Tuopin hinta kulutuksen mukaan

Alkoholi on ongelma yhden jos toisenkin mielestä, tosin pääasiassa aina muille kuin itselle. Toiseksi, aihe on kyllä myös tylsä (no miksi kirjoitan?), mutta kun se nyt taas herättää kiinnostusta suuntaan jos toiseenkin.

Ensimmäinen kiinnostuksen suunta näyttää olevan se, että alkoholin virtaamisen luoksemme pitäisi olla nykyistä helpompaa ja alkoholimyymäläauton pitäisi kurvata jokaisen taloyhtiön pihaan tuomaan alkoholia tarjolle niin saatavasti kuin mahdollista. Toinen ajatussuunta on, että hintaa pitää nostaa kysynnän kasvaessa, haittojen ehkäisemiseksi tai ainakin haittakulujen kompensoimiseksi.

Alkoholista puhuvien ihmisten ajatuksenjuoksun ristiriitaisuuteen luottaen luulen kuitenkin, että suurin osa alkoholista vaahtoavista kannattaa kumpaakin suuntausta yhtaikaa, elikkä vaikeuttamista ja vapauttamista samanaikaisesti. Ainakin niin, että helppoa itselle ja kaltaisille ja vaikeaa muille.

Kulutuksen noustessa hinnan korottaminen on maailman helpoin asia järjestää, vieläpä niin, että valtio ja bisnes voittavat yhtaikaa. Tämän tosin olisi luullut vapaassa markkinataloudessa tapahtuneen ajat sitten, mutta ilmeisesti ei ole tapahtunut. Tehdään vaan niin, että ravintolassa (yleisnimitys) ensimmäinen puolen litran tuoppi maksaa kolme euroa, toinen neljä euroa, kolmas viisi euroa, ja jos ei vielä mennyt perille ajatus, niin neljäs kuusi euroa, no joko nyt meni perille? Siitä se käyrä sitten vaan nousee, ja yritys saa katetta ja valtio verotuloja nousevasti.

Se, että asiakas kiertäisi tätä hinnoittelujärjestelmää, voidaan estää helposti ainakin ravintolakohtaisesti, ja myös yritys- ja ketjukohtaisesti, tai jopa valtakunnallisesti, jos luodaan sopiva kulutustiedon päivitystapa. Mutta vaikka ei tiukasti valvottaisikaan, niin tämän hinnoittelutavan alkeellinenkin soveltaminen olisi suuri mutta helppo askel eteenpäin, jos niin halutaan.

Hillary Clinton, Trump – uutinen: peukalointi ehkä

Tänään yritettiin uutisoida, että jotkut asiantuntijat arvelevat että Yhdysvaltain presidentinvaalien kolmen osavaltion äänestystulosta on saatettu peukaloida. En referoi moneen kertaan mediassa monistettua uutista. Se vaan herätti huvittuneisuuttani, että kun juuri ehdittiin liikuttavan yksimielisesti hyristä kannatuskyselyiden aina vaan suuremmista erehdyksistä vaalitulokseen nähden, niin nyt tämän manipulointiepäilyuutisen yhteydessä onkin yhtenä seikkana noussut esiin kummastelu siitä, että ratkaisevissa osavaltioissa Clinton hävisi kun olisi kyselyiden perusteella pitänyt voittaa selvästi, ja äänestystulos noudatti liian huonosti kyselytutkimuksia.

Muutoin tuosta peukalointiuutisesta tuntumani on, että se unohtuu tämän viikon loppuun mennessä. Guardianin jutusta esimerkiksi sain vaikutelman, että ehkä tämä julkistettu epäily ei herätä kovin laajaa kiinnostusta uudelleenlaskentaa kohtaan. Niin, ja se on kai kiinni lopulta Clintonista.

Vahva oletukseni, kuka on Ranskan seuraava presidentti

Hesarin verkkosivulta lukemani juttu, jossa viitataan Dagens Nyheterissä olleeseen haastatteluun, vahvisti entisestään oletustani Marine Le Penin tulevasta voitosta Ranskassa. Hänen presidenttiytensä on todennäköisempi kuin oli Brexit-tulos tai Trumpin voitto, mistä myös kyselytulokset jo tässä vaiheessa antavat vihjeen.

Dagens Nyheterin haastattelujuttua en lukenut, koska se oli muurin takana. Mutta ihan jo lyhyen Hesarissa olleen siihen viittaavan jutun perusteella Le Penin argumentointi ja esitystyyli vaikuttavat sellaisilta, että ne eivät voi olla rehellisesti ajatellen uppoamatta vastustajiinkin, mikä saa vastustamisen takia vastustavat vielä huonommalle tuulelle kuin Brexit tai Trumpin voitto. Tätä odotettavissa olevaa reaktiota lisää vielä se, että Ranskan tulos tulee ”vanhan kuorman” päälle, jossa jo siinäkin on pitkään purkamista monella taholla. Nytkin jo lehtien pääkirjoituksissa ja muualla Trumpin voitto ja Brexit-tulos liitetään ja niitä verrataan mitä ihmeellisimpiin asioihin tavalla, joka ylittää minun mielikuvitukseni. Ymmärtäisin, jos näin tehtäisiin huumorimielellä, mutta ne tekevät sen tosissaan.

Anna tuli vastaan kolumninhakumatkallani

Etsin Ilta-Sanomista, verkkosivulta, Jyrki Lehtolan mahdollista kolumnia tälle lauantaille, hakusanalla ”lehtola” ilman etunimeä. Olen muistavinani, että lauantaina se löytyy jos löytyy. Ei löytynyt kolumnia nyt, ehkä vasta viiveellä, mutta kotimaan uutisia selaillessa tuli esiin henkilö, jolla on sama etunimi kuin Lehtolalla mutta eri sukunimi ja eri ammatti. Tämä henkilö on huolissaan, niin kuin moni muukin, en minä, populismista. Kuulemma Euroopan ja Amerikan välisessä populismiottelussa tilanne on nyt 1-1. Tuli vaan mieleen, että kuinkahan kauan mahtaa olla, kun Euroopalla on vielä käyttämättä vaikka kuinka monta exitiä tai vastaava mutta Amerikalla enintään Calexit (vitsi) ja sekin vain puheissa jotka nekin taisivat loppua.

Kun en löytänyt Lehtolan kolumnia, tai varmaan vaikka olisin löytänytkin, rupesin etsimään Hazardin kolumneja, jostakin, missä niitä sattuisi olemaan nykyään. Enimmäkseen löytyi vain juttuja siitä, mitä Hazard on kirjoittanut ja mitä mieltä joku toinen on ollut siitä, mutta ei itse Hazardia, kunnes löytyi Anna. Olen tosin tainnut joskus ennenkin lukea Hazardia Annasta, olikohan se ämpäreistä.

Luin useamman Hazardin. Yksi oli jollakin tavalla aika hyvä, siinä puhuttiin oikeista hommista ja miehistä, mutta siihenkin oli lätkäisty sitten päälle asioiden sukupuolittumisongelma ilmeisesti ajatuksella että tästä tässä on lopulta kyse ikävä kyllä valitettavasti, kuulkaas jätkät ja te naiset. Lisäksi jotkin tyylikeinoyksityiskohdat näissä Hazardin kolumneissa kiinnittävät huomiotani, mutta ei nyt niistä, olkoon tämä tässä.

No, ehkä toinenkin oli aika hyvä noista Hazardin kolumneista, se tuntui liittyvän pakkausteollisuuteen ja moninaistuvien pakkausten tavalliselle ihmiselle tuomiin lajitteluongelmiin, esimerkiksi roskakatoksessa. Siitä, muuten, en löytänyt sukupuolittuneisuutta sitten kuitenkaan, enkä kyllä sitä erityisesti etsikään, en ehkä oikein osaakaan etsiä joka paikasta sitä. On paljon mielenkiintoisempaakin etsittävää.

Ketkä peruivatkaan lupauksensa USA-vaalien jälkeen?

Tähän asti on oltu naureskellen ennustelevinaan, että Yhdysvaltain vasta valikoitunut presidentti peruisi lupauksiaan, mutta kävikin niin jo nyt, että Trump delegoi lupausten perumisen muille kuten esimerkiksi niille häntä vastustaville julkkiksille jotka uhosivat maastamuutolla jos hän voittaisi presidentinvaalit. Ja Trumphan voitti, ehkä lupauksistaan huolimatta.

Tämä muuten on tuttua Suomestakin vuosikymmenten varrelta, että on luvattu muuttaa maasta jos vaikkapa tietty henkilö nimitetään ministeriksi. Tuskin on juurikaan muutettu. Muuttaminen onkin pikemmin kielikuvallista kuin konkreettista.

Vaikka Hillary Clinton oli ehdokkaana yhtä tärkeä

Vieläkään ei kirjoiteta Hillary Clintonista juurikaan, Donald Trumpista sen sijaan tauotta. Ei aihetta, joka ei jotenkin liittyisi Trumpiin vaikka väkisin. Kun näen vaikka otsikon lumimyräköistä sun muista säätiloista, tulee mieleen, että kai tämänkin jutun kohdalla kutsutaan asiantuntija analysoimaan miten Trumpin odotettavissa oleva presidenttiys vaikuttaisi Suomen säihin. Jonakin päivänä niin käykin, ellei ole jo käynyt. Ei kuitenkaan pidä unohtaa Hillary Clintonia. Olihan hän vähintään yhtä tärkeä henkilö Yhdysvaltain presidentinvaaleissa kuin Donald Trump.

Vaalitulospahoinvointi

Yhdysvaltain presidentinvaalit ja niiden tulos ovat herättäneet tunteita myös Suomessa. Moni Trumpia inhoava tai muusta syystä Clintonin voittoa kiihkeästi toivonut ja voitosta varma on pettynyt. Pettyneillä on nyt huonot fiilikset, melkein kuin joillakuilla amerikkalaisilla Clintonin kannattajilla. (En, muuten, syyllisty sanomaan, että kaikilla 60 miljoonalla Clintonia äänestäneillä olisi niin huonot fiilikset, että he osoittaisivat mieltään Trumpia vastaan, ihan kuin mielensä osoittaminen muka jotakin auttaisi, koska en tunne tuota porukkaa joka edustaa lähes puolta amerikkalaisesta aikuisväestöstä tavallaan, kuten puolestaan ehkä jotkut toimittajat tuntevat omasta mielestään 60 miljoonaa Trumpin kannattajaa ja tietävät näiden olevan vaarallisia. Melkoinen saavutus tuntemisessa, varsinkin kun se on kai saavutettu vaalipäivän aikana katukuvasilmäyksen perusteella jos silläkään.)

Trumpin voitosta järkyttyneiden fiilikset ovat siis huonot, kun järkytyksen lisämausteena on mahdollinen vaaliseurannasta johtuva univelka ja tästä kaikesta johtuva väliaikainen työkyvyttömyys. Moni onkin saattanut pyrkiä saamaan loppuviikoksi sairauslomaa alakulon takia, ja on ehkä joutunut myöntämään terveydenhuoltohenkilölle, mistä alakulo ja sairausloman haluaminen johtuvat. On siis joutunut kertomaan, että Trumpin voitto otti liian koville. Ongelma vaan on, että ensinnäkin saattaa olla vaikea saada sairauslomaa vaalituloksen perusteella, en ole itse tosin kokeillut, mutta vaikka saisi, niin virallinen syy sairaslomatodistuksessa on ehkä jokin muu kuin Yhdysvaltain presidentinvaalien ”väärä” tulos, joka kaiken lisäksi ei mene ihan heti ohikaan.

”- - just because he hates losing”

Siinä vaiheessa, kun nousi esille Trumpin suhtautuminen mahdolliseen häviöön, Hillary Clinton twiittasi: ”- - just because he hates losing.” Clintonin sanomana tämän täytyy tarkoittaa, että Trump olisi huono häviäjä. Ilmaisu ”hate losing” tarkoittaisi siis USA:n kielessä eri asiaa kuin suomen kielessä. Suomessahan häviämisen vihaaminen merkitsee käytännössä, että henkilö on maalintekijätyyppi.

Ainoa, mistä tältä osin Suomessa keskustellaan esimerkiksi urheilijoita tai valmentajia haastateltaessa, on se, että kumpi on parempi lähtökohta, vihata häviötä vai himoita voittoa. Tulos näistä keskusteluista on, että kyse on henkilökohtaisesta ”tyylistä” ja makuasiasta. Ja mielestäni lopulta joko tai -ajattelu näiden kesken on keinotekoinen. Voiko edes olla toista ilman toista?

Reilu voitto

Niin Brexit-äänten laskennassa kuin nyt USA:n presidentinvaalien valitsijamieslukujen laskennassa BBC:llä oli hyvä tulossivu, josta oli helppo seurata tuloksen muotoutumista. Ei tarvinnut tuskailla kaikenlaisen muun sälän kanssa, kuten erilaisten vaalikommenttien, spekulaatioiden ja muun tunnelmanluonnin.

Yhdysvaltain presidentinvaalien tulos on oikea ja erinomainen, eli oikea ehdokas voitti. Tästä se alkaa, siis jatkuu, kehitys. Trumpin voitto antoi vahvan luottamuksen, kuten Brexit-tuloskin, sen suhteen, että tällaiset valinnat ovat mahdollisia, vaikka sitä ei median kohinan perusteella juuri kukaan voisi uskoa.

Voin hyvin kuvitella, millaiset fiilikset on niillä, jotka ovat jyrkästi Trumpia vastaan ja myös pitivät varmana Clintonin valintaa. Saattoipa joku tehdä vielä äänestyspäivänä itsevarman analyysin siitä, että Trump ei todellakaan tulisi valituksi. Itseäni harmittaisi, jos olisin tullut kirjoittaneeksi jotakin hyvin varmanoloista, jos tulos olisikin sitten toinen. Toki pidin koko ajan Trumpin valintaa tietysti toivottavana ja myös erittäin mahdollisena. Ainoa epävarmuustekijä tuli ajatuksiin siinä vaiheessa, kun mainittiin, että Trumpin ei annettaisi voittaa.

Nyt siis kaikki hyvin. Ihmiset saavat näköjään yllättäviä valintoja aikaan voimakkaasta rahallisesta ja mielipidevastustuksesta huolimatta, jos haluavat. Tyypillistä näyttää olevan, että se aina yllättää samalla tavalla perusteellisesti jotkut tahot.

Nyt on myös oppinut, että edes mielipidekyselyt eivät ole ongelma, kunhan vain tästä lähtien voi luottaa siihen, että niihin ei voi luottaa. Tosin USA:n presidentinvaalien suhteen yksi kyselyfirma oli koko ajan kartalla siitä, millainen kilpailu olisi tulossa. Sitä seurasinkin pitemmän aikaa juuri siinä mielessä, että se poikkesi koko ajan muista kyselyistä ja pysyi linjallaan.

Muuten, Trumpin voitto ei ole loppulukemiltaan lähelläkään tiukkaa, sillä tätä kirjoitettaessa hänellä on 278 valitsijaääntä, ja ainakin kolme osavaltiota on vielä menossa hänelle.

Sopeutumiskyvyttömät vastaan ”väärien” asioiden kannattajat

Suomalainen ja luultavasti kansainvälinen Trump-valistus on saanut uuden muodon, kun on ruvettu ylhäältä päin lausahtelemaan, että Trumpin kannattajilla on huonoja ajatuksia kuten lausahtelijoiden mielestä muun muassa ”valkoinen mies” menneiltä ajoilta -kaipuu.

Siinähän sitä riittääkin yhdessä kuvaannollisessa kokoonpanossa, ”valkoinen mies”, paheksuttavaa, kun se vieläpä luonnehtii riittävästi koko kannattajakuntaa.

Ihan Suomen omienkin vaalien yhteydessä esiintyy paljon sitä, että jotakin kannattajakuntaa luonnehditaan kielteisessä sävyssä. Siis niin, että luonnehtijat väittävät kannattajakunnalla yleisesti olevan piirteitä jotka luonnehtijoiden mielestä ovat huonoja piirteitä. Tämä arvosteleva asenne kertoo siitä, että joillekin ei näytä pohjimmiltaan ja aidosti kelpaavan se että kaikilla on samanarvoisesti yksi ääni kuten nykyään on käytäntönä. Toisin sanoen joillekuille, mielestään paremmin ajatteleville, on vaikeaa sopeutua siihen, että jotkut toiset kannattavat ”vääriä” asioita, ”vääriä” puolueita ja ”vääriä” henkilöitä, oikeiksi tarkoitetuissa vaaleissa kuten Suomessa.

Väärin kannatettu.

Muuten, tänään on lauantai 5.11., ja eikös tänään pitänyt tulla suuria uutisia?

Poliittisesti tai muuten eksoottiset

Poliitikot ja poliittisista ilmiöistä kirjoittavat toimittajat ovat huolissaan asioista, ja yrittävät vaikuttaa meihin, että olisimme huolissamme samoista asioista ja tunnustaisimme huolemme julkisesti ja katuisimme yhtä julkisesti sitä ettemme ole ymmärtäneet olla aiemmin huolissamme samoista asioista samalla tavalla kuin nämä.

Jos nämä poliitikot ja politiikasta mahdollisesti kiinnostuneet toimittajat jalostaisivat edelleen sitä, että ovat ihmeissään ja huolissaan ilmiöistä ja niiden takana olevista ihmeellisistä ihmisistä, siitä syntyisi monta bisnesideaa esimerkiksi matkailualalle. Tästä kaksi esimerkkiä.

Jokin aika sitten, USA:n presidentinvaalikampanjasta ja erityisesti toisesta pääehdokkaasta puhumisen yhteydessä, meille lehden lukijoille selvisi (en ole vielä päässyt alkutekstiä pidemmälle tosin), että Yhdysvalloissa on kylä, jossa poltellaan autonrenkaita metsissä ja notkutaan marketilla, ainakin nuorten keskuudessa. Tätä siis esiintynee siinä määrin, että ilmiöstä pitää kertoa Amerikan presidentinvaalikampanjoinnin yhteydessä.

Toinen esimerkki, jossa on jotakin yhtäläisyyttä edelliseen, on Financial Timesin kolumni, jossa ollaan huolissaan ainakin populismista, ja Suomikin mainitaan, että täälläkin on semmosta ja siis sitä harjoittavia ihmisiä. Tätäkään en ole lukenut alkuperäisenä vaan kolumnista tehdyn uskottavan selostuksen valtamedian erään edustajan sivulta.

Näistä kahdesta tapauksesta kehittyisi miettimällä bisnesidea, joka liittyy kulttuuriseikkailumatkailuun. Jos Amerikassa majailee jossakin kaukana autonrenkaiden polttelijoita ja marketin kulmilla ”palloilijoita” ja muuta kovaa ydintä ja taas esimerkiksi Suomessa populisteja, niin ei muuta kuin järjestämään bussimatkoja kyseisiin yhteisöihin jännittävien ihmisten keskuuteen.

Jos Amerikasta löytyy autonrenkaiden polttelijoita, niin kyllä Suomestakin löytyy renkaiden potkijoita. Mutta potkijoista tuskin on kulttuurijännitysmatkailukohteeksi, sillä heitä saattaa olla muissakin kulttuureissa. Toiseksi, renkaiden potkiminen ei ole muutenkaan yhtä eksoottista, vaikka myyjissä se herättääkin tunteita. Potkija ei juurikaan leimaudu eikä leimaa yhteisöään, sillä renkaiden potkiminen päinvastoin antaa harjoittajastaan vaikutelman tiedostavana kuluttajana.