Miten olisi, jos lopultakin luovuttaisiin puoluetuesta? Rahoitushan ei näytä olevan politiikan tekemisessä ja esimerkiksi ehdokkaana menestymisessä minkäänlainen ongelma nykyään. Uutisista on saatu lukea, että joko rahoitusta on tarjolla ruhtinaallisesti tai rahoitusta ei edes tarvita menestykseen. Ja lisäksi moni on valmis sijoittamaan reippaasti itse, joten aina se rahoitus tarvittaessa järjestyy.
Joka tapauksessa puoluetuesta luopumisen jälkeenkin pyrkijöitä ja tekijöitä löytyy ja kaikki paikat tulevat täytetyiksi entiseen tapaan. Miksi siis käytettäisiin julkisia varoja tarpeettomasti?
Politiikan rahoituksen, esimerkiksi ehdokkaiden vaalirahoituksen, nykytilaan voisi ottaa vielä lisänäkökulmiakin, jopa syvällisemmin, mutta eiköhän tämä riitä tällä kertaa. Päästään ainakin alkuun toivottavasti.
Ilmeisesti kuitenkaan edes niillä ei ole tähän muutokseen rohkeutta, jotka muuten puhuvat lennokkaasti tarpeesta heittää vanha ja loikata uuteen. Toivottavasti olen luulossani väärässä, olenhan?
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
tiistai 29. heinäkuuta 2014
Uudet asunnot älyttömän kalliita
Uudet kerrostaloasunnot ovat älyttömän kalliita myös pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa kasvukeskuksissa. Tosin niin ne ovat missä tahansa, vaikka ei olisi kasvukeskuskaan. Ja jotkut asunnot ovat vielä tätäkin kalliimpia erityisesti niissä kasvukeskuksissa. Kaksion hinta vähintään 200 000 euroa.
Yksi osaselitys, ei niinkään syy, kalleudelle on varmaan, että monet uudet asunnot sisältävät aivan liikaa kaikenlaisia ”yksityiskohtia” ja yksilöllisyyksiä. Piirteitä, jotka eivät tulisi itselle edes mieleen asunnon toivelistaa miettiessä. Sen sijaan riittäisi, että uuden kerrostalon kaikki asunnot sisältäisivät ne vuosien varrella hyväksi koetut ominaisuudet ja mahdollisesti jonkin hyödyllisen teknisen uudistuksen. Vähemmän romantiikkaa, enemmän järkeä.
Mutta eihän vielä muutamasta tarpeellisesta ominaisuudesta todellisuudesta voi syntyä pieneen asuntoon vähintään 50 000 euron lisäkustannuksia, vaikka asuntojen hintojen perusteella niin voisi luulla. Toki markkinat ratkaisevat sen, kuinka korkealle hintataso nousee, eikä asuntoja suinkaan omakustannusperiaatteella myydä. Mutta olisikohan ostajilla juuri siksi aihetta terästäytyä. Hehän ovat osa markkinoita.
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
Yksi osaselitys, ei niinkään syy, kalleudelle on varmaan, että monet uudet asunnot sisältävät aivan liikaa kaikenlaisia ”yksityiskohtia” ja yksilöllisyyksiä. Piirteitä, jotka eivät tulisi itselle edes mieleen asunnon toivelistaa miettiessä. Sen sijaan riittäisi, että uuden kerrostalon kaikki asunnot sisältäisivät ne vuosien varrella hyväksi koetut ominaisuudet ja mahdollisesti jonkin hyödyllisen teknisen uudistuksen. Vähemmän romantiikkaa, enemmän järkeä.
Mutta eihän vielä muutamasta tarpeellisesta ominaisuudesta todellisuudesta voi syntyä pieneen asuntoon vähintään 50 000 euron lisäkustannuksia, vaikka asuntojen hintojen perusteella niin voisi luulla. Toki markkinat ratkaisevat sen, kuinka korkealle hintataso nousee, eikä asuntoja suinkaan omakustannusperiaatteella myydä. Mutta olisikohan ostajilla juuri siksi aihetta terästäytyä. Hehän ovat osa markkinoita.
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
torstai 24. heinäkuuta 2014
Asuntosijoittaminen – liiketoimintasuunnitelma tuli tehtyä mutta…
Yhdessä vaiheessa suoritin avoimessa yliopistossa kauppatieteen perusopinnot Niihin kuului myös liiketoimintasuunnitelman teko. Eihän minulla mitään aitoa ja ajankohtaista aihetta ollut liiketoimintasuunnitelmalle, mutta pitihän se suunnitelma tehdä. Niinpä päädyin omalta kannaltani erittäin epärealistiseen mutta hyvin kiinnostavaan ideaan: tein liiketoimintasuunnitelman asuntosijoittamisesta.
Laadin liiketoimintasuunnitelman sellaisesta asuntosijoittamisesta, joka perustuisi lähinnä asuntojen vuokraamiseen. Mutta toiminnan yhtenä osana olisi myös asuntojen ajoittainen myyminen sopivissa tilanteissa. Näin syntyvien myyntituottojen avulla sijoitustoimintaan tulisi hiukan vauhtia. Tosin tämä edellyttäisi, että kohdalle sattuisi ajoittain hyvin maksuhaluinen ostaja ja itselleni siten entistä parempi sijoitusmahdollisuus.
Olennaisin sanoma mielestäni liiketoimintasuunnitelmasta oli ja on, että kyllä asuntosijoittaminen olisi kitkuttamista ja nilkuttamista. Lähtökohtani nimittäin suunnitelmaa tehdessäni oli koko ajan, että laskelmani kattavat kaikki kulut nyt ja lisäksi varaudutaan tulevaisuuteen. Mielestäni asuntosijoittamiseen liittyy paljon epäuskottavaa toiveajattelua. Puheet ovat yleensä sitä, että vähintään 75 prosenttia on lainaa jonka avulla saadaan sijoitustoiminta vauhtiin. Tai tuo 75 taitaa olla naurettavan vähän, täysi sata on kai tavoite sijoitusasunnossakin. Sen sijaan omien veivauksieni ja laskennallisten kokeilujeni jälkeen päädyin siihen, että rahoituksessani lainan osuus voisi olla vain 35 prosenttia. Ja sehän jo varmistaa, että homma ei voisi lähteä milloinkaan kiitoon. Se jäisi täysin harrastustasolle, ja siitä olisi vain harmia.
Huomaamme heti, miten mahdotonta on tehdä asuntosijoittamisesta liiketoimintaa joka pyörisi omillaan. Kun itsellä pitäisi olla pääomia 65 prosenttia, niin kestäisi hetken ennen kuin pääsisi edes aloittamaan asuntosijoittamista. Ja kun kunnollinen asuntosijoittaminen edellyttäisi mielestäni todella useita asuntoja, niin kukin voi laskea nykyhinnoin suuruusluokan paljonko pitää olla omaa pääomaa. Eli kysymys on, millä ihmeellä tuollaiset pääomat saa luotua itselleen.
Miksi päädyin tällaiseen ”nurinkuriseen” rahoitusrakenteeseen, että omaa pääomaa olisi 65 ja lainaa siis vain 35 prosenttia pääomasta? Paljonhan näkee sellaista ajatusta, että kate on suunnilleen vuokratulot vähennettyinä vastikkeilla, mutta itse pidän tuollaista täysin epärealistisena ajatuksena. Kun itselläni ei ole merkittävää kokemusta vuokraamisesta, jouduin liiketoimintasuunnitelmassani luottamaan vain arvioihini siitä millaisia kuluja vuokraaminen toisi mukanaan. On markkinointia, hallinnointia, yhteydenpitoa, korjausta ja uusimista, ainakin näitä, ja sitten ne tyhjät kuukaudet myös. Päädyinkin ”katelaskelmassa” siihen, että todellinen vuokrakatteeni olisi noin 60 prosenttia vuokrasta. Ehkä moni pitää sitä alakanttiin arvioituna, mutta itse en.
Katelaskelma ei tietenkään sisällä vielä korkokuluja. Ne vähennetään liiketoimintasuunnitelman tulosbudjetissa, siis yhden vuoden tulosarviossa. Siinä lasketaan myös pääomaverot. Jäljelle jäävä on rahoitustulos vuoden osalta. Tässä vaiheessa kaikki on vielä kuitenkin aika hyvin. Se paha on vasta tulossa.
Yksi asia, missä ajatukseni poikkeaa varmaan todella paljon yleisestä ajattelusta, on laina-aika. Lähdin suunnitelmassani siitä, että ensinnäkin ajattelen tavallisen ihmisen tavoin että laina maksetaan takaisin. Tämä voi vaikuttaa hassulta ajatukselta, mutta en parempaakaan ajatusta keksinyt. Mutta eivät tässä ole vielä kaikki ikävät reunaehdot, vaan nyt tulee vähän pahempaa. Laina-ajaksi ikään kuin yksittäisen asunnon osalta otin kymmenen vuotta, siis vain kymmenen vuotta. Ei mitään 30-vuotisia tai mitä niitä kaikkia onkaan tavallisesti nykyään.
Miksi vain kymmenen vuoden lainoja? Siksi, että jo kymmenenkin vuotta on pitkähkö aika jossa voi sattua kaikenlaista ikävää. Halusin siis pitää tulevaisuuden riskit jotenkin tajuttavissa mitoissa. Eli lähinnä kaksi suurta riskiä tulee mieleen, korkoriski ja remonttiriski. Minä ihan oikeasti yritin leikisti varautua siihen, että korko voi vaikka pamahtaa hyvin, hyvin ylös, onhan siitä aina puhuttu että se vaikka voisi. Eli onhan se sentään vähän helpompi ainakin periaatteessa säästyä kauhealta koronnousulta lyhyellä ajalla kuin pitkällä ajalla. Niin no oppikirjoissahan tuo muistaakseni sanotaan. Ei se niinkun minun oma oivallukseni pelkästään ole.
Sitten se remonttiriski. Sehän vasta selvä onkin, että mitä pitemmälle vuodet kuluvat sitä enemmän remonttia tulee, ja lopulta tulee niitä tosi kalliita remontteja. Sitä ennen on saatava lainat sen kämpän osalta maksettua, jotta voidaan sitten ruveta jollakin kassavirralla maksamaan niitä remontteja ja remonttilainojen korkoja. Tämän voi ilmaista yksikertaisemminkin: Mielestäni joku alan henkilö on sanonut, että asunnon arvosta voi joka vuodelle laskea kaksi prosenttia asunnon ja taloyhtiön uusintakulua. Jo tämänkin pitäisi kertoa, että e hyvältä näytä, kun eiväthän vuokratkaan ole niin kovin montaa prosenttia suhteessa asunnon hintaan. Kun vuokrasta vähennetään vastikkeet, kulut ja tämä ”näkymätön” kaksi prosenttiyksikköä, niin voi mennä pakkasen puolelle pelkillä vuokratuotoilla liiketoiminta.
Lyhyt laina-aikani toisaalta aiheuttaa sen, että kyseisen asuntosijoituksen osalta kymmenen vuoden ajan vuotuiset rahoitustulokset hupenevat sen asunnon lyhennyksiin. Kasvurahaa ei käytännössä jää. Vasta kymmenen vuoden jälkeen rahoitustulos parhaassa tapauksessa mahdollistaa teoriassa toiminnan kasvattamisen, mutta siinä vaiheessa voi olla myös muita lisäkuluja riesana. Näiden kaikkien seikkojen kanssahan minä siinä suunnitelmassani yritin tasapainotella.
Periaatteessahan yhden lainan korkokulut vähenevät tasalyhennyslainassani joka vuosi, mutta varauduin siihen että koko ajan on myös korkotason nousun mahdollisuus olemassa. Lähdin muistaakseni yksinkertaisen karkeasti siitä, että muka koko lainan ajan korkokulut pysyvät ensimmäisen vuoden tasolla. Näin ollen arvioidut rahoitustuloksetkaan eivät sinä aikana kasvaisi. Ja mitäpä sillä olisi väliä. Nimittäin vaikka ”liiketulos” kasvaisikin, niin sitten menisi vastaavasti enemmän pääomaveroa. Juuri tämä onkin sijoittamisen kannalta harmillista, että kassavirta menee pääomaveroihin eikä rahoituksen kasvattamiseen ja lainanmaksuun. Tosin en ole ehkä kovin perillä asuntosijoittamisen verotuksen kiemuroista.
Tasalyhennykset ottaisin sen takia, että myös näin varaudun mielestäni korkoriskiin.
Tästä kaikesta nyt jo näkeekin, että eihän sieltä vuokraustoiminnasta sitä kasvurahaa tässä esimerkissä tule parhaassakaan tapauksessa kuin vasta kymmenen vuoden jälkeen. Mutta jos tuudittautuisi pitkiin laina-aikoihin, niin siinä vasta hullusti kävisikin, ainakin minä niin oletan. Mutta jos jollakin menee tältä osin paremmin, niin se on sitten hyvä niin.
Ja lisäksi on se ongelma, että jos aloittaa yhdellä tai kahdella asunnolla, niin niiden avulla ei synny milloinkaan riittävästi rahaa lisäasunnon hankintaan, ainakaan vuokraamalla. Näin ollen ainoa tapa kasvattaa on saada se raha aivan muualta. Ja vuosia siinäkin menee, että palkkatyöllä saa hankittua taas yhden asunnon lisää. Parempi olisi, että heti alussa voisi hankkia muutaman asunnon. Silloin toiminta pyörisi paremmin itsensä varassa. Lisäksi välillä pitäisi myös myydä asuntoja rahoituksen hankkimiseksi entistä tuottavampiin kohteisiin.
Tulin siihen tulokseen liiketoimintasuunnitelmani perusteella, että vuokraustoiminta voi yltää minimimittoihinkin vain niin että jostakin muualta asuntosijoittaja saa koko ajan rahaa jolla hän rahoittaa tätä harrastusta. Toiminnasta itsestään omien arviolaskelmieni mukaan syntyy sijoitettavia varoja hyvin hitaasti. Kun liiketoimintasuunnitelmassa piti arvioida muun muassa investoinnin takaisinmaksuaika, arvioin sen tosiaan noin 25 vuodeksi. Tosin sijoitustuotteella kuten asunnolla on koko ajan arvo, ja se on aina myytävissä, parhaassa tapauksessa tuottoisastikin. Asuntosijoittamista ei voi mielestäni kovin hyvin rinnastaa esimerkiksi valmistustoimintaan.
Ne, jotka pitkällä tähtäyksellä pystyvät pyörittämään ja kasvattamaan asuntosijoittamista toiminnan itsensä varassa, ovat hyviä. Ei kai siihen muuta voi todeta. Jos korot olisivat aina nykyisenlaiset, lainaa voisikin olla vaikka kuinka. Mutta miten onnistuisi muuttuvassa tulevaisuudessa se, että lainan osuus lähentelee sataa prosenttia? Jos on pitkä laina, on korkoriski suuri (vai onko minua huijattu). Jos on lyhyt suuri laina, niin millä ihmeen kassavirralla sen pystyy lyhentämään?
Tarkoitus oli tässä vain käsitellä asuntosijoittamisen kannattavuuspuolta, ei liiketoimintasuunnitelmaa sinänsä. Sehän sisälsi paljon ihan muuta mielenkiintoista, kuten esimerkiksi liikeidean, asiakkaat, markkinoinnin, toiminnan pyörittämisen ja kilpailutilanteen. Rahoitusnäkökulma kuitenkin osoitti minulle, että homma on aika mahdoton. Ja riskeistä vielä, että jos on vain yksi tai pari vuokra-asuntoa ja vuokralaista, on siinä myös riskinsä.
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
Laadin liiketoimintasuunnitelman sellaisesta asuntosijoittamisesta, joka perustuisi lähinnä asuntojen vuokraamiseen. Mutta toiminnan yhtenä osana olisi myös asuntojen ajoittainen myyminen sopivissa tilanteissa. Näin syntyvien myyntituottojen avulla sijoitustoimintaan tulisi hiukan vauhtia. Tosin tämä edellyttäisi, että kohdalle sattuisi ajoittain hyvin maksuhaluinen ostaja ja itselleni siten entistä parempi sijoitusmahdollisuus.
Olennaisin sanoma mielestäni liiketoimintasuunnitelmasta oli ja on, että kyllä asuntosijoittaminen olisi kitkuttamista ja nilkuttamista. Lähtökohtani nimittäin suunnitelmaa tehdessäni oli koko ajan, että laskelmani kattavat kaikki kulut nyt ja lisäksi varaudutaan tulevaisuuteen. Mielestäni asuntosijoittamiseen liittyy paljon epäuskottavaa toiveajattelua. Puheet ovat yleensä sitä, että vähintään 75 prosenttia on lainaa jonka avulla saadaan sijoitustoiminta vauhtiin. Tai tuo 75 taitaa olla naurettavan vähän, täysi sata on kai tavoite sijoitusasunnossakin. Sen sijaan omien veivauksieni ja laskennallisten kokeilujeni jälkeen päädyin siihen, että rahoituksessani lainan osuus voisi olla vain 35 prosenttia. Ja sehän jo varmistaa, että homma ei voisi lähteä milloinkaan kiitoon. Se jäisi täysin harrastustasolle, ja siitä olisi vain harmia.
Huomaamme heti, miten mahdotonta on tehdä asuntosijoittamisesta liiketoimintaa joka pyörisi omillaan. Kun itsellä pitäisi olla pääomia 65 prosenttia, niin kestäisi hetken ennen kuin pääsisi edes aloittamaan asuntosijoittamista. Ja kun kunnollinen asuntosijoittaminen edellyttäisi mielestäni todella useita asuntoja, niin kukin voi laskea nykyhinnoin suuruusluokan paljonko pitää olla omaa pääomaa. Eli kysymys on, millä ihmeellä tuollaiset pääomat saa luotua itselleen.
Miksi päädyin tällaiseen ”nurinkuriseen” rahoitusrakenteeseen, että omaa pääomaa olisi 65 ja lainaa siis vain 35 prosenttia pääomasta? Paljonhan näkee sellaista ajatusta, että kate on suunnilleen vuokratulot vähennettyinä vastikkeilla, mutta itse pidän tuollaista täysin epärealistisena ajatuksena. Kun itselläni ei ole merkittävää kokemusta vuokraamisesta, jouduin liiketoimintasuunnitelmassani luottamaan vain arvioihini siitä millaisia kuluja vuokraaminen toisi mukanaan. On markkinointia, hallinnointia, yhteydenpitoa, korjausta ja uusimista, ainakin näitä, ja sitten ne tyhjät kuukaudet myös. Päädyinkin ”katelaskelmassa” siihen, että todellinen vuokrakatteeni olisi noin 60 prosenttia vuokrasta. Ehkä moni pitää sitä alakanttiin arvioituna, mutta itse en.
Katelaskelma ei tietenkään sisällä vielä korkokuluja. Ne vähennetään liiketoimintasuunnitelman tulosbudjetissa, siis yhden vuoden tulosarviossa. Siinä lasketaan myös pääomaverot. Jäljelle jäävä on rahoitustulos vuoden osalta. Tässä vaiheessa kaikki on vielä kuitenkin aika hyvin. Se paha on vasta tulossa.
Yksi asia, missä ajatukseni poikkeaa varmaan todella paljon yleisestä ajattelusta, on laina-aika. Lähdin suunnitelmassani siitä, että ensinnäkin ajattelen tavallisen ihmisen tavoin että laina maksetaan takaisin. Tämä voi vaikuttaa hassulta ajatukselta, mutta en parempaakaan ajatusta keksinyt. Mutta eivät tässä ole vielä kaikki ikävät reunaehdot, vaan nyt tulee vähän pahempaa. Laina-ajaksi ikään kuin yksittäisen asunnon osalta otin kymmenen vuotta, siis vain kymmenen vuotta. Ei mitään 30-vuotisia tai mitä niitä kaikkia onkaan tavallisesti nykyään.
Miksi vain kymmenen vuoden lainoja? Siksi, että jo kymmenenkin vuotta on pitkähkö aika jossa voi sattua kaikenlaista ikävää. Halusin siis pitää tulevaisuuden riskit jotenkin tajuttavissa mitoissa. Eli lähinnä kaksi suurta riskiä tulee mieleen, korkoriski ja remonttiriski. Minä ihan oikeasti yritin leikisti varautua siihen, että korko voi vaikka pamahtaa hyvin, hyvin ylös, onhan siitä aina puhuttu että se vaikka voisi. Eli onhan se sentään vähän helpompi ainakin periaatteessa säästyä kauhealta koronnousulta lyhyellä ajalla kuin pitkällä ajalla. Niin no oppikirjoissahan tuo muistaakseni sanotaan. Ei se niinkun minun oma oivallukseni pelkästään ole.
Sitten se remonttiriski. Sehän vasta selvä onkin, että mitä pitemmälle vuodet kuluvat sitä enemmän remonttia tulee, ja lopulta tulee niitä tosi kalliita remontteja. Sitä ennen on saatava lainat sen kämpän osalta maksettua, jotta voidaan sitten ruveta jollakin kassavirralla maksamaan niitä remontteja ja remonttilainojen korkoja. Tämän voi ilmaista yksikertaisemminkin: Mielestäni joku alan henkilö on sanonut, että asunnon arvosta voi joka vuodelle laskea kaksi prosenttia asunnon ja taloyhtiön uusintakulua. Jo tämänkin pitäisi kertoa, että e hyvältä näytä, kun eiväthän vuokratkaan ole niin kovin montaa prosenttia suhteessa asunnon hintaan. Kun vuokrasta vähennetään vastikkeet, kulut ja tämä ”näkymätön” kaksi prosenttiyksikköä, niin voi mennä pakkasen puolelle pelkillä vuokratuotoilla liiketoiminta.
Lyhyt laina-aikani toisaalta aiheuttaa sen, että kyseisen asuntosijoituksen osalta kymmenen vuoden ajan vuotuiset rahoitustulokset hupenevat sen asunnon lyhennyksiin. Kasvurahaa ei käytännössä jää. Vasta kymmenen vuoden jälkeen rahoitustulos parhaassa tapauksessa mahdollistaa teoriassa toiminnan kasvattamisen, mutta siinä vaiheessa voi olla myös muita lisäkuluja riesana. Näiden kaikkien seikkojen kanssahan minä siinä suunnitelmassani yritin tasapainotella.
Periaatteessahan yhden lainan korkokulut vähenevät tasalyhennyslainassani joka vuosi, mutta varauduin siihen että koko ajan on myös korkotason nousun mahdollisuus olemassa. Lähdin muistaakseni yksinkertaisen karkeasti siitä, että muka koko lainan ajan korkokulut pysyvät ensimmäisen vuoden tasolla. Näin ollen arvioidut rahoitustuloksetkaan eivät sinä aikana kasvaisi. Ja mitäpä sillä olisi väliä. Nimittäin vaikka ”liiketulos” kasvaisikin, niin sitten menisi vastaavasti enemmän pääomaveroa. Juuri tämä onkin sijoittamisen kannalta harmillista, että kassavirta menee pääomaveroihin eikä rahoituksen kasvattamiseen ja lainanmaksuun. Tosin en ole ehkä kovin perillä asuntosijoittamisen verotuksen kiemuroista.
Tasalyhennykset ottaisin sen takia, että myös näin varaudun mielestäni korkoriskiin.
Tästä kaikesta nyt jo näkeekin, että eihän sieltä vuokraustoiminnasta sitä kasvurahaa tässä esimerkissä tule parhaassakaan tapauksessa kuin vasta kymmenen vuoden jälkeen. Mutta jos tuudittautuisi pitkiin laina-aikoihin, niin siinä vasta hullusti kävisikin, ainakin minä niin oletan. Mutta jos jollakin menee tältä osin paremmin, niin se on sitten hyvä niin.
Ja lisäksi on se ongelma, että jos aloittaa yhdellä tai kahdella asunnolla, niin niiden avulla ei synny milloinkaan riittävästi rahaa lisäasunnon hankintaan, ainakaan vuokraamalla. Näin ollen ainoa tapa kasvattaa on saada se raha aivan muualta. Ja vuosia siinäkin menee, että palkkatyöllä saa hankittua taas yhden asunnon lisää. Parempi olisi, että heti alussa voisi hankkia muutaman asunnon. Silloin toiminta pyörisi paremmin itsensä varassa. Lisäksi välillä pitäisi myös myydä asuntoja rahoituksen hankkimiseksi entistä tuottavampiin kohteisiin.
Tulin siihen tulokseen liiketoimintasuunnitelmani perusteella, että vuokraustoiminta voi yltää minimimittoihinkin vain niin että jostakin muualta asuntosijoittaja saa koko ajan rahaa jolla hän rahoittaa tätä harrastusta. Toiminnasta itsestään omien arviolaskelmieni mukaan syntyy sijoitettavia varoja hyvin hitaasti. Kun liiketoimintasuunnitelmassa piti arvioida muun muassa investoinnin takaisinmaksuaika, arvioin sen tosiaan noin 25 vuodeksi. Tosin sijoitustuotteella kuten asunnolla on koko ajan arvo, ja se on aina myytävissä, parhaassa tapauksessa tuottoisastikin. Asuntosijoittamista ei voi mielestäni kovin hyvin rinnastaa esimerkiksi valmistustoimintaan.
Ne, jotka pitkällä tähtäyksellä pystyvät pyörittämään ja kasvattamaan asuntosijoittamista toiminnan itsensä varassa, ovat hyviä. Ei kai siihen muuta voi todeta. Jos korot olisivat aina nykyisenlaiset, lainaa voisikin olla vaikka kuinka. Mutta miten onnistuisi muuttuvassa tulevaisuudessa se, että lainan osuus lähentelee sataa prosenttia? Jos on pitkä laina, on korkoriski suuri (vai onko minua huijattu). Jos on lyhyt suuri laina, niin millä ihmeen kassavirralla sen pystyy lyhentämään?
Tarkoitus oli tässä vain käsitellä asuntosijoittamisen kannattavuuspuolta, ei liiketoimintasuunnitelmaa sinänsä. Sehän sisälsi paljon ihan muuta mielenkiintoista, kuten esimerkiksi liikeidean, asiakkaat, markkinoinnin, toiminnan pyörittämisen ja kilpailutilanteen. Rahoitusnäkökulma kuitenkin osoitti minulle, että homma on aika mahdoton. Ja riskeistä vielä, että jos on vain yksi tai pari vuokra-asuntoa ja vuokralaista, on siinä myös riskinsä.
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
sunnuntai 20. heinäkuuta 2014
”Toiveideni” hallitus 2015
Hallitus 2015, mistä puolueista sen pitäisi koostua? Lähtökohta varmaankin on, että hallituksen perustan muodostaisivat kolme puoluetta neljästä suurimmasta puolueesta. Tästä alkavat sitten ne varsinaiset kriteerit, joilla rakentelisin hallitusta. Ne neljä puoluetta, joita nyt arvioin, ovat Sdp, kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset.
Ilman kummempia veivauksia lähden siitä, että hallitukseen pitää kuulua perussuomalaisten. Ei muuten, mutta ihan vain sen takia, että politiikkaan tulisi ainakin pieni teoreettinen muutosmahdollisuus. Tällä siirrolla hallituksen rakentelu muuttui samalla jo helpommaksi, kun pitää ratkaista vain kaksi kumppania kolmesta jäljellä olevasta niin sanotusta suurehkosta puolueesta. Vaihtoehdot ovat keskusta-kokoomus, Sdp-kokoomus ja Sdp-keskusta.
Nyt alkaa hallituksen rakenteluni hankaloitua. Mutta kun kuitenkin haluan, että hallituksessa ”varmistuisi” jonkinlainen yhteiskunnallinen markkinameininki ja asioita edistävä kilpailullisuus ja toivottavasti vaikkapa julkishallinnollinen säästeliäisyys (ehkä täysin toiveajattelua), haluan hallitukseen kokoomuksen. Se, että suon kokoomukselle etuoikeuden olla osa hallitusta, ei tarkoita että kokoomuksessa olisi puolueena mitään hurraamista. Mutta jotakin pitää yrittää tässä vaikeassa hallituksen rakentelun ongelmassa. Ja nythän rakentelu kävikin jo helpoksi, kun pitää valita vain joko Sdp tai keskusta.
Tosiasiassa nyt ollaan koko homman vaikeimmassa valintatilanteessa. Kun perussuomalaiset ja kokoomus kuuluvat tulevaan hallitukseen näennäisen itsestään selvinä osasina, keskustassa ja Sdp:ssä ei ole mitään itsestään selvää. Onhan niillä varmaan omia selviä painotuksia, luultavasti suuria vastakohtaisuuksiakin, ainakin toivottavasti on. Yritän löytää näitä eroavaisuuksia jommankumman eduksi. ”Eduksi” tarkoittaa myös sitä, mitä tämä viimeinen puolue tuo hallituskokonaisuuteen, ei pelkästään puoluetta sellaisenaan.
Yksi olennainen kysymys on nyt, kumpi puolue tasapainottaa paremmin kokoomuksen eräitä erittäin huonoina pitämiäni vaikutuksia hallituksessa. Mutta kun tätä mietin, lopputulos on että ei siinä taida olla eroa. Siinä mielessä kumpi tahansa, keskusta tai Sdp, on hyvä vaihtoehto. Tämän enempää en erittele omia poliittisia arvojani eli sitä, missä asiassa kokoomukselle pitäisi löytyä vastapaino. Vaikeaksi menee hallituksen rakenteluni viimeinen vaihe.
Ehkä Sdp:n ja keskustan väliltä kuitenkin löytyy yksi ero keskustan hyväksi. Kyseessä on asia, joka toivottavasti ainakin hiukan vähentäisi jarrun käyttöä Suomen menossa. Sen voin tästä sanoa, että kyseessä ei ole esimerkiksi EU-politiikka vaan paljon perinteisempi asia. EU-politiikan osalta taas toisaalta tuntuu, että Sdp on ideologisesti vieläkin syvemmän EU-integraation kannalla kuin keskusta. Toisaalta asia voi olla myös toisin päin. Ja loppujen lopuksi en tiedä, onko Sdp:llä ja keskustalla mitään käytännöllistä eroa EU:n suhteen. Joka tapauksessa, EU-asia ei vaikuta siihen, valitsisinko Sdp:n vai keskustan.
Valitsen siis keskustan ”toiveideni” hallitukseen perussuomalaisten ja kokoomuksen kumppaniksi yllä mainitusta syystä, että keskusta osaltaan ehkä olisi vähentämässä tiettyjen jarruttavien seikkojen vaikutusta Suomessa. Mutta eihän sitä tiedä, voin olla väärässä. Lopultahan puolueita ei oikein erota varmuudella muu kuin se, että niillä on eri nimet. Ja voihan niillä olla eri mainostoimistotkin.
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
Ilman kummempia veivauksia lähden siitä, että hallitukseen pitää kuulua perussuomalaisten. Ei muuten, mutta ihan vain sen takia, että politiikkaan tulisi ainakin pieni teoreettinen muutosmahdollisuus. Tällä siirrolla hallituksen rakentelu muuttui samalla jo helpommaksi, kun pitää ratkaista vain kaksi kumppania kolmesta jäljellä olevasta niin sanotusta suurehkosta puolueesta. Vaihtoehdot ovat keskusta-kokoomus, Sdp-kokoomus ja Sdp-keskusta.
Nyt alkaa hallituksen rakenteluni hankaloitua. Mutta kun kuitenkin haluan, että hallituksessa ”varmistuisi” jonkinlainen yhteiskunnallinen markkinameininki ja asioita edistävä kilpailullisuus ja toivottavasti vaikkapa julkishallinnollinen säästeliäisyys (ehkä täysin toiveajattelua), haluan hallitukseen kokoomuksen. Se, että suon kokoomukselle etuoikeuden olla osa hallitusta, ei tarkoita että kokoomuksessa olisi puolueena mitään hurraamista. Mutta jotakin pitää yrittää tässä vaikeassa hallituksen rakentelun ongelmassa. Ja nythän rakentelu kävikin jo helpoksi, kun pitää valita vain joko Sdp tai keskusta.
Tosiasiassa nyt ollaan koko homman vaikeimmassa valintatilanteessa. Kun perussuomalaiset ja kokoomus kuuluvat tulevaan hallitukseen näennäisen itsestään selvinä osasina, keskustassa ja Sdp:ssä ei ole mitään itsestään selvää. Onhan niillä varmaan omia selviä painotuksia, luultavasti suuria vastakohtaisuuksiakin, ainakin toivottavasti on. Yritän löytää näitä eroavaisuuksia jommankumman eduksi. ”Eduksi” tarkoittaa myös sitä, mitä tämä viimeinen puolue tuo hallituskokonaisuuteen, ei pelkästään puoluetta sellaisenaan.
Yksi olennainen kysymys on nyt, kumpi puolue tasapainottaa paremmin kokoomuksen eräitä erittäin huonoina pitämiäni vaikutuksia hallituksessa. Mutta kun tätä mietin, lopputulos on että ei siinä taida olla eroa. Siinä mielessä kumpi tahansa, keskusta tai Sdp, on hyvä vaihtoehto. Tämän enempää en erittele omia poliittisia arvojani eli sitä, missä asiassa kokoomukselle pitäisi löytyä vastapaino. Vaikeaksi menee hallituksen rakenteluni viimeinen vaihe.
Ehkä Sdp:n ja keskustan väliltä kuitenkin löytyy yksi ero keskustan hyväksi. Kyseessä on asia, joka toivottavasti ainakin hiukan vähentäisi jarrun käyttöä Suomen menossa. Sen voin tästä sanoa, että kyseessä ei ole esimerkiksi EU-politiikka vaan paljon perinteisempi asia. EU-politiikan osalta taas toisaalta tuntuu, että Sdp on ideologisesti vieläkin syvemmän EU-integraation kannalla kuin keskusta. Toisaalta asia voi olla myös toisin päin. Ja loppujen lopuksi en tiedä, onko Sdp:llä ja keskustalla mitään käytännöllistä eroa EU:n suhteen. Joka tapauksessa, EU-asia ei vaikuta siihen, valitsisinko Sdp:n vai keskustan.
Valitsen siis keskustan ”toiveideni” hallitukseen perussuomalaisten ja kokoomuksen kumppaniksi yllä mainitusta syystä, että keskusta osaltaan ehkä olisi vähentämässä tiettyjen jarruttavien seikkojen vaikutusta Suomessa. Mutta eihän sitä tiedä, voin olla väärässä. Lopultahan puolueita ei oikein erota varmuudella muu kuin se, että niillä on eri nimet. Ja voihan niillä olla eri mainostoimistotkin.
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
lauantai 19. heinäkuuta 2014
Talouselämä uutisoi, että kauppaketju rakentaa asuntoja
Supermarketketju Tesco aikoo rakentaa 4 000 asuntoa Britanniassa uusille liikkeille tarkoittamilleen tonteille, kertoo Talouselämä viitaten Telegraphiin. Uutisesta tuli mieleen aiempi bloggaukseni, jossa heitin idean voisiko suomalainen kauppaketju, lähinnä K-ketju tai S-ryhmä ryhtyä asuntojen rakennuttajaksi,
http://markkinat-politiikka-media.blogspot.fi/2014/03/voisiko-jokin-kauppaketju-laajentua.html
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
http://markkinat-politiikka-media.blogspot.fi/2014/03/voisiko-jokin-kauppaketju-laajentua.html
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
Verkkokauppa ja digitalisaatio, mitä niistä?
Kumpi mahtaa ottaa digitalisaation ja verkkokaupan paremmin haltuunsa, kauppa vai sanomalehti? Nyt siihen on selvä vastaus, se on sanomalehti. Nimittäin Helsingin Sanomat tuo esillä pääkirjoituksessaan, että tavaratalot ovat vasta heräämässä kuluttajakäyttäytymisen muutokseen eli esimerkiksi verkkokaupan kasvuun. Pääkirjoituksen aiheena on suuri tavarataloyritys. Lehti tässä tapauksessa siis opastaa kauppaa digitalisaation ja verkkokaupan haltuunotossa. Rehevin kielikuvin Helsingin Sanomat kirjoittaakin:
Tästä voisi päätellä, että sanomalehdistö on valmistautunut digitalisaatioon ja kuluttajakäyttäytymisen muutokseen valppaammin kuin kauppa, eikä tullut yllätetyksi noin pahassa tilanteessa kuin arvelee kaupan tulleen. Jos näin on, niin lehdistöllä on edessä pelkkiä kevyitä haasteita eikä suinkaan aihetta valittamiseen.
Itse kuluttajana en kyllä näe kaupan osalta verkkokaupan olemista tai olemattomuutta minkäänlaisena ongelmana. Jos olen halunnut ostaa tietokoneen tai muun vitkuttimen verkkokaupasta, olen ostanut sen asianomaisesta verkkokaupasta, ei ongelmaa. Toisaalta, käytän edelleen mieluummin esimerkiksi kodinkonekaupassa tavanomaista myymälää, jos sama tuote on siellä saatavilla, ei siinäkään ole mitään ongelmaa. Samalla voi viedä vanhaa tavaraa kierrätykseen.
Se, mihin käytän verkkoa paljon ennen vitkuttimen ostamista, on tuotteiden vertailu. Mutta eihän siinäkään mitään dramatiikkaa ole. Lisäksi etäkaupantekoni ei ole kyllä vuosien mittaan periaatteessa muuttunut mitenkään. Vain joitakin teknisiä helpotuksia on tullut, jotka auttavat toimintaa kun joskus (hyvin harvoin) jotakin ostan. Mutta ei tämä meikäläisen kuluttajakäyttäytyminen niin mystistä ole, kuin voisi luulla lehtiä lukemalla.
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
Tämänhetkisen hämmennyksen perusteella muutos saavutti suomalaisen kaupan housut kintuissa.
Tästä voisi päätellä, että sanomalehdistö on valmistautunut digitalisaatioon ja kuluttajakäyttäytymisen muutokseen valppaammin kuin kauppa, eikä tullut yllätetyksi noin pahassa tilanteessa kuin arvelee kaupan tulleen. Jos näin on, niin lehdistöllä on edessä pelkkiä kevyitä haasteita eikä suinkaan aihetta valittamiseen.
Itse kuluttajana en kyllä näe kaupan osalta verkkokaupan olemista tai olemattomuutta minkäänlaisena ongelmana. Jos olen halunnut ostaa tietokoneen tai muun vitkuttimen verkkokaupasta, olen ostanut sen asianomaisesta verkkokaupasta, ei ongelmaa. Toisaalta, käytän edelleen mieluummin esimerkiksi kodinkonekaupassa tavanomaista myymälää, jos sama tuote on siellä saatavilla, ei siinäkään ole mitään ongelmaa. Samalla voi viedä vanhaa tavaraa kierrätykseen.
Se, mihin käytän verkkoa paljon ennen vitkuttimen ostamista, on tuotteiden vertailu. Mutta eihän siinäkään mitään dramatiikkaa ole. Lisäksi etäkaupantekoni ei ole kyllä vuosien mittaan periaatteessa muuttunut mitenkään. Vain joitakin teknisiä helpotuksia on tullut, jotka auttavat toimintaa kun joskus (hyvin harvoin) jotakin ostan. Mutta ei tämä meikäläisen kuluttajakäyttäytyminen niin mystistä ole, kuin voisi luulla lehtiä lukemalla.
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
Perussuomalaiset median positiivisessa erityiskohtelussako
Kumpaan nyt uskoisi? Tähän asti olen ymmärtänyt lähinnä niin, että media on käsitellyt perussuomalaisten kansanedustajien tekemisiä tilaisuuden tullen korostetun kielteisesti, tai ehkä jopa ilman erityistä tilaisuuttakaan aina. Nyt kuitenkin luin Iltalehdestä Soininvaaran, siis Soininvaaran, kommentoivan erästä tapausta muun muassa vertaamalla tilanteeseen, jossa kohteena olisikin ollut perussuomalaisten kansanedustaja tai ”rivikansanedustaja”. Näiden kohdalla vastaavasta, kuin mistä nyt tuon jutun mukaan on kyse, ei kukaan olisi sanonut mitään. Siis perussuomalaisten kohdalla asian olisi annettu mennä. Näin ollen perussuomalaiset saisivatkin hellää kohtelua tai ainakin hellempää kuin jotkut.
Se Iltalehden juttu on tässä, eikä liity perussuomalaisiin, mutta herätti vain huomioni siinä tuo pikku vertailu perussuomalaisten kansanedustajien tai ”rivikansanedustajien” kohteluun julkisuudessa. Väite yllätti.
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
Se Iltalehden juttu on tässä, eikä liity perussuomalaisiin, mutta herätti vain huomioni siinä tuo pikku vertailu perussuomalaisten kansanedustajien tai ”rivikansanedustajien” kohteluun julkisuudessa. Väite yllätti.
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Talouselämä ja piristävä poikkeus
Taas, tai edelleen, kun pörsseissä nousua pukkaa kummasti, ovat varoittelevat lausunnot uskottavalta taholta tervetulleita, ”ilmaa puhdistavia”. Yleensäkin pidän artikkeleista, joissa tuodaan esille mitä riskejä vaikkapa joidenkin maiden taloudessa piilee ja mitä riskejä sijoittajien käyttäytymisessä juuri nyt piilee suhteessa talouden todelliseen tilaan. Tämä Talouselämän uutinen on hyvä esimerkki.
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
lauantai 12. heinäkuuta 2014
Tuulivoima, maahanmuutto, perintövero
Vastustan tuulivoimaa, ainakin omalla paikkakunnallani. Vastustan tuloveroja, aivan erityisesti omiani. Sitäkin enemmän olen julkisen keskustelun innostamana ruvennut viime aikoina vastustamaan trendin mukana perintöveroa.
Vastustan erityisesti sekä työperäistä että -perätöntä maahanmuuttoa. Erityisen paljon vastustan sellaisia maahanmuuttajia, jotka tulevat työskentelemään samalle alalle kuin itse työskentelen. Vastustan teollisuutta ja erityisesti lähellä sijaitsevaa. Mutta vastustan myös elinkeinorakenteen jatkuvaa palveluvaltaistumista, koska ”paitojen peseminen” (nokkelasti) ja niin edelleen. Vastustan myös sitä, että muut eivät suostu enää palvelemaan minua, mutta aivan erityisesti vastustan sitä, kun tulevat kysymään ”voinko auttaa”.
Vastustan maataloutta Suomessa, koska tuntuu että moni asia ratkeaisi sillä että me fiksut ihmiset kovasti vastustaisimme maataloutta Suomessa. Maaseutua tosin ei tule vastustettua kovin usein, koska minulla ei ole siitä havaintoja. Pahinta onkin, jos joudun antamaan totutun annoksen kielteisiä kommentteja maaseudusta. Silloin on pakko turvautua hitaasti vaihtuvaan iskulausevarastoon.
Vastustan baareja lähipiirissäni. Vastustan sitä, että kaupunginosassani asuisi niin "paljon" ihmisiä että alueella pärjäisi nykyistä runsaampi vapaarahoitteinen palvelutarjonta. Vastustan ihmisiä ja kerrostaloja. Vastustan julkista liikennettä, koska vastustan julkista liikennettä.
Vastustan kokoomuksen kuviteltuja ja todellisia tekemisiä, koska satun muistamaan että olen sitoutuvinani eri puolueeseen kuin kokoomukseen. ”Kokoomusvastaisuuttani” lisää, että kokoomus on nyt melkein johtava puolue kuten oma puolueeni aiemmin. Vastustan joidenkin kaupunginvaltuutettujen päättäväistä ja konkreettista pyrkimystä olla nostamatta kuntani veroprosenttia. Syyt vastustukselleni ovat mitkä ovat.
Vastustan sitä, että kansalaisilta kysytään mielipidettä perintöveron poistosta ehdolla että vaje pitäisi täyttää jollakin muulla. Ei niin pidä kysyä tietenkään, sillä siinä on juuri pahin esimerkki vääristävästä kysymyksenasettelusta. Siinähän nimittäin kansalaisten ajatukset muuttuvat kummasti. Ja se taas on vastoin omia näkemyksiäni oikeasta tuloksesta. Sellainen, että esimerkiksi veropolitiikassa yritettäisiin arvioida useampaa kuin yhtä veromuotoa kerrallaan, on pelkkää jahkailua. Kaikkein hirveintä on, jos yritetään katsella samanaikaisesti verotusta ja muita asioita. Onneksi viime aikoina yhden asian äänet ovat voimistuneet.
Ennen kaikkea nyt kuitenkin vastustan tuulivoimaa kaikkialla mutta etenkin omassa maakunnassani ja ajanvietemaakunnassani. Vastustan ääniä, muun muassa liikenteen ääniä. Vastustan autojen ääntä, siis sitäkin että niissä on vielä ääni. Tuloveroja ja perintöveroa vastustan suurimpina kohtuuttomuuksina. Ja lopuksi vastustan monenlaisia ihmisiä aina. Toki myös ydinvoimaa vastustan, kun mitäs minä sillä.
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
Vastustan erityisesti sekä työperäistä että -perätöntä maahanmuuttoa. Erityisen paljon vastustan sellaisia maahanmuuttajia, jotka tulevat työskentelemään samalle alalle kuin itse työskentelen. Vastustan teollisuutta ja erityisesti lähellä sijaitsevaa. Mutta vastustan myös elinkeinorakenteen jatkuvaa palveluvaltaistumista, koska ”paitojen peseminen” (nokkelasti) ja niin edelleen. Vastustan myös sitä, että muut eivät suostu enää palvelemaan minua, mutta aivan erityisesti vastustan sitä, kun tulevat kysymään ”voinko auttaa”.
Vastustan maataloutta Suomessa, koska tuntuu että moni asia ratkeaisi sillä että me fiksut ihmiset kovasti vastustaisimme maataloutta Suomessa. Maaseutua tosin ei tule vastustettua kovin usein, koska minulla ei ole siitä havaintoja. Pahinta onkin, jos joudun antamaan totutun annoksen kielteisiä kommentteja maaseudusta. Silloin on pakko turvautua hitaasti vaihtuvaan iskulausevarastoon.
Vastustan baareja lähipiirissäni. Vastustan sitä, että kaupunginosassani asuisi niin "paljon" ihmisiä että alueella pärjäisi nykyistä runsaampi vapaarahoitteinen palvelutarjonta. Vastustan ihmisiä ja kerrostaloja. Vastustan julkista liikennettä, koska vastustan julkista liikennettä.
Vastustan kokoomuksen kuviteltuja ja todellisia tekemisiä, koska satun muistamaan että olen sitoutuvinani eri puolueeseen kuin kokoomukseen. ”Kokoomusvastaisuuttani” lisää, että kokoomus on nyt melkein johtava puolue kuten oma puolueeni aiemmin. Vastustan joidenkin kaupunginvaltuutettujen päättäväistä ja konkreettista pyrkimystä olla nostamatta kuntani veroprosenttia. Syyt vastustukselleni ovat mitkä ovat.
Vastustan sitä, että kansalaisilta kysytään mielipidettä perintöveron poistosta ehdolla että vaje pitäisi täyttää jollakin muulla. Ei niin pidä kysyä tietenkään, sillä siinä on juuri pahin esimerkki vääristävästä kysymyksenasettelusta. Siinähän nimittäin kansalaisten ajatukset muuttuvat kummasti. Ja se taas on vastoin omia näkemyksiäni oikeasta tuloksesta. Sellainen, että esimerkiksi veropolitiikassa yritettäisiin arvioida useampaa kuin yhtä veromuotoa kerrallaan, on pelkkää jahkailua. Kaikkein hirveintä on, jos yritetään katsella samanaikaisesti verotusta ja muita asioita. Onneksi viime aikoina yhden asian äänet ovat voimistuneet.
Ennen kaikkea nyt kuitenkin vastustan tuulivoimaa kaikkialla mutta etenkin omassa maakunnassani ja ajanvietemaakunnassani. Vastustan ääniä, muun muassa liikenteen ääniä. Vastustan autojen ääntä, siis sitäkin että niissä on vielä ääni. Tuloveroja ja perintöveroa vastustan suurimpina kohtuuttomuuksina. Ja lopuksi vastustan monenlaisia ihmisiä aina. Toki myös ydinvoimaa vastustan, kun mitäs minä sillä.
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
tiistai 8. heinäkuuta 2014
Siinä ajassa olisi jo perillä
Esimerkiksi Matkahuollon aikataulusivu on aika toimiva käyttäjän kannalta, ja kenenpä muun kannalta sen pitäisikään olla. Mutta kaikki aikataulusivut eivät tunnu minusta (paino sanalla minusta) kovinkaan mukavilta nykyään käyttää, vaikka ne jopa kehuisivatkin olevansa entistä helppokäyttöisempiä. Juuri yhtä tällaista aikataulusivua käyttäessäni tuli mieleen, että tässä ajassa olisin jo pitkällä. Eli aikataulujen kanssa puuhastelemiseen kuluu hyvää matkustusaikaa joskus todella paljon. Johtopäätös onkin, että matkustaminen on joukkoliikenteen vaivattominta aikaa.
Tietysti aina, kun tuntuu että esimerkiksi aikataulusivu on hankala, epäilen että olenkohan se sittenkin minä joka on hankala.
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
Tietysti aina, kun tuntuu että esimerkiksi aikataulusivu on hankala, epäilen että olenkohan se sittenkin minä joka on hankala.
Lue myös blogin muita kirjoituksia!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)