sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Työnhaku on kasvava ”ala”

Ennen työnhaku oli väline mahdollisen työpaikan löytymiseen, mutta jo pitkään se on ollut työnhakua työnhaun vuoksi, ja ilmiö vahvistuu koko ajan. Tältä tuntuu. Työnhausta on tullut kasvava sisällöntuotannon osa-alue, jolla pyörii suuri määrä neuvonantajia. Huomio kiinnittyy siihen, miten ja millaista sisältöä tuotetaan ja miten reippailta ja hyviltä sisällöntuottajilta näytetään. Sitä vastoin esimerkiksi 80-luvulla tuntui siltä, että työnhaku ei todellakaan ollut mikään toimiala, ei ainakaan omassa mielessä käynyt sellainen ajatus. Toki silloinkin fiksu oppilaitos saattoi laatia valmistuneille työnhakua varten tiiviin selostuksen siitä, millaisen ammatillisen koulutuksen henkilö on saanut ja mitä hän sen puolesta osaa. Silloinen ”työnhakusisällöntuotanto” oli tarkoituksenmukaista mutta ei itsetarkoituksellista.

Liittyen viime päivinä hallituksesta liikkeelle lähteneeseen työnhakureippailukeskusteluun, tuli mieleen, että aikanaan erään ammatin valmistumisvaiheessa me opiskelukaverit soittelimme usein yhteen menoon kiivaasti moneen paikkaan. Niinpä kerrankin minulle tai jollekulle muulle kävi niin, että välillä jo huomautettiin että sinähän soitit jo tuohon paikkaan. Sellaista tauotonta työpaikkatoivekonserttia siis silloin.

Noina aikoina kävi myös seuraava tapaus: Kun mahdollisia työpaikkoja selailin tyypillisesti puhelinluettelon keltaisilta tai muunvärisiltä sisuilta, niin nimen perusteella kiinnostavia olivat esimerkiksi yritykset, joiden nimessä oli sana ”system” tai "systems". Olin luultavasti tulkinnut saatua opetusta sen verran suppeasti ja kaikkitietävän innolla, että ”system” on ehdottomasti samaa sanaryhmää kuin silloinen sana ”atk”. Niinpä tulin kysyneeksi ohjelmoijan työtä yrityksestä, jonka nimessä oli sana "systems" mutta joka osoittautui aivan muun alan yritykseksi. En muista, mitä henkilö puhelimessa tarkkaan ottaen vastasi, mutta hän oli joka tapauksessa hyvin ystävällinen.

Jotkut toistavat ”viisautta”, että työnhaku on työttömän työtä. Ei ole, vaan niin työttömän kuin muidenkin työtä on työ, ihan yksinkertaisesti. Työnhaku on vasta ja vain hakemista, työn hakemista, ei mitään muuta. Ajatus työnhausta työnä on pelkästään tyhmä, siinä ei ole mitään viisautta, vaikka ilmeisesti niin sanova itse juuri niin ajattelee tai on ajattelevinaan näennäisviisaan kielikuvallisesti. Työnhakua ei pidä sekoittaa esimerkiksi siihen, kun myyntimies hakee asiakkaita, mikä kyllä on työtä sille myyntimiehelle. Tosin myyntimiehen suorittama asiakkaiden etsiminen ei ole myyntimiehen työnantajan toimiala, ellei yritys satu olemaan nimenomaan asiakkaidenhakuyritys. Ja paljonhan niitäkin on, ja yhä enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti