Se perinteinen eli kokoomus + keskusta + Rkp ym.

Hesarin pääkirjoituksessa ennustellaan Sdp:n tulevaisuutta. Yllätys. Mutta en puutu itse asiaan vaan pääkirjoituksen yhteen pikku kohtaan joka särähti pahasti. Siihen kohtaan, jossa arvellaan, että vaalituloksen salliessa kokoomus ja keskusta pyrkisivät muodostamaan ”perinteisen porvarihallituksen” johon tulisi ainakin Rkp ja kumppanit (”kumppanit” oma).

Tuli itselle tosi perinteinen olo, oikein vanhanaikainen, jämähtänyt. Kaikkein vähiten toivon mitään perinnehallitusta mallia kokoomus + keskusta + Rkp. Mutta jos se kuitenkin toteutuu, niin onneksi perussuomalaiset pistäytyi näillä poliittisilla perinnepäivillä. Saatiin edes hiukan tuuletusta mökkiin. Se hyöty siis oli perussuomalaisista. Nimittäin huonoon ilmaan tottuu, kun ei muunlaista ole.

Nyt on heti lopetettava perussuomalaisten kehuminen, sillä uskoakseni siitä tulee ihan ”perinteinen” puolue ellei ole jo. Mutta seuraavaksi olisi Rkp:n vuoro yllättää ja jäädä eduskuntavaalien jälkeen vapaaehtoisesti oppositioon tekemään oppositiopolitiikkaa.

Loppuhuipennus: Mitähän se tulevaisuuspuolue kokoomus sillä muuten tarkoittaa, kun se on viime päivinä puhunut paljon peruutuspeiliin katsomisen haitallisuudesta? Sitäkö, että kun peruuttaa aina samaan paikkaan eli perinteiseen ”porvarihallitukseen”, niin ei tarvitse peruutuspeiliä?

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Keskusta yhä houkuttelevampi, ainakin jossakin päin

Luin Taloussanomista otsikon ”Viis omakotitalosta – keskusta houkuttelee ruotsalaisia”.

Onpa keskusta keksinyt vaaliteeman. Ja on onnistunut paketoimaan sen vieläpä näppärän provosoivasti, ajattelin. Erityisesti tuontapaista omakotitaloasennetta olisin odottanut vähiten juuri keskustalta. Ruotsalaisten houkuttelu on muuten vain erittäin näppärä veto, tosin ihmetytti miten juuri nuo kaksi asiaa liittyvät toisiinsa, mutta mikä pakko niiden olisi liittyäkään, pääasia että kiinnostus herää.

Kyllä nuo yllä mainitut asiat liittyvät yhteen, mutta sinun kannattaa lukea ihan itse kyseinen Taloussanomien juttu tästä, on syytäkin lukea, ettet tule johdetuksi harhaan.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Pakkoruotsi ja kondomi samassa esityksessä

Pakkoruotsista ja kondomista ei ehkä kannata puhua samassa yhteydessä. Tuo Iltalehden uutinen (alun perin Keski-Uusimaa-lehti) omalla tavallaan osoittaa, että kun joku ärsyyntyy jostakin kohdasta siinä tuhoutuu sitten muukin hyvä asia samalla. Eräässä koulussahan oli opettaja tulkinnut oppilaiden taide-esityksiä kielteisesti ja oli siksi poistanut ne seiniltä. Niissä muun muassa kritisoitiin pakkoruotsia ja kannustettiin käyttämään kondomia. Mainittiin myös sana homo.

Mutta noin yleisemmällä tasolla, kun esimerkiksi pakkoruotsista kirjoittaa, en siinä yhteydessä provosoisi pakkoruotsin kannattajia millään muulla aiheella tai sanankäytöllä samaan aikaan. Keskittyisin pakkoruotsiin. Jos taas puhuisin vaikkapa kondomista, en ottaisi esille samaan aikaan pakkoruotsin kaltaista aihetta. Nimittäin jos joku olisikin kiinnostunut lukemaan juttua kondomista, hän saattaisi aivan ymmärrettävästi tuhahtaa että nyt ei kyllä kiinnosta tuo pakkoruotsista valistaminen (tämä siis vain esimerkki).

Iltalehden uutiseen muuten löysin sosiaalisesta mediasta, siitä yhdestä joka on nyt menossa pörssiin. Seuratkaa kirjoittajaa siellä. Saatan sanoa jotakin tyhmää.

Kuten edellisessäkin blogimerkinnässäni väitin, olen nytkin kiitollinen kielteisestäkin palautteesta, vaikka kovillehan se varmaan ottaa jos kohdalle sattuu. Palautteesi on meillä tärkeä, sano entinen mies.


Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Pakkoruotsi, venäjä ja Jutta Urpilainen

Parin päivän takaisen uutisen mukaan SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ei halua luopua pakkoruotsista. Sen sijaan Urpilaisen mielestä pitää kokeilla venäjän kielen lisäopettamista etenkin Itä-Suomessa.
http://uutiset.perussuomalaiset.fi/?p=7002

Mitä konkreettisesti tarkoitetaan venäjän kielen lisäopettamisella ja sen kokeilemisella etenkin Itä-Suomessa? Jo nyt voi opiskella eri kieliä vapaamuotoisesti kansalais- ja työväenopistoissa ja monessa muussa paikassa ja tietysti myös itsekseen jonkin verran. Kyseessä on jo muutenkin hyvin tuettu toiminta, esimerkiksi juuri kansalaisopistoissa, joten mihin nyt tarvitaan lisää ja miten asia on tarkoitus toteuttaa? Juuri toteutustapa on kiinnostava kysymys.

Ehkä kuitenkaan Urpilainen ei tarkoita opiskelua kansalaisopistossa vaan virallisempaa venäjän kielen opettelua koulussa. Mutta mitä olisi virallinen venäjän kielen lisäopetus, kun kuitenkaan mistään olemassa olevasta ei vähennetä? Sehän merkitsisi koulutuntien lisäämistä kokeilumielessä erityisesti Itä-Suomessa. Siihen siis myönnettäisiin julkisia lisävaroja. Lisättäisiin näin ollen sekä kuluja että oppitunteja. Tietysti nuo venäjän lisäopettamiseen käytettävät oppitunnit olisivat vapaaehtoisia. Muuhan olisi järjettömyyttä ja mielivaltaisuutta. Miten voitaisiin antaa erityisesti itäsuomalaisille sellainen lahja eli kädenojennus, että erityisesti heillä olisi suurempi oppivelvollisuus kuin muilla? Menisi kai sentään salaliittoteorian puolelle, jos kuvittelisin että tässä ollaan hivuttamassa lisäoppivelvollisuutta valtakunnalliseksi. Ai niin, mutta eikös juuri niin olla tekemässä, oppivelvollisuuden jatkamispuheet.

Palataan asiaan. Oletettavasti alun perin ja toistaiseksi valtakunnallisissa opetussuunnitelmissa on ajateltu niin, että kokonaistuntimäärä mitoitetaan jotenkin optimaaliseksi ottaen huomioon toisaalta oppimistarpeet ja toisaalta resurssit ja se että oppilaalle koulunkäyntiin käytetty tuntimäärä pysyy kohtuudessa. Näin ollen myöskään itäsuomalaiselta koululaiselta ja opiskelijalta olisi kohtuutonta odottaa nykyiseen pakolliseen opetukseen osallistumisen lisäksi vielä osallistumista vapaaehtoiseen lisäopetukseen venäjän kielessä. Tosin edelleenkään en osaa kuvitella, miten tuo Urpilaisen mainitsema venäjän kielen lisäopettamisen kokeilu erityisesti Itä-Suomessa olisi tarkoitus käytännössä toteuttaa. Ajatellaanko siinä sittenkin, että jostakin nyt pakollisesta voitaisiin ottaa muutama tunti venäjän kielen opiskeluun, vai olisiko venäjä sittenkin kokonaan valinnainen jonkin toisen aineen kanssa mutta ei kuitenkaan ruotsin. Siitä se uusi väittely sitten alkaisikin, että mistä aineesta voitaisiin valinnaisesti luopua tai edes vähentää.

Tuollaisia kysymyksiähän Jutta Urpilaisen venäjä-toteamus herättää. Välitön vaikutelmani olikin kyseisen uutisen jälkeen, että tässä puhutaan tyypilliseen poliitikon tyyliin kun halutaan ikään kuin tarjota kaikille jotakin. Halutaan pitää pakkoruotsi entisellään ja halutaan antaa kaiken nykyisen pakollisen koulunkäynnin päälle mahdollisuus lisättyyn venäjän kielen opetteluun. Tämän voisi rinnastaa ”ilmaiseen lounaaseen” siinä mielessä, että tässä ollaan tarjoavinaan lisähyvää ei-minkään kustannuksella. Tarvittavat rahat varmaan löytyisivät koska rahaahan on, mutta jos oppilaita ei ole syytä pitää koulussa nykyistä kauempaa (ottaen huomioon muu elämä), niin miten nyt erityisesti Itä-Suomen osalta tästä oltaisiinkin valmiit poikkeamaan.

Urpilaisen pakkoruotsin ja venäjän opetuksen ”yhdistäminen” tuntuu siltä, että siinä annetaan kovasti vaikutelma että kaikille voitaisiin tarjota entistä enemmän ottamatta mistään pois. Tämähän on tyypillistä ennen eduskuntavaaleja, mutta eduskuntavaalithan ovat vasta vuonna 2015. Kuitenkin vastaavanlaisia vaalikampanjatyylisiä sanomisia ja tekemisiä on esiintynyt viime päivinä muitakin uutisista päätellen. Eiväthän ne yksittäistapauksina vielä niin mitään ajatuksia herätä, mutta kun niitä alkaa tulla ryppäinä niin silloin alkaa tuntua vaalien odotukselta ja äänestäjien miellyttämiseltä. Kun yksi lentokenttä saa jotakin, paljon kylläkin, niin sitten yksi puolue vaatii että maakuntiin kanssa lisää. Sitten verkkouutiset uutisoi saaneensa haltuunsa dokumentin, jonka mukaan pääministeri ja muistaakseni maatalousministeri ovat kirjallisesti patistelleet komissiota toimiin Suomen (Etelä-Suomen?) maatalouden hyväksi. Yhden uutisotsikon mukaan myös yliopistoille pitäisi myöntää elvytysrahaa. Ja elvytysrahaahan nyt muutenkin pitäisi myöntää moneen paikkaan ja erityisesti rakentamiseen. Ja elvytystä (velalla) vieläpä sen takia, että vain näin kuulemma vältetään tulevaisuuden lisävelkaantuminen eli budjetin alijäämät. Ehkä, mutta onko laskettu kanssa vai luullaanko pelkästään?

Kun joku kumminkin sitä vähintäänkin itsekseen kysyy ja ihmettelee että onko noissa äskeisissä muka jotakin pahaa, niin totean vain vielä kerran, että kaiken kaikkiaan näistä viime päivien lausunnoista, vaatimuksista ja tekemisistä on tullut sellainen vaikutelma, että vaaleja tässä ollaan käyvinään ja esillä halutaan olla erityisen miellyttävästi.

Loppumietelmä: Kun yhä useampi korostaa nykyään jo etukäteen, että mielipiteet ovat kirjoittajan omia, minä toivon että mielipiteeni olisivat aina myös monen muun.


Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Savon Sanomat väittää että ”kielikeskustelu yli äyräiden”

Savon Sanomat (18.8) väittää pääkirjoitussivullaan, että keskustelu käy tällä hetkellä liiaksi pakkoruotsin ympärillä kun Suomella lehden mukaan olisi paljon muita ongelmia ratkottavanaan. Myös minä, ilmeisesti yhtenä Savon Sanomien tarkoittamana ”intosuomalaisena” (voisiko Savon Sanomat vähän avata?), olen tietoinen siitä, että Suomella on, kuulemma, sellaisia ongelmia kuin budjettien alijäämäisyys, työllisyysasteen mataluus, työttömyyden sitkeys, sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmallisuus, vientikilpailukyvyn heikkous, asumisen kalleus, työpaikkojen ja työvoiman kohtaamattomuus, Suomen eurokriisiyhteistyökumppanuuden kalleus ja paljon muita. Oletan myös Savon Sanomien tietävän, että suomalaiset käyvät vilkasta keskustelua (ne jotka käyvät) kyseisistä ongelmista esimerkiksi blogeissa. Nopea tutustuminen vaikkapa sivustoon http://www.oikotieto.fi/ kertoisi tämän.

Sitten Savon Sanomien väite, että kielialoitteella oltaisiin ”kieltämässä ruotsinkielisiltä oikeus omaan kieleen”, on minusta niin outo, että piti oikein lukea toiseen kertaan, mitä se Savon Sanomat sanookaan ja mitä sanoja käyttää. Siis ”kieltää oikeus omaan kieleen” tai ”polkea vähemmistön oikeuksia”. Ilmaisu on hiukan voimakasta isolta maakuntalehdeltä. Jos tuo ei ole ”yli äyräiden menevää” tunteellista ja kiihkoista puhetta kielikeskustelun yhteydessä, niin mikä sitten? Mutta tästä ja paljon muusta löytyy todella erinomainen blogimerkintä, joka on syytä lukea kaikkien: http://valtavaara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/147426-alamittainen-argumentointi-hallitsee-keskustelua-ruotsista

Lisäksi Savon Sanomien pääkirjoituksessa esiintyy eräitä muita ajattelemattomasti esitettyjä väitteitä ja asenteita erityisesti ruotsin valinnaisuutta koskevaa aloitetta kohtaan mutta myös yleisemmin kansalaisaloite-oikeutta kohtaan. Niihin en nyt kuitenkaan puutu.

Lopuksi, mielestäni kielikeskustelu mainitun kansalaisaloitteen ympärillä on viime päivinä pikemminkin muuttunut säyseämmäksi. Nyt vain Savon Sanomissa on jäänyt päälle oletus, että keskustelu olisi yleisesti yliampuvaa. Kannattaa tosiaan tulla ulos, ettei olisi pihalla. Vielä niistä Suomen muista ongelmista: Päättäjien työtä ei mitenkään haittaa se, että kansalaiset keskustelevat muun ohessa myös pakkoruotsista. En ymmärrä ajatusta, että jonkin asian nouseminen keskusteluun vaikuttaisi eduskunnan ja hallituksen yleiseen päätöksentekokykyyn. Latu on kyllä ihan vapaa siltä osin.

Savon Sanomien kirjoitukseen pääset toivottavasti tuosta:
No syystä tai toisesta en päässyt itse tästä enkä muutakaan kautta enää, harmi.


Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Stefan Wallin Turun Sanomissa: "Kaksiteräinen miekka"

Stefan Wallin kirjoittaa Turun Sanomissa 7.8 kansalaisaloitteista. Wallin kuvaa kansalaisaloite-instituutiota ”kaksiteräiseksi miekaksi” ja perustelee, miksi niin on hänen mielestään.

Ensimmäisellä lukukerralla Wallinin kirjoituksesta minulle tuli vaikutelma, että siinä vähättelevään sävyyn vihjaillaan kansalaisaloite-instituutiosta yhtä ja toista sanomatta kuitenkaan suoraan mikä tuossa kansalaisaloiteoikeudessa on pahaa ja väärää. Toki kolumnissa sitten tuodaan esille kirjoittajan näkemys, jonka mukaan ilmeisesti on mahdollista että syntyisi helpolla myös huonosti perusteltuja aloitteita. Värikkäin ilmaus löytyy tästä:

Samalla sopii pohtia vakavasti, miten kansalaisaloite-instituution käy, jos se vähitellen muuttuu erääksi pelleilyn muodoksi?

Tuo ´eräs pelleilyn muoto´ on tosiaan reipasta kielenkäyttöä. Se on ehkä tarkoituksellisen taitavaa, mutta ei senkään pidä antaa hämätä. Taitavat kolumnistit osaavat.

Luinkin tosiaan vielä toiseen kertaan Stefan Wallinin kirjoituksen, jotta paremmin ymmärtäisin mitä hän sanoo, mitä ei sano ja mitä mahdollisesti sanoo tai ei sano. Kolumnista tuli mieleen Kaarina Hazardin eräs Espoo-aiheinen kolumni Iltalehdessä jokin aika sitten. Siitä jopa ensimmäisellä lukukerralla ärsyynnyin, Wallinin kirjoituksesta en varsinaisesti edes ärsyyntynyt. Kaarina Hazardin kolumnissa oli siinä mielessä samaa tyyliä kuin nyt Stefan Wallinilla, että ensivaikutelmaksi jäi (minulle, muista en tiedä) tietynlainen halveksivuus, vähättely ja asenteellisuus (Hazardin kohdalla ihmisryhmää kohtaan, Wallinin kohdalla kansalaisaloitteita kohtaan), mutta toisen lukemisen jälkeen vaikutelmani Hazardin kohdalla olikin, että hän vain onnistui ilmaisutyylillään antamaan epämiellyttävän vaikutelman vaikka sitten ei sanonutkaan oikeastaan mitään pahaa. Hiukan tätä samaa koin nyt Wallinin kolumnissa. Lopputulkintani onkin kummankin osalta lähinnä se, että he ovat kirjoittajina ilmeisen taitavia antamaan vaikutelmia.

Se kuitenkin on varmaa, että en ole ainoa joka saa näistä kolumneista välillä ja joidenkin osalta useinkin samanlaisia vaikutelmia, ainakin aluksi.

En ainakaan tämän kolumnin perusteella tiedä, mitä Stefan Wallin ajattelee ”ruotsi vapaaehtoiseksi” –kansalaisaloitteesta, mutta minä toivon sille menestystä ensinnäkin nimienkeruuvaiheessa ja sitten jos hyvin käy rehellistä, vilpitöntä, vastuullista, suomalaisten kannalta kohtuullista ja järkevää ja lisäksi epäitsekästä käsittelyä eduskunnassa. Nyt ei saisi lukkiutua vanhoihin käytäntöihin eikä kuluneisiin moneen kertaan tyhjiksi todettuihin fraaseihin, vaan pitäisi ajatella oikeasti kokonaisuuden kannalta. Sitähän kansanedustajilta voitaneen edellyttää.

Tutustu sivuun:
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
ja anna kannatuksesi kyseiselle kansalaisaloitteelle!


Lue myös blogin muita kirjoituksia! Aiheita ovat mm. markkinointi, politiikka, media, talous.

Aamulehti puhuu ´tasottomasta pakkoruotsipainiskelusta´

Kuten Aamulehti ansiokkaasti kirjoittaa, olisi monia merkittäviä kieliä joita suomalaisten pitäisi osata. Aamulehti ottaa kirjoituksessaan esille myös ruotsin kielen ja siitä käytävän keskustelun. Jotenkin lehti tuumailee siihen tapaan, että kielikeskustelu olisi keskittynyt haitallisesti juuri pakkoruotsin vastustamiseen. Ehkä tulkitsen lehteä väärin, mutta mielestäni Aamulehti ei myöskään tee tulkitsemista kovin helpoksi sanavalinnoillaan.

Joudun nyt lainaamaan Aamulehden kirjoituksesta pitkän pätkän, mutta se on tarpeen jotta lukijani näkee mitä Aamulehti oikein sanookaan ja voi arvioida minun sanomisiani sen pohjalta:

Ei voi välttyä päätelmältä, että kielirikkautemme on muuttunut englantipainotteiseksi kieliköyhyydeksi juuri tasottoman pakkoruotsipainiskelun takia.

Ruotsin syrjäyttäjät toki usein perustelevat mielipidettään sillä, että toisen kotimaisen poistamisella tehtäisiin tilaa jollekin muulle kielelle tai muille kielille. Erityisesti toivotaan, että Itä-Suomessa voitaisiin opiskella venäjää. Jos onnistumme palvelemaan itänaapurista tulevia ostosturisteja heidän omalla kielellään, voimme tehdä tiliä, järkeilevät monet.

Tilastot vain eivät tue olettamusta, että muitakin kieliä kuin englantia haluttaisiin oikeasti opiskella.

Voisiko Aamulehti vastata tähän: Jos kerran myös te siellä lehdessä pidätte tärkeänä motivoidusti monipuolisempaa kieliosaamista, kummalla tavalla se paremmin mahdollistetaan, pakkoruotsin poistolla vai pakkoruotsin säilyttämisellä?

Minun mielestäni kielitaidon hyödyllinen monipuolistaminen mahdollistetaan paremmin sillä, että pakkoruotsi poistetaan. Mutta sehän ei poista ruotsia kielivalikoimasta. Siis ruotsia ei ´syrjäytetä´. Lehtihän puhuu ´ruotsin syrjäyttäjistä´. En minä ainakaan ole ymmärtänyt todellista kielikeskustelua niin, että siinä oltaisiin ´syrjäyttämässä´ ruotsi. Olenko sitten seurannut eri keskustelua kuin Aamulehti? Eikös pikemminkin tavoite ole se, että ruotsi asettuisi vähän niin kuin samalle viivalle muiden kanssa.

Mitä te siellä Aamulehdessä tarkoitatte konkreettisesti ´tasottomalla pakkoruotsipainiskelulla´? Esimerkiksi minä vain omalta osaltani käytän kansalaisen oikeutta ilmaista joskus mielipiteeni ja jopa oikeutta allekirjoittaa kansalaisaloitteita. Mitä mieltä se Aamulehti muuten on tällaisesta ´painiskelusta´? Kannattaako Aamulehti edes hiukan passiivista aktiivisempaa kansalaisvärinää vai eikö kannata? Kertokaa nyt ihan rehellisesti. Mikä olisi Aamulehden mielestä kivaa ja oikeaa kansalaisten hereillä oloa?

Olisi toivottavaa, että arvovaltainen lehti kuten Aamulehti ei tyytyisi sellaisiin hämäriin heittoihin kuin ´tasoton pakkoruotsipainiskelu´. Sillä tavalla keskustelu ei ainakaan muutu tasokkaammaksi. Se on sitten vain jonkinlaista retorista ´painiskelua´, ja siitä ei kyllä onnellista loppua tule.

Kuten usein, myös Aamulehden kirjoituksessa on paljon asiaa mutta valitettavasti väliin ujutetaan hämäriä ilmauksia ja vihjailuja joista jää epäreilun pelin maku. Ehkä kyse on myös provoilusta, ja mikäs siinä; pääasia varmaankin on että puhutaan.

Aamulehden kirjoitus on tuossa:
http://www.aamulehti.fi/Paakirjoitukset/1194827634014/artikkeli/muutakin

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.

Lisäys: Tutustu sivuun http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
ja harkitse kyseisen aloitteen allekirjoittamista. Itse olen allekirjoittanut.

Pakkoruotsi kiinnostaa yllättävän monia

Pakkoruotsi on kiinnostava puheenaihe niin kauan, kuin pakkoruotsi on voimassa. Esimerkiksi tammikuussa eräs bloggaus aiheesta sai kommentteja Iltalehdessä yli 160 ja Uuden Suomen Puheenvuorossa yli 500. Ylivoimainen enemmistö kommenteista tuntuu tukevan pakkoruotsista luopumista. Pakkoruotsia tukevat perusteluyritykset näyttävät sen sijaan aina vain avuttomammilta. Toki pakkoruotsia kritisoivan on hyvä olla sen verran avarakatseinen, että yrittää etsiä vaikka väkisin kommenttien joukosta juuri niitä pakkoruotsia puoltavia ”lausuntoja”. Täytyyhän niitä olla. Eräskin sellainen alkoi näin:

Mikä erottaa perussuomalaiset suomalaisista.
He ovat peruskateellisia.

Kommentoija kuitenkin ilmeisesti piti kommenttiaan erittäin terävänä ja aiheeseen asiallisesti liittyvänä, sillä alla näytti olevan ihan oikea nimi. Se, että käyttää nimeään, on kyllä kunnioitettavaa, joten siltä osin kommentoija ansaitsee pisteet. Sisällön osalta mielestäni ei.

Aina ei voi tietää, millä mielellä pakkoruotsia tukeva kommentti on esitetty. Onko kyseessä provosointi, huumori vai tosimielellä esitetty mielipide. Jos nimittäin kommentoija väittää, että pakkoruotsi edistää kielellistä monimuotoisuutta, niin voi kysyä, pitäisikö sitten autoilijoilta vaatia ajouran aluksi pakollista ajoa vaikkapa pohjoismaisella autolla monimuotoisuuden nimissä.

On hyvä tietää, miten pakkoruotsi on syntynyt. Vaikka tuo tieto on tavallaan vapauttava ja keskustelua selkiyttävä, se saa kysymään, miten ihmeessä noin päästettiin käymään.
http://www.pakkoruotsi.net/miksi.php

Itse asiaan poiketakseni, tutustu sivuun
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
Sen jälkeen toivottavasti voit allekirjoittaa kyseisen kansalaisaloitteen.

Lue myös tämän blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.

Ruotsi vapaaehtoiseksi -pyrkimykset huolestuttavat joitakuita

Ruotsi vapaaehtoiseksi –pyrkimykset aiheuttavat huolestuneisuutta joissakin kansalaisissa. Tosin noita huolenilmaisuja pitää välillä lukea tarkkaan ja hitaasti, että ymmärtäisi mistä lopulta ollaan huolissaan ja miten se liittyy ruotsi vapaaehtoiseksi –pyrkimyksiin. Hankalinta on suhtautua tapaan, että huolenilmaisun yhteydessä ahkerasti toistetaan käsitteitä historia, traditio, kulttuuri, kulttuuriperintö ja yleissivistys. Ruotsin kielen asemasta huolestuneiden puheenvuoroissa sanotaan ikään kuin ”suoraan”, että ruotsin kielen (toinen kotimainen siis) opettelu on tarpeen jotta suomalaiset ymmärtäisivät kaksikielisyyden merkityksen historian näkökulmasta, ymmärtäisivät kaksikielisyyden merkityksen osana suomalaista traditiota, ymmärtäisivät kaksikielisyyden merkityksen suomalaiselle kulttuurille ja ymmärtäisivät että kaksikielisyys on erityinen nykypäivässä näkyvä merkki suomalaisesta historiasta ja suomalaisen kulttuurin kehityksestä. Tätä on jo liian mutkikasta kirjoittaakin kuten lukija huomaa, joten vaikeiden asioiden kanssa ollaan tekemisissä.

Tuota noin, mitenkähän tässä nyt aloittaisi. Ensinnäkään en ainakaan pyri yksinkertaistamaan asioita liikaa. Yritän ymmärtää erilaisia mahdollisia vivahteita ja asioiden liittymistä mahdollisesti toisiinsa. Sitten. Ainakaan itse en ole kokenut historian havinaa ruotsin oppitunneilla ja ruotsin kotitehtäviä tehdessäni. Vaikka olen jopa joskus yltiöpäisestä innostuksesta ottanut ylihinnoitellun parinkymmenen tunnin ruotsin kielen kurssin yksityisestä kielifirmasta, en silloinkaan mielestäni tuntenut mitään erityistä historiaan tai kulttuuriin liittyvää olotilaa. Siis ruotsin opiskelulle kasataan kauhea kuorma ylimääräistä tavaraa, jos odotetaan ja oletetaan että sen yhteydessä kasvaisi tietoisuus suomalaisesta kaksikielisestä historiasta ja kulttuurista. Saman asian voi sanoa toisin päin niin, että historian ja kulttuurin ymmärtämiseksi kannattaa käyttää muita tapoja kuin ruotsin kielen opettelu.

Historian ja kulttuurin tuntemuksen lisäämistä on siis vaikea yhdistää ruotsin opetteluun sinänsä. Ehkä sellaista keinoa voisi kokeilla, että kuljettaisi ruotsin opettelun rinnalla kulttuuri- ja historiatiedon lisäämistä, mutta aika vaikea niitä on saumattomasti toisiinsa yhdistää toisiaan tukien. Tuntuu keinotekoiselta ja väkinäiseltä.

Yritän kuitenkin ymmärtää, mitä tällä ruotsin kielen opiskelun ja kaksikielisyyskulttuurin oivaltamisen yhteydellä ajetaan takaa. Otetaan avuksi täysin toisenlainen asia, teollinen perinne. Suomessa on paljon paikkakuntia ja kulmakuntia, joilla toimii sata tai pari sataakin vuotta vanha tehdas. Omistajat tosin ovat vaihtuneet, mutta tuote on useassa tapauksessa periaatteessa sama. Jos sattuu asumaan tällaisessa paikassa, siinä olisi tilaisuus liittää nykypäivä alueen menneisyyteen luontevasti jos on kiinnostusta. Mutta ei tähänkään mikään eikä kukaan ole pakottamassa. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten voi elävästi ja luontevasti ymmärtää nykypäivää ja historiaa yhdessä.

Mikä katkos syntyisi, jos ruotsi tulisi vapaaehtoiseksi eri opintoasteilla? Ei mielestäni mikään, vaan jos jotakin tapahtuisi kävisi päinvastoin. Motivoituneet ruotsin kielen opiskelijat olisivat varmaan myös motivoituneempia tutustumaan ehkä myös kaksikielisyyden kulttuurimerkitykseen. Nämä motivoituneet ruotsin kielen opiskelijat myös osaisivat ruotsia niin hyvin, että siitä olisi hyötyä julkisissa tehtävissä, ja yksityisissä.

Kuitenkin osa ruotsin kielen asemasta huolta kantavista henkilöistä toteaa, että ruotsin kielen asema ja elävänä pysyminen ja ruotsinkielisten asema eivät merkitse samaa kuin ruotsin opiskelun pakollisuus. Tällä tarkoitettaneen vähintäänkin sitä, että ruotsin kielen ja ruotsinkielisten asema on kiinni muustakin kuin ruotsin opiskelun pakollisuudesta. Ehkä tarkoitetaan jopa sitä, että asema ei ole ollenkaan kiinni pakollisuudesta. Mutta kuitenkin ollaan huolissaan ruotsin kielen ja sitä puhuvien asemasta. Usein väitetään, että asenteet ruotsia ja erityisesti ruotsinkielisiä kohtaan olisivat vaarassa jyrkentyä. Huolestuneet liittävät toisiinsa esimerkiksi ruotsi vapaaehtoiseksi –pyrkimykset ja kielteiset asenteet. Ikään kuin luopumalla pakollisuudesta vahvistettaisiin kielteisiä asenteita. Ja toisinpäin, vapaaehtoisuusvaatimukset olisivat ikään kuin merkki kielteisyydestä.

Nyt on yksi tavoite:
tutustu sivustoon
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
ja käy antamassa kannatuksesi kansalaisaloitteelle. Nyt siihen on vielä tilaisuus.



Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.

Ruotsin kieli ok, pakko ei - muista kansalaisaloite

Jokin aika sitten Ruotsin valtiopäivillä sivuttiin myös Suomen asioita. Valtiopäiväedustaja tiedusteli sikäläiseltä ministeriltä, aikooko tämä olla yhteydessä Suomeen sen johdosta että Suomessa kysyjän mukaan esiintyy tiettyjä ”virtauksia”, en nyt muista tarkkaa ilmaisua. Tämä tapahtui niinä päivinä, kun Suomen media kirjoitteli samassa rytäkässä tor-verkosta ja toisaalta ruotsin kielen asemasta. Sana viha vilahteli hetken kiivaasti joillakin huulilla. Ilmeisesti kaikki tämä kiinnosti myös Ruotsin valtiopäiväedustajaa. Hän oli ikään kuin huolissaan ruotsin ja ruotsia puhuvien asemasta Suomessa.

Vaikka en Ruotsin uutisia luekaan muuten kuin vahingossa harvoin, on meikäläiselle syntynyt vuosien aikana käsitys että Ruotsin poliitikot ovat usein kiinnostuneita ruotsin kielen asemasta Suomessa. Tätä taustaa vasten ja ennen kaikkea itse asian takia on oikein ja ymmärrettävää, että myös Suomesta lähestytään Ruotsia suomen kielen aseman osalta. Nyt ilmeisesti aiotaan lähestyä.

Kun Suomessa on meneillään ihan rauhallinen ja normaali keskustelu ruotsin opettelun pakollisuudesta ja kun on vaikkapa tämä kansalaisaloite ”Ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla”, ilmestyy outoja kommentteja. Niissä huomautetaan, että eikös ruotsin vapaaehtoisuutta ajavien kannattaisi tukea välillä suomen kielen asemaa Ruotsissa. Nyt kuulemma keskitytään sen sijaan ruotsin kielen ”polemisointiin” (=jonkinlainen kynäsota ruotsin kieltä vastaan, kai).

Tuossa on kaksi seikkaa. Ensinnäkin on tosiaan hyvä, että edistetään suomen kielen asemaa Ruotsissa. Ruotsia on aiheellista lähestyä tässä asiassa. Se toinen seikka on sitten se, että tavalliselle suomalaiselle on pääsääntöisesti luontevampaa ja tuloksellisempaa yrittää ensisijaisesti vaikuttaa suomalaisiin asioihin, kuten luulisi olevan asianlaita vastaavasti myös Ruotsissa omiin asioihin. Nimittäin tavallinenkin kansalainen voi kuitenkin yrittää vaikuttaa muodollisesti esimerkiksi kansalaisaloitteen kautta Suomen omiin asioihin (vaikka ei käytännössä niinkään), mutta Ruotsin asioihin hänellä ei ole muodollisia eikä juuri epämuodollisiakaan vaikutuskeinoja. Hänen kannattaa keskittyä oman maan asioihin. Ulkomaiden kuten Ruotsin asioihin ylivoimaisesti paras lähestyjä on kansanedustaja, ministeri tai muu korkea taho tai sitten esimerkiksi kansalaisjärjestö. Ja nehän käsittääkseni lähestyvät silloin tällöin.

On liioiteltua ja väärin väittää, että Suomessa käytäisiin kynäsotaa ruotsin kieltä vastaan, ”polemisoitaisiin” ruotsin kieltä tai jotain. En ole ruotsin kieltä vastaan. Kun usein väitetään, että ruotsin kielen opiskelun pakollisuutta kritisoivilla olisi kielteisiä asenteita ruotsia tai sitä puhuvia kohtaan, jopa vihaa, niin se on ala-arvoista vääristelyä. Esimerkiksi itse todella pidin ruotsista koulussa. Mutta en siitä huolimatta paasaa muille, että koska minulla on hyviä kokemuksia ruotsin tunneista, ruotsin on kuuluttava pakollisena eri kouluasteille.

Viimeistään yliopistossa ruotsin kielen kurssin pakollisuuden haitallisuus kärjistyy. Sekin aika siinä vaiheessa pitäisi voida käyttää tehokkaammin opiskelijan omien tavoitteiden mukaisesti. Yliopistossa ei pidä olla pakollisiksi täytteiksi koettavia oppiaineita siinä vaiheessa, kun pitäisi valita kurssinsa mahdollisimman tehokkaasti. Joka tapauksessa noita jälkeenpäin kyseenalaisiksi osoittautuvia kursseja tulee valittua ihan vapaaehtoisestikin, joten ei siinä olisi enää varaa pakollisille ajankäyttövirheille.

Ruotsia pitää voida opiskella siinä kuin muitakin kieliä. Monelle se on tärkeä kieli tavalla tai toisella kuten moni muukin kieli. Näin ajattelen.

Eiköhän tuo riitä. Tutustukaa sivustoon
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
ja käykää antamassa kannatuksenne kansalaisaloitteelle. Nyt siihen on vielä tilaisuus.

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.

Yle-indeksi ja reilu peli

Demarit saivat torjuttua kehysriihessä Yle-indeksin jäädytyksen. Niinpä seuraavassa riihessä reilun kaupan(käynnin) hengessä kokoomus saanee reilulla kertoimella vahvistetun vastineen, kahden prosenttiyksikön korotuksen arvonlisäveroon (alv). Voi sitten taas käydä reilusti kaupassa.

Kyproksen pankkisektori rahoittuu

On Kyproksen ja monen muun maan pankkisektorin onni, että pienellä kirjoitus- ja ääntämisvirheellä suomen kielessä pankkisektorin rauhoittamisesta on tullut pankkisektorin rahoittamista.

Siis ”raha on tehty rauhoittamista varten, mutta se ei tee rauhoittajaa onnelliseksi”, euroajan sananlasku Suomessa. Keksikää parempia.

Euroalueen umpihankihiihdot jatkuvat, pienin mehutauoin tosin. Jälleen ollaan vähän lähempänä päätepistettä.

Kansalliskielistrategian mukaisesti kansalliskieliyhdyshenkilöt ministeriöihin ja kaksikielisiin kuntiin – hallinto paisuu

Hallitus on antanut periaatepäätöksen kansalliskielistrategiasta. Asiaa koskevasta tiedotteesta jäi mieleeni muun muassa, että yhtenä tavoitteena on ottaa kaikki mahdollinen hyöty irti Suomen virallisesta kaksikielisyydestä.

Se ei ainakaan itselleni vielä tässä vaiheessa selvinnyt, miten tuota kaksikielisyyden rikkautta on ajateltu käytännössä hyödyntää. Toki kansalliskielistrategiassa esitetään huolestuttavan pitkä liuta erilaisia toimenpiteitä. Ihan vain yhtenä pienimmistä byrokratian lisäämisesimerkeistä voisi mainita tämän, että kansalliskielistrategiassa suositellaan kansalliskieliyhdyshenkilöitä myös kaksikielisiin kuntiin ja kuntayhtymiin. Muutenkin kansalliskielistrategiaan kuuluu, että kaksikielisyysasioita tuodaan monin tavoin esille kunnissa, kuntayhtymissä ja korkeakouluissa. Edellä mainittu on kuitenkin pelkkää hankehöpinää eikä siinä ole kyse vielä mistään hyödyntämisestä. Ei varmaankaan riitä, että on vain kauheasti erilaisia hankkeita yhteiskunnan kaikilla sektoreilla.

Annan yhden idean, jota ei kylläkään tulla milloinkaan toteuttamaan. Kielikoulutusfirmat voisivat markkinoida suomen kielen kursseja maailmanlaajuisesti. Olisi sitten turistina maailmalla rennompaa toimia, kun pärjäisi yhä paremmin suomen kielellä kaikkialla.

Huomioni kansalliskielistrategiassa kiinnittyi kuitenkin eniten siihen (jo edellä sivuttuun kummallisuuteen), että tarkoituksena on nimetä ministeriöihin kansalliskieliyhdyshenkilöt. Tämä on taas näitä, että lain valmistelussa ja ilmeisesti kaikessa muussakin toiminnassa pitää ottaa huomioon kyseisen toiminnan vaikutus jälleen yhteen uuteen asiaan. Kiinnostavinta tämänkertaisessa tapauksessa on juuri se, että hallinnon toimien kansalliskielivaikutusten vahtimiseen pitää nimetä liuta yhdyshenkilöitä. Vaikka kyseiset yhdyshenkilöt eivät olisikaan erillisiä virkamiehiä(tosin saattavatpa ollakin), kasautumisvaikutuksesta näistä lukemattomista vaikutusten vahtijoista muodostuu suuri määrä virkamiestyövuosia ajan mittaan. Ei hyvä.

Jokainen varmaan voisi nimetä paljon asioita, joiden asema olisi syytä ottaa huomioon muun muassa lain valmistelussa. Se, että jollekin asialle nimetään oikein yhdyshenkilö kussakin ministeriössä ja lisäksi monessa muussa julkisessa organisaatiossa, merkitsee asian nostamista tärkeysjärjestyksessä täysin erilleen muista asioista. Aina, kun ryhdytään pohtimaan jotakin yksittäistä niin sanotusti tärkeää asiaa, tuo yksittäinen asia nousee helposti sillä hetkellä kaikkein tärkeimmäksi. Tämä on varmaankin hyvin inhimillistä. Tällä tavalla kuitenkin kokonaisuus jää yhden asian liikkeiden jalkoihin, ja hallinnon kulut kasvavat.