Vaikuttaa tosi vanhanaikaiselta, että presidenttiehdokkaan tueksi muodostuu jokin nimekkäiden julkkisten joukko. Se nyt jotenkin menisi hampaita kiristellen, että tukijoina olisi iskelmälaulaja, yleisurheilija, yrittäjä tai mielipidelehden päätoimittaja, mutta aivan jämähtäneeltä tuntuu ajatus, että juuri oopperalaulajalla, tunnetulla näyttelijällä, kapellimestarilla tai tunnetulla kirjailijalla olisi erityistä sanottavaa äänestäjille. No kirjailijalla ehkä juuri ja juuri jotakin voisi olla, mutta se riippuu täysin kirjailijasta. Ei kirjailijuuskaan sinänsä merkitse tässä suhteessa mitään.
Varsinkin tämä oopperalaulaja-kapellimestari –tukijoukkoileminen on mielestäni pönöttämistä. Katukuvassa ja paikallisbussissa nämä oopperalaulajat ja kapellimestarit ovat marginaalista väkeä. Kaiken lisäksi suomalaissyntyiset oopperalaulajat ja kapellimestarit esiintyvät enintään muiden maiden katukuvassa kuin Suomen. Mutta juuri he ovat paradoksaalisesti supisuomalaisten presidenttikisojen esimerkkihenkilöitä, mielipidejohtajia tai samaistumiskohteita. On se kummallista. On todella. Laajojen kansalaispiirien kanssa näillä ammattikunnilla on hyvin vähän tekemistä, mutta eikö nyt juuri pitäisi olla tekemistä laajojen piirien kanssa kun on menossa presidenttikisa.
Kolumnisteille muistutukseksi, se mitä sanoin ja vielä sanon, ei ole populismia, ei mpp:tä, ei vihapuhetta, ei kiihottamista ketään vastaan, ei rasismia eikä edes uhriutumista.
Mikä näiden korkeakulttuuriammattilaisten funktio on siellä presidenttiehdokkaan takana? Ilmiössä ei ole mitään epänormaalia siinä tapauksessa, että kyse olisi jostakin samanlaisesta kuin että käykää nyt äänestämässä niin saatte äänestyspaikalla kahvia. Tuohan olisi ihan kivaa ja leikkisää ihmisten aktivoimista, vaikka kyllä taas sen joku tosikkokolumnisti katsoisi lahjonnaksi ja purkautuisi ja saisi sitten kiksejä. Mutta onko siinä, että ehdokkaan vetovoimaiseksi tarkoitetuksi tukijaksi haetaan tai sellaiseksi ryhtyy kansainvälisesti erityisen menestynyt kapellimestari, kyse vain kahvikupintapaisesta sisäänheittokoukusta. Tuskin sentään. Jäljelle jää vain yksi vaihtoehto, ja se on huono vaihtoehto. Nimittäin, että tällaista korkeakulttuurin edustajaa pidetään ja tällainen korkeakulttuurin edustaja itse pitää itseään arvojohtajana.
Juuri, kun joku ehdokas irtisanoutuu arvojohtajuudesta, hän haluaa taakseen arvojohtajia, joille me äänestäjät ulkoistamme ajattelumme eli arvonmuodostuksemme. Äänestäjän tehtäväksi tässä asetelmassa jää vain arvonmukaisen numeron kirjoittaminen äänestyslippuun.
Tuollaista en halua, en sitten milloinkaan enkä koskaan. Miten se nyt niin valikoituu ja millä ihmeen luonnonlain voimalla, että klassisen musiikin edustaja, näyttelijä ja mitä moninaisin kilpaurheilija muuttuu arvojohtajaksi? Millä erityisillä resursseilla niin käy? Voi vain ihmetellä, mutta so what, on meillä Väyrynen ja Soini ehdokkaina. Heillä ei ainakaan jonkun median mukaan ole juurikaan näitä suuria tukijanimiä taustallaan. Ja tuon jonkun median mukaan nämä kaksi ehdokasta eivät niin kaipaakaan kyseisiä a tukijoita. Sitten tuo samainen media taisi sanoa niinkin vielä, että ei taida olla tungostakaan julkkistukijoiksi näiden kahden ehdokkaan kohdalla. Ihan kuinka vaan. Minulle sopii kumpikin.
On ihan hyvä, jos presidenttiehdokkaat eivät yritä haalia ns. huipputukijoita taakseen, mutta hyvä on myös se, että huippunimet eivät yritä ainakaan itseään korostaen lyöttäytyä näiden kahden ehdokkaan taustalle. Tämä kaikki vain vahvistaa Väyrysen ja Soinin kampanjoiden kansanvaltaista, tasa-arvoista ja kansalaispiirejä yhdistävää luonnetta.
Hauskaa muuten, että Demari-lehdessä Rolf Bamberg kolumnoi, että hyvä presidenttikampanjan iskulause olisi ollut ”Aattelepa ite”. No just. Tätä periaatettahan Väyrynen ja Soini tulevat toteuttaneeksi. Heidän kampanjansa kohdistuvat terävästi mutta laajasti ja voimakkaasti äänestäjiin. Väyrynen kiertää Suomea todella kiitettävästi ja on tekemisissä äänestäjien kanssa suoraan ja välittömästi. Pitää uskaltaa. Ei mitään pönäköitsemistä.
Minä äänestäjänä en tarvitse idolia, jonka johdattamana ja arvojohtamana äänestäisin. En tarvitse ulkoista samastumiskohdetta, ja miten voisinkaan samastua esimerkiksi oopperalaulajaan. Ettei nyt taas tule väärinkäsitystä, anon, että on luontevaa mainostaa luontaistuotetta huippu-urheilijalla, talopakettia nimekkäällä kapellimestarilla tai urheiluautoa oopperalaulajalla, mutta se on sitten siinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti