keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Sijoittaminen Kiinaan tai Japaniin – ei kiitos

Jonkin, en muista minkä, talouslehden sijoitusaiheisessa jutussa tuli esille ”suositus”, jonka mukaan nyt kannattaisi hyödyntää Aasian markkinoita Japanin kautta. Siksi Japanin kautta, että sillä tavalla sijoittaminen Aasian markkinoille olisi turvallista koska Japanin osakemarkkinat ovat kehittyneitä verrattuna Aasian riskialttiisiin osakemarkkinoihin. Jutussa korostettiin sitä, että Japanin vientiteollisuus ja myös muut sektorit kuten vähittäiskauppa hyödyntävät yhä enemmän muun muassa Kiinan markkinoita. Kiinaan sekä viedään että siellä ollaan paikan päällä. Kiinaan esimerkiksi avataan tukuttain japanilaisketjujen tavarataloja.

Pidän tätä Japani-sijoitusvinkkiä epäilyttävänä. Ensinnäkin tuntuu humpuukilta sellainen ajatus, että Aasian lupaavia mutta riskialttiita markkinoita pystyttäisiin turvallisesti hyödyntämään juuri Japanin kautta. Samat riskithän sillä Japanin vientiteollisuudella tai kaupalla on Kiinassa kuin Kiinaan muulla tavoin sijoittavalla. Jos haluaa sijoittaa kehittyvään Aasiaan, parempi on käyttää osakerahastoa, sillä osakerahastojenhan idea on juuri hajauttaa riskit. Ei Japani tuo tähän mitään lisäarvoa. Eivät japanilaiset vientiyritykset ja kauppaketjut ole sen fiksumpia Aasia-toimijoita kuin rahastot, vai ovatko? Miksi olisivat?

Ajatuksena kyseisessä lukemassani artikkelissa tai siis siinä haastatellulla taholla oli ilmeisesti ja myös muistaakseni se, että nyt olisi syytä sijoittaa Japanin osakemarkkinoille. Käsitykseni kuitenkin on, että jeni on kallis ja myös japanilaiset osakkeet ovat kalliita, joten ei ole hyvä sijoituskohde. Jeni on noussut euroon nähden paljon vuoden aikana, kuten moni muukin merkittävä valuutta.

Myös Kiinan valuutta on kallistunut euroon nähden. Kaiken lisäksi Kiina ei hyvältä näytä, sillä Kiinan talous joko hyytyy ja asuntokupla puhkeaa tai vaihtoehtoisesti talous edelleen ylikuumenee, riippuen Kiinan talouspolitiikasta.

On myös sellaisia kehittyviä markkinoita, joihin sijoittaminen voi olla järkevää, mutta jos sijoittaa osakerahaston kautta pitää katsoa rahastosalkun maakoostumus. Sehän voi sisältää kehittyvien maiden lisäksi myös esimerkiksi Japania tai muita kehittyneitä markkinoita huomattavasti.

Edellä oleva ei ole sijoitus- eikä sijoittamattomuusvinkki millään tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti