Olettakaamme yksinkertaisesti, että yli 100000 euroa tienaavia on 40000. Olen nähnyt arvioita 35000:n ja 52000:n välillä, valtiovarainministeriön arvio taisi olla 37000. Tämä kuten kaikki yksityiskohdat solidaarisuusveron kohdalla ovat enemmän kuin epämääräisiä. Mediat valitettavasti kopioivat toisiltaan samat niukat pintatiedot. Journalismista ei voi puhua tämänkään asian kohdalla. Ongelma on tietysti jo siinä, kun edes kehysriihessä ei ilmeisesti oltu selvillä yksityiskohdista.
Kaksi seikkaa on pakko tietää, jotta mitään tarkempaa voi sanoa: kuinka suuri olisi solidaarisuuslisäprosentti yli sata tonnia tienaavien veroasteessa, ja kuinka paljon tällaista yli sadan tonnin tuloa on kaikkiaan.
Ihmetyttää, kun yksi ja toinen taho kuitenkin ”viisaana” heittää ”tietojaan” lopputuloksesta eli siitä että solidaarisuusveron nettotuotto jää 30 tai jopa vain 20 miljoonaan euroon vaikka ei tunnu tietävän edes lähtölukuja, ei ainakaan tuo niitä julki.
Minäpä heitän tässä yksinkertaisia lukuja ja esitän oman rautalanka-arvioni. Otetaan oikein varovasti näin alkuun ja oletetaan, että keskimääräinen yli 100000 ansaitseva ansaitsisi 150000 euroa vuodessa. Oletan tämän olevan selvästi alakantissa. Oletetaan sitten, että tälle tulolle laitettaisiin puolentoista prosenttiyksikön lisä veroon.
40000 henkilön 150000:sta tulee yhteensä 6 miljardia euroa verotettavaa tuloa. Tästä puolitoista prosenttia on 90 miljoonaa euroa eikö olekin.
Nyt jankutetaan koko ajan kuitenkin enintään 30 miljoonasta, joten mikä tässä mättää. Onko se tuo puolitoista prosenttiyksikköä vai mikä? Minä nyt vain olen nähnyt jossakin epämääräisen arvion 1-2 prosenttiyksiköstä. Tämä, kuten niin moni muukin seikka solidaarisuusverossa, riippuu ilmeisesti tarkoitusperistä. Sen mukaan lukuja väännellään sinne tänne. Riippuu kulloisestakin edunvalvojatahosta tai sanojan arvomaailmasta. Tutkiva media olisi tässä kohtaa ihan kiva olemassa.
Toki veronkannosta on kulunsa, jopa huomattavatkin, mutta ei kai se selitä sitä, että 90 miljoonan bruttotuotto muuntuu 30 miljoonan nettotuotoksi. Tuo 90 miljoonaa on siis oma varovainen arveluni, kun muutakaan ei ole esitetty.
Minun puolestani solidaarisuusvero saa jäädä pysyväksi. Näkemykselläni ei ole mitään tekemistä kateuden kanssa. En edes ymmärrä, miten joku voi yleensäkään liittää kateuden verotukseen tai muuhun politiikkaan. Sellainen on täysin ajattelematonta asioiden sekoittamista.
Myös sitä voisi toivoa verotuksesta puhuttaessa, että ei tahallaan tai tietämättömyyttään sekoitettaisi jonkin tuloluokan veroastetta ja marginaaliveroasteita. Jos niin tekee, toimii vastuuttomasti ja syö vain omaa uskottavuuttaan.
maanantai 26. maaliskuuta 2012
perjantai 23. maaliskuuta 2012
24 kuukauden liittymäsopimukseni
Ilmoitan jo nyt puolitoista vuotta ennakkoon, että luovun nykyisestä Sonera-kännykkäliittymästäni kun sopimuskausi päättyy. Syy on se, että liittymän hinta-hyöty-suhde omalta henkilökohtaiselta kannaltani on epäedullinen. Puhun nyt itsestäni, en muista.
Ensinnäkin, Sonera-sopimukseeni eivät sisälly tekstiviestit, jotka ovat olleet minulle tärkeitä tähän asti, mutta siihen sisältyy itselleni tarpeeton nettipaketti. Liittymäni ainoa minulle hyödyllinen osapaketti on 600 minuutin puhepaketti. Tästä hyödystä (ja minulle tarpeettomasta nettipaketista) maksan noin 25 euroa kuukaudessa, kun viittä euroa halvemmalla saisi 500 minuuttia puhetta ja tekstiviestejä yli tarpeeni. Toivottavasti olen oikeassa. Näin se oli ainakin ennen ja näyttäisi olevan edelleenkin.
Se, että minulla nyt on tällainen hinta-hyöty-suhteeltaan omalta kannaltani epäedullinen liittymä, on oman vapaaehtoisen päätökseni tulos. Olin ostamassa kännykkää ja sain sen edullisella hinnalla, kunhan otin samalla tämän Sonera-liittymän. Selvyyden vuoksi todettakoon, että kännykän maksoin heti, joten kuukausimaksu koskee vain liittymää.
