Puoluejohtajien vaalitentti oli rasittavaa seurattavaa

Olen katsonut yhden vaalitentin kokonaan ja yhdestä alun. Se riittää. Ensimmäinen oli se Ylen kuuluisa, väliaikaisesti poistunut, Halla-aho-tentti. Toinen oli Helsingin Sanomien vaalitentti 9.4., jota rupesin katsomaan huvikseni. Sen seuraaminen kävi kuitenkin niin rasittavaksi, että lopetin kesken. Tuskastuttavaa seurattavaa. Moni puheenvuoro oli kuin urheilusuoritus, vauhti kiihtyi, kun olisi pitänyt lopettaa. Vielä viimeisillä voimilla höpistiin jotakin, mistä ei saanut kunnolla selvää. Tuli vaikutelma, että osallistuja oli päättänyt vedota siihen viimeiseenkin äänestäjään, minkä hengästymiseltään pystyi. Ikään kuin valmentaja ja tukijat olisivat ohjeistaneet, että puhu, puhu, puhu ja muista sanoa se ja se. Mutta pitihän nämäkin vastausvuorot kestää Halla-ahon vastausta odotellessa.

”Keskiluokan verokapina” – hyvä kun selvisi sekin

Uusi Suomi -verkkolehdestä luin tämän jutun, minkä jälkeen syntyivät ainakin seuraavat ajatukset:

Uuden vaihtoehdon tai Sinisen tulevaisuuden nimen olisikin kannattanut olla Keskiluokan Verokapina (Finland). Olisi ollut iskevä mutta paljon kertova nimi, kun nyt on täysin avoimeksi jäävä sanapari tai vain Siniset, jonka niin sanottua sanomaa sitten vapaamuotoisesti ja kauniisti meille hoksaamattomille selvennetään, että nimellä halutaan ilmaista mitä sitten halutaankin ilmaista.

Tosin edes nimi Keskiluokan Verokapina (Finland) ei saisi minua äänestämään ”puoluetta”, eikä varsinkaan keskiluokan verokapina. Itse asiassa keskiluokan verokapina -toiminta-ajatus herätti mielikuvan, että Uusi vaihtoehto tai Sininen tulevaisuus kiillottaa itseään ”myyntikuntoon” kilpailevalle organisaatiolle.

ltalehti: Vihreiden Niinistö: Halla-aho-johtoisia persuja ei…

Halla-ahon puheenjohtajuusvoiton nostattamia tunnelmia selaillessani, Iltalehdessä tuli vastaan otsikko: ”Vihreiden Niinistö: Halla-aho-johtoisia persuja ei voida hyväksyä - -” Tässä kohtaa olin ihmeissäni, sillä päässäni otsikko jatkui luonnollisesti, sanojayhteydestä johtuen: ”oppositioon”.

Helsingin Sanomat kertoo Australian lehtien vaikeuksista

Helsingin Sanomat kertoo tuoreella tavalla, hyvä niin, tuulahduksena maailmalta, miten Suom Australiassa lehdet ovat vaikeuksissa, kun ensin tulivat yleisöä rohmuamaan ja kahmimaan ja sama toisin päin Google ja Facebook ja sitten muutama muu kansainvälinen tiedotusväline. Jälkimmäisten joukossa huomasin järkytyksekseni ja pöyristyksekseni myös Guardianin, siis Guardianin. Miten Guardiankin on lähtenyt rohmuamaan ja kahmimaan lukijoita ja käyttämään Australiaa kokeilualustanaan englanninkielisten lukijoiden rohmuamiseksi ja kahmimiseksi kansallisilta, mielenkiintoinen sana muuten tuo kansallinen näinä aikoina, riippumatto… mikä se sana nyt olikaan ja mikä sen asiallinen merkitys, tiedotusvälineiltä.

No, en tietenkään pöyristy tai järkyty enkä edes teeskentele sellaista sen johdosta, että jopa Guardian ja BBC pyrkivät valtaamaan markkinoita, mutta erityisesti niiden kohdalla se on mielenkiintoinen asia. Niistä ei tule ensimmäisenä mieleen aggressiivinen markkinoidenlaajennuspolitiikka.

Guardianhan pyytää verkkosivullaan (https://www.theguardian.com/international) lukijalta tukea hyvin nöyrästi. Se kertoo lukijalle, että toisin kuin monet muut he eivät ole pystyttäneet maksumuuria koska haluavat journalisminsa olevan mahdollisimman saavutettavaa kaikille. Lopuksi he pyytävät, että lukija tukisi lehteä 4,99 eurolla kuukaudessa. Pystyisikö suomalainen media tähän? Ehkä se nähtäisiin Suomessa riskialttiina hyppynä. Vaatisi ainakin asenne- ja näkökulmamuutosta medialta ottaa tuollainen lähestymistapa. Pelättäisiin luultavasti, että lukijat sen jälkeen pitäisivät vakiintunutta ja voimakasta lehteä onnettomana, arvostus vähenisi. Vai eikö sittenkään? Niin näyttää vaan Guardiankin olevan uhka mediajättien tapaan kansallisille tiedotusvälineille, nöyränäkin. Toki Guardian on laaja konserni käsittääkseni, kuten esimerkiksi Sanoma, joten voihan heillä olla monenlaista ansaintapolitiikkaa kansainvälisillä markkinoilla. Mutta silti, olisiko lehdelle sittenkään riskialtista ottaa äärimmäisen nöyrä lähestymistapa lukijaan ainakin yhtenä ansaintakeinona?

Mutta en noin muuten nosta Guardianiakaan muita korkeammalle, en todella. Pikemminkin tuo nöyrä pyyntö lukijalta on vain myönteinen yksittäinen ele.

Yhä useammin luen vain otsikot

Ei-sosiaalisen median osalta käsitykseni maailman asioista on yhä enemmän otsikoiden varassa. Se johtuu kahdesta seikasta. Ensinnäkin yleisesti juttutarjonnan lisääntyessä minusta on tullut niin pilalle hemmoteltu, että yhä enemmän selaan vain otsikoita mutta en lue muuta tekstiä. Ikään kuin söisin koko ajan karkkia, joka ei vaan jaksa säväyttää kuten sama karkki ennen. Toiseksi, hiukan ristiriitaisesti edelliseen nähden, niin sanottujen kovien tai kovahkojen maksumuurien lisääntyessä jätän yhä enemmän juttuja lukematta, koska en maksa. Nämä kaksi syytä liittyvät tietenkin toisiinsa, sillä ennen jopa kokonaisen lehden tilaaminen oli aivan erityinen juttu kun taas nykyään ei meinaa viitsiä lukea ilmaiseksi edes yksittäistä juttua vaikka otsikko olisi vähän räväkkäkin.

Mutta tuossa myöhemmin linkissä on jo sellainen juttu, että enpä olisi uskonut edes Ranskan vaalienaikaisesta menosta sellaista, mutta pakko se nyt on uskoa. Niinpä taidan lukea jutusta muutakin kuin otsikon, kunhan ensin juon kahvia, syön jotakin, käyn lenkillä ja vielä sen jälkeen ihmettelen muutaman tuttavan kanssa puhelimessa että hohhoijaa, kaikenlaista: (HS).

Halla-aho, 40 prosenttia

En ole minkään puolueen jäsen, en edes Perussuomalaisten. Mutta koska yhteiskunnallinen päätöksenteko ja moni yksityisempikin päätöksenteko on rakentunut nimenomaan puolueiden ympärille, niin on erittäin perusteltua ”huudella” puolueiden ulkopuolelta näkemyksiään joistakin puolueiden asioista. Tämä ulkopuolelta ”huutelemisen” oikeus koskee myös Perussuomalaisten ulkopuolisuutta.

Yksi kiinnostava puolueiden asia on puheenjohtajan valinta. En tietenkään voi äänestää siitä, mutta voin kuitenkin ilmaista ajatuksiani esimerkiksi vähälevikkisessä blogissani.

Jos Halla-ahon puheenjohtajuutta kannattaa Perussuomalaisten äänestäjistä 40 prosenttia ja seuraavaksi tulevan puheenjohtajuutta 26 prosenttia (HS), niin yritän tässä miettiä, miten asiaan voisi vaikka suhtautua.

40 on yllättävän suuri prosenttiosuus, ja myös ero ensimmäisen ja toisen välillä on yllättävän suuri, siihen nähden minkä käsityksen on ehkä saanut mediasta tähän mennessä. Tosin yllätys sattuu olemaan myönteinen omasta mielestäni. 40, vaikkapa 26:ta vastaan, on niin vahva luku äänestäjien keskuudessa, että se antaa erittäin hyvän pohjan puolueen kannatuksen säilymiselle vähintään nykyisensuuruisena. Siinä on siis yksi näkökulma asiaan, ja riittäköön se tällä kertaa täältä ulkopuolelta.

Työnhaku on kasvava ”ala”

Ennen työnhaku oli väline mahdollisen työpaikan löytymiseen, mutta jo pitkään se on ollut työnhakua työnhaun vuoksi, ja ilmiö vahvistuu koko ajan. Tältä tuntuu. Työnhausta on tullut kasvava sisällöntuotannon osa-alue, jolla pyörii suuri määrä neuvonantajia. Huomio kiinnittyy siihen, miten ja millaista sisältöä tuotetaan ja miten reippailta ja hyviltä sisällöntuottajilta näytetään. Sitä vastoin esimerkiksi 80-luvulla tuntui siltä, että työnhaku ei todellakaan ollut mikään toimiala, ei ainakaan omassa mielessä käynyt sellainen ajatus. Toki silloinkin fiksu oppilaitos saattoi laatia valmistuneille työnhakua varten tiiviin selostuksen siitä, millaisen ammatillisen koulutuksen henkilö on saanut ja mitä hän sen puolesta osaa. Silloinen ”työnhakusisällöntuotanto” oli tarkoituksenmukaista mutta ei itsetarkoituksellista.

Liittyen viime päivinä hallituksesta liikkeelle lähteneeseen työnhakureippailukeskusteluun, tuli mieleen, että aikanaan erään ammatin valmistumisvaiheessa me opiskelukaverit soittelimme usein yhteen menoon kiivaasti moneen paikkaan. Niinpä kerrankin minulle tai jollekulle muulle kävi niin, että välillä jo huomautettiin että sinähän soitit jo tuohon paikkaan. Sellaista tauotonta työpaikkatoivekonserttia siis silloin.

Noina aikoina kävi myös seuraava tapaus: Kun mahdollisia työpaikkoja selailin tyypillisesti puhelinluettelon keltaisilta tai muunvärisiltä sisuilta, niin nimen perusteella kiinnostavia olivat esimerkiksi yritykset, joiden nimessä oli sana ”system” tai "systems". Olin luultavasti tulkinnut saatua opetusta sen verran suppeasti ja kaikkitietävän innolla, että ”system” on ehdottomasti samaa sanaryhmää kuin silloinen sana ”atk”. Niinpä tulin kysyneeksi ohjelmoijan työtä yrityksestä, jonka nimessä oli sana "systems" mutta joka osoittautui aivan muun alan yritykseksi. En muista, mitä henkilö puhelimessa tarkkaan ottaen vastasi, mutta hän oli joka tapauksessa hyvin ystävällinen.

Jotkut toistavat ”viisautta”, että työnhaku on työttömän työtä. Ei ole, vaan niin työttömän kuin muidenkin työtä on työ, ihan yksinkertaisesti. Työnhaku on vasta ja vain hakemista, työn hakemista, ei mitään muuta. Ajatus työnhausta työnä on pelkästään tyhmä, siinä ei ole mitään viisautta, vaikka ilmeisesti niin sanova itse juuri niin ajattelee tai on ajattelevinaan näennäisviisaan kielikuvallisesti. Työnhakua ei pidä sekoittaa esimerkiksi siihen, kun myyntimies hakee asiakkaita, mikä kyllä on työtä sille myyntimiehelle. Tosin myyntimiehen suorittama asiakkaiden etsiminen ei ole myyntimiehen työnantajan toimiala, ellei yritys satu olemaan nimenomaan asiakkaidenhakuyritys. Ja paljonhan niitäkin on, ja yhä enemmän.

Emmanuel Macron yllättää, veikkaan

Pidän Emmanuel Macronin kannatuslukuja kummallisen korkeina Ranskan presidentinvaalia edeltävissä kyselyissä. Veikkaan, että ääniosuus laskee kyselyluvuista selvästi huomisessa äänestyksessä, joka on siis ensimmäinen kierros.

Marine Le Penin ääniosuus puolestaan luullakseni nousee hiukan verrattuna viimeaikaisiin kyselyihin. Tämä sillä perusteella, että hän on äänestyskohteena samaa tyyppiä kuin Brexit ja Trump, jonka kannatuksesta osa jää kyselyissä piiloon, mutta jota sitten kuitenkin äänestetään. Le Pen nousisi enemmänkin, mutta veikkaan, että Mélenchon vie häneltä hiukan ääniä. Mélenchonin luulen yltävän muutenkin hiukan parempaan tulokseen kyselyihin verrattuna, vaikka jo kyselyluvutkin ovat korkeita.

Macronin osalta on esimerkiksi ihmeellistä, että hänen jos kenen kuvittelisi olevan täydellinen some-persoona, siis sosiaalisen median yleisörakenteeseen vetoava, mutta some-luvut eivät ole siihen nähden läheskään odotetun suuruiset. Sitä vastoin Le Penin voisi olettaa olevan kaikkein vähiten some-yleisön koostumukseen vetoava, mutta hänen some-lukunsa ovat kaukana muiden edellä. Tosin Mélenchon on kirinyt vakuuttavasti todella korkealle niin sosiaalisessa mediassa kuin kannatusluvuissa.

Macronista vielä, että olen tulkinnut jotakin lehtijuttua sensuuntaisesti, että hän suhtautuisi elitistisesti äänestäjäkunnan ”harmaaseen massaan”. Toivottavasti en ole ymmärtänyt tai tulkinnut väärin. Mutta jos asia pitää paikkansa, niin oletan sen laskevan ääniosuutta vaaleissa.

Kun viittasin sosiaalisen median suosiolukuihin, niin eihän sosiaalinen media ole todellakaan äänestäjäkunta, mutta luulen sen heijastavan jotakin eli ennakoivan jotenkin myös todellista äänestystulosta.

Kun lukee kommentteja Ranskan vaalien asetelmasta, kommentit tuntuvat naiiveilta. Toistetaan, että kyselyjen valossa sitä ja tätä. Minusta yhä enemmän nämä yllätystekijöitä sisältävät vaalit ovat alkaneet tuntua siltä, että kyselyt ovat vinossa, ja että vaali yllättää, ja arvaan että (aina) tiettyyn suuntaan.

Veikkaankin nyt, että Ranskan presidentinvaalin huomisessa äänestyskierroksessa käy seuraavasti: Marine Le Pen saa 24 prosenttia äänistä, Emmanuel Macron putoaa 19 prosenttiin, Francois Fillon saa 20 prosenttia ja Jean-Luc Mélenchon 21 prosenttia.

Lopuksi: Ei ole mahdotonta sekään, että olisin väärässä.

Jean-Luc Mélenchon noussut vauhdilla Ranskan presidentinvaalikyselyissä

Ranskan presidentinvaalien kannatuskyselyissä Jean-Luc Mélenchonin suosio on kasvanut nopeasti. Hän on noussut neljän kärkeen, jossa erot eivät ole niin kovin suuret.

Kun Marine Le Pen ja Emmanuel Macron ovat pitäneet kyselyissä kärkisijoja ja kolmantena on ollut Francois Fillon, niin nyt tuntuu siltä, että Mélenchon voisi ohittaa ensinnäkin Fillonin, mutta Macroninkaan ohittaminen ei tunnu mahdottomalta. Myös sosiaalisessa mediassa Mélenchonin suosio näyttää kasvaneen rajusti.

Le Penin ensimmäisen kierroksen voittoa pidän hyvin selvänä asiana, varsinkin kun veikkaan hänen ääniosuutensa nousevan jopa useammallakin prosenttiyksiköllä kyselyihin verrattuna. Jos toisella kierroksella Marine Le Pen saa vastaansa Jean-Luc Mélenchonin, lopputulos on joka tapauksessa mielenkiintoinen vaikutuksiltaan.

Aamulehti kertoo, että Jethro Rostedtin mielestä vingutaan

Iltalehden (iltalehti.fi) kautta Aamulehteen (aamulehti.fi) ”kulkeutuneena”, kun mainittiin nimi Jethro Rostedt, luin jutun, joka lupaa kovia, tarkkaan ottaen ”tylyjä”. Jethro Rostedt valittaa kuulemma huomanneensa inhottavan asian työnhakijoista. Tuo inhottava piirre on tullut Rostedtille erityisesti esille seitsemän viime vuoden aikana, mutta on kuulemma ruvennut alkamaan jo 1960-luvulla. Todellakin, jutussa lukee, että 1960-luvulla.

Rostedtin mielestä työnhaussa kaikki lähtee asenteesta, mutta sen sijaan työhakijoissa onkin ilmennyt seuraavanlainen piirre, jos oikein ymmärsin jutun tekstiosuuden sisällön:

Itkeskelevä asenne.
Ollaan poteroissa,
keskitytään muiden tekemiseen, ei omaan.
Vingutaan,
itketään,
valitetaan,
vinkuminen,
itkeminen.
(Siirry kohtaan Vingutaan pari kertaa)

Jutussa viitataan videoon, jossa luultavasti Rostedt näkemyksensä esittää. Mutta kun enhän minä lehtijuttuja lukiessani muutenkaan halua kuunnella esimerkiksi toimittajan haastatteluäänitettä tai tutkimusselostusta lukiessani halua lukea, katsoa tai kuunnella tutkijan äänite-, kuva-, data- tai tekstimateriaalia, niin en nytkään viitsinyt elävöittää kokemustani videolla, jossa ilmeisesti vinkuminen ja valittaminen olisivat tulleet esille vielä muutamaan kertaan.

Tehkää niitä lehtijuttuja, ja kertokaa niissä, miten asiat ovat. Tai jos eivät vaikka ole, niin ainakin, että miten ne jonkun mielestä ovat, tai jos eivät vaikka niinkään, niin ainakin, että miten jonkun mielestä ne jonkun mielestä ovat.

Jethro Rostedtin tv-ohjelma, jota joskus katselin jossakin missä on tv, oli todella erittäin hyvä, siis todella hyvä. Tämä vaan huomautuksena.

Jos kotimainen media voittaa tämän murroksen, sitten

Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa 18.2. ”Suomalaisen median kohtalon vuodet edessä” kiinnitin huomiota moneenkin kohtaan, mutta otetaan kirjoituksen loppu:

Jos kotimainen vapaa media selviää ensi vuosikymmenen puolivälin yli, teknologisen murroksen aiheuttama medianmurros on ohittunut ja demokratian kriisi vältetty.

Otetaan tästäkin toteamuksesta vain johtopäätöksen alkuosa eli teknologisen murroksen aiheuttama median murros, ja jätetään ”demokratian kriisi” pois tällä kertaa.

Se, että ”teknologisen murroksen aiheuttama mediamurros” olisi ohitettu jossakin vaiheessa, tuntuu epäilyttävältä oletukselta. Tämähän tarkoittaisi samaa, kuin että esimerkiksi 2020-luvun puolivälin jälkeen ei ainakaan vähään aikaan olisi tulossa teknologista muutosta joka edelleen aiheuttaisi hankaluuksia medialle, nimenomaan kotimaisen median kaupalliselle kannattavuudelle. Voitaisiinko sellainen tietää? Voin toki uskoa, että tietäisimme ainakin jonkin verran etukäteen että olisi odotettavissa tietyn tyyppinen teknologinen murros, mutta en ihan usko siihen, että tiedettäisiin että ei olisi odotettavissa. Siis, että ei olisi tulossa teknologista murrosta joka aiheuttaisi hankaluuksia medialle. Vielä vähemmän voitaisiin tietää, ettei olisi odotettavissa muutakaan murrosta joka aiheuttaisi hankaluuksia medialle.

Juuri tämänhetkinen ja tietynlainen teknologinen murros, mikä se siten onkin, saattaa olla ohitettu jossakin vaiheessa, ja median selviäminen sen aiheuttamista ongelmista olisi tietenkin erävoitto. Mutta siihenkö ottelu sitten päättyisi väliaikaisesti tai lopullisesti, siihen en aivan usko, vaikka en osaa edes kuvitella mitä on tulossa tai milloin on tulossa.

Käytännössä veikkaan, että kotimaisen kaupallisen median kanssa käy niin että artikkelisisältö on tulevina vuosina yhä enemmän tavanomaisen toimituksellisen sisällön näköistä mainostajan maksamaa sisältöä niin että maksetun artikkelin edessä lukee ”MAINOS” tai ”ILMOITUS”. Tämä sisältö on sitten joko mainostajan itsensä luomaa tai toimittajien kanssa yhdessä luotua, ja tätä on siis mainosten näköisten mainosten lisäksi. Samalla veikkaan, että raha tulee lähes kokonaan tai kokonaan mainoksista ja näistä maksetuista artikkeleista, ja käyttäjien tilaus- ja muut maksut supistuvat hyvin pieniksi.

Minulla ei ole asiantuntemusta, ainoastaan luulen.

Keskisuomalaisessa kiinnostava uutinen liittyen Ranskan presidentinvaaleihin

Keskisuomalaisesta (ksml.fi) luin jutun, jonka otsikko kertoo Wikileaksin voivan sekoittaa arkaluontoisilla tiedoilla Ranskan presidentinvaaleja. Sehän on kiinnostavaa.

Kuvateksti kertoo Wikileaksin väittävän omistavansa yli 1 100 tiedostoa ”äärioikeistolaisesta” Marine Le Penistä. Oho, ajattelin. Mutta sitten jutussa muun muassa sanotaan Wikileaksin ilmoittaneen, että sillä on yli 3 000 ehdokas Francois Filloniin liittyvää tiedostoa. Mielestäni 3 000 on suhteellisestikin aika paljon enemmän kuin 1 100. Sitten mainitaan myös ehdokas Emmanuel Macron. Odotan kiinnostuksella tulevaa.

Tämäkin juttu vaikuttaa siltä, että nyt otetaan ilo irti Ranskan presidentinvaaleista jo tässä vaiheessa, minkä kannalta Marine Le Pen on kiinnostavin henkilö. Jos hän suinkin liittyy jotenkin johonkin asiaan, hän kyllä kelpaa kuvaan ja kuvatekstiin huomiota herättävällä tavalla.

Juttu nauratti sekä tuon kuvatekstin ja muun tekstin välisen kontrastin että todellisen sisällön takia. Kiitos siitä.

Marine Le Pen ja kilpailijat

Kiinnostaa välillä katsoa, paljonko on Twitter-seuraajia ja Facebook-tykkääjiä Ranskan johtavien presidenttiehdokkaiden Marine Le Penin, Francois Fillonin ja erinomaiseen kyselysuosioon nousseen Emmanuel Macronin kampanjasivuilla ja -tileillä.

Edelleen Facebookin ja Twitterin osalta tilanne on se, että Le Pen johtaa aivan ylivoimaisesti. Facebook-tykkääjiä hänellä on lähes kolme kertaa niin paljon kuin kahdella kilpailijalla yhteensä. Myös Twitterissä hänellä on seuraajia paljon enemmän kun kahdella muulla yhteensä.

Emmanuel Macron on saavuttanut hyvän kyselysuosion, ja hänestä on jo tainnut tulla lehdistön suosikki, kun Fillon on laskussa. Niinpä kiinnostaa, mitä taustatietoa Macronista löytyy.

Wikipediassa Macronista on aika paljon selostusta. Hänestä myös kirjoitetaan artikkeleita. Artikkeleiden kohdalla on kiinnostavaa lukea myös ne kommentit niin Macronista kuin muistakin.

Vaikka en olisi lukenut juuri mitään Macronista, Fillonia koskevien viime aikojen uutisten perusteella alkoi vaikuttaa siltä, että Le Penin kilpailijat kyllä saavat vielä keskenään aikaan sen että Le Penin kannatus edelleen nousee eli että myös Macron saa vielä monenlaista mediahuomiota osakseen. Le Penin kampanjan tosin pitää onnistua saamaan tukea kakkoskierroksella hyvin paljon myös nykyisten kyselykannattajien ulkopuolelta, jotta niukka voitto olisi saavutettavissa. Kuitenkin olen jälleen hiukan enemmän sitä mieltä, että Marine Le Pen voittaa. Eiköhän tässä nähdä monenlaisia käänteitä.

Marssia jotakuta vastaan – kaunis tapa

Viime aikoina on marssittu Trumpia vastaan moneen kertaan. Voi hyvin kuvitella, miten kaunis ja konkreettinen lähestymistapa se on, näyttävä sovinnon ele. Mitenkähän vastaanmarssimisperinteen käy nyt, kun Trump on virassa ja kiireet hänen osaltaan lisääntyvät?

Maahanmuutto aiheena – olin väärässä

Monta vuotta sitten, kun mietin erään kirjoitelman aihetta, minulle ehdotettiin aiheeksi maahanmuuttoa. Ehdottaja itse oli tekemässä kirjallista työtä aiheesta. Näköpiirissäni oli kuitenkin jo jonkinlainen aihealue, josta olin kiinnostunut, ja tuskin olin muutenkaan aidosti kiinnostunut maahanmuutto-aiheesta. Aihe tosin tuntui olevan jo tuolloin hyvin suosittu, ikään kuin muodissa. Näkökulmat aiheeseen olivat ja ovat edelleenkin esimerkiksi sosiaalipolitiikan, sosiaalityön, kotoutumisen, työllisyyden, koulutuksen ja myös erilaisten vähemmistöjen näkökulmia, olettaakseni.

Sitten kun olin tekemässä tuota mainittua kirjoitelmaani, jälleen tuli esille maahanmuutto-aihe. Eräs henkilö kertoi mielipiteenään, että maahanmuutto olisi erittäin hyvä aihe, joka on nyt pinnalla. Minä sen sijaan pidin aihetta omissa ajatuksissani tuolloin, siitä on jo monta vuotta, loppuun kulutettuna ja buuminsa ohittaneena.

Nykyään maahanmuutto on yhä keskeisempi aihe kaikilla elämänalueilla, eli siitä kirjoitetaan yhä enemmän ja sen parissa tehdään työtä aina vain enemmän alalla kuin alalla ja lukuisissa projekteissa. Itse en ole tekemisissä maahanmuuttoasian kanssa, joten käsitykseni aiheen korostuneesta esillä olosta perustuu vaikutelmaan.

Kun siis omaa aihettani miettiessäni minulle annettiin vinkkinä maahanmuutto-aihe, en luultavasti edes tiennyt sellaisesta ilmiöstä kuin maahanmuuttokritiikki. Ainakaan minulla ei ollut siitä erityistä käsitystä. Eikä sitä käsitystä ollut sen kummemmin siinäkään vaiheessa, kun tosiaan vähän myöhemmin toisen kerran ”mainostettiin” maahanmuutto-aihetta. Eikä näillä aihetta suositelleillakaan ollut varmaankaan mielessään mikään maahanmuuttokriittisyys vähääkään. Tämä vain tarkennuksena mainittakoon.

Olin siis väärässä siinä, että maahanmuutto aiheena olisi jo ajat sitten hiipunut. Kävi juuri päinvastoin, kaikista näkökulmista katsottuna.

Mikä lista?

Sitten jokin aikakauslehti oli laittanut jonkin listan johonkin muodikkaan visuaalisen karttakuvion taakse kuihtuvista kunnista. Just joo. Jos minä listaan jotakin, minä listaan jotakin enkä teetä ihmisillä karttaharjoituksia trendikkäästi.

Italian referendum oli – veikkaukseni pahasti alakanttiin

Italian kansanäänestyksen tulos olikin noin 60-40 ei-kannan hyväksi. Erehdyin siis melkoisesti, kun veikkasin perustellusti 54-46, ei-puolen voittoa toki. Miten voivat gallupit näin paljon heittää äänestystuloksesta? Sinänsähän gallupit saattoivat olla vaikka kuinka oikeassa senhetkisen tilanteen suhteen, mistäpä sen tietää. Ja jonkin verran ei-puolen pitikin saada lisää mielestäni gallupeihin verrattuna, mutta että aivan järjettömän paljon.

Oliko merkitystä sillä, että julkisia kyselyitä ei ollut vajaaseen kuukauteen ennen äänestystä? Toiseksi, oliko ei-puolella parempi kampanja ja parempi strategia? Ehkä heillä oli myös parempaa sanottavaa. Olisiko tässä käynyt myös niin, että joidenkin mielessä ei-kannan imago parani ja tuntui normaalilta vaihtoehdolta? Jotenkinhan tästäkin äänestyksestä onnistuttiin luomaan epäilyttävä kuva liittämällä äänestys vahvasti Viiden tähden liikkeeseen josta siis on puolestaan kerrottu siten että siitä saattaisi syntyä joillekuille epäilyttävä kuva. Nyt jälkeenpäin on taas suorastaan korostettu, että tällaisesta yhteydestä ei ollut kyse juuri tässä äänestyksessä vaan että esimerkiksi ei-mielisiä oli monilta tahoilta. Toisaalta aika vähällehän tämän äänestysaiheen käsittely jäi mediassa ennen äänestystä, ja äänestyksen jälkeen on lähinnä toistettu viestiä, että eipä tässä taida tapahtua ihmeitä EU:n suhteen eikä Italian eikä paljon minkään suhteen lähivuosina.

Jossakin määrin mielenkiintoinen oli kommentti, että tässä äänestyksessä eivät olleet vanhemmat ikäluokat vastaan muut tai jotkut muut, eikä siten ollut nähtävissä erityisesti minkään väestöryhmän kritiikkimieltä, kun tässä kuulemma selvästi aktiivisimpia olivatkin noin parikymppisestä 35:een olevat ihmiset. Okei, ei sen tarvitsekaan mitään erityistä merkitä, että nuorehkot olivat ”yliaktiivisia” äänestäjiä, mutta tuli vaan mieleen ehkä ihan aiheetta, että nuorten työttömyys on kova Italiassa. Tuli todellakin vaan mieleen, mutta ei asian tarvitse mitään sellaista merkitä välttämättä.

Nyt sitten toivotaan Grillon Viiden tähden liikkeelle suurta menestystä lähitulevaisuudessa, toivokaamme kaikki.

Tuopin hinta kulutuksen mukaan

Alkoholi on ongelma yhden jos toisenkin mielestä, tosin pääasiassa aina muille kuin itselle. Toiseksi, aihe on kyllä myös tylsä (no miksi kirjoitan?), mutta kun se nyt taas herättää kiinnostusta suuntaan jos toiseenkin.

Ensimmäinen kiinnostuksen suunta näyttää olevan se, että alkoholin virtaamisen luoksemme pitäisi olla nykyistä helpompaa ja alkoholimyymäläauton pitäisi kurvata jokaisen taloyhtiön pihaan tuomaan alkoholia tarjolle niin saatavasti kuin mahdollista. Toinen ajatussuunta on, että hintaa pitää nostaa kysynnän kasvaessa, haittojen ehkäisemiseksi tai ainakin haittakulujen kompensoimiseksi.

Alkoholista puhuvien ihmisten ajatuksenjuoksun ristiriitaisuuteen luottaen luulen kuitenkin, että suurin osa alkoholista vaahtoavista kannattaa kumpaakin suuntausta yhtaikaa, elikkä vaikeuttamista ja vapauttamista samanaikaisesti. Ainakin niin, että helppoa itselle ja kaltaisille ja vaikeaa muille.

Kulutuksen noustessa hinnan korottaminen on maailman helpoin asia järjestää, vieläpä niin, että valtio ja bisnes voittavat yhtaikaa. Tämän tosin olisi luullut vapaassa markkinataloudessa tapahtuneen ajat sitten, mutta ilmeisesti ei ole tapahtunut. Tehdään vaan niin, että ravintolassa (yleisnimitys) ensimmäinen puolen litran tuoppi maksaa kolme euroa, toinen neljä euroa, kolmas viisi euroa, ja jos ei vielä mennyt perille ajatus, niin neljäs kuusi euroa, no joko nyt meni perille? Siitä se käyrä sitten vaan nousee, ja yritys saa katetta ja valtio verotuloja nousevasti.

Se, että asiakas kiertäisi tätä hinnoittelujärjestelmää, voidaan estää helposti ainakin ravintolakohtaisesti, ja myös yritys- ja ketjukohtaisesti, tai jopa valtakunnallisesti, jos luodaan sopiva kulutustiedon päivitystapa. Mutta vaikka ei tiukasti valvottaisikaan, niin tämän hinnoittelutavan alkeellinenkin soveltaminen olisi suuri mutta helppo askel eteenpäin, jos niin halutaan.

Hillary Clinton, Trump – uutinen: peukalointi ehkä

Tänään yritettiin uutisoida, että jotkut asiantuntijat arvelevat että Yhdysvaltain presidentinvaalien kolmen osavaltion äänestystulosta on saatettu peukaloida. En referoi moneen kertaan mediassa monistettua uutista. Se vaan herätti huvittuneisuuttani, että kun juuri ehdittiin liikuttavan yksimielisesti hyristä kannatuskyselyiden aina vaan suuremmista erehdyksistä vaalitulokseen nähden, niin nyt tämän manipulointiepäilyuutisen yhteydessä onkin yhtenä seikkana noussut esiin kummastelu siitä, että ratkaisevissa osavaltioissa Clinton hävisi kun olisi kyselyiden perusteella pitänyt voittaa selvästi, ja äänestystulos noudatti liian huonosti kyselytutkimuksia.

Muutoin tuosta peukalointiuutisesta tuntumani on, että se unohtuu tämän viikon loppuun mennessä. Guardianin jutusta esimerkiksi sain vaikutelman, että ehkä tämä julkistettu epäily ei herätä kovin laajaa kiinnostusta uudelleenlaskentaa kohtaan. Niin, ja se on kai kiinni lopulta Clintonista.

Vahva oletukseni, kuka on Ranskan seuraava presidentti

Hesarin verkkosivulta lukemani juttu, jossa viitataan Dagens Nyheterissä olleeseen haastatteluun, vahvisti entisestään oletustani Marine Le Penin tulevasta voitosta Ranskassa. Hänen presidenttiytensä on todennäköisempi kuin oli Brexit-tulos tai Trumpin voitto, mistä myös kyselytulokset jo tässä vaiheessa antavat vihjeen.

Dagens Nyheterin haastattelujuttua en lukenut, koska se oli muurin takana. Mutta ihan jo lyhyen Hesarissa olleen siihen viittaavan jutun perusteella Le Penin argumentointi ja esitystyyli vaikuttavat sellaisilta, että ne eivät voi olla rehellisesti ajatellen uppoamatta vastustajiinkin, mikä saa vastustamisen takia vastustavat vielä huonommalle tuulelle kuin Brexit tai Trumpin voitto. Tätä odotettavissa olevaa reaktiota lisää vielä se, että Ranskan tulos tulee ”vanhan kuorman” päälle, jossa jo siinäkin on pitkään purkamista monella taholla. Nytkin jo lehtien pääkirjoituksissa ja muualla Trumpin voitto ja Brexit-tulos liitetään ja niitä verrataan mitä ihmeellisimpiin asioihin tavalla, joka ylittää minun mielikuvitukseni. Ymmärtäisin, jos näin tehtäisiin huumorimielellä, mutta ne tekevät sen tosissaan.