ltalehti: Vihreiden Niinistö: Halla-aho-johtoisia persuja ei…

Halla-ahon puheenjohtajuusvoiton nostattamia tunnelmia selaillessani, Iltalehdessä tuli vastaan otsikko: ”Vihreiden Niinistö: Halla-aho-johtoisia persuja ei voida hyväksyä - -” Tässä kohtaa olin ihmeissäni, sillä päässäni otsikko jatkui luonnollisesti, sanojayhteydestä johtuen: ”oppositioon”.

Helsingin Sanomat kertoo Australian lehtien vaikeuksista

Helsingin Sanomat kertoo tuoreella tavalla, hyvä niin, tuulahduksena maailmalta, miten Suom Australiassa lehdet ovat vaikeuksissa, kun ensin tulivat yleisöä rohmuamaan ja kahmimaan ja sama toisin päin Google ja Facebook ja sitten muutama muu kansainvälinen tiedotusväline. Jälkimmäisten joukossa huomasin järkytyksekseni ja pöyristyksekseni myös Guardianin, siis Guardianin. Miten Guardiankin on lähtenyt rohmuamaan ja kahmimaan lukijoita ja käyttämään Australiaa kokeilualustanaan englanninkielisten lukijoiden rohmuamiseksi ja kahmimiseksi kansallisilta, mielenkiintoinen sana muuten tuo kansallinen näinä aikoina, riippumatto… mikä se sana nyt olikaan ja mikä sen asiallinen merkitys, tiedotusvälineiltä.

No, en tietenkään pöyristy tai järkyty enkä edes teeskentele sellaista sen johdosta, että jopa Guardian ja BBC pyrkivät valtaamaan markkinoita, mutta erityisesti niiden kohdalla se on mielenkiintoinen asia. Niistä ei tule ensimmäisenä mieleen aggressiivinen markkinoidenlaajennuspolitiikka.

Guardianhan pyytää verkkosivullaan (https://www.theguardian.com/international) lukijalta tukea hyvin nöyrästi. Se kertoo lukijalle, että toisin kuin monet muut he eivät ole pystyttäneet maksumuuria koska haluavat journalisminsa olevan mahdollisimman saavutettavaa kaikille. Lopuksi he pyytävät, että lukija tukisi lehteä 4,99 eurolla kuukaudessa. Pystyisikö suomalainen media tähän? Ehkä se nähtäisiin Suomessa riskialttiina hyppynä. Vaatisi ainakin asenne- ja näkökulmamuutosta medialta ottaa tuollainen lähestymistapa. Pelättäisiin luultavasti, että lukijat sen jälkeen pitäisivät vakiintunutta ja voimakasta lehteä onnettomana, arvostus vähenisi. Vai eikö sittenkään? Niin näyttää vaan Guardiankin olevan uhka mediajättien tapaan kansallisille tiedotusvälineille, nöyränäkin. Toki Guardian on laaja konserni käsittääkseni, kuten esimerkiksi Sanoma, joten voihan heillä olla monenlaista ansaintapolitiikkaa kansainvälisillä markkinoilla. Mutta silti, olisiko lehdelle sittenkään riskialtista ottaa äärimmäisen nöyrä lähestymistapa lukijaan ainakin yhtenä ansaintakeinona?

Mutta en noin muuten nosta Guardianiakaan muita korkeammalle, en todella. Pikemminkin tuo nöyrä pyyntö lukijalta on vain myönteinen yksittäinen ele.

Yhä useammin luen vain otsikot

Ei-sosiaalisen median osalta käsitykseni maailman asioista on yhä enemmän otsikoiden varassa. Se johtuu kahdesta seikasta. Ensinnäkin yleisesti juttutarjonnan lisääntyessä minusta on tullut niin pilalle hemmoteltu, että yhä enemmän selaan vain otsikoita mutta en lue muuta tekstiä. Ikään kuin söisin koko ajan karkkia, joka ei vaan jaksa säväyttää kuten sama karkki ennen. Toiseksi, hiukan ristiriitaisesti edelliseen nähden, niin sanottujen kovien tai kovahkojen maksumuurien lisääntyessä jätän yhä enemmän juttuja lukematta, koska en maksa. Nämä kaksi syytä liittyvät tietenkin toisiinsa, sillä ennen jopa kokonaisen lehden tilaaminen oli aivan erityinen juttu kun taas nykyään ei meinaa viitsiä lukea ilmaiseksi edes yksittäistä juttua vaikka otsikko olisi vähän räväkkäkin.

Mutta tuossa myöhemmin linkissä on jo sellainen juttu, että enpä olisi uskonut edes Ranskan vaalienaikaisesta menosta sellaista, mutta pakko se nyt on uskoa. Niinpä taidan lukea jutusta muutakin kuin otsikon, kunhan ensin juon kahvia, syön jotakin, käyn lenkillä ja vielä sen jälkeen ihmettelen muutaman tuttavan kanssa puhelimessa että hohhoijaa, kaikenlaista: (HS).

Halla-aho, 40 prosenttia

En ole minkään puolueen jäsen, en edes Perussuomalaisten. Mutta koska yhteiskunnallinen päätöksenteko ja moni yksityisempikin päätöksenteko on rakentunut nimenomaan puolueiden ympärille, niin on erittäin perusteltua ”huudella” puolueiden ulkopuolelta näkemyksiään joistakin puolueiden asioista. Tämä ulkopuolelta ”huutelemisen” oikeus koskee myös Perussuomalaisten ulkopuolisuutta.

Yksi kiinnostava puolueiden asia on puheenjohtajan valinta. En tietenkään voi äänestää siitä, mutta voin kuitenkin ilmaista ajatuksiani esimerkiksi vähälevikkisessä blogissani.

Jos Halla-ahon puheenjohtajuutta kannattaa Perussuomalaisten äänestäjistä 40 prosenttia ja seuraavaksi tulevan puheenjohtajuutta 26 prosenttia (HS), niin yritän tässä miettiä, miten asiaan voisi vaikka suhtautua.

40 on yllättävän suuri prosenttiosuus, ja myös ero ensimmäisen ja toisen välillä on yllättävän suuri, siihen nähden minkä käsityksen on ehkä saanut mediasta tähän mennessä. Tosin yllätys sattuu olemaan myönteinen omasta mielestäni. 40, vaikkapa 26:ta vastaan, on niin vahva luku äänestäjien keskuudessa, että se antaa erittäin hyvän pohjan puolueen kannatuksen säilymiselle vähintään nykyisensuuruisena. Siinä on siis yksi näkökulma asiaan, ja riittäköön se tällä kertaa täältä ulkopuolelta.

Työnhaku on kasvava ”ala”

Ennen työnhaku oli väline mahdollisen työpaikan löytymiseen, mutta jo pitkään se on ollut työnhakua työnhaun vuoksi, ja ilmiö vahvistuu koko ajan. Tältä tuntuu. Työnhausta on tullut kasvava sisällöntuotannon osa-alue, jolla pyörii suuri määrä neuvonantajia. Huomio kiinnittyy siihen, miten ja millaista sisältöä tuotetaan ja miten reippailta ja hyviltä sisällöntuottajilta näytetään. Sitä vastoin esimerkiksi 80-luvulla tuntui siltä, että työnhaku ei todellakaan ollut mikään toimiala, ei ainakaan omassa mielessä käynyt sellainen ajatus. Toki silloinkin fiksu oppilaitos saattoi laatia valmistuneille työnhakua varten tiiviin selostuksen siitä, millaisen ammatillisen koulutuksen henkilö on saanut ja mitä hän sen puolesta osaa. Silloinen ”työnhakusisällöntuotanto” oli tarkoituksenmukaista mutta ei itsetarkoituksellista.

Liittyen viime päivinä hallituksesta liikkeelle lähteneeseen työnhakureippailukeskusteluun, tuli mieleen, että aikanaan erään ammatin valmistumisvaiheessa me opiskelukaverit soittelimme usein yhteen menoon kiivaasti moneen paikkaan. Niinpä kerrankin minulle tai jollekulle muulle kävi niin, että välillä jo huomautettiin että sinähän soitit jo tuohon paikkaan. Sellaista tauotonta työpaikkatoivekonserttia siis silloin.

Noina aikoina kävi myös seuraava tapaus: Kun mahdollisia työpaikkoja selailin tyypillisesti puhelinluettelon keltaisilta tai muunvärisiltä sisuilta, niin nimen perusteella kiinnostavia olivat esimerkiksi yritykset, joiden nimessä oli sana ”system” tai "systems". Olin luultavasti tulkinnut saatua opetusta sen verran suppeasti ja kaikkitietävän innolla, että ”system” on ehdottomasti samaa sanaryhmää kuin silloinen sana ”atk”. Niinpä tulin kysyneeksi ohjelmoijan työtä yrityksestä, jonka nimessä oli sana "systems" mutta joka osoittautui aivan muun alan yritykseksi. En muista, mitä henkilö puhelimessa tarkkaan ottaen vastasi, mutta hän oli joka tapauksessa hyvin ystävällinen.

Jotkut toistavat ”viisautta”, että työnhaku on työttömän työtä. Ei ole, vaan niin työttömän kuin muidenkin työtä on työ, ihan yksinkertaisesti. Työnhaku on vasta ja vain hakemista, työn hakemista, ei mitään muuta. Ajatus työnhausta työnä on pelkästään tyhmä, siinä ei ole mitään viisautta, vaikka ilmeisesti niin sanova itse juuri niin ajattelee tai on ajattelevinaan näennäisviisaan kielikuvallisesti. Työnhakua ei pidä sekoittaa esimerkiksi siihen, kun myyntimies hakee asiakkaita, mikä kyllä on työtä sille myyntimiehelle. Tosin myyntimiehen suorittama asiakkaiden etsiminen ei ole myyntimiehen työnantajan toimiala, ellei yritys satu olemaan nimenomaan asiakkaidenhakuyritys. Ja paljonhan niitäkin on, ja yhä enemmän.

Emmanuel Macron yllättää, veikkaan

Pidän Emmanuel Macronin kannatuslukuja kummallisen korkeina Ranskan presidentinvaalia edeltävissä kyselyissä. Veikkaan, että ääniosuus laskee kyselyluvuista selvästi huomisessa äänestyksessä, joka on siis ensimmäinen kierros.

Marine Le Penin ääniosuus puolestaan luullakseni nousee hiukan verrattuna viimeaikaisiin kyselyihin. Tämä sillä perusteella, että hän on äänestyskohteena samaa tyyppiä kuin Brexit ja Trump, jonka kannatuksesta osa jää kyselyissä piiloon, mutta jota sitten kuitenkin äänestetään. Le Pen nousisi enemmänkin, mutta veikkaan, että Mélenchon vie häneltä hiukan ääniä. Mélenchonin luulen yltävän muutenkin hiukan parempaan tulokseen kyselyihin verrattuna, vaikka jo kyselyluvutkin ovat korkeita.

Macronin osalta on esimerkiksi ihmeellistä, että hänen jos kenen kuvittelisi olevan täydellinen some-persoona, siis sosiaalisen median yleisörakenteeseen vetoava, mutta some-luvut eivät ole siihen nähden läheskään odotetun suuruiset. Sitä vastoin Le Penin voisi olettaa olevan kaikkein vähiten some-yleisön koostumukseen vetoava, mutta hänen some-lukunsa ovat kaukana muiden edellä. Tosin Mélenchon on kirinyt vakuuttavasti todella korkealle niin sosiaalisessa mediassa kuin kannatusluvuissa.

Macronista vielä, että olen tulkinnut jotakin lehtijuttua sensuuntaisesti, että hän suhtautuisi elitistisesti äänestäjäkunnan ”harmaaseen massaan”. Toivottavasti en ole ymmärtänyt tai tulkinnut väärin. Mutta jos asia pitää paikkansa, niin oletan sen laskevan ääniosuutta vaaleissa.

Kun viittasin sosiaalisen median suosiolukuihin, niin eihän sosiaalinen media ole todellakaan äänestäjäkunta, mutta luulen sen heijastavan jotakin eli ennakoivan jotenkin myös todellista äänestystulosta.

Kun lukee kommentteja Ranskan vaalien asetelmasta, kommentit tuntuvat naiiveilta. Toistetaan, että kyselyjen valossa sitä ja tätä. Minusta yhä enemmän nämä yllätystekijöitä sisältävät vaalit ovat alkaneet tuntua siltä, että kyselyt ovat vinossa, ja että vaali yllättää, ja arvaan että (aina) tiettyyn suuntaan.

Veikkaankin nyt, että Ranskan presidentinvaalin huomisessa äänestyskierroksessa käy seuraavasti: Marine Le Pen saa 24 prosenttia äänistä, Emmanuel Macron putoaa 19 prosenttiin, Francois Fillon saa 20 prosenttia ja Jean-Luc Mélenchon 21 prosenttia.

Lopuksi: Ei ole mahdotonta sekään, että olisin väärässä.

Jean-Luc Mélenchon noussut vauhdilla Ranskan presidentinvaalikyselyissä

Ranskan presidentinvaalien kannatuskyselyissä Jean-Luc Mélenchonin suosio on kasvanut nopeasti. Hän on noussut neljän kärkeen, jossa erot eivät ole niin kovin suuret.

Kun Marine Le Pen ja Emmanuel Macron ovat pitäneet kyselyissä kärkisijoja ja kolmantena on ollut Francois Fillon, niin nyt tuntuu siltä, että Mélenchon voisi ohittaa ensinnäkin Fillonin, mutta Macroninkaan ohittaminen ei tunnu mahdottomalta. Myös sosiaalisessa mediassa Mélenchonin suosio näyttää kasvaneen rajusti.

Le Penin ensimmäisen kierroksen voittoa pidän hyvin selvänä asiana, varsinkin kun veikkaan hänen ääniosuutensa nousevan jopa useammallakin prosenttiyksiköllä kyselyihin verrattuna. Jos toisella kierroksella Marine Le Pen saa vastaansa Jean-Luc Mélenchonin, lopputulos on joka tapauksessa mielenkiintoinen vaikutuksiltaan.