Olen tullut lopultakin siihen ajatukseen, että päättäjille ja päättäjien toimintaa seuraaville tiedotusvälineille tulisi antaa viimein täydellinen työrauha. Toivomukseni koskee myös netissä kirjoittavia ja siten tietysti myös itseäni mitä suurimmassa määrin.
Vaikka nettikirjoittelun ei äkkiseltään luulisi kuuluvan päättäjiemme korviin edes vaimeana kohinana, niin ilmeisesti se on kuitenkin ruvennut heitä jossakin määrin kuormittamaan. Siitä huolimatta uskon, että esimerkiksi hallitus on kyennyt määrätietoisesti keskittymään Euroopan ja Suomen haasteiden kaikinpuoliseen ratkaisemiseen parhain päin. Meidän pitää luottaa tähän ja miksi emme luottaisi. Työ on vaativaa ja pitkäjänteistä, eikä tuloksia voi saavuttaa yhdessä yössä. Muutama siihen menee väkisinkin.
Vaikka siis luotan siihen, että hallitus ja muut keskeiset tahot eivät anna nettikohinamme turhaan häiritä jos ollenkaan, olisi hyvä kirjoitella täällä verkossa vähemmän ja ennen kaikkea varovaisemmin ja myötäsukaisemmin. Hetkeksi voisimme unohtaa Kreikan vakuudet ja arvonlisäverot ja luottaa siihen, että kyllä ne tulevat hoidetuiksi Suomen kannalta tuottoisasti ja kansalaisten kannalta tasapuolisesti. Erityisesti ruuan arvonlisäveron osalta on syytä unohtaa itsekäs ajattelu. Tämän osoitan varsinkin niille, jotka ovat pitäneet ääntä (lue pihinää) vähemmän varakkaiden ihmisten ostovoimasta. Olen tähän myös itse valitettavasti yrittänyt syyllistyä, ja voitte uskoa että kadun sitäkin vähää puuttumista aiheeseen.
Enemmän kuin päättäjien työrauhasta olen huolissani työssään ahkeroivan median työrauhasta. Kuten kaikki tiedämme, nyt ovat haastavat ajat ja mediataloilla on monenlaisia kysymyksiä ratkaistavanaan. Mutta ne kyllä selviävät niistä entistä vahvempina, kunhan me yleisönä tuemme niitä siinä emmekä ainakaan häiritse niiden ponnisteluja esimerkiksi nettikirjoittelulla. Meidän on syytä antaa kaikki tukemme medialle siinä, että se puuttuu tarvittaessa hyvinkin kriittisesti päättäjien tekemisiin. Tiedotusvälineet ja tiedotusväki tekevät ahkerasti kyseistä työtä, koske se on osa heidän ammattikuvaansa. Niinpä esimerkiksi meidän nettikirjoittelijoiden ei ehkä kannattaisi tähän puoleen niin hanakasti puuttua.
Tärkeintä on aina muistaa, että kansalaiset ja tiedotusvälineet ovat samalla puolella. Voimme olla vakuuttuneita siitä, että tiedotusvälineet tarkastelevat asioita aina kansalaisten hyvän kannalta ja toimivat juuri sen mukaisesti. Sillä tavalla media (ei some) vahtii sitä, että päätöksentekoon kuuluu lopulta aina kansalaisten ääni. Tämä yksinkertainen totuus on nyt päässyt unohtumaan. Tosin rehellisyyden nimissä on sanottava, että sittenkin yllättävän vähän netissä kritisoidaan mediaa. Olen jopa hämmästynyt, että tässä kohtaa vallitsee niin seesteinen tila, kun esimerkiksi Kreikan vakuuksista tai muista poliittisista asioista keskustellaan jatkuvasti. Olen luottavainen sen suhteen, että aika pian laskeutuu seesteisyys myös vakuuskysymyksen ylle. Aikansa ihmiset pölisevät käyttäen voimakastakin kieltä, mutta kyllä pölinä ja värikkyys laantuvat pikku hiljaa.
Lyhyesti tärkein ohjeeni on nyt, että ennen kaikkea meidän pitää antaa rauha medialle. Vaikka joskus ehkä tekeekin mieli sanoa oma sanansa, niin kannattaa malttaa mielensä. Tunne menee kyllä ohi. Sen sijaan juuri nyt on hyvä blogata esimerkiksi kesästä, vaikkapa siitä mitä kullekin tulee mieleen sanasta kesä tai sanasta Kreikka tai sanaparista kesän lehdet. Ulkoilusta pitävänä neuvon kuitenkin, että varsinkaan kesällä lehtiä ei kannata mennä liikaa hypistelemään eikä varsinkaan rypistelemään vaan niiden pitää saada tehdä rauhassa työtään ennen syksyä.
torstai 6. kesäkuuta 2013
keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
Kokoomuksen veroajattelu selvisi nyt kiertelemättä
Se, miksi kokoomus korostaa arvonlisäverotusta, on jäänyt tähän asti hiukan avoimeksi ja ristiriitaiseksi arvoitukseksi ainakin minulle. Ensinnäkin sitä on tähän asti perusteltu sellaisin sanakääntein, kuin että arvonlisävero antaa kuluttajalle mahdollisuuden itse vaikuttaa verotuksensa määrään. Perustelu on aina tuntunut täysin ristiriitaiselta verotuksen valtiontaloudellisen keräämistavoitteen kannalta. Toiseksi välillisten verojen ihailijat perustelevat asiaa tyypillisesti sillä, että työtä ei kuulemma voi enempää verottaa. Se taas perustellaan sillä, että työn verotus kuulemma heikentäisi työllisyyttä.
