Luin joulun aikaan aikakauslehtiä ja hiukan yllätyin niiden tasosta. Eniten luin Apuja, koska niitä lähinnä oli saatavilla, mutta luin myös yksittäistä Seuraa, Hymyä ja Annaa. En ole kuitenkaan kovin kiinnostunut Annan tapaisista lehdistä, mikä johtuu tämän kaltaisten lehtien olettamastani aihepiiristä, mutta lukemassani numerossa oli muistaakseni jokin ihan hyvä juttu. Ehkä se oli Hannu Väisäsestä.
Olin siis hiukan yllättynyt siitä, että joissakin noista lehdistä käsitellään jopa kriittisesti niin sanottuja yhteiskunnallisia asioita. Esimerkkinä muistan jutun, jossa asiantuntijaa haastatellaan arvonlisäveron ja tuloveron vaikutuksista. Eli millaisia eroja on siinä, painotetaanko politiikassa arvonlisäverotusta vai tuloverotusta. Ja miten näitä painotuksia perustellaan ja ovatko perustelut totuudenmukaisia ja sopusoinnussa keskenään.
Jos otetaan kolme kiinnostavinta aikakauslehteä, ne olisivat Apu, Seura ja Suomen Kuvalehti. Avulla ja Suomen Kuvalehdellä on vieläpä verkkosivut, mikä on erittäin suuri plussa. Myös Hymy, joka tosin ilmestyy vain kerran kuukaudessa, on joskus hyvä, jos siinä ruoditaan vaikkapa erilaisten eturistiriitojen taustalla esiintyvää vallankäyttöä. Kuitenkin mainoksesta päätellen Hymykin on enimmäkseen hyvin ns. viihteellinen kuten moni muukin lehti.
Tuli mieleen ajatus, onko päivittäisten sanomalehtien sittenkään tarpeen paneutua nykyistä enempää laajoihin juttuihin, kun viikkolehdet soveltuvat niihin paremmin. Päivälehdissä päivän jutut ja aikakauslehdissä laajat ja taustoittavat jutut. Esimerkiksi viikko on riittävän lyhyt ilmestymisväli, mutta se antaa kuitenkin paremman näkyvyyden laajalle jutulle. Sanomalehdessä laaja kiinnostava artikkeli jää helposti huomaamatta, kun yksittäisiä uutisia ja juttuja on paljon ja seuraavana päivänä tulee jo uusi numero. Aikakauslehdessä, viikoittain tai harvemmin ilmestyvässä, laaja juttu sen sijaan tulee huomatuksi. Jotta roolijako toimisi, aikakauslehtien pitäisi paneutua entistä enemmän näihin taustoittaviin ja kriittisiin juttuihin.
Henkilöjututhan ovat suosittua aikakauslehtisisältöä, mutta minun top-suosikkejani ne eivät ole. Toisaalta parhaimmillaan ne koukuttavat. Se edellyttää, että tarinassa on dramatiikkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti