sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Missähän asukasyhdistykset silloin olivat?

Missähän asukasyhdistykset olivat silloin, kun Suomi teollistui ja muun muassa piiput nousivat yli puidenlatvojen, tai silloin, kun rautateitä rakennettiin tai maanteitä tai yksityisteitä, luontoon ja lähelle ihmistä? Tietysti kysymys oli vitsi, sillä luotan esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa, rakentamisen tulevaisuuden ideoinnissa, pitkäjänteisyydessä ja kaukokatseisuudessa nimenomaan virkamiehiin ja luottamuselimiinkin, vaikkapa Jyväskylän osalta.

Jos mennään yksityiskohtiin, niin arvostan sitä, että Jyväskylässä pyritään nyt ymmärtääkseni tekemään pitkäjänteistä liikennesuunnittelua ja -rakentamista sen eteen että pyöräily ja kävely lisääntyisivät ja että reitit olisivat pitkiä ja yhtenäisiä ja että sekä kävely että pyöräily olisi joustavaa ja turvallista. Täytyy toivoa sitkeyttä ja kritiikinkestävyyttä suunnittelijoille ja muille hankkeissa mukana oleville, kun kuitenkin Jyväskylässäkin esiintyy kovaa vastustusta ainakin joitakin reittijärjestelyiden tarpeellisia yksityiskohtia kohtaan, lehtitiedoista päätellen.

On ihmeellistä, että esimerkiksi asukasyhdistysten näkemykset saavat hyvin julkisuutta mutta vaikkapa yrittäjäjärjestöjen näkemykset ovat vain vähän julkisuudessa. Jälkimmäisillä luulisi olevan mielenkiintoista sanottavaa kaupungin kehittämiseen. Toisaalta kaikkien järjestöjen näkemyksiin pitää suhtautua kriittisesti ja kokonaisuus huomioiden, toimii järjestö millä elämänalueella tahansa.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Kahvilat elävöittämään ja eurooppalaistamaan Suomen kaupungit ja kadut?

Muistaakseni joskus parikymmentä vuotta sitten, tai enemmän, oli muotia haikailla kahviloita, kahvilakulttuuria, elävöittämään ja eurooppalaistamaan suomalaista kaupunkielämää. Olenkin olettanut, että kaipauksen tuloksena näitä kahviloita on saatu tämän parinkymmenen vuoden aikana runsaasti lisää ja että niihin riittää eurooppalaistuneita asiakkaita eikä enää tarvitsisi haikailla kahvilakulttuurin perään.

Itse en ole kahviloissa enemmälti käynyt, vaikka kannatankin painokkaasti nimenomaan kaikkea kodin ulkopuolella tapahtuvaa kuluttamista ja palvelujen käyttöä varsinkin muiden kuin itseni osalta. Alan kyllä käyttää myös itse nykyistä enemmän kodin ulkopuolisia ravitsemuspalveluita ynnä muita sitten joskus. Tosiasiassa kannatan nimenomaan palveluliiketoimintayhteiskuntaa vahvasti, ihan niin kuin valmistavaakin liiketoimintaa.

Viime kesälomalla lähdin oikein pistäytymään paikkakunnan jossakin kahvilassa tai joissakin kahviloissa. Olisihan noissa saanut olla paljon enemmänkin asiakkaita kuin oli. Ihmisiä sentään liikkui paljon, ja oli hyvä sää katuelämän kannalta. Toisaalta sehän on juuri tyypillistä näiden erilaisten pienten liikkeiden, kahviloiden ja vastaavien osalta, että aina niitä niin halutaan elävöittämään ja eurooppalaistamaan tai tekemään vaikka mitä, mutta tästä kaipaamisesta puuttuu todellisuuden myöntäminen, ja käytäntö on sitten aivan muuta, ei niitä käytetä niin paljon, kuin niistä puhutaan.

Olisikin jo olettanut, että sanahelinä kahviloista ja eurooppalaisesta kaupunkielämästä ja suomalaisen kaupunkielämän elävöittämisestä olisi jo ”kadonnutta kansanperinnettä”, mutta eipä ollutkaan, vaan esimerkiksi hs.fi:n jutussa arkkitehti tuntuu kaipaavan näitä kahviloita ja muita vastaavia elävöittämään Helsingin katuja, nykyisten massiivisten rakennushankkeiden sijaan. Näin ollen kahviloiden ja muiden pienten liikkeiden haikailu onkin hyvin elävää kansanperinnettä. Tällaisesta tulee ensimmäisenä tuntemus, että katujen varsille halutaan ikään kuin näyteikkunoiksi ja julkisivuiksi kaikenlaista pientä ottamatta huomioon onko sillä aidon elämisen mahdollisuuksia suomalaisissa olosuhteissa ja suomalaisessa kulutustavassa. Tietenkin tulisi olla, mutta käytännössä ei taida olla siinä määrin, kuin kliseisesti kaivataan ja puhutaan.