Helena Erosen niin sanotusta kohublogimerkinnästä tuli hetkeksi Suomen lähes suurin paheksunnan aihe, josta yhden jos toisenkin kuului vouhkata. Ensin en ollut kiinnostunut koko pöyristymisaallosta, mutta uteliaisuus heräsi lopulta.
Oletin etukäteen, että median ja joidenkin muiden kommentoijien vouhkaaminen on ollut aiheetonta. Mutta kun ilmeisesti Turun Sanomien innoittamina Helsingin Sanomat ja osa muista kommentoijista on nuijinut Erosen blogimerkintää rankasti, olihan minunkin luettava mitä Eronen on todella kirjoittanut.
Kun näin tekstin edessäni, viivyttelin lukemisen aloittamista. En rohjennut aloittaa, koska tuntui samalta kuin tuntuisi luultavasti levyraadissa. Kun pitää arvioida esitystä, siihen ei osaakaan enää suhtautua aidosti ja spontaanisti vaan nimenomaan arvioijana. Tällainen olotila häiritsee. Siinä käy helposti niin, että kyseinen tuotos, tässä tapauksessa teksti, ei tunnu miltään eikä herätä mitään, mikä ei siis johdu tekstistä vaan kontekstista (osasinpas käyttää tätä niin hienoa sanaa!).
No lopulta uskaltauduin lukemaan tuon tekstin, ja niinhän siinä kävi kuin ennakoin. Jäin siis ihmettelemään, miksi siitä Erosen blogimerkinnästä oikein pöyristyttiin, järkytyttiin ja vaikka mitä. Miten siitä onnistuttiin löytämään ties mitä symboliikkaa ja sitä sun tätä kontekstia? Minulle Erosen teksti oli harmiton pläjäys ja siinä se. Yritin toki miettiä, olisiko siinä jotakin paheksuttavaa. Onnistuisinko edes jotenkin pahoittamaan mieleni jonkun ryhmän tai ihmisen puolesta, mutta en kyllä onnistunut. Tosin yksi ”ryhmä” kävi mielessä, jonka jotkut edustajat ovat saattaneet suuttua pahasti tai ovat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen ja päättäneet suuttua. Jos näin on, ovat reagoineet totaalisen överisti.
En viitsi tässä ruveta viisastelemaan tarkemmin, miksi koin (hieno sana tämä koin, sitä pitäisi välttää) tekstin harmittomaksi. Minä kirjoitan nyt blogitekstiä enkä aio ruveta suuruudenhulluksi tehdäkseni tästä tutkielmaa. Pientä rajaa eikö niin!
Itse asiassa nyt muistan, mikä oli yksi merkittävä sysäys etsiä tuo teksti. Se sysäys oli se, että joku kommentoija jossakin paheksui tekstiä jotenkin ikään kuin sen kontekstin pohjalta eli ei pelkästään yksittäisenä tekstinä. No ehkä minä tämänkin kommentin ymmärsin lopulta väärin, kun ajattelin kontekstilla tarkoitettavan sitä, mitä Eronen on blogissaan kirjoitellut aikaisemmin. Luin hänen blogiaan taaksepäin viime vuoden heinäkuulle asti, mutta ei siinä kontekstissa ollut mitään raskauttavaa. Eivät Erosen tekstit olleet törkeitä eikä kirjoittajasta paljastunut törkeitä asenteita.
Kuluihan tuossa lukemisessa aikaa, ja ajattelin ettei yhteen bloggaukseen saa mennä näin kauan. Mutta hyvä se oli, että luin, sillä näin minusta tuli Erosen blogin lukija myös jatkossa.
Sitten luin Uuden Suomen Markku Huuskon näkemyksen Erosen kirjoituksesta. Olin sitä jo kerran aloittanut, mutta lopetin koska en halua olla pelkkä keskustelusta keskustelija. Enkä toki nytkään ole varsinainen keskustelija, sillä en aio osallistua tästä aiheesta keskustelemiseen muualla kuin omassa blogissani. Huuskon puheenvuoron kommentoijien kommentit olivat enimmäkseen Eros-myönteisiä, mikä on ihan hyvä juttu. Mutta koko kohun ydin onkin Turun Sanomien juttu Erosen kirjoituksesta ja ehkä vielä enemmän Helsingin Sanomien erityisen paheksuva pääkirjoitus. Siis oikein pääkirjoitus. Ne siis piti lukea ehdottomasti.
