Mistä koulutettu työvoima, jos olisin työnantaja joka sellaista tarvitsisi?

Jos minun pitäisi palkata koulutettuja ihmisiä, pyrkisin hyödyntämään Jyväskylän tarjontaa. Jyväskyläläisistä kuulemma suhteellisen suuri osa on opiskelijoita. Näin ollen koulutetun työvoiman tarjonta ylittää paikallisen kysynnän siinä määrin, että asiaa pidetään ongelmana.

Miten tätä Jyväskylän koulutettua työvoimaa voisi sitten hyödyntää? Tekisin jonkinlaisen tarkasti kohdennetun houkuttelukampanjan jyväskyläläisten koulutettujen työtä hakevien keskuudessa. Sitä ennen pitäisi kuitenkin ottaa huomioon muutama seikka.

Ensinnäkin työntekijän on hankala käyttää päivittäin aikaa työmatkoihin useita tunteja ja ennen kaikkea maksaa työmatkoista suuria summia. Päivittäisen työmatkailun tapauksessa sen mahdollisen yritykseni pitäisi sijaita Keski-Suomessa tai ihan Keski-Suomen naapurissa. Kauempana lähinnä Tampere voisi olla mahdollinen, kun sinne ehkä pääsisi jollakin halpayhteydellä päivittäin. Kuitenkin pitkä matka on Tampereellekin päivittäin tehtynä.

Jos ajatellaan edelleen päivittäistä työmatkaa Jyväskylästä muualle, sen minun mahdollisen yritykseni pitäisi sijaita suunnilleen suoran yhteyden päässä Jyväskylän keskustasta ja tämän koulutetun jyväskyläläisen pitäisi asua Jyväskylän keskustassa siinä tapauksessa, että työmatka tehdään joukkoliikennevälineellä. Muuten voisi mennä hankalaksi.

Toinen ratkaisumahdollisuus olisi, että tämä koulutettu jyväskyläläinen innostuisi muuttamaan paikkakunnalle, jossa mahdollinen yritykseni sijaitsisi. Äskettäin koulutettu jyväskyläläinen vielä sen pystyisi muita todennäköisemmin tekemään, kun hänelle ei ehkä olisi ehtinyt kerääntyä elämään liikaa kiinteitä osia, jotka rajoittavat liikkuvuutta. Muuttovaihtoehdossa ei olisi enää juurikaan väliä sillä, miten kaukana mahdollinen yritykseni olisi Jyväskylästä.

Yksi mahdollisuus olisi lisäksi se, että jo Jyväskylään vakiintunut koulutettu henkilö vuokraisi itselleen halvan asunnon työpaikkakunnalta ja asuisi siellä aina työviikon ja Jyväskylässä viikonlopun. Kustannusmielessä juuri näin kannattaisi käsittääkseni monessa tapauksessa tehdäkin. Myöskään tässä tapauksessa etäisyydellä ei olisi paljon merkitystä.

Jos minun pitäisi palkata koulutettuja ihmisiä, pyrkisin hyödyntämään Jyväskylää surutta.

Mikä ala, mikä työ, mikä ammatti nykyään?

Mille aloille ihmisten pitäisi kouluttautua ja hakeutua? Olen ollut jo pitkään siinä käsityksessä, että markkinoiden ”mielestä” yhä enemmän ja yhä useamman pitäisi hakeutua alalle josta on hyvin kiinnostunut. Työhönottotilanteessa halutaan, että hakija on todella kiinnostunut alasta, jopa intohimoinen sitä kohtaan. Näin ollen tilastouutiset siitä, mitkä ovat milloinkin suuria kysyntäaloja ja mitkä puolestaan ylitarjonta-aloja, antavat melko pintapuolisen kuvan asiasta käytännön kannalta.

Puolueet ja ehdokkaat, kerratkaa prosentit

Olen kuullut, että pian valitaan sekä jäseniä Euroopan parlamenttiin että puheenjohtaja kahdelle puolueelle. Puheenjohtajavalinnoista toinen merkitsee samalla pääministeriyttä ja toinen toivottavasti niin ikään ministeriyttä, valitaan sitten kumpi tahansa. Kaikissa edellä mainituissa vaaleissa valituiksi tulevilla henkilöillä olisi varmaan hyvä olla hallussa ”perusmatikka” ja sen soveltaminen eri yhteyksissä, myös prosentit.

Tuli vain mieleen, kun luin Iltalehden blogeista Aarno Laitisen kirjoituksen ”Mielipidematikkaa” ja sen jälkeen erään yleisönosastokirjoituksen Turun Sanomista vuodelta 2007.

Lue myös blogin, siis tämän tässä näin, muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Blogit pakolliseksi opintosuoritukseksi kaikille asteille

Tuli esimerkiksi eilen ja taas tänään mieleen, että miksipä ei voitaisi säätää pakolliseksi opintosuoritukseksi laaja, perusteellinen blogeihin tutustuminen ja oma blogituotanto. Blogejahan on esimerkiksi Blogilistalla yli 54000 kappaletta tällä hetkellä, joten valinnanvaraa on. Jokainen voi siitä sitten valita vaikkapa oman aihealueen ja pitää aiheesta esitelmiä siten kuin opettaja määrää. Tietysti opintosuoritukseen kuuluisi oman blogin pitäminen, mielellään useammasta aihepiiristä useamman blogin.

Tämä pakollinen blogiopiskelu ja oma blogiaktiivisuus alkaisi alakoulusta ja jatkuisi ylempään korkeakoulututkintoon asti. Loppukokeeseen kuuluisi muun muassa se, että pitää kirjoittaa annetusta aiheesta kymmenessä minuutissa hyvä ja virheetön blogi, jonka vähimmäispituus voisi olla vaikka tämä mikä tässä nyt on. Laadun osalta tämän ei ole tarkoitus olla esimerkki.

Pakolliselle blogiopiskelulle ja blogitutkinnolle on helppo keksiä, siis ei tarvitse edes keksiä, hyviä aitoja perusteluja. En sitten tiedä, olisiko aito ja hyvä perustelu kuitenkaan sellainen, että muuten blogi esitysmuotona näivettyy. Jos näin kävisi, niin sitten vain kävisi. Todellisuudessa tosin luulen, että ei se ainakaan määrällisesti näivety. Eri asia on, mikä se taso on. Pidinkin enemmän siitä tilanteesta, kun blogeja oli 5000 eli alle kymmenes osa nykyisestä, kun näitä alustojakin on vaikka kuinka paljon nykyään. Toisaalta tällainen toive on osittain osoitus siitä, että oma blogi joutuu koville tässä runsaassa tarjonnassa.

Mutta puoltavien perustelujen lisäksi en pidä mahdottomana, että löytyisi myös lukematon määrä hyviä argumentteja pakollista blogitutkintoa (alakoulusta ylempään korkeakoulututkintoon asti) vastaan tai yksi niin hyvä argumentti että se kumoaa koko ajatuksen. Olenhan sentään avarakatseinen.

Mutta sehän tässä olisi niin mukavaa, että tämäkin blogi saisi huomattavasti enemmän lukijoita, ei välttämättä aitoja ja omasta tahdosta mutta lukijoita kuitenkin, pakon seurauksena, ehkä kymmenkertaisen määrän. Muutenhan tässä uhkaa käydä huonosti, kun kilpailu kovenee, tarjonta lisääntyy ja itseltä loppuvat ideat. Joutuu sitten vain kopioimaan itseään, ja siinä on riski että lukijat huomaavat.

Mikä olisi se puolue, joka lähtisi ajamaan pakollista blogitutkintoa suomalaiseen koulujärjestelmään?

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Yle: ”Pärjäätkö matematiikassa ysiluokkalaisille?” – näin minulle kävi

Sori että meikäläisellä ei ole nyt mitään kirjoittamisen arvoista sanottavaa Tampereesta ja siihen liittyvästä, tarkoitan itsenäisyyspäivän tapahtumista. Siitähän sitä pitäisi olla ilmeisesti näinä päivinä sanottavaa, syvällistä ja omaperäistä eikö niin. Nyt sen sijaan puhun siitä, kun rupesin yhtenä päivänä mielenkiinnolla tekemään Ylen sivulla matematiikan testiä ”Pärjäätkö matematiikassa ysiluokkalaisille?” (tässä).

Kaikki meni testissä nappiin, kunnes tulin autotallitehtävään jossa pitää laskea autotallin katon pinta-ala. Myös se näytti selvältä. Mutta mutta, vastaukseni ei ollut siellä päinkään missä sen olisi pitänyt olla. Laskin uudestaan ja uudestaan ja ihmettelin, kun aina sain väkisin saman tuloksen eli väärän tuloksen.

Rupesinkin epäilemään, että jaaha tässä tehtävässä onkin ehkä kyse henkisestä kestävyyskokeesta, jossa katsotaan oppilaan käyttäytymistä epävarmuustilanteessa. Eli oletetaan, että parhaat ja sitkeän joustavimmat tyypit jatkavat reippaasti eteenpäin seuraaviin tehtäviin eivätkä anna tämän epäselväksi jääneen ristiriitatilanteen vaivata. Tosin ajattelin, että jos näin on niin onpa pirulliseksi mennyt jo ysiluokkalaistenkin matematiikka, että ei ole ihme jos tulokset putoavat. Eihän tämä ole enää matematiikkaakaan.

Tilanne jäi kiusaamaan. Aikani ihmeteltyäni epäuskoisena tarkistin, että enkö todellakaan enää osaa laskea suorakulmaisen kolmion pisintä sivua eli hypotenuusaa. Mutta kyllä minä sen olin oikein laskenut ja siis muistanut. Eihän siinä nyt mitään erikoista pitäisikään olla. Sitten katsoin vielä uudelleen kuviota, että olinko tulkinnut siinä jotakin väärin. Niinpä lopulta huomasinkin, että olin vain katsonut yhden numeron tehtävänannossa väärin. Siitä johtui virheeni.

Eipä kiinnostanut jatkaa enää muihin tehtäviin. Meni innostus. Olinhan kuitenkin ajatellut tekeväni ikään kuin tosi tilanteeseen liittyvän testin osaamisestani, ja nyt tuolta melkein aidolta tosi tilanteelta meni pohja pois.

Vastapainoksi harmistukselleni, "painoksi" todellakin, nautin ylimääräisen annoksen ravitsevaa iltapalaa (korv på svenska). Tuskin vielä testin tässä vaiheessa aivotoimintani olisi sitä vaatinut, joten painoa tuli pari sataa grammaa lisää kun sen pitäisi koko ajan laskea.

En sen jälkeenkään palannut noihin tehtäviin. Painonpudotuksessa sen sijaan matka jatkuu oikeaan suuntaan keskeytyksettä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Pakkoruotsi ja kondomi samassa esityksessä

Pakkoruotsista ja kondomista ei ehkä kannata puhua samassa yhteydessä. Tuo Iltalehden uutinen (alun perin Keski-Uusimaa-lehti) omalla tavallaan osoittaa, että kun joku ärsyyntyy jostakin kohdasta siinä tuhoutuu sitten muukin hyvä asia samalla. Eräässä koulussahan oli opettaja tulkinnut oppilaiden taide-esityksiä kielteisesti ja oli siksi poistanut ne seiniltä. Niissä muun muassa kritisoitiin pakkoruotsia ja kannustettiin käyttämään kondomia. Mainittiin myös sana homo.

Mutta noin yleisemmällä tasolla, kun esimerkiksi pakkoruotsista kirjoittaa, en siinä yhteydessä provosoisi pakkoruotsin kannattajia millään muulla aiheella tai sanankäytöllä samaan aikaan. Keskittyisin pakkoruotsiin. Jos taas puhuisin vaikkapa kondomista, en ottaisi esille samaan aikaan pakkoruotsin kaltaista aihetta. Nimittäin jos joku olisikin kiinnostunut lukemaan juttua kondomista, hän saattaisi aivan ymmärrettävästi tuhahtaa että nyt ei kyllä kiinnosta tuo pakkoruotsista valistaminen (tämä siis vain esimerkki).

Iltalehden uutiseen muuten löysin sosiaalisesta mediasta, siitä yhdestä joka on nyt menossa pörssiin. Seuratkaa kirjoittajaa siellä. Saatan sanoa jotakin tyhmää.

Kuten edellisessäkin blogimerkinnässäni väitin, olen nytkin kiitollinen kielteisestäkin palautteesta, vaikka kovillehan se varmaan ottaa jos kohdalle sattuu. Palautteesi on meillä tärkeä, sano entinen mies.


Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Kolmen päivän koulutusoikeus – en palkkaisi milloinkaan ketään

Luin nyt Demokraatista (ent. Demari) uutisen
Kolmen päivän koulutusoikeus maaliin - Ihalainen: "Olen tyytyväinen".

Ainakaan tuossa jutussa ei tule esille, että lakia ei sovellettaisi hyvin pieniin työllistäjiin eli enintään muutaman työntekijän työllistäjiin, joten laki koulutuspäivistä, koulutusoikeudesta, lisää jälleen työllistävän yrittäjän velvoitteita pykälien hallitsemiseen ja tarkkaan noudattamiseen. On mielenkiintoista, että yritystoiminnassa ja työelämässä mennään tähän suuntaan, kun luulisi trendin olevan joustavuuteen ja tapauskohtaiseen tarkoituksenmukaisuuteen yritystasolla. Toisaalta ilman työnantajapuolen myötävaikutusta tätä ei olisi säädetty, joten mikäpä siinä sitten. Mutta onko pienimpien työllistäjien sana painanut yhtään? Saattaa toki olla, ihmeellinen on maailma.

On täysin selvä, että edes teoriassa en itse henkilökohtaisesti työllistäisi milloinkaan ketään. Se on aivan ehdoton juttu. Jos olisin yrittäjä ja jos tulisi tarve lisätyövoimaan, ostaisin työn muualta. Ei olisi mitään järkeä suunnitella ”muodollisesti pätevää” koulutusta työntekijälle sillä perusteella, että niin käsketään jostakin. Kyseessä on keinotekoinen uusi säädös.


Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Pakkoruotsi, venäjä ja Jutta Urpilainen

Parin päivän takaisen uutisen mukaan SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ei halua luopua pakkoruotsista. Sen sijaan Urpilaisen mielestä pitää kokeilla venäjän kielen lisäopettamista etenkin Itä-Suomessa.
http://uutiset.perussuomalaiset.fi/?p=7002

Mitä konkreettisesti tarkoitetaan venäjän kielen lisäopettamisella ja sen kokeilemisella etenkin Itä-Suomessa? Jo nyt voi opiskella eri kieliä vapaamuotoisesti kansalais- ja työväenopistoissa ja monessa muussa paikassa ja tietysti myös itsekseen jonkin verran. Kyseessä on jo muutenkin hyvin tuettu toiminta, esimerkiksi juuri kansalaisopistoissa, joten mihin nyt tarvitaan lisää ja miten asia on tarkoitus toteuttaa? Juuri toteutustapa on kiinnostava kysymys.

Ehkä kuitenkaan Urpilainen ei tarkoita opiskelua kansalaisopistossa vaan virallisempaa venäjän kielen opettelua koulussa. Mutta mitä olisi virallinen venäjän kielen lisäopetus, kun kuitenkaan mistään olemassa olevasta ei vähennetä? Sehän merkitsisi koulutuntien lisäämistä kokeilumielessä erityisesti Itä-Suomessa. Siihen siis myönnettäisiin julkisia lisävaroja. Lisättäisiin näin ollen sekä kuluja että oppitunteja. Tietysti nuo venäjän lisäopettamiseen käytettävät oppitunnit olisivat vapaaehtoisia. Muuhan olisi järjettömyyttä ja mielivaltaisuutta. Miten voitaisiin antaa erityisesti itäsuomalaisille sellainen lahja eli kädenojennus, että erityisesti heillä olisi suurempi oppivelvollisuus kuin muilla? Menisi kai sentään salaliittoteorian puolelle, jos kuvittelisin että tässä ollaan hivuttamassa lisäoppivelvollisuutta valtakunnalliseksi. Ai niin, mutta eikös juuri niin olla tekemässä, oppivelvollisuuden jatkamispuheet.

Palataan asiaan. Oletettavasti alun perin ja toistaiseksi valtakunnallisissa opetussuunnitelmissa on ajateltu niin, että kokonaistuntimäärä mitoitetaan jotenkin optimaaliseksi ottaen huomioon toisaalta oppimistarpeet ja toisaalta resurssit ja se että oppilaalle koulunkäyntiin käytetty tuntimäärä pysyy kohtuudessa. Näin ollen myöskään itäsuomalaiselta koululaiselta ja opiskelijalta olisi kohtuutonta odottaa nykyiseen pakolliseen opetukseen osallistumisen lisäksi vielä osallistumista vapaaehtoiseen lisäopetukseen venäjän kielessä. Tosin edelleenkään en osaa kuvitella, miten tuo Urpilaisen mainitsema venäjän kielen lisäopettamisen kokeilu erityisesti Itä-Suomessa olisi tarkoitus käytännössä toteuttaa. Ajatellaanko siinä sittenkin, että jostakin nyt pakollisesta voitaisiin ottaa muutama tunti venäjän kielen opiskeluun, vai olisiko venäjä sittenkin kokonaan valinnainen jonkin toisen aineen kanssa mutta ei kuitenkaan ruotsin. Siitä se uusi väittely sitten alkaisikin, että mistä aineesta voitaisiin valinnaisesti luopua tai edes vähentää.

Tuollaisia kysymyksiähän Jutta Urpilaisen venäjä-toteamus herättää. Välitön vaikutelmani olikin kyseisen uutisen jälkeen, että tässä puhutaan tyypilliseen poliitikon tyyliin kun halutaan ikään kuin tarjota kaikille jotakin. Halutaan pitää pakkoruotsi entisellään ja halutaan antaa kaiken nykyisen pakollisen koulunkäynnin päälle mahdollisuus lisättyyn venäjän kielen opetteluun. Tämän voisi rinnastaa ”ilmaiseen lounaaseen” siinä mielessä, että tässä ollaan tarjoavinaan lisähyvää ei-minkään kustannuksella. Tarvittavat rahat varmaan löytyisivät koska rahaahan on, mutta jos oppilaita ei ole syytä pitää koulussa nykyistä kauempaa (ottaen huomioon muu elämä), niin miten nyt erityisesti Itä-Suomen osalta tästä oltaisiinkin valmiit poikkeamaan.

Urpilaisen pakkoruotsin ja venäjän opetuksen ”yhdistäminen” tuntuu siltä, että siinä annetaan kovasti vaikutelma että kaikille voitaisiin tarjota entistä enemmän ottamatta mistään pois. Tämähän on tyypillistä ennen eduskuntavaaleja, mutta eduskuntavaalithan ovat vasta vuonna 2015. Kuitenkin vastaavanlaisia vaalikampanjatyylisiä sanomisia ja tekemisiä on esiintynyt viime päivinä muitakin uutisista päätellen. Eiväthän ne yksittäistapauksina vielä niin mitään ajatuksia herätä, mutta kun niitä alkaa tulla ryppäinä niin silloin alkaa tuntua vaalien odotukselta ja äänestäjien miellyttämiseltä. Kun yksi lentokenttä saa jotakin, paljon kylläkin, niin sitten yksi puolue vaatii että maakuntiin kanssa lisää. Sitten verkkouutiset uutisoi saaneensa haltuunsa dokumentin, jonka mukaan pääministeri ja muistaakseni maatalousministeri ovat kirjallisesti patistelleet komissiota toimiin Suomen (Etelä-Suomen?) maatalouden hyväksi. Yhden uutisotsikon mukaan myös yliopistoille pitäisi myöntää elvytysrahaa. Ja elvytysrahaahan nyt muutenkin pitäisi myöntää moneen paikkaan ja erityisesti rakentamiseen. Ja elvytystä (velalla) vieläpä sen takia, että vain näin kuulemma vältetään tulevaisuuden lisävelkaantuminen eli budjetin alijäämät. Ehkä, mutta onko laskettu kanssa vai luullaanko pelkästään?

Kun joku kumminkin sitä vähintäänkin itsekseen kysyy ja ihmettelee että onko noissa äskeisissä muka jotakin pahaa, niin totean vain vielä kerran, että kaiken kaikkiaan näistä viime päivien lausunnoista, vaatimuksista ja tekemisistä on tullut sellainen vaikutelma, että vaaleja tässä ollaan käyvinään ja esillä halutaan olla erityisen miellyttävästi.

Loppumietelmä: Kun yhä useampi korostaa nykyään jo etukäteen, että mielipiteet ovat kirjoittajan omia, minä toivon että mielipiteeni olisivat aina myös monen muun.


Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Aamulehti puhuu ´tasottomasta pakkoruotsipainiskelusta´

Kuten Aamulehti ansiokkaasti kirjoittaa, olisi monia merkittäviä kieliä joita suomalaisten pitäisi osata. Aamulehti ottaa kirjoituksessaan esille myös ruotsin kielen ja siitä käytävän keskustelun. Jotenkin lehti tuumailee siihen tapaan, että kielikeskustelu olisi keskittynyt haitallisesti juuri pakkoruotsin vastustamiseen. Ehkä tulkitsen lehteä väärin, mutta mielestäni Aamulehti ei myöskään tee tulkitsemista kovin helpoksi sanavalinnoillaan.

Joudun nyt lainaamaan Aamulehden kirjoituksesta pitkän pätkän, mutta se on tarpeen jotta lukijani näkee mitä Aamulehti oikein sanookaan ja voi arvioida minun sanomisiani sen pohjalta:

Ei voi välttyä päätelmältä, että kielirikkautemme on muuttunut englantipainotteiseksi kieliköyhyydeksi juuri tasottoman pakkoruotsipainiskelun takia.

Ruotsin syrjäyttäjät toki usein perustelevat mielipidettään sillä, että toisen kotimaisen poistamisella tehtäisiin tilaa jollekin muulle kielelle tai muille kielille. Erityisesti toivotaan, että Itä-Suomessa voitaisiin opiskella venäjää. Jos onnistumme palvelemaan itänaapurista tulevia ostosturisteja heidän omalla kielellään, voimme tehdä tiliä, järkeilevät monet.

Tilastot vain eivät tue olettamusta, että muitakin kieliä kuin englantia haluttaisiin oikeasti opiskella.

Voisiko Aamulehti vastata tähän: Jos kerran myös te siellä lehdessä pidätte tärkeänä motivoidusti monipuolisempaa kieliosaamista, kummalla tavalla se paremmin mahdollistetaan, pakkoruotsin poistolla vai pakkoruotsin säilyttämisellä?

