keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Toimitusjohtaja ansaitkoon, olkoon Keva, vakuutusyhtiö tai muu yritys

Kevaa koskeva keskustelu käynnistyi asunto- ja autoetujen verotusarvoista eli aika epätunteenomaisista seikoista, mutta se laajeni sekalaiseksi väittelyksi kohtuullisuudesta, kohtuuttomuudesta ja ahneudesta. Tuo ahneus-teema on turha ja kummallinen näkökulma, kun tarjolla olisi yksinkertaisempi näkökulma jolla olisi jotakin merkitystäkin.

Kuvitellaan yritystä tai muuta organisaatiota, jonka tehtävänä on kasvattaa varallisuutta. Tällöinhän jokaisen palkatun, ylintä johtajaa myöten, pitäisi osaltaan edistää kyseistä arvonlisäystä. Tämä siis olisi rationaalista. Mitä suuremman organisaation mitä ylempi johtaja, sitä epäsuorempi tuo panos arvonlisäykseen varmaankin on.

Esimerkiksi metsäyhtiön tai vakuutusyhtiön toimitusjohtajan tehtävä on saada koko suuri organisaatio toimimaan entistä tuottoisammin. Tai ainakin jos itse omistaisin tuollaisen yhtiön ja valitsisin sille toimitusjohtajaa, niin näin vaatisin asian olevan. Mutta ei ole varmaankaan helppo arvioida, miten paljon kulloinkin nimitettävälle toimitusjohtajalle vielä kannattaisi maksaa jotta kyseisen henkilön aiheuttamat kaikki mahdolliset kulut tulisivat takaisin tuottovaikutuksena. Jos pitää tai voi valita monen kelvollisen toimitusjohtajaehdokkaan välillä, pitää arvioida tuo kulu- ja tuottovaikutus jokaisen osalta ja verrata johtajaehdokkaita tältä osin keskenään. Jo tämä on käytännössä vaikeaa, luulisin, joten miksi tähän pitäisi sekoittaa vielä moraali ja sellainen seikka kuin vaikkapa ahneus. Riittää, että johtajaa valitsevat pystyisivät arvioimaan taloudellisen kannattavuuden eli että johtajan toiminnasta on taloudellista hyötyä jollakin tähtäyksellä.

Jos arvioinnissa tullaan esimerkiksi tulokseen, että johtajaehdokkaalle X kannattaa maksaa palkkaa miljoona euroa ja kustantaa muut johtajaan liittyvät kulut, niin se sitten kannattaa. Jos nämä kaikki johtajaan liittyvät palkka- ja muut kulut olisivat esimerkiksi kaksi ja puoli miljoonaa euroa aikayksikössä, niin ei se mitään jos sen katsotaan olevan kannattavaa yrityksen rahanteon kannalta.

Luvut olivat vain mahdollisimman yksinkertaisia lukuarvoja eivätkä käytännön esimerkkejä mistään. Tarkoitus oli sanoa, että johtajalle kannattaa maksaa palkkaa, etuja ja muita kuluja summa, jolla johtaja saadaan pyörittämään yritystä mahdollisimman kannattavasti ottaen huomioon nämä palkka- ja muut kulut. Tarpeetonta tai pahimmassa tapauksessa vahingollista on maksaa enempää, mutta mikään pahe ei mahtavakaan palkka ole tuottoa tavoittelevalle yritykselle tai muulle rahanteko-organisaatiolle.

Esimerkki siitä mitä ajan takaa: Jos säästäisin osakerahastoon, ainoa tärkeä asia minulle olisi rahasto-osuuden arvon kasvu. Näin ollen hartaasti toivoisin, että rahastoa ei hoidettaisi löysästi maksamalla hulvattomia palkka- ja muita kuluja, joihin rahaston saamat osaketuotot uppoaisivat. Mutta jos taas hirmuisen kallispalkkainen rahastovastaava saa rahaston kasvamaan entistäkin hirmuisemmin, niin se on vain hyvä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti