maanantai 21. huhtikuuta 2014

Seiska piti ostaa

Näin viestin, että Seiskassa on juttu pääministeriehdokkaista. Menin katsomaan linkin perusteella, koska aihe kiinnostaa. Mutta siinä oli vain esittelypätkä varsinaisesta jutusta. Esittelypätkän esimerkkinä on Henna Virkkunen.

Ei minua tuossa pääministeri- eli ilmeisesti kokoomuksen puheenjohtaja-aiheessa kiinnosta se niinkään, mihin ennustukseen Seiska tai muu asiantuntija on tullut, vaan se mitä uutta Seiska mahdollisista ehdokkaista löytää. Asia kiinnosti niin paljon, että ajattelin ostaa Seiskan. Varsinkin, kun arvelin että poikkeuksellisesti ja yllättäen Seiska on saattanut ottaa pakettiinsa myös muuta asiaviihdettä mukaan. Tarkoitukseni oli, että kun käyn kaupungin keskustassa, ostan Seiskan R-kioskilta tai jostakin mikä sattuisi olemaan auki. Tässä ei ole harvinaista se, että ostaisin juuri Seiskan, vaan se että ostaisin lehden. Minulle tulee tilattunakin vain yksi lehti, eräs paikallislehti. Suosittelen.

Kävin kaupungin keskustassa, mutta unohdin Seiskan ostamisen. Sitten kotona tulin katsoneeksi toiseen kertaan Seiskan verkkosivua jolloin katsoin tarkemmin myös lehden juttuluetteloa. Ei siitä kyllä muuta kiinnostavaa meikäläiselle sitten löytynytkään. Kaikki hyvin.

Vielä kokoomuksen puheenjohtajavalinnasta hiukan kummastelua. Tuntuu viihteelliseltä (en keksi parempaa sanaa juuri nyt) myös se, kun olin näkevinäni kokoomuslaisten taholta tai jostakin ennakkotietona että pääsiäisen jälkeen puheenjohtajaehdokkaat alkavat kampanjoida Minusta, tosin ulkoapäin katsottuna, siinä ei pitäisi olla enää mitään kampanjoitavaa tosi asiassa.

Lopuksi vielä Seiskaan. Veikkaan takautuvasti, että Seiskan juttu ei liity tuohon valintakysymykseen sinänsä, vaan ehkä Seiska kertoo vaikkapa, mitä ehdokkaat harrastavat, mistä he pitävät, millaisia he mielestään ovat lähinnä vapaa-ajalla, mitä heikkouksia heillä ehkä on (tyyppiä suklaan syönti joskus). Mutta voi se olla toisinkin eli saatan olla väärässä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

1 kommentti:

  1. Ostin. Tai siis ulkoistin ostotoiminnan tuttavalleni käytännön syistä. Yllätyin ostoksen suhteen, enkä pelkästään myönteisesti. Palaan asiaan.

    VastaaPoista