Vaikka olinkin olevinani tarkka harkitessani kaupan kannattavuutta, en sittenkään ollut riittävän valpas. Onnistuin nimittäin jäämään siihen käsitykseen, että uuteen sopimukseen kuuluisi jonkinkokoinen tekstiviestipaketti. Vertasin koko ajan entistä ja tätä uutta liittymäsopimusta siltä pohjalta. Mutta se osoittautui väärinkäsitykseksi, ja nyt maksan jokaisesta tekstiviestistä.
Koska kulut on kuitenkin pidettävä kurissa, lähetän tekstiviestejä mahdollisimman vähän enkä myöskään hanki edes minimitekstiviestipakettia. On tietysti nurinkurista, että juuri tekstiviestejä joutuu rajoittamaan. Toisaalta siihen oppii, ja ongelmaa voi kiertää. Olen siinä mielessä palveluntarjoajan kannalta huono tapaus.
Liittymäsopimukseeni tarjouksen ehtona kuuluvaa nettipakettia myydään sillä perustelulla, että netinkäyttö kännykällä on nopeasti kasvava ”tulevaisuuden” käyttömuoto. Ei ole kuitenkaan minulle, koska en tykkää käyttää nettiä kännykällä.
Puolentoista vuoden kuluttua siis vaihdan alle 20 euron liittymään, joka puheajan lisäksi sisältää riittävästi tekstiviestejä. Tuo alle 20 euroa noilla paketeilla on tietysti vain esimerkki tämän hetken markkinatarjonnasta. Katsotaan, mikä on tilanne vuoden 2013 syksyllä.
Ensinnäkin, Sonera-sopimukseeni eivät sisälly tekstiviestit, jotka ovat olleet minulle tärkeitä tähän asti, mutta siihen sisältyy itselleni tarpeeton nettipaketti. Liittymäni ainoa minulle hyödyllinen osapaketti on 600 minuutin puhepaketti. Tästä hyödystä (ja minulle tarpeettomasta nettipaketista) maksan noin 25 euroa kuukaudessa, kun viittä euroa halvemmalla saisi 500 minuuttia puhetta ja tekstiviestejä yli tarpeeni. Toivottavasti olen oikeassa. Näin se oli ainakin ennen ja näyttäisi olevan edelleenkin.
Se, että minulla nyt on tällainen hinta-hyöty-suhteeltaan omalta kannaltani epäedullinen liittymä, on oman vapaaehtoisen päätökseni tulos. Olin ostamassa kännykkää ja sain sen edullisella hinnalla, kunhan otin samalla tämän Sonera-liittymän. Selvyyden vuoksi todettakoon, että kännykän maksoin heti, joten kuukausimaksu koskee vain liittymää.
Vaikka olinkin olevinani tarkka harkitessani kaupan kannattavuutta, en sittenkään ollut riittävän valpas. Onnistuin nimittäin jäämään siihen käsitykseen, että uuteen sopimukseen kuuluisi jonkinkokoinen tekstiviestipaketti. Vertasin koko ajan entistä ja tätä uutta liittymäsopimusta siltä pohjalta. Mutta se osoittautui väärinkäsitykseksi, ja nyt maksan jokaisesta tekstiviestistä.
Koska kulut on kuitenkin pidettävä kurissa, lähetän tekstiviestejä mahdollisimman vähän enkä myöskään hanki edes minimitekstiviestipakettia. On tietysti nurinkurista, että juuri tekstiviestejä joutuu rajoittamaan. Toisaalta siihen oppii, ja ongelmaa voi kiertää. Olen siinä mielessä palveluntarjoajan kannalta huono tapaus.
Liittymäsopimukseeni tarjouksen ehtona kuuluvaa nettipakettia myydään sillä perustelulla, että netinkäyttö kännykällä on nopeasti kasvava ”tulevaisuuden” käyttömuoto. Ei ole kuitenkaan minulle, koska en tykkää käyttää nettiä kännykällä.
Puolentoista vuoden kuluttua siis vaihdan alle 20 euron liittymään, joka puheajan lisäksi sisältää riittävästi tekstiviestejä. Tuo alle 20 euroa noilla paketeilla on tietysti vain esimerkki tämän hetken markkinatarjonnasta. Katsotaan, mikä on tilanne vuoden 2013 syksyllä.
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Kouluopetusta ei pidä kuormittaa humanistisilla eikä taideaineilla
Keskisuomalaisessa Anita Kärki kritisoi tehokkuusajattelua kolumnissaan ”Nopeus ei takaa tuloksia”. Esimerkkinä lyhytnäköisestä tehokkuusajattelusta hän käyttää kymmensormijärjestelmän opettamisen talousargumentointia. Nyt on kuulemma laskeskeltu, että kymmensormijärjestelmän omaksuminen nuorena aikaansaa todella suuren säästön kirjoittamiseen käytettävässä ajassa myöhempinä elinvuosikymmeninä. Tämä taas lisää kirjoittamisen tuottavuutta.
Kymmensormijärjestelmän kouluopetuksen tueksi kerätään adressia, joka luovutetaan Opetushallitukselle. Siinä esitetään, että opetus otettaisiin äidinkielen tunneista.
Esimerkkinään ja kimmokkeenaan tämä kymmensormijärjestelmä Anita Kärki kritisoi taloudellisuus- ja tuottavuusajattelua.
Kirjoittaja heittää tavallaan ihan nokkelasti, että mitä hyötyä on nopeudesta jos ei ole sanottavaa. Tämä on tietysti kielikuvallinen ilmaisu, sillä vain harva on sisällöntuottaja varsinaisesti kirjallisessa mielessä. Eikä kai tarvitse muistuttaa, että näppis on vain kynä eikä kynän kunnollisuutta ja sillä luontevasti kirjoittamista ole milloinkaan pidetty vouhkaamisena.
Itse asiassa Anita Kärjen viesti onkin, että opetukseen pitäisi sisällyttää enemmän nimenomaan humanistisia ja taideaineita. Nämä hänen mukaansa juuri antavat edellä mainittua sanottavaa ja sisältöä ihmisen ajatteluun. Luovuutta, kriittistä ajattelua ja mielikuvitusta. Hänen mukaansa nykyään tähdätään liian suoraviivaisesti ja kapeasti taloudellisuuteen ja ammattimaiseen tuottavuuteen. Anita Kärki viittaa amerikkalaisen filosofin Martha Nussbaumin kirjaan ”Talouskasvua tärkeämpää”.
Pitää muuten lukea tuo kirja. On mielenkiintoista nähdä, sisältääkö se kenties provokatiivista unelmahöttöä. En ole tutustunut hänen teoksiinsa, mutta olen kuullut siteerattavan häntä useinkin. En tosin muista nyt, mikä on ollut hänen sanomansa. Tuli vaan mieleen, että muistuttaisiko hän ajatuksiltaan Richard Sennettiä. Tarkoitan jotakin sellaista ajattelutapaa, että nykyinen länsimainen talouselämä pilaa sekä ihmisen, talouden että yhteiskunnan.
Anita Kärjen sanoma näyttää olevan, että kun opetetaan enemmän humanistisia ja taideaineita, ihmisten kasvava luovuus, kriittisyys, mielikuvitus ja eläytymiskyky ylläpitävät demokraattista ja tasa-arvoista ilmapiiriä yhteiskunnassa. Tämä puolestaan sitten lisääkin talouskasvua. Siinä kävisikin näin iloisesti.
Olisin kaivannut tuohon edelliseen argumentointiin täsmennystä siitä, miten se taloutta virkistävä vaikutusmekanismi menee. Toivottavasti ajatuskulku selviää Nussbaumin kirjasta. Vai onko Nussbaum edes kiinnostunut taloudesta ja tuottavuudesta? Kirjan nimi Talouskasvua tärkeämpää vihjaa siitä, että häntä kiinnostaa jokin aivan muu.
Olisihan se toivottavaa tietysti, että humanististen ja taideaineiden kurssien käyminen lisäisi kurssinkävijöiden työllisyyttä, mutta näyttää juuri tasan päinvastaiselta. Eikös Jyväskylästäkin vähennetä alan opetusta sen takia, kun huonolta näyttää työllisyys.
Okei, Kärki tarkoittanee, että kun muun oheen laitetaan humanistisuutta ja taidetta, niiden yleissivistävä vaikutus antaa ihmisille työkaluja myös tehokkaampaan työelämään. Mutta näinhän asia ei ole. Päinvastoin elinkeinoelämä on sittenkin niin konkreettista, insinöörimäistä, ammattimiesmäistä ja asiantuntijamaista. Yritykset odottavat täsmämoniosaamista. Humanismin ja taiteen virkistävyys ei niitä vakuuta, vaikka kuinka sitä toivoisikin. Elinkeinoelämä näyttää haluavan valmista, ja nopeasti.
Vielä tuosta konkreettisesta esimerkistä eli kymmensormijärjestelmästä. Jokainenhan tietää, että sen opettelu on mitättömän lyhyt ja helppo toimenpide. Itse opin sen viimeistään ja suhteellisen tehokkaasti jossakin ammatillisen koulutuksen vaiheessa ellen jo sitäkin aikaisemmin. En voisi ajatella elämää ilman kymmensormijärjestelmää. Se on tarpeellisempi taito kuin pyörälläajotaito ja moninkertaisesti tarpeellisempi kuin uimataito.
Jossakin mainittiin ja tämähän yleisesti myös tiedetään, että nopea kirjoittaminen pitää tekstin paremmin koossa. Äidinkielen opettajat kai tietävät sen, että jos takertuu sanoihin ja yksityiskohtiin, kokonaisuus tökkii.
Pääpointtini on, ettei mitään humanistisia eikä taideaineita pidä enää lisätä opetukseen.
