Hesari tabloidiformaattiin – upeaa

Hesari muuttuu tulevaisuudessa tabloidimuotoon eli samaan ulkomuotoon kuin esimerkiksi Ilta-Sanomat ja Kauppalehti. Tämä on järjettömän hyvä uudistus. Tarkoitan siis todella hyvä! Muutama pohjoisen lehti on jo siirtynyt tähän muotoon.

Kun viimeksi luin jotakin sanomalehteä kirjastossa, jouduin koko ajan varomaan etten pudota matalalla olevaa valaisinta sivuja käännellessäni. Tämä nykyinen sanomalehtien muotohan on aivan kivikautinen. Sanomalehden lukeminen hiukankaan rajoittuneessa tilassa vastaa keppijumppaa, eikä sellainen ole mikään laadukas lukuelämys. Ei todellakaan ole, sanovat paikalleen jämähtäneet ihmiset mitä tahansa. Eikä tarvitse olla edes ahdas tila, vaan ihan normaalisti kotioloissakin isojen sivujen käänteleminen, asetteleminen ja kurkotteleminen on työlästä puuhaa.

En mitenkään ymmärrä, miten jotkut ovat huolissaan vanhan "kivikautisen" formaatin poistumisesta, kun tabloidiuudistus on ehdottoman loistava juttu. Eikä muutoksessa ole lukuteknisesti edes mitään outoa, sillä kuten todettu esimerkkejä on ollut jo vaikka kuinka kauan. Eivät kai Helsingin Sanomien lukijat sentään halua olla niitä kaikkein jämähtäneimpiä muutoksen vastustajia. Eivätkös he ole suurelta osin sitiliberaaleja.

Helsingin Sanomien toimitus toimii fiksusti, kun se käy perusteellista keskustelua lukijoiden kanssa tästä tulevasta tabloidiin siirtymisestä. Näin hälvenevät sitkeät väärinkäsitykset, ja lukijat tottuvat uudistukseen. Uskon myös, kuten toimitus vakuuttaa, että uudistus on lähtenyt muuttuneista lukutottumuksista ja tarpeista.

Joidenkin lukijoiden kommentit ja huolet tabloidiin siirtymisen johdosta ovat tosin aivan käsittämättömiä. Ollaan huolissaan tulevan sisällön absoluuttisesta määrästä ja sen pysymisestä vähintään entisellään. Miksi pitäisi olla huolissaan absoluuttisista sivumääristä tai tekstimetreistä? Kun toimitus kerran vakuuttaa, että journalistinen taso pikemminkin nousee uudistuksen myötä, sen pitäisi riittää lukijalle. Mitä ihmettä me tekisimme valtavalla määrällä tavaraa? Journalistien tehtävä on saada aikaiseksi oikea määrä oikeaa sisältöä oikeassa muodossa.

Sitten lukijat näyttävät olevan huolissaan myös siitä, kuinka tabloidi-Hesaria voidaan lukea aamukahvipöydässä yhdessä jakamalla lehden osia perheenjäsenten kesken kuten nykyään. Tämäkin perinneseremonia onnistuu toimituksen mukaan entistä kätevämmin, kun lehden yksittäinen osa on nidottu eivätkä sivut leviä sikin sokin sinne tänne. Ja sitten että mahtuuko postiluukusta. No mahtuu.

Pohjoisemmassa Suomessa tabloidiin ovat jo siirtyneet Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat. Hyvä te edelläkävijät, mutta loistavan hyvä myös Helsingin Sanomat kun seuraa perässä. Keskisuomalainen tee samoin!

Nyt olen oppinut myös kaksi erityistermiä, niska ja broadsheet-lehti.

Yle ei välttämätön

Tuli sattumalta ikään kuin testattua radion, käytännössä Ylen ohjelmien, merkitys itselleni. Nimenomaan Ylen ohjelmia olen arvostanut. Ainoa kanavani on ollut käytännössä Yle Puhe. Kaupallisia olen kuunnellut hyvin harvoin.

Olenpa joskus oikein kehunut joitakin Yle Puheen ohjelmia ja olen myös ajatellut, että radio ja nimenomaan Ylen asiaohjelmat ovat minulle välttämättömiä. Toisin näyttää kuitenkin olevan.

Aikaisemmin tuli kokeiltua useinkin, mitä radiosta nyt tulisi. Vastaanotin oli huoneessa, jossa muutenkin enimmäkseen käytän härveleitäni. Kun vastaanotin siirtyi toiseen huoneeseen sattuneesta syystä, kuunteleminen loppui täysin. Sitä itsekin ihmettelen. Näinkö ”tärkeä” jopa Yle minulle on? Ainoita radion kuuntelemista harrastavia täällä ovatkin kyläilevät tuttavani. Silloin toki itsekin sitä kuuntelen mielelläni.

Kuuntelemisen lopettamisessa ei ole kyse edes siitä, ettei vastaanotin kuuluisi huoneesta toiseen. Se kuuluu hyvin, ja siinähän sen nykyisen sijainnin erinomaisuus onkin. Kunnia tästä sijaintioivalluksesta kuuluukin kyläileville tuttavilleni.

Hiukan mietin, onko tämä välinpitämättömyyteni jopa Ylen ohjelmia kohtaan lainkaan hyvä asia. Jäänkö paitsi jotakin olennaista? Onhan usein käynyt aikaisemmin niin, että olen onneksi tullut avanneeksi radion kun siellä on ollut meneillään tärkeä ohjelma. Olisi tällöin ollut harmillista jäädä paitsi kyseistä ohjelmaa. Tai jälkeenpäin olen huomannut ohjelmatiedoista, että tuollainenkin kuuntelemisen arvoinen ohjelma olisi tullut.

En nyt kaikesta huolimatta sittenkään osaa olla huolissani radion kuuntelemiseni loppumisesta. Itse asiassa on mielenkiintoinen ja avartava havainto, että en tarvitse edes Yleä. Tämä voi olla vastuuttomasti sanottu. Toistaiseksi tältä kuitenkin näyttää.

Mielessäni hiipii pienen pieni epäilys, että olenko niin sisällä Ylen ”institutionaalisessa” maailmassa, että en edes huomaa Ylen kaikenkattavaa läsnäoloa ympärilläni. Mutta ei noissa tapeteissa eikä tässä tietokoneessa sinällään mitään Yleä ole. Saatan toki käydä Ylen uutissivulla silloin tällöin jonkin uutisviittauksen tai muun johdattamana, ja ihan hyviä nämä Ylen sisällöt ovatkin, mutta vähiin tuo Yle-seurantani on muilta osin jäänyt.

Korostan, että kuuntelemistottumukseni muutokseen ei liity mitään uskonnollista eikä aatteellista heräämistä vaan muutos on aivan arkinen.

Vakuussopimus uskomattoman loistava Suomelle, eikö niin?

Suomen vakuussopimuksen kreikkalaisten pankkien kanssa täytyy olla loistava! Kun Suomi suostuu pitämään sopimuksen tarkan sisällön salassa jopa suurelta valiokunnalta, ovat neuvottelijamme luonnollisestikin hyödyntäneet tätä suostumustaan ja vaatineet kovat sopimusehdot kreikkalaisilta. Miten muulla tavalla asianlaita voisi ollakaan, joten meidän lienee syytä olla iloisia ja luottavaisia.

Selitykset tarkan sisällön salaamiselle ovat mielenkiintoisia. Ensinnäkin selitetään, että Suomen julkisuuslaki velvoittaa salaamaan valtion ja yritysten välisiä sopimuksia silloin, kun ne käsittelevät yrityksen liikesalaisuuksia. Onnittelen kreikkalaisia pankkeja suomalaisesta lainsäädännöstä. Toiseksi huolimatta näistä sopimuksen liikesalaisuuksista (siis äärimmäisen kiinnostavista asioista, oletan) sopimus ei kuulemma edes kiinnostaisi kansanedustajia, koska se on niin monimutkainen.

Vakuussopimus on siis kreikkalaisten pankkien kannalta niin arka että sitä ei voi täysin julkistaa edes sopijakumppanin Suomen kansanedustajille, vaikka sopimus ei voisi muka vähempää kiinnostaa edes näitä. Hyvin menee, tai sitten menee ihan oikeasti hyvin. Ehkä neuvottelijamme ovat olleet sittenkin äärimmäisen taitavia.

Ainakin meidän pitää voida olettaa ja odottaa, että Suomen neuvottelijat ovat tehneet erinomaisen vakuussopimuksen. Jos tässä odotuksessa petytään, petytään raskaasti. Sitä riskiä neuvottelijamme eivät ole voineet ottaa, eiväthän.

Vaikka toisaalta tunnen melkein velvollisuudekseni luottaa Suomen EU- ja eurosuhteiden hyvään hoitoon, yhä enemmän olen alkanut epäillä. Ajetaanko todella suomalaisten etua laajasti ja tasapuolisesti vai ajetaanko yksipuolisesti vain joidenkin etua? Tämä on yksi esimerkki kysymyksistä, joita on herännyt. Olen epäileväinen asian suhteen, valitettavasti.

Iäkkäämpi henkilöstö – korkeampi tuottavuus

On suotavinta, että työyhteisö koostuu kaikenikäisistä työntekijöistä. Tämä on Saksan hallituksen ikätasa-arvoa koskevan raportin viesti. Erityisesti todetaan, että mitä enemmän on vanhempia työntekijöitä, sitä tuottavampi on organisaatio.

Onneksi edes Taloussanomat uutisoi tästä raportista (viitaten Bild-lehden uutiseen), kun muuten oli vaikea kovalla etsimiselläkään löytää siitä edes englanninkielisiä uutisia. Tämän englanninkielisen löysin, mikä olikin tarpeen.

Raportin viesti on ilmeisesti vastenmielinen niin työnantajataholle, talouselämälle, työntekijätaholle kuin monelle median seuraajallekin. Toitottavathan usein sekä nuoret että vanhat, että vanhempien ikäryhmien on syytä antaa tilaa nuoremmille ja siirtyä itse ansaitulle eläkkeelle. Tällä tavalla saadaan ruma ajatus näyttämään kauniilta.

Kielteinen ikäasenne velloi jopa menneissä presidentinvaaleissa. Törkeitä ikäheittoja esiintyi jatkuvasti. Puskista tietysti heitellään mitä tahansa, mutta myös merkittävät tahot toitottivat iän kielteisyyttä, tosin usein epärehellisen epäsuorasti vihjailemalla.

Mielipiteitä iäkkäämpiä työntekijöitä ja vaikkapa iäkkäämpää presidenttiä vastaan esittävät ilmeisesti usein ihmiset, jotka ovat itse tuon ikäisiä. Tämä on järjetöntä, epäeettistä ja aiheetonta ihmis(ikä)ryhmän halveksuntaa. Väkisin tulee näissä kohdin aina mieleen, että syynä on myös kateus. Kun on jo itse pois työelämästä, ei sallisi muillekaan ikäisilleen työelämässä menestymistä. Yleensä muuten vältän kateus-kortin heiluttelua, mutta tässä siihen on aihetta.

Vaikka vastavalmistuneelle oman alan työpaikan löytäminen on usein kohtuuttoman ponnistelun takana, on ponnistelussa kuitenkin toiveikkuutta ja myönteinen näkymä. Sen sijaan vanhempien työntekijöiden osalta vallitsee kielteinen asenne yhteiskunnassa, jota on vaikea murtaa. Kyseessä on vieläpä pattitilanne, jossa sekä ikäaiheen esille ottaminen että aiheen ohittaminen voi johtaa samaan huonoon tulokseen. Mutta kun iäkkäämmän organisaation paremmuus osoitetaan tutkimuksella, asia onkin täysin toinen. Tästä on kyse juuri nyt.

Usko nuoren henkilöstön parempaan tehokkuuteen on vain usko.

Tekopyhä puhe toimittajien uskottavuudesta

Osa journalisteista, esimerkiksi päätoimittajista, jankuttaa siitä, että toimittajien uskottavuus kärsii, jos nämä tuovat poliittiset kantansa esille julkisesti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Selkein esimerkki tällaisesta on se, että toimittaja julkisesti tukee jonkun ehdokkaan kampanjaa. Itse en miettimisen jälkeenkään ymmärrä tällaista uskottavuusuhkaa. Päinvastoin kyse on näiden uskottavuusjankuttajien epäuskottavuudesta ja tekopyhyydestä.

Ajatuksenkulku näillä uskottavuudesta jahnaavilla journalisteilla lienee jokin sellainen, että kun lukija tietää jutun tekijän poliittisen näkemyksen tai jopa poliittisen aktiivisuuden, hän (lukija) epäilee jutun tasapuolisuutta tai todenperäisyyttä. Näinkö uskottavuudesta huolissaan olevat pähkäilevät todella? Ja tässäkö on se ongelma?

Onhan se nyt tietysti tasan niin, että jos lukija alkaa epäillä juttua, hänen on syytäkin epäillä. Ongelmahan on päinvastoin se, että ei epäillä edes riittävästi. Uskottavuudesta huolissaan olevien on syytä olla huolissaan vain omien medioidensa uskottavuudesta eikä avoimen poliittisuuden tuomasta ”epäuskottavuudesta”. Juuri se avoimuus on tässä hyvä asia. Lukijat aivan varmasti tunnistavat luotettavan jutun, kun sellainen sattuu kohdalle. Ei pidä siis olla huolissaan siitä, että lukijat eivät muka olisi riittävän luottavaisia.

Toistan vielä, että uskottavasti kirjoitettuihin juttuihin suhtaudutaan luottavaisesti. Sen pitää riittää, ja niin se vain on. Tämä kohta kannattaa lukea monta kertaa.

Sehän on osoitus törkeästä salailumentaliteetista, että journalismin uskottavuutta pönkitettäisiin muka sillä, että piilotetaan toimittajien poliittisia taustoja. Lähtökohdan pitää olla juuri päinvastainen, eli lukijan on pelkästään hyvä tietää jutuntekijöiden taustat. Toivottavasti uskottavuudesta huolehtijat eivät ole niin irti maailmasta, että pitäisivät journalisteja yli-ihmisinä jotka ovat kriittisen tarkastelun ulkopuolella. Lukijoita, näitä ”lapsukaisia”, ei siis muka pitäisi vaivata epäilyllä, sillä kyllä toimittajasedät ja –tädit pitävät huolen lukijoiden maailmankuvan tasapainoisuudesta. Näinkö se menee?

Vai ajattelevatko nämä uskottavuusjankkaajat niin itsekkäästi, että on vain median ja journalistiammattikunnan imagoetu, että lukijat eivät epäile lukemaansa. Pääasia siis, että rahaa tulee. Ei turhaan herätetä lukijoissa kriittisyyttä.

Pointtini on se, että eihän lukijan tietoisuus toimittajan ehkä aktiivisestakin poliittisesta osallistumisesta muuta miksikään sitä faktaa että tämä toimittaja on se mikä on. Hänen näkökulmansa ja motiivinsa ovat joka tapauksessa ne mitkä ovat. Ei lukijan tietäminen tai tietämättömyys asiasta muuta itse asiaa. Tässä on se ydin.

Tässä uskottavuushuolessa ilmiönä on jotakin hyvin vanhoillista, ajattelematonta, intuitiivisuudessaan puutteellista. Vaistomainen ensiajatus helposti toki on se, että toimittajan julkinen poliittisuus haittaa hänen työntekoaan ja hänen työnsä arvostusta, mutta vähänkin pitemmälle mietittäessä tällaiselta vaistonvaraiselta ”näkemykseltä” menee pohja. Kyllä se nyt vain on niin, että lukijoiden on hyvä tietää taustat mutta lukijoiden on sitten myös hyvä osata tulkita ja uskoa siihen mikä on uskottavasti kirjoitettu.

Kun käytän sanoja lukija, kirjoitus tai kirjoittaja, tarkoitan yleisesti median seuraajia, toimittajien tuotoksia tai toimittajia.

Perussuomalaiset, Keskusta ja Sdp – tiukka kuntavaalitaistelu

HS-gallupin helmikuussa julkaiseman kannatuskyselyn mukaan Sdp, Perussuomalaiset ja Keskusta ovat tasoissa. Niiden kannatusprosentit sijoittuvat 16,5:n ympärille. Tämä on erittäin kiinnostava tilanne jatkon kannalta.

Syksyllä on kuntavaalit, ja voidaan ajatella että nämä puolueet ovat samalla viivalla. Nyt nähdään, mikä puolue tästä kolmikosta toimii lähiaikojen politiikassaan fiksuimmin tai tekee parhaan kuntavaalikampanjan. Tällaisen tilanteen pitäisi nostaa reipasta kilpailuhenkeä jo ihan urheilullisessakin mielessä.

Mutta ovatko nämä puolueet sittenkään samalla viivalla eli onko näissä kannatusprosenteissa mukana jonkin verran presidenttiehdokkaiden menestymättömyyden tai menestymisen tuomaa hetkellistä miinusta tai plussaa. Jos tällaista hetkellistä ”harhaa” on, Sdp:llä ja Perussuomalaisilla saattaa olla odotettavissa myönteinen korjausliike ylöspäin ja Keskustalla korjausliike alaspäin. Vai onko niin, että Väyrysen hyvä menestys olisi antanut Keskustalle lisäkannatusta, mutta Sdp:n ja Perussuomalaisten kannatuksissa ei olisikaan niiden presidenttiehdokkaiden vaikutusta lainkaan?

Presidentinvaalien tulosten vaikutuksella jossittelu saattaa olla perusteetonta, joten paras lähteä siitä, että nämä kolme puoluetta ovat todellakin samalla viivalla. Nyt vain katsotaan, mikä kolmikosta ”juoksee pisimmän matkan” kuntavaaleihin mennessä.

Sdp:llä lienee menestymisvaikeuksia myös hallitusaseman takia. Sen sijaan Perussuomalaisilla ja Keskustalla on pikemminkin haasteita kuin ongelmia edessään. Perussuomalaisten pitää vain palauttaa kannatuksensa oikeissa vaaleissa. Eikä sen kannatus ole edes paljon pudonnut oikeista vaaleista. Liikkeellä on paljon liioittelua. Ja kuntavaaleissahan sillä on itse asiassa vain voitettavaa. Uskon myös, että Keskusta pysyy vähintään tässä galluptasossa, jos Väyrysen luoman innostuksen annetaan jatkua.

Facebookin arvo ja anti?

Olen mielenkiinnosta pohdiskellut, mikä olisi Facebookin ”järkevä” pörssiarvo, markkina-arvo, miten vain. Julkisuudessa liikkuneet arviot 75 – 100 miljardista dollarista, jopa yli senkin, tuntuvat huimilta. Tulee jälleen mieleen kupla.

Facebook saa tulonsa pääasiassa mainoksista. ja hyvinhän se on niitä onnistunut keräämään. Myös voittoa on kertynyt vuonna 2011 vajaa 700 (688) miljoonaa dollaria vajaan 4 (arviolta 3,7) miljardin liikevaihdolla. Tällä menolla yrityksestä tulee erittäin kannattava, kun kehittämiskulujen osuus varmaankin vielä vähenee selvästi. Mutta onko mainostulojen kasvu tukevalla pohjalla? Tuon kasvun pitää lisäksi olla hyvin nopeaa, jotta jopa 100 miljardin dollarin markkina-arvo tässä vaiheessa olisi perusteltu.

Kuvitellaanpa, että miljardi ihmistä ostaisi Facebook-mainonnan innoittamana vuosittain kukin 20 dollarilla tuotteita ja palveluita. Se merkitsisi 20 miljardin dollarin myyntiä Facebook-mainostajille. Mikä olisi se mainosraha, joka tuon lisämyynnin saavuttamiseksi kannattaisi mainostajien käyttää, jotta lisämyynti olisi vielä kannattavaa?

Oletetaan, että 20 miljardin lisämyynnistä Facebook-mainostajille jäisi vaikkapa 10 miljardia dollaria katetta tuotantokustannusten jälkeen. Jotta myynti olisi kannattavaa eli jotta mainostajat saisivat ”voittoa” tästä lisämyynnistä, Facebook-mainonta ei saisi viedä ainakaan koko tuota 10 miljardin katetta. On otettava huomioon lisäksi se, etteivät kaikki Facebook-mainontaan käytetyt rahat mene suinkaan Facebook-yhtiölle, vaan mainostajat joutuvat käyttämään Facebook-mainonnassa apunaan mainostoimistoja ja muita palveluntuottajia. Olkoon Facebook-yhtiön osuus vaikkapa 7 miljardia, jolloin tämä 7 miljardia olisi karkeasti Facebookin liikevaihto vuodessa. Tämä on mielestäni se potentiaalinen taso, jonka jälkeen kasvu ei olisi enää nopeaa.

Facebook (Facebook Inc) saavuttaa ajan myötä varmaankin erinomaisen kannattavuuden, sanotaan vaikkapa 50 prosentin tuloksen. Se olisi 3,5 miljardia dollaria vuodessa edellä mainitulla 7 miljardin dollarin liikevaihdolla. Kun oletukseni mukaan tuossa ei olisi enää nopean kasvun varaa, yhtiön pörssiarvo olisi järkevää arvioida tuon 3,5 miljardin vuosituloksen mukaan.

Jos 3,5 miljardia kerrottaisiin melko maltillisella p/e-luvulla 15, saataisiin Facebookin arvoksi 52,5 miljardia dollaria. Arvioni "järkeväksi" Facebookin arvoksi olisi siis enintään noin 50 miljardia dollaria.

Käytin siis yksinkertaisuuden vuoksi p/e-lukua arvion perusteena enkä nykyarvolaskelmaa. P/e-luku vastaa tavallaan osakesijoituksen takaisinmaksuaikaa vuosissa. Minusta Facebookin kasvumahdollisuudet eivät ole suuret, joten senkin takia tyydyn tällaiseen karkeaan takaisinmaksuajatteluun.

Facebook-sivustolla on varmaankin paljon sellaista ”ideologista” mainontaa, jonka kannattavuutta mainostaja ei arvioi tuotannollistaloudellisesti vaan ”ideologisesti”. Tällaista olisi esimerkiksi poliittinen mainonta. Ehkä tällaisesta mainonnasta Facebook kykenee saamaan tulevaisuudessa hyvät mainostulot.

Facebook-yhtiöön sijoittamisen kannattavuuden pohdiskelu muuttuu entistäkin hankalammaksi, kun tiedetään että yhtiö ei edes aio maksaa osinkoa. Yhtiön voitolla ei siten ole osingonmaksun kannalta merkitystä. Niinpä mielestäni rahoituslaskelmiin perustuvalta pörssiarvon arvioinnilta menee loppukin pohja. Onhan se nyt kai kuitenkin tähän saakka ollut niin, että yhtiön pörssiarvon eli markkina-arvon eli osakkeiden yhteisarvon muodostuminen pohjautuu lopulta odotettavissa oleviin osinkoihin. Enkä muunlaisessa arvonmääräytymisessä näe edes järkeä sijoittajan kannalta.

Ehkäpä Facebook-yhtiön omistaminen onkin sijoittamista johonkin itseisarvoiseen eikä perinteistä osakesijoittamista. Itse asiassa Facebookin suuri tehtävä onkin kuulemma tehdä maailmasta avoin. Tätä toimintaa yhtiö rahoittaa mainosmyynnillä Facebook-sivustollaan.

Mitä Facebook-yhtiö voisi opettaa suomalaiselle järjestösektorille? Suomalaiset yleishyödylliset järjestöt kutsukaa Mark Zuckerberg luennoimaan. Liikenisiköhän häneltä neuvoja siihen, miten järjestöt ratkaisisivat yhä haasteellisemmat rahoitusongelmansa tulevaisuudessa? Järjestökenttähän on äärimmäisen verkostoitunut henkilöitä myöten esimerkiksi Facebookissa, joten nyt vain houkuttelemaan runsaasti sponsoreita jotka haluavat syystä tai toisesta olla mukana rahoittamassa paremman Suomen rakentamista järjestöjen kanssa.

Ehkä tuo minun ideani järjestösektorin ja sen uudenlaisten rahoittajien yhteistyöstä paremman Suomen edistämiseksi on loistavampi, kuin miltä se juuri nyt itsestäni näyttää (heh). Erinomaisista ideoista puheen ollen google on kyllä hieno juttu. On upeaa, että voi googlata. Muutenhan ei tulisi juuri mistään enää mitään.

On kummallista, että Facebookin julkisuudessa liikkuvan markkina-arvoarvion ja Googlen markkina-arvon ero on niinkin pieni. Edellinen huitelee jopa sadassa miljardissa, kun jälkimmäinen on ”vain” 155 miljardia dollaria. Jälkimmäisen eli Google-yhtiön hinnan maltillisuutta kuvaa myös p/e-luku joka on alle 20. Ei mikään hirmuinen luku, sillä Google ei ole pörssiyrityksenä vielä vanhakaan. Miten käy Facebookin markkina-arvon?

Keskusta vastaan perussuomalaiset?

Kuntavaaleista on tulossa erittäin mielenkiintoiset, sillä nyt sekä perussuomalaisilla että keskustalla on vauhti päällä. Tai keskustan osalta viime päivien uutisten perusteella voisi toivoa, että kunpa puolueen juuri alkamassa ollut vauhti pysyisi päällä. Uskon, että menestys keskustalle tulee Väyrysen suunnalta.

Miten mahtaa olla muiden olennaisten puolueiden vauhdin laita? Sosiaalidemokraateilla on kova työ hankkia menestystä kuntavaaleissa, mutta pakko kuitenkin olisi. Muut puolueet pitävät huolen siitä, että sosiaalidemokraatit joutuvat koville vaalikampanjoinnin aikana. Aiheita, joista muut demareita muistuttavat, ovat kuntauudistus, ja myös europolitiikka vaikka kyseessä ovatkin VAIN kuntavaalit.

Kokoomus sen sijaan menestyy valitettavan hyvin myös tulevissa kuntavaaleissa. Uskoisin nimittäin, että nykyinen politiikka kelpaa melko hyvin kokoomuslaisille äänestäjille. Ja heitähän riittää.

Kiinnostavinta on kuitenkin, millaiseen menestykseen yltävät perussuomalaiset ja keskusta ”yhteenlaskettuna”. Ne kilpailevat kovaa keskenään. Se, että kumpikin menestyisi kuntavaaleissa, edellyttäisi hirmuista äänestäjäkunnan siirtymää tälle taisteluparille. Eduskuntavaaleihin rinnastettuna noin 40 prosentin osuutta.

Vaalikampanjoinnissa voi tosin käydä niin, että osa keskustan kannattajista tekee työtä perussuomalaisten hyväksi. Retoriikka perussuomalaisten ”sutkauttelusta” ja ”populismista” on hiukan sellaista. Nämä ”sutkauttelusta” ja ”populismista” huutelevat pikemminkin pelottelevat mahdollisia keskustan äänestäjiä jäämään tai kääntymään perussuomalaisten äänestäjiksi.

Toivon kuitenkin menestystä sekä keskustalle että perussuomalaisille, vaikka en ole kummankaan jäsen. Toisen jäseneksi saatan joskus pyrkiä, sen jota äänestin eduskuntavaaleissa.

Ostatko asunnon nyt vai odotatko?

Jos suunnittelisin asunnon ostamista ja jos kiinteistönvälitysalankin merkittävä edustaja arvioisi asuntojen hintojen laskevan kesään asti, odottaisin toiveikkain mielin mahdollisimmin pitkään. Näin toimisin erityisesti siinä tilanteessa, että asuisin tällä hetkellä kohtuuvuokralla tai olisin hankkimassa ns. sijoitusasuntoa.

Taloussanomien mukaan Realia Groupin toimitusjohtaja Risto Kyhälä arvioi, että hinnat jatkavat laskuaan kesään asti. Tosin sen jälkeen hinnat alkaisivat jälleen nousta selvästi.

Mikä sitten olisi hyvä syy olla odottamatta hintojen laskua? Ensiksi tulee mieleen, että tarvitsee (uuden) asunnon todellakin nyt. Toinen voisi olla, että joutuu tällä hetkellä maksamaan niin korkeaa vuokraa, että hintojen laskukaan ei kompensoisi nykyisellä vuokralla jatkamista. Kolmantena tulee mieleen tilanne, jossa nykyisen asunnon vaihtaminen olisi "välirahallisesti" kannattavinta juuri nyt.

Mutta joka tapauksessa alan edustajan arvio hintojen laskusta on niin harvinainen ”tapahtuma”, että nyt tätä näkemystä kannattaa pyrkiä hyödyntämään. Onko jokin syy epäillä alan edustajan hinnanlaskuarviota? Ei minun mielestäni.

Seuratkaa tilannetta ja tehkää niin kuin parhaaksi näette.