Etuovi, Oikotie ja Jokakoti - paras asuntosivusto?

Etuovi on mielestäni parempi käyttöliittymä kuin Jokakoti tai Oikotie. Etuovi on siis paras asuntosivusto, paras käyttöliittymä, omasta näkökulmastani. Oikotiessä tosin on pari hyvää erityisominaisuutta.

Suuret kiinteistönvälittäjäthän ovat kuulemma siirtymässä Jokakotiin, mikä (siirtyminen) ei palvele ainakaan minua. Käytin joskus Jokakotia lisätukena kun selailin asuntotarjontaa, mutta se jäi lyhytaikaiseksi kiinnostukseksi. Nykyään katselen asuntoja ainoastaan Etuovesta (en ole kuitenkaan osto- enkä myyntiaikeissa).

Etuovessa oli pitkään mielestäni selviä puutteita. Sen hakumäärittelymahdollisuudet olivat liian suppeat. Tosin silloinkin se oli paras käyttöliittymä. Sitten kuitenkin sivusto kehittyi, ja uudet piirteet jopa alkoivat toimia. Sen jälkeen Etuovi on ollut entistä parempi käytettävyydeltään.

Etuoven käytettävyydellä tarkoitan sitä, että se tukee asunnonetsijän ajattelua, ainakin minun, kun sinne voi kerralla määritellä monenlaisia ”muuttujatietoja” asunnoista.

Onkin kiinnostava kysymys, mitä tarkoitetaan asiakas- tai kuluttajalähtöisyydellä asuntosivuston yhteydessä. Tarkoitetaanko sillä sivuston käytettävyyttä ja hinnoittelua välittäjän tai myyjän kannalta vai käytettävyyttä asunnonetsijän kannalta. Nyt ”puhdasoppinen” sanoo, että tietysti välittäjän ja myyjän kannalta, sillä nehän sivuston käytöstä maksavatkin. Tässä ”puhdasoppinen” menee metsään. Hiukan enemmän luovuutta vaaditaan, jotta ymmärtäisi mikä on se todellinen asiakas tai kuluttaja tässä yhteydessä. Eiköhän sivustojen tarkoituksena kuitenkin ole saada ihmiset ostamaan asuntoja. Silloin sivuston käytettävyys juuri asunnonetsijän kannalta on avaintekijä.

En halua kuitenkaan mainostaa Etuovea enkä mitään muutakaan, sillä se on asianomaisten itsensä asia. Luulen joka tapauksessa, että nyt on murrosvaihe ja lopputulos on aikanaan hyvä. Se, että suuret välittäjät siirtyilevät sivulta toiselle, piristää markkinoita. Kaikki osapuolet joutuvat nyt kilpailemaan asemastaan. Johan Etuovelta tuli sähköpostiini mainos, että minä yksityinen ihminen voisin oliko se 150 eurolla ostaa ilmoitustilaa joksikin ajaksi. Siis nyt tällainen yksityinenkin ihminen alkaa olla kiinnostava osapuoli. Hyvä niin. Tässä taitaa olla kyse myös siitä, että asunnonosto- ja myyntikäyttäytyminen on muuttumassa. Ei ollakaan enää niin välittäjäriippuvaisia.

Jos Etuovi huomaa, että ilmoittajat kaikkoavat, eiköhän sivusto pyri muuttamaan hinnoitteluaan tai muita markkinointitekijöitään siihen suuntaan, että ilmoittajat muuttavat jälleen suuntaansa. Näin kilpailu parantaa tasoa kaikkien kannalta. Toki sekin sopii, että Jokakoti yhtäkkiä avautuu niin loistavana sivustona, että sitä on suuri ilo käyttää. Ihan sama. Kuinka vaan.

Minäkin olen markkina (heh).

Korjaus: Mainos sähköpostiini tuli Oikotiestä eikä Etuovesta. Ja Oikotiessähän on ollut tähänkin asti yksityishenkilöiden ilmoituksia.

Äänestin tyhjää

Ei enää milloinkaan toivottavasti tällaisia presidentinvaaleja! Näissä ei ole pätkääkään jännitystä. Pitää olla vastakkainasettelua, jossa on niin selvät erot ettei jää kenellekään epäselväksi. Tai tietysti sellainenkin asetelma olisi ollut hyvä (itse asiassa paras), että toisen kierroksen ehdokkaat olisivat molemmat tukeneet omia näkemyksiäni. Itsekästä eikö totta? Mutta en toki ole niin ahdasmielinen, että edellyttäisin tuollaista asetelmaa. Kunhan toinen ehdokas olisi ollut oma suosikkini.

Vaaleja kommentoivien bloggaajien ja joidenkin poliitikkojen pääpuheenaihe tällä hetkellä on se, kun jotkut ”ajattelemattomat” eivät aio äänestää tai aikovat äänestää tyhjää. Moralisoivien kommentoijien mielestä tällainen äänestyskäyttäytyminen on vaarallista demokratian kannalta. Näin käyttäytyvä kuulemma halveksii demokratiaa. Minun mielestäni tämä on kauheaa puhetta, ihan kauheaa.

Jos tämän ”väärän” äänestyskäyttäytymisensä tuo vieläpä julki, se vasta ”ajattelematonta” kuulemma onkin. Kaikkein vaarallisinta arvostelijoiden mielestä on, jos äänestämätön tai tyhjän äänestäjä on nykyinen tai entinen poliitikko. Tällainen julkisuuden henkilö tuhoaa demokratiaa huonolla esimerkillään. Näin siis paheksuvissa kommenteissa jyristään. Minun mielestäni, jos joku tässä on pelättävää, se on tämä jyrinä. Onneksi siitä näyttää puuttuvan logiikka.

Mistä tällainen hirveä äänestämättömyyden ja tyhjää äänestämisen pelko nyt on putkahtanut. Mitä pelätään? Pelkääkö kokoomus, pelkääkö vihreät, pelkäävätkö Niinistön kannattajat vai pelkäävätkö Haaviston kannattajat. Vai onko kyse vain siitä, että on ”huumaavaa” lukea omaa opettavaista tekstiään tai puhettaan median sivuilta.

Pelottelun politiikka on siis voimissaan taas hetken aikaa. Menee kuulemma äänioikeus, jos ei äänestetä. Tai asiaa ei sanota aina edes noin konkreettisesti, vaan puhutaan epämääräisesti demokratian halveksimisesta. Tai annetaan ymmärtää, että tietynlaiset toiset ihmiset ovat vääränlaisia ihmisiä. Muistutetaan suurella tunteella siitä, miten tämä kaikki on kovalla työllä saavutettu jne. On tietysti saavutettu kovalla työllä, mutta logiikka pettääkin jatkopäättelyssä. Siis siinä, että oltaisiin menettämässä jotakin kovalla työllä saavutettua.

Miten joku voikaan ajatella niin, että kansalaisoikeudet voivat noin vain itsestään vähentyä, jos äänestetään passiivisesti tai äänestetään tyhjää. Eihän esimerkiksi äänioikeus mihinkään häviä, ellei eduskunta niin päätä. Ja eihän se niin tule milloinkaan päättämään. Sehän olisi looginen mahdottomuus, kuten seuraava kappale osoittaa.

On tragikoomista, että ”väärän” äänestyskäyttäytymisen tuhoisista kansalaisoikeusvaikutuksista jyrisevät jopa jotkut kansanedustajat. Miksi tämä on tragikoomista? Siksi, että ilman heidän päätöstäänhän kansalaisoikeudet eivät huonone. Siis kansalaisoikeuksien huononemiseen tarvitaan eduskunnan päätöksiä. Pelkäävätkö nämä kansanedustajat ihan oikeasti siis sitä, että jos äänestämme tyhjää, niin he, nämä kansanedustajat itse, poistavat meiltä äänioikeuden? Ei hitto sentään tätä mystifiointia äänioikeudella ja kansalaisoikeuksilla.

Ei demokratia eivätkä kansalaisoikeudet muutu itsestään mihinkään suuntaan. Ilmapiiri äänioikeuden käytön tai demokratian suhteen toki voi muuttua, mutta se muuttuu vain ja ainoastaan sen seurauksena, että pidetään tylsiä vaaleja. Pitääkö kerrata?

Muistutan, että ehdokkaita en arvostele millään tavalla, vaan narisen ainoastaan vaaliasetelman vastenmielisyydestä omalta kannaltani.

En ole seurannut vaalikeskusteluja toisella kierroksella, mutta median pintapuolisten tietojen perusteella ei ole seurattavaakaan. Tämä oli odotettavissa. Juuri kun politiikka tuli politiikkaan, se poistui siitä. Tärkeintä näyttää olevan, että ehdokas on nokkela, rento, hämmentymätön mutta vastapuolen hämmentävä, vitsikäs, erittäin korrekti jne. Tämä päätellen muun muassa siitä, mitä lehdessä kerrotaan Uutisvuodosta. Tosin luin vain jutun johdannon.

Varsinainen ongelma tällä kierroksella on se, että ehdokkaiden kesken ei edes voi syntyä kiinnostavaa poliittista taistelua. Tai ei ainakaan minun näkökulmastani kiinnostavaa. Olisi ollut alun perin tarjolla täysipainoista poliittista ottelua, mutta se ei käynyt. Tässä sitä sitten ollaan. Mitä enemmän olen seurannut ehdokkaita koskevia kirjoituksia, sitä vaikeammaksi ehdokkaiden erojen arviointi on käynyt. Tarkoitan eroja äänestämiseni kannalta. Mutta toisaalta eiköhän toisen kierroksen tulos ole ollut selvä heti ensimmäisen kierroksen tuloksen jälkeen. Olisin tietysti toivonut, että se ei olisi ollut lainkaan selvä, vaan olisi ollut odotettavissa fifty-fifty tai ainakin –sixty tai miksei jopa toisin päin.

Kävin jättämässä äänestyslipun. Toivottavasti täsmälleen samanlaisia äänestyslippuja tulee oikein paljon.

Kakkoskierroksesta tulee tylsä

Toisesta presidentinvaalikierroksesta tulee tylsä. Mistä ”kilpakumppanit” keskustelevat, sitä en osaa edes arvailla. Ilmeisesti kuitenkin jompikumpi aloittaa kierroksen kysymällä kevyesti toiselta, mistä aiheesta tämä haluaisi kehitellä väittelyä.

Mistä media nyt aikoo löytää aiheet repäiseviin otsikoihin, siinäpä paha tehtävä. Itse asiassa siitä tuleekin toisen kierroksen kiinnostavin seurattava kysymys.

Jos nyt olisi pakko vastata, kumpaa äänestäisin jos äänestäisin, vastaisin että Sauli Niinistöä. Mutta en todellakaan tiedä, äänestänkö edes.
Seuraavia eduskuntavaaleja (luit oikein) odotellessa, olkaamme optimisteja.

Presidenttikeskustelua käydään väärin

Mitä tämä tällainen puhe oikein on, että koska Lipponen on liian oikealla niin äänestetään Niinistöä, tai koska Lipponen on unohtanut duunarin niin duunari äänestää Niinistöä? Mistä näitä tällaisia duunareita sikiää?

En ole toistaiseksi ymmärtänyt myöskään sitä, mitä väärää Paavo Lipponen teki siinä että toimi konsulttina kaasuputkihankkeessa. Siihen liittyen sitten vihjaillaan jotakin sellaista, että kansalaisten silmissä Lipposen valtiomiesmaine meni, mutta vihjailija ei sano mitään täsmällistä ihan oikeasti ja itse. Näiltä kolumnisteilta toivoisi omaperäistä ajattelua enemmän.

Arto Luukkanen kirjoitti Aamulehdessä siitä, miten hänen mukaansa Lipposen toimiminen kaasuputkikonsulttina on herättänyt epäilyksiä kansalaisissa. Mielestäni kirjoitus oli hengeltään kielteinen. Ymmärsin tuon jutun niin, että Luukkasen mukaan ihmisille on herännyt epäilyksiä Lipposta kohtaan kaasuputkitoimeksiannon johdosta. Mutta Luukkasen analyysi jää sitten tähän. Tällainen on mielestäni vain kyseenalaista vihjailua. Tosin ikään kuin tasapainottaakseen juttuaan Luukkanen tuo esille Lipposen ansioita ja esittää Lipposen myös toisenlaisessa valossa. Kuitenkin tuo pääasian käsittelytyyli tekee jutusta kokonaisuutena ikävän.

Epäselvää hämyilyä on myös aivan toisessa asiassa. Nimittäin siinä, että Lipponen ja Niinistö eivät ole antaneet ”yhteistä julkilausumaa” siitä, mikä on heidän osuutensa tulonsiirtojen leikkaamisessa ja leikattuina pitämisessä 90-luvulta lähtien vuosia eteenpäin. Kun nimittäin syrjäytymisen ehkäisy on esillä jälleen tässäkin vaalikamppailussa, niin tässä ollaan asian ytimessä. Jos ihmisellä ei ole rahaa, hän syrjäytyy ”mökkiinsä” varmasti. Tämä lienee liian yksinkertainen asia ymmärrettäväksi. Syrjäytymisen estämisestä puhuminen onkin usein epäuskottavaa.

Lipponenhan on perustellut tulonsiirtojen leikkaamista sillä, että se oli pakko siinä taloustilanteessa. Poliittinen linja oli lisäksi se, että valittiin tulonsiirtojen sijaan palveluiden säilyttäminen.

Muistan itsekin edellä kuvatun linjauksen olleen vallalla tuolloin.

Mutta Lipponen kysyy, miksi seuraavat hallitukset eivät tehneet tuloeroille mitään vaikka ajat paranivat. Lipposen sanomisia (Joensuun vaalitilaisuus) blogimerkinnässään referoiva Riitta Myller (Demari.fi) lisää tähän vielä, että olihan tuolloin valtiovarainministerinä Niinistö, yksi nyt ehdokkaana olevista.

Nyt olisikin Lipposen ja Niinistön käytävä julkinen keskustelu siitä, miten kukin on aikanaan syrjäytymistä ehkäissyt. Mutta eivätpä he taida keskustella, sillä menneillä ei ilmeisesti heidän mielestään ole ennustearvoa sen kannalta, miten tulevaisuutta aiotaan hoitaa.

Lisää käsittämättömyyksiä: Toivottomia ovat Lipposen tukijoukkojen päivästä päivään jatkuvat yltiöoptimistiset (todennäköisesti näennäisoptimistiset) vakuuttelut, että kampanja on vasta alkanut ja vasta nyt sd-kenttä alkaa aktivoitua. Tällä heräämisvauhdilla ehditään enintään kuntavaaleihin.

Tilanne on aivan erilainen ehdokas Paavo Väyrysen kohdalla. Hän pystyy nostamaan kannatustaan viimeiseen päivään asti, koska kampanjatyötä on tehty pitkään ja huolellisesti. Väyryseltä löytyy lisäksi joka päivä uusi vaihde tässä kilpa-ajossa.

Äänestän Paavo Väyrystä. Kokemus, koulutus, näkemys ja tahto ovat parhaiten kohdillaan juuri hänellä. Kannattaa harkita tosissaan, kenelle antaa äänensä.

Arhinmäki yllättää

Arhinmäen kannatus viimeisimmässä kyselyssä on 7 prosenttia, joka on todella paljon kun ottaa huomioon että yksi ehdokkaista saa kyselyissä noin 50 prosentin kannatuksia. Arhinmäki ei ole siis lainkaan marginaaliehdokas, vaan voi tehdä lopulta kovan tuloksen. Vielä on aikaa.

Tähän mennessä Arhinmäkeä ei ole pidetty kakkoskierrosta kolkuttelevana ehdokkaana. Ainoastaan joku rohkea silloin tällöin heittää välikommenttinaan, että Arhinmäestä tulee presidentti. Mutta nyt tilanne voi muuttua. Kun ehdokas on noussut 7 prosentin gallupkannatukseen, taustalla täytyy olla totinen pyrkimys tehdä hänestä presidenttiä.

Onko nyt käymässä niin, että Arhinmäki saa keskitettyä itselleen ääniä laajemmalta taholta? Meneekö myös monen sosiaalidemokraatin tuki tuohon suuntaan? Mielenkiintoista. Onhan se kummallista, että Arhinmäki näyttää ohittaneen Lipposen, jolle veikkasin 12:a prosenttia ihan perustellusti.

Itse merkitsen äänestyslippuun nelosen ja toivon nelosesta myös presidenttiä. Siitähän ei ole hetkeäkään epäselvyyttä.

Kuntavaaleissa voi sitten äänestää Perussuomalaisia

Oman ehdokkaan kehuminen ärsyttää kilpailijoiden kannattajia, mutta ärsytys menee kyllä ohi. Se, että kannustan äänestämään Väyrystä, nostaa vastustusta niissä, jotka ovat ajatelleet äänestää muuta ehdokasta. Mutta torjuntatunne hiipuu, kunhan miettii rauhassa.

Ensinnäkin äänestäjän kannattaisi erottaa toisistaan kuntavaalit, eduskuntavaalit ja presidentinvaalit, mikä tuntuu olevan vaikeaa. Nyt on menossa vain presidentinvaali. Ei muuta. Miksi ihmeessä pitäisi sekoittaa tähän eduskuntavaalit tai kuntavaalit, vaikkakin ehdokkaiden lähtökohta on puoluepoliittinen.

Puoluepolitiikkaa on odotettavissa jälleen kuntavaaleissa aivan riittävästi, ja hyvä niin. Niin pitää ollakin. Mutta nyt on hyvä syy unohtaa tulevat kuntavaalit ja äänestää huoletta presidentiksi Väyrystä. Sitten taas kuntavaaleissa voi äänestää aivan hyvin vaikkapa Perussuomalaisia, joka on erittäin kannatettava puolue.

Kannattaa muuten lukea Suomen Kuvalehden artikkeli siitä, millaisia presidenttiehdokkaat ovat johtajina. Kuvauksia lukemalla oma presidenttinäkemys todennäköisesti jälleen selkiintyy.

Millä tavalla ”laaja-alaisin kansainvälinen kokemus”?

Lukekaa ajatuksella Verkkouutisista Juha-Pekka Tikan juttu otsikolla Sauli Niinistö: Ulkopolitiikka ei ole hämytiedettä.

Minä ainakin jäin kaipaamaan lisävalaistusta jutun luettuani.

Jutusta päätellen Sauli Niinistön keskeinen sanoma on käsittääkseni se, että ulkopolitiikan ei tarvitsisi olla hämytiedettä niin kuin se on välillä ollut, ja lisäksi, että ulkopolitiikka liittyy yhä enemmän taloudellisiin suhteisiin. Niinistön sanoman ydin lienee juuri tuossa talouden merkityksen lisääntymisessä kansainvälisissä suhteissa.

Itselleni tuli mieleen, että olisikohan tuosta taloudellisten suhteiden merkityksestä yhdenlainen esimerkki vaikkapa seuraavanlainen näkemys: Jos Suomi liittyisi Natoon, Venäjä ei painostaisi sotilaallisesti vaan kaupallisesti. Tämä on siis vain yksi esimerkki.

Se on minunkin mielestäni totta, että ulkopoliittinen keskustelu on tuntunut joskus vain asiaan vihkiytyneiden touhulta. Ei välttämättä presidenttiehdokkaiden keskuudessa vaan vaikkapa toimittajien ja tutkijoiden. Yleisesti hyvä toivomus olisi, että ilmaistaisiin asioita selkeästi niin ulkopoliittisissa kuin muissakin kysymyksissä. Näinhän koulussa opetetaan, eikä siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä. Koskee kaikkia asioita ja kaikkia ihmisiä.

Vaikka Juha-Pekka Tikan jutussa tuleekin selvästi esille Niinistön halu poistaa hämyisyys ulkopolitiikan ympäriltä ja lisäksi nostaa esiin talouden merkitys ulkopolitiikassa, jää minulle sittenkin kysymys, mitä ulkopolitiikka sitten todella on. Mielestäni ei riitä, että todetaan ulkopolitiikan olevan yksinkertaisesti asioiden hoitoa kansainvälisellä tasolla. Voi olla vaikeaa kovin selvästi kuvata, mitä se ulkopolitiikan johtaminen olisi, mutta ei tuo pelkistetty määritelmä myöskään riitä.

Juha-Pekka Tikan jutun mukaan Sauli Niinistö sanoo myös niin, että hänellä on ehdokkaista laaja-alaisin kansainvälinen kokemus. Jos on, niin erityisesti tässä kohtaa olisin odottanut seuraavaksi selvitystä siitä, millä tavalla se on laaja-alaisin. Eikö juuri tämä olisi ollut tärkeä seikka tuoda esille? Ja olennaistahan on, että kyseessä on sellainen laaja-alaisuus, joka on merkityksellistä nimenomaan presidentin tehtävien kannalta. Tämä olisi pitänyt tuoda esille. Ehkä Niinistö onkin sen kertonut, mutta mahdollisesti Juha-Pekka Tikka ei vain mainitse sitä jutussaan. Toivottavasti asia ei ole sentään näin.

Samoin Niinistö on saattanut vaalitilaisuudessaan hyvinkin kuvailla sitä, millaista hänen ulkopolitiikan johtamisensa olisi, mutta sekin on saattanut jäädä pois tuosta Verkkouutisten jutusta. Sen, miten asia on, tietävät paikalla olleet. Joka tapauksessa kaikkien äänestäjien olisi hyvä tietää, millainen ulkopolitiikan johtaja kukin ehdokas olisi. Oma ehdokkaani tosin on jo selvillä.


Näyttää muuten siltä, että vaalikamppailu on päivän parin aikana piristynyt. Toivottavasti kamppailu kiihtyy edelleen.

Väyrysen ja Lipposen loppukirit

Lipposen gallupluvut ovat pudonneet pahasti, mutta toivottavasti suosio tästä nousee. Nousun pitää tosin tapahtua hyvin nopeasti. Toivottavasti kampanjajoukot onnistuvat loppukirissä. Eiköhän niillä ole siihen taitoa ja voimaa. Vaikuttivathan Lipposen tukijat alussa vakuuttuneilta siitä, että yllätysmenestys olisi odotettavissa. Uskonkin, että heillä on salaisuus, jolla ehdokkaan menestys taataan.

Lipponenhan on erittäin kokenut asiaosaaja, joten hänellä olisi vahvat edellytykset hyvään tulokseen ensimmäisellä kierroksella.

Mitähän median ”päissä” liikkuu, kun Lipposta koskevien uutisten tärkein sana on ”kiukuttelu”. Hyvin viihteelliseltä tällainen sanailu joka tapauksessa tuntuu, kun ihan oikeitakin aiheita olisi tarjolla. En tiedä tällaisen uutisoinnin vaikutusta äänestäjiin, mutta siltä näyttää, että median seuraajat ovat saaneet jo tarpeekseen. Rajansa kaikella.

Olen tehnyt oman veikkaukseni ensimmäisen kierroksen tuloksesta. Niinistön kannatus pysyy lähellä 50 prosenttia annetuista äänistä, enkä keksi, mikä sitä voisi merkittävästi pudottaakaan. No se olisi sitten yllätys, jos pudotus tapahtuisi, ja yllätyksiä toivottavasti tulee.

Haaviston alkanut nousu hyytyy, ja ääniosuus jää 9 prosenttiin. Lipponen sen sijaan tekee nopean nousun. Kaikkein varminta on se, että Väyrynen onnistuu saavuttamaan erinomaisen loppukirin.

Jonkun ehdokkaan nousu tietysti sitten merkitsee ja edellyttää sitä, että jostakin siirtyy ääniä. Täytyy siis olla ääniä, jotka voivat siirtyä.

Suur-Jyväskylän Lehdessä (4.1.2012) on muuten näppärä haastattelu Väyrysestä. Lukekaa, jos saatte lehden käsiinne. Tänäänhän Väyrysellä on ollut myös puhetilaisuus Jyväskylän yliopistolla. Toivottavasti se on kuunneltavissa jälkeenpäin verkosta.

Seuraavassa on veikkaukseni ensimmäiselle kierrokselle:

Prosenttiosuudet annetuista äänistä

Niinistö 48
Väyrynen 16
Lipponen 12
Haavisto 9
Soini 7
Arhinmäki 4
Biaudet 2
Essayah 2

Veikataan nyt vielä sekin, että ensimmäisen kierroksen äänestysprosentti on 79.

Olivatko presidentinvaalikeskustelut sitten siinä?

Eihän presidenttikeskusteluissa tule enää mitään uutta esille. Ei mitään lisäselvennystä mihinkään. Jotakin olisi vielä odottanut, mutta pitää tyytyä siihen kuvaan ehdokkaista, joka tähän mennessä on muodostunut.

Keskustelut ja väittelyt ovat menneet sellaisiksi, että oma valinta ulkopolitiikkaa johtavaksi presidentiksi pitää tehdä sisäpolitiikan ja mielikuvien perusteella. Katsoin Niinistön ja Väyrysen keskinäisen tenttaamisen Neloselta. Onnistuivat hyvin sivuuttamaan ulkopolitiikan. Onko kenties kyseessä Väyrysen taktiikka aloittaa loppupeli kevyellä hivutuksella EU- ja sisäpolitiikan avulla ja säästää kova ulkopoliittinen väittely aivan loppuun? Onhan hän ylivoimaisimmillaan juuri ulkopolitiikassa. Toinen vahva ehdokas ulkopolitiikassa on Lipponen, ja toivonkin hänelle paljon ääniä, mutta en liian paljon.

Oli miten oli, näyttää vahvasti siltä, että äänestän Väyrystä kummallakin kierroksella. Pääehdokkaissa on kaksi, joista tiedän varmasti, että heistä kumpaakaan en äänestä ainakaan ensimmäisellä kierroksella. Kahden muun, Väyrysen ja Soinin, sisäpoliittiset ja EU-näkemykset ovat lähimpänä omiani, ja Väyrysen ulkopoliittinen ja muu poliittinen kokemus on vakuuttavin. Lisäksi olen saanut Väyrysen mediaesiintymisistä sellaisen vaikutelman, että hän kykenisi toimimaan kansainvälisessä ja kahdenvälisessä kanssakäymisessä kaikissa tilanteissa neuvokkaasti, nopeasti ja vakuuttavasti. Tämä ei tarkoita, ettei monella muullakin olisi joitakin noista kyvyistä.

Ulkopolitiikasta vielä. Esimerkki erittäin kiinnostavasta ulkopoliittisesta pohdinnasta on professori Hiski Haukkalan puheenvuoro Ulkopolitiikan paluu (Ulkopolitiikka-lehti). Toivottavasti Haukkalan avaus saa jatkoa. Pohdinnan lopussa on muuten herkullinen kuvaus siitä, millaista presidenttiä tulevaisuudessa tarvittaisiin.