Sivupointtini on, että sanottavan pohjaksi kelpaa mikä tahansa aihe kenen tahansa esittämänä. Yleensä sitä parempi, mitä täsmällisempää tuo sanottava on. Niinpä humanistisella tai taiteellisella sivistyksellä ei ole erityisasemaa. Jos vielä on teknisesti nopea, voi saada todella paljon aikaan hyvää ja eheätä sanottavaa. Parasta sanottavaa voi syntyä vaikkapa talonrakentamisesta, kirjanpidosta tai myyntitaidoista.
Yritän lukea sen Nussbaumin.
Kymmensormijärjestelmän kouluopetuksen tueksi kerätään adressia, joka luovutetaan Opetushallitukselle. Siinä esitetään, että opetus otettaisiin äidinkielen tunneista.
Esimerkkinään ja kimmokkeenaan tämä kymmensormijärjestelmä Anita Kärki kritisoi taloudellisuus- ja tuottavuusajattelua.
Kirjoittaja heittää tavallaan ihan nokkelasti, että mitä hyötyä on nopeudesta jos ei ole sanottavaa. Tämä on tietysti kielikuvallinen ilmaisu, sillä vain harva on sisällöntuottaja varsinaisesti kirjallisessa mielessä. Eikä kai tarvitse muistuttaa, että näppis on vain kynä eikä kynän kunnollisuutta ja sillä luontevasti kirjoittamista ole milloinkaan pidetty vouhkaamisena.
Itse asiassa Anita Kärjen viesti onkin, että opetukseen pitäisi sisällyttää enemmän nimenomaan humanistisia ja taideaineita. Nämä hänen mukaansa juuri antavat edellä mainittua sanottavaa ja sisältöä ihmisen ajatteluun. Luovuutta, kriittistä ajattelua ja mielikuvitusta. Hänen mukaansa nykyään tähdätään liian suoraviivaisesti ja kapeasti taloudellisuuteen ja ammattimaiseen tuottavuuteen. Anita Kärki viittaa amerikkalaisen filosofin Martha Nussbaumin kirjaan ”Talouskasvua tärkeämpää”.
Pitää muuten lukea tuo kirja. On mielenkiintoista nähdä, sisältääkö se kenties provokatiivista unelmahöttöä. En ole tutustunut hänen teoksiinsa, mutta olen kuullut siteerattavan häntä useinkin. En tosin muista nyt, mikä on ollut hänen sanomansa. Tuli vaan mieleen, että muistuttaisiko hän ajatuksiltaan Richard Sennettiä. Tarkoitan jotakin sellaista ajattelutapaa, että nykyinen länsimainen talouselämä pilaa sekä ihmisen, talouden että yhteiskunnan.
Anita Kärjen sanoma näyttää olevan, että kun opetetaan enemmän humanistisia ja taideaineita, ihmisten kasvava luovuus, kriittisyys, mielikuvitus ja eläytymiskyky ylläpitävät demokraattista ja tasa-arvoista ilmapiiriä yhteiskunnassa. Tämä puolestaan sitten lisääkin talouskasvua. Siinä kävisikin näin iloisesti.
Olisin kaivannut tuohon edelliseen argumentointiin täsmennystä siitä, miten se taloutta virkistävä vaikutusmekanismi menee. Toivottavasti ajatuskulku selviää Nussbaumin kirjasta. Vai onko Nussbaum edes kiinnostunut taloudesta ja tuottavuudesta? Kirjan nimi Talouskasvua tärkeämpää vihjaa siitä, että häntä kiinnostaa jokin aivan muu.
Olisihan se toivottavaa tietysti, että humanististen ja taideaineiden kurssien käyminen lisäisi kurssinkävijöiden työllisyyttä, mutta näyttää juuri tasan päinvastaiselta. Eikös Jyväskylästäkin vähennetä alan opetusta sen takia, kun huonolta näyttää työllisyys.
Okei, Kärki tarkoittanee, että kun muun oheen laitetaan humanistisuutta ja taidetta, niiden yleissivistävä vaikutus antaa ihmisille työkaluja myös tehokkaampaan työelämään. Mutta näinhän asia ei ole. Päinvastoin elinkeinoelämä on sittenkin niin konkreettista, insinöörimäistä, ammattimiesmäistä ja asiantuntijamaista. Yritykset odottavat täsmämoniosaamista. Humanismin ja taiteen virkistävyys ei niitä vakuuta, vaikka kuinka sitä toivoisikin. Elinkeinoelämä näyttää haluavan valmista, ja nopeasti.
Vielä tuosta konkreettisesta esimerkistä eli kymmensormijärjestelmästä. Jokainenhan tietää, että sen opettelu on mitättömän lyhyt ja helppo toimenpide. Itse opin sen viimeistään ja suhteellisen tehokkaasti jossakin ammatillisen koulutuksen vaiheessa ellen jo sitäkin aikaisemmin. En voisi ajatella elämää ilman kymmensormijärjestelmää. Se on tarpeellisempi taito kuin pyörälläajotaito ja moninkertaisesti tarpeellisempi kuin uimataito.
Jossakin mainittiin ja tämähän yleisesti myös tiedetään, että nopea kirjoittaminen pitää tekstin paremmin koossa. Äidinkielen opettajat kai tietävät sen, että jos takertuu sanoihin ja yksityiskohtiin, kokonaisuus tökkii.
Pääpointtini on, ettei mitään humanistisia eikä taideaineita pidä enää lisätä opetukseen.
Sivupointtini on, että sanottavan pohjaksi kelpaa mikä tahansa aihe kenen tahansa esittämänä. Yleensä sitä parempi, mitä täsmällisempää tuo sanottava on. Niinpä humanistisella tai taiteellisella sivistyksellä ei ole erityisasemaa. Jos vielä on teknisesti nopea, voi saada todella paljon aikaan hyvää ja eheätä sanottavaa. Parasta sanottavaa voi syntyä vaikkapa talonrakentamisesta, kirjanpidosta tai myyntitaidoista.
Yritän lukea sen Nussbaumin.
torstai 15. maaliskuuta 2012
Syötäväksi kelpaava kirja - veronkiertoako?
Kiitos Hesarille siitä, että paljastelee hallituksen aikeita. Juuri sellaisesta mediasta on jotakin hyötyä. Kyse on tällä kertaa hallituksen suunnitelmista korottaa elintarvikkeiden alv-prosenttia 13:sta 17:ään. Hallitus tietysti itse väittää saaneensa tästä aikeestaan tiedon vasta Hesarin artikkelista, mutta minä en sitä usko, vaan uskon Hesariin.
Hesarin oma virallinen kanta alv-korotukseen on oletettavasti myönteinen, mutta siitä huolimatta lehti tekee hyvän palveluksen tuodessaan julki tällaiset korotuskaavailut.
Kiitos muuten myös Keskustalle, että aikanaan hallituksessa ollessaan ajoi elintarvikkeiden alv-alennusta. Demareita asia ei voisi vähempää kiinnostaa, ja Kokoomuksen kantahan tiedetään aina. Se haluaa lisää arvonlisäveroa ja mahdollisimman vähän tuloveroa. Kokoomuksen logiikalla kun kuluttaja voi aina itse valita ostokäyttäytymisellään, miten paljon maksaa välillisiä veroja. Mutta valitettavasti kokoomuksen arvonlisäverotuksen valtiontaloudelliset haaveet eivät voisi toteutua, jos oikea elämä menisi noin.
Jatkuvassa arvonlisäveron korotushimossa on kyse jonkinlaisesta ideologioiden sekamelskasta, jossa halutaan rangaista kansalaisia synnistä jonka toivotaan kuitenkin jatkuvan. Näin saadaan yhdistettyä eriväriset aatteet vihreydestä alkaen.
Kaupan etujärjestö on ainoa taho, jonka alv-näkemykset sopivat yhteen pienituloisen kuluttajan edun kanssa. Tämä siitä huolimatta, että kaupalle on samantekevää kuinka paljon kuluttaja maksaa valtiolle arvonlisäveroa. Sehän on kuluttajan ja valtion välinen asia. Elintarvikkeiden menekkihän ei vähene veronkorotuksen johdosta, mikäli hallituksen ajatuskulkuun on luottamista. Alv-korotuksen valtiontaloudellinen hyötyhän voi perustua vain siihen, että kuluttajat ostavat yhtä paljon kuin ennenkin.
Kuitenkin Taloussanomien mukaan kaupan järjestö on huolissaan tulevista elintarvikehintojen korotuksista. Sen mukaan korotukset ovat yli 10 prosenttia, kun olemassa oleviin korotuspaineisiin lisätään mahdollinen alv-korotus. Voisikos hallitus siis vaihteeksi kuunnella vaikkapa kaupan ääntä. Onhan kaupalla sentään vielä jonkinlainen kosketuspinta kuluttajiin.
Jos käykin niin, että kulutus vähenee alv-korotuksen johdosta, sekä elintarvikesektori että valtio kärsivät. Elintarvikesektorin tulot vähenevät ja alan työllisyys heikkenee, jolloin myös valtion tuloverotuotto vähenee.
Härkäpäisesti kuitenkin hallituksessa laskelmoitaneen, että alv-korotuksesta tulee 500 miljoonaa lisää verotuloja. Toivottavasti kaupan lisäksi myös jokin muu taho puoltaisi verotuksen oikeudenmukaisuutta. Mikähän taho se olisi?
Hesarin oma virallinen kanta alv-korotukseen on oletettavasti myönteinen, mutta siitä huolimatta lehti tekee hyvän palveluksen tuodessaan julki tällaiset korotuskaavailut.
Kiitos muuten myös Keskustalle, että aikanaan hallituksessa ollessaan ajoi elintarvikkeiden alv-alennusta. Demareita asia ei voisi vähempää kiinnostaa, ja Kokoomuksen kantahan tiedetään aina. Se haluaa lisää arvonlisäveroa ja mahdollisimman vähän tuloveroa. Kokoomuksen logiikalla kun kuluttaja voi aina itse valita ostokäyttäytymisellään, miten paljon maksaa välillisiä veroja. Mutta valitettavasti kokoomuksen arvonlisäverotuksen valtiontaloudelliset haaveet eivät voisi toteutua, jos oikea elämä menisi noin.
Jatkuvassa arvonlisäveron korotushimossa on kyse jonkinlaisesta ideologioiden sekamelskasta, jossa halutaan rangaista kansalaisia synnistä jonka toivotaan kuitenkin jatkuvan. Näin saadaan yhdistettyä eriväriset aatteet vihreydestä alkaen.
Kaupan etujärjestö on ainoa taho, jonka alv-näkemykset sopivat yhteen pienituloisen kuluttajan edun kanssa. Tämä siitä huolimatta, että kaupalle on samantekevää kuinka paljon kuluttaja maksaa valtiolle arvonlisäveroa. Sehän on kuluttajan ja valtion välinen asia. Elintarvikkeiden menekkihän ei vähene veronkorotuksen johdosta, mikäli hallituksen ajatuskulkuun on luottamista. Alv-korotuksen valtiontaloudellinen hyötyhän voi perustua vain siihen, että kuluttajat ostavat yhtä paljon kuin ennenkin.
Kuitenkin Taloussanomien mukaan kaupan järjestö on huolissaan tulevista elintarvikehintojen korotuksista. Sen mukaan korotukset ovat yli 10 prosenttia, kun olemassa oleviin korotuspaineisiin lisätään mahdollinen alv-korotus. Voisikos hallitus siis vaihteeksi kuunnella vaikkapa kaupan ääntä. Onhan kaupalla sentään vielä jonkinlainen kosketuspinta kuluttajiin.
Jos käykin niin, että kulutus vähenee alv-korotuksen johdosta, sekä elintarvikesektori että valtio kärsivät. Elintarvikesektorin tulot vähenevät ja alan työllisyys heikkenee, jolloin myös valtion tuloverotuotto vähenee.
Härkäpäisesti kuitenkin hallituksessa laskelmoitaneen, että alv-korotuksesta tulee 500 miljoonaa lisää verotuloja. Toivottavasti kaupan lisäksi myös jokin muu taho puoltaisi verotuksen oikeudenmukaisuutta. Mikähän taho se olisi?
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Stefan Wallin puhuu säästöistä oikealla tavalla
Puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) säästöpuheet ovat todella uskomattoman mielenkiintoisia. Niin mielenkiintoisia ja yllättäviä, että aivan varmasti jotakin kauan odotettua alkaa myös tapahtua. Uuden Suomen mukaan Stefan Wallin nimittäin esittää näkemyksenään, että ”pyhiä lehmiä” ei nyt pidä olla kun mietitään säästökohteita. Ellei tämä ole vielä kyllin selvää puhetta, niin Wallin ilmaisee asian myös niin, että hallituspuolueiden pitää unohtaa tässä vaiheessa ”ideologiset silmälasinsa".
Toivottavasti Stefan Wallin tarkoittaa ”ideologialla” tässä jotakin sen tapaista kuin eturyhmäpolitikointi, puoluetaktikointi, itsekkyys, paikalleenjämähtäneisyys tai jotakin vastaavaa, eikä ideologiaa sinänsä. Sitähän kunnon poliitikon ei pidä unohtaa milloinkaan, kaikkein vähiten silloin kun joudutaan karsimaan.
Nytkö lopulta aletaan päästä eroon sellaisista ”ideologisista” jäänteistä, joista ei tähän asti olisi siis saanut oikein puhuakaan, Wallinin mainitsemista ”pyhistä lehmistä”.
Mutta mikäli Wallinin neuvot jäisivät vain tähän, kyse olisi lähinnä populismista, mutta hän onneksi ottaa esiin konkreettisia mahdollisia säästökohteita. Wallinin mukaan pois ei pidä sulkea etukäteen esimerkiksi ylimpien marginaaliverojen korottamista, tuloveroasteikkojen inflaatiotarkistuksista luopumista ja ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeudesta luopumista.
Kun Wallin on tehnyt näin hyvän avauksen, aivan varmasti moni mielellään täydentää listaa. Tuskin malttavat odottaa. Nyt pitää silittää, kun rauta on kuuma.
Yleensä säästöjä vaativissa puheenvuoroissa ei sanota mitään konkreettista. Jos sanotaankin, se paljastuu usein itsekkyyden motivoimaksi puheeksi ja hyväosaisten epämääräiseksi tyytymättömyydeksi ehkä omaan elämäänsä, tyyliin ”menestyviä ihmisiä ei kannusteta koskaan tarpeeksi, ei edes presidentti kannusta”. No voi voi, sanon minä näille marisijoille.
Stefan Wallin ei onneksi syyllisty yksioikoisuuteen tai tyypilliseen hyväosaisten kapinointiin. Lisäksi hän antaa säästöille myös ehdon. Säästöjen pitää olla taloudellisesti ja sosiaalisesti kestäviä niin, ettei siirretä taakkaa tuleville sukupolville. Jos tämän ottaa tosissaan, se on paljon se. Pelkäänpä vain, että innokkaimmat ja asioita liikaa yksinkertaistavat ”kirvesmiehet” unohtavat juuri tämän.
Toivottavasti mennään Wallinin mainitsemalla kestävällä linjalla, jottei meillä ole 20 vuoden päästä satoja tuhansia syrjäytyneitä.
Toivottavasti Stefan Wallin tarkoittaa ”ideologialla” tässä jotakin sen tapaista kuin eturyhmäpolitikointi, puoluetaktikointi, itsekkyys, paikalleenjämähtäneisyys tai jotakin vastaavaa, eikä ideologiaa sinänsä. Sitähän kunnon poliitikon ei pidä unohtaa milloinkaan, kaikkein vähiten silloin kun joudutaan karsimaan.
Nytkö lopulta aletaan päästä eroon sellaisista ”ideologisista” jäänteistä, joista ei tähän asti olisi siis saanut oikein puhuakaan, Wallinin mainitsemista ”pyhistä lehmistä”.
Mutta mikäli Wallinin neuvot jäisivät vain tähän, kyse olisi lähinnä populismista, mutta hän onneksi ottaa esiin konkreettisia mahdollisia säästökohteita. Wallinin mukaan pois ei pidä sulkea etukäteen esimerkiksi ylimpien marginaaliverojen korottamista, tuloveroasteikkojen inflaatiotarkistuksista luopumista ja ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeudesta luopumista.
Kun Wallin on tehnyt näin hyvän avauksen, aivan varmasti moni mielellään täydentää listaa. Tuskin malttavat odottaa. Nyt pitää silittää, kun rauta on kuuma.
Yleensä säästöjä vaativissa puheenvuoroissa ei sanota mitään konkreettista. Jos sanotaankin, se paljastuu usein itsekkyyden motivoimaksi puheeksi ja hyväosaisten epämääräiseksi tyytymättömyydeksi ehkä omaan elämäänsä, tyyliin ”menestyviä ihmisiä ei kannusteta koskaan tarpeeksi, ei edes presidentti kannusta”. No voi voi, sanon minä näille marisijoille.
Stefan Wallin ei onneksi syyllisty yksioikoisuuteen tai tyypilliseen hyväosaisten kapinointiin. Lisäksi hän antaa säästöille myös ehdon. Säästöjen pitää olla taloudellisesti ja sosiaalisesti kestäviä niin, ettei siirretä taakkaa tuleville sukupolville. Jos tämän ottaa tosissaan, se on paljon se. Pelkäänpä vain, että innokkaimmat ja asioita liikaa yksinkertaistavat ”kirvesmiehet” unohtavat juuri tämän.
Toivottavasti mennään Wallinin mainitsemalla kestävällä linjalla, jottei meillä ole 20 vuoden päästä satoja tuhansia syrjäytyneitä.
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Neuvooko Uusi Suomi esimerkiksi bloggaajilleen tällaista otsikointia?
Uusi Suomi otsikoi: ”HS kohusta AKT:ssa: Rädyllä ja Ahteella suhde”. Tuon otsikon nähtyäni tuli välittömästi olo, että kerrankin oikea salaliitto. Ihailua ja hiukan kateutta tuntien tuumasin, että kylläpä Hesari osaa tutkivan journalismin vaikean lajin ja löytää ne todelliset uutiset. Hienoa Hesarin kannalta. Ja tietysti olin innoissani, että voin jälleen lukea verkosta tällaisen jutun Uuden Suomen ansiosta.
Uuden Suomen varsinainen juttu sitten lässähti, kun ei muuta voinut. Sillä puhe olikin menneiden vuosien suhteesta.
Sortuiko itse Helsingin Sanomat rimanalitusotsikointiin, kuten Uuden Suomen otsikosta voisi kuvitella? Jos näin olisi, Uuden Suomen otsikointia voisi pitää jopa nerokkaana.
Eipä vihjaa Helsingin Sanomat harhaanjohtavasti otsikossaan, että suhde olisi meneillään. Päinvastoin Hesarin asiaan liittyvä otsikointi on latteaa, jos sitä vertaa otsikkoon jossa ratsastetaan suhteella. Hesarin otsikon perusteella en olisi edes lukenut kyseistä juttua. Kiitos Uudelle Suomelle, että luin, sillä Hesarin jutussa oli tasoa!
Uudella Suomella ja minulla ei edes voi olla niin sanottua suhdetta. Tämä huomautus siltä varalta, jos kylillä alkaisi kiertää kaikenlaisia juttuja (hehheh).
Uuden Suomen varsinainen juttu sitten lässähti, kun ei muuta voinut. Sillä puhe olikin menneiden vuosien suhteesta.
Sortuiko itse Helsingin Sanomat rimanalitusotsikointiin, kuten Uuden Suomen otsikosta voisi kuvitella? Jos näin olisi, Uuden Suomen otsikointia voisi pitää jopa nerokkaana.
Eipä vihjaa Helsingin Sanomat harhaanjohtavasti otsikossaan, että suhde olisi meneillään. Päinvastoin Hesarin asiaan liittyvä otsikointi on latteaa, jos sitä vertaa otsikkoon jossa ratsastetaan suhteella. Hesarin otsikon perusteella en olisi edes lukenut kyseistä juttua. Kiitos Uudelle Suomelle, että luin, sillä Hesarin jutussa oli tasoa!
Uudella Suomella ja minulla ei edes voi olla niin sanottua suhdetta. Tämä huomautus siltä varalta, jos kylillä alkaisi kiertää kaikenlaisia juttuja (hehheh).
lauantai 10. maaliskuuta 2012
Asunto-ongelma – puute luksusvuokra-asunnoista Helsingin keskustassa
Suomessa on monenlaisia asunto-ongelmia, ja erityisenä ongelmana on joko pula tarvetta vastaavista vuokra-asunnoista tai vuokrien korkeus. Nyt käsiteltävässä asunto-ongelmassa on kyse edellisestä eli vuokra-asuntopulasta siten, että on puute nimenomaan tarvetta vastaavista vuokra-asunnoista. Lisäksi tässä tapauksessa kyse on vieläpä aivan erityisestä ongelmasta.
Taloussanomat nimittäin kertoo, että kysyntää olisi (taaskin ilmeisesti Helsingin) ydinkeskustan asunnoista, joiden vuokra saisi olla jopa 10 000 euroa kuukaudessa. Viisi tuhatta ei olisi vuokra eikä mikään. Hinta ei kuulemma ratkaise, varsinkaan kun vuokralainen ei yleensä maksa vuokraansa itse.
Nämä vuokralaiset ovat yritysten johtoa, yrittäjiä, diplomaattikuntaa ja EU-virkamiehiä. Missä EU… Mielenkiintoinen toteamus Taloussanomien jutussa on, että esimerkiksi Euroopan kemikaaliviraston sijainti Helsingissä on lisännyt tällaisten asuntojen tarvetta. Tässä tapauksessa ilmeisesti siis kemikaalivirasto maksaa vuokran eli loppujen lopuksi sitä maksavat esimerkiksi suomalaiset. ”Sinä maksat”, kuten eräällä poliitikolla on tapana sanoa.
Toisaalta ei ole suurta merkitystä sillä, maksaako vuokran kemikaalivirasto vai sen työntekijä, sillä rahan alkuperä on sama. Olennaista on, että kyseessä on suuri rahamäärä arkijärjellä ajateltuna.
Tällaiset huippuedut ja huippuvuokrat merkitsevät myös sitä, että markkinat eivät toimi tai ainakin lakkaavat pian toimimasta. Jos esimerkiksi yrityksillä tai julkisen sektorin organisaatioilla on vara kustantaa kalliita luksusasuntoja, ne eivät ilmeisesti joudu kilpailemaan markkinoilla aidosti kansalaisten eduksi. Jos meillä lisäksi on yhä enemmän ylikalliita asuntoja, asuntomarkkinat käyvät todella hankaliksi tavallisille ihmisille. Hintataso nousee, kun joillakin on vara maksaa vaikka mitä, ja siihen suuntaanhan on koko ajan menty.
Taloussanomat nimittäin kertoo, että kysyntää olisi (taaskin ilmeisesti Helsingin) ydinkeskustan asunnoista, joiden vuokra saisi olla jopa 10 000 euroa kuukaudessa. Viisi tuhatta ei olisi vuokra eikä mikään. Hinta ei kuulemma ratkaise, varsinkaan kun vuokralainen ei yleensä maksa vuokraansa itse.
Nämä vuokralaiset ovat yritysten johtoa, yrittäjiä, diplomaattikuntaa ja EU-virkamiehiä. Missä EU… Mielenkiintoinen toteamus Taloussanomien jutussa on, että esimerkiksi Euroopan kemikaaliviraston sijainti Helsingissä on lisännyt tällaisten asuntojen tarvetta. Tässä tapauksessa ilmeisesti siis kemikaalivirasto maksaa vuokran eli loppujen lopuksi sitä maksavat esimerkiksi suomalaiset. ”Sinä maksat”, kuten eräällä poliitikolla on tapana sanoa.
Toisaalta ei ole suurta merkitystä sillä, maksaako vuokran kemikaalivirasto vai sen työntekijä, sillä rahan alkuperä on sama. Olennaista on, että kyseessä on suuri rahamäärä arkijärjellä ajateltuna.
Tällaiset huippuedut ja huippuvuokrat merkitsevät myös sitä, että markkinat eivät toimi tai ainakin lakkaavat pian toimimasta. Jos esimerkiksi yrityksillä tai julkisen sektorin organisaatioilla on vara kustantaa kalliita luksusasuntoja, ne eivät ilmeisesti joudu kilpailemaan markkinoilla aidosti kansalaisten eduksi. Jos meillä lisäksi on yhä enemmän ylikalliita asuntoja, asuntomarkkinat käyvät todella hankaliksi tavallisille ihmisille. Hintataso nousee, kun joillakin on vara maksaa vaikka mitä, ja siihen suuntaanhan on koko ajan menty.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)