Turun Sanomien juttu vaikutti lähinnä toteamusluettelolta tyyliin, että Eronen ehdottaa niin ja niin, millä kuitenkin samalla kai halutaan tuoda esille ajatus että Eronen tarkoittaa sanatarkasti mitä sanoo eli antaa ikään kuin toimenpideohjeen viranomaisille. Mutta enhän minä tiedä, mitä Turun Sanomat jutullaan lopulta sanoo puhumattakaan siitä mitä haluaa sanoa.
Helsingin Sanomien pääkirjoitus sen sijaan oli erittäin paheksuva. Ja tässä kohtaa taisin vasta tajuta, mitä se joku närkästynyt kommentoija jossakin tarkoitti kontekstilla. Ehkä hän tarkoittikin historian pahuuksia, joista Helsingin Sanomien pääkirjoitus muistutti ja joihin se liitti Erosen blogikirjoituksen. Liitti se sen moneen muuhunkin kontekstiin kuten Erosen asemaan ja perussuomalaisiin. Ja toihan Turun Sanomatkin kai kontekstia jotenkin sivumennen esille.
Minua vaan on alkanut ällöttää tällainen väkinäinen kaiken mahdollisen kontekstointi, symbolointi ja tunteilulla kuohuttaminen. Eikö voitaisi suhtautua lehtikirjoituksissakin asioihin yksinkertaisemmin. Mikä hiton pakko kaikkea on liittää aina kaikkeen. Ei pidä nähdä sellaista, mitä ei ole. On kaukaa haettu, että Erosen kirjoitus saisi nyt aikaan joitakin kauheuksia. Toinen tärkeä huomautukseni on, että ei kenenkään kaikkia tuotoksia pidä liittää ko. henkilön viralliseen asemaan. On vapaa yksityinen asema ja sitten on asemia, joihin liittyvät sanomiset ovat toisenlaisen arvioinnin kohteina jos on tarpeen. Mutta Erosen kohdalla ei ole mitään tällaista epäselvyyttä tämän niin sanotun kohublogimerkinnän suhteen.
Tuosta kaiken sanomisen kontekstoimisesta sanojan viralliseen asemaan ja myös kaikkeen muuhun olen joskus keksinyt? huonon termin yliyhteiskunnallistaminen.
Lukiessani Erosen blogia pitkän matkaa taaksepäin mieleeni tulikin tämän tästä, että aha tästä kirjoituksesta ne ovat suuttuneet joskus mutta eivät riittävästi jotta löytäisivät syyn kirjoittajan julmetunmoiselle jahtaamiselle. Tai ovat ehkä jahdanneet ennenkin, mutta en ole niin seurannut. Jatkuvastihan tätä kohuriippuvuutta tuntuu esiintyvän ja vielä lisääntyvässä määrin. Mutta nyt sitten tuli muka se superpaha kirjoitus, josta saattoi jo vaikka suuttua. Siis nyt paheksujat saivat syyn kasata kaiken menneen ärsyyntymisensä Erosen kirjoituksia kohtaan ja ilmoittaa suuttumuksen syyksi tämän ns. kohutekstin. Siinä mielessä siis kontekstilla voidaan ymmärtää myös näitä vanhoja blogimerkintöjä.
Sekin muuten oli ihan puppua, mitä joku kommentoi, että Erosen puheena oleva blogimerkintä on jatkuvaa saman toistoa. Ei se ollut, vaan se oli sen tyylinen kuin sen sopiikin olla. Olikohan sama kommentoija, kun toi vähintäänkin epäsuorasti esille omaa mahtavaa kirjallista sivistystään ja siinä samalla nuiji Erosen tekstin kirjalliset ansiot maan rakoon.
Voi tätä paheksunnan, närkästymisen, pöyristymisen, itsetehostuksen, tärkeilyn ja ilmeisesti kiusanteon määrää. Voisiko media mahtavana toimijana lopettaa tämän ”sisällissotimisen” ja keskittyä vaikkapa Suomen ulkoisiin uhkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti