Tulevaisuuden liikenteen toiveajattelu

Tämä liittyy liikenteeseen rakentavasti, siis oikein hyväntahtoisesti, kuten joidenkin mielestä aina pitää. Olen, muuten, hyväntahtoinen, se on ”todistettu”. Niin, liikenteestä, joo. Bloggaus ei liity konduktööreihin, vaikka heistähän juuri nyt olisi fiksua puhua ammattiryhmän työnseisausilmoituksen ajankohtaisuus huomioiden.

Aiheenani on tulevaisuuden liikenteen toiveajattelu. Itseään (takaa-)ajavista autoista puhutaan aivan kohtuuttoman paljon. En usko niiden pelastavaan voimaan, en todellakaan, kaikkea muuta. Mitä enemmän ajattelee autonomisia autoja, sitä toivottomammalta kyseinen projekti tuntuu, hirveältä rahan haaskaukselta. Sen sijaan pitää saada aikaan puoliksi pakolla ja puoliksi väsyttämällä tilanne, jossa joukkoliikenteen osuus matkoista on moninkertainen nykyiseen verrattuna. Se olisi jo itsessään erinomainen saavutus, mutta sillä olisi loistava sivuvaikutus. Tiet olisivat paljon nykyistä väljempiä, jolloin kevyen liikenteen asema paranisi kaikin puolin, ja tietenkin sen joukkoliikenteen. Jopa voitaisiin varata suuri osa nykyisistä teistä täysin kevyelle liikenteelle. Se edistäisi muun muassa pyöräilyä. Elämä muuttuisi paljon viihtyisämmäksi liikenteen osalta ja muuten. Keksitään sitten vaikka älykkäitä pyöriä, jos halutaan. Tosin minusta tuntuu, että paljon tärkeämpää on saada aikaan erinomaisia liikennejärjestelyitä kuin itseohjautuvia, oma-aloitteisia tai omatoimisia älyhärveleitä.

Musiikkisali Jyväskylään? – Sitkeää tahtoa

Jyväskylään on haluttu musiikkisalia kauan ja voimakkaasti joillakin tahoilla, ja musiikkisalista on laadittu eriasteisia suunnitelmia jo muutaman kerran. Tänä vuonna musiikkisalista on valmistunut perusteellinen hankesuunnitelma. Musiikkisalin ja hankkeeseen liittyvien muutostöiden kustannusarvio on 53 miljoonaa euroa, josta musiikkisalin osuus on 35 miljoonaa.

Tahtoasenteet hankkeen ympärillä ovat sillä tavalla kummallisia, että voimakasta ja sitkeää tahtoa kyllä on saada tällainen musiikkisali mutta vapaaehtoisia rahoituksen tarjoajia ei ihmeemmin taida olla, elleivät sitten pysyttele toistaiseksi piilossa muuten vain. On ilmeisesti tulkittava niin, että musiikkisalia voimakkaimmin ajavat pitäisivät hyvänä rahoitusratkaisuna vaikkapa sitä, että Jyväskylän kaupunki rahoittaisi hankkeen kokonaan. Paljon lienee myös niitä, jotka eivät pahastuisi vaikka hanke jäisi toteutumatta. Voin toki olla väärässä, oikeassa tai siltä väliltä.

Hankkeen puoltajien kannalta olisi eduksi, että yksilöisivät paremmin ja enemmän hankkeessa näkemiään hyviä puolia sen sijaan että maalailevat laajoin vedoin ja puhetaidollisesti. Sen sijaan musiikkisalihankkeeseen kriittisesti suhtautuvat tai vastustajat tuntuvat hallitsevan aika hyvin tuon selväsanaisuuden sen suhteen, miksi musiikkisalihanke ei innosta. Tarkoitan esimerkiksi Keskisuomalaisen mielipideosastossa omalla nimellä esitettyjä näkemyksiä, pari sellaista löysin. Sitten on tietysti kommenttikeskustelu, jossa voi olla vaikka mitä, mutta kyllä niistä löytyy myös asiaa seasta.

Sellaisen harmillisen huomion tein, että tietty merkittävä musiikkisalia puoltava kirjoitus on ehkä verkkoversion uudistuksen yhteydessä tai jotenkin hävinnyt saavuttamattomiin. Nimittäin juuri tähän kirjoitukseen on muissa kirjoituksissa näköjään viitattu erittäin usein. Nyt tosin keskustelu musiikkisalihankkeesta näyttää lopahtaneen.

Musiikkisalin rahoitusta pohtimaan on asetettu työryhmä, jonka pitäisi esittää rahoitusvaihtoehdot muistaakseni viimeistään lokakuussa. Lisäksi, kuten hankesuunnitelmassa sanotaan, hankkeesta pitää tehdä elinkeinopoliittinen arvio. Hankettahan perustellaan muun muassa matkailullisesti, imagollisesti ja yritysten ja asukkaiden vetovoimasyillä. Näin ollen joskus saataneen nähtäväksi selvää tekstiä niin rahoituksesta kuin elinkeinopoliittisista vaikutuksista.

Teatterin merkitys ja tehtävä noin laajemmin, edelleen epäselvä minulle

Luettuani pari lehtikirjoitusta siitä, miten suuri osa teattereiden kuluista rahoitetaan julkisilla varoilla, entistä enemmän alkoi kiinnostaa, millä tällaista rahoitusta voisi perustella tai halutaan perustella. Tein hakuja termeillä ”teatterin tarkoitus”, ”teatterin merkitys”, ”teatterin tehtävä”, ”teatterin historia”, ”teatterikokemukset”, ”miksi teatteri”, ja niin edelleen. Tulos jäi laihaksi.

Etsinnän tuloksena tai muuten vain löytyi yksittäisten teatteriohjaajien tai -johtajien sanomisia teatterin merkityksestä, joita yhdisti sentyyppinen ajatus, että teatterin ja taiteen keinoin pystytään paremmin tai helpommin käsittelemään aiheita, joita ei oikein muuten osata tai uskalleta käsitellä. Tähän ehkä osittain liittyy se perustelu teatterille, että teatterissa katsoja voisi päästä joihinkin tunnekokemuksiin nimenomaan teatterin keinoin ja taidoin. Tässä tarkoitettaneen erityisesti jollain tavalla vaikeasti tunnettavia tunteita tai mahdollisesti jopa muuten piilotettuja tunteita. Tosin tämä kaikki vaikuttaa niin epämääräiseltä, että paha näistä on johtopäätöksiä tehdä mitä loppujen lopuksi tarkoitetaan.

Kun sitten löytää jotakin vähäistä siitä, miksi ihmiset käyvät teatterissa tai miksi ainakin sanovat käyvänsä ja mitä kokeneensa, niin vaikuttaa siltä, että syyt ja elämykset painottuvat sille puolelle, jota ehkä teatteriohjaajat ja muut alan ihmiset pitäisivät lähinnä kevyenä ja sellaisena mitä he eivät kaikkein mieluiten tekisi mutta jota he tekevät jotta saisivat rahaa sille mitä mieluiten tekisivät. Tämä ristiriita ei taida hälventyä milloinkaan, paitsi sitten kun rahat todella loppuvat.

Ensinnäkin tuntuu hyvin vaativalta tehtävältä teatterille kuten mille tai kenelle tahansa, että pystyisi oivalluttamaan ja tunteuttamaan ihmisiä jollakin tavalla ahaa-elämyksellisesti. Jos unohdetaan nauru tai liikutus, niin enimmillään ihmisten teatterikokemukset luullakseni yltävät siihen, että no noin minäkin ajattelin, eli ollaan samaa mieltä teatteriesityksen kanssa, siis teatteriesitys on samaa mieltä kuin itse on, ja se tuntuu mukavalta. Olisi tietysti saavutus, jos teatteri kykenisi saamaan katsojassa aikaan ajatuksellisia innovaatioita, mutta en todellakaan ole vakuuttunut asiasta.

Kokeilin myös ajatusta, että harvalukuinen teatteriyleisö levittäisi teatterikokemustensa ansiosta oivalluksiaan ja uudistuneita asenteitaan sille suurelle massalle, joka ei niinkään teatterissa käy. Ei tunnu uskottavalta tämäkään tavoite, eihän? Onko sellaisesta havaintoja? Ei kai. Kuitenkin jos näin todella olisi että pieni joukko välittäisi jotakin suurta suurelle joukolle, sillä voisi ainakin yrittää hiukan perustella teattereiden suhteellisen suurta julkista rahoitusta.

Yksi näkökulma on historia ja historiallinen jatkuvuus, eli että teatteria nykymuodossaan pitää olla jonakin koettavana muistona kulttuurista. Jokin arvo tälläkin voi olla, mutta toteutuksen pitäisi seurata aikaa. Tulee mieleen vaikkapa rakennettu ympäristö, vanhat teollisuusrakennukset tai esimerkiksi se, että samassa paikassa tietty teollisuudenala on jatkunut sata vuotta tai satoja vuosia. Siinä juuri on se jatkuvuus mutta jatkuvuushan perustuu tällöin siihen, että toiminta on uudistunut aikaa vastaavaksi. Teatterikin voisi yrittää pystyä johonkin tällaiseen. Itse asiassa tuntuu, että teatteri nykyisessä muodossaan, kaupunginteatterit ja vastaavat, on liian paljon henkilö- ja muita resursseja vaativa tapa sivistää ja palvella ihmisiä nykyään.

Niin, on vielä semmonenkin selitys, joka taisi tulla esille myös julkista tukea saavien orkestereiden osalta, että jonkin taidelaitoksen suuri julkinen rahoitus, puhutaan nyt vaikka satasista kävijää kohden, on perusteltua edelläkävijyyden ja uuden luomisen takia. Juu, yritän ymmärtää tätäkin perustetta, mutta rajansa silläkin. Ja enimmilläänkin sen täytyy koskea vain tarkoin valittua muutamaa laitosta. Pitää olla myös yhteisymmärrys siitä, että kyseinen laitos todella luo systemaattisesti jatkuvasti jotakin uutta. Ja sittenkin pitää vielä kysyä, uutta kenelle ja mihin sitä uutta tarvitaan, mitä se palvelee. Samahan koskee kaikkia aloja, kun on kyse julkisesta tuesta.

Teatteri tarvitsisi jonkin yllättävän yritysidean. Pitäisi löytyä uusi keino toimia. Ihmisethän ovat koulutettuja, ymmärtävät lukemaansa, osaavat kirjoittaa, osaavat jutella toistensa ja myös asiantuntijoiden kanssa vaikeista aiheista. Myös kritiikkiä osataan esittää purevasti niin hallitusta, elinkeinoelämää, ahneutta, saituutta, ahdasmielisyyttä, optioita ja muita kohtaan jo monessa kanavassa, joten ehkä teatteri voisi rakentaa itselleen uuden toimintatavan. Tosin jos nykyinen teatteri pystyisi rahoittamaan toimintansa lipputuloilla eli teatteri olisi sellaista, mitä käytäisiin katsomassa ja mistä oltaisiin valmiita maksamaan nykyistä runsaammin, niin silloinhan asiat olisivat ihan riittävän hyvin.

Tuttu toteamus rahasta puhuttaessa on, että eihän rahalla voi kaikkea mitata ja että arvoja on muunkinlaisia. Siihen minun on vaikea jatkaa mitään, koska en tiedä mitä sillä halutaan loppujen lopuksi sanoa ja mistä siinä puhutaan.

Johan sen piti olla ohi, ymmärtääkseni

Luin Hesarin jutun Jyrki Kataisen haastattelusta.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1457149794392
Katainen näyttää toteavan muun muassa, että talouskriisistä ei ole vielä toivuttu Euroopassa. Siihen liittyvä ja aika kiinnostava myös on Euroopan vertaaminen käytettyyn autoon jossa vaikutti olevan melkoisia vikoja. Herätti minussa joitakin jatkoajatuksia sekin.

Epäluuloinen laskuntarkastus kotioloissa

Yritin miettiä sellaista tavaraa, joka tulee säännöllisesti kotiin kuljetettuna samalta tavarantoimittajalta ja usein pitkäaikaisella tilaussopimuksella ja vieläpä aika vakiomuotoisena. Lisäksi tavara toimitetaan niin, että tilaajan ei tarvitse pohdiskella varsinaisesti, mikä taho tavaran kotiin kuljettaa vaan tavaran myyjä on huolehtinut kuljetuksen järjestymisestä ja tehnyt sen varmaankin järkevästi markkinoita hyödyntäen. Tilaajaahan kiinnostaa lopulta vain tavaran laatu, kotiin saamisen laatu ja tavaran hinta kotiin kuljetettuna. Ja näistähän tavaran myyjä on luonnollisesti kiinnostunut huolehtimaan, jotta asiakkuus säilyisi ja vieläpä tuottoisana.

Eikös kotiin kannettu lehti ole tavara, joka sopisi yllä kuvattuun malliin? Lisäksi, eikös lehti useimmissa tapauksissa tilata vielä nykyään niin, että tilaaja antaa tavaran tilausajan pituutta koskevan tiedon (toistaiseksi tai määräajaksi) ja muut välttämättömät tiedot yhdelle taholle ja sillä selvä? Sen jälkeen lehti alkaa tulla kotiin. Laskutuksessa puolestaan on käsittääkseni käytössä vielä nykyään sellainen erinomainen käytäntö, että tilaaja saa laskun vain yhdeltä taholta eli käytännössä lehtiyritykseltä tai joltakin lehtiä välittävältä yritykseltä, mutta vain yhden. Ei ole ainakaan minulle tullut milloinkaan laskuja erikseen lehtiyritykseltä ja joltakin logistiikkafirmalta. Toisin sanoen ei ole tullut laskuja niin, että lehtiyritys laskuttaisi omasta toiminnastaan minua ja sitten jokin logistiikkayritys laskuttaisi minua lehden kuljetuksesta. Nykyinen yhden laskun käytäntö onkin tosiaan hyvä.

Mutta en kauheasti yllättyisi, jos jonakin päivänä lehtiyhtiö ja ehkä lehtiyhtiön käyttämät jakelutahot yhdessä ja erikseen ilmoittaisivat asiakkaalle, että jatkossa lehti ja sen jakelu laskutetaan erikseen, ja että sattuisi vielä niin että vaihdoksen yhteydessä laskutusrytmi/-rytmit muuttuisivat. Siis tuo, että noin kävisi, ei kauheasti yllättäisi. Sen sijaan arvaan jo etukäteen, miten ihmeissäni olisin kun saisin sen ensimmäisen uudelleen rytmitetyn, euromäärältään oudonkokoisen e-laskuilmoituksen. Ihmettelisin, mikä tuollainen voi olla. Ja sitten kun se osoittautuisi todelliseksi laskuksi ja tajuaisin että ahaa se on lasku vain lehdestä ja että jakelusta tulisi joskus eri lasku logistiikkayritykseltä, niin sitten alkaisi tarkka syyni että onko nyt laskutettu oikein ettei vaan ole laskutettu osittain toiseen kertaan. Ja sitten kun vähitellen alkaisi luottamus palautua laskuntarkastuksen tuloksena, siinähän se päivä sitten tulisikin menneeksi. Toivottavasti sattuu lauantaiksi tällainen laskuntarkastuspäivä, etteivät muut tehtävät kärsi kovin paljon.

Yllä oleva olisi voinut koskea mitä tahansa muuta sopivaa tuotetta kuin lehteä, mutta en keksinyt nyt muuta vastaavanlaista. Lehti siis vain sattuu olemaan tässä esimerkkinä. Mietin ensin muun muassa teleliittymää, mutta en pysty erottelemaan teleliittymässä kahta selvää osaa samalla tavalla kuin lehtitilauksessa. Toki voidaan sitten ajatellu minkä tahansa tavaran pitkä- tai lyhytaikaista tilaussopimusta kotiin toimitettuna ja miettiä kyseisen tavaran jakelun ja pelkän tavaran laskutusten eriyttämistä täysin toisistaan, mutta tuo lehtitilaus on sopiva säännönmukaisuutensa ja jatkuvuutensa takia.

Tutkija tai sitten tunnettu

Kun ammattimainen tiedotusväline kirjoittaa että "tunnettu" bloggaaja tai vastaava sanoo niin ja niin, tulee mieleen seuraava kysymys: pyritäänkö näin antamaan vaikutelma, että asia on niin kuin tuo "tunnettu" (epä)sosiaalisen median esiintyjä esittää? Vastaavanlainen tapa on mielestäni jo pitkään ollut se, kun tiedotusvälineessä viitataan jossakin asiassa jopa aivan muun alan tutkijan sanomisiin. Tässä tapauksessa siis "tutkija" on se tehosana oletettavasti. Ja onhan näitä muitakin vastaavanlaisia sanoja. Näinä päivinä kuitenkin kiinnittää erityisesti huomiotani, kun vakiintunut tiedotusväline viittaa esimerkiksi ”tunnettuun” bloggaajaan, tosin käyttäen nykyään blogisti-sanaa. Minulla bloggailijana siitä ei ole tietenkään huonoa sanottavaa, mutta se kiinnittää huomiota syystä tai toisesta.

Seuraava kysymys onkin, yrittääkö vakiintunut tiedotusväline tällä tavalla joskus jopa ajaa omia mielipiteitään lukijoille. Siis jos löytyy sopiva mielipide jopa vaikkapa (epä)sosiaalisesta mediasta, kelpaakohan sekin? Tosin yksi tärkeä seikka on luultavasti, että sana "tunnettu" tai sana "tutkija" ehkä lisää myös jutun lukijamäärää, mikä taas saattaa tukea liiketuloksen lisäksi jutun mielipidevaikuttavuutta tarvittaessa.