lauantai 11. helmikuuta 2012

Keskusta vastaan perussuomalaiset?

Kuntavaaleista on tulossa erittäin mielenkiintoiset, sillä nyt sekä perussuomalaisilla että keskustalla on vauhti päällä. Tai keskustan osalta viime päivien uutisten perusteella voisi toivoa, että kunpa puolueen juuri alkamassa ollut vauhti pysyisi päällä. Uskon, että menestys keskustalle tulee Väyrysen suunnalta.

Miten mahtaa olla muiden olennaisten puolueiden vauhdin laita? Sosiaalidemokraateilla on kova työ hankkia menestystä kuntavaaleissa, mutta pakko kuitenkin olisi. Muut puolueet pitävät huolen siitä, että sosiaalidemokraatit joutuvat koville vaalikampanjoinnin aikana. Aiheita, joista muut demareita muistuttavat, ovat kuntauudistus, ja myös europolitiikka vaikka kyseessä ovatkin VAIN kuntavaalit.

Kokoomus sen sijaan menestyy valitettavan hyvin myös tulevissa kuntavaaleissa. Uskoisin nimittäin, että nykyinen politiikka kelpaa melko hyvin kokoomuslaisille äänestäjille. Ja heitähän riittää.

Kiinnostavinta on kuitenkin, millaiseen menestykseen yltävät perussuomalaiset ja keskusta ”yhteenlaskettuna”. Ne kilpailevat kovaa keskenään. Se, että kumpikin menestyisi kuntavaaleissa, edellyttäisi hirmuista äänestäjäkunnan siirtymää tälle taisteluparille. Eduskuntavaaleihin rinnastettuna noin 40 prosentin osuutta.

Vaalikampanjoinnissa voi tosin käydä niin, että osa keskustan kannattajista tekee työtä perussuomalaisten hyväksi. Retoriikka perussuomalaisten ”sutkauttelusta” ja ”populismista” on hiukan sellaista. Nämä ”sutkauttelusta” ja ”populismista” huutelevat pikemminkin pelottelevat mahdollisia keskustan äänestäjiä jäämään tai kääntymään perussuomalaisten äänestäjiksi.

Toivon kuitenkin menestystä sekä keskustalle että perussuomalaisille, vaikka en ole kummankaan jäsen. Toisen jäseneksi saatan joskus pyrkiä, sen jota äänestin eduskuntavaaleissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti