Luettuani pari lehtikirjoitusta siitä, miten suuri osa teattereiden kuluista rahoitetaan julkisilla varoilla, entistä enemmän alkoi kiinnostaa, millä tällaista rahoitusta voisi perustella tai halutaan perustella. Tein hakuja termeillä ”teatterin tarkoitus”, ”teatterin merkitys”, ”teatterin tehtävä”, ”teatterin historia”, ”teatterikokemukset”, ”miksi teatteri”, ja niin edelleen. Tulos jäi laihaksi.
Etsinnän tuloksena tai muuten vain löytyi yksittäisten teatteriohjaajien tai -johtajien sanomisia teatterin merkityksestä, joita yhdisti sentyyppinen ajatus, että teatterin ja taiteen keinoin pystytään paremmin tai helpommin käsittelemään aiheita, joita ei oikein muuten osata tai uskalleta käsitellä. Tähän ehkä osittain liittyy se perustelu teatterille, että teatterissa katsoja voisi päästä joihinkin tunnekokemuksiin nimenomaan teatterin keinoin ja taidoin. Tässä tarkoitettaneen erityisesti jollain tavalla vaikeasti tunnettavia tunteita tai mahdollisesti jopa muuten piilotettuja tunteita. Tosin tämä kaikki vaikuttaa niin epämääräiseltä, että paha näistä on johtopäätöksiä tehdä mitä loppujen lopuksi tarkoitetaan.
Kun sitten löytää jotakin vähäistä siitä, miksi ihmiset käyvät teatterissa tai miksi ainakin sanovat käyvänsä ja mitä kokeneensa, niin vaikuttaa siltä, että syyt ja elämykset painottuvat sille puolelle, jota ehkä teatteriohjaajat ja muut alan ihmiset pitäisivät lähinnä kevyenä ja sellaisena mitä he eivät kaikkein mieluiten tekisi mutta jota he tekevät jotta saisivat rahaa sille mitä mieluiten tekisivät. Tämä ristiriita ei taida hälventyä milloinkaan, paitsi sitten kun rahat todella loppuvat.
Ensinnäkin tuntuu hyvin vaativalta tehtävältä teatterille kuten mille tai kenelle tahansa, että pystyisi oivalluttamaan ja tunteuttamaan ihmisiä jollakin tavalla ahaa-elämyksellisesti. Jos unohdetaan nauru tai liikutus, niin enimmillään ihmisten teatterikokemukset luullakseni yltävät siihen, että no noin minäkin ajattelin, eli ollaan samaa mieltä teatteriesityksen kanssa, siis teatteriesitys on samaa mieltä kuin itse on, ja se tuntuu mukavalta. Olisi tietysti saavutus, jos teatteri kykenisi saamaan katsojassa aikaan ajatuksellisia innovaatioita, mutta en todellakaan ole vakuuttunut asiasta.
Kokeilin myös ajatusta, että harvalukuinen teatteriyleisö levittäisi teatterikokemustensa ansiosta oivalluksiaan ja uudistuneita asenteitaan sille suurelle massalle, joka ei niinkään teatterissa käy. Ei tunnu uskottavalta tämäkään tavoite, eihän? Onko sellaisesta havaintoja? Ei kai. Kuitenkin jos näin todella olisi että pieni joukko välittäisi jotakin suurta suurelle joukolle, sillä voisi ainakin yrittää hiukan perustella teattereiden suhteellisen suurta julkista rahoitusta.
Yksi näkökulma on historia ja historiallinen jatkuvuus, eli että teatteria nykymuodossaan pitää olla jonakin koettavana muistona kulttuurista. Jokin arvo tälläkin voi olla, mutta toteutuksen pitäisi seurata aikaa. Tulee mieleen vaikkapa rakennettu ympäristö, vanhat teollisuusrakennukset tai esimerkiksi se, että samassa paikassa tietty teollisuudenala on jatkunut sata vuotta tai satoja vuosia. Siinä juuri on se jatkuvuus mutta jatkuvuushan perustuu tällöin siihen, että toiminta on uudistunut aikaa vastaavaksi. Teatterikin voisi yrittää pystyä johonkin tällaiseen. Itse asiassa tuntuu, että teatteri nykyisessä muodossaan, kaupunginteatterit ja vastaavat, on liian paljon henkilö- ja muita resursseja vaativa tapa sivistää ja palvella ihmisiä nykyään.
Niin, on vielä semmonenkin selitys, joka taisi tulla esille myös julkista tukea saavien orkestereiden osalta, että jonkin taidelaitoksen suuri julkinen rahoitus, puhutaan nyt vaikka satasista kävijää kohden, on perusteltua edelläkävijyyden ja uuden luomisen takia. Juu, yritän ymmärtää tätäkin perustetta, mutta rajansa silläkin. Ja enimmilläänkin sen täytyy koskea vain tarkoin valittua muutamaa laitosta. Pitää olla myös yhteisymmärrys siitä, että kyseinen laitos todella luo systemaattisesti jatkuvasti jotakin uutta. Ja sittenkin pitää vielä kysyä, uutta kenelle ja mihin sitä uutta tarvitaan, mitä se palvelee. Samahan koskee kaikkia aloja, kun on kyse julkisesta tuesta.
Teatteri tarvitsisi jonkin yllättävän yritysidean. Pitäisi löytyä uusi keino toimia. Ihmisethän ovat koulutettuja, ymmärtävät lukemaansa, osaavat kirjoittaa, osaavat jutella toistensa ja myös asiantuntijoiden kanssa vaikeista aiheista. Myös kritiikkiä osataan esittää purevasti niin hallitusta, elinkeinoelämää, ahneutta, saituutta, ahdasmielisyyttä, optioita ja muita kohtaan jo monessa kanavassa, joten ehkä teatteri voisi rakentaa itselleen uuden toimintatavan. Tosin jos nykyinen teatteri pystyisi rahoittamaan toimintansa lipputuloilla eli teatteri olisi sellaista, mitä käytäisiin katsomassa ja mistä oltaisiin valmiita maksamaan nykyistä runsaammin, niin silloinhan asiat olisivat ihan riittävän hyvin.
Tuttu toteamus rahasta puhuttaessa on, että eihän rahalla voi kaikkea mitata ja että arvoja on muunkinlaisia. Siihen minun on vaikea jatkaa mitään, koska en tiedä mitä sillä halutaan loppujen lopuksi sanoa ja mistä siinä puhutaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti