Edellisessä bloggauksessani kirjoitin tietokoneen toimituksesta. Ostin koneen Gigantin verkkokaupasta. Oletin, että se tulee kotiinkuljetuksella erään palveluntuottajan toimittamana, kuten tilauksessa on. Myöhemmin selvisi, että tämä palveluntuottaja ei ollut osallisena tässä toimituksessa, vaan koneen lähettänyt tukkuri on käyttänyt eri toimitustapaa. Olin jo ihmetellytkin, miksi lähetyksen saapumisesta tuli Postin noutoilmoitus. Siitähän tämä selvittely sai alkunsa.
Kun siis selvisi, että koneen lähettäjä on ollut tukkuri, niin nyt jälkeenpäin minulle selvisi eräästä tilaukseen liittyvästä sähköpostista, mistä tukkurista on kysymys.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste markkinointi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. marraskuuta 2019
keskiviikko 30. lokakuuta 2019
Gigantti / Matkahuolto – toimitus meni pieleen
Tilasin Gigantista tietokoneen, toimitustavaksi Matkahuolto, kotiinkuljetus. Ja tilaukseen liittyvissä tiedoissa lukee, että Matkahuolto ottaa yhteyttä toimitusajankohdan sopimiseksi. Minulle tuli tänään ilmoitus asiamiespostista, että lähetys olisi noudettavissa sieltä. Soitin Gigantin asiakaspalveluun kyseisestä toimitusvirheestä. Selvisi, että nykyään Matkahuolto ei soita etukäteen, vaikka siis näin oli luvattu. Matkahuolto on vaan käynyt ovella. Tosin ei ainakaan tänään ole käynyt, vai eikö osaa soittaa ovikelloa.
Joka tapauksessa on tapahtunut siis virhe. Olen maksanut toimituskulut kotiinkuljetuksesta, ettei tarvitse hakea kahdeksan kilometrin päästä asiamiespostista konetta. Ei ole siis toimittu niin, kuin on luvattu. Jos sitten Matkahuolto on juuri muuttanut ehtojaan, niin vastuu on sillä joka lupaa että Matkahuolto ottaa yhteyttä toimitusajankohdan sopimiseksi.
Asiakaspalvelu ehdotti, että noutaisin lähetyksen asiamiespostilta. En luvannut noutaa, koska on sovittu kotiinkuljetus ja että Matkahuolto ottaa yhteyttä ennen perille toimitusta. Nyt jumiudutaan mökkiin odottamaan, että Matkahuolto ehkä jonain päivänä toimittaa lähetyksen minulle. Edelleenkään Matkahuolto ei kuulemma ota yhteyttä etukäteen.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019
Puoluejohtajien vaalitentti oli rasittavaa seurattavaa
Olen katsonut yhden vaalitentin kokonaan ja yhdestä alun. Se riittää. Ensimmäinen oli se Ylen kuuluisa, väliaikaisesti poistunut, Halla-aho-tentti. Toinen oli Helsingin Sanomien vaalitentti 9.4., jota rupesin katsomaan huvikseni. Sen seuraaminen kävi kuitenkin niin rasittavaksi, että lopetin kesken. Tuskastuttavaa seurattavaa. Moni puheenvuoro oli kuin urheilusuoritus, vauhti kiihtyi, kun olisi pitänyt lopettaa. Vielä viimeisillä voimilla höpistiin jotakin, mistä ei saanut kunnolla selvää. Tuli vaikutelma, että osallistuja oli päättänyt vedota siihen viimeiseenkin äänestäjään, minkä hengästymiseltään pystyi. Ikään kuin valmentaja ja tukijat olisivat ohjeistaneet, että puhu, puhu, puhu ja muista sanoa se ja se. Mutta pitihän nämäkin vastausvuorot kestää Halla-ahon vastausta odotellessa.
torstai 10. elokuuta 2017
”Keskiluokan verokapina” – hyvä kun selvisi sekin
Uusi Suomi -verkkolehdestä luin tämän jutun, minkä jälkeen syntyivät ainakin seuraavat ajatukset:
Uuden vaihtoehdon tai Sinisen tulevaisuuden nimen olisikin kannattanut olla Keskiluokan Verokapina (Finland). Olisi ollut iskevä mutta paljon kertova nimi, kun nyt on täysin avoimeksi jäävä sanapari tai vain Siniset, jonka niin sanottua sanomaa sitten vapaamuotoisesti ja kauniisti meille hoksaamattomille selvennetään, että nimellä halutaan ilmaista mitä sitten halutaankin ilmaista.
Tosin edes nimi Keskiluokan Verokapina (Finland) ei saisi minua äänestämään ”puoluetta”, eikä varsinkaan keskiluokan verokapina. Itse asiassa keskiluokan verokapina -toiminta-ajatus herätti mielikuvan, että Uusi vaihtoehto tai Sininen tulevaisuus kiillottaa itseään ”myyntikuntoon” kilpailevalle organisaatiolle.

perjantai 23. kesäkuuta 2017
Tornitalo – miten on mahdollista?
Katsellessani huvikseni asuntoilmoituksia Etuovi.comista huomasin sattumalta mainoksen 13-kerroksisesta asuintalosta Ylöjärvellä. Se oli yllättävää, Ylöjärvelle niin korkea talo. Ylöjärvi on käsittääkseni maaseutumainen pikkukaupunki, jossa 13-kerroksisen rakennuksen kuvittelisi herättävän täydellistä vastustusta kaikin mahdollisin perusteluin ja keinoin.
Mutta tosiaan nyt tuollaisen asuintalon huoneistoja ennakkomarkkinoidaan. Talo valmistuisi vuonna 2019. Kohde on osa laajempaa kokonaisuutta, josta ainakin vuonna 2014 on valmistunut yksi asunto-osakeyhtiökokonaisuus.
Kyllähän kyseistä taloa on vastustettukin näköjään aikanaan monin perusteluin ja tavoin. Mielenkiintoista olisi tietää tarkemminkin, millaisia kiistoja esimerkiksi päättäjien keskuudessa on käyty kyseisestä hankkeesta. Kiinnostavaa olisi myös tietää, onko ollut selviä puolueiden välisiä eroja suhtautumisessa. Mutta näistä asioista on vaikea löytää tietoa näin jälkeenpäin.
Vaikka en tiedä yleisemmin, mitä perusteluita Ylöjärven päättäjät ovat esittäneet puolesta ja vastaan esimerkiksi juuri tuon korkean rakennuksen suhteen, on myönteistä, että tällaisen hankkeen mahdollistamiseen kunnan taholta on lopulta löytynyt riittävä kannatus ja rohkeus, huolimatta ehkä suurestakin vastustuksesta. Vai eikö sitten vastustus ole ollutkaan kovin laajaa, mikä olisi yllättävää?
Yleisemminkin vaikuttaa siltä, että ”tornitaloista” puhutaan nykyään yhä enemmän, ja jopa kasvavissa kehyskunnissa, joihin esimerkiksi Ylöjärvi kuuluu Tampereen naapurina. Vaikka siis tornitalot ovat olleet viime aikoina paljon esillä keskusteluissa, niin sitäkin tärkeämpää olisi, että yleensäkin oltaisiin valmiimpia poikkeamaan totutusta rakennusympäristöstä ja sallittaisiin esimerkiksi suuret rakennuskokonaisuudet, kovasta vastustuksesta huolimatta. Jo pelkästään se, että hankkeita mahdollistetaan ja toteutetaan vastustuksesta huolimatta, on plussaa ja osoittaa selkärankaa päätöksenteossa. Näin toki sillä ehdolla, että hanke on esimerkiksi pitkällä tähtäyksellä paikkakunnalle kannattava ja lisäksi vielä maisemakuvallisesti yllättävä ja piristävä, kuten vaikkapa yksityinen rakennushanke parhaimmillaan.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017
Helsingin Sanomat kertoo Australian lehtien vaikeuksista
Helsingin Sanomat kertoo tuoreella tavalla, hyvä niin, tuulahduksena maailmalta, miten Suom Australiassa lehdet ovat vaikeuksissa, kun ensin tulivat yleisöä rohmuamaan ja kahmimaan ja sama toisin päin Google ja Facebook ja sitten muutama muu kansainvälinen tiedotusväline. Jälkimmäisten joukossa huomasin järkytyksekseni ja pöyristyksekseni myös Guardianin, siis Guardianin. Miten Guardiankin on lähtenyt rohmuamaan ja kahmimaan lukijoita ja käyttämään Australiaa kokeilualustanaan englanninkielisten lukijoiden rohmuamiseksi ja kahmimiseksi kansallisilta, mielenkiintoinen sana muuten tuo kansallinen näinä aikoina, riippumatto… mikä se sana nyt olikaan ja mikä sen asiallinen merkitys, tiedotusvälineiltä.
No, en tietenkään pöyristy tai järkyty enkä edes teeskentele sellaista sen johdosta, että jopa Guardian ja BBC pyrkivät valtaamaan markkinoita, mutta erityisesti niiden kohdalla se on mielenkiintoinen asia. Niistä ei tule ensimmäisenä mieleen aggressiivinen markkinoidenlaajennuspolitiikka.
Guardianhan pyytää verkkosivullaan (https://www.theguardian.com/international) lukijalta tukea hyvin nöyrästi. Se kertoo lukijalle, että toisin kuin monet muut he eivät ole pystyttäneet maksumuuria koska haluavat journalisminsa olevan mahdollisimman saavutettavaa kaikille. Lopuksi he pyytävät, että lukija tukisi lehteä 4,99 eurolla kuukaudessa. Pystyisikö suomalainen media tähän? Ehkä se nähtäisiin Suomessa riskialttiina hyppynä. Vaatisi ainakin asenne- ja näkökulmamuutosta medialta ottaa tuollainen lähestymistapa. Pelättäisiin luultavasti, että lukijat sen jälkeen pitäisivät vakiintunutta ja voimakasta lehteä onnettomana, arvostus vähenisi. Vai eikö sittenkään? Niin näyttää vaan Guardiankin olevan uhka mediajättien tapaan kansallisille tiedotusvälineille, nöyränäkin. Toki Guardian on laaja konserni käsittääkseni, kuten esimerkiksi Sanoma, joten voihan heillä olla monenlaista ansaintapolitiikkaa kansainvälisillä markkinoilla. Mutta silti, olisiko lehdelle sittenkään riskialtista ottaa äärimmäisen nöyrä lähestymistapa lukijaan ainakin yhtenä ansaintakeinona?
Mutta en noin muuten nosta Guardianiakaan muita korkeammalle, en todella. Pikemminkin tuo nöyrä pyyntö lukijalta on vain myönteinen yksittäinen ele.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017
Työnhaku on kasvava ”ala”
Ennen työnhaku oli väline mahdollisen työpaikan löytymiseen, mutta jo pitkään se on ollut työnhakua työnhaun vuoksi, ja ilmiö vahvistuu koko ajan. Tältä tuntuu. Työnhausta on tullut kasvava sisällöntuotannon osa-alue, jolla pyörii suuri määrä neuvonantajia. Huomio kiinnittyy siihen, miten ja millaista sisältöä tuotetaan ja miten reippailta ja hyviltä sisällöntuottajilta näytetään. Sitä vastoin esimerkiksi 80-luvulla tuntui siltä, että työnhaku ei todellakaan ollut mikään toimiala, ei ainakaan omassa mielessä käynyt sellainen ajatus. Toki silloinkin fiksu oppilaitos saattoi laatia valmistuneille työnhakua varten tiiviin selostuksen siitä, millaisen ammatillisen koulutuksen henkilö on saanut ja mitä hän sen puolesta osaa. Silloinen ”työnhakusisällöntuotanto” oli tarkoituksenmukaista mutta ei itsetarkoituksellista.
Liittyen viime päivinä hallituksesta liikkeelle lähteneeseen työnhakureippailukeskusteluun, tuli mieleen, että aikanaan erään ammatin valmistumisvaiheessa me opiskelukaverit soittelimme usein yhteen menoon kiivaasti moneen paikkaan. Niinpä kerrankin minulle tai jollekulle muulle kävi niin, että välillä jo huomautettiin että sinähän soitit jo tuohon paikkaan. Sellaista tauotonta työpaikkatoivekonserttia siis silloin.
Noina aikoina kävi myös seuraava tapaus: Kun mahdollisia työpaikkoja selailin tyypillisesti puhelinluettelon keltaisilta tai muunvärisiltä sisuilta, niin nimen perusteella kiinnostavia olivat esimerkiksi yritykset, joiden nimessä oli sana ”system” tai "systems". Olin luultavasti tulkinnut saatua opetusta sen verran suppeasti ja kaikkitietävän innolla, että ”system” on ehdottomasti samaa sanaryhmää kuin silloinen sana ”atk”. Niinpä tulin kysyneeksi ohjelmoijan työtä yrityksestä, jonka nimessä oli sana "systems" mutta joka osoittautui aivan muun alan yritykseksi. En muista, mitä henkilö puhelimessa tarkkaan ottaen vastasi, mutta hän oli joka tapauksessa hyvin ystävällinen.
Jotkut toistavat ”viisautta”, että työnhaku on työttömän työtä. Ei ole, vaan niin työttömän kuin muidenkin työtä on työ, ihan yksinkertaisesti. Työnhaku on vasta ja vain hakemista, työn hakemista, ei mitään muuta. Ajatus työnhausta työnä on pelkästään tyhmä, siinä ei ole mitään viisautta, vaikka ilmeisesti niin sanova itse juuri niin ajattelee tai on ajattelevinaan näennäisviisaan kielikuvallisesti. Työnhakua ei pidä sekoittaa esimerkiksi siihen, kun myyntimies hakee asiakkaita, mikä kyllä on työtä sille myyntimiehelle. Tosin myyntimiehen suorittama asiakkaiden etsiminen ei ole myyntimiehen työnantajan toimiala, ellei yritys satu olemaan nimenomaan asiakkaidenhakuyritys. Ja paljonhan niitäkin on, ja yhä enemmän.

lauantai 22. huhtikuuta 2017
Emmanuel Macron yllättää, veikkaan
Pidän Emmanuel Macronin kannatuslukuja kummallisen korkeina Ranskan presidentinvaalia edeltävissä kyselyissä. Veikkaan, että ääniosuus laskee kyselyluvuista selvästi huomisessa äänestyksessä, joka on siis ensimmäinen kierros.
Marine Le Penin ääniosuus puolestaan luullakseni nousee hiukan verrattuna viimeaikaisiin kyselyihin. Tämä sillä perusteella, että hän on äänestyskohteena samaa tyyppiä kuin Brexit ja Trump, jonka kannatuksesta osa jää kyselyissä piiloon, mutta jota sitten kuitenkin äänestetään. Le Pen nousisi enemmänkin, mutta veikkaan, että Mélenchon vie häneltä hiukan ääniä. Mélenchonin luulen yltävän muutenkin hiukan parempaan tulokseen kyselyihin verrattuna, vaikka jo kyselyluvutkin ovat korkeita.
Macronin osalta on esimerkiksi ihmeellistä, että hänen jos kenen kuvittelisi olevan täydellinen some-persoona, siis sosiaalisen median yleisörakenteeseen vetoava, mutta some-luvut eivät ole siihen nähden läheskään odotetun suuruiset. Sitä vastoin Le Penin voisi olettaa olevan kaikkein vähiten some-yleisön koostumukseen vetoava, mutta hänen some-lukunsa ovat kaukana muiden edellä. Tosin Mélenchon on kirinyt vakuuttavasti todella korkealle niin sosiaalisessa mediassa kuin kannatusluvuissa.
Macronista vielä, että olen tulkinnut jotakin lehtijuttua sensuuntaisesti, että hän suhtautuisi elitistisesti äänestäjäkunnan ”harmaaseen massaan”. Toivottavasti en ole ymmärtänyt tai tulkinnut väärin. Mutta jos asia pitää paikkansa, niin oletan sen laskevan ääniosuutta vaaleissa.
Kun viittasin sosiaalisen median suosiolukuihin, niin eihän sosiaalinen media ole todellakaan äänestäjäkunta, mutta luulen sen heijastavan jotakin eli ennakoivan jotenkin myös todellista äänestystulosta.
Kun lukee kommentteja Ranskan vaalien asetelmasta, kommentit tuntuvat naiiveilta. Toistetaan, että kyselyjen valossa sitä ja tätä. Minusta yhä enemmän nämä yllätystekijöitä sisältävät vaalit ovat alkaneet tuntua siltä, että kyselyt ovat vinossa, ja että vaali yllättää, ja arvaan että (aina) tiettyyn suuntaan.
Veikkaankin nyt, että Ranskan presidentinvaalin huomisessa äänestyskierroksessa käy seuraavasti: Marine Le Pen saa 24 prosenttia äänistä, Emmanuel Macron putoaa 19 prosenttiin, Francois Fillon saa 20 prosenttia ja Jean-Luc Mélenchon 21 prosenttia.
Lopuksi: Ei ole mahdotonta sekään, että olisin väärässä.

torstai 9. maaliskuuta 2017
Ei tullut sijoitusneuvoja
Kävin kerran erään sijoituspalveluyrityksen työpaikkahaastattelussa. Tarkalleen haastattelu liittyi yrityksen järjestämään koulutusohjelmaan sijoitusneuvojiksi, tai miksi niitä missäkin firmassa nimitetäänkin, aikoville.
Olen tosin aina epäillyt sellaista sijoitusneuvontaa, jonka yksinomaisena tarkoituksena on myydä ponnekkaasti nimenomaan yrityksen omia tai määrätyn yhteistyökumppanin sijoitustuotteita ja vielä mahdollisesti perustellen sitä ikään kuin järkevimpänä tai ainakin järkevänä vaihtoehtona asiakkaalle tai antaen ainakin sellainen vaikutelma.
Sijoitustuotehan on mielestäni täysin erilainen tuote kuin vaikkapa suklaalevy. Sijoitustuotteessa ei paremmuus liity samassa määrin makuasiaan tai ostopaikkaan ja tunnelmaan kuin suklaalevyssä tai vaatteessa tai sunnilleen missä tahansa tavarassa. Sijoitustuotteessa makukysymykseen verrattavana asiana voidaan lähinnä pitää vaivattomuuden astetta, ymmärrettävyyttä ja muuta hallittavuutta asiakkaan näkökulmasta. Mutta kyllähän sijoitustuotteen perusominaisuus on aina tuottavuus, jota sitten verrataan sijoitustuotteiden kesken. Tässä ei mielestäni ole jossittelun aihetta. Sen sijaan hyvällä syyllä voidaan usein jossitella siitä, mikä sijoitustuote on tuottava, tuottavin tai tuottavampi kuin jokin toinen, tai optimaalinen kulloisellekin asiakkaalle kulloisessakin tilanteessa.
Minähän itse ”asiakkaana” lähtisin siitä, että hakisin järkevimmältä tuntuvaa sijoitustuotetta. Se taas tarkoittaisi tuoton ja riskin jonkinlaista optimointia omasta näkökulmastani. Toki tässä vaikuttaa käytännössä hyvin helposti sellainen reunaehto, että on taipumus valita esimerkiksi oman pankin tuotevalikoimasta tuote, vaikkapa osakerahasto. Siinä on oma vaivattomuutensa seurannan kannalta tavalliselle ihmiselle. Tällaista käyttäytymistä voi itselleen perustella myös sillä, että kuka niistä etukäteen voi päätellä minkä tahon tuotteet ovat tuottoisimpia. Ja se tuottoisuusjärjestyskin luultavasti vaihtelee vuodesta toiseen.
Yksityishenkilönä ja yksityiselämässäni en antaisi sijoitusneuvoja kenellekään, mutta eipä ole kukaan kysynytkään. Mutta en myöskään olisi ”kotonani” hommassa, jossa minut määrättäisiin myymään ajankohdasta ja markkinatilanteesta riippumatta tietyn tahon sijoitustuotteita, ja vieläpä tyypillisesti kaikenlaisia liitäntätuotteita, joista en ole kiinnostunut.
Alussa mainitussa työhaastattelussa kävi niin, että en päässyt minkäänlaiseen jatkoon, mikä oli luultavasti hyvä asia. Mutta mieleen jäi muun muassa, kun yritin kehua itseäni kunnianhimoiseksi. Siihen nimittäin haastattelija tuumasi että ”ai jaa”.

lauantai 4. maaliskuuta 2017
Juna tai linja-auto
Juna on saanut asiakkaita takaisin, ja myynti on lisääntynyt, kerrotaan Talouselämän jutussa. Se on hyvä asia, olen junan kannalla. Hinnat ovat nyt sopivalla tasolla, ja toisaalta junavaihtoehto saakin maksaa enemmän kuin linja-auto.
Käytän kuitenkin myös mielelläni linja-autoa, eli vaihtelu virkistää, ja erilaisuus tuo joustavuutta, se on osa kuluttajakokemusta. Edelleen esimerkiksi sillä on olennainen merkitys, voiko lipun ostaa perinteisellä rahalla linja-autoon mennessä. Se tuo joustavuutta ja antaa pikavalintojen mahdollisuuden.
Esimerkiksi täältä Jyväskylästä matkustaessani, jos suinkin mahdollista, käytän toiseen suuntaan junaa, ja vastakkaiseen suuntaan, miten päin milloinkin, valikoituu tavallisesti eräs linja-autoliikennöitsijä, jonka nimen alkuosa on sama kuin S:llä alkavan historiallisen maakuntakokonaisuuden nimen genetiivimuoto.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017
Jos kotimainen media voittaa tämän murroksen, sitten
Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa 18.2. ”Suomalaisen median kohtalon vuodet edessä” kiinnitin huomiota moneenkin kohtaan, mutta otetaan kirjoituksen loppu:
Se, että ”teknologisen murroksen aiheuttama mediamurros” olisi ohitettu jossakin vaiheessa, tuntuu epäilyttävältä oletukselta. Tämähän tarkoittaisi samaa, kuin että esimerkiksi 2020-luvun puolivälin jälkeen ei ainakaan vähään aikaan olisi tulossa teknologista muutosta joka edelleen aiheuttaisi hankaluuksia medialle, nimenomaan kotimaisen median kaupalliselle kannattavuudelle. Voitaisiinko sellainen tietää? Voin toki uskoa, että tietäisimme ainakin jonkin verran etukäteen että olisi odotettavissa tietyn tyyppinen teknologinen murros, mutta en ihan usko siihen, että tiedettäisiin että ei olisi odotettavissa. Siis, että ei olisi tulossa teknologista murrosta joka aiheuttaisi hankaluuksia medialle. Vielä vähemmän voitaisiin tietää, ettei olisi odotettavissa muutakaan murrosta joka aiheuttaisi hankaluuksia medialle.
Juuri tämänhetkinen ja tietynlainen teknologinen murros, mikä se siten onkin, saattaa olla ohitettu jossakin vaiheessa, ja median selviäminen sen aiheuttamista ongelmista olisi tietenkin erävoitto. Mutta siihenkö ottelu sitten päättyisi väliaikaisesti tai lopullisesti, siihen en aivan usko, vaikka en osaa edes kuvitella mitä on tulossa tai milloin on tulossa.
Käytännössä veikkaan, että kotimaisen kaupallisen median kanssa käy niin että artikkelisisältö on tulevina vuosina yhä enemmän tavanomaisen toimituksellisen sisällön näköistä mainostajan maksamaa sisältöä niin että maksetun artikkelin edessä lukee ”MAINOS” tai ”ILMOITUS”. Tämä sisältö on sitten joko mainostajan itsensä luomaa tai toimittajien kanssa yhdessä luotua, ja tätä on siis mainosten näköisten mainosten lisäksi. Samalla veikkaan, että raha tulee lähes kokonaan tai kokonaan mainoksista ja näistä maksetuista artikkeleista, ja käyttäjien tilaus- ja muut maksut supistuvat hyvin pieniksi.
Minulla ei ole asiantuntemusta, ainoastaan luulen.
Jos kotimainen vapaa media selviää ensi vuosikymmenen puolivälin yli, teknologisen murroksen aiheuttama medianmurros on ohittunut ja demokratian kriisi vältetty.Otetaan tästäkin toteamuksesta vain johtopäätöksen alkuosa eli teknologisen murroksen aiheuttama median murros, ja jätetään ”demokratian kriisi” pois tällä kertaa.
Se, että ”teknologisen murroksen aiheuttama mediamurros” olisi ohitettu jossakin vaiheessa, tuntuu epäilyttävältä oletukselta. Tämähän tarkoittaisi samaa, kuin että esimerkiksi 2020-luvun puolivälin jälkeen ei ainakaan vähään aikaan olisi tulossa teknologista muutosta joka edelleen aiheuttaisi hankaluuksia medialle, nimenomaan kotimaisen median kaupalliselle kannattavuudelle. Voitaisiinko sellainen tietää? Voin toki uskoa, että tietäisimme ainakin jonkin verran etukäteen että olisi odotettavissa tietyn tyyppinen teknologinen murros, mutta en ihan usko siihen, että tiedettäisiin että ei olisi odotettavissa. Siis, että ei olisi tulossa teknologista murrosta joka aiheuttaisi hankaluuksia medialle. Vielä vähemmän voitaisiin tietää, ettei olisi odotettavissa muutakaan murrosta joka aiheuttaisi hankaluuksia medialle.
Juuri tämänhetkinen ja tietynlainen teknologinen murros, mikä se siten onkin, saattaa olla ohitettu jossakin vaiheessa, ja median selviäminen sen aiheuttamista ongelmista olisi tietenkin erävoitto. Mutta siihenkö ottelu sitten päättyisi väliaikaisesti tai lopullisesti, siihen en aivan usko, vaikka en osaa edes kuvitella mitä on tulossa tai milloin on tulossa.
Käytännössä veikkaan, että kotimaisen kaupallisen median kanssa käy niin että artikkelisisältö on tulevina vuosina yhä enemmän tavanomaisen toimituksellisen sisällön näköistä mainostajan maksamaa sisältöä niin että maksetun artikkelin edessä lukee ”MAINOS” tai ”ILMOITUS”. Tämä sisältö on sitten joko mainostajan itsensä luomaa tai toimittajien kanssa yhdessä luotua, ja tätä on siis mainosten näköisten mainosten lisäksi. Samalla veikkaan, että raha tulee lähes kokonaan tai kokonaan mainoksista ja näistä maksetuista artikkeleista, ja käyttäjien tilaus- ja muut maksut supistuvat hyvin pieniksi.
Minulla ei ole asiantuntemusta, ainoastaan luulen.
sunnuntai 5. helmikuuta 2017
Marine Le Pen ja kilpailijat
Kiinnostaa välillä katsoa, paljonko on Twitter-seuraajia ja Facebook-tykkääjiä Ranskan johtavien presidenttiehdokkaiden Marine Le Penin, Francois Fillonin ja erinomaiseen kyselysuosioon nousseen Emmanuel Macronin kampanjasivuilla ja -tileillä.
Edelleen Facebookin ja Twitterin osalta tilanne on se, että Le Pen johtaa aivan ylivoimaisesti. Facebook-tykkääjiä hänellä on lähes kolme kertaa niin paljon kuin kahdella kilpailijalla yhteensä. Myös Twitterissä hänellä on seuraajia paljon enemmän kun kahdella muulla yhteensä.
Emmanuel Macron on saavuttanut hyvän kyselysuosion, ja hänestä on jo tainnut tulla lehdistön suosikki, kun Fillon on laskussa. Niinpä kiinnostaa, mitä taustatietoa Macronista löytyy.
Wikipediassa Macronista on aika paljon selostusta. Hänestä myös kirjoitetaan artikkeleita. Artikkeleiden kohdalla on kiinnostavaa lukea myös ne kommentit niin Macronista kuin muistakin.
Vaikka en olisi lukenut juuri mitään Macronista, Fillonia koskevien viime aikojen uutisten perusteella alkoi vaikuttaa siltä, että Le Penin kilpailijat kyllä saavat vielä keskenään aikaan sen että Le Penin kannatus edelleen nousee eli että myös Macron saa vielä monenlaista mediahuomiota osakseen. Le Penin kampanjan tosin pitää onnistua saamaan tukea kakkoskierroksella hyvin paljon myös nykyisten kyselykannattajien ulkopuolelta, jotta niukka voitto olisi saavutettavissa. Kuitenkin olen jälleen hiukan enemmän sitä mieltä, että Marine Le Pen voittaa. Eiköhän tässä nähdä monenlaisia käänteitä.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017
Esimerkiksi Amazon Go – mielenkiintoinen malli laajemminkin
Bloggasin vuonna 2013 elintarvikemyymälästä ilman henkilökuntaa, että sellainen olisi mielenkiintoinen. Jälkeenpäin on minulle selvinnyt, ja on asiasta jo sitä aikaisemminkin uutisoitu, että Amazon on vuodesta 2012 alkaen kehitellyt myymälää ilman kassoja. Nyt sillä on ainakin yksi myymälä testikäytössä.
Paljon julkisuutta pienestä mittakaavastaan huolimatta on saanut myös ruotsalaisen miehen kehittelemä haja-asutusalueen myymälä ilman työntekijää. Myymälässä olisi myynnissä esimerkiksi maitotuotteita ja kuivatavaraa. Tässä vaiheessa ensimmäisen myymälän kohdalla kävi kuitenkin niin, että kehittelijä joutui sulkemaan sen. Idea herätti niin suurta kiinnostusta, että miehen aika meni muiden neuvomiseen ja asiasta kertomiseen, eikä myymälän pyörittämiselle jäänyt aikaa. Lehtijuttujen mukaan ideaa kuitenkin edelleen kehitetään toiveikkaasti, ja sitä levitetään myös muille paikkakunnille.
Amazonin Amazon Go -myymälän toiminta ilman kassoja perustuu pitkälle vietyyn tunnistus- ja muuhun teknologiaan. Ostokset päivittyvät ja maksut hoituvat ilmeisesti hyvin sujuvasti, kun taas ruotsalaisen miehen myymäläidea luonnollisestikin on hyvin erityyppinen. Siinä ostokset laskutetaan jälkeenpäin, ja muutenkin siinä asiakkaalta edellytetään enemmän toimenpiteitä. Lisäksi luottamus on oletettavasti hyvin olennainen edellytys idean onnistumiselle. Mutta mies mainitsee lehtijutussa, että varastamisongelmaa ei ole esiintynyt varsinkaan kun asiakkaat tietävät että heitä valvotaan.
En ole lukenut mitään tietoa Amazon Go -mallin kehityskustannuksista, mutta luulisin, että kyse on sadoista miljoonista dollareista tai jopa miljardista ylöspäin. Näin ollen ruotsalaisen yksityishenkilön ideoimaa myymälää ei pidä edes verrata siihen, vaan voi ainoastaan todeta, että tällaisia ideoita on liikkeellä hyvin erilaisissa mittakaavoissa, mikä on hyvä asia. Tosin onhan näitä miehittämättömiä myymälöitä ollut ilmeisesti jo joillakin muillakin aloilla muutaman vuoden ainakin yksittäisinä siellä täällä.
Miehittämättömän myymälän lisäksi yhtä kiinnostavaa on nähdä tulevaisuudessa, miten muilla aloilla sama idea otetaan käyttöön. Kyllähän sitä toteutetaan jo nyt, mutta tärkeää on nimenomaan se, että asiakaskokemus on hyvä ja että asiakkaalla ei tarvitse olla mitään erityistaitoja eikä hänen tarvitse olla kyseisen palvelun tottunut suurkäyttäjä. Jos pitää näppäillä tunnuksia ja salasanoja joka kerta tai jos pitää säätää kaikenlaista, se ei ole käyttäjäystävällisyyttä.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016
Tuopin hinta kulutuksen mukaan
Alkoholi on ongelma yhden jos toisenkin mielestä, tosin pääasiassa aina muille kuin itselle. Toiseksi, aihe on kyllä myös tylsä (no miksi kirjoitan?), mutta kun se nyt taas herättää kiinnostusta suuntaan jos toiseenkin.
Ensimmäinen kiinnostuksen suunta näyttää olevan se, että alkoholin virtaamisen luoksemme pitäisi olla nykyistä helpompaa ja alkoholimyymäläauton pitäisi kurvata jokaisen taloyhtiön pihaan tuomaan alkoholia tarjolle niin saatavasti kuin mahdollista. Toinen ajatussuunta on, että hintaa pitää nostaa kysynnän kasvaessa, haittojen ehkäisemiseksi tai ainakin haittakulujen kompensoimiseksi.
Alkoholista puhuvien ihmisten ajatuksenjuoksun ristiriitaisuuteen luottaen luulen kuitenkin, että suurin osa alkoholista vaahtoavista kannattaa kumpaakin suuntausta yhtaikaa, elikkä vaikeuttamista ja vapauttamista samanaikaisesti. Ainakin niin, että helppoa itselle ja kaltaisille ja vaikeaa muille.
Kulutuksen noustessa hinnan korottaminen on maailman helpoin asia järjestää, vieläpä niin, että valtio ja bisnes voittavat yhtaikaa. Tämän tosin olisi luullut vapaassa markkinataloudessa tapahtuneen ajat sitten, mutta ilmeisesti ei ole tapahtunut. Tehdään vaan niin, että ravintolassa (yleisnimitys) ensimmäinen puolen litran tuoppi maksaa kolme euroa, toinen neljä euroa, kolmas viisi euroa, ja jos ei vielä mennyt perille ajatus, niin neljäs kuusi euroa, no joko nyt meni perille? Siitä se käyrä sitten vaan nousee, ja yritys saa katetta ja valtio verotuloja nousevasti.
Se, että asiakas kiertäisi tätä hinnoittelujärjestelmää, voidaan estää helposti ainakin ravintolakohtaisesti, ja myös yritys- ja ketjukohtaisesti, tai jopa valtakunnallisesti, jos luodaan sopiva kulutustiedon päivitystapa. Mutta vaikka ei tiukasti valvottaisikaan, niin tämän hinnoittelutavan alkeellinenkin soveltaminen olisi suuri mutta helppo askel eteenpäin, jos niin halutaan.

maanantai 10. lokakuuta 2016
Selvänä laki mukava
En seurannut cocktail-asiaa sen kummemmin kuin että tuli vahvistusta taas sille, että kyllä eduskunnan tehtävä on säätää yleensäkin sellaiset säädössekoitukset ja cocktailit, etteivät viranomaiset joudu tuskailemaan tulkintojen kanssa ja ettei niiden takia tule mahdollista väärinymmärrystä. Toinen juttu on, että jälleen näytti siltä että tässä sai vauhtia niin sosiaalinen kuin muunkinlainen media.
Kaiken huippu olisi, jos vielä joku kansanedustaja näiden säädöskohujen yhteydessä ihmettelisi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, että miten meillä voidaan säätää tällaisia ja tällaisia lakeja. Mutta enpä usko, että kukaan kansanedustaja nyt sellaista menee ihmettelemään sosiaaliseen mediaan tai mihinkään.

maanantai 3. lokakuuta 2016
Tulevaisuus on vaikka mitä
Tulevaisuudessa kuulemma kodinkoneita ohjataan etänä ja palvelut tuodaan kotiovelle.
Otetaan ensiksi tuo kodinkoneiden etäohjaus. On tietysti makuasia, mistä kukin pitää, mutta olen ollut hyvin tyytyväinen siihen, että kaikki pesukoneeni ovat olleet viime vuosikymmeninä itseohjautuvia käynnistyksen jälkeen, ilman tarvetta kenenkään etäohjaukseen. Tässä suhteessa jopa alan olla huolissani liiasta nokkeluudesta, siitä että pesukone on muka ymmärtävinään ja säätävinään vaikka mitä. Entäs sitten kun sen mielestä kaikki tasapainot ja muut olosuhteet eivät olekaan sataprosenttisen ihanteellisesti kohdallaan tai jos tuo hienosäätöälykkyys jossakin vaiheessa vioittuu? Siinä sitten yritetään arvailla, kannattaisiko korjauttaa ja miten vai yrittää ostaa uusi suurella vaivalla ja mistä.
Jääkaappi, muuten, on hieno esimerkki vaivattomasta esineestä, kunhan se vain kestää.
Palvelut tuodaan kotiovelle. Mietin, mitä tämä tarkoittaa, enkä äkkiä keksinyt muuta kuin että hammaslääkäri tulee porraskäytävään. En mielelläni olisi siinä ohikulkijoiden ihmeteltävänä.

lauantai 1. lokakuuta 2016
Mediakonsernit ovat aina kiinnostavia
Viestintäala keskittyy Suomessa vähitellen suuremmiksi mediakonserneiksi, eikä se ole huono asia talousuutisten lukijan kannalta. Uutiset yrityskaupoista, yhdistymisistä ja muista vastaavista tapahtumista ovat aina kiinnostavia.
Myös sisällöt voisivat tulla kiinnostavammiksi keskittymiskehityksen myötä. Mediakonsernin laajeneminen esimerkiksi yritysoston tai fuusion seurauksena voisi edistää sen tarjonnan monipuolistumista ja toisaalta profiloitumista. Monipuolistuminen ja profiloituminen kuulostavat keskenään ristiriitaisilta ja vastakkaisilta kehityssuunnilta, mutta ne eivät ole välttämättä vastakkaisia. Kun esimerkiksi Keskisuomalainen-konserniin kuuluu nyt muun muassa päijäthämäläinen lehtitalo, myös Keskisuomalaisen muissa lehdissä voitaisiin nähdä lahtelaisia juttuja keskisuomalaisten ihmisten piristykseksi ja tiedonhalun tyydyttämiseksi. Tämä olisi siis monipuolistumista lukijan kannalta. Tämä koskee nimenomaan paperilehden lukijaa. Verkon käyttäjällähän voi olla yhtä aikaa auki vaikka kuinka monta mediaa. Hän voi samalla katsoa sekä Jyväskylän että Turun uutisia jo nyt. Turku, muuten (by the way), voisikin olla mielenkiintoinen uutisaihe jyväskyläläiselle, ja niin myös toisin päin.
Monipuolistumisen ohella yksittäinen viestintätuote, vaikkapa sanomalehti, voi myös profiloitua. Tuntuu päällekkäisyydeltä nykymaailmassa se, että jokainen maakuntalehti julkaisee samoja yleisuutisia runsaasti. Päällekkäisyyden sijaan mediakonserni voisi keskittyä lehtiensä sisällöissä enemmän juuri niihin maakuntiin, joissa konserni toimii.
Kuten sanottu, viestintäalan yritysostot, fuusiot, lehtien uudelleenjärjestelyt ja muut vastaavanlaiset tapahtumat ovat kiinnostavia uutisia. Mistä päin tulee seuraava media-alan uutinen? Ihan vain esimerkkinä tulee mieleen, kuultaisiinko TS-Yhtymästä joskus tulevaisuudessa jotakin.

lauantai 24. syyskuuta 2016
Joukkoliikenne – väline oli täynnä
Eilen illalla oli Jyväskylän joukkoliikennevälineessä tiivistä, mikä tuli minulle yllätyksenä kun en ollut seurannut tarkkaan paikallista tapahtumauutisointia. Joka pysäkiltä tuli väkeä, eikä loppumatkasta kaikkia voitu edes ottaa. Ehkä myös tänään illalla on keskustaan menijöitä paljon.
Siinä matkalla tuli mieleen kysymys, miten tämän kertasuosion voisi laajentaa koko vuoden kestäväksi joukkoliikenteen suosioksi, kun potentiaalia näyttää olevan. Mikä tässä on se juttu, vetovoima, joka pitäisi pystyä kopioimaan ihmisten arkiseen matkustamiseen? Pitäisikö paikallisliikenteessä tarjota ajoittain tai yllätysluonteisesti jatkuvasti ilmaiset kahvit? Toki tässä eilisessä tapauksessa ihmisiä veti keskustaan erityinen tapahtuma, ja se varmaankin toimii samalla kampanjaluonteisena kimmokkeena joukkoliikenteen käyttöön.
Ihmiset pitäisi saada käyttämään joukkoliikennettä nimenomaan oman auton vaihtoehtona arkimatkoihin. Onneksi esimerkiks Jyväskylässä Linkin käyttö onkin lisääntynyt, ja lisääntyy kun alkuun on päästy, miksi ei lisääntyisi.
Mitä enemmän siirrytään joukkoliikenteen käyttöön, sitä kattavammiksi ja pysyvämmiksi yhteydet tulevat ja sitä mukavammalta joukkoliikenne tuntuu myös niistä jotka nykyään mieluummin käyttävät omaa autoa. Pyöräilijät ja muut ”kevyesti” liikkuvat jatkakoot entiseen tapaan, toki.

lauantai 3. syyskuuta 2016
Eräs verkkokauppa, eräs kokemus
Aiemmin verkkokauppakokemuksista kertoessani mainitsin, että on myös hyviä verkkokauppoja, joissa käyttäjää opastetaan ja joissa on selvät painikkeet tarvittaville toiminnoille. Käytin väärää sanaa, tämähän on vasta verkkokaupan käyttöliittymä, verkkokauppasivusto. Verkkokauppa on paljon muuta, samoin kuin tavanomainen kauppa tai myymälä on paljon muuta kuin keskustelu myyjän kanssa että haluan ostaa sitä ja tätä, ja muuta kuin pelkkä tavaroiden esillepano. Verkkokaupassakin on olennaista hyvän käyttöliittymän ja esillepanon lisäksi se, että tavara toimitetaan niin kuin on sovittu ja luvattu. Lisäksi tärkeää on, että jos ilmenee epäselvyyksiä ja poikkeamia, niistä voidaan keskustella verkkokaupan kanssa sujuvasti ja luottamusta herättävällä tavalla.
Tein jokin aika sitten pienehkön ostoksen eräästä erikoisalan verkkokaupasta. Kyseinen verkkokauppa lupasi sivullaan, että tuote voidaan lähettää 0 - 1 päivän kuluessa. Tarkoittaa siis työpäiviä. Tilauksen teko oli sujuvaa. Tein tilauksen perjantaina vähän ennen kello 16:ta, noin 15.40 muistaakseni. Tällöin oletin, että tuote lähtisi maanantaina, minkä sitten myös verkkokaupan edustaja aivan itse mainitsi ottaessaan yhteyttä.
Kun luvattua Postin seurantakoodia ei tullut sähköpostiini vielä tiistaiaamunakaan, aloin kiinnostua. Tiedustelin tilauksen tilannetta. Kun tiedusteluun ei vastattu, kiinnostukseni kasvoi. Lopulta viidennen tiedustelun jälkeen verkkokaupan edustaja soitti. Kertoi, että oli oltu asiakaskäynnillä, tai joka tapauksessa työasioissa liikkeellä, ja että varasto kyllä näkee viestit mutta että heillä ei ole lupaa vastata niihin. Selvisi myös, että tuotetta tulisi heille todennäköisesti seuraavana maanantaina.
Olin suunnitellut, että jos tuote olisi tullut suunnilleen ajallaan, olisin pystynyt olemaan hyvin paikalla sitä vastaanottamassa. Olin nimittäin tilannut toimituksen kotiovelle. Mutta kun toimitus nyt viivästyi, jouduttiin tekemään sellainen säätö, että tämä verkkokauppa soittaisi kun tavara olisi heillä lähtövalmiina. Ja jos olisin tällöin kaukana kotipaikkakunnalta, sopisimme toimituspäivän niin, että ehtisin paikalle tavaraa vastaanottamaan. Näin asiasta sovittiin sujuvasti.
Tuote oli verkkokaupalla lähtövalmiina lopulta silloin maanantaina, kuten he arvioivatkin. He ilmoittivat asiasta, ja sovimme, että voivat lähettää saman tien, olisin tiistaiaamusta viimeistään paikalla vastaanottamassa. Tämä loppu toimikin sitten hyvin.
Tässä tapauksessa tavaran lähtö siis viivästyi viikolla luvatusta. Luotin siihen, että tavara olisi lähtenyt suurin piirtein luvatussa ajassa, ja varauduin sen mukaan. Siinä mielessä oli hankala juttu, että tiedonkulku ei meinannut toimia kun tuote ei lähtenytkään ajallaan.

perjantai 2. syyskuuta 2016
Pesukone, päivää taas
Kerroin viime bloggauksessani pyykinpesukoneen ostoyritysten ja ostoaikeiden kummallisuuksista. Bloggauksen jälkeen, tiedusteltuani ja kummasteltuani pesukoneen saatavuutta, sain tietoja, joiden perusteella asia näyttää entistäkin oudommalta, uskomattomalta asiakkaan näkökulmasta.
Sain tietooni viikon, jolloin kyseistä pesukonetta olisi tulossa Suomeen. Myymälältä en ollut siihen mennessä saanut tällaista tietoa vaan lähinnä epämääräistä odottelua. Viimeinen ehkä-arvio yhtenä keskiviikkona soittaessani oli, että ehkä seuraavan viikon tiistaina. Soitin sitten tuon viikon keskiviikkona, että mikä on tilanne. Kerrottiin, että valitettavasti ei ole tullut tai että ei ollut tietoa milloin tulisi, jompikumpi. Joka tapauksessa tietoa tuloaikataulusta ei ikään kuin ollut, kun sellaista tietoa myymälästä ei ilmoitettu. Jäin siis epämääräisesti odottamaan. Nyt tuostakin on jo kohta puolitoista viikkoa.
Mutta tosiaan eilen aamulla sain alussa mainitun tiedon taholta, joka tietää, jos joku. Se tieto sai näyttämään tilanteen aivan käsittämättömältä, tai tämän odotteluprosessin ihan käsittämättömältä. Konetta olisi tulossa niin myöhään, että jo kestäneen odottelun jälkeen en voi sitä enää odottaa. Sen sijaan myymälältä en ollut saanut mitään näin valaisevaa tietoa ja samalla näin ”realistista” tietoa pesukoneen saapumisesta edes johonkin. Asiallinen viesti oli muutenkin hyvä.
Saamani selvennyksen jälkeen ihmetytti, mihin tai kehen tiedonkulku pesukoneen konkreettisesta saatavuudesta on katkennut, kun en ollut saanut mitään vastaavanlaista tietoa myymälältä. Siellähän on ammatti-ihmiset asioita selvittelemässä. Näihin asti oletin myönteisesti, että myymälä tietenkin pitää minut ajan tasalla kaikesta tarvittavasta tiedosta mikä heillä on. Tosin mielessä on käynyt myös mahdollisuus, että tiedonkulku on voinut katketa missä tahansa muuallakin kuin myymälässä. Selvennyksen saatuani ihmetytti vain uskomattomasti koko tilanne, miten asiat voivat näyttää näin erilaisilta, riippuen mistä päin sitä tietoa tulee.
Kävi siis selväksi, että tämä kone pitää unohtaa, koska parhaimmillaankin sen saaminen venyisi todella pitkäksi. Jälleen kovan vaivannäön saattelemana lähetin tänään asioista viestin myymälälle. Sain vastauksen ja pahoittelut muun muassa siitä että minulle ei ollut päivitetty saatavuustietoja. Ilmoitettiin myös, että varaukseni poistetaan kuten oli tarkoituskin.
En keksi mitä laatusanaa (adjektiivi) käyttäisin, mutta olkoon vaikka tylsästi ”huomion kiinnittävä”. Myymälän vastausviestissä mainittiin nopeampi arvio pesukoneen saatavuudesta, kuin mikä oli minun tuolta toiselta taholta saama arvio. Ero oli mielestäni tässä vaiheessa olennainen eikä suinkaan pyöristysero. Mainitsin, että eroa on, kun lopuksi vastasin myymälätahon viestiin.
Oletin, että viimekertaisen pesukonebloggauksen jälkeen asiaan ei olisi tullut uusia olennaisia käänteitä tässä vaiheessa ja että olisin siirtynyt hiukan toiseen aiheeseen, mutta näin tässä nyt kävi.
Onneksi en joutunut tilanteeseen, että olisin ostanut koneen verkkokaupasta ja sitten yllättäin sen saamisessa olisikin vaikeuksia tai viivettä luvattuun aikatauluun nähden ja mahdollisesti tiedonkulun jähmeyttä. Tällaiseen tilanteeseen jouduin erään pienen verkkokauppaostoksen yhteydessä hiljattain. Viikon viivästys siinä tapahtui. Erään erikoisalan verkkokaupan ilmoittama lähtö oli 0-1 päivää, siis työpäivää. Aiheesta ehkä bloggailen myöhemmin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)