sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Jos kotimainen media voittaa tämän murroksen, sitten

Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa 18.2. ”Suomalaisen median kohtalon vuodet edessä” kiinnitin huomiota moneenkin kohtaan, mutta otetaan kirjoituksen loppu:
Jos kotimainen vapaa media selviää ensi vuosikymmenen puolivälin yli, teknologisen murroksen aiheuttama medianmurros on ohittunut ja demokratian kriisi vältetty.
Otetaan tästäkin toteamuksesta vain johtopäätöksen alkuosa eli teknologisen murroksen aiheuttama median murros, ja jätetään ”demokratian kriisi” pois tällä kertaa.

Se, että ”teknologisen murroksen aiheuttama mediamurros” olisi ohitettu jossakin vaiheessa, tuntuu epäilyttävältä oletukselta. Tämähän tarkoittaisi samaa, kuin että esimerkiksi 2020-luvun puolivälin jälkeen ei ainakaan vähään aikaan olisi tulossa teknologista muutosta joka edelleen aiheuttaisi hankaluuksia medialle, nimenomaan kotimaisen median kaupalliselle kannattavuudelle. Voitaisiinko sellainen tietää? Voin toki uskoa, että tietäisimme ainakin jonkin verran etukäteen että olisi odotettavissa tietyn tyyppinen teknologinen murros, mutta en ihan usko siihen, että tiedettäisiin että ei olisi odotettavissa. Siis, että ei olisi tulossa teknologista murrosta joka aiheuttaisi hankaluuksia medialle. Vielä vähemmän voitaisiin tietää, ettei olisi odotettavissa muutakaan murrosta joka aiheuttaisi hankaluuksia medialle.

Juuri tämänhetkinen ja tietynlainen teknologinen murros, mikä se siten onkin, saattaa olla ohitettu jossakin vaiheessa, ja median selviäminen sen aiheuttamista ongelmista olisi tietenkin erävoitto. Mutta siihenkö ottelu sitten päättyisi väliaikaisesti tai lopullisesti, siihen en aivan usko, vaikka en osaa edes kuvitella mitä on tulossa tai milloin on tulossa.

Käytännössä veikkaan, että kotimaisen kaupallisen median kanssa käy niin että artikkelisisältö on tulevina vuosina yhä enemmän tavanomaisen toimituksellisen sisällön näköistä mainostajan maksamaa sisältöä niin että maksetun artikkelin edessä lukee ”MAINOS” tai ”ILMOITUS”. Tämä sisältö on sitten joko mainostajan itsensä luomaa tai toimittajien kanssa yhdessä luotua, ja tätä on siis mainosten näköisten mainosten lisäksi. Samalla veikkaan, että raha tulee lähes kokonaan tai kokonaan mainoksista ja näistä maksetuista artikkeleista, ja käyttäjien tilaus- ja muut maksut supistuvat hyvin pieniksi.

Minulla ei ole asiantuntemusta, ainoastaan luulen.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Voimakas kaupparakentaminen keskustan ulkopuolelle – lyhyt kommenttini

Kun Keskisuomalaisessa on juttu ”Kauppakeskusyhtiöltä tiukkaa kritiikkiä: Jyväskylä pilaa keskustansa”, niin olen samaa mieltä, kuin jutun alkutekstin mukaan on Cityconin talous- ja varatoimitusjohtaja, joka arvostelee kaupungin keskustan ulkopuolista kaupparakentamista liian voimakkaaksi.

Tämä Keskisuomalaisen juttu on vain tilaajille, joten enempää en pysty nyt sen perusteella ottamaan kantaa, mutta pääasia on, että joku muukin joskus on tuota mieltä.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Keskisuomalaisessa kiinnostava uutinen liittyen Ranskan presidentinvaaleihin

Keskisuomalaisesta (ksml.fi) luin jutun, jonka otsikko kertoo Wikileaksin voivan sekoittaa arkaluontoisilla tiedoilla Ranskan presidentinvaaleja. Sehän on kiinnostavaa.

Kuvateksti kertoo Wikileaksin väittävän omistavansa yli 1 100 tiedostoa ”äärioikeistolaisesta” Marine Le Penistä. Oho, ajattelin. Mutta sitten jutussa muun muassa sanotaan Wikileaksin ilmoittaneen, että sillä on yli 3 000 ehdokas Francois Filloniin liittyvää tiedostoa. Mielestäni 3 000 on suhteellisestikin aika paljon enemmän kuin 1 100. Sitten mainitaan myös ehdokas Emmanuel Macron. Odotan kiinnostuksella tulevaa.

Tämäkin juttu vaikuttaa siltä, että nyt otetaan ilo irti Ranskan presidentinvaaleista jo tässä vaiheessa, minkä kannalta Marine Le Pen on kiinnostavin henkilö. Jos hän suinkin liittyy jotenkin johonkin asiaan, hän kyllä kelpaa kuvaan ja kuvatekstiin huomiota herättävällä tavalla.

Juttu nauratti sekä tuon kuvatekstin ja muun tekstin välisen kontrastin että todellisen sisällön takia. Kiitos siitä.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Marine Le Pen ja kilpailijat

Kiinnostaa välillä katsoa, paljonko on Twitter-seuraajia ja Facebook-tykkääjiä Ranskan johtavien presidenttiehdokkaiden Marine Le Penin, Francois Fillonin ja erinomaiseen kyselysuosioon nousseen Emmanuel Macronin kampanjasivuilla ja -tileillä.

Edelleen Facebookin ja Twitterin osalta tilanne on se, että Le Pen johtaa aivan ylivoimaisesti. Facebook-tykkääjiä hänellä on lähes kolme kertaa niin paljon kuin kahdella kilpailijalla yhteensä. Myös Twitterissä hänellä on seuraajia paljon enemmän kun kahdella muulla yhteensä.

Emmanuel Macron on saavuttanut hyvän kyselysuosion, ja hänestä on jo tainnut tulla lehdistön suosikki, kun Fillon on laskussa. Niinpä kiinnostaa, mitä taustatietoa Macronista löytyy.

Wikipediassa Macronista on aika paljon selostusta. Hänestä myös kirjoitetaan artikkeleita. Artikkeleiden kohdalla on kiinnostavaa lukea myös ne kommentit niin Macronista kuin muistakin.

Vaikka en olisi lukenut juuri mitään Macronista, Fillonia koskevien viime aikojen uutisten perusteella alkoi vaikuttaa siltä, että Le Penin kilpailijat kyllä saavat vielä keskenään aikaan sen että Le Penin kannatus edelleen nousee eli että myös Macron saa vielä monenlaista mediahuomiota osakseen. Le Penin kampanjan tosin pitää onnistua saamaan tukea kakkoskierroksella hyvin paljon myös nykyisten kyselykannattajien ulkopuolelta, jotta niukka voitto olisi saavutettavissa. Kuitenkin olen jälleen hiukan enemmän sitä mieltä, että Marine Le Pen voittaa. Eiköhän tässä nähdä monenlaisia käänteitä.