Kaukaa haettu ja kohtuuton

Seuraavassa esitän hyvin kuvitteellinen kumppanuuskuvion: N haluaa kovasti kumppanikseen O:ta. Mutta O ei suostu. Suostumattomuus ei johdu suinkaan siitä, että N olisi laittanut tiukkoja ehtoja O:lle tulevan kumppanuuden osalta, vaan O vain ei ole kiinnostunut kumppanoitumaan N:n kanssa.

N ja X tuntevat toisensa pitkältä ajalta ja siten myös toistensa erilaiset mielipiteet. He päättävät kokeilla kimpassa elämistä suuristakin mielipide-eroista huolimatta. N:n ja X:n kumppanuudessa esiintyy kuitenkin kinastelua alusta asti, mutta jotenkin eteenpäin halutaan mennä. Ihan hyvä.

Yllättäen ja jo alusta asti sekä N:n että X:n ystävät alkavat syyttää O:ta, kun tämä ei suostunut N:n kanssa ja siksi ollaan nyt tässä tilanteessa että NX-kumppanuuden arki ei aina ihan suju. Mutta vielä yllättävämpää on, että myös N ja X itse syyttävät O:ta samasta asiasta. Siis kumpikin vuoron perään.

Eikös tuo ole kaukaa haettua ja kohtuutonta syyttelyä ja jopa täysin uskomatonta?

Mutta otetaan alku vähän toisella tavalla. O olisi kyllä kiinnostunut N:n kumppanuusehdotuksesta kovastikin muuten, mutta N pistää O:lle sellaisia ehtoja, että tämä ei voi suostua niihin. Eli kumppanuutta ei synny tässäkään tapauksessa erittäin ymmärrettävistä syistä. Mutta kun N sitten menee X:n kanssa ja kun heidän yhteistyönsä ei aina oikein suju, niin käy juuri kuten edellisessä, että N:n ja X:n ystävät ja jälleen jopa N ja X itse syyttelevät O:ta kun tämä ei suostunut kimppaan N:n kanssa N:n tiukoilla ehdoilla.

Entistäkin kauempaa haettua, vai mitä?

”Mutta se ei ole eduskunnan syy”

On väitelty ennenaikaisista vaaleista, ja asiaan ottaa kantaa myös sanomalehti Keskisuomalainen pääkirjoituksessaan (24.10). Keskisuomalainen kirjoittaa muun muassa: ”Siinä ennenaikaisten vaalien vaatijat ovat aivan oikeassa, että hallituksen toimimattomuus on aidosti ongelma.” Ja jatkaa: ”Mutta se ei ole eduskunnan syy.”

Okei. Tuossahan siis olisi kysymys siitä, että eduskunta on kyllä tehnyt tarvittavat päätökset suurissakin asioissa. mallikkaasti, mutta päätösten toimeenpano ei olisi sujunut yhtä hyvin. En tiedä, miten on, mutta ihan hyvinhän näin kai voi olla. Ja jos näin olisi, vähän ihmettelisin että miksi. Missä kohtaa tai miksi päätöksenteon ja toimeenpanon yhteys katkeaa? Jos on hyvät päätökset esimerkiksi suurista hankkeista kuten sote ajallaan tehtyinä, niin miksi toimeenpano ei sujuisi? Koostuuhan hallitus aivan valtaosin eduskunnan jäsenistä eli kansanedustajista, ja hallituspuolueet muodostavat enemmistön eduskunnassa.

Kuitenkin pidän mahdollisena, että eduskunta tosiaan on onnistunut työssään mutta hallitus ei jostakin syystä ole saanut toimeenpantua riittävästi eduskunnan päätöksiä esimerkiksi joissakin hyvin tärkeissä tämän hallituskauden sioissa. Jos näin on, niin hallituksen kai pitäisi tehdä toimeenpanoonsa tarvittavia parannuksia.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Kaupunginjohtaja, Jyväskylä: neljä loppukisassa

Seurasin eilen Jyväskylän kaupunginvaltuuston verkkolähetystä neljän kaupunginjohtajaehdokkaan kyselytilaisuudesta. Valtuutetut siis esittivät muutaman kysymyksen, ja lisäksi oli pari muualta tullutta kysymystä. Lehtiartikkeleiden perusteella omassa mielessäni oli jo muodostunut kahden kärki. Lisäksi kaupungin sivulta satuin huomaamaan kyseisten loppukisaehdokkaiden esittäytymisvideot, joiden perusteella tuo oma kärkeni pysyi samana. Mutta oli välttämätöntä katsoa vielä eilinen kyselytilaisuus uteliain mielin. Hiukan tosin alusta myöhästyin, mutta toivottavasti se ei haitannut.

Odotin mielenkiinnolla mainittua kyselytilaisuutta. Eikä sen seuraaminen turhaa ollut, sillä kahden kärkeni vahvistui edelleen. Se vaan, että olisin kaivannut enemmän konkreettisuutta. Mutta eivät nämä kärkiehdokkaani konkreettisuuden osalta toiseksi jääneet. Ja pystyisin jopa sanomaan mutta en tässä sano, kumpi kahdesta ehdokkaastani olisi lopullinen ”ehdotukseni” kaupunginjohtajaksi. En pidä huonona esimerkiksi sitä, että Jyväskylän kaupunginjohtajaksi pyrkivä tuo esille mitä hän ihan itse tekisi ensimmäiseksi ja vaikka toiseksikin. Ja lisäksi, mitä vakuuttuneempi olen ehdokkaan pyrkimyksestä tehostaa toimintoja ja olla yrityshakuinen, sitä enemmän saa meikäläiseltä kannatusta, ikään kuin.

Eipä tässä nyt muuta tule mieleen.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Työllisyysaste nousuun – 1. siirto

Ulkoistetaan työmarkkinapolitiikka äärimmilleen. Käsittääkseni työmarkkinajärjestöt haluavat vaikuttaa hyvin moniin asioihin. Miksi niille ei sitten annettaisi enemmän valtaa ja samalla tietysti hiukan lisää vastuuta. Annetaan siis työmarkkinajärjestöille paljon sellaista valtaa ja vastuuta, joka vaikuttaa työmarkkinoihin.

Valtaa on helppo antaa, jos vain uskaltaa, ja vielä helpompi ottaa vastaan, mutta miten annetaan vastuuta työmarkkinajärjestöille entistä enemmän? Vastuuta tarkalleen ottaen mistä? Ja miten mitataan se, että vastuu on tullut kannettua? Nythän minusta näyttää siltä, että kolmikannassa työmarkkinajärjestöt neuvottelevat itselleen sopivat sopimukset, joilla on kuitenkin ratkaiseva vaikutus koko yhteiskuntaan tavalla jos toisellakin. Toki valtiokin siinä yrittää jotakin olla vaikuttamassa. Mutta ainakin se on selvää, että julkiselle osapuolelle jää ennen kaikkea tosi paljon vastuuta siitä, kun työmarkkinat eivät toimikaan halutulla tavalla. Lisäksi julkisella vallalla on muutenkin haasteita liikaa, joten tehdään asiat helpommiksi kaikkien kannalta ja ulkoistetaan työmarkkinakysymykset työmarkkinaosapuolille täysin.

Se ongelmahan tässä ulkoistamisessa tietysti on, että myös julkisen vallan päätöksillä on olennainen vaikutus osaltaan työmarkkinoiden ja talouden toimivuuteen. Eli vaikka työmarkkinaosapuolet toimisivat kuinka rakentavasti yhteiskunnan kannalta, julkiset infrastruktuuri-, koulutus- ja muut päätökset voivat haitata hyvää kehitystä enemmän tai vähemmän, siis huonoimmassa tapauksessa. Tämä epätasapaino pitää ratkaista selkeällä sopimuksella valtion ja työmarkkinajärjestöjen kesken. Muutenkin koko ulkoistamisen toimivuus edellyttää yksilöityä sopimusta valtion ja työmarkkinakentän kesken.

No, mistä sovitaan? Joudutaan sopimaan varmaan tosi monesta asiasta. Sovittavien asioiden pitää olla hyvin selkeitä ja mitattavia, jotta valtio ja työmarkkinakenttä voivat tietyin väliajoin käydä yhdessä läpi onko sovitut asiat saatu aikaan. Siis onko tietyt työmarkkinoiden (ja talouden) toimivuutta osoittavat tunnusluvut saavutettu, ja onko esimerkiksi valtion lupaamat infrastruktuuri- ja koulutusasiat toteutettu, tai onko verotuksessa tehty ne toimet, jotka julkinen osapuoli on luvannut tehdä sen ja työmarkkinakentän välisessä sopimuksessa. No, hiukan näin ehkä nytkin toimitaan periaatteessa, että valtiovalta sitoutuu tiettyihin juttuihin omalta puoleltaan. Mutta tässä ääriulkoistamisessa on ajatuksena, että valtio ottaa vastuulleen vain sille luontevimmin kuuluvat laajavaikutteiset ja koordinoimista vaativat asiat ja taas työmarkkinaneuvottelijoille siirretään työmarkkinoihin vaikuttavaa valtaa entisen lisäksi niin paljon kuin suinkin mahdollista.

Niin, ne mitattavat ja sovittavat asiat: Valtio ja työmarkkinapuoli sopivat, että on saavutettava vähintään tietty työllisyysaste. Työllisyysasteessa pitää siis edistyä selvin askelin. Ja jonakin sovittuna ajankohtana sen pitää olla vähintään jokin hyvin korkea luku. Ainakin 80 prosenttiin se pitää sopia osapuolten kesken esimerkiksi tällä vuosikymmenellä. Sitten pitää sopia muistakin tunnusluvuista jo senkin takia, ettei hyvää työllisyysastetta tai muuta parantunutta tunnuslukua saavuteta jonkin toisen tärkeän tunnusluvun, siis tärkeän asian, kustannuksella. Ja valtion pitää täyttää omalta osaltaan taas tietyt tulokset edellytysten luonnin suhteen. No, tietysti esimerkiksi työllisyysaste riippuu juuri näistä eri osapuolten toimenpiteistä, joten osapuolten työnjako ja vastuut pitää sopia tarkasti.

Jos luvut kehittyvät sovitulla tavalla, homma ok ja esimerkiksi työmarkkinakenttä saa pitää ruhtinaalliseksi sovitun työmarkkinavaltansa. Mutta jos joku mättää, niin tämä ääriulkoistamissopimus päättyy ja palataan nykymeininkiin.

Työllisyysasteesta vielä: Työllisyysasteesta ja muista vastaavista seikoista pitää sopia tarkkaan myös se, että niiden on edistyttävä kaikissa ikäryhmissä. Sama koskee myös muita väestöryhmittelyjä. Lisäksi pitää sulkea pois mahdollisuus, että jotakin ongelmaa ”ratkaistaan” kyseenalaisilla keinoilla vain jotta tulokset näyttäisivät hyviltä.

Jos tässä bloggauksessa ei ollut mitään uutta, niin se on vain hyvä merkki siitä, että Suomessa asiat ovat menossa kovaa vauhtia parempaan.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Huono ilmapiiri siellä ja täällä

Täällä on käsittämättömän huono ilmapiiri. Synkistelyä, synkistelyä. Tekin siellä vaan synkistelette, kun teidän pitäisi olla rohkeita ja myönteisiä. Käärisitte ne hihat. Tämmönen yleinen synkän ilmapiirin ylläpitäminen, oikein tämmönen synkistelyn synkistely, vie jo uskottavuudenkin teiltä, kun nimenomaan on luotu edellytykset sille, että alettaisiin investoida rohkeasti myönteisessä hengessä Suomen hyväksi. Vastavuoroisuutta minä odotan. Nyt on teidän vuoronne toimia. Rohkeutta, rohkeutta, riskinottoa ja vielä kerran riskinottoa, jokos se riskinotto tuli mainittua, tulikos rohkeus, niitä teiltä odotan, nyt niitä on aivan liian vähän. Rohkeutta pitää löytyä. On ennen kaikkea toteutettava ne olemassa olevat ideat ja niihin pitää panostaa ja investoida. Luovuutta peliin. Toimintaedellytyksethän ovat nyt kunnossa viimeaikaisten toimenpiteiden ja vastaantulojen johdosta. Tarvitaan vain myönteistä asennetta, rohkeutta, riskinottohalua ja luovuutta. Niin, ja maailmalle menoa enemmän, nopeammin, rohkeammin. Olikos siinä jo kaikki?

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Vain hienosäätöä

Tänään oli joku rikkaruohojuttu mediassa. Kiinnosti aihe sen verran, että luin Wikipediasta vähän tarkemmin mitä kaikkea rikkaruohoista, yleisesti rikkakasveista, loppujen lopuksi sanotaankaan.

No, onhan se rikkaruoho melkoinen laji. Pienellä hienosäädöllä siitä saisi täydellisen, näin pintapuolisen maallikon näkökulmasta ainakin.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Herätyskello niin että herää

On taas ollut puhetta herätyskelloista, mistä tuli mieleen se miten eri tavoilla herätyskelloon voi reagoida ja mitä reagoinnista voi seurata. Käytännössä nykyään kai käytetään yleisesti kännykän herätystä, mutta ihan sama. No niin. Kun kännykän herätys soi ja jos kännykkä on aivan käden ulottuvilla, niin herätyksen kohde, siis henkilö, ehkä vain sammuttaa herätyksen ja jatkaa tai on jatkavinaan nukkumista joko tarkoituksella tai vahingossa. Jos hän sammuttaa herätyksen kokonaan, siinähän voi käydä tosi huonosti. Jos hän sammuttaa hetkeksi eli painaa torkkunappia, hän ei ehkä saa hetkenkään rauhaa vaan hänelle tulee olo että jotakin tässä pitäisi tehdä, mutta ei ehkä kuitenkaan tee. Ja siinä taitaa käydä sitten niin, että hälytykset loppuvat ja käy kuitenkin huonosti ja myöhästyy tai ei vain muuten ehdi tehdä mitä pitäisi tehdä sinä päivänä.

Jotta edellä kuvattua ei tapahtuisi ainakaan helposti, kannattaa minun mielestäni laittaa tuo herättävä kännykkä tai herätyskello kävelyetäisyydelle, ettei herätystä voi sammuttaa tai torkkunapilla viivästyttää pelkällä kädenliikkeellä. Nimittäin kun joutuu nousemaan ja lähtemään liikkeelle sammuttaakseen herätyksen, siinä jo paljon varmemmin herää. Silloin herääjä on jo ottanut ensimmäiset askelet herätyskellon vaatimaan suuntaan. Herätyskellohan on laitettu soimaan yleensä kai jollakin tarkoituksella, esimerkiksi että varmasti tulee tehtyä ajoissa mitä kulloinkin pitää tehdä jotta kaikki menisi hyvin. Tosin voihan henkilö vielä tässäkin vaiheessa palata nukkumaan tai torkkumaan. Mutta tämä liikkeelle pakottaminen on yksinkertainen keino pienentää riskiä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Väittely: julkinen vai yksityinen

Sdp ja kokoomus näyttävät olevan hyvin eri mieltä siitä, pitäisikö terveydenhuolto järjestää suunnilleen kuten nyt vai pitäisikö siihen tuoda nykyistä enemmän mukaan sitä, että potilas voi mennä setelin kanssa mihin haluaa, olkoon yksityinen tai julkinen.

Nyt minun pitäisi pohdiskella, miten itse käyttäytyisin (käyttäydyin), jos tarjotaan vaihtoehtoina esimerkiksi hampaidenhoidon loppuunsaattamista kunnallisella (edelleen) tai hiukan suuremmalla omavastuulla yksityisellä. Pohdiskelu antaisi vähän esimakua siitä, miltä se laaja valinnanvapaus sitten tuntuisi. Tosin tilanne ei ole aivan vertailukelpoinen. Mutta en viitsi alkaa jaaritella.

