keskiviikko 6. elokuuta 2014

Meidän ”järki” vastaan teidän ”ideologia”

Juuri huomasin blogikirjoituksen otsikon, jossa esiintyy tyytyväinen ajatus että järki voitti ideologian tai ”ideologiaerot” kuten lukemassani blogiotsikossa ilmaistaan. Luin kyllä myös kirjoituksen ja arvasin tietysti, mistä oli kyse ja vielä mistä näkökulmasta ja jopa mihin suuntaan osoitettuna. Telakastahan oli kyse, kuten yleisesti on ollut kymmenet vuodet Suomessa (vrt. mm. iskelmäkappale). Mutta telakat ja laivat ovat nyt sivuseikka. Kiinnostavaa on järjen ja ideologian tai ”ideologiaeron” suhde.

Mielikuvani on ollut, että järjen voitoista ideologiaa vastaan puhuvat ei-vasemmistolaiset tahot. Mutta nyt käsitykseni muuttui. Näköjään myös Sdp:n edustajan puheessa ”järki” voi voittaa esimerkiksi kokoomuslaisen ”ideologian”. Tämä viimeistään kirkastaa, mistä tarkkaan ottaen on kyse kun joku sanoo tyytyväisenä että nyt järki voitti ideologian tai (ovelasti) ”ideologiaerot”. Kysehän on kulloisenkin sanojan näkemyksen voitosta vastaan jonkin toisen tahon ”ideologia”. Kyse ei olekaan siis siitä, että olisi olemassa vain oikeiston ”järki” joka ajoittain onnistuu voittamaan vasemmiston ”ideologian” kun nämä kaksi ovat vastakkain tai ainakin ovat olevinaan vastakkain jonkun mielestä
.
Oliko vielä muuta, ei muistaakseni. Ja jos oli, niin palaan asiaan. Ja voi toki joku muukin palata.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti