Puoluejohtajien vaalitentti oli rasittavaa seurattavaa

Olen katsonut yhden vaalitentin kokonaan ja yhdestä alun. Se riittää. Ensimmäinen oli se Ylen kuuluisa, väliaikaisesti poistunut, Halla-aho-tentti. Toinen oli Helsingin Sanomien vaalitentti 9.4., jota rupesin katsomaan huvikseni. Sen seuraaminen kävi kuitenkin niin rasittavaksi, että lopetin kesken. Tuskastuttavaa seurattavaa. Moni puheenvuoro oli kuin urheilusuoritus, vauhti kiihtyi, kun olisi pitänyt lopettaa. Vielä viimeisillä voimilla höpistiin jotakin, mistä ei saanut kunnolla selvää. Tuli vaikutelma, että osallistuja oli päättänyt vedota siihen viimeiseenkin äänestäjään, minkä hengästymiseltään pystyi. Ikään kuin valmentaja ja tukijat olisivat ohjeistaneet, että puhu, puhu, puhu ja muista sanoa se ja se. Mutta pitihän nämäkin vastausvuorot kestää Halla-ahon vastausta odotellessa.

”Keskiluokan verokapina” – hyvä kun selvisi sekin

Uusi Suomi -verkkolehdestä luin tämän jutun, minkä jälkeen syntyivät ainakin seuraavat ajatukset:

Uuden vaihtoehdon tai Sinisen tulevaisuuden nimen olisikin kannattanut olla Keskiluokan Verokapina (Finland). Olisi ollut iskevä mutta paljon kertova nimi, kun nyt on täysin avoimeksi jäävä sanapari tai vain Siniset, jonka niin sanottua sanomaa sitten vapaamuotoisesti ja kauniisti meille hoksaamattomille selvennetään, että nimellä halutaan ilmaista mitä sitten halutaankin ilmaista.

Tosin edes nimi Keskiluokan Verokapina (Finland) ei saisi minua äänestämään ”puoluetta”, eikä varsinkaan keskiluokan verokapina. Itse asiassa keskiluokan verokapina -toiminta-ajatus herätti mielikuvan, että Uusi vaihtoehto tai Sininen tulevaisuus kiillottaa itseään ”myyntikuntoon” kilpailevalle organisaatiolle.

ltalehti: Vihreiden Niinistö: Halla-aho-johtoisia persuja ei…

Halla-ahon puheenjohtajuusvoiton nostattamia tunnelmia selaillessani, Iltalehdessä tuli vastaan otsikko: ”Vihreiden Niinistö: Halla-aho-johtoisia persuja ei voida hyväksyä - -” Tässä kohtaa olin ihmeissäni, sillä päässäni otsikko jatkui luonnollisesti, sanojayhteydestä johtuen: ”oppositioon”.

Yhä useammin luen vain otsikot

Ei-sosiaalisen median osalta käsitykseni maailman asioista on yhä enemmän otsikoiden varassa. Se johtuu kahdesta seikasta. Ensinnäkin yleisesti juttutarjonnan lisääntyessä minusta on tullut niin pilalle hemmoteltu, että yhä enemmän selaan vain otsikoita mutta en lue muuta tekstiä. Ikään kuin söisin koko ajan karkkia, joka ei vaan jaksa säväyttää kuten sama karkki ennen. Toiseksi, hiukan ristiriitaisesti edelliseen nähden, niin sanottujen kovien tai kovahkojen maksumuurien lisääntyessä jätän yhä enemmän juttuja lukematta, koska en maksa. Nämä kaksi syytä liittyvät tietenkin toisiinsa, sillä ennen jopa kokonaisen lehden tilaaminen oli aivan erityinen juttu kun taas nykyään ei meinaa viitsiä lukea ilmaiseksi edes yksittäistä juttua vaikka otsikko olisi vähän räväkkäkin.

Mutta tuossa myöhemmin linkissä on jo sellainen juttu, että enpä olisi uskonut edes Ranskan vaalienaikaisesta menosta sellaista, mutta pakko se nyt on uskoa. Niinpä taidan lukea jutusta muutakin kuin otsikon, kunhan ensin juon kahvia, syön jotakin, käyn lenkillä ja vielä sen jälkeen ihmettelen muutaman tuttavan kanssa puhelimessa että hohhoijaa, kaikenlaista: (HS).

Halla-aho, 40 prosenttia

En ole minkään puolueen jäsen, en edes Perussuomalaisten. Mutta koska yhteiskunnallinen päätöksenteko ja moni yksityisempikin päätöksenteko on rakentunut nimenomaan puolueiden ympärille, niin on erittäin perusteltua ”huudella” puolueiden ulkopuolelta näkemyksiään joistakin puolueiden asioista. Tämä ulkopuolelta ”huutelemisen” oikeus koskee myös Perussuomalaisten ulkopuolisuutta.

Yksi kiinnostava puolueiden asia on puheenjohtajan valinta. En tietenkään voi äänestää siitä, mutta voin kuitenkin ilmaista ajatuksiani esimerkiksi vähälevikkisessä blogissani.

Jos Halla-ahon puheenjohtajuutta kannattaa Perussuomalaisten äänestäjistä 40 prosenttia ja seuraavaksi tulevan puheenjohtajuutta 26 prosenttia (HS), niin yritän tässä miettiä, miten asiaan voisi vaikka suhtautua.

40 on yllättävän suuri prosenttiosuus, ja myös ero ensimmäisen ja toisen välillä on yllättävän suuri, siihen nähden minkä käsityksen on ehkä saanut mediasta tähän mennessä. Tosin yllätys sattuu olemaan myönteinen omasta mielestäni. 40, vaikkapa 26:ta vastaan, on niin vahva luku äänestäjien keskuudessa, että se antaa erittäin hyvän pohjan puolueen kannatuksen säilymiselle vähintään nykyisensuuruisena. Siinä on siis yksi näkökulma asiaan, ja riittäköön se tällä kertaa täältä ulkopuolelta.

Emmanuel Macron yllättää, veikkaan

Pidän Emmanuel Macronin kannatuslukuja kummallisen korkeina Ranskan presidentinvaalia edeltävissä kyselyissä. Veikkaan, että ääniosuus laskee kyselyluvuista selvästi huomisessa äänestyksessä, joka on siis ensimmäinen kierros.

Marine Le Penin ääniosuus puolestaan luullakseni nousee hiukan verrattuna viimeaikaisiin kyselyihin. Tämä sillä perusteella, että hän on äänestyskohteena samaa tyyppiä kuin Brexit ja Trump, jonka kannatuksesta osa jää kyselyissä piiloon, mutta jota sitten kuitenkin äänestetään. Le Pen nousisi enemmänkin, mutta veikkaan, että Mélenchon vie häneltä hiukan ääniä. Mélenchonin luulen yltävän muutenkin hiukan parempaan tulokseen kyselyihin verrattuna, vaikka jo kyselyluvutkin ovat korkeita.

Macronin osalta on esimerkiksi ihmeellistä, että hänen jos kenen kuvittelisi olevan täydellinen some-persoona, siis sosiaalisen median yleisörakenteeseen vetoava, mutta some-luvut eivät ole siihen nähden läheskään odotetun suuruiset. Sitä vastoin Le Penin voisi olettaa olevan kaikkein vähiten some-yleisön koostumukseen vetoava, mutta hänen some-lukunsa ovat kaukana muiden edellä. Tosin Mélenchon on kirinyt vakuuttavasti todella korkealle niin sosiaalisessa mediassa kuin kannatusluvuissa.

Macronista vielä, että olen tulkinnut jotakin lehtijuttua sensuuntaisesti, että hän suhtautuisi elitistisesti äänestäjäkunnan ”harmaaseen massaan”. Toivottavasti en ole ymmärtänyt tai tulkinnut väärin. Mutta jos asia pitää paikkansa, niin oletan sen laskevan ääniosuutta vaaleissa.

Kun viittasin sosiaalisen median suosiolukuihin, niin eihän sosiaalinen media ole todellakaan äänestäjäkunta, mutta luulen sen heijastavan jotakin eli ennakoivan jotenkin myös todellista äänestystulosta.

Kun lukee kommentteja Ranskan vaalien asetelmasta, kommentit tuntuvat naiiveilta. Toistetaan, että kyselyjen valossa sitä ja tätä. Minusta yhä enemmän nämä yllätystekijöitä sisältävät vaalit ovat alkaneet tuntua siltä, että kyselyt ovat vinossa, ja että vaali yllättää, ja arvaan että (aina) tiettyyn suuntaan.

Veikkaankin nyt, että Ranskan presidentinvaalin huomisessa äänestyskierroksessa käy seuraavasti: Marine Le Pen saa 24 prosenttia äänistä, Emmanuel Macron putoaa 19 prosenttiin, Francois Fillon saa 20 prosenttia ja Jean-Luc Mélenchon 21 prosenttia.

Lopuksi: Ei ole mahdotonta sekään, että olisin väärässä.

Jean-Luc Mélenchon noussut vauhdilla Ranskan presidentinvaalikyselyissä

Ranskan presidentinvaalien kannatuskyselyissä Jean-Luc Mélenchonin suosio on kasvanut nopeasti. Hän on noussut neljän kärkeen, jossa erot eivät ole niin kovin suuret.

Kun Marine Le Pen ja Emmanuel Macron ovat pitäneet kyselyissä kärkisijoja ja kolmantena on ollut Francois Fillon, niin nyt tuntuu siltä, että Mélenchon voisi ohittaa ensinnäkin Fillonin, mutta Macroninkaan ohittaminen ei tunnu mahdottomalta. Myös sosiaalisessa mediassa Mélenchonin suosio näyttää kasvaneen rajusti.

Le Penin ensimmäisen kierroksen voittoa pidän hyvin selvänä asiana, varsinkin kun veikkaan hänen ääniosuutensa nousevan jopa useammallakin prosenttiyksiköllä kyselyihin verrattuna. Jos toisella kierroksella Marine Le Pen saa vastaansa Jean-Luc Mélenchonin, lopputulos on joka tapauksessa mielenkiintoinen vaikutuksiltaan.

Mutta kun kokoomus, tai mutta kun keskusta myös

Väitetään, että keskustan politiikalle ja puolueen kannatukselle koituu ongelmia silloin, kun puolue on hallituksessa kokoomuksen kanssa. Muun muassa tällä selitetään nytkin sitä, että keskustan kannattajakunnassa on kuulemma esiintynyt tyytymättömyyttä puolueen hallituspolitiikkaan. Toisin sanoen keskusta on joutunut myötäilemään kokoomuksen politiikkaa, minkä seurauksena nimenomaan keskustan kannattajista moni on jättänyt äänestämättä kuntavaaleissa.

Edellä oleva ajatuskulku tuntuu siltä, kuin hallituksessa olisivat vain keskusta ja kokoomus ja mahdollisesti enintään sellainen apupuolue, jolla ei ole sanaa tähän kahden kamppailuun. Mutta kun olen ymmärtänyt, että onhan siellä voimaltaan kokoomuksen veroinen puolue, perussuomalaiset. Miten olisi päässyt käymään niin, että tällainen tasavertainen puolue ei vaikuttaisikaan keskustan ja kokoomuksen väliseen vääntämiseen omalla oletetulla painollaan?

Joitakin selitysarvailuja tulee mieleen. Yksi on, että keskusta ei hallituksessa olisi yrittänytkään tehdä niin kovin erilaista politiikkaa äänestäjiensä näkökulmasta kokoomukseen nähden. Toinen mieleen tuleva selitys on, että perussuomalaiset myötäilisi kokoomuksen politiikkaa, jolloin keskusta jäisi häviölle. Tätä jälkimmäistä en ihan heti haluaisi uskoa, mutta mistä tietää.

Asia muuttuu vielä ihmeellisemmäksi, kun perussuomalaisten kannatus se vasta taisikin pudota näissä kuntavaaleissa siihen nähden, mihin puolue ylsi vielä eduskuntavaaleissa, eli puolueen yleinen kannatus näyttää olevan selvässä laskussa. Mites tämä sitten on puolestaan selitettävissä? Eiköhän tätäkin kehitystä ole selitetty jo jonkin aikaa sillä, että perussuomalaisten entisissä äänestäjissä esiintyy tyytymättömyyttä puolueen hallituspolitiikkaan.

Ai niin, olin aivan unohtanut, että keskustan kansanedustajamäärä on 49, kun perussuomalaisten ja kokoomuksen on 37 kummankin (tässä näin). Ja ministereitä keskustalla on kuusi, kun kumppaneilla on 4 kummallakin (tässä näin). Kokoomus on ilmeisesti pystynyt tekemään takatempun, kun se selvästi keskustaa pienempänä on päihittänyt jopa koko muun hallituksen. Tällainen mielikuva äkkiä tulee.

Olisiko kuitenkin niin, että kaikki hallituspuolueet ovat niin sanottujen kannattajakuntiensa näkemyksistä ja tarpeista paljoa välittämättä, paitsi kokoomus, tehneet ihan vapaaehtoisesti politiikkaa joka näyttää kokoomuksen myötäilyltä? Hallituksessa on näin ikään kuin ainakin kaksi kokoomusta ellei peräti kolme, ilman että kokoomuksen olisi tarvinnut siihen muita painostaa. Mutta tätä on ehkä mukavampi selittää sanomalla, että koska kokoomus, tai perussuomalaisten kohdalla, että koska kokoomus ja keskusta.

Ihmettelen siis kolmea asiaa kaikkein eniten. Ensinnäkin sitä, että keskusta selittää että kun kokoomus, toiseksi sitä, että myös perussuomalaiset selittää että kun hallituskumppanit. Ja kolmas ihmeellisyys onkin sitten se, että millä tämä kaikki selittely on selitettävissä.

Pyöräilypoliittinen näkemys, joka yllätti

Seuraava kommenttini perustuu siihen, mitä Helsingin Sanomat kirjoittaa Espoon liikennepolitiikasta ja puolueiden paikallisista liikennenäkemyksistä Espoossa. Sikäläisiin vaaliohjelmiin en ole itse tutustunut.

Yllätyin myönteisesti kun luin (hs.fi), että Espoossa esimerkiksi Keskusta on ottanut paikalliseen vaaliohjelmaansa tärkeiksi asioiksi joukkoliikenteen käytön ja pyöräilyn edistämisen. Joukkoliikenteen käytön lisäämisen kannattaminen vaaliohjelmatasolla on myönteinen ele miltä tahansa puolueelta, joka niin tekee ja asennoituu. Mutta se, että Espoossa Keskusta haluaa lisäksi edistää yöräilyä, on erityisen myönteistä.

Edellä oleva ei todellakaan ole edes piilotettu kannatusviesti (minkään) puolueen puolesta, vaan pelkästään kannatusviesti myönteisen joukkoliikenne- ja pyöräilyasenteen puolesta.

En asu Espoossa, mutta Helsingin Sanomien juttu aiheesta kiinnitti huomioni. On aina hyvä, kun mennään eteenpäin, olkoon paikkakunta mikä tahansa.

Kuntavaalit 2017, kaikkea ns. kivaa

Katseltuani vähän sieltä täältä kuntavaaliehdokkaiden näkemyksiä, henki näyttää seuraavanlaiselta: Ollaan ihmeen paljon sitä mieltä, että soten myötä kuntaveroa ei ole tarvetta juurikaan laskea eikä soten myötä ole tarvetta vähentää kuntien nykyistä henkilöstöä. Ja mitä taas esimerkiksi Jyväskylään tulee, niin nyt kai sitten viimeisetkin, joskus ehkä puheissaan toista mieltä olleet, ovat sitä mieltä, että konserttitalo pitää saada alulle alkavalla vaalikaudella, luultavasti lähinnä kunnallisin varoin, miten muutenkaan.

Näin ollen, minkä vaihtoehtojen välillä tässä enää voi äänestää? No, olinkin orientoitunut äänestämättömyyteen näissä kuntavaaleissa ja ehkä sitten kaikissa tulevissakin.

Jos siis tuleva sote rahoitetaan uudenlaisella verotuksella ja jos samalla nykyiset kuntaverot pidetään lähes ennallaan, niin kokonaisverotus nousee roimasti. Tällaista meininkiä ihmettelen. Sote-uudistuksen seurauksena kokonaisverotuksenhan ei tietenkään pidä nousta, vaan mieluummin laskea.

Samalla kun ollaan säilyttämässä entisiä rakenteita uusien rinnalla ja haluamassa vielä lisää muitakin ”mukavia” kustannuseriä, niin kuitenkin viime aikoina on noussut omituiseksi muodiksi erilaisten ehdokkaiden vakuuttelu, että ”pystyn tekemään myös kipeitä päätöksiä”, ihan kuin ”kipeys” nyt olisi itse tarkoitus.

PS. Ranskan presidentinvaaleja odotellessa olkaamme toiveikkaita.

Ei tullut sijoitusneuvoja

Kävin kerran erään sijoituspalveluyrityksen työpaikkahaastattelussa. Tarkalleen haastattelu liittyi yrityksen järjestämään koulutusohjelmaan sijoitusneuvojiksi, tai miksi niitä missäkin firmassa nimitetäänkin, aikoville.

Olen tosin aina epäillyt sellaista sijoitusneuvontaa, jonka yksinomaisena tarkoituksena on myydä ponnekkaasti nimenomaan yrityksen omia tai määrätyn yhteistyökumppanin sijoitustuotteita ja vielä mahdollisesti perustellen sitä ikään kuin järkevimpänä tai ainakin järkevänä vaihtoehtona asiakkaalle tai antaen ainakin sellainen vaikutelma.

Sijoitustuotehan on mielestäni täysin erilainen tuote kuin vaikkapa suklaalevy. Sijoitustuotteessa ei paremmuus liity samassa määrin makuasiaan tai ostopaikkaan ja tunnelmaan kuin suklaalevyssä tai vaatteessa tai sunnilleen missä tahansa tavarassa. Sijoitustuotteessa makukysymykseen verrattavana asiana voidaan lähinnä pitää vaivattomuuden astetta, ymmärrettävyyttä ja muuta hallittavuutta asiakkaan näkökulmasta. Mutta kyllähän sijoitustuotteen perusominaisuus on aina tuottavuus, jota sitten verrataan sijoitustuotteiden kesken. Tässä ei mielestäni ole jossittelun aihetta. Sen sijaan hyvällä syyllä voidaan usein jossitella siitä, mikä sijoitustuote on tuottava, tuottavin tai tuottavampi kuin jokin toinen, tai optimaalinen kulloisellekin asiakkaalle kulloisessakin tilanteessa.

Minähän itse ”asiakkaana” lähtisin siitä, että hakisin järkevimmältä tuntuvaa sijoitustuotetta. Se taas tarkoittaisi tuoton ja riskin jonkinlaista optimointia omasta näkökulmastani. Toki tässä vaikuttaa käytännössä hyvin helposti sellainen reunaehto, että on taipumus valita esimerkiksi oman pankin tuotevalikoimasta tuote, vaikkapa osakerahasto. Siinä on oma vaivattomuutensa seurannan kannalta tavalliselle ihmiselle. Tällaista käyttäytymistä voi itselleen perustella myös sillä, että kuka niistä etukäteen voi päätellä minkä tahon tuotteet ovat tuottoisimpia. Ja se tuottoisuusjärjestyskin luultavasti vaihtelee vuodesta toiseen.

Yksityishenkilönä ja yksityiselämässäni en antaisi sijoitusneuvoja kenellekään, mutta eipä ole kukaan kysynytkään. Mutta en myöskään olisi ”kotonani” hommassa, jossa minut määrättäisiin myymään ajankohdasta ja markkinatilanteesta riippumatta tietyn tahon sijoitustuotteita, ja vieläpä tyypillisesti kaikenlaisia liitäntätuotteita, joista en ole kiinnostunut.

Alussa mainitussa työhaastattelussa kävi niin, että en päässyt minkäänlaiseen jatkoon, mikä oli luultavasti hyvä asia. Mutta mieleen jäi muun muassa, kun yritin kehua itseäni kunnianhimoiseksi. Siihen nimittäin haastattelija tuumasi että ”ai jaa”.

Keskisuomalaisessa kiinnostava uutinen liittyen Ranskan presidentinvaaleihin

Keskisuomalaisesta (ksml.fi) luin jutun, jonka otsikko kertoo Wikileaksin voivan sekoittaa arkaluontoisilla tiedoilla Ranskan presidentinvaaleja. Sehän on kiinnostavaa.

Kuvateksti kertoo Wikileaksin väittävän omistavansa yli 1 100 tiedostoa ”äärioikeistolaisesta” Marine Le Penistä. Oho, ajattelin. Mutta sitten jutussa muun muassa sanotaan Wikileaksin ilmoittaneen, että sillä on yli 3 000 ehdokas Francois Filloniin liittyvää tiedostoa. Mielestäni 3 000 on suhteellisestikin aika paljon enemmän kuin 1 100. Sitten mainitaan myös ehdokas Emmanuel Macron. Odotan kiinnostuksella tulevaa.

Tämäkin juttu vaikuttaa siltä, että nyt otetaan ilo irti Ranskan presidentinvaaleista jo tässä vaiheessa, minkä kannalta Marine Le Pen on kiinnostavin henkilö. Jos hän suinkin liittyy jotenkin johonkin asiaan, hän kyllä kelpaa kuvaan ja kuvatekstiin huomiota herättävällä tavalla.

Juttu nauratti sekä tuon kuvatekstin ja muun tekstin välisen kontrastin että todellisen sisällön takia. Kiitos siitä.

Marine Le Pen ja kilpailijat

Kiinnostaa välillä katsoa, paljonko on Twitter-seuraajia ja Facebook-tykkääjiä Ranskan johtavien presidenttiehdokkaiden Marine Le Penin, Francois Fillonin ja erinomaiseen kyselysuosioon nousseen Emmanuel Macronin kampanjasivuilla ja -tileillä.

Edelleen Facebookin ja Twitterin osalta tilanne on se, että Le Pen johtaa aivan ylivoimaisesti. Facebook-tykkääjiä hänellä on lähes kolme kertaa niin paljon kuin kahdella kilpailijalla yhteensä. Myös Twitterissä hänellä on seuraajia paljon enemmän kun kahdella muulla yhteensä.

Emmanuel Macron on saavuttanut hyvän kyselysuosion, ja hänestä on jo tainnut tulla lehdistön suosikki, kun Fillon on laskussa. Niinpä kiinnostaa, mitä taustatietoa Macronista löytyy.

Wikipediassa Macronista on aika paljon selostusta. Hänestä myös kirjoitetaan artikkeleita. Artikkeleiden kohdalla on kiinnostavaa lukea myös ne kommentit niin Macronista kuin muistakin.

Vaikka en olisi lukenut juuri mitään Macronista, Fillonia koskevien viime aikojen uutisten perusteella alkoi vaikuttaa siltä, että Le Penin kilpailijat kyllä saavat vielä keskenään aikaan sen että Le Penin kannatus edelleen nousee eli että myös Macron saa vielä monenlaista mediahuomiota osakseen. Le Penin kampanjan tosin pitää onnistua saamaan tukea kakkoskierroksella hyvin paljon myös nykyisten kyselykannattajien ulkopuolelta, jotta niukka voitto olisi saavutettavissa. Kuitenkin olen jälleen hiukan enemmän sitä mieltä, että Marine Le Pen voittaa. Eiköhän tässä nähdä monenlaisia käänteitä.

Marssia jotakuta vastaan – kaunis tapa

Viime aikoina on marssittu Trumpia vastaan moneen kertaan. Voi hyvin kuvitella, miten kaunis ja konkreettinen lähestymistapa se on, näyttävä sovinnon ele. Mitenkähän vastaanmarssimisperinteen käy nyt, kun Trump on virassa ja kiireet hänen osaltaan lisääntyvät?

Hillary Clinton, Trump – uutinen: peukalointi ehkä

Tänään yritettiin uutisoida, että jotkut asiantuntijat arvelevat että Yhdysvaltain presidentinvaalien kolmen osavaltion äänestystulosta on saatettu peukaloida. En referoi moneen kertaan mediassa monistettua uutista. Se vaan herätti huvittuneisuuttani, että kun juuri ehdittiin liikuttavan yksimielisesti hyristä kannatuskyselyiden aina vaan suuremmista erehdyksistä vaalitulokseen nähden, niin nyt tämän manipulointiepäilyuutisen yhteydessä onkin yhtenä seikkana noussut esiin kummastelu siitä, että ratkaisevissa osavaltioissa Clinton hävisi kun olisi kyselyiden perusteella pitänyt voittaa selvästi, ja äänestystulos noudatti liian huonosti kyselytutkimuksia.

Muutoin tuosta peukalointiuutisesta tuntumani on, että se unohtuu tämän viikon loppuun mennessä. Guardianin jutusta esimerkiksi sain vaikutelman, että ehkä tämä julkistettu epäily ei herätä kovin laajaa kiinnostusta uudelleenlaskentaa kohtaan. Niin, ja se on kai kiinni lopulta Clintonista.

Vahva oletukseni, kuka on Ranskan seuraava presidentti

Hesarin verkkosivulta lukemani juttu, jossa viitataan Dagens Nyheterissä olleeseen haastatteluun, vahvisti entisestään oletustani Marine Le Penin tulevasta voitosta Ranskassa. Hänen presidenttiytensä on todennäköisempi kuin oli Brexit-tulos tai Trumpin voitto, mistä myös kyselytulokset jo tässä vaiheessa antavat vihjeen.

Dagens Nyheterin haastattelujuttua en lukenut, koska se oli muurin takana. Mutta ihan jo lyhyen Hesarissa olleen siihen viittaavan jutun perusteella Le Penin argumentointi ja esitystyyli vaikuttavat sellaisilta, että ne eivät voi olla rehellisesti ajatellen uppoamatta vastustajiinkin, mikä saa vastustamisen takia vastustavat vielä huonommalle tuulelle kuin Brexit tai Trumpin voitto. Tätä odotettavissa olevaa reaktiota lisää vielä se, että Ranskan tulos tulee ”vanhan kuorman” päälle, jossa jo siinäkin on pitkään purkamista monella taholla. Nytkin jo lehtien pääkirjoituksissa ja muualla Trumpin voitto ja Brexit-tulos liitetään ja niitä verrataan mitä ihmeellisimpiin asioihin tavalla, joka ylittää minun mielikuvitukseni. Ymmärtäisin, jos näin tehtäisiin huumorimielellä, mutta ne tekevät sen tosissaan.

Ketkä peruivatkaan lupauksensa USA-vaalien jälkeen?

Tähän asti on oltu naureskellen ennustelevinaan, että Yhdysvaltain vasta valikoitunut presidentti peruisi lupauksiaan, mutta kävikin niin jo nyt, että Trump delegoi lupausten perumisen muille kuten esimerkiksi niille häntä vastustaville julkkiksille jotka uhosivat maastamuutolla jos hän voittaisi presidentinvaalit. Ja Trumphan voitti, ehkä lupauksistaan huolimatta.

Tämä muuten on tuttua Suomestakin vuosikymmenten varrelta, että on luvattu muuttaa maasta jos vaikkapa tietty henkilö nimitetään ministeriksi. Tuskin on juurikaan muutettu. Muuttaminen onkin pikemmin kielikuvallista kuin konkreettista.

Vaikka Hillary Clinton oli ehdokkaana yhtä tärkeä

Vieläkään ei kirjoiteta Hillary Clintonista juurikaan, Donald Trumpista sen sijaan tauotta. Ei aihetta, joka ei jotenkin liittyisi Trumpiin vaikka väkisin. Kun näen vaikka otsikon lumimyräköistä sun muista säätiloista, tulee mieleen, että kai tämänkin jutun kohdalla kutsutaan asiantuntija analysoimaan miten Trumpin odotettavissa oleva presidenttiys vaikuttaisi Suomen säihin. Jonakin päivänä niin käykin, ellei ole jo käynyt. Ei kuitenkaan pidä unohtaa Hillary Clintonia. Olihan hän vähintään yhtä tärkeä henkilö Yhdysvaltain presidentinvaaleissa kuin Donald Trump.

Vaalitulospahoinvointi

Yhdysvaltain presidentinvaalit ja niiden tulos ovat herättäneet tunteita myös Suomessa. Moni Trumpia inhoava tai muusta syystä Clintonin voittoa kiihkeästi toivonut ja voitosta varma on pettynyt. Pettyneillä on nyt huonot fiilikset, melkein kuin joillakuilla amerikkalaisilla Clintonin kannattajilla. (En, muuten, syyllisty sanomaan, että kaikilla 60 miljoonalla Clintonia äänestäneillä olisi niin huonot fiilikset, että he osoittaisivat mieltään Trumpia vastaan, ihan kuin mielensä osoittaminen muka jotakin auttaisi, koska en tunne tuota porukkaa joka edustaa lähes puolta amerikkalaisesta aikuisväestöstä tavallaan, kuten puolestaan ehkä jotkut toimittajat tuntevat omasta mielestään 60 miljoonaa Trumpin kannattajaa ja tietävät näiden olevan vaarallisia. Melkoinen saavutus tuntemisessa, varsinkin kun se on kai saavutettu vaalipäivän aikana katukuvasilmäyksen perusteella jos silläkään.)

Trumpin voitosta järkyttyneiden fiilikset ovat siis huonot, kun järkytyksen lisämausteena on mahdollinen vaaliseurannasta johtuva univelka ja tästä kaikesta johtuva väliaikainen työkyvyttömyys. Moni onkin saattanut pyrkiä saamaan loppuviikoksi sairauslomaa alakulon takia, ja on ehkä joutunut myöntämään terveydenhuoltohenkilölle, mistä alakulo ja sairausloman haluaminen johtuvat. On siis joutunut kertomaan, että Trumpin voitto otti liian koville. Ongelma vaan on, että ensinnäkin saattaa olla vaikea saada sairauslomaa vaalituloksen perusteella, en ole itse tosin kokeillut, mutta vaikka saisi, niin virallinen syy sairaslomatodistuksessa on ehkä jokin muu kuin Yhdysvaltain presidentinvaalien ”väärä” tulos, joka kaiken lisäksi ei mene ihan heti ohikaan.

”- - just because he hates losing”

Siinä vaiheessa, kun nousi esille Trumpin suhtautuminen mahdolliseen häviöön, Hillary Clinton twiittasi: ”- - just because he hates losing.” Clintonin sanomana tämän täytyy tarkoittaa, että Trump olisi huono häviäjä. Ilmaisu ”hate losing” tarkoittaisi siis USA:n kielessä eri asiaa kuin suomen kielessä. Suomessahan häviämisen vihaaminen merkitsee käytännössä, että henkilö on maalintekijätyyppi.

Ainoa, mistä tältä osin Suomessa keskustellaan esimerkiksi urheilijoita tai valmentajia haastateltaessa, on se, että kumpi on parempi lähtökohta, vihata häviötä vai himoita voittoa. Tulos näistä keskusteluista on, että kyse on henkilökohtaisesta ”tyylistä” ja makuasiasta. Ja mielestäni lopulta joko tai -ajattelu näiden kesken on keinotekoinen. Voiko edes olla toista ilman toista?