Satuin juuri lukemaan peräkkäin yhden kokoomuslaisen ja yhden sosiaalidemokraatin näkemyksen terveydenhuollon järjestämisestä. Noiden näkemysten esitystapa on kyllä hauska suhteessa toisiinsa. Sieltähän löytyy aivan selvä yhteinen tekijä, vai löytyykö? Edellinen sanoo, että pitää olla ihmisen eikä järjestelmän asialla ja jälkimmäinen, että pitää olla ihmisen eikä bisneksen asialla. No, jos asiat olisivat helppoja ja jos voisi aina luottaa kaikkiin puheisiin ja jos ei jätettäisi kauheasti sanomatta ja jos tietäisi että kaikki ymmärtäisivät tutustumismatkat aina samalla tavalla, niin ongelma ratkeaisi helposti. Otettaisiin vain kantaa siihen, pitäisikö olla järjestelmän vai bisneksen asialla, kun "ihmisen" puolella ovat kaikki. Kallistuisin tässä valinnassa vähintään 45 astetta bisneksen suuntaan. Mutta tämä tosiaan muun muassa ehdolla, että yhteiskunnan kustannukset eivät nouse vaan pikemminkin laskevat eivätkä esimerkiksi palkkakustannukset alalla nouse.

Loppukevennys: Mikä on ihmisen asia?

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Ennaltaehkäisevä ”verosuunnittelu”

Jotkut vaativat, että nostetaan arvonlisäveroa ja vaikkapa kiinteistöveroa. Eikös tämän pitäisi olla selvä signaali meille kansalaisille siitä, että vihdoin mekin voisimme kokeilla ”verosuunnittelua” ennakoivasti ja ennaltaehkäisevästi. Suuntaisimme kulutuksemme ja omistamisemme niin, että meiltä menisi vähemmän esimerkiksi arvonlisäveroa tai kiinteistöveroa. Siis vähentäisimme tai muuten muuttaisimme sellaisten ”tuotteiden” hankintaa tai omistamista, joista menee alv tai kiinteistövero. Tällainen kulutus- ja omistuskäyttäytymisen muutos ei tosin nostaisi Suomen taloutta vaan veisi syvemmälle, mutta olisi rationaalista toimintaa kansalaisilta ja olisi haaste päättäjille.

Siis aletaanpa toimia ennakoivasti ja mietitään edes, olisiko mahdollista.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Vieläkö kokoomus?

Miksihän meikäläisestä tuntuu, että kokoomus olisi keikkunut pääministeripuolueena jo vaikka kuinka kauan? Piti oikein tarkistaa asia. Ja eihän se tosiaan ole ollut kuin tämän vaalikauden ajan. Ovathan keskusta ja Sdp kestäneet samassa asemassa helposti pari kunnon vaalikautta. Onkohan tämä mediatouhu ja sosiaalinen media saaneet aikaan vaikutelman, että kokoomuslainen pääministeri tuntuu olleen keskustelun kohteena jo vuosikausia. Mutta toisaalta voidaanko enää kuvitella myöskään kokoomusta ilman mediaa ja varsinkaan sosiaalista mediaa?

Vai onko kokoomuksen pääministeriys osunut vain erittäin huonoihin olosuhteisiin, maassamme? Joka tapauksessa tuntuisi ihmeelliseltä, jos kokoomus ja näin ollen kokoomuksen johtaja haluaisivat johtaa myös seuraavaa hallitusta. Kaikenlainen kettuiluhan jatkuisi samanlaisena ja tosi asiassa yltyisi seuraavan hallituskauden aikana. Kuka sellaista tahtoisi osakseen toiset neljä vuotta putkeen vapaaehtoisesti, tuskin edes kokoomus. Jonkun keskustan tai perussuomalaisten olisi helpompi tulla vaihdosta tai uutena johtamaan hallitusta. Toki ne saisivat samaa ryöpytystä, paitsi ehkä keskusta, mutta kritiikki olisi varmaan vähän toisenlaista. Ja ainakin ne voisivat kokea vähän aikaa uutuudenviehätyksen tuomaa myönteistä ja uteliasta kohtelua yleisön taholta. Ja nythän ne saisivat mahdollisuuden näyttää.

Mutta tästähän tulee kokoomukselle ongelma. Seuraavissa eduskuntavaaleissa, milloin sitten ovatkin, sen pitäisi tulla mieluummin erinomaiseksi kakkoseksi kuin ykköseksi. Miettikää sitä. Tai no eihän se näillä näkymin mahdotonta ole. Jaa, muuten tuli mieleen, että vaikuttaisikohan tuntemukseeni kokoomuksen ”ikuisesta” hallitusjohtajuudesta myös se, että hallituksen rakennemuutos on ollut voimakas?

Lue myös blogin muita kirjoituksia!