Kun edellä olevia perusteluita katsoo yhdessä, ihmettelee tietysti seuraavaksi miksei sitten myös alv:n korotus lisäisi työttömyyttä jos kerran kuluttaja voisi jopa halutessaan vähentää kulutustaan veroja välttääkseen. Silloinhan se tuhoaisi kahta kautta verotuksen tarkoitusta eli verovarojen keräämistä valtiolle Se toinen ihmettely omalta osaltani on periaatteellisempi eli se, että arvonlisävero nimenomaan välttämättömyyshyödykkeissä vaikuttaa suhteellisesti sitä enemmän mitä vähemmän henkilöllä on ostovoimaa. Tosin tämän oikeudenmukaisuusseikan osalta onkin aika helppo ”ymmärtää” kokoomuksen ideologia. En ole ajatellutkaan, että se olisi sama kuin omani. Toki on harmillista, että tällainen ero on.
Tänään tuo ristiriitaisuus esimerkiksi kokoomuksen veroideologian osalta hälveni huomattavasti ainakin minun silmissäni. Nimittäin hs.fi (5.6.) toteaa jutussaan Sampsa Katajan (kok.) veroperustelusta seuraavasti:
Kun edellä olevia perusteluita katsoo yhdessä, ihmettelee tietysti seuraavaksi miksei sitten myös alv:n korotus lisäisi työttömyyttä jos kerran kuluttaja voisi jopa halutessaan vähentää kulutustaan veroja välttääkseen. Silloinhan se tuhoaisi kahta kautta verotuksen tarkoitusta eli verovarojen keräämistä valtiolle Se toinen ihmettely omalta osaltani on periaatteellisempi eli se, että arvonlisävero nimenomaan välttämättömyyshyödykkeissä vaikuttaa suhteellisesti sitä enemmän mitä vähemmän henkilöllä on ostovoimaa. Tosin tämän oikeudenmukaisuusseikan osalta onkin aika helppo ”ymmärtää” kokoomuksen ideologia. En ole ajatellutkaan, että se olisi sama kuin omani. Toki on harmillista, että tällainen ero on.
Tänään tuo ristiriitaisuus esimerkiksi kokoomuksen veroideologian osalta hälveni huomattavasti ainakin minun silmissäni. Nimittäin hs.fi (5.6.) toteaa jutussaan Sampsa Katajan (kok.) veroperustelusta seuraavasti:
Kataja katsoo, että välttämättömiä hyödykkeitä on järkevä verottaa. Toisin sanoen: ruokaa on pakko ostaa, ja se takaa rahavirran valtion kirstuun.Tuo on sanottu yllättävän kiertelemättömästi verrattuna siihen, miten asiaa on mielestäni pyöritelty tähän asti. Kannattaisi muuten aina sanoa asiat mahdollisimman suoraan, jolloin ei tarvitsisi arvuutella turhia.
Huomautus: Hesari tai muukaan sanomalehti ei ole elintarvike
Hesari on selvästi päättänyt nostaa tilaajamääränsä erityisesti vähävaraisten keskuudessa. Tämä koskee varsinkin sellaisia vähävaraisia, joilla on hyvä ruuansulatusjärjestelmä. Valitettavasti juuri tuohon ruuansulatus-näkökulmaan liittyy myös kyseisen markkinavaltauksen vaarallisuus. Kyse on ihmisten ravintoterveydestä. Varoitan ankarasti, että nyt tuleva teksti ei ole tarkoitettu amerikkalaisille kuluttajille vaan ainoastaan viileään harkintaan kykeneville suomalaisille. Siis vain tälle hyvin pienelle joukolle.
On valitettavasti niin, että Hesari kannattaa pääkirjoituksessaan (5.6) ruuan arvonlisäveron nostamista oikein roimasti. Verohan alennettiin yleistä arvonlisäverotasoa alemmaksi muutama vuosi sitten, mutta on toki noussut sen jälkeen samoilla prosenttiyksiköillä kuin yleinen arvonlisävero. Ruuan arvonlisävero taitaa olla nyt 14 prosenttia. Hesarille sopisi mainiosti, että se nousisi vaikkapa 22 prosenttiin valtiovarainministeriön viimeisimpien pähkäilyjen mukaisesti. Valtionvarainministeriö lienee ehdottamassa, että siirryttäisiin yhtenäiseen 22 prosentin arvonlisäverokantaan.
En ole tarkemmin valtionvarainministeriön pähkäilyihin uskaltanut tutustua, koska ne kuulostavat niin pelottavilta, ja koska on ollut kiinnostavampaakin ilonaihetta noiden kuuluisien Kreikan ja kohta vähän myös muiden vakuusjärjestelyjen ympärillä. Hei vaan päähallituspuolueet ihan tasapuolisesti muuten.
Hesari perustelee kantaansa ruuan arvonlisäveron nostoon muun muassa sillä, että saman edun alemmasta arvonlisäverosta saavat myös varakkaat eivätkä pelkästään vähemmän varakkaat. Voisiko Hesarin pääkirjoitustoimitus nyt lopultakin päättää kantansa seuraavaan ongelmaan? Kun Hesari ja kaikki muut lehdet siinä mukana aina jaksavat muistuttaa, miten kateellisia suomalaiset ovat, ja varsinkin vähävaraiset runsasvaraisille, niin kuinka se nyt on, pitääkö olla kateellinen vai eikö pidä olla kateellinen. Nimittäin nyt kun vähävaraiset ruuankuluttajat eivät ole ymmärtäneet olla kateellisia varakkaille ruuankuluttajille, Hesarin pääkirjoitustoimitus oikein usuttamalla usuttaa tähän kateuteen. Nyt siis pitäisi olla kateellinen varakkaille, jotka myös saavat matalan arvonlisäveron edun itselleen.
En ole ymmärtänyt olla tähän mennessä tuolla tavalla kateellinen tai täsmällisesti sanoen katkera rikkaille, mutta pakko kai tässä on ruveta kateuksissaan ajamaan ruuan arvonlisäveron korotusta ihan vain varakkaiden kiusaksi.
Hesari siis lämpimästi suosittelee (lievä ilmaus) ruuan arvonlisäveron nostamista reippaasti. Toki siinä samalla Hesari luettelee ihme kyllä myös lehtitilausten arvonlisäveron nostamisen nykyisestä 10 prosentista siihen samaan 22 prosenttiin. Tässä näyttääkin olevan jyrkkä linjanmuutos. Tähän asti Hesari ja muut sanomalehdet ovat käyttäneet kaiken lyyrisen voimansa lehtitilausten arvonlisäveron mataluuden puolesta.
Sivumennen sanoen Hesarilla ja muilla sanomalehdillä ei tunnu olevan taktista eikä strategista ajattelua mukana oman etunsa kannalta siinä, miten lehtien verotus kannattaisi järjestää nykyisessä murroksessa. Mutta sama se, kuinka nopeasti käyrä laskee. Toinen taktisesti ja strategisesti järkevä veto voisi olla, että sanomalehdet puolustaessaan empaattisesti ihmistä esimerkiksi verokysymyksissä hankkisivat samalla myötätuntoa lehtien perustelluille tai jopa hiukan perustelemattomillekin veronäkemyksille. En ole käsittääkseni ensimmäinen, jolla on tämänsuuntaisia ajatuksia sanomalehtien nykymenosta.
Kuten totesin, Hesarin arvonlisäveronäkemys merkitsee uutta markkinavaltausta vähävaraisten suuntaan mutta samalla myös uutta ennenkokematonta terveysriskiä vähävaraisten keskuudessa. Pahimmillaanhan on odotettavissa, että ruuan arvonlisävero nousee 22 prosenttiin. Tällaisen tulevaisuuden edessä moni miettii vastuullisesti, miten voisi nipistää elintarvikekuluistaan. Tämä muuten on ihan vakava asia, eikä esimerkiksi Hesarin pidä syyllistyä yksioikoisiin kansantaloudellisiin latteuksiin vaan Hesarin johtavana sanomalehtenä pitää tarjota tasapainottavia eheitä ratkaisuehdotuksia. Ei siis pidä syyllistyä pelkkään kansantalouspopulismiin ruuan arvonlisäverotuksen yhteydessä. No nyt harhauduin mediakasvatuksen puolelle, joten jatketaan varsinaisesta asiasta. Kun kuluttaja joutuu nipistämään elintarvikkeiden ostamisesta, voi pahimmillaan tulla mieleen että onko vielä olemassa edes hetken jokin tuoteryhmä jolla olisi ruokaakin alempi arvonlisäverokanta ja jota voisi mahdollisesti syödä jos vain sisäkalut kestävät. Voi tulla mieleen, olisiko esimerkiksi sanomalehti, tässä tapauksessa Hesari, sellainen.
Tuohon Hesarin tai minkään muunkaan ravinnosta poikkeavan syömiseen ei kuitenkaan kenenkään pidä ryhtyä. Teen nyt varmuuden vuoksi sen virheen, että ilmoitan lukijoille ja sanomalehtien toimituksille että juttuni on ollut osittain tyylilajiltaan sarkasmia tai jotain. Siellä seassa on kuitenkin ihan sellaisenaan vakavaa asiaa, kuten tuo että kun heitellään ehdotuksia ruuan arvonlisäveron nostamiseksi perustellen sitä noilla kahdella mainitulla seikalla, niin se ei riitä, vaan pitää tuoda siihen rinnalle jotakin muuta tasapainottavaa. Näin pitää aina toimia merkittävissä asioissa. Toki jos arvomaailma on kohtuuttoman kova ja myös seurauksiltaan epätarkoituksenmukainen, niin lehden valitsema linja on siinä mielessä täysin johdonmukainen.
Kansantalouden ja vähävaraisuus-varakkuus-näkökulman lisäksi Hesari mainitsee verotuksen yksinkertaistamisen, kun se perustelee arvonlisäverokantojen yhtenäistämistä. En ole lainkaan varma, onko nykytekniikan kanalta tuolla yksinkertaisuudella merkitystä.
Loppuun laitan pari irrallista virkettä.
1. Antaa mennä kun on alamäki.
2. Päivä tai kaksi on ollut hiljaista uutismaailmassa. Se ei oikein tunnu normaalilta. Mitä kuulemme seuraavaksi?
3. Paras kuulemani mietelmä on: Eilen meni paremmin kuin tänään, tänään paremmin kuin huomenna.
4. Kohta 3 on osoitus optimistisesta suhtautumisesta huumoriin.
On valitettavasti niin, että Hesari kannattaa pääkirjoituksessaan (5.6) ruuan arvonlisäveron nostamista oikein roimasti. Verohan alennettiin yleistä arvonlisäverotasoa alemmaksi muutama vuosi sitten, mutta on toki noussut sen jälkeen samoilla prosenttiyksiköillä kuin yleinen arvonlisävero. Ruuan arvonlisävero taitaa olla nyt 14 prosenttia. Hesarille sopisi mainiosti, että se nousisi vaikkapa 22 prosenttiin valtiovarainministeriön viimeisimpien pähkäilyjen mukaisesti. Valtionvarainministeriö lienee ehdottamassa, että siirryttäisiin yhtenäiseen 22 prosentin arvonlisäverokantaan.
En ole tarkemmin valtionvarainministeriön pähkäilyihin uskaltanut tutustua, koska ne kuulostavat niin pelottavilta, ja koska on ollut kiinnostavampaakin ilonaihetta noiden kuuluisien Kreikan ja kohta vähän myös muiden vakuusjärjestelyjen ympärillä. Hei vaan päähallituspuolueet ihan tasapuolisesti muuten.
Hesari perustelee kantaansa ruuan arvonlisäveron nostoon muun muassa sillä, että saman edun alemmasta arvonlisäverosta saavat myös varakkaat eivätkä pelkästään vähemmän varakkaat. Voisiko Hesarin pääkirjoitustoimitus nyt lopultakin päättää kantansa seuraavaan ongelmaan? Kun Hesari ja kaikki muut lehdet siinä mukana aina jaksavat muistuttaa, miten kateellisia suomalaiset ovat, ja varsinkin vähävaraiset runsasvaraisille, niin kuinka se nyt on, pitääkö olla kateellinen vai eikö pidä olla kateellinen. Nimittäin nyt kun vähävaraiset ruuankuluttajat eivät ole ymmärtäneet olla kateellisia varakkaille ruuankuluttajille, Hesarin pääkirjoitustoimitus oikein usuttamalla usuttaa tähän kateuteen. Nyt siis pitäisi olla kateellinen varakkaille, jotka myös saavat matalan arvonlisäveron edun itselleen.
En ole ymmärtänyt olla tähän mennessä tuolla tavalla kateellinen tai täsmällisesti sanoen katkera rikkaille, mutta pakko kai tässä on ruveta kateuksissaan ajamaan ruuan arvonlisäveron korotusta ihan vain varakkaiden kiusaksi.
Hesari siis lämpimästi suosittelee (lievä ilmaus) ruuan arvonlisäveron nostamista reippaasti. Toki siinä samalla Hesari luettelee ihme kyllä myös lehtitilausten arvonlisäveron nostamisen nykyisestä 10 prosentista siihen samaan 22 prosenttiin. Tässä näyttääkin olevan jyrkkä linjanmuutos. Tähän asti Hesari ja muut sanomalehdet ovat käyttäneet kaiken lyyrisen voimansa lehtitilausten arvonlisäveron mataluuden puolesta.
Sivumennen sanoen Hesarilla ja muilla sanomalehdillä ei tunnu olevan taktista eikä strategista ajattelua mukana oman etunsa kannalta siinä, miten lehtien verotus kannattaisi järjestää nykyisessä murroksessa. Mutta sama se, kuinka nopeasti käyrä laskee. Toinen taktisesti ja strategisesti järkevä veto voisi olla, että sanomalehdet puolustaessaan empaattisesti ihmistä esimerkiksi verokysymyksissä hankkisivat samalla myötätuntoa lehtien perustelluille tai jopa hiukan perustelemattomillekin veronäkemyksille. En ole käsittääkseni ensimmäinen, jolla on tämänsuuntaisia ajatuksia sanomalehtien nykymenosta.
Kuten totesin, Hesarin arvonlisäveronäkemys merkitsee uutta markkinavaltausta vähävaraisten suuntaan mutta samalla myös uutta ennenkokematonta terveysriskiä vähävaraisten keskuudessa. Pahimmillaanhan on odotettavissa, että ruuan arvonlisävero nousee 22 prosenttiin. Tällaisen tulevaisuuden edessä moni miettii vastuullisesti, miten voisi nipistää elintarvikekuluistaan. Tämä muuten on ihan vakava asia, eikä esimerkiksi Hesarin pidä syyllistyä yksioikoisiin kansantaloudellisiin latteuksiin vaan Hesarin johtavana sanomalehtenä pitää tarjota tasapainottavia eheitä ratkaisuehdotuksia. Ei siis pidä syyllistyä pelkkään kansantalouspopulismiin ruuan arvonlisäverotuksen yhteydessä. No nyt harhauduin mediakasvatuksen puolelle, joten jatketaan varsinaisesta asiasta. Kun kuluttaja joutuu nipistämään elintarvikkeiden ostamisesta, voi pahimmillaan tulla mieleen että onko vielä olemassa edes hetken jokin tuoteryhmä jolla olisi ruokaakin alempi arvonlisäverokanta ja jota voisi mahdollisesti syödä jos vain sisäkalut kestävät. Voi tulla mieleen, olisiko esimerkiksi sanomalehti, tässä tapauksessa Hesari, sellainen.
Tuohon Hesarin tai minkään muunkaan ravinnosta poikkeavan syömiseen ei kuitenkaan kenenkään pidä ryhtyä. Teen nyt varmuuden vuoksi sen virheen, että ilmoitan lukijoille ja sanomalehtien toimituksille että juttuni on ollut osittain tyylilajiltaan sarkasmia tai jotain. Siellä seassa on kuitenkin ihan sellaisenaan vakavaa asiaa, kuten tuo että kun heitellään ehdotuksia ruuan arvonlisäveron nostamiseksi perustellen sitä noilla kahdella mainitulla seikalla, niin se ei riitä, vaan pitää tuoda siihen rinnalle jotakin muuta tasapainottavaa. Näin pitää aina toimia merkittävissä asioissa. Toki jos arvomaailma on kohtuuttoman kova ja myös seurauksiltaan epätarkoituksenmukainen, niin lehden valitsema linja on siinä mielessä täysin johdonmukainen.
Kansantalouden ja vähävaraisuus-varakkuus-näkökulman lisäksi Hesari mainitsee verotuksen yksinkertaistamisen, kun se perustelee arvonlisäverokantojen yhtenäistämistä. En ole lainkaan varma, onko nykytekniikan kanalta tuolla yksinkertaisuudella merkitystä.
Loppuun laitan pari irrallista virkettä.
1. Antaa mennä kun on alamäki.
2. Päivä tai kaksi on ollut hiljaista uutismaailmassa. Se ei oikein tunnu normaalilta. Mitä kuulemme seuraavaksi?
3. Paras kuulemani mietelmä on: Eilen meni paremmin kuin tänään, tänään paremmin kuin huomenna.
4. Kohta 3 on osoitus optimistisesta suhtautumisesta huumoriin.
tiistai 4. kesäkuuta 2013
No mutta pidetäänkö niistä kiinni? – Kreikan vakuudet meinaan
Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki sanoo (Demokraatti 4.6.), että Suomen kreikkalaispankeilta saamista vakuuksista voidaan pitää kiinni kaikissa tilanteissa.
Tuohon tapaanhan on vakuuteltu useaan kertaan. Kukaan ei ole sen sijaan ilmoittanut, pidetäänkö niistä vakuuksista kiinni. Se kiinnostaisi. Mutta asia tuntuu olevan niin päin, mikä selviää vakuuttelulausuntoja lukiessa, että vakuuksista ei pelkästään voida pitää kiinni vaan niistä saatetaan voida pitää kiinni. Seuraava on lainaus Demokraatin jutusta:
Demokraatin juttu kokonaisuudessaan:
http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/12632-vm-n-hetemaki-kreikka-vakuudet-pitavat
Tuohon tapaanhan on vakuuteltu useaan kertaan. Kukaan ei ole sen sijaan ilmoittanut, pidetäänkö niistä vakuuksista kiinni. Se kiinnostaisi. Mutta asia tuntuu olevan niin päin, mikä selviää vakuuttelulausuntoja lukiessa, että vakuuksista ei pelkästään voida pitää kiinni vaan niistä saatetaan voida pitää kiinni. Seuraava on lainaus Demokraatin jutusta:
Hetemäen mukaan kaikki euromaat ovat hyväksyneet vakuusjärjestelyn. Hän sanoo olettavansa, että ne hyväksyvät myös sen, että Suomi pitää kiinni oikeuksistaan.
Demokraatin juttu kokonaisuudessaan:
http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/12632-vm-n-hetemaki-kreikka-vakuudet-pitavat
maanantai 3. kesäkuuta 2013
Perussuomalaisten maksama HS-sivu ottaa koville
Perussuomalaisten maksama HS-sivu sai aikaan käsittämättömän ”syvällisen” pohdiskeluaallon hyvästä ja pahasta. Pääasiassa kai pahasta ainakin joidenkin pohdiskelijoiden mielestä. Tarkoitan pohdintoja, joissa otetaan esille verovarojen kulkeutuminen Sanoma-konsernin taskuun. Eikä tässä vielä kaikki, sillä sitä kautta nämä verovarat ohjautuvat osittain Sanoman omistajien taskuihin, ja omistajat puolestaan ovat jo muutenkin varakkaita. Mutta ei tämäkään vielä mitään, vaan osa omistajista omistaa puolestaan suuria kansainvälisiä yrityksiä joilla menee jo muutenkin julmetun hyvin. Siis Suomen kansan verovarat kulkeutuvat puoluetuen kautta yksityiseen liiketoimintaan. Näin ilmeisesti ajattelijoiden ajatus etenee, jos siitä mitään ymmärrän tai osaan arvata. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään olla kiinnostunut koko asiasta. Enkä ymmärrä oikein tuota mielenkiintoa, varsinkaan kun siihen ei näytä liittyvän täsmällisyyttä vaan kyse on jostakin tunteenomaisesta reaktiosta.
Osoitetaan nyt hiukan kuitenkin tuon ajattelun kummallisuus. Nyt siirryn alatyyliin hetkeksi. En tiennytkään, että suomalaiset mainostoimistot ulkomaisista puhumattakaan ovat valtion omistuksessa, sillä eihän niistä miljoonista kampanjaeuroista valiteta syvähenkisen sosiologis-filosofisesti mitään, jotka menevät erinäisille viestintätoimistoille vaalikampanjoissa. Nyt tämä 50 tuhatta tai jokin muu summa on saanut aikaan laajan pohdinta-aallon. Käytin edellä ”puoluetuki”-ilmaisua, koska sitä kai nämä ajattelijamme ajattelevat tai jotakin muuta tarkemmin erittelemätöntä yhteistä. Toki jotkut puhuvatkin selkeästi puoluetuesta.
Lievä alatyyli jatkuu edelleen. Siis te ajattelijat, miten Suomen tapaisessa markkinataloudessa tällaiset rahavirrat pitäisi sitten järjestää? Vihjailin tuossa jo, että ongelma poistuisi ilmeisesti sosialisoimalla esimerkiksi viestintäfirmat. Minusta nyt tuntuu, että ajattelijoilta on hukkunut ajatus. Olisiko esimerkiksi hyväksyttävämpää, jos jokin puolue ulkoistaisi viestintänsä vaikkapa minulle yksityishenkilölle? Voisin tuossa blogissa mainostaa isosta rahasta ihan vaikka kuinka paljon. Minähän en ole ainakaan vielä monikansallinen yritys, että helpottaisiko se. Ei kai se sekään voi olla. Jos markkinoilla kilpailu toimii (eihän se tosin kaikin ajoin toimi eikä kaikilla aloilla milloinkaan), niin kyllä kai puoluekin voi huoletta ilman moraalista tuskaa hankkia mainos- tai ilmoituspalvelua vaikkapa suurelta sanomalehdeltä. Mielestäni tässä asiassa kannattaa olla yksinkertainen ja liikoja ajattelematon. En näe ongelmaa, vaikka yritän jopa pinnistellä. Jotenkin hyvällä tahdolla kuvittelen, että jokin juju näillä rahavirroista huolestuneilla nyt on, mutta sitten oma ajatukseni katkeaa enkä milloinkaan onnistu saamaan kiinni pointista. Se pakenee, mikä johtunee siitä että sitä lopultakaan ei ole.
Otan kaksi esimerkkiä siitä, miten tätä verovarojen virtausta yksityiseen liiketoimintaan on lähestytty. Toinen on Uuden Suomen juttu Harri Saukkomaan näkemyksistä, ja toinen on Reijo Liinamaan blogi Demokraatissa. Liinamaan bloggauksen alkuosa koskee ilmeisesti lähinnä sitä, miten kirjoittajan näkemyksen mukaan Soini kuvailee vakuussopimuksen luonnetta, mutta lopuksi myös Liinamaan on näköjään pakko puuttua ilmoituksen rahavirta-kysymykseen.
Uuden Suomen Saukkomaa-juttu on osoitteessa
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/59644-soinin-veto-huvittaa-verorahoja-puoluetuen-kautta-hesarille
ja Liinamaan bloggaus osoitteessa
http://blogit.demari.fi/reijolii/2013/06/03/vetta-bensaa-ja-vakuuksia-mita-ihmetta/
Varsinkin Saukkomaa näyttää pohtivan Uuden Suomen jutusta päätellen myös sitä, miten perussuomalaisten HS-sivu toimii informaatio- ja uskottavuusnäkökulmasta. Tämä näyttääkin kiinnostavan suunnattomasti joitakin. Maksullisuus tuntuu olevan painolasti kaikessa. Mielestäni se on yksioikoista ja hämyistä ajattelua. Lukijan pitää ajatella aina sisältö ihan itse, eikä ole mitään ylituomaria, joka pystyisi luotettavasti lukijan vakuuttamaan sisällön totuudellisuudesta tai jostain.
Lopuksi lukekaa Jan Vapaavuoren bloggaus. Myös se liittyy perussuomalaisten HS-sivuun. Ajatus näyttää olevan, että vakuuskeskustelu vie huomion Suomea koskevien suurempien haasteiden hoitamiselta. Vaikka itse kannatan vilkasta ja kriittistä vakuuskeskustelua enkä siltä osin tue Vapaavuoren näkemystä, pidän kirjoitusta sittenkin mielenkiintoisen myönteisenä jopa vakuusasiaa kriittisesti esilläpitävien kannalta, kun vielä ottaa huomioon että kirjoitus tulee päähallituspuolueen ministeriltä. Bloggaus on osoitteessa
http://www.vapaavuori.net/index.php?p=1_3&nid=267
Ja aivan lopuksi. Nyt ei pidä antaa sen vaikuttaa lukukokemukseenne, että asiani koskee nimenomaan perussuomalaisten tempausta. Uskon nimittäin vilpittömästi, että puolustaisin hyvää asiaa joka tapauksessa. Eikä lähtökohtani edes ollut puolustaa mitään puoluetta vaan pottuilla käsittämättömyyksille. Mutta eikö ole parempi, että esittää kantansa myönteisesti eikä aina väitä, että jokin puolue nyt teki taas epäeettisesti. Nyt kyseenalaistin puolestaan joidenkin ”eettiset” pohdiskelut.
Osoitetaan nyt hiukan kuitenkin tuon ajattelun kummallisuus. Nyt siirryn alatyyliin hetkeksi. En tiennytkään, että suomalaiset mainostoimistot ulkomaisista puhumattakaan ovat valtion omistuksessa, sillä eihän niistä miljoonista kampanjaeuroista valiteta syvähenkisen sosiologis-filosofisesti mitään, jotka menevät erinäisille viestintätoimistoille vaalikampanjoissa. Nyt tämä 50 tuhatta tai jokin muu summa on saanut aikaan laajan pohdinta-aallon. Käytin edellä ”puoluetuki”-ilmaisua, koska sitä kai nämä ajattelijamme ajattelevat tai jotakin muuta tarkemmin erittelemätöntä yhteistä. Toki jotkut puhuvatkin selkeästi puoluetuesta.
Lievä alatyyli jatkuu edelleen. Siis te ajattelijat, miten Suomen tapaisessa markkinataloudessa tällaiset rahavirrat pitäisi sitten järjestää? Vihjailin tuossa jo, että ongelma poistuisi ilmeisesti sosialisoimalla esimerkiksi viestintäfirmat. Minusta nyt tuntuu, että ajattelijoilta on hukkunut ajatus. Olisiko esimerkiksi hyväksyttävämpää, jos jokin puolue ulkoistaisi viestintänsä vaikkapa minulle yksityishenkilölle? Voisin tuossa blogissa mainostaa isosta rahasta ihan vaikka kuinka paljon. Minähän en ole ainakaan vielä monikansallinen yritys, että helpottaisiko se. Ei kai se sekään voi olla. Jos markkinoilla kilpailu toimii (eihän se tosin kaikin ajoin toimi eikä kaikilla aloilla milloinkaan), niin kyllä kai puoluekin voi huoletta ilman moraalista tuskaa hankkia mainos- tai ilmoituspalvelua vaikkapa suurelta sanomalehdeltä. Mielestäni tässä asiassa kannattaa olla yksinkertainen ja liikoja ajattelematon. En näe ongelmaa, vaikka yritän jopa pinnistellä. Jotenkin hyvällä tahdolla kuvittelen, että jokin juju näillä rahavirroista huolestuneilla nyt on, mutta sitten oma ajatukseni katkeaa enkä milloinkaan onnistu saamaan kiinni pointista. Se pakenee, mikä johtunee siitä että sitä lopultakaan ei ole.
Otan kaksi esimerkkiä siitä, miten tätä verovarojen virtausta yksityiseen liiketoimintaan on lähestytty. Toinen on Uuden Suomen juttu Harri Saukkomaan näkemyksistä, ja toinen on Reijo Liinamaan blogi Demokraatissa. Liinamaan bloggauksen alkuosa koskee ilmeisesti lähinnä sitä, miten kirjoittajan näkemyksen mukaan Soini kuvailee vakuussopimuksen luonnetta, mutta lopuksi myös Liinamaan on näköjään pakko puuttua ilmoituksen rahavirta-kysymykseen.
Uuden Suomen Saukkomaa-juttu on osoitteessa
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/59644-soinin-veto-huvittaa-verorahoja-puoluetuen-kautta-hesarille
ja Liinamaan bloggaus osoitteessa
http://blogit.demari.fi/reijolii/2013/06/03/vetta-bensaa-ja-vakuuksia-mita-ihmetta/
Varsinkin Saukkomaa näyttää pohtivan Uuden Suomen jutusta päätellen myös sitä, miten perussuomalaisten HS-sivu toimii informaatio- ja uskottavuusnäkökulmasta. Tämä näyttääkin kiinnostavan suunnattomasti joitakin. Maksullisuus tuntuu olevan painolasti kaikessa. Mielestäni se on yksioikoista ja hämyistä ajattelua. Lukijan pitää ajatella aina sisältö ihan itse, eikä ole mitään ylituomaria, joka pystyisi luotettavasti lukijan vakuuttamaan sisällön totuudellisuudesta tai jostain.
Lopuksi lukekaa Jan Vapaavuoren bloggaus. Myös se liittyy perussuomalaisten HS-sivuun. Ajatus näyttää olevan, että vakuuskeskustelu vie huomion Suomea koskevien suurempien haasteiden hoitamiselta. Vaikka itse kannatan vilkasta ja kriittistä vakuuskeskustelua enkä siltä osin tue Vapaavuoren näkemystä, pidän kirjoitusta sittenkin mielenkiintoisen myönteisenä jopa vakuusasiaa kriittisesti esilläpitävien kannalta, kun vielä ottaa huomioon että kirjoitus tulee päähallituspuolueen ministeriltä. Bloggaus on osoitteessa
http://www.vapaavuori.net/index.php?p=1_3&nid=267
Ja aivan lopuksi. Nyt ei pidä antaa sen vaikuttaa lukukokemukseenne, että asiani koskee nimenomaan perussuomalaisten tempausta. Uskon nimittäin vilpittömästi, että puolustaisin hyvää asiaa joka tapauksessa. Eikä lähtökohtani edes ollut puolustaa mitään puoluetta vaan pottuilla käsittämättömyyksille. Mutta eikö ole parempi, että esittää kantansa myönteisesti eikä aina väitä, että jokin puolue nyt teki taas epäeettisesti. Nyt kyseenalaistin puolestaan joidenkin ”eettiset” pohdiskelut.
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Mikä tai kuka vaihtuu seuraavaksi?
