Katkonaista bloggaamista

Bloggaamisessa on ollut tauko koneen huollossaolon takia eli tavallaan huoltokatko. Nyt tulee jalleen katkonaisuutta. Se johtuu puolestaan internetliittymän siirrosta uuteen osoitteeseeni. Siirtoon olisi pitänyt varautua paremmin. Välillä näköjään unohtuu, miten kauan kaikki kestää, kun näitä tapahtumia ei ole jatkuvasti.

Kiinnostaisiko vuokranantajuus?

Sanat asuntosijoittaminen ja sijoitusasunto kuulostavat yleensä liian komeilta, kun on puhe tavallisen ihmisen toimimisesta vuokranantajana. Onhan tällöin kyse yleensä yhdestä tai parista pienestä vuokra-asunnosta. Parempi on puhua vuokralle antamisesta, vuokrauksesta ja vuokra-asunnosta.

Muutenkin vuokraustoiminnasta annetaan liian houkutteleva kuva. Jopa ammattilaisten puheissa ja neuvoissa (tai mainoksissa) esitetään, että vuokraukseen tarkoitetun huoneiston (sen sijoitusasunnon) hankintaan saa helposti lainaa. En sitä epäilekään. Lisäksi muistutetaan, että velan "maksaa" vuokralainen vuokrallaan. Toiminta kuvataan lähes riskittömäksi. Vuosien kuluessa vuokranantajalle karttuu mukava varallisuus, kunhan hän säännöllisesti hankkii lisää vuokra-asuntoja. Aikanaan hän voi sitten nauttia vain tasaisista vuokratuloista.

On toki paljon hyviä tapauksia, joissa vuokranantaja on onnistunut saamaan vaivattoman, luotettavan ja pitkäaikaisen vuokralaisen. Se onkin aivan välttämätöntä, jos vuokra-asunto sijaitsee vaikkapa satojen kilometrien päässä. Nykyisillä vuokratuotoilla ei ole nimittäin varaa matkustella rahallisesti eikä ajallisesti. Eikä aikaa ja kärsivällisyyttä kannattaisi kuluttaa myöskään kinaamiseen siitä, kuinka monta avainta tälle yhdelle vuokralaiselle kuuluukaan. Tämä vain yhtenä esimerkkinä. Pitää voida myös luottaa siihen, että vuokra tulee joka kuukausi, vaikka ei ajallaan tulisikaan.

Erilaisiin vuokrasuhteen häiriöihin löytyy tarvittaessa hyvä selitys, kuten että unohti asian tai ehti jo lopettaa vuokran maksupalvelun tai pankissa oli vähän "säätämistä". Nämähän toki voisivat olla tahattomia eivätkä lainkaan vilpillisiä kömmähdyksiä. Jos kuitenkin noin puolen vuoden aikana tulee noin kymmenen tällaista pientä tai isompaa harmia, alkaa jo vahvasti epäilyttää.

Tällaisiin tapauksiin joudutaan ehkä silloin, kun esimerkiksi talo on menossa vuoden sisällä putkiremonttiin. Eli vuokrasuhteesta on tulossa joka tapauksessa lyhyt. Tällöin vuokralaiskandidaatteja on vähän, ja parhaat vuokralaiset voivat ehkä valita aina myös parhaat kohteet. Remonttiin menevään taloon on jopa vuokrauksen ammattilaisen vaikea loihtia joukoittain vuokralaisehdokkaita. Kuitenkin juuri tällaisessa tilanteessa vuokralainen pitää löytää nopeasti, jotta vuokraamisesta olisi edes jotakin hyötyä. Jos vuokranantaja etäisyyden tai kiireen takia joutuu käyttämään välittäjää, on otettava huomioon myös palkkio.

Vuokraustoiminnan pitäisi olla mielestäni systematisoitua, tehokasta ja laajaa, jotta se kannattaisi. Silloin se olisikin jo asuntosijoittamista. Toiminta muuttuu ehkä yhä ammattimaisemmaksi. Tai vaihtoehtoisesti yksityisen sektorin vuokra-asuntojen tarjonta vähenee. Väitetään joka tapauksessa, että vanhemman ikäluokan vuokranantajien tilalle ei ole tulossa vastaavaa määrää uusia vuokranantajia.

Ehdollinen tarjous

Kiinteistömaailma perustelee Tarjouskauppa-menetelmää seuraavasti: "Näin asuntosi hinnaksi muodostuu sen todellinen markkinahinta. Myyjän ei tarvitse arvailla, olisiko asunnosta saanut enemmän eikä ostajan, tuliko tarjottua liikaa tai liian vähän."

Taisi olla viime vuoden (2010) puolella, kun olin kiinnostunut Jyväskylässä eräästä Kiinteistömaailman välittämästä yksiöstä. Lähtöhinta oli 50 000 euroa tai ensimmäinen kirjallinen tarjous 50 000 euroa. Ei väliä. Ihan sama asian kannalta. Kuitenkin seuraava tarjous oli ehdollinen 55000 euroa. Näin muistan. Joka tapauksessa ehdollisen tarjouksen ero edelliseen tajoukseen oli n. 5000 euroa. Ehdollinen tarjous näytti pysyvän suurimpana hyvin pitkään. Se jäi viimeiseksi minun näkemäkseni tarjoukseksi.

Kyllä ehtoton henkilökohtainen asenteeni tuossa tilanteessa oli ja olisi edelleen ja aina, että ehdollisen tarjouksen kanssa en lähde kilpailemaan. Muuten olisin saattanut jatkaa kiinnostustani. Yhtäkään tarjousta siis en ollut tehnyt enkä ollut edes käynyt katsomassa kyseistä asuntoa paikanpäällä. Ajattelin antaa alkukahinoiden mennä ensin. Ja ihan hyvä näin.

Nykyisellä ymmärrykselläni en lähtisi Tarjouskauppa-menetelmään mukaan muutenkaan. Enempää en lähde asiaa tässä erittelemään, sillä siitä tulisi mutkikas pitkä polveileva pohdinta. Välttämättä en edes tietäisi, mitä asiasta sanoisin.

Hyvä arvaukseni media-alan tulevaisuudesta

Aiemmassa blogimerkinnässäni käsittelin lehtien asemaa arvonlisäverokohtelun näkökulmasta. Nyt on luontevaa ottaa esille keskustelu, jota käydään median ja journalismin tulevaisuudesta laajemmin. Osaltaan juuri lehtitilausten arvonlisäveron käyttöönotto vaikuttanee tilaajamääriin ja siten lehtitalojen ansaintamahdollisuuksiin ja toimitustyön tasoon tulevaisuudessa. Kuitenkin kiinnostavampaa on se, miten ihmisten tiedonjakamis- ja kulutustottumusten muutokset vaikuttavat ammattijournalismin kysyntään.

Journalisti.fi:n kiinnostavassa artikkelissa Tulevaisuus tulee - oletko valmis? pohditaan journalismin tulevaisuutta. Asiantuntijoiden ja ammattilaisten näkemysten pohjalta hahmotellaan tilannetta vuonna 2021. Näkemykset tulevaisuudesta voidaan jakaa karkeasti kahteen tyyppiin. Toisen mukaan pienenevän ammattilaisjoukon tehtäväksi muodostuu yhä enemmän yleisöltä saadun materiaalin jalostaminen verkkoon. Toisen, tavallaan vastakkaisen, näkemystyypin mukaan ihmisissä herää lopulta arvostus ja kiinnostus vaativaa ammattijournalismia kohtaan. Myös rahoituksen uskotaan järjestyvän, kun säätiöt ja kulttuurirahastot ovat valmiit tukemaan journalismia.

Artikelin pohjalta tulee hiukan sellainen kuva, että toiset ammattilaisista myöntävät, että kaupallinen media joutuu taloutensa kiristyessä ja mediatottumusten muuttuessa sopeutumaan yleisöpainotteisempaan tiedontuottamiseen verkossa. Tässä nähdään kuitenkin myös mahdollisuuksia, jos mediayleisön aktiivisuutta kyetään hyödyntämään vaikkapa asuinalueiden kehittämisessä.

Näistä kahdesta perusnäkymästä pidän todennäköisenä sitä, että ammattitoimittajien osuus vähenee nopeasti ellei media-ala onnistu tarjoamaan jatkuvasti kiinnostavaa ja teknisesti hyvin helposti vastaanotettavaa sisältöä sopivalla hinnalla. Ilmaisen tarjonnan lisääntyminen verkossa vähentää kiinnostusta maksulliseen sisältöön. Sellaisesta mediatulevaisuudesta en ole kovin innostunut, että säätiöt ja kulttuuria tukevat rahastot tulisivat merkittäviksi journalismin rahoittajiksi. Toimittajien työpaikkoja siten tosin turvattaisiin.

Siihen en kuitenkaan usko, että esimerkiksi Facebook vähentäisi journalismin tarvetta. Hyvin arkisesti ja pinnallisesti ja toki ajankäytöllisesti sosiaalinen media korvaa osan perinteisestä mediakuluttamisesta, mutta tuskin enempää.

Journalisti.fi:n artikkeli on hyvä esimerkki kiinnostavasta journalismista, ja se sopii juuri Journalisti-lehteen. Käytännön kokemuksesta kuitenkin tiedän, että jos artikkeli olisi maksanut, se olisi jäänyt varmaankin lukematta. Jostakin syystä pienellekin mediamaksamiselle on tullut jokin henkilökohtainen kynnys.

Yhteiskuntatiedettä radiosta - mitä ihmettä?

Minun radiokanavani on YLE Puhe. Olen miettinyt, kuka yksittäinen toimittaja ohjelmallaan erottuisi sieltä myönteisimmin. Tämä on oma mielipiteeni. Se on Kalle Haatanen. Ohjelmassa on (hiukan satunnaisen) kuuntelukokemukseni mukaan usein esillä yhteiskunatatieteellinen, filosofinen tai esimerkiksi psykologinen näkökulma kiinnostaviin aiheisiin. Kun olen ihmetellyt, miksi radiossa on vuosikaudet käsitelty vaikeita luonnontieteellisiä erityiskysymyksiä mutta ei samalla innokkuudella yhteiskuntatieteellisiä aiheita, Haatasen ohjelma tuo yhden tyyppisen erinomaisen korjauksen tähän puutteeseen.

Meillä on ohjelmia, joissa käsitellään tutkimuskysymyksiä matematiikasta, fysiikasta, kemiasta ja erityisesti lääketieteestä, mutta yhteiskuntatieteellisiä tutkimuskysymyksiä on käsitelty hyvin vähän. Se on todella ihmeellistä. Asian luulisi olevan juuri päin vastoin. Mutta ehkäpä suurin osa ihmisistä haluaa kuulla myös yhteiskunnalliset asiat fyysikolta, lääkäriltä tai kemistiltä. Ehkä myös matemaatikolta, mutta olisikohan matematiikan viehätys lähinnä siinä, että se on vaan muuten jotenkin jännää käsittämättömyydessään.

Pyhä paperinen lehti

Lehtitilausten pitää mielestäni kuulua arvonlisäveron piiriin samalla tavalla, kuin muutkin hyödykkeet kuuluvat. Eikä huojennettu taso riitä, vaan sen pitäisi olla 23 prosenttia. Vero ei tietystikään saa olla arvo sinänsä tässäkään asiassa, kuten ei saa olla minkään muunkaan palvelun tai hyödykkeen kohdalla. Mutta kun nyt kuitenkin arvonlisäveroa kerätään ja haluttaisiin valitettavasti kerätä yhä enemmän, siihen on myös lehtitilausten osallistuttava. Kuluttajathan sen maksavat eivätkä lehdet varsinaisesti. Se on selvä. Mutta kuluttamistakin on verotettava tasapuolisesti tai ainakin oikein perustein, ja siksi lehtitilausten on oltava arvonlisäverotuksessa mukana.

Lehtitilausten on osallistuttava veroon jo siksikin, että ei ole nykyaikana syytä tukea erityisesti paperilehden lukemisharrastusta. Se, että aiemmin on ollut sivistyksellisesti perusteltua tukea lehdenlukua, ei ole hyvä peruste nykyiselle tukemiselle. Kuulostaa toki kauniilta todeta, että ilman edullisia lehtiä tämän kansan sivistystaso olisi paljon alhaisempi ja siksi on syytä säilyttää edullinen lehti kansalaisten yleissivistyksen ylläpitämiseksi edelleen. Ei ole mielestäni myöskään asiallista, että mahdollisesti pelotellaan ulkomaisella medialla (vieraan pelko) tai kansalaisten sivistystason laskemisella, jos väitteen esittäjä ei samalla tuo esiin tutkimustietoa tai muuta faktaa väitteen tueksi.

Ehkä lehtitalojen kirjapainoliiketoiminnoista on tullut jonkinlainen este vauhdikkaammalle kehitykselle. Halutaan ikään kuin puolustella tuotetta, jota joka tapauksessa tuotetaan. Tuotanto- ja liiketoimintarakennetta on vaikea muuttaa. Kuitenkin lehtien tulisi vauhdittaa kehitystyötään ja levittää kuluttajien käyttöön uusia lukutapoja. Melko nopeasti ihmiset niihin sopeutuisivat.

Irtonumeroilla on jo 23 prosentin alv.

Suomen etuko?

On mielenkiintoinen ilmiö tuo, että jotkut merkittävät suomalaiset poliitikot esittävät koko maailman kuullen, että Suomea pidetään muissa euromaissa hankalana neuvottelijana velkakriisissä. Nämä henkilöt vielä toteavat, että on jopa uhattu kostaa Suomelle sen käyttäytyminen. "Koko maailman kuullen" tarkoittaa tässä sitä, että henkilöt esittävät asian paikassa, josta se välittömästi lainataan suurilevikkisiin suomalaisiin lehtiin, joita puolestaan lukevat vaikka ketkä. Nyt juuri tätä kirjoittaessani tuli mieleen, mikä olisi sopiva median rooli tällaisen Suomea koskevan asian julkituomisessa. Olisihan medialla ollut mahdollisuus ohittaa koko asia. Mutta ei siitä nyt sen enempää tässä. Menee liian vaikeaksi.

Jos minä, jonka sanoilla ei ole erityistä painoa, tekisin saman jonkin yhteisöni tai verkostoni suhteen, minut ehkä suljettaisiin ainakin sosiaalisesti yhteisön ulkopuolelle. Kuvitellaan vaikkapa urheiluseuraa, mitä tahansa yhdistystä tai työorganisaatiota. Kyllä kai on aivan eri luokan asia sanoa maailmalle mitä muut ajattelevat Suomesta kuin sanoa lähinnä muutamalle tuttavalleen mitä ikävää meidän firmasta, urheiluseurasta yms:sta ajatellaan.

Mielenkiintoista on siis se, että omaa maata (oma yhteisö) koskeva muiden meistäajattelemisen julkinen kommentointi ohitetaan kevyesti. Siihen ei näytä liittyvän mitään moraalista ihmetystä moralistisesta suhtautumisesta puhumattakaan. Mutta ei se mitään. Vaaleja odotellessa.