Muutama vuosi sitten asiantuntija sanoi radiohaastattelussa, että Facebook kuuluu asioihin joka kansalaisten pitää tuntea. En muista tarkkaa sanamuotoa, mutta tuohon suuntaan kuitenkin. Olin silloin ja olen edelleen sitä mieltä, että Facebook sen paremmin kuin moni muukaan sosiaalisen median tuote ei ole sellainen asia. Sitä tuo asiantuntijakaan ei erityisemmin perustellut, miksi muka Facebook pitäisi tuntea laajalla rintamalla ihmisten keskuudessa. Siis jonkinlaisesta yleissivistyksellisestä ajatuksesta tässä asiantuntijan lausunnossa oli ilmeisesti kyse. Mutta edes sillä tavalla en pidä tarpeellisena, että kansalaisten nimenomaan pitäisi sankoin joukoin tutustua esimerkiksi yhteisöpalvelu Facebookiin tai mikroblogipalvelu Twitteriin.
Esimerkiksi hyvin monen ihmisen työ ja vapaa-aika ovat sellaisia, että sosiaalisen median tuotteisiin kuten Twitteriin tai Facebookiin osankin työ- tai vapaa-ajasta käyttäminen olisi ajan haaskausta. He eivät todellakaan tarvitse Facebookia tai Twitteriä mihinkään. Heillä on paljon tarkoituksenmukaisemmat yhteydenpitotavat omalta kannaltaan. Jos alkaisin suositella kovasti tällaisille ihmisille esimerkiksi Facebookia tai Twitteriä heidän asiakasverkostojensa luomiseksi, tekisin itseni lähinnä naurunalaiseksi. Heidän asiakkaansa tulevat muulla tavoin. Nyt Twitter, Facebook ja muut, odottakaa ihan rauhassa hetki! Kohta kehun teitä, tai tuotteitanne, miten vain.
Toisin kuin edellä olevasta voisi hätäinen luulla, minä käytän Twitteriä ja Facebookia. Pari vuotta, enintään 5 siis, olen ollut Facebookissa. Tänä aikana olen saanut pari kertaa herätyksen. Käsittääkseni herätyksen eli vähintään lievän säikähdyksen taustalla on se, että Facebook sisältää niin paljon tietoa. Lisäksi ulkoasu ja tietojen esitys- ja määritystavat ovat tainneet muuttua ajoittain sillä tavalla, että käyttäjän on ollut syytä olla tarkkana. Aina ei kuitenkaan ehdi ja jaksa olla tarkkana. Ja kun Facebookissa tiedon esitysvaihtoehtoja, säätöjä, on aika paljon, niin helposti voisi sattua myös oma näppihäiriö tai klikkausvirhe.
Vaikka itse olisikin huolellinen, niin ajoittain mielessä käy epäilys että tuotetta on jälleen saatettu muuttaa niin että jonkin tiedon julkisuusaste on noussut siitä mitä se oli ennen. Viimeksi huolestuin yksityisyysseikoista muutama päivä sitten. Jotenkin ulkoasu näytti hankalalta. Se tietojen ja määritysten määräkin on jo niin suuri, että on työlästä pysyä täysin ajan tasalla. En ole tullut Facebookiin värkkäilläkseni yksityisyysasetuksiani, vaan olen tullut Facebookin kommunikoimaan määrätyssä piirissä. Tosin myös blogilleni olen luonut sivuston Facebookiin, jossa julkisesti ilmoitan linkin uusimpaan blogimerkintääni. Mutta siitä viimekertaisesta lievästä säikähdyksestä vielä, että kun olin aikani tuskaillut niiden julkisuussäätöjen tai niiden tulkinnan kanssa, onneksi jälleen kerran tuli vastaan se Facebookin ominaisuus jolla voi testata mitä kukin näkee tiedoistani. Facebook, nosta tuo testaustoiminto jollekin hyvin näkyvälle paikalle. Sille saattaa olla käyttöä silloin tällöin.
Viimekertaisen Facebook-asetusten pähkäilemisen aikana mietin jo tosissani Facebook-tilini poistamista. Toivon todella, että edes läheltä piti-tilannetta ei enää tule. Pari kertaa asiaa olen tässä matkan varrella harkinnut. En kuitenkaan vielä lopettanut Facebook-tiliäni, koska kyseessä on sosiaalinen toiminta ihmisten kesken. Eikä minulla ole mitään syytä lähteä mihinkään Facebook-verkostani. Vaikka itse en haluaisikaan missään tapauksessa häipyä piiristäni, ymmärrän täysin jos joskus joku lähtee joko kokonaan Facebookista tai osittain tai muulla tavoin.
Sitten Twitter. Twitterin olemassaoloon suhtauduin ennen siellä olemistani samalla tavalla kuin sosiaalinen media-höpinään joitakin vuosia sitten. En ymmärtänyt tuolloin yhtään mitään koko käsitteestä sosiaalinen media enkä ole vieläkään varma. Tuolloin alettiin puhua ”sosiaalisesta mediasta” uutena ja tulevana asiana tai jonakin pakkojuttuna joka tapauksessa. Järjestettiin kai kursseja ja kaikenlaisia esittely- ja tutustumistapahtumia. En tietenkään osallistunut, kun koko sana ja käsite tuntuivat joltakin täysin ylimääräiseltä, merkityksettömältä villitykseltä. Puhuttiin paljon ”sosiaalisesta mediasta”, mutta en ymmärtänyt mikä se sellainen media on ja mihin sitä muka tarvitaan. Twitter tuntui minusta samanlaiselta sisällöttömältä sosiaalisen median muodolta, josta jälleen puhuttiin enemmän kuin olisi ollut todellista aihetta.
Jostakin syystä kuitenkin menin lopulta myös Twitteriin. Ehkä halusin pitää esillä blogiani. Vai oliko syynä myös jonkinlainen uteliaisuus, että mitä täällä tapahtuu. En muista tarkkaan, mikä oli ensimmäinen sysäys Twitteriin menooni. Mutta arvatkaa, miltä Twitter tuntui pitkään minusta. Twitterissä olemisestani minulle tuli usein mieleen mielikuva, kielikuva ja metafora, että twiittini siellä ovat kuin huhuilisi maailmassa tai ainakin maassa tai maakunnassa, jossa ei ole ketään muita. Siis aika elottomalta toiminnalta. Tai ilmaistaan tämä hiukan positiivisemmin niin, että alkuun Twitter tuntui sellaiselta kuin luultavasti tuntuisi olla ainoa asukas kerrostalossa.
Twitter tuntui siis pelkiltä seiniltä aluksi omalta kannaltani, vaikka siellä tietysti olikin säpinää ihan hirveästi. Onhan siellä koko ajan ilmeisesti ollut näitä ihan tavallisia suomalaisia ihmisiä, joilla on noin 25000 ellei 50000 seuraajaa ja jotka ilmoittavat tärkeät asiat siellä, Twitterissä. Mutta myös omaan Twitterissä ”palloilemiseen” on tullut lievää kodin tuntua pelkkien seinien tai erämaan keskellä olemisen sijaan. Nyt läsnäoloni Twitterissä vaikuttaa jo melkein normaalilta. Tosin osittain tämä voi olla kuvitelmaa, sillä eihän sitä tiedä lukeeko niitä twiittejäni kukaan. No, joskus ainakin lukee, on siitä ollut havaintoja ajoittain.
Olen pitänyt Twitterissä kevyttä linjaa siinä mielessä, että esimerkiksi seuraan melko pientä joukkoa. Ja itselläni on sitäkin vähemmän seuraajia. Joskus saatan vaihtaa muutaman sanan jonkun kanssa jostakin asiasta mutta hyvin harvakseltaan.
Ei minulla ole myöskään erityistä syytä lopettaa twiittailemista tai lähteä täysin pois Twitteristä. Sieltähän saa välillä jopa ihan käytännöllistä tietoa jostakin asiasta. Ja Twitterissä jotkut tapahtumia tiiviisti seuraavat median ihmiset ja muut twiittailevat teräviä kommentteja ja uutisia ajankohtaisista asioista. Ja sitä herkkuahan on taas viime aikoina ollut tarjolla valtakunnassa, kun on näitä erilaisia vaaleja, valintoja ja henkilövaihdoksia menossa ja tulossa.
Twitterissä on hyvää myös se, että en ainakaan tähän mennessä ole ollut kovin huolissani yksityisyydestäni. Ulospäinhän Twitter on melko selkeä ja rajattu hyvässä mielessä. Tämä on todella hyvä asia. Ei tule niin sanotusti turhaa säätöä. Pitää vain katsoa, että itseltä ei ”mopo karkaa”. Tosin ohje on vain itselleni. Muiden karkailussahan ei ole mitään pahaa eikä moitittavaa minulla. Nehän ne herkullisimpia tilanteita ovatkin, ainakin median kannalta, oletan. Sehän tässä vain pitää itseni muistaa, että julkinen on sitten julkista.
Siinä vaiheessa, kun halusin laittaa blogistani linkin Twitter-osoitteeseeni, luin tarkkaan Twitterin määräyksiä siitä miten Twitterin nimi tai symboli pitää ilmaista ja sijoittaa. Nuo ohjeet tuntuivat minusta sen sävyisiltä, että katsoin turvallisimmaksi olla ”askartelematta” yksittäisen Twitter-symbolin kanssa tai Twitter-sanan kanssa. Ohjeissahan annettiin esimerkiksi etäisyysrajoja sijoittelun suhteen. Niinpä valitsin, ehkä Bloggerin valmiista kuvakevalikosta tai jostakin muusta turvallisesta paikasta, sopivan kuvakkeen linkiksi Twitteriin. Nimittäin muuten olisin saattanut tulla rikkoneeksi tahtomattani Twitterin asettamia sääntöjä nimensä tai symbolinsa esittämisestä.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Oudolta tosiaan näytti tänään fb-sivu jossakin vaiheessa.
VastaaPoista