lauantai 19. joulukuuta 2015

Tavaratalon kassalla minua ensin nolotti

Olin tavaratalon kassalla maksamassa sähköhammasharjaa. Myyjä ilmoitti hinnan 55 euroa. Minulla oli mielikuva, että hinta olisi ollut 54,90, ehkä mukana olleen tuttavan sanomana. Niinpä sanoin myyjälle, että eikös se ole 54,9…, johon myyjä, että no se pyöristyy sentillä 55:een. Minä tietysti, että okei joo, selvä, selvä.

Hiukan nolotti, että annoin varmaankin itsestäni viisastelevan niuhottajan tai sitten vähän hölmön vaikutelman. Tuttavanikin muistutti kassalta lähtiessämme, että hänhän oli sanonut minulle 54,99 siellä hintoja katsellessamme. Olin siis itse syystä tai toisesta kuullut ja ymmärtänyt hinnan loppuosan hiukan väärin. Vähän siis nolotti.

Sitten kuitenkin tulin huvittuneena tulokseen, että eihän tässä mitään kohtuutonta tapahtunut sittenkään, päinvastoin. Osapuolet tiskin kummallakin puolella olivat nyt tasoissa, kumpikin vain yritti omalla tavallaan pitää puolensa kaupanteossa. Tavaratalo oli asettanut hinnan jopa tämän hintaluokan tuotteessa tuollaiseksi, ja minä puolestani yritin myös pitää perustellusti puoleni, tosin väärinymmärrykseen perustuvin pohjatiedoin eli väärin ymmärretyin hintatiedoin. Kuitenkin huolimatta siitä, että olin tavallaan kohtuuton myyjän näkökulmasta, en mielestäni sittenkään ollut lainkaan kohtuuton, sillä näinhän siinä sitten helposti käy, kun hinnat asetetaan näin. Mielestäni kyseessä on huvittavan hauska myyjä-ostaja-asetelma, jonkinlaista markkinataloutta kai tämäkin. Kun omaa puolta yritetään pitää, pidetään sitä sitten tiskin kummallakin puolella, eikö niin?

Tässä voitaneen kerrankin sanoa, että sitä saa mitä tilaa.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Paperisia kirjeitä tulee eniten sieltä, mistä niitä ei nykyään uskoisi tulevan ollenkaan

Nyt keskustelen huonosti, kun en ota kantaa ajankohtaisimpiin asioihin koska en osaa tai viitsi sanoa niistä mitään. Sen sijaan bloggaan, sattuneesta syystä tosin vasta nyt, mitä kävi mielessä postilakon aikana. Postilakko nimittäin taisi jo päättyä, kun postia tuli vähän enemmän kertaheitolla tässä eräänä päivänä. Tosin jäi epäselväksi, milloin se alkoi ja missä muodossa ja milloin se päättyi tarkalleen ja miten. Mutta huolissani en ollut kertaakaan mistään sen suhteen.

Kun postilakko oli meneillään kai jossakin muodossa tai jo sitä ennen, ajattelin, että nyt sitten ei tulisi ainakaan osoitteellisia mainoskirjeitä digitaalisuuden ytimessä olevalta yritykseltä eli puhelinoperaattorilta eikä ruotsalaiselta luottoyritykseltä, muiden muassa. Ennustin, että etenkin tältä ruotsalaiselta luottoyritykseltä tulisi kuitenkin pian lakon jälkeen osoitteellinen mainoskirje. Minulle tulee nykyään, muuten, niin vähän osoitteellista postia, että jokainen tapaus saa kyllä osakseen suuren huomion ja sitten tilanteesta riippuen osakseen mahdollisen pettymyksen ilmauksen myös.

Postilakon päätyttyä tapahtui se, mitä olin ennustanut, ruotsalaiselta luottoyritykseltä tuli osoitteellinen mainoskirje. Valitettavasti olin jälleen sille pelkkä loppukäsittelyn aloituspiste, en muuta. Vielä ei ole tullut operaattorin osoitteellista mainoskirjettä, mutta ehkä se on matkalla, mutta toivottavasti ei tulisi ollenkaan. Onhan se kumma, kun paperilaskuista kustannussyistäkin luopumaan pyrkivät ja niistä laskuttavat operaattorit kuitenkin lähettelevät mainoskirjeitä, ja ainakin tuo viimeksi tullut näytti olevan vieläpä ilman lähettäjätietoa kuoren päällä. Kovaa on kaupallinen elämä ilmeisesti. Suhtaudun osoitteelliseen postiin niin suurella uteliaisuudella ja vaihtelevasti joillakin muillakin asenteilla ja tuntemuksilla, että sen lähettäjät voisivat miettiä ennen lähettämistä, tuottaako postin sisältö todella vastaanottajalle hyötyä tai iloa. Melkein sääliksi käy, kun osoitteellisten mainoskirjeiden lähettäjien rahat menevät hukkaan minun osaltani.