Mikä on seuraava suuri uutinen? Mikä muutos tai vaihdos aiheuttaa seuraavan keskustelun? Koko ajan on odottava ilmapiiri.
On kiinnostavaa arvailla, mikä tai kuka vaihtuu seuraavaksi. Otetaan tähän vaikkapa seuraavanlainen lista mahdollisista vaihtujista. Mikä listalla olevista vaihtuu ensimmäisenä, Kreikan valuutta, päätoimittaja vai eduskunta?
Juuri kun ehdin pähkäillä kyseistä järjestystä, satuin lukemaan Suomenmaasta komissaari Olli Rehnin toteamuksen, että euron hajoamisen uhka on väistynyt. Asia selvä. Kreikan tai jonkin muun euromaan valuutan vaihtuminen voidaan unohtaa, joten siirrytään päätoimittajavaihdoksiin. Juuri kun aloin arvuutella sinänsä jo muutenkin mahdotonta kysymystä, minkä median päätoimittaja vaihtuisi seuraavaksi, satuin lukemaan uutisen Markkinointi&Mainonnasta että erään erikoisjulkaisun päätoimittaja vaihtuu. Ja kyllä se on mielenkiintoista, miten samoin sanoin nämä vaihdokset viime päivinä on perusteltu. Liikuttavan samanlaista puhetta. Joko siellä on ”luottamuspulaa” tai halua uudistua vieläkin nopeammin ja mikä herttaisinta olla lähempänä lukijaa yhä syvemmin ja kokemuksellisemmin. Ihanaa eli somaa.
Kun siis päätoimittajaliikekin on jo lähes jokapäiväistä, jätetään myös se suosiolla pois arvauslistalta. Seuraava päätoimittajavaihdos voi lisäksi tapahtua ihan missä tahansa eikä todennäköisesti siellä päinkään missä kuvittelisi. Lisäksi on vaikea luokitella tässä suhteessa medioita merkittäviksi ja vähemmän merkittäviksi, sillä esimerkiksi poliittinen lehti puoluesidoksensa takia on hyvin kiinnostava seurattava vaikka sillä ei kaupallista tai tiedonvälityksellistä merkitystä kovin paljon olisi.
Kuivui siis kokoon lista. Jäi eduskunta jäljelle. Kun kilpailee yksin, on helppo ”voittaa”.
Juttu komissaari Rehnin eurototeamuksesta on osoitteessa:
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/rehn_euron_hajoamisesta_ei_ole_en%C3%A4%C3%A4_pelkoa_6397266.html
On kiinnostavaa arvailla, mikä tai kuka vaihtuu seuraavaksi. Otetaan tähän vaikkapa seuraavanlainen lista mahdollisista vaihtujista. Mikä listalla olevista vaihtuu ensimmäisenä, Kreikan valuutta, päätoimittaja vai eduskunta?
Juuri kun ehdin pähkäillä kyseistä järjestystä, satuin lukemaan Suomenmaasta komissaari Olli Rehnin toteamuksen, että euron hajoamisen uhka on väistynyt. Asia selvä. Kreikan tai jonkin muun euromaan valuutan vaihtuminen voidaan unohtaa, joten siirrytään päätoimittajavaihdoksiin. Juuri kun aloin arvuutella sinänsä jo muutenkin mahdotonta kysymystä, minkä median päätoimittaja vaihtuisi seuraavaksi, satuin lukemaan uutisen Markkinointi&Mainonnasta että erään erikoisjulkaisun päätoimittaja vaihtuu. Ja kyllä se on mielenkiintoista, miten samoin sanoin nämä vaihdokset viime päivinä on perusteltu. Liikuttavan samanlaista puhetta. Joko siellä on ”luottamuspulaa” tai halua uudistua vieläkin nopeammin ja mikä herttaisinta olla lähempänä lukijaa yhä syvemmin ja kokemuksellisemmin. Ihanaa eli somaa.
Kun siis päätoimittajaliikekin on jo lähes jokapäiväistä, jätetään myös se suosiolla pois arvauslistalta. Seuraava päätoimittajavaihdos voi lisäksi tapahtua ihan missä tahansa eikä todennäköisesti siellä päinkään missä kuvittelisi. Lisäksi on vaikea luokitella tässä suhteessa medioita merkittäviksi ja vähemmän merkittäviksi, sillä esimerkiksi poliittinen lehti puoluesidoksensa takia on hyvin kiinnostava seurattava vaikka sillä ei kaupallista tai tiedonvälityksellistä merkitystä kovin paljon olisi.
Kuivui siis kokoon lista. Jäi eduskunta jäljelle. Kun kilpailee yksin, on helppo ”voittaa”.
Juttu komissaari Rehnin eurototeamuksesta on osoitteessa:
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/rehn_euron_hajoamisesta_ei_ole_en%C3%A4%C3%A4_pelkoa_6397266.html
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Eräs kansalaisaloite mielenkiintoisessa kannatusvaiheessa
Eräs kansalaisaloite sai kannatukseni. Kyseinen kansalaisaloite on mielenkiintoisessa vaiheessa kannattajamäärän suhteen ottaen huomioon jäljellä olevan ajan. Tutustukaa kansalaisaloitteisiin.
Lisäys:
Kansalaisaloitesivusto https://www.kansalaisaloite.fi/fi
Lisäys:
Kansalaisaloitesivusto https://www.kansalaisaloite.fi/fi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)