Minun mielestäni kielitaidon hyödyllinen monipuolistaminen mahdollistetaan paremmin sillä, että pakkoruotsi poistetaan. Mutta sehän ei poista ruotsia kielivalikoimasta. Siis ruotsia ei ´syrjäytetä´. Lehtihän puhuu ´ruotsin syrjäyttäjistä´. En minä ainakaan ole ymmärtänyt todellista kielikeskustelua niin, että siinä oltaisiin ´syrjäyttämässä´ ruotsi. Olenko sitten seurannut eri keskustelua kuin Aamulehti? Eikös pikemminkin tavoite ole se, että ruotsi asettuisi vähän niin kuin samalle viivalle muiden kanssa.

Mitä te siellä Aamulehdessä tarkoitatte konkreettisesti ´tasottomalla pakkoruotsipainiskelulla´? Esimerkiksi minä vain omalta osaltani käytän kansalaisen oikeutta ilmaista joskus mielipiteeni ja jopa oikeutta allekirjoittaa kansalaisaloitteita. Mitä mieltä se Aamulehti muuten on tällaisesta ´painiskelusta´? Kannattaako Aamulehti edes hiukan passiivista aktiivisempaa kansalaisvärinää vai eikö kannata? Kertokaa nyt ihan rehellisesti. Mikä olisi Aamulehden mielestä kivaa ja oikeaa kansalaisten hereillä oloa?

Olisi toivottavaa, että arvovaltainen lehti kuten Aamulehti ei tyytyisi sellaisiin hämäriin heittoihin kuin ´tasoton pakkoruotsipainiskelu´. Sillä tavalla keskustelu ei ainakaan muutu tasokkaammaksi. Se on sitten vain jonkinlaista retorista ´painiskelua´, ja siitä ei kyllä onnellista loppua tule.

Kuten usein, myös Aamulehden kirjoituksessa on paljon asiaa mutta valitettavasti väliin ujutetaan hämäriä ilmauksia ja vihjailuja joista jää epäreilun pelin maku. Ehkä kyse on myös provoilusta, ja mikäs siinä; pääasia varmaankin on että puhutaan.

Aamulehden kirjoitus on tuossa:
http://www.aamulehti.fi/Paakirjoitukset/1194827634014/artikkeli/muutakin

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.

Lisäys: Tutustu sivuun http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
ja harkitse kyseisen aloitteen allekirjoittamista. Itse olen allekirjoittanut.

Pakkoruotsi kiinnostaa yllättävän monia

Pakkoruotsi on kiinnostava puheenaihe niin kauan, kuin pakkoruotsi on voimassa. Esimerkiksi tammikuussa eräs bloggaus aiheesta sai kommentteja Iltalehdessä yli 160 ja Uuden Suomen Puheenvuorossa yli 500. Ylivoimainen enemmistö kommenteista tuntuu tukevan pakkoruotsista luopumista. Pakkoruotsia tukevat perusteluyritykset näyttävät sen sijaan aina vain avuttomammilta. Toki pakkoruotsia kritisoivan on hyvä olla sen verran avarakatseinen, että yrittää etsiä vaikka väkisin kommenttien joukosta juuri niitä pakkoruotsia puoltavia ”lausuntoja”. Täytyyhän niitä olla. Eräskin sellainen alkoi näin:

Mikä erottaa perussuomalaiset suomalaisista.
He ovat peruskateellisia.

Kommentoija kuitenkin ilmeisesti piti kommenttiaan erittäin terävänä ja aiheeseen asiallisesti liittyvänä, sillä alla näytti olevan ihan oikea nimi. Se, että käyttää nimeään, on kyllä kunnioitettavaa, joten siltä osin kommentoija ansaitsee pisteet. Sisällön osalta mielestäni ei.

Aina ei voi tietää, millä mielellä pakkoruotsia tukeva kommentti on esitetty. Onko kyseessä provosointi, huumori vai tosimielellä esitetty mielipide. Jos nimittäin kommentoija väittää, että pakkoruotsi edistää kielellistä monimuotoisuutta, niin voi kysyä, pitäisikö sitten autoilijoilta vaatia ajouran aluksi pakollista ajoa vaikkapa pohjoismaisella autolla monimuotoisuuden nimissä.

On hyvä tietää, miten pakkoruotsi on syntynyt. Vaikka tuo tieto on tavallaan vapauttava ja keskustelua selkiyttävä, se saa kysymään, miten ihmeessä noin päästettiin käymään.
http://www.pakkoruotsi.net/miksi.php

Itse asiaan poiketakseni, tutustu sivuun
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
Sen jälkeen toivottavasti voit allekirjoittaa kyseisen kansalaisaloitteen.

Lue myös tämän blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.

Ruotsi vapaaehtoiseksi -pyrkimykset huolestuttavat joitakuita

Ruotsi vapaaehtoiseksi –pyrkimykset aiheuttavat huolestuneisuutta joissakin kansalaisissa. Tosin noita huolenilmaisuja pitää välillä lukea tarkkaan ja hitaasti, että ymmärtäisi mistä lopulta ollaan huolissaan ja miten se liittyy ruotsi vapaaehtoiseksi –pyrkimyksiin. Hankalinta on suhtautua tapaan, että huolenilmaisun yhteydessä ahkerasti toistetaan käsitteitä historia, traditio, kulttuuri, kulttuuriperintö ja yleissivistys. Ruotsin kielen asemasta huolestuneiden puheenvuoroissa sanotaan ikään kuin ”suoraan”, että ruotsin kielen (toinen kotimainen siis) opettelu on tarpeen jotta suomalaiset ymmärtäisivät kaksikielisyyden merkityksen historian näkökulmasta, ymmärtäisivät kaksikielisyyden merkityksen osana suomalaista traditiota, ymmärtäisivät kaksikielisyyden merkityksen suomalaiselle kulttuurille ja ymmärtäisivät että kaksikielisyys on erityinen nykypäivässä näkyvä merkki suomalaisesta historiasta ja suomalaisen kulttuurin kehityksestä. Tätä on jo liian mutkikasta kirjoittaakin kuten lukija huomaa, joten vaikeiden asioiden kanssa ollaan tekemisissä.

Tuota noin, mitenkähän tässä nyt aloittaisi. Ensinnäkään en ainakaan pyri yksinkertaistamaan asioita liikaa. Yritän ymmärtää erilaisia mahdollisia vivahteita ja asioiden liittymistä mahdollisesti toisiinsa. Sitten. Ainakaan itse en ole kokenut historian havinaa ruotsin oppitunneilla ja ruotsin kotitehtäviä tehdessäni. Vaikka olen jopa joskus yltiöpäisestä innostuksesta ottanut ylihinnoitellun parinkymmenen tunnin ruotsin kielen kurssin yksityisestä kielifirmasta, en silloinkaan mielestäni tuntenut mitään erityistä historiaan tai kulttuuriin liittyvää olotilaa. Siis ruotsin opiskelulle kasataan kauhea kuorma ylimääräistä tavaraa, jos odotetaan ja oletetaan että sen yhteydessä kasvaisi tietoisuus suomalaisesta kaksikielisestä historiasta ja kulttuurista. Saman asian voi sanoa toisin päin niin, että historian ja kulttuurin ymmärtämiseksi kannattaa käyttää muita tapoja kuin ruotsin kielen opettelu.

Historian ja kulttuurin tuntemuksen lisäämistä on siis vaikea yhdistää ruotsin opetteluun sinänsä. Ehkä sellaista keinoa voisi kokeilla, että kuljettaisi ruotsin opettelun rinnalla kulttuuri- ja historiatiedon lisäämistä, mutta aika vaikea niitä on saumattomasti toisiinsa yhdistää toisiaan tukien. Tuntuu keinotekoiselta ja väkinäiseltä.

Yritän kuitenkin ymmärtää, mitä tällä ruotsin kielen opiskelun ja kaksikielisyyskulttuurin oivaltamisen yhteydellä ajetaan takaa. Otetaan avuksi täysin toisenlainen asia, teollinen perinne. Suomessa on paljon paikkakuntia ja kulmakuntia, joilla toimii sata tai pari sataakin vuotta vanha tehdas. Omistajat tosin ovat vaihtuneet, mutta tuote on useassa tapauksessa periaatteessa sama. Jos sattuu asumaan tällaisessa paikassa, siinä olisi tilaisuus liittää nykypäivä alueen menneisyyteen luontevasti jos on kiinnostusta. Mutta ei tähänkään mikään eikä kukaan ole pakottamassa. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten voi elävästi ja luontevasti ymmärtää nykypäivää ja historiaa yhdessä.

Mikä katkos syntyisi, jos ruotsi tulisi vapaaehtoiseksi eri opintoasteilla? Ei mielestäni mikään, vaan jos jotakin tapahtuisi kävisi päinvastoin. Motivoituneet ruotsin kielen opiskelijat olisivat varmaan myös motivoituneempia tutustumaan ehkä myös kaksikielisyyden kulttuurimerkitykseen. Nämä motivoituneet ruotsin kielen opiskelijat myös osaisivat ruotsia niin hyvin, että siitä olisi hyötyä julkisissa tehtävissä, ja yksityisissä.

Kuitenkin osa ruotsin kielen asemasta huolta kantavista henkilöistä toteaa, että ruotsin kielen asema ja elävänä pysyminen ja ruotsinkielisten asema eivät merkitse samaa kuin ruotsin opiskelun pakollisuus. Tällä tarkoitettaneen vähintäänkin sitä, että ruotsin kielen ja ruotsinkielisten asema on kiinni muustakin kuin ruotsin opiskelun pakollisuudesta. Ehkä tarkoitetaan jopa sitä, että asema ei ole ollenkaan kiinni pakollisuudesta. Mutta kuitenkin ollaan huolissaan ruotsin kielen ja sitä puhuvien asemasta. Usein väitetään, että asenteet ruotsia ja erityisesti ruotsinkielisiä kohtaan olisivat vaarassa jyrkentyä. Huolestuneet liittävät toisiinsa esimerkiksi ruotsi vapaaehtoiseksi –pyrkimykset ja kielteiset asenteet. Ikään kuin luopumalla pakollisuudesta vahvistettaisiin kielteisiä asenteita. Ja toisinpäin, vapaaehtoisuusvaatimukset olisivat ikään kuin merkki kielteisyydestä.

Nyt on yksi tavoite:
tutustu sivustoon
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
ja käy antamassa kannatuksesi kansalaisaloitteelle. Nyt siihen on vielä tilaisuus.



Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.

Ruotsin kieli ok, pakko ei - muista kansalaisaloite

Jokin aika sitten Ruotsin valtiopäivillä sivuttiin myös Suomen asioita. Valtiopäiväedustaja tiedusteli sikäläiseltä ministeriltä, aikooko tämä olla yhteydessä Suomeen sen johdosta että Suomessa kysyjän mukaan esiintyy tiettyjä ”virtauksia”, en nyt muista tarkkaa ilmaisua. Tämä tapahtui niinä päivinä, kun Suomen media kirjoitteli samassa rytäkässä tor-verkosta ja toisaalta ruotsin kielen asemasta. Sana viha vilahteli hetken kiivaasti joillakin huulilla. Ilmeisesti kaikki tämä kiinnosti myös Ruotsin valtiopäiväedustajaa. Hän oli ikään kuin huolissaan ruotsin ja ruotsia puhuvien asemasta Suomessa.

Vaikka en Ruotsin uutisia luekaan muuten kuin vahingossa harvoin, on meikäläiselle syntynyt vuosien aikana käsitys että Ruotsin poliitikot ovat usein kiinnostuneita ruotsin kielen asemasta Suomessa. Tätä taustaa vasten ja ennen kaikkea itse asian takia on oikein ja ymmärrettävää, että myös Suomesta lähestytään Ruotsia suomen kielen aseman osalta. Nyt ilmeisesti aiotaan lähestyä.

Kun Suomessa on meneillään ihan rauhallinen ja normaali keskustelu ruotsin opettelun pakollisuudesta ja kun on vaikkapa tämä kansalaisaloite ”Ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla”, ilmestyy outoja kommentteja. Niissä huomautetaan, että eikös ruotsin vapaaehtoisuutta ajavien kannattaisi tukea välillä suomen kielen asemaa Ruotsissa. Nyt kuulemma keskitytään sen sijaan ruotsin kielen ”polemisointiin” (=jonkinlainen kynäsota ruotsin kieltä vastaan, kai).

Tuossa on kaksi seikkaa. Ensinnäkin on tosiaan hyvä, että edistetään suomen kielen asemaa Ruotsissa. Ruotsia on aiheellista lähestyä tässä asiassa. Se toinen seikka on sitten se, että tavalliselle suomalaiselle on pääsääntöisesti luontevampaa ja tuloksellisempaa yrittää ensisijaisesti vaikuttaa suomalaisiin asioihin, kuten luulisi olevan asianlaita vastaavasti myös Ruotsissa omiin asioihin. Nimittäin tavallinenkin kansalainen voi kuitenkin yrittää vaikuttaa muodollisesti esimerkiksi kansalaisaloitteen kautta Suomen omiin asioihin (vaikka ei käytännössä niinkään), mutta Ruotsin asioihin hänellä ei ole muodollisia eikä juuri epämuodollisiakaan vaikutuskeinoja. Hänen kannattaa keskittyä oman maan asioihin. Ulkomaiden kuten Ruotsin asioihin ylivoimaisesti paras lähestyjä on kansanedustaja, ministeri tai muu korkea taho tai sitten esimerkiksi kansalaisjärjestö. Ja nehän käsittääkseni lähestyvät silloin tällöin.

On liioiteltua ja väärin väittää, että Suomessa käytäisiin kynäsotaa ruotsin kieltä vastaan, ”polemisoitaisiin” ruotsin kieltä tai jotain. En ole ruotsin kieltä vastaan. Kun usein väitetään, että ruotsin kielen opiskelun pakollisuutta kritisoivilla olisi kielteisiä asenteita ruotsia tai sitä puhuvia kohtaan, jopa vihaa, niin se on ala-arvoista vääristelyä. Esimerkiksi itse todella pidin ruotsista koulussa. Mutta en siitä huolimatta paasaa muille, että koska minulla on hyviä kokemuksia ruotsin tunneista, ruotsin on kuuluttava pakollisena eri kouluasteille.

Viimeistään yliopistossa ruotsin kielen kurssin pakollisuuden haitallisuus kärjistyy. Sekin aika siinä vaiheessa pitäisi voida käyttää tehokkaammin opiskelijan omien tavoitteiden mukaisesti. Yliopistossa ei pidä olla pakollisiksi täytteiksi koettavia oppiaineita siinä vaiheessa, kun pitäisi valita kurssinsa mahdollisimman tehokkaasti. Joka tapauksessa noita jälkeenpäin kyseenalaisiksi osoittautuvia kursseja tulee valittua ihan vapaaehtoisestikin, joten ei siinä olisi enää varaa pakollisille ajankäyttövirheille.

Ruotsia pitää voida opiskella siinä kuin muitakin kieliä. Monelle se on tärkeä kieli tavalla tai toisella kuten moni muukin kieli. Näin ajattelen.

Eiköhän tuo riitä. Tutustukaa sivustoon
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
ja käykää antamassa kannatuksenne kansalaisaloitteelle. Nyt siihen on vielä tilaisuus.

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.

Suomi vaikea kieli

Usein väitetään, että suomi on vaikea kieli. Käsitys ja kokemus vaikeudesta vähentävät ulkomaalaisen motivaatiota opetella suomea. Olen uskonut väitteeseen.

Vaikeus-väitettä vastaan on alettu hyökätä. Käsittääkseni kielten opettajien taholta on kuulunut, ettei suomi ole mitenkään erityisen vaikea kieli. Vaikeus on vain kummallinen uskomus, sanovat he. Kielten opettajien tyrmäävä väite ei ole vakuuttanut minua. Olen pitänyt väitettä monella tapaa epäilyttävänä, haitallisena ja tarpeettomana jopa Suomen (maana) kiinnostavuuden ja erityisyyden (brändi?) kannalta. Väite, että suomi ei olisi vaikea kieli, on mielestäni ennen kaikkea väärä.

Kun suomi edelleen on oletukseni mukaan vaikea kieli ulkomaalaiselle, on hämmästyttävää ammattilaisilta (oletan) yrittää pehmennellä ja mitätöidä vaikeutta. En oikein tiedä, mitkä ovat tällaisen vastaväitteen motiivit, eikä motiivien laatu nyt tärkeintä olekaan. Nurinkurista suomen kielen vaikeuden perusteettomassa tyrmäämisessä on se, että sillä tavalla jätetään hyödyntämättä kielen eksotiikka Suomen houkuttelevuuden kannalta. Mitä jännää on maassa, jossa kaikki on tuttua, helppoa, pehmeää ja haasteetonta. Mitä jännää on maassa ja kielessä, joilla ei ole terävää profiilia ja saavuttamattomuuden ja itseriittoisuuden vaikutelmaa. Ei suomen tarvitse olla helppo kieli. Ja kun se ei sellainen ole, on hyödynnettävä kielen erityisyys. Suomen maana ja suomen kielenä kannattaa olla reilusti (taas tämä hallituksen sana) sitä mitä ovat.

Toinen tai ehkä jo kolmas olennainen seikka on, että suomen kielen vaikeuden tyrmääjät harhauttavat maahanmuuttajaa. Pitää antaa nimenomaan realistinen kuva kielestä. Ei kannata pohjustaa kotoutumisen takaiskuja sillä, että auktoriteetin voimalla väitetään vaikeaa helpoksi. Mielestäni vähemmän tuottaisi pettymyksiä kielen opiskelijalle, kun kielestä annettaisiin heti mahdollisimman oikea kuva kielen vaikeutta häpeilemättä.

Nytpä on selvitetty eri kielten vaikeutta. Vaikeimpia ovat tyypillisesti Aasian kielet, mutta seuraavaan vaikeustasoon kuuluu muun muassa suomen kieli. Lisäksi on tarkasteltu asiaa erityisesti englanninkielisen kannalta, ja myös tällöin suomi kuuluu vaikeisiin kieliin.

Näin meinasi syntyä uusi uskomus, jonka mukaan väite suomen kielen vaikeudesta olisi pötyä. Ei ollut pötyä vaan täyttä totta. Suomi on vaikea kieli, ei meille mutta muille.

Tuossa se sanotaan:
http://yle.fi/uutiset/maailman_vaikeimmat_kielet_listattu_katso_miten_suomi_sijoittuu/6689352

Teksti ja sen otsikko – eräs kummallinen tapa

Kouluopetuksesta minuun on piintynyt eräs kirjoittamiseen liittyvä käsitys ja asenne. Olen omaksunut periaatteen, että tekstissä ei viitata otsikkoon, ja tätä noudatan itse täysin itsestään selvästi asiaa sen kummemmin edes ajattelematta. Ei tulisi mieleenkään esimerkiksi aloittaa kirjoitusta näin:

Kuten otsikostakin käy ilmi...

Enkä siis missään muussakaan kohdassa tekstiä milloinkaan viittaa otsikkoon millään tavalla. Tapa kuitenkin tuntuu aina vain yleistyvän, vaikka onhan sitä esiintynyt iät ja ajat. Kummallista on lisäksi, että sitä käyttävät mielestäni erittäin paljon myös henkilöt joiden luulisi saaneen saman ehkä joidenkin mielestä vanhanaikaisen piintyneen käsityksen kouluopetuksen perusteella, kuin itse olen saanut.

Mikä kiälipoliisi mää olen?

Koulutusvapaa – valtioko äänetön yhtiömies?

Työmarkkinaosapuolet ovat kinastelleet niin sanotusta koulutusvapaasta siitä lähtien, kun EK tyrmäsi mallin josta oli saatettu sopia työmarkkinaosapuolten kesken.

Nyt EK:n Lasse Laatunen esitteli kiistaan liittyen palkansaajapuolelle, ja valtiolle, muunnetun mallin. EK hyväksyisi sen, mutta vastapuolen edustajan mukaan esitetyltä pohjalta neuvottelutulos ei synny.

Sellainen pikku jännyys tuossa Laatusen esityksessä taas kerran on, että ikään kuin työantaja- ja työntekijäpuoli tässä olisivat yrittämässä sopua siitä, mikä olisi valtion osuus asiassa. Nimittäin Laatusen esitykseen kuuluu koulutukseen liittyvää verovähennystä työnantajalle ja veron kevennystä työntekijälle.

Kyllähän valtion edustaja välillä ilmoittaa, että lisähelpotukset eivät tule kyseeseen, mutta kai ne tulevat jos se siitä on kiinni. Minun mielestäni ei tosin pitäisi.

Osapuolet pitävät tavoitteenaan, että helmikuun alkupuolella pitäisi olla valmista jälkeä. Myöntävät tosin samalla, että paljon on tehtävää. Enpä usko, että valmista tulee. Mitäs sitten tapahtuu, kun ei tule valmista?

Pitkän aikaa on näyttänyt siltä, että palkansaajapuoli on ylläpitänyt ystävällistä linjaa työnantajapuoleen sen jälkeen, kun Häkämies tuli EK:hon ja toisaalta kun EK:n Laatunen alkoi laatia tätä uudistettua koulutusvapaaesitystä. Palkansaajajärjestöjen puolelta on hehkutettu, että nyt voisi olla odotettavissa jotakin hyvää. Tällainen tyyli on ihan hyvä jo neuvottelutaktisestikin. Tosin liitot ovat ärähdelleet.

Mutta kun toisaalta sanotaan tiukasti, että tältä pohjalta neuvottelutulos ei synny, ja kun aikaa on pari viikkoa ja neuvoteltavaa paljon, niin edessä voi olla nolo tilanne. Mitä tekee valtio? Siltä odotetaan paljon, kun olisihan se mukava tosiaan että valtio maksaisi. Mutta jos ei valtiokaan, niin kuinkas sitten?

Arvaan, että kun selkeään sopuun ei päästä, niin parin viikon kuluttua väsätään keskinäinen sanahelinä siitä, että asiassa on vielä joitakin avoimia kohtia joita pitää hioa osapuolten kesken. Sittenhän ehtii jo maailmakin muuttua niin paljon, että on jo helpompi sopia tai unohtaa.

Lukukausimaksu ETA-alueen ulkopuolelta tuleville – tietysti!

Pitääkö tasa-arvon nimissä suomalaisilla julkisilla varoilla antaa suomalaisia etuuksia (koulutus, sosiaaliturva yms.) kenelle tahansa maailman kansalaiselle sen perusteella, että tämä niitä haluaa? Eli toimisiko Suomi epäoikeudenmukaisesti, jos ei antaisi japanilaiselle tai etiopialaiselle opiskelijalle maksutonta suomalaista korkeakoulutusta kun tämä japanilainen tai etiopialainen sitä haluaa ja kun hän onnistuu saamaan täältä opiskelupaikan?

Ainakin opiskelijajärjestöjen ja niiden aktivistien mielestä olisi tasa-arvonäkökulmasta väärin, jos Suomi ei soisi maksutonta korkeakouluopiskelua kenelle tahansa maailman opiskelijalle. Toivottavasti viisastelijat eivät vaivaudu tässä kohtaa. Kenelle tahansa tietysti tarkoittaa, kenelle tahansa joka tänne pääsee opiskelemaan. Mitä se muuta voisi tarkoittaakaan? Sehän tästä vielä puuttuisi, että jos se japanilainen tai etiopialainen hoksaisi laittaa Suomen opetusministeriölle tai Kelalle hakemuksen, että maksakaapa minun korkeakouluopiskeluni Japanissa, Etiopiassa tai missä tahansa, kun täällä muualla maailmassa tuo opiskelu on niin julmetun kallista.

Minusta tällainen tasa-arvoajattelu on hirveää, suuruudenhullua ja pahasti vinksahtanutta. On vain hyväksyttävä itseisarvona ja itsestään selvyytenä se, että Suomi varoineen ja velvollisuuksineen voi ja sen kuuluukin luoda tasa-arvoiset mahdollisuudet nimenomaan Suomen kansalaisille. Tähän se raja on laitettava tai tässä se on pidettävä. Ei Suomi voi eikä sen tarvitse taata omilla varoillaan maailmanlaajuista tasa-arvoa kenelle tahansa. Johan tämä olisi ajatuksenakin hölmö. Ongelma onkin, että ei nähdä kokonaisuutta ja periaatetta, kun takerrutaan yksityiskohtiin kuten korkeakoulujen lukukausimaksuihin.

On täysin eri asia se, että Suomen ja suomalaisten kuten kaikkien valtioiden ja kansallisuuksien ja ihmisten olisi syytä asennoitua eli suhtautua tasapuolisesti ja siinä mielessä tasa-arvoisesti kaikkiin muihin maailmassa, mutta se seikka on erotettava suomalaisesta sosiaaliturvasta ja Suomen kansalaisten oikeuksista. Ne ovat eri tason kysymyksiä.

Tuo tasa-arvoperustelu voidaan siis heittää roskiksiin mahdollisimman pieninä paloina, tai vielä parempi että tämä huuhaa saa ongelmajätteen jatkokäsittelyn ikuisiksi ajoiksi.

Mitä sitten jää jäljelle opiskelijajärjestöjen, opiskelija-aktiivien ja esimerkiksi vihreiden perusteluista vaikkapa nyt tämän lukukausimaksun osalta? Jäljelle jää se, että Suomen ja korkeakouluopetuksen kansainvälisyys kärsii, kun lukukausimaksut karsivat tänne tulevia opiskelijoita. Kun siis nämä eräät ulkomaalaiset eivät saa korkeakoulutusta ilmaiseksi, Suomi ja suomalainen korkeakouluopetus ei kiinnosta heitä sitten lainkaan. Olemmeko me näin säälittäviä, että tänne tullaan vain ilmaiseksi?

Opiskelijajärjestöjen ja esimerkiksi vihreiden tarjoama keino eli siis lukukausimaksuttomuuden ennallaanpitäminen on yksinkertaisesti väärä reagointitapa. Sen sijaan korkeakoulujen pitää kehittyä huomattavasti, jos kerran ne eivät kiinnosta muuten kuin ilmaiseksi. Jos me haluamme ETA-ulkopuolisia opiskelijoita, on aloitettava pitkä ja määrätietoinen matka asioiden kehittämiseksi. Se ei ole sitä, että tulkaa edes säälistä, vaan suomalaisten korkeakoulujen on hoidettava imagonsa kuntoon.

Jos opetuksen taso on niin huono, kuin opiskelija-aktiivit väittävät, niin silloin on nostettava tasoa. Tässäkin muuten paljastuu alemmuudentuntoisuus: omille kyllä kelpaisi huonoksi väitetty korkeakouluopetus, vaikka muille se ei kelpaakaan. Asiantilan pitää olla täsmälleen päinvastoin. Jos jonkun pitää saada hyvätasoista opetusta Suomessa, on aloitettava tietystikin Suomen kansalaisista.

Edelliseen liittyen nämä opiskelijajärjestöt sanovat myös, että lukukausimaksut aiheuttavat vain sen, että korkeakoulujen markkinointi ja stipendijärjestelmät tulevat entistä kalliimmiksi, jolloin häviämme taloudellisesti ottaessamme käyttöön EU- ja ETA-ulkopuolisten lukukausimaksut. Palaan siihen samaan, että pitää tehdä pitkäjänteistä työtä, että korkeakoulujen ja Suomen houkuttelevuus lisääntyvät. Ilmiselvät heikkoudet opetuksessa pitää korjata. Mitä tekoa on sellaisilla suomalaisilla maailmalla tai Suomessa, jotka ovat saaneet huonon koulutuksen, jos siis näin on kuten nämä eräät väittävät. Itse en ole väittänyt mitään.

Jos korkeakouluopetuksen tason nostokaan ei lisää ulkomaalaisten opiskelijoiden kiinnostusta, sitten asia selvä. Ne tulevat, jotka ovat riittävän kiinnostuneita ja motivoituneita, muiden perään ei ole syytä itkeä.

On puhuttu myös siitä, että tästä ulkomaalaisten karsiutumisesta kärsivät nimenomaan alat, joille ei riitä edes suomalaisia opiskelijoita. Jos nämä alat todellakin ovat sellaisia, etteivät suomalaisetkaan katso niitä vaivan arvoisiksi, lopetettakoon ne tai ainakin karsittakoon niitä. Muu on törkeää tuhlausta, johon ei Suomella olisi varaa milloinkaan. Ei ole mitään syytä ylläpitää tyhjiä paikkoja ja tarpeettomia opetusresursseja. On oltava todellinen tarve. Enkä tarkoita lainkaan pelkästään markkinalähtöistä tarvetta vaan sitä, että jos edes suomalaiset opiskelijat eivät ole kiinnostuneita joistakin aloista, niin kyseisen alan opetusta pitää vähentää.

Lopuksi paljastuu koko jutun sokeri pohjalta tai ehkä tekosyy. Taisi olla joku vihreä, joka jälleen kerran rehellisesti toi julki sen ydinasian, ydinpelon, tässä lukukausimaksukysymyksessä. Nimittäin salaliittomaisesti EU/ETA-ulkopuolisten lukukausimaksun vastustajat pelkäävät, että jos säädetään lukukausimaksu jollekin porukalle, myöhemmin se säädetään kaikille. Tällä perustelulla opiskelijajärjestötkin ovat asiaa vastustaneet vuosikaudet. Vastustajilla on jännä ”logiikka”. Mistä kyseinen ajatus lähtee? Sehän on erillinen asia, säädetäänkö lukukausimaksu joskus kaikille. Päätös ei synny yllättäen eikä edes vihreiden eikä varmaan opiskelijajärjestöjenkään ja niiden aktiivien tietämättä. Vihreillä ja muilla aloitteen vastustajilla on täysi valta valvoa, ettei mahdolliseen lukukausimaksusäädökseen tule salaista tahdonilmausta siitä, että myöhemmin pyrittäisiin laajentamaan lukukausimaksu myös suomalaisia korkeakouluopiskelijoita koskevaksi. Tällaisia salaisia automaatteja ei tietenkään pidä ujuttaa lainsäädäntöön.

Siis unohdetaan ”pirulle pikkusormi”-luulottelu. Epäilenkin, voiko kukaan tosissaan ja rehellisesti edes näin ajatella, että jos säädetään lukukausimaksu EU- ja ETA-ulkopuolisille, myöhemmin se säädetään kaikille. Olisiko sittenkin kyse hädissään ja paremman puutteessa keksitystä argumentista? Keksitään tällainen uhkakuva, kun muista syistä vastustetaan EU- ja ETA-ulkopuolisten lukukausimaksua. Ja sittenkin, vaikka (ajatusleikkinä) tällainen uhka olisikin, asioita ei saa niputtaa väärin. On uskallettava päättää asiasta kerrallaan sen mukaan, mikä juuri siinä asiassa on oikein. Lukukausimaksualoitteen pohjalta mahdollisesti päätetään EU/ETA-ulkopuolisten lukukausimaksusta, ei muusta. Kysymys suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden lukukausimaksusta pysyy erillään tästä.

Opettajien järjestöt huolissaan koulutuspaikoista enemmän kuin opiskelijoiden järjestöt?

Nyt ollaan vähentämässä koulutuspaikkoja esimerkiksi Keski-Suomesta. Tästä on ollut paljon pää- ja mielipidekirjoituksia, joissa tietysti vedotaan nuorisotyöttömyyteen ja Keski-Suomessa erityisesti Keski-Suomen hankalaan tilanteeseen ja toisaalta juuri aikaansaatuun nuorisotakuuseen. Yksi asia kuitenkin näissä mielipidekirjoituksissa ihmetyttää. Nimittäin en muista, että mielipiteiden esittäjinä olisi juurikaan ollut nuorten tai opiskelijoiden etujärjestöjä tai yksittäisiä nuoria ja opiskelijoita, mutta sitäkin enemmän asialla ovat olleet opettajien etujärjestöt ja yksittäiset opettajat ja rehtorit. Tämä on kyllä erityisen kummallinen asetelma.

Venäjää

Lehdet kertovat, että ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mielestä Suomessa osataan aivan liian vähän venäjää. Häviämme kuulemma jo monelle muulle EU-maalle. Tuomiojan mielestä venäjän opetukseen ja opiskeluun pitää panostaa huomattavasti nykyistä enemmän. Ulkoministeri puhui suomalais-venäläisessä mediakonferenssissa.

Juu-u, niin varmaan pitäisi. No mitäs sitten tulisi tehdä asian hyväksi? Kun on kyse venäjästä, olisiko hyvä ainakin aloittaa varhain ja määrätietoisesti ja jatkaa ylemmillä koulutusasteilla kuten esimerkiksi yliopistossa? Silloin pitää katsoa, mitä kieliä kukin opiskelee, jotta esimerkiksi venäjästä kiinnostuneet voisivat panostaa kieleen tehokkaasti.

Oletan, että yleisenä lähtökohtana on, että Suomessa on tarpeen osata englantia. Sen ohella sitten pitäisi olla mahdollisuus esimerkiksi venäjän tehokkaaseen opiskeluun niillä, jotka siitä ovat kiinnostuneita. Tehokkuus taas edellyttää muun muassa, että ei roikoteta vuosikausia pakollisena kieltä, johon ei ole motivaatiota.

Koulutusvapaa, toimintapäivä ja muu kantapään kautta oppiminen

Kävin jälleen Demokraatti-lehden nettiversiossa, kun siellä on aina niin värikkäitä kannanottoja ja virkeitä juttuja. Nytkään ei ollut turha käynti. Silmiini osui pääkirjoitus ”koulutuspäivistä”. http://www.demari.fi/politiikka/paakirjoitukset/8620-koulutuspaivat-koettelevat-liittojen-karsivallisyytta


Aihe näyttää pysyvän kuumana, ja vuoden loppua kohden tunteet vain kuumenevat.

En tällä kertaa itse vatvo aihetta sen kummemmin, vaan otan tuosta tämänkertaisesta löydöstäni esille herkkupalan jota oikein tyrkytetään tarjottimella. Pääkirjoituksessa nimittäin muun muassa todetaan, että SAK:n liitoissa tuumataan koulutuspäiväkysymyksestä seuraavaan tapaan:

Jos ei tule koulutuspäiviä, tulee toimintapäiviä.

Jospa tuo Demokraatin pääkirjoituksessa esitetty sitaatti enteilisi sitä, että lopultakin tekemällä oppimisen idea siirtyisi juhlapuheista työmarkkinapöytiin. ”Oppimista toiminnan kautta”, voisi joku sanoa.

Loppukevennyksenä tunnustan, että Demokraatin pääkirjoitus meinasi johtaa minut harhaan. Nyt vasta tajusin, että siinähän käytetään ilmaisua koulutuspäivät. Aloin ihmetellä, että hetkinen, mikä sana tämä on. Sitten havaitsin, että sitä on alettu käyttää yhä yleisemmin erityisesti ammattiliittojen kommenteissa. Tosin kyllä muuallakin. Hei nyt, ei mitkään koulutuspäivät vaan koulutusvapaa. Kun kerran on keksitty täsmällinen työmarkkinasana koulutusvapaa, olisi mukava käyttää sitä eikä kulunutta markkinointihenkistä puuroilmaisua koulutuspäivät.

Kolmen päivän koulutusvapaa tuskin toteutuu

Kolmen päivän koulutusvapaa tuskin menee läpi. Senhän oli tarkoitus tulla voimaan vuoden 2013 alussa. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) hallitus kuitenkin tyrmäsi nyt asiaa koskevan työryhmäesityksen. Kolmen päivän koulutusvapaasta on ollut tulkintaerimielisyyksiä, joita on yritetty ratkoa vuoden ajan sen jälkeen kun asiasta oltiin sopivinaan osana raamisopimusta. Teknologiateollisuuden työnantajapuoli tosin on vastustanut koulutusvapaauudistusta koko ajan.

Kun lukee työntekijäjärjestöjen kommentteja tästä kolmen päivän koulutusvapaasta, alkaa selvitä että kyse on lähinnä työntekijäpuolen sisäisestä profiilinnostosta. Nimenomaan SAK:n edustajat korostavat, että palkansaajaryhmät ovat eriarvoisessa asemassa työpaikkakoulutuksen suhteen. Kun toimihenkilöt saavat työhön liittyvää koulutusta jatkuvasti, työntekijä-työntekijöitä (duunareita) koulutetaan minimaalisesti.

Asetelma koulutusvapaaväännössä on nurinkurinen. Koulutusvapaata ajavien retoriikkahan on muun muassa sellaista, että uudistuksen avulla parannettaisiin osaamista ja kilpailukykyä kovenevassa globaalissa kilpailussa. Tällaiseen sanamuotoon sisältyy ajatus, että työnantajat eivät ymmärrä omaa parastaan tässä suhteessa ja siksi työntekijäpuolen pitää muistuttaa työnantajapuolta asiasta kaikin voimin kuukausitolkulla. Voisiko todella olla niin, että esimerkiksi SAK tietää työnantajia paremmin mikä on organisaatioiden ja henkilöstöjen etu kovenevassa kilpailussa. Tuntuu uskomattomalta, että näin olisi. Onhan tietysti tilanteita, joissa yksittäinen henkilö, työnantaja tai etujärjestö on asenteidensa ja uskomustensa vanki eikä näe omaa etuaan ennakkoluuolojensa läpi, mutta tässä asiassa tuskin esimerkiksi SAK pystyy neuvomaan.

Asiaa sekoittaa lisäksi se, että alun perin esitys koulutusvapaasta tuli kolmikannan yhdeltä kannalta, valtiolta. Se olisi valmis tukemaan uudistusta rahallisesti. Jälleen olisi luvassa vähennyksiä ja porkkanoita. työnantajille, kun ne eivät osaa käyttää läheskään kaikkia entisiäkään. Jokainen tällainen uudistus lisää runsaasti byrokratiaa, kun edunsaajan pitää tehdä hakemuksia, odottaa päätöksiä, toimia pikkutarkasti ohjeiden mukaan ja raportoida tuen käytöstä, ja tuen myöntäjän pitää valvoa sekä lain noudattamista että tuen käyttöä. Esimerkiksi työsuojeluviranomaisille tulee lisätöitä.

Miten olisi kolmen vuoden koulutusvapaa työelämäkokeilu toimihenkilöille (osittainen vitsi, tarkoitettu vain lukutaitoisille)?

Aiempi blogimerkintäni koulutusvapaasta on täällä.