Hallitus on vastuussa työllisyydestä, huudetaan. Varmaankin hallitus pystyy tekemään päätöksiä, joilla on huono vaikutus työllisyyteen, mutta vaikeaa sen on työpaikkoja luoda. Eivätkä myöskään puolueet pysty luomaan työpaikkoja, vaikka kuinka puhuisivat vaaliohjelmissaan työstä ja työllisyydestä.
Luin Uuden Suomen jutun Annika Lapintien blogikirjoituksesta ja luin kyllä myös kirjoituksen, joka liittyy työllisyyteen. Työllisyydestähän on jätetty välikysymys. Uuden Suomen jutun (siis jutun ei blogin) ensimmäisessä kommentissa huomautetaan heti aluksi etujärjestöjen vastuusta. Tosiaan, niinhän se on.
Nyt vasta itsekin oivalsin sen, minkä pitäisi olla itsestään selvää, että työmarkkinajärjestöillähän se vastuu on ensisijaisesti ja mielestäni lähes täysin. Nehän juuri tekevät työmarkkinoita koskevia päätöksiä, kuten nimitys ”työmarkkinajärjestö” kertoo. Työmarkkinajärjestöt ovat halunneet ja saaneet pääasiallisen vallan työmarkkina-asioissa. Ja yrityksissä puolestaan "luodaan" työ ja harjoitetaan tuotekehitystä ja tutkimusta. Tätä tuotekehitystä ja tutkimustahan ollaan aina vaatimassa valtiolta, ja rahaa siihen mielin määrin. Valtonko pitäisi keksiä yrityksille jotakin tutkittavaa ja tuotekehitettävää ulkoapäin ja ”ylhäältä”.
Uuden Suomen juttu tässä.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
keskiviikko 30. huhtikuuta 2014
lauantai 26. huhtikuuta 2014
Kokoomus ja puheenjohtaja – mm. Harkimo käsittelee aihetta
Keskustelu siitä, ketkä ovat kokoomuksen seuraavat puheenjohtajat ja sitä myöten Suomen pääministerit, käy mielenkiintoisena. Muiden muassa Hjallis Harkimo kirjoittaa Iltalehden blogissaan tästä kokoomuksen puheenjohtajan valinnasta. Olen lukenut nyt kaksi Harkimon kirjoitusta, jotka enemmän tai vähemmän koskevat aihetta.
Ensimmäinen noista lukemistani Harkimon kirjoituksista on nimeltään ”Luopumisen vaikeus”. Harkimo korostaa innostuksen tärkeyttä. Hänen mukaansa luopuminen on kuitenkin usein vaikeaa vaikka into olisi jo hiipunut.
Harkimo mainitsee esimerkkinä intoa täynnä olevasta johtajasta Jokereiden toimitusjohtajan ja sitten toteaa, että samanlainen into ja ambitio tulee olemaan kokoomuksessa Jan Vapaavuorella, energiaa ja paljon uutta annettavaa.
Oletin edellä olevasta ilmeisen hätiköidysti, että Harkimo kannattaisi Jan Vapaavuoren valitsemista kokoomuksen seuraavaksi puheenjohtajaksi.
Nyt luin sitten Harkimon blogimerkinnän ”Kenestä kokoomuksen puheenjohtaja?”. Harkimo toteaa ensinnäkin, että pääehdokkaat näyttävät nyt olevan Vapaavuori ja Stubb. Sitten hän asettaa selkeän kysymyksen, kumpi heistä olisi parempi mies hommaan.
Harkimo esittää puoltavia ja muita asiaan vaikuttavia seikkoja kummankin ehdokkaan osalta, minkä jälkeen hän yhteenvedonomaisesti toteaa että Vapaavuori käy tietämyksellään pääministerivaaleja ja Stubb kansanvillitsijänä puheenjohtajavaaleja. Tämän jälkeen Harkimo toistaa kirjoituksessa aikaisemmin esittämänsä kannan, että kansaa tulisi tässäkin asiassa kuunnella sillä tärkeää on menestys ensi kevään eduskuntavaaleissa. Tässä yhteydessä Harkimo mainitsee myös sanan kansanvalta. Eli ymmärtääkseni ikään kuin kansan mielipidettä pitäisi kuunnella siinäkin mielessä tässä kokoomuksen puheenjohtajan valinnassa.
Harkimo kannattanee siis sitä, että kokoomus valitsisi Stubbin. Ehkä näin ollen on kannatettu sekä Vapaavuorta että Stubbia, eri kerroilla tosin.
Loppukevennys koskee vaihteeksi erästä kokoomuksen yhteistyökumppania: Eurovaaleissa yllättäen myös minua kuulemma kannatetaan tai ainakin kannatellaan. Asialla on Sdp lauseellaan ”Me kannatamme sinua”. Tosin ymmärrän lauseen todellisuudessa niin, että Sdp kannattaa vahvasti EU:ta nyt ja aina. Ja meitä muita vaalien ajan ja puheissa. Siinä suhteessa Sdp ei juuri eroa muista puolueista, ja sama toisinpäin.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Korjaus: Harkimon blogissa ei tietenkään todeta, että pääehdokkaat näyttävät nyt olevan..., vaan että näyttää vahvasti siltä että puolueella tulee olemaan kaksi pääehdokasta...
Ensimmäinen noista lukemistani Harkimon kirjoituksista on nimeltään ”Luopumisen vaikeus”. Harkimo korostaa innostuksen tärkeyttä. Hänen mukaansa luopuminen on kuitenkin usein vaikeaa vaikka into olisi jo hiipunut.
Harkimo mainitsee esimerkkinä intoa täynnä olevasta johtajasta Jokereiden toimitusjohtajan ja sitten toteaa, että samanlainen into ja ambitio tulee olemaan kokoomuksessa Jan Vapaavuorella, energiaa ja paljon uutta annettavaa.
Oletin edellä olevasta ilmeisen hätiköidysti, että Harkimo kannattaisi Jan Vapaavuoren valitsemista kokoomuksen seuraavaksi puheenjohtajaksi.
Nyt luin sitten Harkimon blogimerkinnän ”Kenestä kokoomuksen puheenjohtaja?”. Harkimo toteaa ensinnäkin, että pääehdokkaat näyttävät nyt olevan Vapaavuori ja Stubb. Sitten hän asettaa selkeän kysymyksen, kumpi heistä olisi parempi mies hommaan.
Harkimo esittää puoltavia ja muita asiaan vaikuttavia seikkoja kummankin ehdokkaan osalta, minkä jälkeen hän yhteenvedonomaisesti toteaa että Vapaavuori käy tietämyksellään pääministerivaaleja ja Stubb kansanvillitsijänä puheenjohtajavaaleja. Tämän jälkeen Harkimo toistaa kirjoituksessa aikaisemmin esittämänsä kannan, että kansaa tulisi tässäkin asiassa kuunnella sillä tärkeää on menestys ensi kevään eduskuntavaaleissa. Tässä yhteydessä Harkimo mainitsee myös sanan kansanvalta. Eli ymmärtääkseni ikään kuin kansan mielipidettä pitäisi kuunnella siinäkin mielessä tässä kokoomuksen puheenjohtajan valinnassa.
Harkimo kannattanee siis sitä, että kokoomus valitsisi Stubbin. Ehkä näin ollen on kannatettu sekä Vapaavuorta että Stubbia, eri kerroilla tosin.
Loppukevennys koskee vaihteeksi erästä kokoomuksen yhteistyökumppania: Eurovaaleissa yllättäen myös minua kuulemma kannatetaan tai ainakin kannatellaan. Asialla on Sdp lauseellaan ”Me kannatamme sinua”. Tosin ymmärrän lauseen todellisuudessa niin, että Sdp kannattaa vahvasti EU:ta nyt ja aina. Ja meitä muita vaalien ajan ja puheissa. Siinä suhteessa Sdp ei juuri eroa muista puolueista, ja sama toisinpäin.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Korjaus: Harkimon blogissa ei tietenkään todeta, että pääehdokkaat näyttävät nyt olevan..., vaan että näyttää vahvasti siltä että puolueella tulee olemaan kaksi pääehdokasta...
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Kokoomuslaiset tarinat ostettu sittenkin
Kokoomuslaisista ”tarinoista” yksi on paras minun mielestäni.
Edellisessä blogimerkinnässä totesin, että unohdin erään asian. Vaikka unohdus ei niin harmittanutkaan, pyysin sitten kuitenkin tuttavaani ostamaan Seiskan ja tuomaan sen mukanaan. Minä toki sen hänelle maksoin. Ja se todella maksoi enemmän kuin luulin. En ollut siis hintatietoinen, mutta nyt olen. Kun en lehtiä ostele, olen jäänyt väärään uskoon että niitä saa alella aina. Kaikkea muuta, sillä tuttavani valisti, että kyllä ne kuule maksaa kaikki muutkin lehdet irtonumeroina paljon.
On ymmärrettävää, että lehtien ”pitää” maksaa. Niitä kuljetellaan, siirrellään, asetellaan, myydään ja mitä kaikkea niille tehdäänkään jakeluportaissa. Sitä ennen niiden sisältö saadaan aikaan ankaralla luovalla työllä, joka onneksi tai ainakin toivottavasti jakautuu satoihin tuhansiin paloihin kopioituna. Lisäksi tuotantovaiheessa pitää painaa ja käyttää muutenkin koneita, joten eihän se 5,95 euroa eli noin 6 euroa siinä mielessä ole paljon mitään. Toki hinnoittelun pitää lopulta mennä markkinoiden mukaan, jos markkinoilla aiotaan pysyä, mutta onhan siellä hyvin pysytty.
Mitä sain? Sain tietysti koko lehden, mutta omalta kannaltani sain kokoomuslaisia tarinoita kuten oli tarkoitus. Kyse on siis Seiskan jutusta, jossa kerrotaan asioita eräistä kokoomuslaisista henkilöistä joiden nimet muun muassa on mainittu kun on puhuttu kokoomuksen tulevasta puheenjohtajasta. Samalla loppukauden pääministeristä. Paras ”tarina” näistä Seiskassa nyt olleista on Jan Vapaavuorta koskeva osuus, mielestäni. Tämä on tällainen oma yleisvaikutelmani luettuani nuo kuvaukset.
Meinasin unohtaa, että toinen yllätys hinnan lisäksi oli lehden kansi. Kun kysyin tuttavaltani tämän ollessa kaupassa lehteä ostamassa, onko siinä kannessa jotakin ministerijutusta tai erästä henkilöä, tuttavani sanoi että ei vaan siinä on Matista ja Piasta. Yllätyin, että edelleen on näin. Tämä yllätys ei ollut niinkään kielteinen eikä myönteinen vaan pikemminkin neutraali, mutta yllätys se oli kuitenkin.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Edellisessä blogimerkinnässä totesin, että unohdin erään asian. Vaikka unohdus ei niin harmittanutkaan, pyysin sitten kuitenkin tuttavaani ostamaan Seiskan ja tuomaan sen mukanaan. Minä toki sen hänelle maksoin. Ja se todella maksoi enemmän kuin luulin. En ollut siis hintatietoinen, mutta nyt olen. Kun en lehtiä ostele, olen jäänyt väärään uskoon että niitä saa alella aina. Kaikkea muuta, sillä tuttavani valisti, että kyllä ne kuule maksaa kaikki muutkin lehdet irtonumeroina paljon.
On ymmärrettävää, että lehtien ”pitää” maksaa. Niitä kuljetellaan, siirrellään, asetellaan, myydään ja mitä kaikkea niille tehdäänkään jakeluportaissa. Sitä ennen niiden sisältö saadaan aikaan ankaralla luovalla työllä, joka onneksi tai ainakin toivottavasti jakautuu satoihin tuhansiin paloihin kopioituna. Lisäksi tuotantovaiheessa pitää painaa ja käyttää muutenkin koneita, joten eihän se 5,95 euroa eli noin 6 euroa siinä mielessä ole paljon mitään. Toki hinnoittelun pitää lopulta mennä markkinoiden mukaan, jos markkinoilla aiotaan pysyä, mutta onhan siellä hyvin pysytty.
Mitä sain? Sain tietysti koko lehden, mutta omalta kannaltani sain kokoomuslaisia tarinoita kuten oli tarkoitus. Kyse on siis Seiskan jutusta, jossa kerrotaan asioita eräistä kokoomuslaisista henkilöistä joiden nimet muun muassa on mainittu kun on puhuttu kokoomuksen tulevasta puheenjohtajasta. Samalla loppukauden pääministeristä. Paras ”tarina” näistä Seiskassa nyt olleista on Jan Vapaavuorta koskeva osuus, mielestäni. Tämä on tällainen oma yleisvaikutelmani luettuani nuo kuvaukset.
Meinasin unohtaa, että toinen yllätys hinnan lisäksi oli lehden kansi. Kun kysyin tuttavaltani tämän ollessa kaupassa lehteä ostamassa, onko siinä kannessa jotakin ministerijutusta tai erästä henkilöä, tuttavani sanoi että ei vaan siinä on Matista ja Piasta. Yllätyin, että edelleen on näin. Tämä yllätys ei ollut niinkään kielteinen eikä myönteinen vaan pikemminkin neutraali, mutta yllätys se oli kuitenkin.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Seiska piti ostaa
Näin viestin, että Seiskassa on juttu pääministeriehdokkaista. Menin katsomaan linkin perusteella, koska aihe kiinnostaa. Mutta siinä oli vain esittelypätkä varsinaisesta jutusta. Esittelypätkän esimerkkinä on Henna Virkkunen.
Ei minua tuossa pääministeri- eli ilmeisesti kokoomuksen puheenjohtaja-aiheessa kiinnosta se niinkään, mihin ennustukseen Seiska tai muu asiantuntija on tullut, vaan se mitä uutta Seiska mahdollisista ehdokkaista löytää. Asia kiinnosti niin paljon, että ajattelin ostaa Seiskan. Varsinkin, kun arvelin että poikkeuksellisesti ja yllättäen Seiska on saattanut ottaa pakettiinsa myös muuta asiaviihdettä mukaan. Tarkoitukseni oli, että kun käyn kaupungin keskustassa, ostan Seiskan R-kioskilta tai jostakin mikä sattuisi olemaan auki. Tässä ei ole harvinaista se, että ostaisin juuri Seiskan, vaan se että ostaisin lehden. Minulle tulee tilattunakin vain yksi lehti, eräs paikallislehti. Suosittelen.
Kävin kaupungin keskustassa, mutta unohdin Seiskan ostamisen. Sitten kotona tulin katsoneeksi toiseen kertaan Seiskan verkkosivua jolloin katsoin tarkemmin myös lehden juttuluetteloa. Ei siitä kyllä muuta kiinnostavaa meikäläiselle sitten löytynytkään. Kaikki hyvin.
Vielä kokoomuksen puheenjohtajavalinnasta hiukan kummastelua. Tuntuu viihteelliseltä (en keksi parempaa sanaa juuri nyt) myös se, kun olin näkevinäni kokoomuslaisten taholta tai jostakin ennakkotietona että pääsiäisen jälkeen puheenjohtajaehdokkaat alkavat kampanjoida Minusta, tosin ulkoapäin katsottuna, siinä ei pitäisi olla enää mitään kampanjoitavaa tosi asiassa.
Lopuksi vielä Seiskaan. Veikkaan takautuvasti, että Seiskan juttu ei liity tuohon valintakysymykseen sinänsä, vaan ehkä Seiska kertoo vaikkapa, mitä ehdokkaat harrastavat, mistä he pitävät, millaisia he mielestään ovat lähinnä vapaa-ajalla, mitä heikkouksia heillä ehkä on (tyyppiä suklaan syönti joskus). Mutta voi se olla toisinkin eli saatan olla väärässä.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Ei minua tuossa pääministeri- eli ilmeisesti kokoomuksen puheenjohtaja-aiheessa kiinnosta se niinkään, mihin ennustukseen Seiska tai muu asiantuntija on tullut, vaan se mitä uutta Seiska mahdollisista ehdokkaista löytää. Asia kiinnosti niin paljon, että ajattelin ostaa Seiskan. Varsinkin, kun arvelin että poikkeuksellisesti ja yllättäen Seiska on saattanut ottaa pakettiinsa myös muuta asiaviihdettä mukaan. Tarkoitukseni oli, että kun käyn kaupungin keskustassa, ostan Seiskan R-kioskilta tai jostakin mikä sattuisi olemaan auki. Tässä ei ole harvinaista se, että ostaisin juuri Seiskan, vaan se että ostaisin lehden. Minulle tulee tilattunakin vain yksi lehti, eräs paikallislehti. Suosittelen.
Kävin kaupungin keskustassa, mutta unohdin Seiskan ostamisen. Sitten kotona tulin katsoneeksi toiseen kertaan Seiskan verkkosivua jolloin katsoin tarkemmin myös lehden juttuluetteloa. Ei siitä kyllä muuta kiinnostavaa meikäläiselle sitten löytynytkään. Kaikki hyvin.
Vielä kokoomuksen puheenjohtajavalinnasta hiukan kummastelua. Tuntuu viihteelliseltä (en keksi parempaa sanaa juuri nyt) myös se, kun olin näkevinäni kokoomuslaisten taholta tai jostakin ennakkotietona että pääsiäisen jälkeen puheenjohtajaehdokkaat alkavat kampanjoida Minusta, tosin ulkoapäin katsottuna, siinä ei pitäisi olla enää mitään kampanjoitavaa tosi asiassa.
Lopuksi vielä Seiskaan. Veikkaan takautuvasti, että Seiskan juttu ei liity tuohon valintakysymykseen sinänsä, vaan ehkä Seiska kertoo vaikkapa, mitä ehdokkaat harrastavat, mistä he pitävät, millaisia he mielestään ovat lähinnä vapaa-ajalla, mitä heikkouksia heillä ehkä on (tyyppiä suklaan syönti joskus). Mutta voi se olla toisinkin eli saatan olla väärässä.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Facebook ja Twitter omalta kannaltani eli joitakin ihan vain omia kokemuksiani
Muutama vuosi sitten asiantuntija sanoi radiohaastattelussa, että Facebook kuuluu asioihin joka kansalaisten pitää tuntea. En muista tarkkaa sanamuotoa, mutta tuohon suuntaan kuitenkin. Olin silloin ja olen edelleen sitä mieltä, että Facebook sen paremmin kuin moni muukaan sosiaalisen median tuote ei ole sellainen asia. Sitä tuo asiantuntijakaan ei erityisemmin perustellut, miksi muka Facebook pitäisi tuntea laajalla rintamalla ihmisten keskuudessa. Siis jonkinlaisesta yleissivistyksellisestä ajatuksesta tässä asiantuntijan lausunnossa oli ilmeisesti kyse. Mutta edes sillä tavalla en pidä tarpeellisena, että kansalaisten nimenomaan pitäisi sankoin joukoin tutustua esimerkiksi yhteisöpalvelu Facebookiin tai mikroblogipalvelu Twitteriin.
Esimerkiksi hyvin monen ihmisen työ ja vapaa-aika ovat sellaisia, että sosiaalisen median tuotteisiin kuten Twitteriin tai Facebookiin osankin työ- tai vapaa-ajasta käyttäminen olisi ajan haaskausta. He eivät todellakaan tarvitse Facebookia tai Twitteriä mihinkään. Heillä on paljon tarkoituksenmukaisemmat yhteydenpitotavat omalta kannaltaan. Jos alkaisin suositella kovasti tällaisille ihmisille esimerkiksi Facebookia tai Twitteriä heidän asiakasverkostojensa luomiseksi, tekisin itseni lähinnä naurunalaiseksi. Heidän asiakkaansa tulevat muulla tavoin. Nyt Twitter, Facebook ja muut, odottakaa ihan rauhassa hetki! Kohta kehun teitä, tai tuotteitanne, miten vain.
Toisin kuin edellä olevasta voisi hätäinen luulla, minä käytän Twitteriä ja Facebookia. Pari vuotta, enintään 5 siis, olen ollut Facebookissa. Tänä aikana olen saanut pari kertaa herätyksen. Käsittääkseni herätyksen eli vähintään lievän säikähdyksen taustalla on se, että Facebook sisältää niin paljon tietoa. Lisäksi ulkoasu ja tietojen esitys- ja määritystavat ovat tainneet muuttua ajoittain sillä tavalla, että käyttäjän on ollut syytä olla tarkkana. Aina ei kuitenkaan ehdi ja jaksa olla tarkkana. Ja kun Facebookissa tiedon esitysvaihtoehtoja, säätöjä, on aika paljon, niin helposti voisi sattua myös oma näppihäiriö tai klikkausvirhe.
Vaikka itse olisikin huolellinen, niin ajoittain mielessä käy epäilys että tuotetta on jälleen saatettu muuttaa niin että jonkin tiedon julkisuusaste on noussut siitä mitä se oli ennen. Viimeksi huolestuin yksityisyysseikoista muutama päivä sitten. Jotenkin ulkoasu näytti hankalalta. Se tietojen ja määritysten määräkin on jo niin suuri, että on työlästä pysyä täysin ajan tasalla. En ole tullut Facebookiin värkkäilläkseni yksityisyysasetuksiani, vaan olen tullut Facebookin kommunikoimaan määrätyssä piirissä. Tosin myös blogilleni olen luonut sivuston Facebookiin, jossa julkisesti ilmoitan linkin uusimpaan blogimerkintääni. Mutta siitä viimekertaisesta lievästä säikähdyksestä vielä, että kun olin aikani tuskaillut niiden julkisuussäätöjen tai niiden tulkinnan kanssa, onneksi jälleen kerran tuli vastaan se Facebookin ominaisuus jolla voi testata mitä kukin näkee tiedoistani. Facebook, nosta tuo testaustoiminto jollekin hyvin näkyvälle paikalle. Sille saattaa olla käyttöä silloin tällöin.
Viimekertaisen Facebook-asetusten pähkäilemisen aikana mietin jo tosissani Facebook-tilini poistamista. Toivon todella, että edes läheltä piti-tilannetta ei enää tule. Pari kertaa asiaa olen tässä matkan varrella harkinnut. En kuitenkaan vielä lopettanut Facebook-tiliäni, koska kyseessä on sosiaalinen toiminta ihmisten kesken. Eikä minulla ole mitään syytä lähteä mihinkään Facebook-verkostani. Vaikka itse en haluaisikaan missään tapauksessa häipyä piiristäni, ymmärrän täysin jos joskus joku lähtee joko kokonaan Facebookista tai osittain tai muulla tavoin.
Sitten Twitter. Twitterin olemassaoloon suhtauduin ennen siellä olemistani samalla tavalla kuin sosiaalinen media-höpinään joitakin vuosia sitten. En ymmärtänyt tuolloin yhtään mitään koko käsitteestä sosiaalinen media enkä ole vieläkään varma. Tuolloin alettiin puhua ”sosiaalisesta mediasta” uutena ja tulevana asiana tai jonakin pakkojuttuna joka tapauksessa. Järjestettiin kai kursseja ja kaikenlaisia esittely- ja tutustumistapahtumia. En tietenkään osallistunut, kun koko sana ja käsite tuntuivat joltakin täysin ylimääräiseltä, merkityksettömältä villitykseltä. Puhuttiin paljon ”sosiaalisesta mediasta”, mutta en ymmärtänyt mikä se sellainen media on ja mihin sitä muka tarvitaan. Twitter tuntui minusta samanlaiselta sisällöttömältä sosiaalisen median muodolta, josta jälleen puhuttiin enemmän kuin olisi ollut todellista aihetta.
Jostakin syystä kuitenkin menin lopulta myös Twitteriin. Ehkä halusin pitää esillä blogiani. Vai oliko syynä myös jonkinlainen uteliaisuus, että mitä täällä tapahtuu. En muista tarkkaan, mikä oli ensimmäinen sysäys Twitteriin menooni. Mutta arvatkaa, miltä Twitter tuntui pitkään minusta. Twitterissä olemisestani minulle tuli usein mieleen mielikuva, kielikuva ja metafora, että twiittini siellä ovat kuin huhuilisi maailmassa tai ainakin maassa tai maakunnassa, jossa ei ole ketään muita. Siis aika elottomalta toiminnalta. Tai ilmaistaan tämä hiukan positiivisemmin niin, että alkuun Twitter tuntui sellaiselta kuin luultavasti tuntuisi olla ainoa asukas kerrostalossa.
Twitter tuntui siis pelkiltä seiniltä aluksi omalta kannaltani, vaikka siellä tietysti olikin säpinää ihan hirveästi. Onhan siellä koko ajan ilmeisesti ollut näitä ihan tavallisia suomalaisia ihmisiä, joilla on noin 25000 ellei 50000 seuraajaa ja jotka ilmoittavat tärkeät asiat siellä, Twitterissä. Mutta myös omaan Twitterissä ”palloilemiseen” on tullut lievää kodin tuntua pelkkien seinien tai erämaan keskellä olemisen sijaan. Nyt läsnäoloni Twitterissä vaikuttaa jo melkein normaalilta. Tosin osittain tämä voi olla kuvitelmaa, sillä eihän sitä tiedä lukeeko niitä twiittejäni kukaan. No, joskus ainakin lukee, on siitä ollut havaintoja ajoittain.
Olen pitänyt Twitterissä kevyttä linjaa siinä mielessä, että esimerkiksi seuraan melko pientä joukkoa. Ja itselläni on sitäkin vähemmän seuraajia. Joskus saatan vaihtaa muutaman sanan jonkun kanssa jostakin asiasta mutta hyvin harvakseltaan.
Ei minulla ole myöskään erityistä syytä lopettaa twiittailemista tai lähteä täysin pois Twitteristä. Sieltähän saa välillä jopa ihan käytännöllistä tietoa jostakin asiasta. Ja Twitterissä jotkut tapahtumia tiiviisti seuraavat median ihmiset ja muut twiittailevat teräviä kommentteja ja uutisia ajankohtaisista asioista. Ja sitä herkkuahan on taas viime aikoina ollut tarjolla valtakunnassa, kun on näitä erilaisia vaaleja, valintoja ja henkilövaihdoksia menossa ja tulossa.
Twitterissä on hyvää myös se, että en ainakaan tähän mennessä ole ollut kovin huolissani yksityisyydestäni. Ulospäinhän Twitter on melko selkeä ja rajattu hyvässä mielessä. Tämä on todella hyvä asia. Ei tule niin sanotusti turhaa säätöä. Pitää vain katsoa, että itseltä ei ”mopo karkaa”. Tosin ohje on vain itselleni. Muiden karkailussahan ei ole mitään pahaa eikä moitittavaa minulla. Nehän ne herkullisimpia tilanteita ovatkin, ainakin median kannalta, oletan. Sehän tässä vain pitää itseni muistaa, että julkinen on sitten julkista.
Siinä vaiheessa, kun halusin laittaa blogistani linkin Twitter-osoitteeseeni, luin tarkkaan Twitterin määräyksiä siitä miten Twitterin nimi tai symboli pitää ilmaista ja sijoittaa. Nuo ohjeet tuntuivat minusta sen sävyisiltä, että katsoin turvallisimmaksi olla ”askartelematta” yksittäisen Twitter-symbolin kanssa tai Twitter-sanan kanssa. Ohjeissahan annettiin esimerkiksi etäisyysrajoja sijoittelun suhteen. Niinpä valitsin, ehkä Bloggerin valmiista kuvakevalikosta tai jostakin muusta turvallisesta paikasta, sopivan kuvakkeen linkiksi Twitteriin. Nimittäin muuten olisin saattanut tulla rikkoneeksi tahtomattani Twitterin asettamia sääntöjä nimensä tai symbolinsa esittämisestä.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Esimerkiksi hyvin monen ihmisen työ ja vapaa-aika ovat sellaisia, että sosiaalisen median tuotteisiin kuten Twitteriin tai Facebookiin osankin työ- tai vapaa-ajasta käyttäminen olisi ajan haaskausta. He eivät todellakaan tarvitse Facebookia tai Twitteriä mihinkään. Heillä on paljon tarkoituksenmukaisemmat yhteydenpitotavat omalta kannaltaan. Jos alkaisin suositella kovasti tällaisille ihmisille esimerkiksi Facebookia tai Twitteriä heidän asiakasverkostojensa luomiseksi, tekisin itseni lähinnä naurunalaiseksi. Heidän asiakkaansa tulevat muulla tavoin. Nyt Twitter, Facebook ja muut, odottakaa ihan rauhassa hetki! Kohta kehun teitä, tai tuotteitanne, miten vain.
Toisin kuin edellä olevasta voisi hätäinen luulla, minä käytän Twitteriä ja Facebookia. Pari vuotta, enintään 5 siis, olen ollut Facebookissa. Tänä aikana olen saanut pari kertaa herätyksen. Käsittääkseni herätyksen eli vähintään lievän säikähdyksen taustalla on se, että Facebook sisältää niin paljon tietoa. Lisäksi ulkoasu ja tietojen esitys- ja määritystavat ovat tainneet muuttua ajoittain sillä tavalla, että käyttäjän on ollut syytä olla tarkkana. Aina ei kuitenkaan ehdi ja jaksa olla tarkkana. Ja kun Facebookissa tiedon esitysvaihtoehtoja, säätöjä, on aika paljon, niin helposti voisi sattua myös oma näppihäiriö tai klikkausvirhe.
Vaikka itse olisikin huolellinen, niin ajoittain mielessä käy epäilys että tuotetta on jälleen saatettu muuttaa niin että jonkin tiedon julkisuusaste on noussut siitä mitä se oli ennen. Viimeksi huolestuin yksityisyysseikoista muutama päivä sitten. Jotenkin ulkoasu näytti hankalalta. Se tietojen ja määritysten määräkin on jo niin suuri, että on työlästä pysyä täysin ajan tasalla. En ole tullut Facebookiin värkkäilläkseni yksityisyysasetuksiani, vaan olen tullut Facebookin kommunikoimaan määrätyssä piirissä. Tosin myös blogilleni olen luonut sivuston Facebookiin, jossa julkisesti ilmoitan linkin uusimpaan blogimerkintääni. Mutta siitä viimekertaisesta lievästä säikähdyksestä vielä, että kun olin aikani tuskaillut niiden julkisuussäätöjen tai niiden tulkinnan kanssa, onneksi jälleen kerran tuli vastaan se Facebookin ominaisuus jolla voi testata mitä kukin näkee tiedoistani. Facebook, nosta tuo testaustoiminto jollekin hyvin näkyvälle paikalle. Sille saattaa olla käyttöä silloin tällöin.
Viimekertaisen Facebook-asetusten pähkäilemisen aikana mietin jo tosissani Facebook-tilini poistamista. Toivon todella, että edes läheltä piti-tilannetta ei enää tule. Pari kertaa asiaa olen tässä matkan varrella harkinnut. En kuitenkaan vielä lopettanut Facebook-tiliäni, koska kyseessä on sosiaalinen toiminta ihmisten kesken. Eikä minulla ole mitään syytä lähteä mihinkään Facebook-verkostani. Vaikka itse en haluaisikaan missään tapauksessa häipyä piiristäni, ymmärrän täysin jos joskus joku lähtee joko kokonaan Facebookista tai osittain tai muulla tavoin.
Sitten Twitter. Twitterin olemassaoloon suhtauduin ennen siellä olemistani samalla tavalla kuin sosiaalinen media-höpinään joitakin vuosia sitten. En ymmärtänyt tuolloin yhtään mitään koko käsitteestä sosiaalinen media enkä ole vieläkään varma. Tuolloin alettiin puhua ”sosiaalisesta mediasta” uutena ja tulevana asiana tai jonakin pakkojuttuna joka tapauksessa. Järjestettiin kai kursseja ja kaikenlaisia esittely- ja tutustumistapahtumia. En tietenkään osallistunut, kun koko sana ja käsite tuntuivat joltakin täysin ylimääräiseltä, merkityksettömältä villitykseltä. Puhuttiin paljon ”sosiaalisesta mediasta”, mutta en ymmärtänyt mikä se sellainen media on ja mihin sitä muka tarvitaan. Twitter tuntui minusta samanlaiselta sisällöttömältä sosiaalisen median muodolta, josta jälleen puhuttiin enemmän kuin olisi ollut todellista aihetta.
Jostakin syystä kuitenkin menin lopulta myös Twitteriin. Ehkä halusin pitää esillä blogiani. Vai oliko syynä myös jonkinlainen uteliaisuus, että mitä täällä tapahtuu. En muista tarkkaan, mikä oli ensimmäinen sysäys Twitteriin menooni. Mutta arvatkaa, miltä Twitter tuntui pitkään minusta. Twitterissä olemisestani minulle tuli usein mieleen mielikuva, kielikuva ja metafora, että twiittini siellä ovat kuin huhuilisi maailmassa tai ainakin maassa tai maakunnassa, jossa ei ole ketään muita. Siis aika elottomalta toiminnalta. Tai ilmaistaan tämä hiukan positiivisemmin niin, että alkuun Twitter tuntui sellaiselta kuin luultavasti tuntuisi olla ainoa asukas kerrostalossa.
Twitter tuntui siis pelkiltä seiniltä aluksi omalta kannaltani, vaikka siellä tietysti olikin säpinää ihan hirveästi. Onhan siellä koko ajan ilmeisesti ollut näitä ihan tavallisia suomalaisia ihmisiä, joilla on noin 25000 ellei 50000 seuraajaa ja jotka ilmoittavat tärkeät asiat siellä, Twitterissä. Mutta myös omaan Twitterissä ”palloilemiseen” on tullut lievää kodin tuntua pelkkien seinien tai erämaan keskellä olemisen sijaan. Nyt läsnäoloni Twitterissä vaikuttaa jo melkein normaalilta. Tosin osittain tämä voi olla kuvitelmaa, sillä eihän sitä tiedä lukeeko niitä twiittejäni kukaan. No, joskus ainakin lukee, on siitä ollut havaintoja ajoittain.
Olen pitänyt Twitterissä kevyttä linjaa siinä mielessä, että esimerkiksi seuraan melko pientä joukkoa. Ja itselläni on sitäkin vähemmän seuraajia. Joskus saatan vaihtaa muutaman sanan jonkun kanssa jostakin asiasta mutta hyvin harvakseltaan.
Ei minulla ole myöskään erityistä syytä lopettaa twiittailemista tai lähteä täysin pois Twitteristä. Sieltähän saa välillä jopa ihan käytännöllistä tietoa jostakin asiasta. Ja Twitterissä jotkut tapahtumia tiiviisti seuraavat median ihmiset ja muut twiittailevat teräviä kommentteja ja uutisia ajankohtaisista asioista. Ja sitä herkkuahan on taas viime aikoina ollut tarjolla valtakunnassa, kun on näitä erilaisia vaaleja, valintoja ja henkilövaihdoksia menossa ja tulossa.
Twitterissä on hyvää myös se, että en ainakaan tähän mennessä ole ollut kovin huolissani yksityisyydestäni. Ulospäinhän Twitter on melko selkeä ja rajattu hyvässä mielessä. Tämä on todella hyvä asia. Ei tule niin sanotusti turhaa säätöä. Pitää vain katsoa, että itseltä ei ”mopo karkaa”. Tosin ohje on vain itselleni. Muiden karkailussahan ei ole mitään pahaa eikä moitittavaa minulla. Nehän ne herkullisimpia tilanteita ovatkin, ainakin median kannalta, oletan. Sehän tässä vain pitää itseni muistaa, että julkinen on sitten julkista.
Siinä vaiheessa, kun halusin laittaa blogistani linkin Twitter-osoitteeseeni, luin tarkkaan Twitterin määräyksiä siitä miten Twitterin nimi tai symboli pitää ilmaista ja sijoittaa. Nuo ohjeet tuntuivat minusta sen sävyisiltä, että katsoin turvallisimmaksi olla ”askartelematta” yksittäisen Twitter-symbolin kanssa tai Twitter-sanan kanssa. Ohjeissahan annettiin esimerkiksi etäisyysrajoja sijoittelun suhteen. Niinpä valitsin, ehkä Bloggerin valmiista kuvakevalikosta tai jostakin muusta turvallisesta paikasta, sopivan kuvakkeen linkiksi Twitteriin. Nimittäin muuten olisin saattanut tulla rikkoneeksi tahtomattani Twitterin asettamia sääntöjä nimensä tai symbolinsa esittämisestä.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
perjantai 18. huhtikuuta 2014
Puolueet joista en yhtäkään
Luin juuri lyhyen kirjoituksen, joka teki vaikutuksen. Tulin nimittäin yhä vakuuttuneemmaksi erään puolueen osalta siitä, että myöskään tätä puoluetta en voi äänestää seuraavissa merkittävissä vaaleissa eli eduskuntavaaleissa. Eurovaaleissa en edes ajatellut äänestää kyseisen puolueen ehdokasta.
Nyt en kuitenkaan keskity tuohon yhteen puolueeseen. Se oli vain kimmoke laajempaan ajatukseeni siitä, mitä puolueita en ainakaan haluaisi äänestää lähitulevaisuuden vaaleissa jos ei ole pakko. Toki jos jokin näistä puolueista muuttuu sopivalla tavalla ja selvästi, suhtautumiseni voi muuttua. Mutta sitä mahdollisuutta tuskin tulee. Jotakin aivan uutta tässä tarvitaan. Ja uskon, että sitä myös saadaan.
Missähän järjestyksessä nämä puolueet luettelisin. Otetaan yllättävyysjärjestys. Ensimmäisenä tulee puolue, joka on yllättänyt eniten (suluissa puolueen aikaansaama tunnettu yllätys). Kyse on kuitenkin pelkästä esitysjärjestyksestä, ei yhtään mistään muusta. En myöskään yritä sijoittaa puolueita minkäänlaiseen henkilökohtaiseen pahemmuusjärjestykseen.
Tässä tulee siis luettelo niistä eduskunnassa edustetuista puolueista, joista mitään en haluaisi äänestää: perussuomalaiset (jytky), vasemmistoliitto (lähtö), keskusta (gallupnousu), kokoomus, vihreät (potentiaalinen yllättäjä), SDP (potentiaalinen yllättäjä), RKP (yllättävän pysyvä), kristillisdemokraatit. Lisäksi eduskunnassa on esimerkiksi vasenryhmä, jota en myöskään missään tapauksessa äänestäisi.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Nyt en kuitenkaan keskity tuohon yhteen puolueeseen. Se oli vain kimmoke laajempaan ajatukseeni siitä, mitä puolueita en ainakaan haluaisi äänestää lähitulevaisuuden vaaleissa jos ei ole pakko. Toki jos jokin näistä puolueista muuttuu sopivalla tavalla ja selvästi, suhtautumiseni voi muuttua. Mutta sitä mahdollisuutta tuskin tulee. Jotakin aivan uutta tässä tarvitaan. Ja uskon, että sitä myös saadaan.
Missähän järjestyksessä nämä puolueet luettelisin. Otetaan yllättävyysjärjestys. Ensimmäisenä tulee puolue, joka on yllättänyt eniten (suluissa puolueen aikaansaama tunnettu yllätys). Kyse on kuitenkin pelkästä esitysjärjestyksestä, ei yhtään mistään muusta. En myöskään yritä sijoittaa puolueita minkäänlaiseen henkilökohtaiseen pahemmuusjärjestykseen.
Tässä tulee siis luettelo niistä eduskunnassa edustetuista puolueista, joista mitään en haluaisi äänestää: perussuomalaiset (jytky), vasemmistoliitto (lähtö), keskusta (gallupnousu), kokoomus, vihreät (potentiaalinen yllättäjä), SDP (potentiaalinen yllättäjä), RKP (yllättävän pysyvä), kristillisdemokraatit. Lisäksi eduskunnassa on esimerkiksi vasenryhmä, jota en myöskään missään tapauksessa äänestäisi.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
perjantai 11. huhtikuuta 2014
Viinaralli - täysin epätotinen blogimerkintä
Viinaralli on jatkuva puheenaihe, koska rallia sivusta seuraavat kokevat menettävänsä paljon. Toinen syy jatkuvaan kiistelyyn on tietysti se, että monelle hintatietoiselle kuluttajalle viinan saaminen on hyvin tärkeää heidän itsensä mielestä. Viinarallissa mukana olevat toki sitten myös saavat mitä hakevat, toiset tavarapalkinnon, toiset vastaavasti rahapalkinnon vastineeksi tavarasta. Mutta Suomen julkinen talous sivusta seuraajana tosiaan menettää. Miten asiaa voisi yrittää ratkaista urheilullisesti? Onhan kyse rallista.
Ongelma pitää ratkaista sillä, millä se on syntynytkin. Jossakin päin Suomea täytyisi nyt käynnistää oma vuotuinen viinarallitapahtuma. Sanan viinaralli alkuosa kuvaa siis rallissa jaettavaa palkintoa. Voittajille annettaisiin suurimmat palkinnot, ja kaikki muut saisivat lohdutuksena hiukan pienemmän palkinnon "samasta materiaalista". Ja palkinnothan kustannettaisiin yleisötuloilla tietysti.
Jokin asianomainen taho voisi nyt ryhtyä toimiin viinarallin kehittämiseksi. Ehkä pitää myös jotakin direktiiviä muuttaa sitä ennen, en tunne palkitsemiskäytäntöjen sääntelyä. Mutta joka tapauksessa alkoholi ja sen saaminen keinolla millä hyvänsä tuntuu olevan niin uskomattoman kiihkeä puheenaihe, että se varmaan houkuttelisi ihmisiä yllä esitetyn kilpailumuodon pariin sekä osallistujiksi että yleisöksi.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Ongelma pitää ratkaista sillä, millä se on syntynytkin. Jossakin päin Suomea täytyisi nyt käynnistää oma vuotuinen viinarallitapahtuma. Sanan viinaralli alkuosa kuvaa siis rallissa jaettavaa palkintoa. Voittajille annettaisiin suurimmat palkinnot, ja kaikki muut saisivat lohdutuksena hiukan pienemmän palkinnon "samasta materiaalista". Ja palkinnothan kustannettaisiin yleisötuloilla tietysti.
Jokin asianomainen taho voisi nyt ryhtyä toimiin viinarallin kehittämiseksi. Ehkä pitää myös jotakin direktiiviä muuttaa sitä ennen, en tunne palkitsemiskäytäntöjen sääntelyä. Mutta joka tapauksessa alkoholi ja sen saaminen keinolla millä hyvänsä tuntuu olevan niin uskomattoman kiihkeä puheenaihe, että se varmaan houkuttelisi ihmisiä yllä esitetyn kilpailumuodon pariin sekä osallistujiksi että yleisöksi.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
lauantai 5. huhtikuuta 2014
Ploki herätti uteliaisuuteni
Luin Timo Soinin plokin ”Lue niin ymmärrät”. Ploki liittyy Peruspomo-kirjaan. Tämän jälkeen luin Iltalehden Pekka Tiinasen kirjoituksen ”Kommentti: Soinin totuus”.
Kannatti lukea.
Lue myös blogin, siis tämän tässä näin, muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Kannatti lukea.
Lue myös blogin, siis tämän tässä näin, muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
torstai 3. huhtikuuta 2014
Hallitus ja positiivinen signaali
Hallitus on tehnyt kautensa aikana ratkaisuja, joilla se toivoo ja ehkä uskoo saavansa aikaan dynaamisia vaikutuksia talouteen ja työllisyyteen. Nyt vain toivotaan ja edellytetään yrityksiltä, että ne rohkaistuvat hallituksen päätöksistä ja alkavat kasvaa ja työllistää. Ja kyllähän yrityksissä henki onkin usein se, että jos vähänkin on jotakin positiivista kerrottavaa, se kerrotaan. Yritykset pyrkivät olemaan esillä asioilla, jotka ilmentävät kasvua ja menestystä. Nyt juuri kun muuten tulee paljon irtisanomisuutisia, pienetkin menestysuutiset tekevät suuren ja positiivisen vaikutuksen. Antavat positiivisen signaalin sidosryhmille. Aivan erityisen vahva positiivinen signaali lähtee, jos yritys vastoin yleistä suuntausta palkkaa lisää työntekijöitä. Jo se, että yritys palkkaa vapaaehtoisesti lähtevien tilalle uutta porukkaa, on merkki siitä että yritys pärjää.
Siis erityisesti uusien työntekijöiden palkkaaminen näinä aikoina vaikka vain entisten tilalle on positiivinen signaali. Se on jo siinä mielessä poikkeuksellista, että enimmäkseen yritykset hakevat menestystä mieluummin muilla tavoilla kuin palkkaamalla työntekijöitä. Ne mieluummin tehostavat toimintaansa, järkeistävät, automatisoivat, muuttavat itsepalveluun, vaativat nykyisiltä työntekijöiltä paljon enemmän ainakin joillakin aloilla. Eli jos yritys kuitenkin on päättänyt palkata uusia työntekijöitä, se on luultavasti laskenut että se saa uusista työntekijöistä kannattavaa tuottavuutta irti. Toisin sanoen se ei palkkaa työntekijöitä esimerkiksi siitä syystä, että nyt vaan on niin paljon kaikenlaista hommaa kerääntynyt organisaatioon vuosien varrella että ei näistä selvitä nykyisellä porukalla. Sillä meiningillä ei varmaankaan pitkälle pärjätä.
Vielä kerran, jos kaikesta huolimatta yritys palkkaa uusia työntekijöitä, se on varmaan vahva positiivinen signaali siitä, että yrityksellä on tarjottavana hyvin tuottavaa työtä näille uusille työntekijöille. Markkinoilta tulee rahaa enemmän, kuin työntekijä aiheuttaa kustannuksia yritykselle.
Myös hallitus luultavasti toivoo, että löytyy yrityksiä jotka palkkaavat uusia työntekijöitä merkkinä yksinkertaisesti siitä että näille on tuottavaa tekemistä yrityksessä. Yritykset, jotka pystyvät palkkaamaan uutta väkeä, varmaan sitten myös tiedottavat siitä suureen ääneen julkisuuteen. Onhan se positiivinen signaali markkinoille. Viimeisimmistä uutisista päätellen myös hallitus itse on ryhtynyt toimimaan niin kuin opettaa ja odottaa yrityksiltä. Ei tosin loppuun asti mutta alku on lupaava ja antaa jo pienen positiivisen signaalin. Tai oikeastaan isonkin positiivisen signaalin, sillä onhan hallituksen toimilla suuri hyvän esimerkin vaikutus. Ja lisäksi se antaa sen yleisen positiivisen signaalin, että uskokaa nyt jo tulevaisuuteen rohkeasti sillä mekin (hallitus) uskomme.
Kaikkihan jo tietävät, että hallitus on palkannut uusia avustajia ministereille. Tosin vastoin viime vuosien kehitystä kyse on vain melkein poislähtevien korvaamisesta, kun suuntaus on ollut että ministereiden avustajakunta on kasvanut voimakkaasti. Näin ollen hallitukset ovat kyllä näyttäneet hyvää esimerkkiä jo pitkään, mutta ovat olleet liian vaatimattomia tiedottamisen suhteen. Ne eivät siis ole tehneet numeroa siitä, että niillä on mennyt koko ajan paljon paremmin kuin esimerkiksi yrityksillä. Mielestäni niiden olisi pitänyt viestittää julkisuuteen kovaan ääneen kaikki, mikä osottaa miten hyvin hallituksilla on mennyt. Ne ovat pystyneet työllistämään ja laajentamaan toimintaansa voimakkaasti hankalina aikoina. Mutta nyt on luultavasti niin hankalat ajat, että pelkästään poislähtevien melkein korvaaminen uusilla työntekijöillä on jo jopa pääkirjoitusten aihe.
On todella hyvä, että lopultakin hallitus on ilmeisesti ymmärtänyt että myös sen pitää nykymaailmassa lähettää itsestään koko ajan positiivista signaalia niin paljon kuin mahdollista. Pienetkin merkit uskosta tulevaisuuteen ja varsinkin merkit toiminnan jatkuvasta laajenemisesta pitää viestittää kaikelle kansalle. Kun tiedetään, miten vaikeaa jopa dynaamisille yrityksille on uusien työntekijöiden rekrytointi, tuottavuusvaatimukset ja kaikki huomioiden, niin sitä upeammalta näyttää hallituksen menestys.
Hallitushan korostaa vajeiden umpeen kuromista, ja se sanoo tekevänsä ja tehneensä siihen tarvittavia päätöksiä. Muutenkin mietitään sitä, mistä valtio saisi suuria rahasummia jopa nopeasti. Puhutaan yritysomistustenmyynneistä muun muassa. Kun tällaisia tehdään ja puhutaan, on itsestään selvää että nämä toimet koskevat myös esimerkiksi julkista hallintoa ja vaikkapa ministereitä avustajineen. Hallitus alaisineen näin ollen varmaankin laskee tarkkaan mitä kuluja ja tuottaja sen toimet aiheuttavat. Hallituksen on siis täytynyt tulla tulokseen, että esimerkiksi avustajien palkkaaminen edistää pitkällä tähtäyksellä kansalaisten elintason nousua. Hallitushan on olemassa Suomessa asuvien ihmisten takia.
Esimerkiksi ministereiden avustajakunnan voimakas kasvu vuosia poikkeaa siitä, mitä ei-julkisissa organisaatioissa on voitu tehdä. Tilanne on omituinen varsinkin siksi, että loppuu ihmiset. Nollasummapelissä rakenne muuttuu kummalliseksi, kun julkisen hallinnon yläpäässä väki vakaasti lisääntyy. No, tämänhän hallitus tietää. Kun siis esimerkiksi avustajakuntaa on jo vuosia lisätty ja nytkin tehtiin ainakin korvaavaa rekrytointia, niin tämän hallitus tekee luonnollisestikin sillä perusteella että rekrytoinnit ovat tuottavia suomalaisten kannalta. En usko, että hallitus palkkaa avustajia sen takia että se ei selviä tehtävämäärästään. Sellainen peruste ei ole hyvä. Nykytilanteessa se olisi entistäkin ihmeellisempi peruste.
Nyt hallituksen kannattaisi pitää kovaa ääntä dynaamisuudestaan ja kyvystään rekrytoida väkeä tuottavasti. Siinä olisi hallituksen esimerkillinen voima ja positiivinen signaali yrityksille ja ihmisille. Myös hallituksen kuva kirkastuisi samalla tavalla, kuin yritysten kuva kirkastuu kun ne kertovat että voivat vaikeanakin aikana rekrytoida uutta väkeä vähintäänkin niiden tilalle jotka lähtevät vapaaehtoisesti pois. Hallitushan voi nyt kehua, että juuri näin se on tehnyt ja kannattavasti suomalaisten kannalta. Pitää antaa positiivinen signaali, kun kerrankin on aihetta.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Siis erityisesti uusien työntekijöiden palkkaaminen näinä aikoina vaikka vain entisten tilalle on positiivinen signaali. Se on jo siinä mielessä poikkeuksellista, että enimmäkseen yritykset hakevat menestystä mieluummin muilla tavoilla kuin palkkaamalla työntekijöitä. Ne mieluummin tehostavat toimintaansa, järkeistävät, automatisoivat, muuttavat itsepalveluun, vaativat nykyisiltä työntekijöiltä paljon enemmän ainakin joillakin aloilla. Eli jos yritys kuitenkin on päättänyt palkata uusia työntekijöitä, se on luultavasti laskenut että se saa uusista työntekijöistä kannattavaa tuottavuutta irti. Toisin sanoen se ei palkkaa työntekijöitä esimerkiksi siitä syystä, että nyt vaan on niin paljon kaikenlaista hommaa kerääntynyt organisaatioon vuosien varrella että ei näistä selvitä nykyisellä porukalla. Sillä meiningillä ei varmaankaan pitkälle pärjätä.
Vielä kerran, jos kaikesta huolimatta yritys palkkaa uusia työntekijöitä, se on varmaan vahva positiivinen signaali siitä, että yrityksellä on tarjottavana hyvin tuottavaa työtä näille uusille työntekijöille. Markkinoilta tulee rahaa enemmän, kuin työntekijä aiheuttaa kustannuksia yritykselle.
Myös hallitus luultavasti toivoo, että löytyy yrityksiä jotka palkkaavat uusia työntekijöitä merkkinä yksinkertaisesti siitä että näille on tuottavaa tekemistä yrityksessä. Yritykset, jotka pystyvät palkkaamaan uutta väkeä, varmaan sitten myös tiedottavat siitä suureen ääneen julkisuuteen. Onhan se positiivinen signaali markkinoille. Viimeisimmistä uutisista päätellen myös hallitus itse on ryhtynyt toimimaan niin kuin opettaa ja odottaa yrityksiltä. Ei tosin loppuun asti mutta alku on lupaava ja antaa jo pienen positiivisen signaalin. Tai oikeastaan isonkin positiivisen signaalin, sillä onhan hallituksen toimilla suuri hyvän esimerkin vaikutus. Ja lisäksi se antaa sen yleisen positiivisen signaalin, että uskokaa nyt jo tulevaisuuteen rohkeasti sillä mekin (hallitus) uskomme.
Kaikkihan jo tietävät, että hallitus on palkannut uusia avustajia ministereille. Tosin vastoin viime vuosien kehitystä kyse on vain melkein poislähtevien korvaamisesta, kun suuntaus on ollut että ministereiden avustajakunta on kasvanut voimakkaasti. Näin ollen hallitukset ovat kyllä näyttäneet hyvää esimerkkiä jo pitkään, mutta ovat olleet liian vaatimattomia tiedottamisen suhteen. Ne eivät siis ole tehneet numeroa siitä, että niillä on mennyt koko ajan paljon paremmin kuin esimerkiksi yrityksillä. Mielestäni niiden olisi pitänyt viestittää julkisuuteen kovaan ääneen kaikki, mikä osottaa miten hyvin hallituksilla on mennyt. Ne ovat pystyneet työllistämään ja laajentamaan toimintaansa voimakkaasti hankalina aikoina. Mutta nyt on luultavasti niin hankalat ajat, että pelkästään poislähtevien melkein korvaaminen uusilla työntekijöillä on jo jopa pääkirjoitusten aihe.
On todella hyvä, että lopultakin hallitus on ilmeisesti ymmärtänyt että myös sen pitää nykymaailmassa lähettää itsestään koko ajan positiivista signaalia niin paljon kuin mahdollista. Pienetkin merkit uskosta tulevaisuuteen ja varsinkin merkit toiminnan jatkuvasta laajenemisesta pitää viestittää kaikelle kansalle. Kun tiedetään, miten vaikeaa jopa dynaamisille yrityksille on uusien työntekijöiden rekrytointi, tuottavuusvaatimukset ja kaikki huomioiden, niin sitä upeammalta näyttää hallituksen menestys.
Hallitushan korostaa vajeiden umpeen kuromista, ja se sanoo tekevänsä ja tehneensä siihen tarvittavia päätöksiä. Muutenkin mietitään sitä, mistä valtio saisi suuria rahasummia jopa nopeasti. Puhutaan yritysomistustenmyynneistä muun muassa. Kun tällaisia tehdään ja puhutaan, on itsestään selvää että nämä toimet koskevat myös esimerkiksi julkista hallintoa ja vaikkapa ministereitä avustajineen. Hallitus alaisineen näin ollen varmaankin laskee tarkkaan mitä kuluja ja tuottaja sen toimet aiheuttavat. Hallituksen on siis täytynyt tulla tulokseen, että esimerkiksi avustajien palkkaaminen edistää pitkällä tähtäyksellä kansalaisten elintason nousua. Hallitushan on olemassa Suomessa asuvien ihmisten takia.
Esimerkiksi ministereiden avustajakunnan voimakas kasvu vuosia poikkeaa siitä, mitä ei-julkisissa organisaatioissa on voitu tehdä. Tilanne on omituinen varsinkin siksi, että loppuu ihmiset. Nollasummapelissä rakenne muuttuu kummalliseksi, kun julkisen hallinnon yläpäässä väki vakaasti lisääntyy. No, tämänhän hallitus tietää. Kun siis esimerkiksi avustajakuntaa on jo vuosia lisätty ja nytkin tehtiin ainakin korvaavaa rekrytointia, niin tämän hallitus tekee luonnollisestikin sillä perusteella että rekrytoinnit ovat tuottavia suomalaisten kannalta. En usko, että hallitus palkkaa avustajia sen takia että se ei selviä tehtävämäärästään. Sellainen peruste ei ole hyvä. Nykytilanteessa se olisi entistäkin ihmeellisempi peruste.
Nyt hallituksen kannattaisi pitää kovaa ääntä dynaamisuudestaan ja kyvystään rekrytoida väkeä tuottavasti. Siinä olisi hallituksen esimerkillinen voima ja positiivinen signaali yrityksille ja ihmisille. Myös hallituksen kuva kirkastuisi samalla tavalla, kuin yritysten kuva kirkastuu kun ne kertovat että voivat vaikeanakin aikana rekrytoida uutta väkeä vähintäänkin niiden tilalle jotka lähtevät vapaaehtoisesti pois. Hallitushan voi nyt kehua, että juuri näin se on tehnyt ja kannattavasti suomalaisten kannalta. Pitää antaa positiivinen signaali, kun kerrankin on aihetta.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)