tiistai 7. helmikuuta 2012

Ostatko asunnon nyt vai odotatko?

Jos suunnittelisin asunnon ostamista ja jos kiinteistönvälitysalankin merkittävä edustaja arvioisi asuntojen hintojen laskevan kesään asti, odottaisin toiveikkain mielin mahdollisimmin pitkään. Näin toimisin erityisesti siinä tilanteessa, että asuisin tällä hetkellä kohtuuvuokralla tai olisin hankkimassa ns. sijoitusasuntoa.

Taloussanomien mukaan Realia Groupin toimitusjohtaja Risto Kyhälä arvioi, että hinnat jatkavat laskuaan kesään asti. Tosin sen jälkeen hinnat alkaisivat jälleen nousta selvästi.

Mikä sitten olisi hyvä syy olla odottamatta hintojen laskua? Ensiksi tulee mieleen, että tarvitsee (uuden) asunnon todellakin nyt. Toinen voisi olla, että joutuu tällä hetkellä maksamaan niin korkeaa vuokraa, että hintojen laskukaan ei kompensoisi nykyisellä vuokralla jatkamista. Kolmantena tulee mieleen tilanne, jossa nykyisen asunnon vaihtaminen olisi "välirahallisesti" kannattavinta juuri nyt.

Mutta joka tapauksessa alan edustajan arvio hintojen laskusta on niin harvinainen ”tapahtuma”, että nyt tätä näkemystä kannattaa pyrkiä hyödyntämään. Onko jokin syy epäillä alan edustajan hinnanlaskuarviota? Ei minun mielestäni.

Seuratkaa tilannetta ja tehkää niin kuin parhaaksi näette.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti