erosen asemaan ja perussuomalaisiin. Ja toihan Turun Sanomatkin kai kontekstia jotenkin sivumennen esille.
Minua vaan on alkanut ällöttää tällainen väkinäinen kaiken mahdollisen kontekstointi, symbolointi ja tunteilulla kuohuttaminen. Eikö voitaisi suhtautua lehtikirjoituksissakin asioihin yksinkertaisemmin. Mikä hiton pakko kaikkea on liittää aina kaikkeen. Ei pidä nähdä sellaista, mitä ei ole. On kaukaa haettu, että Erosen kirjoitus saisi nyt aikaan joitakin kauheuksia. Toinen tärkeä huomautukseni on, että ei kenenkään kaikkia tuotoksia pidä liittää ko. henkilön viralliseen asemaan. On vapaa yksityinen asema ja sitten on asemia, joihin liittyvät sanomiset ovat toisenlaisen arvioinnin kohteina jos on tarpeen. Mutta Erosen kohdalla ei ole mitään tällaista epäselvyyttä tämän niin sanotun kohublogimerkinnän suhteen.
Tuosta kaiken sanomisen kontekstoimisesta sanojan viralliseen asemaan ja myös kaikkeen muuhun olen joskus keksinyt? huonon termin yliyhteiskunnallistaminen.
Lukiessani Erosen blogia pitkän matkaa taaksepäin mieleeni tulikin tämän tästä, että aha tästä kirjoituksesta ne ovat suuttuneet joskus mutta eivät riittävästi jotta löytäisivät syyn kirjoittajan julmetunmoiselle jahtaamiselle. Tai ovat ehkä jahdanneet ennenkin, mutta en ole niin seurannut. Jatkuvastihan tätä kohuriippuvuutta tuntuu esiintyvän ja vielä lisääntyvässä määrin. Mutta nyt sitten tuli muka se superpaha kirjoitus, josta saattoi jo vaikka suuttua. Siis nyt paheksujat saivat syyn kasata kaiken menneen ärsyyntymisensä Erosen kirjoituksia kohtaan ja ilmoittaa suuttumuksen syyksi tämän ns. kohutekstin. Siinä mielessä siis kontekstilla voidaan ymmärtää myös näitä vanhoja blogimerkintöjä.
Sekin muuten oli ihan puppua, mitä joku kommentoi, että Erosen puheena oleva blogimerkintä on jatkuvaa saman toistoa. Ei se ollut, vaan se oli sen tyylinen kuin sen sopiikin olla. Olikohan sama kommentoija, kun toi vähintäänkin epäsuorasti esille omaa mahtavaa kirjallista sivistystään ja siinä samalla nuiji Erosen tekstin kirjalliset ansiot maan rakoon.
Voi tätä paheksunnan, närkästymisen, pöyristymisen, itsetehostuksen, tärkeilyn ja ilmeisesti kiusanteon määrää. Voisiko media mahtavana toimijana lopettaa tämän ”sisällissotimisen” ja keskittyä vaikkapa Suomen ulkoisiin uhkiin.
Oletin etukäteen, että median ja joidenkin muiden kommentoijien vouhkaaminen on ollut aiheetonta. Mutta kun ilmeisesti Turun Sanomien innoittamina Helsingin Sanomat ja osa muista kommentoijista on nuijinut Erosen blogimerkintää rankasti, olihan minunkin luettava mitä Eronen on todella kirjoittanut.
Kun näin tekstin edessäni, viivyttelin lukemisen aloittamista. En rohjennut aloittaa, koska tuntui samalta kuin tuntuisi luultavasti levyraadissa. Kun pitää arvioida esitystä, siihen ei osaakaan enää suhtautua aidosti ja spontaanisti vaan nimenomaan arvioijana. Tällainen olotila häiritsee. Siinä käy helposti niin, että kyseinen tuotos, tässä tapauksessa teksti, ei tunnu miltään eikä herätä mitään, mikä ei siis johdu tekstistä vaan kontekstista (osasinpas käyttää tätä niin hienoa sanaa!).
No lopulta uskaltauduin lukemaan tuon tekstin, ja niinhän siinä kävi kuin ennakoin. Jäin siis ihmettelemään, miksi siitä Erosen blogimerkinnästä oikein pöyristyttiin, järkytyttiin ja vaikka mitä. Miten siitä onnistuttiin löytämään ties mitä symboliikkaa ja sitä sun tätä kontekstia? Minulle Erosen teksti oli harmiton pläjäys ja siinä se. Yritin toki miettiä, olisiko siinä jotakin paheksuttavaa. Onnistuisinko edes jotenkin pahoittamaan mieleni jonkun ryhmän tai ihmisen puolesta, mutta en kyllä onnistunut. Tosin yksi ”ryhmä” kävi mielessä, jonka jotkut edustajat ovat saattaneet suuttua pahasti tai ovat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen ja päättäneet suuttua. Jos näin on, ovat reagoineet totaalisen överisti.
En viitsi tässä ruveta viisastelemaan tarkemmin, miksi koin (hieno sana tämä koin, sitä pitäisi välttää) tekstin harmittomaksi. Minä kirjoitan nyt blogitekstiä enkä aio ruveta suuruudenhulluksi tehdäkseni tästä tutkielmaa. Pientä rajaa eikö niin!
Itse asiassa nyt muistan, mikä oli yksi merkittävä sysäys etsiä tuo teksti. Se sysäys oli se, että joku kommentoija jossakin paheksui tekstiä jotenkin ikään kuin sen kontekstin pohjalta eli ei pelkästään yksittäisenä tekstinä. No ehkä minä tämänkin kommentin ymmärsin lopulta väärin, kun ajattelin kontekstilla tarkoitettavan sitä, mitä Eronen on blogissaan kirjoitellut aikaisemmin. Luin hänen blogiaan taaksepäin viime vuoden heinäkuulle asti, mutta ei siinä kontekstissa ollut mitään raskauttavaa. Eivät Erosen tekstit olleet törkeitä eikä kirjoittajasta paljastunut törkeitä asenteita.
Kuluihan tuossa lukemisessa aikaa, ja ajattelin ettei yhteen bloggaukseen saa mennä näin kauan. Mutta hyvä se oli, että luin, sillä näin minusta tuli Erosen blogin lukija myös jatkossa.
Sitten luin Uuden Suomen Markku Huuskon näkemyksen Erosen kirjoituksesta. Olin sitä jo kerran aloittanut, mutta lopetin koska en halua olla pelkkä keskustelusta keskustelija. Enkä toki nytkään ole varsinainen keskustelija, sillä en aio osallistua tästä aiheesta keskustelemiseen muualla kuin omassa blogissani. Huuskon puheenvuoron kommentoijien kommentit olivat enimmäkseen Eros-myönteisiä, mikä on ihan hyvä juttu. Mutta koko kohun ydin onkin Turun Sanomien juttu Erosen kirjoituksesta ja ehkä vielä enemmän Helsingin Sanomien erityisen paheksuva pääkirjoitus. Siis oikein pääkirjoitus. Ne siis piti lukea ehdottomasti.
Turun Sanomien juttu vaikutti lähinnä toteamusluettelolta tyyliin, että Eronen ehdottaa niin ja niin, millä kuitenkin samalla kai halutaan tuoda esille ajatus että Eronen tarkoittaa sanatarkasti mitä sanoo eli antaa ikään kuin toimenpideohjeen viranomaisille. Mutta enhän minä tiedä, mitä Turun Sanomat jutullaan lopulta sanoo puhumattakaan siitä mitä haluaa sanoa.
Helsingin Sanomien pääkirjoitus sen sijaan oli erittäin paheksuva. Ja tässä kohtaa taisin vasta tajuta, mitä se joku närkästynyt kommentoija jossakin tarkoitti kontekstilla. Ehkä hän tarkoittikin historian pahuuksia, joista Helsingin Sanomien pääkirjoitus muistutti ja joihin se liitti Erosen blogikirjoituksen. Liitti se sen moneen muuhunkin kontekstiin kuten Erosen asemaan ja perussuomalaisiin. Ja toihan Turun Sanomatkin kai kontekstia jotenkin sivumennen esille.
Minua vaan on alkanut ällöttää tällainen väkinäinen kaiken mahdollisen kontekstointi, symbolointi ja tunteilulla kuohuttaminen. Eikö voitaisi suhtautua lehtikirjoituksissakin asioihin yksinkertaisemmin. Mikä hiton pakko kaikkea on liittää aina kaikkeen. Ei pidä nähdä sellaista, mitä ei ole. On kaukaa haettu, että Erosen kirjoitus saisi nyt aikaan joitakin kauheuksia. Toinen tärkeä huomautukseni on, että ei kenenkään kaikkia tuotoksia pidä liittää ko. henkilön viralliseen asemaan. On vapaa yksityinen asema ja sitten on asemia, joihin liittyvät sanomiset ovat toisenlaisen arvioinnin kohteina jos on tarpeen. Mutta Erosen kohdalla ei ole mitään tällaista epäselvyyttä tämän niin sanotun kohublogimerkinnän suhteen.
Tuosta kaiken sanomisen kontekstoimisesta sanojan viralliseen asemaan ja myös kaikkeen muuhun olen joskus keksinyt? huonon termin yliyhteiskunnallistaminen.
Lukiessani Erosen blogia pitkän matkaa taaksepäin mieleeni tulikin tämän tästä, että aha tästä kirjoituksesta ne ovat suuttuneet joskus mutta eivät riittävästi jotta löytäisivät syyn kirjoittajan julmetunmoiselle jahtaamiselle. Tai ovat ehkä jahdanneet ennenkin, mutta en ole niin seurannut. Jatkuvastihan tätä kohuriippuvuutta tuntuu esiintyvän ja vielä lisääntyvässä määrin. Mutta nyt sitten tuli muka se superpaha kirjoitus, josta saattoi jo vaikka suuttua. Siis nyt paheksujat saivat syyn kasata kaiken menneen ärsyyntymisensä Erosen kirjoituksia kohtaan ja ilmoittaa suuttumuksen syyksi tämän ns. kohutekstin. Siinä mielessä siis kontekstilla voidaan ymmärtää myös näitä vanhoja blogimerkintöjä.
Sekin muuten oli ihan puppua, mitä joku kommentoi, että Erosen puheena oleva blogimerkintä on jatkuvaa saman toistoa. Ei se ollut, vaan se oli sen tyylinen kuin sen sopiikin olla. Olikohan sama kommentoija, kun toi vähintäänkin epäsuorasti esille omaa mahtavaa kirjallista sivistystään ja siinä samalla nuiji Erosen tekstin kirjalliset ansiot maan rakoon.
Voi tätä paheksunnan, närkästymisen, pöyristymisen, itsetehostuksen, tärkeilyn ja ilmeisesti kiusanteon määrää. Voisiko media mahtavana toimijana lopettaa tämän ”sisällissotimisen” ja keskittyä vaikkapa Suomen ulkoisiin uhkiin.
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Kaupan kilpailu ja viisi miljoonaa maahanmuuttajaa
Kaupan kilpailu se vaan jaksaa keskusteluttaa, mutta varma on ettei puhumisella saada mitään aikaan. Ongelma on siinä, että Suomi on vääränlainen markkina-alue.
Ratkaisuna ns. kilpailuongelmaan tuli ensin mieleen, että Suomeen pitää saada viisi miljoonaa maahanmuuttajaa jotta tänne syntyisi markkinat. Kaupan toimijoita tulisi lisää ja sitä kautta hintakilpailua. Mutta eihän se auta, että Suomeen vain heitetään jostakin viisi miljoonaa maahanmuuttajaa, vaan nuo viisi miljoonaa maahanmuuttajaa pitää hajasijoittaa nimenomaan väkiköyhiin kaupunginosiin, joissa nyt on enintään yksi S-market, K-market tai Siwa.
Edellä mainittu ratkaisuyritys on kuitenkin mahdoton, joten mitäs sitten tilalle? Helpompi on, että olemassa olevat suomalaiset kasaantuvat kaupunkien keskustoihin ja niiden välittömään läheisyyteen. Kun näin saadaan syntymään kunnollisia kulutuskeskittymiä, myös uusia kauppaketjuja saadaan. Näin hintakilpailu kiristyy ja olemme sitten onnellisia toivottavasti. Tosin sitten ei ole mistä valittaa, mutta sekin ongelma jäänee vain väliaikaiseksi. Kaikki hyvin siis.
Tämä kasaantumisidea tuli siitä mieleen, kun aina vaan jaksetaan tarjota kilpailuideaksi sitä että menkää Lidliin. Voisinhan minäkin mennä (teoriassa), jos sellainen olisi, mutta ei ole täällä. Enkä matkusta täältä jonnekin edes Lidlin takia. Se se vasta maksaa ja on vaivalloista, että matkustelee ympäriinsä. Mutta laskelmoijiahan on niin monenlaisia. Yleensä kuitenkin on hyvä laskelmatapa se, että huomioidaan sekä kaikki tulopuolen tekijät että kaikki menopuolen tekijät, kun vaikkapa kaupassakäynnin kannattavuutta arvioidaan.
Tuossa kasaantumisideassa on tosin sellainen suuri ongelma, että kasaannuttaessa asuntojen hinnat nousevat entistä huimemmin. Tulee siis toinen ongelma, mistä saataisiin lisää kilpailua rakennusalalle. Mutta vaikka saataisiinkin, joku taho kuitenkin nostaa rakentamishintoja, esimerkiksi kaupunki maapolitiikallaan.
Siis ei lisäänny kaupan hintakilpailu minun konsteillani ihan pian.
Ratkaisuna ns. kilpailuongelmaan tuli ensin mieleen, että Suomeen pitää saada viisi miljoonaa maahanmuuttajaa jotta tänne syntyisi markkinat. Kaupan toimijoita tulisi lisää ja sitä kautta hintakilpailua. Mutta eihän se auta, että Suomeen vain heitetään jostakin viisi miljoonaa maahanmuuttajaa, vaan nuo viisi miljoonaa maahanmuuttajaa pitää hajasijoittaa nimenomaan väkiköyhiin kaupunginosiin, joissa nyt on enintään yksi S-market, K-market tai Siwa.
Edellä mainittu ratkaisuyritys on kuitenkin mahdoton, joten mitäs sitten tilalle? Helpompi on, että olemassa olevat suomalaiset kasaantuvat kaupunkien keskustoihin ja niiden välittömään läheisyyteen. Kun näin saadaan syntymään kunnollisia kulutuskeskittymiä, myös uusia kauppaketjuja saadaan. Näin hintakilpailu kiristyy ja olemme sitten onnellisia toivottavasti. Tosin sitten ei ole mistä valittaa, mutta sekin ongelma jäänee vain väliaikaiseksi. Kaikki hyvin siis.
Tämä kasaantumisidea tuli siitä mieleen, kun aina vaan jaksetaan tarjota kilpailuideaksi sitä että menkää Lidliin. Voisinhan minäkin mennä (teoriassa), jos sellainen olisi, mutta ei ole täällä. Enkä matkusta täältä jonnekin edes Lidlin takia. Se se vasta maksaa ja on vaivalloista, että matkustelee ympäriinsä. Mutta laskelmoijiahan on niin monenlaisia. Yleensä kuitenkin on hyvä laskelmatapa se, että huomioidaan sekä kaikki tulopuolen tekijät että kaikki menopuolen tekijät, kun vaikkapa kaupassakäynnin kannattavuutta arvioidaan.
Tuossa kasaantumisideassa on tosin sellainen suuri ongelma, että kasaannuttaessa asuntojen hinnat nousevat entistä huimemmin. Tulee siis toinen ongelma, mistä saataisiin lisää kilpailua rakennusalalle. Mutta vaikka saataisiinkin, joku taho kuitenkin nostaa rakentamishintoja, esimerkiksi kaupunki maapolitiikallaan.
Siis ei lisäänny kaupan hintakilpailu minun konsteillani ihan pian.
torstai 12. huhtikuuta 2012
Kauppaketju sitä ja kauppaketju tätä
Mikään ei ole hyvä. Kauppaketjua arvostellaan hintojen pitämisestä liian korkeina vahvan markkina-aseman turvin, mutta toisessa kohdassa jopa samassa jutussa valitetaan, että sama ketju pitää omat tuotemerkkinsä ulkopuolisia tuotemerkkejä halvempina.
Kauppaketjun yhtä toimialaa kritisoidaan yhtenä päivänä siitä, että se pitää tuotteensa hinnan kohtuuttoman korkeana vahvan asemansa turvin. Toisena päivänä jo vihjaillaankin, että kyseinen toimija estää kilpailun sillä, että hyväksyy tappiollisen toiminnan ja samalla laajenee voimakkaasti.
Nyt pitäisi jonkun päättää, kuinka asiat lopulta oikein ovat.
Noista ketjujen omista merkeistä sen verran, että niillä pyritään lisäämään ketju-uskollisuutta. Näin olen ymmärtänyt enkä ole toistaiseksi ymmärtänyt paheksua asiaa mitenkään. Kyseessä on samalla myös brändi.
En tiedä, mitä tarkoitetaan markkinointirahalla, mutta ilmeisesti se liittyy siihen, että tuottaja panostaa tuotteensa menekinedistämiseen jakeluportaassa. Eiköhän tässä ole usein kyse myös siitä, että tuottaja luo brändin jolla on edellytykset mennä kaupaksi jälleenmyyjältä kuluttajille.
Kauppaketjun yhtä toimialaa kritisoidaan yhtenä päivänä siitä, että se pitää tuotteensa hinnan kohtuuttoman korkeana vahvan asemansa turvin. Toisena päivänä jo vihjaillaankin, että kyseinen toimija estää kilpailun sillä, että hyväksyy tappiollisen toiminnan ja samalla laajenee voimakkaasti.
Nyt pitäisi jonkun päättää, kuinka asiat lopulta oikein ovat.
Noista ketjujen omista merkeistä sen verran, että niillä pyritään lisäämään ketju-uskollisuutta. Näin olen ymmärtänyt enkä ole toistaiseksi ymmärtänyt paheksua asiaa mitenkään. Kyseessä on samalla myös brändi.
En tiedä, mitä tarkoitetaan markkinointirahalla, mutta ilmeisesti se liittyy siihen, että tuottaja panostaa tuotteensa menekinedistämiseen jakeluportaassa. Eiköhän tässä ole usein kyse myös siitä, että tuottaja luo brändin jolla on edellytykset mennä kaupaksi jälleenmyyjältä kuluttajille.
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
Tenttiin lukeminen
Olen kokenut hyväksi tenttiin lukemisen menetelmäksi sellaisen, että luen kirjan ensiksi ylimalkaisesti ja sen jälkeen alan lukea sitä luku kerrallaan. Yhden luvun luettuani teen siitä muistiinpanot. Näin etenen loppuun asti, minkä jälkeen voin unohtaa kirjan ja tukeutua pelkästään muistiinpanoihini. Muistiinpanot pitää tosin tällöin tehdä sillä asenteella, että ne kattavat kaiken olennaisen yksityiskohtineen. Lisäksi niin, että itse vielä jälkeenpäin ymmärtää täysin mitä on muistiinpanoillaan tarkoittanut.
Muistiinpanot kannattaa kuitenkin tehdä tiiviisti, eikä ole syytä tavoitella muita kieliopillisia tai tyylillisiä päämääriä kuin ymmärrettävyys itsensä kannalta, ellei sitten halua erityisesti harjoitella oikeakielisyyttä ja hyvää vastaustyyliä esimerkiksi tenttiä varten. Oma näkemykseni ainakin on tämä.
Edellä kuvattu tenttiin lukemisen tapa on hiukan työläs aluksi, mutta antaa vastapainoksi täysin turvallisen tuntemuksen siitä että asia on hallinnassa jäsentyneesti. Lisäksi erittäin tiiviit mutta kattavat muistiinpanot on vaivatonta lukaista läpi vaikka kuinka moneen kertaan tarvittaessa.
Olen käyttänyt menetelmää usein, viimeksi lukiessani englanninkielisen markkinoinnin perustenttikirjan, jossa on 14 lukua. 500 sivun aineisto tiivistyi hyvin 20 sivun suomenkielisiksi muistiinpanoiksi. Tentti tosin on vielä edessä, ja se vasta näyttää onnistuinko, mutta olen täysin luottavainen. Kyseinen opintojakso kuuluu kauppatieteen perusopintoihin, joita suoritan avoimessa sivutoimisesti verkko-opintoina. Tämän jakson jälkeen puuttuu vielä yksi jakso.
Muistiinpanot kannattaa kuitenkin tehdä tiiviisti, eikä ole syytä tavoitella muita kieliopillisia tai tyylillisiä päämääriä kuin ymmärrettävyys itsensä kannalta, ellei sitten halua erityisesti harjoitella oikeakielisyyttä ja hyvää vastaustyyliä esimerkiksi tenttiä varten. Oma näkemykseni ainakin on tämä.
Edellä kuvattu tenttiin lukemisen tapa on hiukan työläs aluksi, mutta antaa vastapainoksi täysin turvallisen tuntemuksen siitä että asia on hallinnassa jäsentyneesti. Lisäksi erittäin tiiviit mutta kattavat muistiinpanot on vaivatonta lukaista läpi vaikka kuinka moneen kertaan tarvittaessa.
Olen käyttänyt menetelmää usein, viimeksi lukiessani englanninkielisen markkinoinnin perustenttikirjan, jossa on 14 lukua. 500 sivun aineisto tiivistyi hyvin 20 sivun suomenkielisiksi muistiinpanoiksi. Tentti tosin on vielä edessä, ja se vasta näyttää onnistuinko, mutta olen täysin luottavainen. Kyseinen opintojakso kuuluu kauppatieteen perusopintoihin, joita suoritan avoimessa sivutoimisesti verkko-opintoina. Tämän jakson jälkeen puuttuu vielä yksi jakso.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Ruoan hinnalla mässäily
Ruoan hinnasta on tullut jatkuvan marinan aihe. Monelle tämä marina on ilmeisesti myös jonkinlaista terapiaa ja itsensä ”viisaaksi” tekemistä. Nimittäin järjellä ei voi perustella hokemaa, että ruoka Suomessa on kallista. Erityisen hölmö on väite, että ruoka on Suomessa paljon kalliimpaa kuin muualla. Asiasta lisää tässä.
Siis ruoan veroton hinta ei ole Suomessa sen korkeampi kuin muuallakaan, mutta suomalaisella arvonlisäverointoilulla se saadaan toki kalliiksi jos niin halutaan. Ja halua näyttää aina vain riittävän.
Myönnettäköön, että on myös vielä kovemman arvonlisäveron maita kuin Suomi, esimerkiksi Tanska, mutta Tanskaan tuskin on syytä verrata. Samalla pitäisi verrata myös joitakin muita asioita Tanskan ja Suomen kesken.
Harva kritisoi arvonlisäveron korkeutta, mutta ruoan hinnasta naristaan sitäkin enemmän. Tämä on outoa ja nurinkurista, kun juuri verotus on ainoa millä ruoan hinta Suomessa voidaan saada muita maita korkeammaksi. Eräät jaksavat jopa ponnekkaasti mainostaa, kuinka prosenttiyksikkö arvonlisäveroon tuo 500 miljoonaa euroa lisää verotuloja. Helppoa kun sen osaa. Tätä voisi sanoa jo poliittisen luovuuden huipentumaksi.
Nyt on muotia haaveksia, miten saataisiin uusia kilpailijoita elintarvikekauppaan. Millaistahan tuo kilpailu voisi olla? Ovatkohan haaveksijat sitä tulleet ajatelleeksi? Tietystikin se olisi pelkkää hintakilpailua siten, että vähennetään kuluja entisestään. Se johtaisi yhä harvempiin jättiyksiköihin, joissa asiakas tikkaita apunaan käyttäen poimii liian suuresta tavaramäärästä tuotteita käyttäen siihen aivan liian paljon aikaa. Muukin logistiikka siirtyisi jälleen asiakkaalle, ja katumaasturi- ja pakastinkauppa kannattaisi entistä paremmin.
Vielä pahempaa pötyä on kuitenkin väite, että ruoka Suomessa on liian halpaa. ”Syvällisimmillään” tässä ajatuksena on jokin sellainen, että nyt suomalaiset ostavat halpaa eli muka sen takia huonoa ruokaa. Kun nostetaan halvan eli muka siitä johtuen huonon ruoan hintaa, suomalaiset alkavat ostaa laaturuokaa. Nostamalla siis halvan ruoan hintaa keinotekoisesti saadaan kuluttajat siirtymään suurin piirtein samanhintaiseen laaturuokaan. Tällainen huuhaa on ruokaelitismiä törkeimmillään! Laadulla tässä tarkoitettaneen luomua tai muuta ihanaa ja kaunista.
Siis ruoan veroton hinta ei ole Suomessa sen korkeampi kuin muuallakaan, mutta suomalaisella arvonlisäverointoilulla se saadaan toki kalliiksi jos niin halutaan. Ja halua näyttää aina vain riittävän.
Myönnettäköön, että on myös vielä kovemman arvonlisäveron maita kuin Suomi, esimerkiksi Tanska, mutta Tanskaan tuskin on syytä verrata. Samalla pitäisi verrata myös joitakin muita asioita Tanskan ja Suomen kesken.
Harva kritisoi arvonlisäveron korkeutta, mutta ruoan hinnasta naristaan sitäkin enemmän. Tämä on outoa ja nurinkurista, kun juuri verotus on ainoa millä ruoan hinta Suomessa voidaan saada muita maita korkeammaksi. Eräät jaksavat jopa ponnekkaasti mainostaa, kuinka prosenttiyksikkö arvonlisäveroon tuo 500 miljoonaa euroa lisää verotuloja. Helppoa kun sen osaa. Tätä voisi sanoa jo poliittisen luovuuden huipentumaksi.
Nyt on muotia haaveksia, miten saataisiin uusia kilpailijoita elintarvikekauppaan. Millaistahan tuo kilpailu voisi olla? Ovatkohan haaveksijat sitä tulleet ajatelleeksi? Tietystikin se olisi pelkkää hintakilpailua siten, että vähennetään kuluja entisestään. Se johtaisi yhä harvempiin jättiyksiköihin, joissa asiakas tikkaita apunaan käyttäen poimii liian suuresta tavaramäärästä tuotteita käyttäen siihen aivan liian paljon aikaa. Muukin logistiikka siirtyisi jälleen asiakkaalle, ja katumaasturi- ja pakastinkauppa kannattaisi entistä paremmin.
Vielä pahempaa pötyä on kuitenkin väite, että ruoka Suomessa on liian halpaa. ”Syvällisimmillään” tässä ajatuksena on jokin sellainen, että nyt suomalaiset ostavat halpaa eli muka sen takia huonoa ruokaa. Kun nostetaan halvan eli muka siitä johtuen huonon ruoan hintaa, suomalaiset alkavat ostaa laaturuokaa. Nostamalla siis halvan ruoan hintaa keinotekoisesti saadaan kuluttajat siirtymään suurin piirtein samanhintaiseen laaturuokaan. Tällainen huuhaa on ruokaelitismiä törkeimmillään! Laadulla tässä tarkoitettaneen luomua tai muuta ihanaa ja kaunista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)