Tähän asti nimenomaan sanomalehtiyhtiöiden liikevoitot ovat olleet hyvää tasoa, mutta nyt on alkanut kuulua ininää, että vaikeaa tulee olemaan jatkossa. Ansaintakeinot ovat kuulemma vähissä, kun on tapahtumassa tämä mediakulutuksen murros ja kun uuden kehittämisessä ei ole päästy edes alkuun. Ihmettelen kyllä taas. Mikä saamattomuus näitä perinteisesti niin mahtavia lehtiyhtiöitä ja kustannusyhtiöitä nyt on ruvennut vaivaamaan. Kaikkihan me olemme kuulleet jutut siitä, miten yksi suuri mediakonserni on menneinä vuosina lähestynyt muita vaikutusvaltaisia mediakonserneita esimerkiksi sen tiimoilta, että mitäs jos liityttäisiin EU:hun. On oikein yhdessä tuumin hoidettu tällainen Suomen nykyisyyteen ja tulevaisuuteen vaikuttava ”pikku juttu”. Suurin ilmoituksin on kampanjoitu tällaisten valtakunnan tason asioiden puolesta. Ja ilmeisesti edelleenkin on tällaista mahtipontista henkeä liikkeellä ties minkä asioiden puolesta, mutta sitten iskee saamattomuus, kun olisi laitettava kuntoon mediayhtiöiden omat ansaintamallit. Ei näytä onnistuvan sitten millään. Pelkkää näpertelyä sen sijaan on havaittavissa.
Jos media pystyy yhteistuumin, ja kai yksinkin, ajamaan valtakunnan tason suuria kysymyksiä, sen on pystyttävä sitäkin helpommin ajamaan ikiomia intressejään liiketoimintojensa suhteen. Nyt Sanoma-konsernin riittävän korkea henkilö ottakoon puheeksi Alma Median ja onkos niitä vielä muita kollegojen kanssa sen, että mitäs jos ensi maanantaihin mennessä tukittaisiin maksumuurit täydellisesti ja ruvettaisiin tekemään samalla niin koukuttavaa sisältöä, että yleisö ryntää maksumuurin toiselle puolelle vaikka millä hinnalla. Ei voi olla vaikeaa. Tämänhän pitäisi olla osakkeenomistajien mitä suurimman mielenkiinnon kohteena ja mediakonsernien hallitusten ja johtoryhmien erityisesti. Se on vain puheeksi otto mediatalojen kesken, ja ansaintapuoli on kunnossa sen jälkeen. Sisällön tason nostaminen, mikäli tarpeen, onnistuu kyllä, sillä onhan toimitusten käytössä palkattuina ja free-suhteessa vaikka kuinka paljon lahjakkaita hyvin koulutettuja ahkeria mediatyöntekijöitä. Kyllä siitä irtoaa.
Sekä sisältöasiat että tulovirta on siis saatavissa kuntoon. Mikä vielä mättää? Valta on täysin omissa käsissä. Päätätte vain.
Mutta mitä tekevät mediat ja kustannusyhtiöt sen sijaan, että keskittyisivät itseään lähimpänä oleviin asioihin oman tulovirtansa kannalta. En olisi todellakaan uskonut tässä veroparatiisien maassa, että ne suunnittelevat lehtien kierrättämistä Norjan ja Ahvenanmaan kautta välttääkseen pienen yhdeksän (9) prosentin arvonlisäveron (alv). Tähänkö on tultu. Uskomatonta, mutta toisaalta tämä on pysäyttävin talousuutinen aikoihin. Näitä lisää hei media. Jatkakaa tällä tiellä. Että oikein Norjan (Norge) tai Ahvenanmaan (Åland) kautta. Sana kierrätys saa samalla uuden merkityksen. Se tarkoittaa Ahvenanmaan kautta. Onko tässä nyt ihan vakavasti kyse siitä, että printtimedian loppumetreillä kokeillaan vielä tätä pienen arvonlisäveron (alv 9 %) kiertämistä, jotta vielä hetki selvittäisiin näiden verojen kanssa. Pitääkö minunkin paikallisesta S-marketista tullessani kiertää Ahvenanmaan kautta? Ei onnistu. Vielä kyllä ehkä jotenkin voisin sen omasta puolestani tehdäkin, mutta toisin kuin lehtien ruuan tuoreus kärsisi. No jos tarkkoja ollaan, niin ruuassa on nykyään pitkät säilyvyysajat, joten ei se nyt ihan siihenkään kaatuisi. Toistan muuten tässä vanhan ideani siitä, että pitäisi olla saatavilla ruuaksi kelpaavia lehtiä tai kirjoja. Nyt tämäkin idea saa uutta puhtia tuon Ahvenanmaa-kierrätyksen johdosta. Nämä ovat kuulkaa vakavia asioita.
Yrittäkää lehdet ryhdistäytyä, ja hallitus kanssa. Olisi pitänyt tehdä jo alun perin niin päin, että tilattaville paperilehdille täysi arvonlisävero (alv) ja sähköiseltä medialta kaikki vero pois vuosikausiksi ja sinne kehityspanokset, mutta ei kun tämäkin asia piti hoitaa väärin päin. Tämä, että verohuojennukset olisivat kuuluneet pikemminkin sähköiselle puolelle, ei ole pelkästään minun ajatukseni (en siis omi sitä), vaan olen lukenut samansuuntaisen mielipiteen myös jonkun toisen esittämänä.
Vielä yhteenvetona, että mediatalot nyt puhukaa keskenänne, että aloitatte kunnon maksumuurit välittömästi, nostatte sisällön tasoa siltä osin kuin on tarpeen ja keskitytte enemmän muuhun kuin siihen, kierrätetäänkö lehtiä Ahvenanmaan vai minkä arvonlisäveroparatiisin kautta.
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
tiistai 27. marraskuuta 2012
Uutisankoille haittavero – kui?
Olisikohan taas aika laajentaa veropohjaa. Mediasta löytyisi vielä kiristettävää poislukien blogit. Kokeillaan vaikka seuraavaa: Vuosittain jälkikäteen ikään kuin tilinpäätöksen omaisesti jokin pätevä raati arvioi merkittävien mediatalojen uutisankkatuotannon laajuuden menneeltä vuodelta. Tämän perusteella kullekin mediatalolle sitten määrätään haittavero tai sakko (miten vain) siltä vuodelta. Haittavero maksetaan valtiolle.
Valitettavasti tässä saattaa aluksi käydä niin, että median maksulliset käyttäjät maksavat lystin, jos mediatalot pyrkivät lisäämään haittaveron hintoihinsa. Mutta lopulta tiukka kilpailu alalla takaa, että mediamaksut ja tilausmaksut pysyvät ”kohtuudessa”. Lisäksi ennen pitkää käy niin, että median kulutus suuntautuu mahdollisimman uutisankkavapaisiin julkaisuihin. Ei myöskään ole vaaraa, että jonkin mediatoimijan poistuminen markkinoilta aiheuttaisi kilpailun puutteen tai tyhjiön, sillä aivan varmasti tilalle syntyy uusia kilpailijoita nopeasti. Ja onhan lopulta positiivisena tarkoituksena se, että mediatalot kehittyvät mahdollisimman uutisankkavapaiksi. Tarkoituksena ei siis ole ensisijaisesti jonkin mediatalon toimintaedellytysten heikentäminen.
Haittaveron mahdollisesti aiheuttamaa kustannuspainetta voidaan toki vähentää siten, että haittavero lasketaan tietyn vuotuisen uutisankkatuotannon ylittävältä osalta. Tämä olisi myös oikeudenmukaista ja kannustavaa.
Valitettavasti tässä saattaa aluksi käydä niin, että median maksulliset käyttäjät maksavat lystin, jos mediatalot pyrkivät lisäämään haittaveron hintoihinsa. Mutta lopulta tiukka kilpailu alalla takaa, että mediamaksut ja tilausmaksut pysyvät ”kohtuudessa”. Lisäksi ennen pitkää käy niin, että median kulutus suuntautuu mahdollisimman uutisankkavapaisiin julkaisuihin. Ei myöskään ole vaaraa, että jonkin mediatoimijan poistuminen markkinoilta aiheuttaisi kilpailun puutteen tai tyhjiön, sillä aivan varmasti tilalle syntyy uusia kilpailijoita nopeasti. Ja onhan lopulta positiivisena tarkoituksena se, että mediatalot kehittyvät mahdollisimman uutisankkavapaiksi. Tarkoituksena ei siis ole ensisijaisesti jonkin mediatalon toimintaedellytysten heikentäminen.
Haittaveron mahdollisesti aiheuttamaa kustannuspainetta voidaan toki vähentää siten, että haittavero lasketaan tietyn vuotuisen uutisankkatuotannon ylittävältä osalta. Tämä olisi myös oikeudenmukaista ja kannustavaa.
maanantai 26. marraskuuta 2012
Millainen kiinteistönvälittäjä pärjäisi, jos tulisi asuntolama?
Luin kiinteistönvälitysalan uutista vuodelta 2008. Siinä kerrottiin yt-neuvotteluista ja nopeista toiminnan muutoksista, kun asuntokauppa tuolloin väheni huomattavasti. Tuli mieleen kysymys, millainen kiinteistönvälitysyritys pärjäisi parhaiten, jos jälleen tulisi jonkinlainen pudotus hinnoissa tai asuntokauppojen määrässä. Mielestäni aika selkeä vastaus on, että sellainen joka on alun perinkin lähtenyt liikkeelle kulurakenteella, joka sopii myös tiukkaan markkinatilanteeseen. Luultavasti parhaiten selviytyisivät siis firmat, joissa resursseja käytetään tehokkaimmin ja jotka pystyvät tekemään välitystä matalimmilla välityspalkkiotasoilla.
perjantai 23. marraskuuta 2012
Maksumuurit ja digipaketit tervetulleita
Oletteko kuulleet, että Helsingin Sanomat (Hesari, HS) otti käyttöön maksumuurin. Niin laadukasta on tiedon tarjonta, että tietoa tästä ”muurin pystyttämisen” tapahtumasta on pitänyt toistaa, eikun monistaa, loputtomasti. Varsinkin Hesarin, mutta myös muiden lehtien, maksumuurikokeiluihin liittyen toisesta uutissijasta kilpaileekin sitten kaksi teemaa. Ensimmäisen on se että maksumuuri ei kuulemma pelasta lehtiä, ja toinen on se, miten maksumuuri murretaan tai kierretään. Niin ja kolmas teema on tietysti se, että voi voi kun maksumuuri on väärin ja paha.
Meille on syntynyt yhtäkkiä suorastaan erilaisten maksumuuriasiantuntijoiden ja –toimijoiden ammattikunta, kohta kokonainen maksumuuritoimiala. On maksumuurin rakentajat, maksumuurin rakentamisen asiantuntijat, maksumuurin murtamisen asiantuntijat, maksumuurin murtajat, maksumuurin poraajat ja maksumuurin kiertäjät. Sitten nykyammattinimikkeiden luonteeseen sopien meille muodostuu tietysti ajan oloon maksumuuritoiminnan koordinoijien joukko. Ja konsulttitoimistoja ja vaikka mitä syntyy aivan varmasti. Unohtuiko nyt joku?
Joskus kun muistaakseni Uusi Suomi kyseli, mitäs jos laitettaisiinkin maksulliseksi nämä jutut, niin ajattelin että onpas pöyhkeätä kun tällaista edes kysytään. Mutta enää en kovalla yrittämiselläkään pysty ärsyyntymään siitä, että maksumuuria pukkaa. Tai eihän sitä edes pukkaa, vaan hiljaista on vielä sillä alalla, mutta sopisi pukata. Antaa tulla vain lisää maksumuureja. Tämän sanon ihan aidosti enkä yhtään pottuilemalla. Mitä me teemme tällä hirveällä mitättömän tiedon määrällä. Parempi on, että turha tarjonta vähenee. Tuleepahan tiedolle jotakin arvoa, kun vähän maksaa. Kun googlaan ”maksumuuri”, arvatkaa haluanko että kymmenen ensimmäisen sivun hakutulokset ovat tyyliä ”HS pystytti maksumuurin”. Paitsi että siellä välissä on sitten tämä että kuinka siihen porataan reikä, ja muuta sälää.
Sanokaa nyt, pitäisikö minun olla pahoillani siitä, että en ole pahoillani maksumuureista. Aivan varmasti monen mielestä pitäisi. Onko jopa pyhäinhäväistys kehua maksumuureja? Kyllähän toki minua harmitti jossakin vaiheessa, kun Kauppalehden verkkoversiossa tuli vastaan tämä että no nyt voit jatkaa lukemista kunhan maksat. Olin lukenut siis sen tietyn määrän kuukauden aikana. No Keskisuomalaisen verkkoversiossa tuli vastaan jonakin päivänä digipakettimuuri, kun olisin lukenut jutun Henna Virkkusen suureksi väitetystä lainasta, ja sitten sen jälkeen kun klikkasin Pekkarisen talokaupan ”käänteestä” kertovaa juttua. Ihan vain vähän harmitti, että niiden lukeminen olisi edellyttänyt digipaketin maksamista. Mutta sitäkin enemmän ihailin Keskisuomalaisen bisnestajua, kun olivat osanneet juuri nämä kiinnostavat jutut laittaa maksumuurin taakse. Se oli todellakin taidokkaasti tehty.
Rakentakaa lehdet maksumuureja kiihtyvään tahtiin. Sitä tervehdin ilolla, ihailulla ja suurella mielenkiinnolla.
Tuli maksumuurivoivottelusta mieleen, että mikäs Ylellä sitten on vuoden 2013 alusta jos lehdillä on maksumuuri. Sille en löydä edes kielikuvaa. No nyt keksin jotakin sellaista, että jos lehtien osalta puhutaan maksumuurista, Ylen kohdalla voitaisiin puhua muurin sisälle joutumisesta. Siinähän se olikin, pankaa muistiin ja mainitkaa että minä olen sen keksinyt.
Tuo Yle tuli siitä mieleen, kun nyt nämä maksumuurin murtajat ja kiertäjät hihittelevät, että mitä väliä kun saman tiedon ja paljon enemmän saa Ylen sivulta.
Meille on syntynyt yhtäkkiä suorastaan erilaisten maksumuuriasiantuntijoiden ja –toimijoiden ammattikunta, kohta kokonainen maksumuuritoimiala. On maksumuurin rakentajat, maksumuurin rakentamisen asiantuntijat, maksumuurin murtamisen asiantuntijat, maksumuurin murtajat, maksumuurin poraajat ja maksumuurin kiertäjät. Sitten nykyammattinimikkeiden luonteeseen sopien meille muodostuu tietysti ajan oloon maksumuuritoiminnan koordinoijien joukko. Ja konsulttitoimistoja ja vaikka mitä syntyy aivan varmasti. Unohtuiko nyt joku?
Joskus kun muistaakseni Uusi Suomi kyseli, mitäs jos laitettaisiinkin maksulliseksi nämä jutut, niin ajattelin että onpas pöyhkeätä kun tällaista edes kysytään. Mutta enää en kovalla yrittämiselläkään pysty ärsyyntymään siitä, että maksumuuria pukkaa. Tai eihän sitä edes pukkaa, vaan hiljaista on vielä sillä alalla, mutta sopisi pukata. Antaa tulla vain lisää maksumuureja. Tämän sanon ihan aidosti enkä yhtään pottuilemalla. Mitä me teemme tällä hirveällä mitättömän tiedon määrällä. Parempi on, että turha tarjonta vähenee. Tuleepahan tiedolle jotakin arvoa, kun vähän maksaa. Kun googlaan ”maksumuuri”, arvatkaa haluanko että kymmenen ensimmäisen sivun hakutulokset ovat tyyliä ”HS pystytti maksumuurin”. Paitsi että siellä välissä on sitten tämä että kuinka siihen porataan reikä, ja muuta sälää.
Sanokaa nyt, pitäisikö minun olla pahoillani siitä, että en ole pahoillani maksumuureista. Aivan varmasti monen mielestä pitäisi. Onko jopa pyhäinhäväistys kehua maksumuureja? Kyllähän toki minua harmitti jossakin vaiheessa, kun Kauppalehden verkkoversiossa tuli vastaan tämä että no nyt voit jatkaa lukemista kunhan maksat. Olin lukenut siis sen tietyn määrän kuukauden aikana. No Keskisuomalaisen verkkoversiossa tuli vastaan jonakin päivänä digipakettimuuri, kun olisin lukenut jutun Henna Virkkusen suureksi väitetystä lainasta, ja sitten sen jälkeen kun klikkasin Pekkarisen talokaupan ”käänteestä” kertovaa juttua. Ihan vain vähän harmitti, että niiden lukeminen olisi edellyttänyt digipaketin maksamista. Mutta sitäkin enemmän ihailin Keskisuomalaisen bisnestajua, kun olivat osanneet juuri nämä kiinnostavat jutut laittaa maksumuurin taakse. Se oli todellakin taidokkaasti tehty.
Rakentakaa lehdet maksumuureja kiihtyvään tahtiin. Sitä tervehdin ilolla, ihailulla ja suurella mielenkiinnolla.
Tuli maksumuurivoivottelusta mieleen, että mikäs Ylellä sitten on vuoden 2013 alusta jos lehdillä on maksumuuri. Sille en löydä edes kielikuvaa. No nyt keksin jotakin sellaista, että jos lehtien osalta puhutaan maksumuurista, Ylen kohdalla voitaisiin puhua muurin sisälle joutumisesta. Siinähän se olikin, pankaa muistiin ja mainitkaa että minä olen sen keksinyt.
Tuo Yle tuli siitä mieleen, kun nyt nämä maksumuurin murtajat ja kiertäjät hihittelevät, että mitä väliä kun saman tiedon ja paljon enemmän saa Ylen sivulta.
tiistai 20. marraskuuta 2012
Missä viipyvät kiinteistönvälitysalan yritysjärjestelyt?
Milloinkohan kiinteistönvälitysalalla alkaa tapahtua? Tilanne on pysynyt kumman vakaana. On pari suurta välittäjää ja ketjua, ja sitten on paljon paikallisia yrityksiä. Miksi alalla ei tapahdu yrityskauppoja ja muita yritysjärjestelyjä? Eikö suuren välittäjän suuri asiakasverkosto olekaan niin houkutteleva etu alan yritykselle kuin luulisi? Jos olisin myymässä asuntoani ja jos miettisin välittäjän käyttöä, kääntyisin ensimmäisenä sellaisen välitysfirman puoleen, jolla on verkostoa (asiakkaita, välittäjiä) ympäri maata. Voisikin kuvitella, että jokin pääomasijoittaja pyrkisi muodostamaan paikallisista kiinteistönvälitysyrityksistä suuremman organisaation. Toinen mahdollisuus tietysti olisi, että paikalliset välittäjät itse pyrkisivät fuusioitumaan. Vai eivätkö ne halua yhdistyä tai tulla ostetuiksi edes hyvästä hinnasta? Oletan kuitenkin, että jossakin vaiheessa alalla tapahtuu kiinnostavia yritysjärjestelyjä.
Toisaalta kyllähän alalla paikallisesti on tapahtunut, kun Myyntiturva on tullut ravistelemaan lähinnä pääkaupunkiseudun kiinteistönvälitystä.
Toisaalta kyllähän alalla paikallisesti on tapahtunut, kun Myyntiturva on tullut ravistelemaan lähinnä pääkaupunkiseudun kiinteistönvälitystä.
lauantai 17. marraskuuta 2012
Apu ja Seura – olisivatko niin kiinnostavia että tilaisin?
Olen lukenut viikon sisällä yhteensä tusinan verran Seura- ja Apu-lehtien numeroita kirjastossa ja katsonut, mitä ne nykyään sisältävät. Onko niissä niin kiinnostavia juttuja, että voisin ajatella jopa tilaamista erittäin hyvällä tarjouksella, sillä silmällä niitä rupesin lueskelemaan. Numeroista, joita katsoin, mieleeni jäi erityisesti juttu Rainer Frimanista. Se oli oikein hyvä, mutta en muista kummassa lehdessä se oli. Toinen maininnan arvoinen lukemani juttu koski kehitysavun nurinkurisuutta, mutta en muista siitäkään kumpi lehti oli kyseessä. Olisi pitänyt panna mieleen, jotta kunnia mainittujen juttujen osalta olisi mennyt asianomaiselle lehdelle.
perjantai 16. marraskuuta 2012
Kirjasto olkoon kirjoja varten
Aiemminkin on ollut mielessäni kysymys, millainen olisi hyvä kirjasto ja lisäksi miten esimerkiksi Jyväskylän kirjastopalvelu pitäisi organisoida. Nyt asia tuli jälleen mieleen, kun luin Katriina Kajanneksen kirjoituksen Uuden Suomen Puheenvuoro-blogipalvelussa, http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/124566-tarvitaanko-kirjastoa.
Seuraavassa esitän siis oman näkemykseni. Millainen pitää kirjaston tilana olla? Kirjaston pitää olla sellainen, että kun sinne menee, edessä on vain hyllymetreittäin kirjoja eikä mitään muuta. Siitä syntyy miellyttävä mutta selkeä runsauden tunnelma. Kirjastoon ei pidä luoda viihtymistiloja, ajanvietetiloja, tietoliikennetiloja eikä mitään muuta kuin vain tiiviitä (ei ahtaita) kirjahyllykkörivistöjä. Kun poistetaan turha, voidaan panna rahaa runsaasti uusimpiin ja parhaimpiin kirjoihin. Tarkoitan tietokirjoja.
Vaikka haluankin kirjaston olevan uusimman kirjallisuuden vanhanaikaisesti "tunnelmallinen" kirjavarasto, kannatan sähköisen lukemisen nopeaa kehittymistä. Välineiden ja käyttöliittymien pitää olla käyttäjäystävällisiä. Ihminen kyllä tottuu nopeasti uusiin lukutapoihin. Kirjastotilat toimisivat siis tästä poikkeavina saarekkeina, joissa olisi vain vanhanaikaisesti kirjoja.
Kirjaston rakennuksena ja tilana ei myöskään pidä sisältää ylimääräistä arkkitehtonista kekseliäisyyttä, eikä sen tarvitse olla symboli jollekin (mille milloinkin), vaan kirjasto olkoon kirjasto.
Mikä olisi sitten oikea työnjako kunnan tai kaupungin pääkirjaston ja sivukirjastojen välillä? Etenkin kun taloustilanne on mikä on, riittäisi että lähi- tai sivukirjaston tilalla olisi palvelupiste jonne voi pyytää (varata) ja kaukolainata kirjoja muualta. Näinhän tekisin nykyäänkin, jos joutuisin lainaamaan esimerkiksi jonkin tietokirjan. Pyytäisin tai kaukolainaisin sen lähikirjastooni, ja se on hyvä asia että niin voi tehdä. Mutta jos joudutaan luopumaan vähitellen lähikirjastoista, eikö tuon asian voisi hoitaa jokin palvelupiste jollakin muulla nimellä kuin kirjasto. Se voisi olla esimerkiksi alueella jo mahdollisesti toimiva kunnan sivupalvelupiste. Mutta ”korvauksena” tästä voitaisiin puolestaan monipuolistaa lähipalvelupisteiden nykyisiä lehtivalikoimia.
Seuraavassa esitän siis oman näkemykseni. Millainen pitää kirjaston tilana olla? Kirjaston pitää olla sellainen, että kun sinne menee, edessä on vain hyllymetreittäin kirjoja eikä mitään muuta. Siitä syntyy miellyttävä mutta selkeä runsauden tunnelma. Kirjastoon ei pidä luoda viihtymistiloja, ajanvietetiloja, tietoliikennetiloja eikä mitään muuta kuin vain tiiviitä (ei ahtaita) kirjahyllykkörivistöjä. Kun poistetaan turha, voidaan panna rahaa runsaasti uusimpiin ja parhaimpiin kirjoihin. Tarkoitan tietokirjoja.
Vaikka haluankin kirjaston olevan uusimman kirjallisuuden vanhanaikaisesti "tunnelmallinen" kirjavarasto, kannatan sähköisen lukemisen nopeaa kehittymistä. Välineiden ja käyttöliittymien pitää olla käyttäjäystävällisiä. Ihminen kyllä tottuu nopeasti uusiin lukutapoihin. Kirjastotilat toimisivat siis tästä poikkeavina saarekkeina, joissa olisi vain vanhanaikaisesti kirjoja.
Kirjaston rakennuksena ja tilana ei myöskään pidä sisältää ylimääräistä arkkitehtonista kekseliäisyyttä, eikä sen tarvitse olla symboli jollekin (mille milloinkin), vaan kirjasto olkoon kirjasto.
Mikä olisi sitten oikea työnjako kunnan tai kaupungin pääkirjaston ja sivukirjastojen välillä? Etenkin kun taloustilanne on mikä on, riittäisi että lähi- tai sivukirjaston tilalla olisi palvelupiste jonne voi pyytää (varata) ja kaukolainata kirjoja muualta. Näinhän tekisin nykyäänkin, jos joutuisin lainaamaan esimerkiksi jonkin tietokirjan. Pyytäisin tai kaukolainaisin sen lähikirjastooni, ja se on hyvä asia että niin voi tehdä. Mutta jos joudutaan luopumaan vähitellen lähikirjastoista, eikö tuon asian voisi hoitaa jokin palvelupiste jollakin muulla nimellä kuin kirjasto. Se voisi olla esimerkiksi alueella jo mahdollisesti toimiva kunnan sivupalvelupiste. Mutta ”korvauksena” tästä voitaisiin puolestaan monipuolistaa lähipalvelupisteiden nykyisiä lehtivalikoimia.
keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Sanomalehti Keskisuomalainen, imagosi putosi silmissäni
Sanomalehti Keskisuomalainen (14.11.2012) kirjoittaa pääkirjoitussivullaan Jyväskylän imagosta. Lehti siteeraa Taloustutkimuksen selvitystä, jonka mukaan Jyväskylän imago on pudonnut viime vuosien kärkisijoilta nyt 18. sijalle. Selvityksessä on mukana 34 suurinta kaupunkia ja kuntaa.
Keskisuomalainen käy sitten realistisen tuntuisesti läpi Jyväskylän imagon luisumiseen johtaneita tekijöitä. Muun muassa pitkäaikaistyöttömyys nousee keskiöön samoin kuin kaupunkia vaivaavat talousongelmat. Ihan ok, varmaankin näin, en ainakaan väitä vastaan. Keskisuomalainen patistaakin kaupungin johtoa päättäväisyyteen ja valittaa, että kaupungin imagon kannalta merkittävät päätökset junnaavat.
Mutta sittenpä sanomalehti Keskisuomalainen suorittaa uskomattoman loikan. Onkohan tämä postmodernia vai mitä, en tiedä. Kun lehti ensin siis on todennut imagon luisumisen syinä nämä ikävät maanläheiset seikat kuten pitkäaikaistyöttömyys ja talousongelmat, niin nyt ystävämme Keskisuomalainen viitaten päätöksenteon jumittumiseen esittääkin, että konserttitalon aikaansaaminen olisi sitten esimerkki tällaisesta olennaisesta imagonkohotustoimenpiteestä.
Siis että kun imago-ongelman syyt ovat pitkäaikaistyöttömyyden ja talouspulmien kaltaisia juttuja, niin ongelman ratkaisutpa ovatkin konserttitalon pystyttämisen (ihmisineen ynnä muineen toki) kaltaisia investointeja. Onhan tällainen ehkä teoreettisesti mahdollista, enkä suoralta kädeltä väitäkään, että ratkaisukeino olisi aina syyn poisto, mutta kyllä nyt pomppasi kuitenkin pahasti. Jos asia kuitenkin näin olisi, kuten Keskisuomalainen esittää, asia vaatisi pitkän pohdinnan Keskisuomalaiselta.
Viisastelenpa aivan aiheellisesti sen verran, että varmastikaan Keskisuomalainen ei tarkoita, että konserttitalon tapainen investointi poistamalla (kuvitteellisesti) käyrätorvensoittajien tai trumpetistien pitkäaikaistyöttömyyden nostaisi Jyväskylän imagon entiseen loistoonsa. Konserttimuusikoiden pitkäaikaistyöttömyys ei varmaankaan ole ongelman ydin edes Keskisuomalaisen mielikuvissa.
Ajatteleeko Keskisuomalainen sitten niin, että konserttitalon tapainen laitos toisi Jyväskylään taloudellista toimintaa niin paljon välillisesti tai välittömästi, että siten lopulta päädyttäisiin kaupungin talouden tasapainottumiseen ja positiivisiin työllisyysvaikutuksiin ja sitä kautta myös imagon nousuun ja jälleen positiiviseen kehään? No hitostako minä sen tiedän, kun Keskisuomalainen ei kerro sitä edes riviensä välissä. Tällainen keskustelu on pirullista. Tämä on sellaista ikään kuin presidenttitasoista spekulointia ja tulkintaa. Samanlaista kuin että mitähän se presidentti tarkoitti kun sanoi niin ja niin. Vastauksen voi antaa vain ”presidentti”.
Jos siis kaikesta huolimatta Keskisuomalainen tai kuka tahansa on sitä mieltä, että konserttitalo (esimerkinomaisesti) korjaa sen, minkä arkinen pitkäaikaistyöttömyys (esimerkinomaisesti) on tuhonnut, niin Keskisuomalaisen tai kenen tahansa pitäisi kertoa viimeinkin miten. Eikä vielä sekään riitä, kun kyse on sellaisesta merkittävästä toimijasta kuin maakuntalehti Keskisuomalainen todella on. Vaan ongelmia ja keinoja pitää pohtia syvemmin. Okei nyt oli kyse imagosta ja sillä selvä, ei liikaa yhteen pääkirjoitukseen, mutta tätä pintaimagopuhetta on esiintynyt jo niin paljon, että nyt olisi aitoon keskusteluun paluun aika. Entä jos imago kohenisikin, niin mitäs sitten. Johtaako imagon nousu johonkin meitä kaupunkilaisia laaja-alaisesti hyödyttävään? Jos todella johtaa, hyvä on enkä pulise sitten sen enempää.
Jos kerran minä bloggaajana viitsin miettiä tällaista asiaa, voisi sanomalehti Keskisuomalainenkin. Mielestäni sillä olisi velvollisuus asemansa johdosta avata näkemyksiään, jotta lukija voisi seurata ajatuksenkulkua ja tehdä omat arvionsa. Ei riitä, että painavasti vain sanotaan että näin on, ja että uskokaa nyt, vaan pitää sanoa enemmän ja keskustella.
Toki Keskisuomalainen pääkirjoituksessaan esittää muutakin. Se puhuu esimerkiksi Keljonlahden voimalasta. Lisäksi se ottaa ihan kyllä rohkeasti kantaa Jyväskylän valtuustotyöhön ja johtamiseen. Tämä on sinänsä myönteistä, mutta uskomattoman vähäiseksi Keskisuomalainen jättää sittenkin niiden karujen talous- ja työttömyysongelmien pohdinnan. Itse asiassa sellaista en kirjoituksesta löydä. Kovin ylätasolla lehti liikkuu. Joskus voisi yleispohdinnan sijaan esittää myös parannuskeinoja sellaisiin inhottaviin kysymyksiin kuin budjettileikkaukset, rahoitus, toimintojen uudelleen organisointi, elinkeinopolitiikka ja vaikkapa pienimpänä pitkäaikaistyöttömyys.
Keskisuomalainen käy sitten realistisen tuntuisesti läpi Jyväskylän imagon luisumiseen johtaneita tekijöitä. Muun muassa pitkäaikaistyöttömyys nousee keskiöön samoin kuin kaupunkia vaivaavat talousongelmat. Ihan ok, varmaankin näin, en ainakaan väitä vastaan. Keskisuomalainen patistaakin kaupungin johtoa päättäväisyyteen ja valittaa, että kaupungin imagon kannalta merkittävät päätökset junnaavat.
Mutta sittenpä sanomalehti Keskisuomalainen suorittaa uskomattoman loikan. Onkohan tämä postmodernia vai mitä, en tiedä. Kun lehti ensin siis on todennut imagon luisumisen syinä nämä ikävät maanläheiset seikat kuten pitkäaikaistyöttömyys ja talousongelmat, niin nyt ystävämme Keskisuomalainen viitaten päätöksenteon jumittumiseen esittääkin, että konserttitalon aikaansaaminen olisi sitten esimerkki tällaisesta olennaisesta imagonkohotustoimenpiteestä.
Siis että kun imago-ongelman syyt ovat pitkäaikaistyöttömyyden ja talouspulmien kaltaisia juttuja, niin ongelman ratkaisutpa ovatkin konserttitalon pystyttämisen (ihmisineen ynnä muineen toki) kaltaisia investointeja. Onhan tällainen ehkä teoreettisesti mahdollista, enkä suoralta kädeltä väitäkään, että ratkaisukeino olisi aina syyn poisto, mutta kyllä nyt pomppasi kuitenkin pahasti. Jos asia kuitenkin näin olisi, kuten Keskisuomalainen esittää, asia vaatisi pitkän pohdinnan Keskisuomalaiselta.
Viisastelenpa aivan aiheellisesti sen verran, että varmastikaan Keskisuomalainen ei tarkoita, että konserttitalon tapainen investointi poistamalla (kuvitteellisesti) käyrätorvensoittajien tai trumpetistien pitkäaikaistyöttömyyden nostaisi Jyväskylän imagon entiseen loistoonsa. Konserttimuusikoiden pitkäaikaistyöttömyys ei varmaankaan ole ongelman ydin edes Keskisuomalaisen mielikuvissa.
Ajatteleeko Keskisuomalainen sitten niin, että konserttitalon tapainen laitos toisi Jyväskylään taloudellista toimintaa niin paljon välillisesti tai välittömästi, että siten lopulta päädyttäisiin kaupungin talouden tasapainottumiseen ja positiivisiin työllisyysvaikutuksiin ja sitä kautta myös imagon nousuun ja jälleen positiiviseen kehään? No hitostako minä sen tiedän, kun Keskisuomalainen ei kerro sitä edes riviensä välissä. Tällainen keskustelu on pirullista. Tämä on sellaista ikään kuin presidenttitasoista spekulointia ja tulkintaa. Samanlaista kuin että mitähän se presidentti tarkoitti kun sanoi niin ja niin. Vastauksen voi antaa vain ”presidentti”.
Jos siis kaikesta huolimatta Keskisuomalainen tai kuka tahansa on sitä mieltä, että konserttitalo (esimerkinomaisesti) korjaa sen, minkä arkinen pitkäaikaistyöttömyys (esimerkinomaisesti) on tuhonnut, niin Keskisuomalaisen tai kenen tahansa pitäisi kertoa viimeinkin miten. Eikä vielä sekään riitä, kun kyse on sellaisesta merkittävästä toimijasta kuin maakuntalehti Keskisuomalainen todella on. Vaan ongelmia ja keinoja pitää pohtia syvemmin. Okei nyt oli kyse imagosta ja sillä selvä, ei liikaa yhteen pääkirjoitukseen, mutta tätä pintaimagopuhetta on esiintynyt jo niin paljon, että nyt olisi aitoon keskusteluun paluun aika. Entä jos imago kohenisikin, niin mitäs sitten. Johtaako imagon nousu johonkin meitä kaupunkilaisia laaja-alaisesti hyödyttävään? Jos todella johtaa, hyvä on enkä pulise sitten sen enempää.
Jos kerran minä bloggaajana viitsin miettiä tällaista asiaa, voisi sanomalehti Keskisuomalainenkin. Mielestäni sillä olisi velvollisuus asemansa johdosta avata näkemyksiään, jotta lukija voisi seurata ajatuksenkulkua ja tehdä omat arvionsa. Ei riitä, että painavasti vain sanotaan että näin on, ja että uskokaa nyt, vaan pitää sanoa enemmän ja keskustella.
Toki Keskisuomalainen pääkirjoituksessaan esittää muutakin. Se puhuu esimerkiksi Keljonlahden voimalasta. Lisäksi se ottaa ihan kyllä rohkeasti kantaa Jyväskylän valtuustotyöhön ja johtamiseen. Tämä on sinänsä myönteistä, mutta uskomattoman vähäiseksi Keskisuomalainen jättää sittenkin niiden karujen talous- ja työttömyysongelmien pohdinnan. Itse asiassa sellaista en kirjoituksesta löydä. Kovin ylätasolla lehti liikkuu. Joskus voisi yleispohdinnan sijaan esittää myös parannuskeinoja sellaisiin inhottaviin kysymyksiin kuin budjettileikkaukset, rahoitus, toimintojen uudelleen organisointi, elinkeinopolitiikka ja vaikkapa pienimpänä pitkäaikaistyöttömyys.
tiistai 13. marraskuuta 2012
Hallitus ja kotiäidit
Helsingin Sanomat uutisoi, että pääministeri Katainen on saanut Ruotsin opintomatkalla idean pienten lasten äitien runsaammasta työelämään osallistumisesta. Ruotsissa nimittäin pienten lasten äitien työnteko on yleisempää kuin Suomessa. Taustalla on se, että Ruotsissa hyödynnetään enemmän osa-aikaisia työsuhteita kuin Suomessa, ja myös se, että sikäläinen työelämä joustaa paremmin perheen suhteen.
Katainen sanoo perustelukseen ajatukselleen sen, että esimerkiksi nuorten naisten nopeampi paluu työelämään parantaa naisten työmarkkina-asemaa. Perustelu on hyvä ainakin periaatteessa. Tosin pääministerin ideaa on kommentoitu aiheellisesti muun muassa niin, että Suomessa on työmarkkinatilanne tällä hetkellä vähän niin ja näin, että tiedoksi vain. Tosin ei kokoomus tässä asiassa yksin ole, sillä myös keskusta on jälleen keksinyt että pitäisi lisätä "työn tarjontaa". Tuohan on kapulakielta, josta minä en ymmärrä mitään (verkkoapilasta luin), mutta heitän arvauksen että hiukan samasta siinä on kyse kuin kokoomuksellakin. Eikun siis pääministerin kannanotossa on kyse loppujen lopuksi samasta kuin keskustan "työn tarjonnassa".
Mutta sitten se asia, josta varmasti nousee äläkkä sekä keskustelu- ja blogipalstoilla että kokoomuksessa itsessään. Nimittäin pääministerin mukaan on tarvetta käydä läpi perhetukia, jotta tuo pienten lasten äitien työmarkkinaosallisuus lisääntyisi. Tämä on vaarallinen mutta tietysti tahallinen lausunto Kataiselta näinä aikoina, kun provosointi on muotia. Tästä nousee meteli. Monella voi herätä kielteisiä mielleyhtymiä siitä, mitä pääministeri mahtaa tarkoittaa etuuksien läpikäynnillä.
Jo näytelmän alkuvaiheessa tulee käymään niin, että kokoomuksen nyt vuorostaan nuorisojärjestölle esitetään tiukka kysymys: ”Onko kokoomuksen aikuissiiven esittämä kanta myös nuorisojärjestön kanta?” Luulen, että tässä tilanteessa nuorisojärjestö irtisanoutuu kokoomuksen puheenjohtajan lausunnosta, tai sitten ei irtisanoudu.
Pitemmälle en ennusta, vaan toivon tosissani, että hallitus yrittäisi pitää itsensä koossa ja viedä esimerkiksi kuntauudistuksen ja Euroopan ja Suomen talouskriisit kunnialla loppuun. Etenkin kun näyttää siltä, että suurin oppositio on hallituksen sisällä ja puolueet (demarit kokoomusta) tökkivät toisiaan. Tässä tilanteessa kotiäitiulostulot vain häiritsevät turhaan isompia asioita. Ja jos kotiäitiasioihin on pakko puuttua, ajankohdan valintaan voisi kiinnittää huomiota. Uusia avauksia voidaan tuoda sitten, kun hallituksella on hiljaisempaa ja kun muutenkin on nousukausi (työllä kysyntää).
Katainen sanoo perustelukseen ajatukselleen sen, että esimerkiksi nuorten naisten nopeampi paluu työelämään parantaa naisten työmarkkina-asemaa. Perustelu on hyvä ainakin periaatteessa. Tosin pääministerin ideaa on kommentoitu aiheellisesti muun muassa niin, että Suomessa on työmarkkinatilanne tällä hetkellä vähän niin ja näin, että tiedoksi vain. Tosin ei kokoomus tässä asiassa yksin ole, sillä myös keskusta on jälleen keksinyt että pitäisi lisätä "työn tarjontaa". Tuohan on kapulakielta, josta minä en ymmärrä mitään (verkkoapilasta luin), mutta heitän arvauksen että hiukan samasta siinä on kyse kuin kokoomuksellakin. Eikun siis pääministerin kannanotossa on kyse loppujen lopuksi samasta kuin keskustan "työn tarjonnassa".
Mutta sitten se asia, josta varmasti nousee äläkkä sekä keskustelu- ja blogipalstoilla että kokoomuksessa itsessään. Nimittäin pääministerin mukaan on tarvetta käydä läpi perhetukia, jotta tuo pienten lasten äitien työmarkkinaosallisuus lisääntyisi. Tämä on vaarallinen mutta tietysti tahallinen lausunto Kataiselta näinä aikoina, kun provosointi on muotia. Tästä nousee meteli. Monella voi herätä kielteisiä mielleyhtymiä siitä, mitä pääministeri mahtaa tarkoittaa etuuksien läpikäynnillä.
Jo näytelmän alkuvaiheessa tulee käymään niin, että kokoomuksen nyt vuorostaan nuorisojärjestölle esitetään tiukka kysymys: ”Onko kokoomuksen aikuissiiven esittämä kanta myös nuorisojärjestön kanta?” Luulen, että tässä tilanteessa nuorisojärjestö irtisanoutuu kokoomuksen puheenjohtajan lausunnosta, tai sitten ei irtisanoudu.
Pitemmälle en ennusta, vaan toivon tosissani, että hallitus yrittäisi pitää itsensä koossa ja viedä esimerkiksi kuntauudistuksen ja Euroopan ja Suomen talouskriisit kunnialla loppuun. Etenkin kun näyttää siltä, että suurin oppositio on hallituksen sisällä ja puolueet (demarit kokoomusta) tökkivät toisiaan. Tässä tilanteessa kotiäitiulostulot vain häiritsevät turhaan isompia asioita. Ja jos kotiäitiasioihin on pakko puuttua, ajankohdan valintaan voisi kiinnittää huomiota. Uusia avauksia voidaan tuoda sitten, kun hallituksella on hiljaisempaa ja kun muutenkin on nousukausi (työllä kysyntää).
Vahvoja kuntia helposti
17 suurimman kunnan yhteenlaskettu asukasmäärä on 2,5 miljoonaa, joten ei pitäisi olla vaikeaa muodostaa vahvoja kuntia lopuillekin aivan luontevasti ja järkevästi. Järkevyys ja luontevuus määräytyy siitä, miten alueen työssäkäynti ja asiointi suuntautuvat. Tämähän tosin onkin jo kaikille selvää.
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Lentoyhtiö vai lehtiyhtiö?
Tein havainnon, että Nordnet Blogin viimeisimmän merkinnän nimi on ”Lentoyhtiöiden tulevaisuus usvainen”. Tosiaan usvainen, voiko lentoliiketoiminnasta osuvampaa kielikuvaa käyttää. Ohitin kuitenkin jutun, sillä nuo Finnairit, SASsit ynnä muut eivät kiinnosta. Ne ovat usvaisia aloja. Hetken kuluttua luin uudestaan, että otsikkohan on ”Lehtiyhtiöiden tulevaisuus usvainen”, ja jopas muuttui suhtautumiseni. Luin kirjoituksen välittömästi, ja se oli, ja on edelleen, kiinnostava. http://nordnetblogi.fi/lehtiyhtioiden-tulevaisuus-usvainen/
Tulin siis tehneeksi itselläni eläinkokeen, joka lahjomattomasti paljasti kumpi teemoista on kiinnostavampi, lentoyhtiöiden vai lehtiyhtiöiden tulevaisuus. Toisaalta, jos aiheena olisi bussiyhtiöiden tulevaisuus, lukisin kyllä sen. Mikähän siinäkin on? Kuitenkin tuo media kokonaisuutenakin on aina sellainen kestokiinnostava aihe, ei vain lehtiyhtiöiden tai lehden tulevaisuuden osalta.
Havaintoasiantuntijoilla on varmaankin ehdotuksia siitä, miksi luin otsikon väärin.
Tulin siis tehneeksi itselläni eläinkokeen, joka lahjomattomasti paljasti kumpi teemoista on kiinnostavampi, lentoyhtiöiden vai lehtiyhtiöiden tulevaisuus. Toisaalta, jos aiheena olisi bussiyhtiöiden tulevaisuus, lukisin kyllä sen. Mikähän siinäkin on? Kuitenkin tuo media kokonaisuutenakin on aina sellainen kestokiinnostava aihe, ei vain lehtiyhtiöiden tai lehden tulevaisuuden osalta.
Havaintoasiantuntijoilla on varmaankin ehdotuksia siitä, miksi luin otsikon väärin.
lauantai 10. marraskuuta 2012
Koulutusvapaa, toimintapäivä ja muu kantapään kautta oppiminen
Kävin jälleen Demokraatti-lehden nettiversiossa, kun siellä on aina niin värikkäitä kannanottoja ja virkeitä juttuja. Nytkään ei ollut turha käynti. Silmiini osui pääkirjoitus ”koulutuspäivistä”. http://www.demari.fi/politiikka/paakirjoitukset/8620-koulutuspaivat-koettelevat-liittojen-karsivallisyytta
Aihe näyttää pysyvän kuumana, ja vuoden loppua kohden tunteet vain kuumenevat.
En tällä kertaa itse vatvo aihetta sen kummemmin, vaan otan tuosta tämänkertaisesta löydöstäni esille herkkupalan jota oikein tyrkytetään tarjottimella. Pääkirjoituksessa nimittäin muun muassa todetaan, että SAK:n liitoissa tuumataan koulutuspäiväkysymyksestä seuraavaan tapaan:
Loppukevennyksenä tunnustan, että Demokraatin pääkirjoitus meinasi johtaa minut harhaan. Nyt vasta tajusin, että siinähän käytetään ilmaisua koulutuspäivät. Aloin ihmetellä, että hetkinen, mikä sana tämä on. Sitten havaitsin, että sitä on alettu käyttää yhä yleisemmin erityisesti ammattiliittojen kommenteissa. Tosin kyllä muuallakin. Hei nyt, ei mitkään koulutuspäivät vaan koulutusvapaa. Kun kerran on keksitty täsmällinen työmarkkinasana koulutusvapaa, olisi mukava käyttää sitä eikä kulunutta markkinointihenkistä puuroilmaisua koulutuspäivät.
Aihe näyttää pysyvän kuumana, ja vuoden loppua kohden tunteet vain kuumenevat.
En tällä kertaa itse vatvo aihetta sen kummemmin, vaan otan tuosta tämänkertaisesta löydöstäni esille herkkupalan jota oikein tyrkytetään tarjottimella. Pääkirjoituksessa nimittäin muun muassa todetaan, että SAK:n liitoissa tuumataan koulutuspäiväkysymyksestä seuraavaan tapaan:
Jos ei tule koulutuspäiviä, tulee toimintapäiviä.Jospa tuo Demokraatin pääkirjoituksessa esitetty sitaatti enteilisi sitä, että lopultakin tekemällä oppimisen idea siirtyisi juhlapuheista työmarkkinapöytiin. ”Oppimista toiminnan kautta”, voisi joku sanoa.
Loppukevennyksenä tunnustan, että Demokraatin pääkirjoitus meinasi johtaa minut harhaan. Nyt vasta tajusin, että siinähän käytetään ilmaisua koulutuspäivät. Aloin ihmetellä, että hetkinen, mikä sana tämä on. Sitten havaitsin, että sitä on alettu käyttää yhä yleisemmin erityisesti ammattiliittojen kommenteissa. Tosin kyllä muuallakin. Hei nyt, ei mitkään koulutuspäivät vaan koulutusvapaa. Kun kerran on keksitty täsmällinen työmarkkinasana koulutusvapaa, olisi mukava käyttää sitä eikä kulunutta markkinointihenkistä puuroilmaisua koulutuspäivät.
perjantai 9. marraskuuta 2012
Olisiko 70 prosentin lainakatto hyvä?
Jos Helsingin lähiössä vuonna -86 muutaman vuoden ikäinen saunaton pienehkö kaksio maksoi 250 000 markkaa, sama asunto tyydyttävässä kunnossa hiukan ajanmukaistetussa talossa maksaa nyt noin 120 000 euroa. Jos sen sijaan nyt ostaa vain muutaman vuoden ikäisen samankokoisen asunnon samasta lähiöstä, hinta on 200 000 euroa. Tällöin tosin myös varustustaso sekä asunnossa että talossa on ”korkeampi” saunoineen, pintoineen ja muineen.
Vuonna -86 asuntosäästäjän piti koota omaa rahaa 250 000 markan asuntoon vähintään 50 000 markkaa. Tuota vain 20 prosentin omarahoitusta pankit mainostivat näkyvästi. Se oli niin kuin juhlaa nääs. Todellisessa asunnon hankintatilanteessa se oli kuitenkin ennen kaikkea omarahoituslattia, eli 80 prosenttia oli lainakatto.
200 000 euron asunnosta 20 prosentin omarahoitusosuus olisi 40 000 euroa. Sitä voi verrata 50 000 markkaan vuonna -86. Tosin kuten sanoin tuo 50 000 ei riittänyt silloinkaan käytännössä. Onko 40 000 euroa paljon vai vähän, sitä voi kukin miettiä itse esimerkiksi suhteessa ammatissaan aloittelevan palkkaan.
Jos pankit saavat tahtonsa läpi ja lainakatto pysyy mahdollisimman lähellä 100 prosenttia, tulee mieleen seuraavanlainen kehityskulku: asuntojen hinnat vain nousevat ja lainakatto on entistäkin "mahdottomampi" asia, kunnes jostakin syystä hinnat tulevat vastaavasti kovaa alas.
Vuonna -86 asuntosäästäjän piti koota omaa rahaa 250 000 markan asuntoon vähintään 50 000 markkaa. Tuota vain 20 prosentin omarahoitusta pankit mainostivat näkyvästi. Se oli niin kuin juhlaa nääs. Todellisessa asunnon hankintatilanteessa se oli kuitenkin ennen kaikkea omarahoituslattia, eli 80 prosenttia oli lainakatto.
200 000 euron asunnosta 20 prosentin omarahoitusosuus olisi 40 000 euroa. Sitä voi verrata 50 000 markkaan vuonna -86. Tosin kuten sanoin tuo 50 000 ei riittänyt silloinkaan käytännössä. Onko 40 000 euroa paljon vai vähän, sitä voi kukin miettiä itse esimerkiksi suhteessa ammatissaan aloittelevan palkkaan.
Jos pankit saavat tahtonsa läpi ja lainakatto pysyy mahdollisimman lähellä 100 prosenttia, tulee mieleen seuraavanlainen kehityskulku: asuntojen hinnat vain nousevat ja lainakatto on entistäkin "mahdottomampi" asia, kunnes jostakin syystä hinnat tulevat vastaavasti kovaa alas.
lauantai 3. marraskuuta 2012
Keskisuomalainen: ”Ylämyllyjärvellä kerättiin adressi”
Sanomalehti Keskisuomalainen (2.11.2012) uutisoi (siinä teki hyvin), että Ylämyllyjärvellä (Jyväskylää) vastustetaan mielenterveyskuntoutujien asuinyksikköä adressilla, joka toimitetaan kaupunkirakennelautakunnalle.
Keskisuomalaisen uutisessa kerrotaan, että adressin allekirjoittaneiden mielestä mielenterveyskuntoutujien asuinyksikkö ei sovellu alueelle, joka on suunniteltu ja rakennettu pientaloalueeksi. Lisäksi asukkaiden mukaan on ollut yleinen käsitys, että asuinyksikölle haettu (rakentajan lupahakemus vireillä) tontti on kaavoitettu sen tyyppiseen toimintaan (”avoin toiminta”) kuin esimerkiksi päiväkoti. Niinpä heidän mielestään alueelle talojaan rakentavat ovat tulleet harhaanjohdetuiksi.
Kuten edellä olevasta (uutisreferoinnistani) on hoksattavissa, esimerkiksi päiväkoti kävisi mutta mielenterveyskuntoutujien asuinyksikkö ei. Ihan vain välihuomautuksena totean, että myös päiväkoteja on kuulemma vastustettu ainakin jossakin ainakin 1980-luvulla.
Oletetaan nyt ylämyllyjärveläisten perustelujen mukaisesti, että yleisen käsityksen mukaan tontti on kaavoitettu avoimelle toiminnalle kuten esimerkiksi päiväkodille. Mikä siinä nyt sitten asukkaiden mielestä mättää, että tontille onkin ehkä tulossa mielenterveyskuntoutujien asuinyksikkö eikä tämä päiväkoti esimerkiksi? Entä jos siihen oltaisiinkin tekemässä viihtyisää puistoa? Tuntuisiko silloin, että teitä ylämyllyjärveläsiä olisi johdettu harhaan alun perin? Mikä olisi sellainen rakennelma tuolla tontilla, jonka te iloisesti hyväksyisitte siihen päiväkodin sijaan ja mikä juuri siitä tekisi hyväksyttävän verrattuna mielenterveyskuntoutujien asuinyksikköön? Mitkä muut tontinkäyttöhankkeet kuin asuinyksikkö olisivat sellaisia, joiden kohdalla te ylämyllyjärveläiset reagoisitte samoin kuin asuinyksikön kohdalla? Eli mikä tässä varsinaisesti kiikastaa?
Vielä ovat varmaan hyvässä muistissa menneiden kuntavaalien vaalimainokset, joissa puhuttiin suureen ääneen mutta lämpimästi hyvistä teoista tasa-arvoisten syrjäytymättömien ihmisten kylissä lähipalveluiden, lähiruoan ja lähimmäisten läheisyydessä toisistamme välittäen monimuotoisesti ilman syrjintää.
Voisitteko te adressin allekirjoittaneet siellä Ylämyllyjärvellä luoda facebookiin sivun adressihankkeenne ympärille? Eikö se olisi hyvä keino hankkia asiallenne ”suuren yleisön” tuki. Se toisi lisäymmärrystä tähän juttuun.
Olen jyväskyläläinen, ja varmaan siksikin minua kiinnostaa millainen ”yhteisö” tästä kaupungista on tulossa.
Keskisuomalaisen uutisessa kerrotaan, että adressin allekirjoittaneiden mielestä mielenterveyskuntoutujien asuinyksikkö ei sovellu alueelle, joka on suunniteltu ja rakennettu pientaloalueeksi. Lisäksi asukkaiden mukaan on ollut yleinen käsitys, että asuinyksikölle haettu (rakentajan lupahakemus vireillä) tontti on kaavoitettu sen tyyppiseen toimintaan (”avoin toiminta”) kuin esimerkiksi päiväkoti. Niinpä heidän mielestään alueelle talojaan rakentavat ovat tulleet harhaanjohdetuiksi.
Kuten edellä olevasta (uutisreferoinnistani) on hoksattavissa, esimerkiksi päiväkoti kävisi mutta mielenterveyskuntoutujien asuinyksikkö ei. Ihan vain välihuomautuksena totean, että myös päiväkoteja on kuulemma vastustettu ainakin jossakin ainakin 1980-luvulla.
Oletetaan nyt ylämyllyjärveläisten perustelujen mukaisesti, että yleisen käsityksen mukaan tontti on kaavoitettu avoimelle toiminnalle kuten esimerkiksi päiväkodille. Mikä siinä nyt sitten asukkaiden mielestä mättää, että tontille onkin ehkä tulossa mielenterveyskuntoutujien asuinyksikkö eikä tämä päiväkoti esimerkiksi? Entä jos siihen oltaisiinkin tekemässä viihtyisää puistoa? Tuntuisiko silloin, että teitä ylämyllyjärveläsiä olisi johdettu harhaan alun perin? Mikä olisi sellainen rakennelma tuolla tontilla, jonka te iloisesti hyväksyisitte siihen päiväkodin sijaan ja mikä juuri siitä tekisi hyväksyttävän verrattuna mielenterveyskuntoutujien asuinyksikköön? Mitkä muut tontinkäyttöhankkeet kuin asuinyksikkö olisivat sellaisia, joiden kohdalla te ylämyllyjärveläiset reagoisitte samoin kuin asuinyksikön kohdalla? Eli mikä tässä varsinaisesti kiikastaa?
Vielä ovat varmaan hyvässä muistissa menneiden kuntavaalien vaalimainokset, joissa puhuttiin suureen ääneen mutta lämpimästi hyvistä teoista tasa-arvoisten syrjäytymättömien ihmisten kylissä lähipalveluiden, lähiruoan ja lähimmäisten läheisyydessä toisistamme välittäen monimuotoisesti ilman syrjintää.
Voisitteko te adressin allekirjoittaneet siellä Ylämyllyjärvellä luoda facebookiin sivun adressihankkeenne ympärille? Eikö se olisi hyvä keino hankkia asiallenne ”suuren yleisön” tuki. Se toisi lisäymmärrystä tähän juttuun.
Olen jyväskyläläinen, ja varmaan siksikin minua kiinnostaa millainen ”yhteisö” tästä kaupungista on tulossa.
perjantai 2. marraskuuta 2012
Jyväskylän uudet valtuutetut ja talouden tasapainotus
Yle on hyödyntänyt kuntavaalikoneensa vastauksia käyttäjän iloksi. Jos haluan katsoa Jyväskylän osalta, miten vaikkapa kokoomusehdokkaat kokonaisuutena (siis ne jotka ovat vastanneet) ovat vastanneet kuhunkin vaalikonekysymykseen, valitsen Ylen sivulla kunnaksi Jyväskylän ja puolueeksi kokoomuksen. Tällä tavalla voin nähdä ikään kuin kokoomuslaisen ehdokasjoukon (vastanneiden) vastausprofiilin. Tieto on vieläpä eritelty niin, että samalla näkyy sekä valittujen että valitsematta jääneiden ”vastausprofiilit” (http://yle.fi/uutiset/tata_mielta_uudet_valtuutetut_ovat/6352102
).
Eri puolueiden vertailu usean kysymyksen osalta on työlästä eikä anna sittenkään kovin selkeää kuvaa, mutta Ylen vaalikoneessa on kysymys, joka yksinäänkin kertoo paljon, melkeinpä kaiken. Tähän kysymykseen annetut vastaukset osoittavat ainakin meikäläiselle, että talouden ongelmiin ei uskalla tosissaan ja realismilla tarttua uusikaan valtuusto.
Tuo Ylen kuntavaalikoneen kysymys numero 15 kuuluu seuraavasti:
Kun vastaajana on Jyväskylässä ehdolla oleva henkilö, kysymyksen sana ”kunnassasi” tarkoittaa tietysti Jyväskylää. Ei siis tarkoiteta jotakin yleiskuntaa vaan ehdokkaan omaa kuntaa. Toiseksi menojen ja tulojen tasapainottamisella minä ainakin ymmärrän sitä, että tasapainotetaan tällä hetkellä epätasapainossa olevia menoja ja tuloja. On siis olemassa kunnan talouden epätasapaino, joka pitää korjata. Lisäksi kun puhutaan kunnan menojen ja tulojen epätasapainosta, se kuulostaa minusta pikemminkin pikaista korjausta vaativalta ilmiöltä kuin pitkän ajan visiointihankkeelta. Ja viimeistään kun kyse tässä tapauksessa on Jyväskylän kaupungin tulojen ja menojen epätasapainosta, korjaustoimien aikajänne on käsittääkseni alkava valtuustokausi.
Kysymyksen numero 15 vastausvaihtoehdot ovat seuraavanlaiset (ei sanatarkka lainaus):
- karsittava palveluja
- korotettava tai otettava käyttöön uusia palvelumaksuja
- korotettava veroja
- myytävä omaisuutta
- kehitettävä elinkeinotoimintaa
- lisää velkaa.
Käsitellään ensiksi helpot jutut pois alta. Ääripäitä vastausten suhteen ovat kokoomus ja vasemmistoliitto. Kokoomusehdokkaat karsisivat palveluita ja korottaisivat palvelumaksuja enemmän kuin muiden puolueiden ehdokkaat. Tämä koskee siis koko ajan Jyväskylää, sillä juuri siitä olen kiinnostunut itse. Demarit ja vasemmistoliittolaiset puolestaan korottaisivat kunnallisveroa ”innokkaammin” kuin muiden puolueiden ehdokkaat. Erityisesti vasemmistoliiton porukassa tämä keino on vahvassa ”suosiossa”. Kokoomus nostaisi veroja kitsaammin kuin muiden puolueiden ehdokkaat.
Edellä todettu yleisero puolueiden välillä on oikeastaan itsestään selvää alkusoittoa, mutta seuraavaksi tulee esille käsittämätön seikka, kun ottaa huomioon että Jyväskylällä on tarve saada menot ja tulot tasapainoon nopeasti. Valituiksi tulleet ehdokkaat (vastanneet) kautta puoluekentän (suurimmat ryhmät) ovat nimittäin sitä mieltä, että talouden tasapainoon saattamisessa ylivoimaisesti tärkein annetuista keinovaihtoehdoista on elinkeinotoiminnan kehittäminen.
Miettikääpä, onko elinkeinotoiminnan kehittäminen realistinen tasapainotuskeino, kun on kiireinen tilanne. Elinkeino- ja yritystoiminnan kehittäminenhän on pitkän ajan kehittämistyötä, jolla rakennetaan yrityksille sellaisia edellytyksiä että ne kiinnostuvat laajentamaan toimintaansa Jyväskylässä. Eikö järjestys ole se, että ensiksi Jyväskylän kiireiset taloushaasteet (käytän tätä tylsää sanaa) pitää korjata minkä jälkeen nykyiset ja uudet yritykset kiinnostuvat laajentamaan Jyväskylässä. Yritystoiminnan avullahan ei tasapainoteta eli korjata tasapaino-ongelmia, vaan ruvetaan rakentamaan tai kasvatetaan edelleen sitä hyvää mitä jo on. Elinkeinotoiminnan kehittämisen avulla laajennetaan ja lisätään entisestään jyväskyläläisten työllisyyttä ja tuloja.
Toiseksi eihän elinkeinotoiminnan kehittäminen ole mikään vasta tiukan paikan tullen hihasta vedettävä kortti, vaan sitähän on tehty vuosikymmenet kaikissa kunnissa. Se ei ole erityistoimi, jolla korjataan erityisongelmia.
Joskus vaalikoneissa on ollut myös sellainen vaihtoehto nimenomaan kunnan tulojen lisäämiseksi kuin hyvien veronmaksajien houkutteleminen (jotakin sinne päin ainakin). Tämä vaihtoehto on myös saanut aina ehdokkailta suuren suosion. Tässä on kyse ihan samasta, tai vielä pahemmasta, epärealismista. Kaikki kunnathan haluaisivat näitä hyviä veronmaksajia moninkertaisesti enemmän, kuin niitä on olemassa eli tarjolla. Nämä ovat osoituksia vain siitä, että uskalluksen puutteessa tartutaan mahdottomiin tai tilanteeseen sopimattomiin hätäkeinoihin. Kyseisten keinojen houkuttelevuus on siinä, että ne eivät ole mistään pois, mutta sen sijaan jos menee ehdottamaan vaikkapa palveluiden karsimista, niin ilmeisesti ei ole toivoakaan tulla valituksi.
Elinkeinotoiminnan kehittämisen osuus kaikista tasapainotusvaihtoehdoista oli lähes kaikilla suurimmilla ryhmillä (valituilla jotka vastasivat) Jyväskylässä noin 50 prosenttia, vaikka keino ei siis mitenkään ehdi avuksi vaalikauden aikana tehtävään talouden merkittävään tasapainottamiseen.
Toisaalta Jyväskylässä uusille valtuutetuille on käynyt aivan varmasti selväksi viimeistään vaalien jälkeisenä päivänä, mitä keinoja on tarjolla. Ja uuden valtuuston työ kuulemma alkaa vieläpä nopeutetulla tempolla.
Kun katsoin vielä tarkemmin, tuli mieleen olisivatkohan kristillisdemokraatit muita realistisempia ja rohkeampia katsomaan totuutta silmiin noiden tasapainotuskeinojen suhteen. Tämä koskisi nimenomaan valittuja heidän osaltaan. Tuli nääs vaan mieleen, mutta paha sanoa.
).
Eri puolueiden vertailu usean kysymyksen osalta on työlästä eikä anna sittenkään kovin selkeää kuvaa, mutta Ylen vaalikoneessa on kysymys, joka yksinäänkin kertoo paljon, melkeinpä kaiken. Tähän kysymykseen annetut vastaukset osoittavat ainakin meikäläiselle, että talouden ongelmiin ei uskalla tosissaan ja realismilla tarttua uusikaan valtuusto.
Tuo Ylen kuntavaalikoneen kysymys numero 15 kuuluu seuraavasti:
Mitä seuraavista keinoista kunnassasi tulee ensisijaisesti käyttää kunnan menojen ja tulojen tasapainottamiseksi? Valitse kaksi tärkeintä keinoa.
Kun vastaajana on Jyväskylässä ehdolla oleva henkilö, kysymyksen sana ”kunnassasi” tarkoittaa tietysti Jyväskylää. Ei siis tarkoiteta jotakin yleiskuntaa vaan ehdokkaan omaa kuntaa. Toiseksi menojen ja tulojen tasapainottamisella minä ainakin ymmärrän sitä, että tasapainotetaan tällä hetkellä epätasapainossa olevia menoja ja tuloja. On siis olemassa kunnan talouden epätasapaino, joka pitää korjata. Lisäksi kun puhutaan kunnan menojen ja tulojen epätasapainosta, se kuulostaa minusta pikemminkin pikaista korjausta vaativalta ilmiöltä kuin pitkän ajan visiointihankkeelta. Ja viimeistään kun kyse tässä tapauksessa on Jyväskylän kaupungin tulojen ja menojen epätasapainosta, korjaustoimien aikajänne on käsittääkseni alkava valtuustokausi.
Kysymyksen numero 15 vastausvaihtoehdot ovat seuraavanlaiset (ei sanatarkka lainaus):
- karsittava palveluja
- korotettava tai otettava käyttöön uusia palvelumaksuja
- korotettava veroja
- myytävä omaisuutta
- kehitettävä elinkeinotoimintaa
- lisää velkaa.
Käsitellään ensiksi helpot jutut pois alta. Ääripäitä vastausten suhteen ovat kokoomus ja vasemmistoliitto. Kokoomusehdokkaat karsisivat palveluita ja korottaisivat palvelumaksuja enemmän kuin muiden puolueiden ehdokkaat. Tämä koskee siis koko ajan Jyväskylää, sillä juuri siitä olen kiinnostunut itse. Demarit ja vasemmistoliittolaiset puolestaan korottaisivat kunnallisveroa ”innokkaammin” kuin muiden puolueiden ehdokkaat. Erityisesti vasemmistoliiton porukassa tämä keino on vahvassa ”suosiossa”. Kokoomus nostaisi veroja kitsaammin kuin muiden puolueiden ehdokkaat.
Edellä todettu yleisero puolueiden välillä on oikeastaan itsestään selvää alkusoittoa, mutta seuraavaksi tulee esille käsittämätön seikka, kun ottaa huomioon että Jyväskylällä on tarve saada menot ja tulot tasapainoon nopeasti. Valituiksi tulleet ehdokkaat (vastanneet) kautta puoluekentän (suurimmat ryhmät) ovat nimittäin sitä mieltä, että talouden tasapainoon saattamisessa ylivoimaisesti tärkein annetuista keinovaihtoehdoista on elinkeinotoiminnan kehittäminen.
Miettikääpä, onko elinkeinotoiminnan kehittäminen realistinen tasapainotuskeino, kun on kiireinen tilanne. Elinkeino- ja yritystoiminnan kehittäminenhän on pitkän ajan kehittämistyötä, jolla rakennetaan yrityksille sellaisia edellytyksiä että ne kiinnostuvat laajentamaan toimintaansa Jyväskylässä. Eikö järjestys ole se, että ensiksi Jyväskylän kiireiset taloushaasteet (käytän tätä tylsää sanaa) pitää korjata minkä jälkeen nykyiset ja uudet yritykset kiinnostuvat laajentamaan Jyväskylässä. Yritystoiminnan avullahan ei tasapainoteta eli korjata tasapaino-ongelmia, vaan ruvetaan rakentamaan tai kasvatetaan edelleen sitä hyvää mitä jo on. Elinkeinotoiminnan kehittämisen avulla laajennetaan ja lisätään entisestään jyväskyläläisten työllisyyttä ja tuloja.
Toiseksi eihän elinkeinotoiminnan kehittäminen ole mikään vasta tiukan paikan tullen hihasta vedettävä kortti, vaan sitähän on tehty vuosikymmenet kaikissa kunnissa. Se ei ole erityistoimi, jolla korjataan erityisongelmia.
Joskus vaalikoneissa on ollut myös sellainen vaihtoehto nimenomaan kunnan tulojen lisäämiseksi kuin hyvien veronmaksajien houkutteleminen (jotakin sinne päin ainakin). Tämä vaihtoehto on myös saanut aina ehdokkailta suuren suosion. Tässä on kyse ihan samasta, tai vielä pahemmasta, epärealismista. Kaikki kunnathan haluaisivat näitä hyviä veronmaksajia moninkertaisesti enemmän, kuin niitä on olemassa eli tarjolla. Nämä ovat osoituksia vain siitä, että uskalluksen puutteessa tartutaan mahdottomiin tai tilanteeseen sopimattomiin hätäkeinoihin. Kyseisten keinojen houkuttelevuus on siinä, että ne eivät ole mistään pois, mutta sen sijaan jos menee ehdottamaan vaikkapa palveluiden karsimista, niin ilmeisesti ei ole toivoakaan tulla valituksi.
Elinkeinotoiminnan kehittämisen osuus kaikista tasapainotusvaihtoehdoista oli lähes kaikilla suurimmilla ryhmillä (valituilla jotka vastasivat) Jyväskylässä noin 50 prosenttia, vaikka keino ei siis mitenkään ehdi avuksi vaalikauden aikana tehtävään talouden merkittävään tasapainottamiseen.
Toisaalta Jyväskylässä uusille valtuutetuille on käynyt aivan varmasti selväksi viimeistään vaalien jälkeisenä päivänä, mitä keinoja on tarjolla. Ja uuden valtuuston työ kuulemma alkaa vieläpä nopeutetulla tempolla.
Kun katsoin vielä tarkemmin, tuli mieleen olisivatkohan kristillisdemokraatit muita realistisempia ja rohkeampia katsomaan totuutta silmiin noiden tasapainotuskeinojen suhteen. Tämä koskisi nimenomaan valittuja heidän osaltaan. Tuli nääs vaan mieleen, mutta paha sanoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)