Kun Björn Wahlroos lausahtaa jotakin, media uutisoi sen näkyvästi. Tämä on ymmärrettävää, sillä Wahlroosin asemassa olevan henkilön olettaisikin sanovan aina jotakin vakavasti otettavaa ja rakentavaa. Itse asiassa näin ainakin minä oletan joka kerta. Kerta toisensa jälkeen kiinnostukseni herää sen suhteen, mitähän painavaa tämä talouselämän ammattilainen nyt on sanomassa. Jos sitten sanoma sattuukin (niin kuin joskus sattuu) olemaan sen luontoinen, että sosiaaliturvaa pitää voimakkaasti purkaa ja myös maataloustuet pitää ainakin Suomessa purkaa, tulee itselleni sellainen olo että onko tämä nyt taaskaan reilua. Itse asiassa mielestäni ei todellakaan ole.
Nyt jälleen Wahlroos tuli julkisuuteen ja esitti saman tien selkeät ratkaisuehdotuksensa tärkeimpiin ongelmiin. Kiinnostavin hänen esille ottamista ongelmista tai ainakin toinen niistä on euroalueen velkakriisi. Wahlroosin mukaan kriisi olisi ratkaistavissa kahdessa viikossa. Jos oikein tulkitsin lausunnon siteeraamista mediassa, Wahlroos harrasti tässä yhteydessä jonkin verran jopa itseironiaa mainitessaan työttömyysongelman ratkaisun muinoin. Mutta vakavasti ottaen tällä kertaa Wahlroosilla oli hyvä ja kannatettava ratkaisuehdotus. Se koskee kriisipankkien pääomitusta. Kriisipankit pakotettaisiin hankkimaan lisäpääomaa selviytyäkseen, jolloin esimerkiksi valtiot pääomittaisivat niitä ja tulisivat niiden osaomistajiksi väliaikaisesti. Myöhemmin nämä pääomittajat voisivat sitten realisoida pankkiomistuksensa hyvällä voitolla.
Ihmettelen, miksi tuota pääomitusvaihtoehtoa ei pidetä näkyvämmin esillä esimerkiksi Suomen neuvottelijoiden taholla. Melko vähän siitä on esimerkiksi mediassa keskusteltu. Onko syynä se, että ajatus ei sovi Kokoomuksen ideologiaan? Onko yksityisomistus siinä määrin piintynyt uskonkappale, ettei edes Suomen ja euroalueen edun nimissä haluta tehdä hyvää bisnestä kannattavalla julkisella omistuksella edes väliaikaisesti?
Velkakriisin osalta Wahlroosin ajatukset ovat siis minunkin mielestäni hyviä. Sitten kuulemma hän esitti ratkaisun ruokakriisiin. Tosin minulle jäi epäselväksi, onko hän tarkoittanut kriisiä kansainvälisesti tai peräti globaalisti vai vain yksinkertaisesti ja latteasti elintarvikkeiden hintatasoa Suomessa. Ratkaisuehdotuksesta päätellen nimittäin kyse saattaa olla jopa tuosta viimeisestä. Toivottavasti kuitenkaan kyse ei ollut siitä, että Suomen jälleen yksin pitäisi ratkaista globaali ruokakriisi (heh). Joka tapauksessa tässä kohtaa esille tulee mielestäni se perinteinen Wahlroos. Ratkaisu ruokakriisiin olisi hänen mukaansa nimittäin se, että esimerkiksi Suomi lopettaisi maataloustuet. Tämän seurauksena vaikkapa Etelä-Amerikan tehotuotanto pääsisi Suomen markkinoille kilpailukykyisesti. Tässä oli siis se Wahlroosin ratkaisu, jos oikein ymmärsin. Ratkaisuehdotus kuuluu juuri niihin Wahlroosin epäreiluihin ideoihin, kun siinä poistetaan nimenomaan tavallisten suomalaisten (siis tavallisten) maatalouden harjoittajien tuet.
Wahlroos puuttui kuulemma myös ylinopeuksiin. Hänen mukaansa ylinopeusongelmaa eivät aiheuta suinkaan varakkaat hyvillä autoillaan vaan ikivanhoilla Ladoilla ajavat kansalaiset. Taustalla on Wahlroosin mukaan Suomen sakotuskäytäntö. Jos siis ei kukaan muu, niin ainakin Wahlroos toi jälleen politiikan politiikkaan.
Näköjään Wahlroosista on tullut säännöllisesti odotettu esiintyjä, jolta ilmeisesti halutaan kuulla nopeita näkemyksiä mahdollisimman moneen ongelmaan parissa tunnissa. Tietysti meikäläinen toivoo joka kerta, kun media kohahtaa Wahlroosin uusimmasta esiintymisestä, että tälläkään kertaa kyse ei olisi vain samanmielisen iltamayleisön naurattamisesta vaan vakavasti otettavista ja rakentavista ehdotuksista. Tuo kriisipankkien pakkopääomitus nyt ainakin oli sellainen ratkaisuehdotus, jonka toteuttamiseen pitää ryhtyä heti.
Lisäys: Björn Wahlroosin näkemykset tulivat esille yleisötilaisuudessa, jossa hän keskusteli uusimmasta kirjastaan. Asiasta kertoi Aamulehti.
perjantai 31. elokuuta 2012
tiistai 28. elokuuta 2012
Taloussanomat ja kännykkäliittymien vertailu
Taloussanomat (26.8.2012) kirjoittaa hintavertailustaan, joka koskee kännykkäliittymiä. Luin juttua mielenkiinnolla, sillä tein muutama päivä sitten oman bloggaukseni (tässä) joka liittyy aiheeseen.
Taloussanomien juttu kokonaisuudessaan lopputulos mukaan lukien hämmästyttää. Sain jutusta sellaisen kuvan, että olisi vaikea löytää esimerkiksi noin kahden kympin liittymää riittävillä palveluilla. Kun Outi Kokon jutussa perusliittymien keskimääräinen kuukausikulu on 32, 51 euroa, meikäläiselle on ollut aina tarjolla alle kahdenkympin liittymä jossa on puheaikaa ja tekstiviestejä enemmän kuin tarpeeksi. Välillä tosin hairahduin hiukan kalliimpaan ja omalta kannaltani puutteelliseen liittymään, mutta nyt vastaavasti omistan 16,90 euron liittymän jossa on puheaikaa ja tekstareita enemmän kuin tarvitsen ja lisäksi data joka on turhake. Kuitenkaan tässä tilanteessa ei harmita, että siinä on se data. Nimittäin tuon halvemmalla ei pääse, kuten Taloussanomienkin jutusta käy ilmi. On tosin hauska seikka, että lehden jutussa juuri tätä omaa liittymääni ei ollut (vielä?). En ainakaan huomannut.
Outi Kokon kirjoituksessa esitetään kuluttajan mietittäväksi, onko tarpeen jaaritella puhelimessa 500 minuuttia kuukaudessa. Toki se on turhaa, mutta todellisessa liittymävertailussa sillä ei ole juurikaan merkitystä. Jossakin vaiheessa oli ja on ehkä edelleen saatavana 250 minuutin puhepaketti, jolla säästää ehkä 4-5 euroa kuukaudessa. Mutta säästö toteutuu vain, jos käyttäjä pysyy näissä puherajoissa jatkuvasti. Muussa tapauksessa pihistäminen ei hyödytä, vaan päinvastoin on tuhlausta. Tietysti itsekin olen selvittänyt silloin tällöin, olisiko tarjolla esimerkiksi 300 minuutin puhepaketti, mutta sellaisia ei ainakaan silloin ollut. Sellaisen olisin saattanut valita, jos olisi ollut tarjolla.
Outi Kokon jutussa Taloussanomissa verrataan nimenomaan perusliittymien kuukausikuluja. Ne näyttävät kummallisen korkeilta. Itselläni oli vielä noin vuosi sitten Tele Finlandin alle kahdenkympin liittymä, jossa oli kaikki mitä tarvitsen ja enemmänkin. Eikä tuo hintataso ollut silloinkaan harvinainen. Oli niitä tarjolla usein. Tosin käyttämäni Tele Finland –liittymä oli jatkuvasti halvin omassa luokassaan. Sama Tele Finland –liittymä samalla hinnalla on edelleen tarjolla, kuten Taloussanomienkin listasta käy ilmi. Viimeksi omistin vajaan vuoden noin 25 euron paketin, jossa kuukausikulut ylittivät käytännössä paketin hinnan noin kahdella eurolla. Se oli vääränlainen paketti meikäläiselle, mutta ei siinäkään tapauksessa huideltu kolmessa neljässä kympissä. Taloussanomien perusliittymävertailun keskikuukausikuluhan on 32,51, joka on lähes käsittämätön summa. Jos itse sortuisin noin kalliiseen liittymään, kyllä ruoskisin henkisesti itseäni pitkään tyhmästä valinnasta.
Nyt liittymäni maksaa 16,90 euroa kuukaudessa, ja se sisältää kaiken tarvittavan ja paljon liikaa. Puhetta on 600 minuuttia, tekstiviestejä 100 ja sen lisäksi on data, joka on turhake. Tästäkin näkökulmasta tuntuu kummalliselta, että Taloussanomat tosiaan nostaa jutussaan esille puhelimessa jaarittelun merkityksen. Mitä haittaa siitä on, että liittymä sisältää 500 - 600 minuuttia jaaritteluaikaa, jos kuukausikulut ovat alinta tasoa. Sen sijaan Taloussanomat olisi voinut kyseenalaistaa dataominaisuuden merkityksen, mutta päinvastoin lehti huomauttaa, että monesta liittymästä puuttuu tämä ominaisuus. Toki olisi hyvä, että operaattoreiden puheaikavalikoima olisi monipuolisempi. Mutta jotta tästä olisi hyötyä, myös hintavalikoiman pitäisi olla vastaavasti monipuolinen. Kun olisi tarjolla 300 tai 400 minuutin puhepaketteja, joiden hinnat olisivat kympin ja 14 euron välillä, pienempään pakettiin vaihtaminen olisi todellinen ja kannattava vaihtoehto. Mutta tällaista joustavuutta ei ole tarjolla.
On kuitenkin erittäin hyvä, että Taloussanomat tekee vertailuja, jotka toivottavasti valpastuttavat kuluttajia ja piiskaavat palveluntuottajia.
Taloussanomien juttu kokonaisuudessaan lopputulos mukaan lukien hämmästyttää. Sain jutusta sellaisen kuvan, että olisi vaikea löytää esimerkiksi noin kahden kympin liittymää riittävillä palveluilla. Kun Outi Kokon jutussa perusliittymien keskimääräinen kuukausikulu on 32, 51 euroa, meikäläiselle on ollut aina tarjolla alle kahdenkympin liittymä jossa on puheaikaa ja tekstiviestejä enemmän kuin tarpeeksi. Välillä tosin hairahduin hiukan kalliimpaan ja omalta kannaltani puutteelliseen liittymään, mutta nyt vastaavasti omistan 16,90 euron liittymän jossa on puheaikaa ja tekstareita enemmän kuin tarvitsen ja lisäksi data joka on turhake. Kuitenkaan tässä tilanteessa ei harmita, että siinä on se data. Nimittäin tuon halvemmalla ei pääse, kuten Taloussanomienkin jutusta käy ilmi. On tosin hauska seikka, että lehden jutussa juuri tätä omaa liittymääni ei ollut (vielä?). En ainakaan huomannut.
Outi Kokon kirjoituksessa esitetään kuluttajan mietittäväksi, onko tarpeen jaaritella puhelimessa 500 minuuttia kuukaudessa. Toki se on turhaa, mutta todellisessa liittymävertailussa sillä ei ole juurikaan merkitystä. Jossakin vaiheessa oli ja on ehkä edelleen saatavana 250 minuutin puhepaketti, jolla säästää ehkä 4-5 euroa kuukaudessa. Mutta säästö toteutuu vain, jos käyttäjä pysyy näissä puherajoissa jatkuvasti. Muussa tapauksessa pihistäminen ei hyödytä, vaan päinvastoin on tuhlausta. Tietysti itsekin olen selvittänyt silloin tällöin, olisiko tarjolla esimerkiksi 300 minuutin puhepaketti, mutta sellaisia ei ainakaan silloin ollut. Sellaisen olisin saattanut valita, jos olisi ollut tarjolla.
Outi Kokon jutussa Taloussanomissa verrataan nimenomaan perusliittymien kuukausikuluja. Ne näyttävät kummallisen korkeilta. Itselläni oli vielä noin vuosi sitten Tele Finlandin alle kahdenkympin liittymä, jossa oli kaikki mitä tarvitsen ja enemmänkin. Eikä tuo hintataso ollut silloinkaan harvinainen. Oli niitä tarjolla usein. Tosin käyttämäni Tele Finland –liittymä oli jatkuvasti halvin omassa luokassaan. Sama Tele Finland –liittymä samalla hinnalla on edelleen tarjolla, kuten Taloussanomienkin listasta käy ilmi. Viimeksi omistin vajaan vuoden noin 25 euron paketin, jossa kuukausikulut ylittivät käytännössä paketin hinnan noin kahdella eurolla. Se oli vääränlainen paketti meikäläiselle, mutta ei siinäkään tapauksessa huideltu kolmessa neljässä kympissä. Taloussanomien perusliittymävertailun keskikuukausikuluhan on 32,51, joka on lähes käsittämätön summa. Jos itse sortuisin noin kalliiseen liittymään, kyllä ruoskisin henkisesti itseäni pitkään tyhmästä valinnasta.
Nyt liittymäni maksaa 16,90 euroa kuukaudessa, ja se sisältää kaiken tarvittavan ja paljon liikaa. Puhetta on 600 minuuttia, tekstiviestejä 100 ja sen lisäksi on data, joka on turhake. Tästäkin näkökulmasta tuntuu kummalliselta, että Taloussanomat tosiaan nostaa jutussaan esille puhelimessa jaarittelun merkityksen. Mitä haittaa siitä on, että liittymä sisältää 500 - 600 minuuttia jaaritteluaikaa, jos kuukausikulut ovat alinta tasoa. Sen sijaan Taloussanomat olisi voinut kyseenalaistaa dataominaisuuden merkityksen, mutta päinvastoin lehti huomauttaa, että monesta liittymästä puuttuu tämä ominaisuus. Toki olisi hyvä, että operaattoreiden puheaikavalikoima olisi monipuolisempi. Mutta jotta tästä olisi hyötyä, myös hintavalikoiman pitäisi olla vastaavasti monipuolinen. Kun olisi tarjolla 300 tai 400 minuutin puhepaketteja, joiden hinnat olisivat kympin ja 14 euron välillä, pienempään pakettiin vaihtaminen olisi todellinen ja kannattava vaihtoehto. Mutta tällaista joustavuutta ei ole tarjolla.
On kuitenkin erittäin hyvä, että Taloussanomat tekee vertailuja, jotka toivottavasti valpastuttavat kuluttajia ja piiskaavat palveluntuottajia.
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Kiinteistönvälittäjät ja asunnon myyjät ajatelkaa pitkämatkalaista asunnon etsijää
Kiinteistönvälittäjille ja asunnon myyjille voisin antaa yhden vinkin asunnon etsijän näkökulmasta. Tämä on yksinkertainen asia, eikä sen huomioiminen edes edellytä mitään uusia toimenpiteitä kiinteistönvälittäjiltä eikä asuntoaan myyviltä. Annan vinkin vain siksi, kun asiassa saattaa joskus esiintyä huolimattomuutta, josta puolestaan on harmillisia seurauksia asunnon etsijälle.
Kuopiossa asuessani haeskelin asuntoa Jyväskylästä. Kävin tämän takia Jyväskylässä useamman kerran katsomassa tarjolla olevia sopivan tuntuisia kohteita. Etukäteen tietysti tutustuin mahdollisimman perusteellisesti asunnosta ilmoitettuihin tietoihin. Tuo reissaaminen oli kivaa, kiinnostavaa ja välillä jopa seikkailun tapaista jännittävää touhua, mutta aika kallistahan se oli. Kuopiosta Jyväskylään (ja toisin päin) on noin 160 kilometriä. Ihan vain bussissa tai junassa istumisen ilosta en olisi ollut innostunut pyörähtämään Jyväskylässä, vaan kyllä siinä piti olla tässä tapauksessa päämääränä asuntokohteeseen tutustuminen. On hiukan eri asia, jos paikallinen asukas lenkillään poikkeaa uteliaisuuttaan katsomaan asuntoa, josta sattuu olemaan näyttö sillä hetkellä.
Kerran taas oli Jyväskylässä esittelyssä asunto, jonka ilmoituksen olin tarkkaan katsonut ja josta olin kiinnostunut. Asunto oli Pupuhuhdassa (Pupari) Karsikkotiellä. Lähdin jälleen Jyväskylän-retkelle. Onnistuin löytämään jopa perille ja esittelyyn. Esittelyssä kävi ilmi, että asunnossa ei ollut pesukoneliitäntää. Siinähän ei toki ole mitään ihmeellistä eikä moitittavaa, että ei ole pesukoneliitäntää. Harmillista tässä tapauksessa oli vain se, että ilmoituksessa pesukoneliitäntä oli mainittu. En olisi edes ollut kiinnostunut asunnosta, ellei olisi sanottu että siinä on pesukoneliitäntä. Jos siitä ei olisi ollut minkäänlaista mainintaa ilmoituksessa, olisin tarkistanut asian välittäjältä etukäteen jos kerran asunto muuten kiinnosti.
Olisihan sen liitännän siihen varmaan saanut asennettua, mutta kun on tarjolla liitännällisiäkin niin enpä ole kovin kiinnostunut säätämisestä. Toiseksi asunto poistui hyvin pian ilmoituksista, mistä päätellen jollekin se oli unelmakohde. Ei harmita. Ainoastaan harmitti silloin se, että ilmoitus johti harhaan ja siten turhaan matkailuun.
Välittäjien ja myyjien pitää olla huolellisia tällaisissa yksityiskohdissa. Siinähän ei ole mitään ihmeellistä, että asuntoja kuvaillaan myönteisin ilmauksin noin yleisesti, mutta ilmoitusten niin sanotuissa faktatiedoissa myyjien pitää olla täsmällisiä minun mielestäni, eikö sinunkin?
Kuopiossa asuessani haeskelin asuntoa Jyväskylästä. Kävin tämän takia Jyväskylässä useamman kerran katsomassa tarjolla olevia sopivan tuntuisia kohteita. Etukäteen tietysti tutustuin mahdollisimman perusteellisesti asunnosta ilmoitettuihin tietoihin. Tuo reissaaminen oli kivaa, kiinnostavaa ja välillä jopa seikkailun tapaista jännittävää touhua, mutta aika kallistahan se oli. Kuopiosta Jyväskylään (ja toisin päin) on noin 160 kilometriä. Ihan vain bussissa tai junassa istumisen ilosta en olisi ollut innostunut pyörähtämään Jyväskylässä, vaan kyllä siinä piti olla tässä tapauksessa päämääränä asuntokohteeseen tutustuminen. On hiukan eri asia, jos paikallinen asukas lenkillään poikkeaa uteliaisuuttaan katsomaan asuntoa, josta sattuu olemaan näyttö sillä hetkellä.
Kerran taas oli Jyväskylässä esittelyssä asunto, jonka ilmoituksen olin tarkkaan katsonut ja josta olin kiinnostunut. Asunto oli Pupuhuhdassa (Pupari) Karsikkotiellä. Lähdin jälleen Jyväskylän-retkelle. Onnistuin löytämään jopa perille ja esittelyyn. Esittelyssä kävi ilmi, että asunnossa ei ollut pesukoneliitäntää. Siinähän ei toki ole mitään ihmeellistä eikä moitittavaa, että ei ole pesukoneliitäntää. Harmillista tässä tapauksessa oli vain se, että ilmoituksessa pesukoneliitäntä oli mainittu. En olisi edes ollut kiinnostunut asunnosta, ellei olisi sanottu että siinä on pesukoneliitäntä. Jos siitä ei olisi ollut minkäänlaista mainintaa ilmoituksessa, olisin tarkistanut asian välittäjältä etukäteen jos kerran asunto muuten kiinnosti.
Olisihan sen liitännän siihen varmaan saanut asennettua, mutta kun on tarjolla liitännällisiäkin niin enpä ole kovin kiinnostunut säätämisestä. Toiseksi asunto poistui hyvin pian ilmoituksista, mistä päätellen jollekin se oli unelmakohde. Ei harmita. Ainoastaan harmitti silloin se, että ilmoitus johti harhaan ja siten turhaan matkailuun.
Välittäjien ja myyjien pitää olla huolellisia tällaisissa yksityiskohdissa. Siinähän ei ole mitään ihmeellistä, että asuntoja kuvaillaan myönteisin ilmauksin noin yleisesti, mutta ilmoitusten niin sanotuissa faktatiedoissa myyjien pitää olla täsmällisiä minun mielestäni, eikö sinunkin?
perjantai 24. elokuuta 2012
Suomi ja suomalaiset euroalueen häirikköjäkö?
Nyt on levinnyt jonkinlainen synkkä syysmasennus ja kansallinen itseinho. Valitettavasti epidemiaa lietsotaan kaikkialla kuten blogeissa, kolumneissa ja erilaisissa lausunnoissa. Oireita on kaksi. Ensinnäkin jälleen on päässyt leviämään jo kadonneeksi uskottu ”mitä muut meistä ajattelevat”-neuroosi. Toinen ilmentymä on tämä itseruoskinta eli Suomen ja suomalaisten julkinen alentaminen niin, että se varmasti tulee kansainvälisesti huomatuksi. Oirehtijat ovat kääntyneet ikävällä tavalla Suomea ja suomalaisia vastaan. He käyttävät suunnattomasti voimiaan tuodakseen julki näkemyksensä, jonka mukaan todellisuudessa Suomi ei ole hoitanut asioitaan juurikaan sen kummemmin kuin Etelä-Euroopan kriisimaat. Tätä peiliinkatsomis-julistusta tuodaan esille eri kanavissa ja jopa blogeissa. Juuri luin yhden blogimerkinnän, jossa henki oli edellä kuvatun kaltainen.
Näiden peiliinkatsomis-julistajien mukaan Suomen ylivelkaantuminen ja muun muassa huoltosuhteen kurjistuminen on vain onnistuttu peittämään ensinnäkin sillä, että meillä veropohja on levitetty joka sopukkaan, ja toiseksi sillä että verotus on ylikireää. Eräskin lukemani näkemys tästä seikasta oli sellainen, että jos Etelä-Euroopan kriisimaissa esimerkiksi arvonlisävero olisi suomalaista tasoa, tilanne niilläkin olisi toinen, mutta sen sijaan niissä on matala vero eikä tällainen kohtuuton kuin meillä. Tässä kohtaa tuli väkisin mieleen ihmetys ja epäröinti siitä, että siis mitä. Miten pitäisi ja keiden pitäisi, Suomen vai näiden Etelä-Euroopan kriisimaiden. Mitä kirjoittaja nyt itse asiassa tässä haluaa? Kuuluuko hän niihin, jotka ovat olleet innokkaimmin nostamassa arvonlisäveroa Suomessa vai onko hän päinvastoin paljon alemman alv-tason kannattaja, esimerkiksi elintarvikkeiden kohdalla. Kirjoittajan pointti jäi hiukan avoimeksi, mutta se kuitenkin tuli selväksi että Suomi vain on onnistunut hämäämään ja ilman tuota hämäystä olisi Etelä-Euroopan kriisimaiden tilanteessa. Lisäksi kirjoituksesta paistoi asenne, että eivät nämä kriisimaat pahiksia ole vaan pikemminkin ovat ajatelleet kansalaistensa parasta muun muassa arvonlisäveron suhteen.
Sanokaamme tuota edellä kuvailemaani jälkimmäistä muotoa vaikkapa kakkostyypiksi. Tämä kakkostyyppi on juuri viime päivinä putkahtanut laajemmin esiin. Sen sijaan tuo ykköstyyppi eli muiden meistä ajattelemisen pähkäileminen on vanhempaa perua ja aina välillä voimistuu vakavammaksi. Nyt on tämä hankala kausi taas meneillään. Onhan sitä ollut melko vahvana havaittavissa koko velkakriisin ajan, mutta siinäkin on ollut aste-eroja. Oireiden vahvuus riippunee siitä, millainen vaihe velkakriisissä on kulloinkin menossa. Nyt on ilmeisesti äärimmäisen kriittinen vaihe, ja joillekin se on rankkaa.
Sekä ykkös- että kakkostyypin yhteydessä tulevat mieleen sellaiset tunnetilat kuin häpeä, yletön vieraskoreus, kaiken Suomen ja suomalaisuuden ulkopuolella olevan ihailu ja samalla kansallinen itseruoskinta, nolostuminen muun Euroopan edessä ja muut vastaavat tunnetilat. Tällaisia tunnetiloja nämä kansalliset itseruoskijat tuntuvat kantavan sisällään. Kehotus katsoa peiliin tuo hyvin esille sen, miten nämä Suomen kritisoijat suhtautuvat Suomen käyttäytymiseen esimerkiksi velkakriisin suhteen.
Jos nämä Suomea ojentavat sanankäyttäjät tai edes jotkut heistä ovat vakavasti ja konkreettisesti vaikkapa sitä mieltä, että Suomen arvonlisäverotasoa pitää laskea, olen yllättynyt. Mistä tämä näiden herääminen nyt on lähtöisin, kun pikemminkin on ollut tähän asti voimakasta halua korottaa juuri välillisiä veroja, alv suosikkilistan kärjessä.
Hyvähän se on, jos tällainen kansallisessa huonoudessa kieriskely toimii jonkinlaisena itsehoitona, mutta toisaalta parempi olisi että tämä narina vaiettaisiin kuoliaaksi. Tosin sitten minunkaan ei pitäisi ottaa tätä narinaepidemiaa esille blogissani. Minähän annan nyt sille näkyvyyttä omalta osaltani.
Oletan, että kun kirjoittaja tai puhuja painokkaasti kehottaa Suomea niin sanotusti katsomaan peiliin tässä velkakriisiasiassa, hän haluaa sanomallaan saada yleisön reagoimaan jollakin tavalla. Ihan varmasti haluaa. Minä nyt toteutin tätä toivetta omalta pieneltä osaltani. Onko valittamista? Kaiken lisäksi näkökulmani oli rakentava, kun yritin edes epäsuorasti pitää suomalaisten puolta enkä myöskään pahemmin moittinut kriisimaita. Ihan oikeasti pointtini on, että Suomi-inhoa voisi hiukan toppuutella. Pelataan täysillä omassa joukkueessa, kun muut tekevät aivan varmasti niin omalla puolellaan.
Lisäys: Samasta aiheesta on aikaisempi blogimerkintäni täällä.
Näiden peiliinkatsomis-julistajien mukaan Suomen ylivelkaantuminen ja muun muassa huoltosuhteen kurjistuminen on vain onnistuttu peittämään ensinnäkin sillä, että meillä veropohja on levitetty joka sopukkaan, ja toiseksi sillä että verotus on ylikireää. Eräskin lukemani näkemys tästä seikasta oli sellainen, että jos Etelä-Euroopan kriisimaissa esimerkiksi arvonlisävero olisi suomalaista tasoa, tilanne niilläkin olisi toinen, mutta sen sijaan niissä on matala vero eikä tällainen kohtuuton kuin meillä. Tässä kohtaa tuli väkisin mieleen ihmetys ja epäröinti siitä, että siis mitä. Miten pitäisi ja keiden pitäisi, Suomen vai näiden Etelä-Euroopan kriisimaiden. Mitä kirjoittaja nyt itse asiassa tässä haluaa? Kuuluuko hän niihin, jotka ovat olleet innokkaimmin nostamassa arvonlisäveroa Suomessa vai onko hän päinvastoin paljon alemman alv-tason kannattaja, esimerkiksi elintarvikkeiden kohdalla. Kirjoittajan pointti jäi hiukan avoimeksi, mutta se kuitenkin tuli selväksi että Suomi vain on onnistunut hämäämään ja ilman tuota hämäystä olisi Etelä-Euroopan kriisimaiden tilanteessa. Lisäksi kirjoituksesta paistoi asenne, että eivät nämä kriisimaat pahiksia ole vaan pikemminkin ovat ajatelleet kansalaistensa parasta muun muassa arvonlisäveron suhteen.
Sanokaamme tuota edellä kuvailemaani jälkimmäistä muotoa vaikkapa kakkostyypiksi. Tämä kakkostyyppi on juuri viime päivinä putkahtanut laajemmin esiin. Sen sijaan tuo ykköstyyppi eli muiden meistä ajattelemisen pähkäileminen on vanhempaa perua ja aina välillä voimistuu vakavammaksi. Nyt on tämä hankala kausi taas meneillään. Onhan sitä ollut melko vahvana havaittavissa koko velkakriisin ajan, mutta siinäkin on ollut aste-eroja. Oireiden vahvuus riippunee siitä, millainen vaihe velkakriisissä on kulloinkin menossa. Nyt on ilmeisesti äärimmäisen kriittinen vaihe, ja joillekin se on rankkaa.
Sekä ykkös- että kakkostyypin yhteydessä tulevat mieleen sellaiset tunnetilat kuin häpeä, yletön vieraskoreus, kaiken Suomen ja suomalaisuuden ulkopuolella olevan ihailu ja samalla kansallinen itseruoskinta, nolostuminen muun Euroopan edessä ja muut vastaavat tunnetilat. Tällaisia tunnetiloja nämä kansalliset itseruoskijat tuntuvat kantavan sisällään. Kehotus katsoa peiliin tuo hyvin esille sen, miten nämä Suomen kritisoijat suhtautuvat Suomen käyttäytymiseen esimerkiksi velkakriisin suhteen.
Jos nämä Suomea ojentavat sanankäyttäjät tai edes jotkut heistä ovat vakavasti ja konkreettisesti vaikkapa sitä mieltä, että Suomen arvonlisäverotasoa pitää laskea, olen yllättynyt. Mistä tämä näiden herääminen nyt on lähtöisin, kun pikemminkin on ollut tähän asti voimakasta halua korottaa juuri välillisiä veroja, alv suosikkilistan kärjessä.
Hyvähän se on, jos tällainen kansallisessa huonoudessa kieriskely toimii jonkinlaisena itsehoitona, mutta toisaalta parempi olisi että tämä narina vaiettaisiin kuoliaaksi. Tosin sitten minunkaan ei pitäisi ottaa tätä narinaepidemiaa esille blogissani. Minähän annan nyt sille näkyvyyttä omalta osaltani.
Oletan, että kun kirjoittaja tai puhuja painokkaasti kehottaa Suomea niin sanotusti katsomaan peiliin tässä velkakriisiasiassa, hän haluaa sanomallaan saada yleisön reagoimaan jollakin tavalla. Ihan varmasti haluaa. Minä nyt toteutin tätä toivetta omalta pieneltä osaltani. Onko valittamista? Kaiken lisäksi näkökulmani oli rakentava, kun yritin edes epäsuorasti pitää suomalaisten puolta enkä myöskään pahemmin moittinut kriisimaita. Ihan oikeasti pointtini on, että Suomi-inhoa voisi hiukan toppuutella. Pelataan täysillä omassa joukkueessa, kun muut tekevät aivan varmasti niin omalla puolellaan.
Lisäys: Samasta aiheesta on aikaisempi blogimerkintäni täällä.
Soneran kännykkäliittymien hinnoitteluun tuli järkeä
Soneran liittymähinnoitteluun on tullut lopultakin järkeä. Hintaseuranta.fi-sivun mukaan halvin liittymäpaketti, kun laittaa sisällöksi 500 minuuttia puhetta ja 50 tekstiviestiä, on Sonera Sopiva hinnalla 16,90. Se sisältää 600 minuuttia puhetta, 100 tekstiviestiä ja dataa jota en edelleenkään tarvitse. Ennenhän noilla antamillani puhe- ja tekstiviestitarpeilla (500 ja 50) Tele Finlandilta löytyi pitkään halvin paketti. Siinä oli ja on edelleen 500 minuuttia puhetta ja 100 tekstiviestiä ja sen hinta on edelleen 19.98. Tiedot ovat siis hintaseuranta.fi-sivuston vertailusta katsotut.
Toivottavasti operaattoreiden välillä kilpailu ei ainakaan vähene. Jokuhan väitti, että kun ne eivät enää uhkaa toistensa asiakkuuksia telemarkkinoinnin avulla, niiden ei tarvitse myöskään puolustautua toisiaan vastaan. Ne voivat aivan rauhassa hinnoitella liittymänsä ja pitää asiakkaansa. Ajatus kuulostaa jopa uskottavalta, mutta toivottavasti ei päde käytännössä. Toivotaan, että ihmiset pitävät meteliä aina, kun jonkin operaattorin liittymäehdoissa ilmenee ei-asiakasystävällisyyttä.
Toivottavasti operaattoreiden välillä kilpailu ei ainakaan vähene. Jokuhan väitti, että kun ne eivät enää uhkaa toistensa asiakkuuksia telemarkkinoinnin avulla, niiden ei tarvitse myöskään puolustautua toisiaan vastaan. Ne voivat aivan rauhassa hinnoitella liittymänsä ja pitää asiakkaansa. Ajatus kuulostaa jopa uskottavalta, mutta toivottavasti ei päde käytännössä. Toivotaan, että ihmiset pitävät meteliä aina, kun jonkin operaattorin liittymäehdoissa ilmenee ei-asiakasystävällisyyttä.
Facebookin tuloksen kasvuvauhti ja Facebookin arvo
Meinasin ruveta laskemaan Facebookille, Facebook-sijoitukselle, jonkinlaista nykyarvoa, mutta huomasin että laskelmastani olisi tullut täysin puutteellinen. Toisaalta taas kunnollisen laskelman tekeminen olisi ainakin minulle turhan haastava tehtävä.
Päädyinkin jälleen yksinkertaiseen tapaan arvioida Facebookin arvoa. Tämänkertainen arvioni perustuu hiukan eri näkökulmaan kuin aikaisempi, mutta siitä huolimatta päädyin saman suuruusluokan lopputulokseen kuin tuossa aikaisemmassa arviossani.
Lähden yksinkertaisesti siitä, että Facebookin nykyinen vuositulostaso olisi miljardi dollaria. Viime kvartaaleinahan Facebookin tulos on ollut jotakin muuta, mikä kai johtuu ainakin osittain suurista kertakuluista. Lähtekäämme siis miljardin dollarin nykyisestä tulostasosta.
Sekä Facebookin käyttäjämäärä että liikevaihto kasvanee tällä hetkellä noin 30 prosentin vuosivauhtia. Tuossakin kasvuvauhdissa on ilmeisesti tekemistä. Olkaamme kuitenkin positiivisia ja olettakaamme, että myös Facebookin tulos kasvaa 30 prosenttia seuraavat viisi vuotta. Viiden vuoden päästä vuositulos olisi siten 3,7 miljardia. Sen jälkeen oletan kasvun hidastuvan, jolloin Facebookista tulisi aika tavanomainen yritys. Siitä voi sitten kukin arvioida, mitä olisi valmis maksamaan yrityksestä, tai pikemminkin sen osakkeesta, esimerkiksi siinä vaiheessa. Itse pitäisin tuossa vaiheessa jonkinlaisena järkevänä arvona enintään 55 miljardia dollaria. Se olisi siis vasta viiden vuoden kuluttua, ei nyt vielä. Nythän markkina-arvo onkin pysytellyt selvästi alle 50 miljardissa monta päivää.
Aikaisemmassa arviossani oletin toisaalta Facebookin liikevaihtomahdollisuudet pienemmiksi kuin nyt mutta toisaalta suhteellisen tuloksen paljon korkeammaksi. Oletin, että Facebook pystyy vähentämään kulujaan alun voimakkaan kehitysvaiheen jälkeen, mutta näyttääkin käyvän toisin. Yritys joutuu jatkuvasti kehittämään uusia ideoita vähintään entiseen tahtiin, jotta se pysyisi hengissä.
Aiempaan arviooni voi mennä vaikkapa tästä, jotta saa käsityksen silloisesta lähestymistavastani.
Päädyinkin jälleen yksinkertaiseen tapaan arvioida Facebookin arvoa. Tämänkertainen arvioni perustuu hiukan eri näkökulmaan kuin aikaisempi, mutta siitä huolimatta päädyin saman suuruusluokan lopputulokseen kuin tuossa aikaisemmassa arviossani.
Lähden yksinkertaisesti siitä, että Facebookin nykyinen vuositulostaso olisi miljardi dollaria. Viime kvartaaleinahan Facebookin tulos on ollut jotakin muuta, mikä kai johtuu ainakin osittain suurista kertakuluista. Lähtekäämme siis miljardin dollarin nykyisestä tulostasosta.
Sekä Facebookin käyttäjämäärä että liikevaihto kasvanee tällä hetkellä noin 30 prosentin vuosivauhtia. Tuossakin kasvuvauhdissa on ilmeisesti tekemistä. Olkaamme kuitenkin positiivisia ja olettakaamme, että myös Facebookin tulos kasvaa 30 prosenttia seuraavat viisi vuotta. Viiden vuoden päästä vuositulos olisi siten 3,7 miljardia. Sen jälkeen oletan kasvun hidastuvan, jolloin Facebookista tulisi aika tavanomainen yritys. Siitä voi sitten kukin arvioida, mitä olisi valmis maksamaan yrityksestä, tai pikemminkin sen osakkeesta, esimerkiksi siinä vaiheessa. Itse pitäisin tuossa vaiheessa jonkinlaisena järkevänä arvona enintään 55 miljardia dollaria. Se olisi siis vasta viiden vuoden kuluttua, ei nyt vielä. Nythän markkina-arvo onkin pysytellyt selvästi alle 50 miljardissa monta päivää.
Aikaisemmassa arviossani oletin toisaalta Facebookin liikevaihtomahdollisuudet pienemmiksi kuin nyt mutta toisaalta suhteellisen tuloksen paljon korkeammaksi. Oletin, että Facebook pystyy vähentämään kulujaan alun voimakkaan kehitysvaiheen jälkeen, mutta näyttääkin käyvän toisin. Yritys joutuu jatkuvasti kehittämään uusia ideoita vähintään entiseen tahtiin, jotta se pysyisi hengissä.
Aiempaan arviooni voi mennä vaikkapa tästä, jotta saa käsityksen silloisesta lähestymistavastani.
maanantai 20. elokuuta 2012
Perusopintojaksot tehty
Kauppatieteen perusopinnot (30 opintopistettä, avoin yliopisto) on nyt suoritettu, joten seuraavaksi pitää pyytää todistus.
lauantai 18. elokuuta 2012
Gigantti vai Expert – hyvä onni jääkaapin ostossa
Taisin tehdä onnistuneen valinnan, kun ostin jääkaappini Gigantista enkä Expertiltä. Katsoin nimittäin äsken, onko Expertillä myynnissä tuota samaa mallia, Electrolux ERF2000AOW. Kyllä sillä on. Expertin nettihinta on nyt (la 18.8.2012) 449 euroa, joten hinnoissa on huomattava ero. En voi kuitenkaan väittää, että hinnan suhteen valintani olisi ollut ”järkevä”, sillä en muistaakseni tullut verranneeksi kyseisen mallin hintoja Gigantin ja Expertin välillä. Järjellä siis ei ollut juuri siinä asiassa tekemistä, mutta sen sijaan siinä kävi hyvä onni. Se, että valitsin Gigantin, perustui muuhun kuin hintavertailuun.
perjantai 17. elokuuta 2012
Jääkaappi Electrolux ERF2000AOW tuli tänään Gigantista
Tänään perjantaina 17.8.2012 noin klo 18 otin käyttöön (tuli jo aamupäivällä perille) uuden jääkaapin merkiltään Electrolux ERF2000AOW. Kyse on siis pelkästä jääkaapista, jonka korkeus on 105 senttiä. Tällainen laite on selvästi helpompi omin voimin hoitaa kuin iso ”komero” varsinkin rajallisissa tiloissa. Toiseksi jatkuva turha energian kulutus ei kiinnosta.
Viimeaikaisten jääkaappikokemusteni pohjalta vakaa mielipiteeni muuten on, että jääkaapin toiseksi tärkein ominaisuus on siirrettävyys. Tärkein on tietysti elintarvikkeiden säilytyskyky.
Uuden jääkaapin käyttöohjeetkin tuli luettua läpi. Niiden alkuhuomautukset ovat mielenkiintoisia, kun niissä kerrotaan, millaisten ihmisten käyttöön muun muassa tämän tyyppinen laite ei sovi. Puhuttiin jotakin henkisistä ja fyysisistä kyvyistä. Toki olen kuullut, että nykyään ohjeet ovat tällaisia.
Viimeaikaisten jääkaappikokemusteni pohjalta vakaa mielipiteeni muuten on, että jääkaapin toiseksi tärkein ominaisuus on siirrettävyys. Tärkein on tietysti elintarvikkeiden säilytyskyky.
Uuden jääkaapin käyttöohjeetkin tuli luettua läpi. Niiden alkuhuomautukset ovat mielenkiintoisia, kun niissä kerrotaan, millaisten ihmisten käyttöön muun muassa tämän tyyppinen laite ei sovi. Puhuttiin jotakin henkisistä ja fyysisistä kyvyistä. Toki olen kuullut, että nykyään ohjeet ovat tällaisia.
torstai 16. elokuuta 2012
Ilmainen hampaiden valkaisu hammashoitolasta
Sain tänään sähköpostiviestin hammashoitolasta, että olen saanut ilmaisen hampaiden valkaisun. Ihmettelin, miksi nyt ainoastaan valkaistaan kun kuitenkin varasin ajan ihan kunnolliseen tarkastukseen. Toki aivan ensimmäisenä minua ilahdutti viestissä tuo ilmaisuus. Sellainen kuulostaa ystävälliseltä vastaantulolta hammashoitolan taholta. Ajattelinkin, että onko hammashuollolla nyt tällainen kampanja. Sitten kuitenkin heräsi tunne, että viesti näyttää päällepäin jotenkin tutun oloiselta. Ikään kuin tällaisia viestejä olisi tullut ennenkin. Sellaiseksi se sitten osoittautuikin, kun avasin viestin. En klikannut sen enempää mitään vaan poistin viestin tavanomaiseen tapaan.
”Laitapuolen kulkijat” Tampereella salaliitossa?
Eilen luin Aamulehden verkkosivulta arvuuttelua, mihin ”laitapuolen kulkijat” ovat kadonneet Tampereen keskustasta. Jutusta ja siihen liittyvistä kommenteista tuli vaikutelma, että tamperelaiset lähinnä kyselevät toisiltaan onko ”laitapuolen kulkijoita” näkynyt ja käyvät itsekin muutaman kerran päivässä tarkistamassa mikä on tilanne kaupungilla. Aika tyhjältä siellä kuulemma näyttää. Joitakin huhuja vain välillä liikkuu, että kyllä niitä jossakin muualla on nähty, ja mahdollisesti joku ”laitapuolen kulkija” itsekin raportoi olinpaikastaan medialle ajoittain.
Tämä kaikki vaikuttaa niin täydelliseltä vaikkakin samalla mystiseltä, että kyse täytyy olla salaliitosta. ”Laitapuolen kulkijat” ovat luullakseni jo hyvissä ajoin suunnitelleen operaation siltä varalta, että heistä tai ainakin kuvitelluista heistä nousee julmetunmoinen meteli. Ja kun nousi, niin toimittiin hyvin järjestelmällisesti. Mahtavaa.
Tänään sitten löysin edellistä juttua aikaisemman jutun, jossa kerrottiin että kaupungin, seurakunnan ja muiden tahojen toimijoita aikoo jalkautua porukalla tapaamaan ”laitapuolen kulkijoita”. Juttu oli päivätty 9. elokuuta. Siinä oli siis kyse vasta aikomuksesta, eikä toimenpiteen tuloksesta ollut siten vielä tietoa. Juttu oli muutenkin lyhyt. Mutta onhan tuolla jalkautumisella saattanut olla vaikutusta, sillä katoamisjutun (15.8) kommenteissa todettiin, että ”laitapuolen kulkijat” olivat hävinneet jo 10.8.
Semmoinen.
Tämä kaikki vaikuttaa niin täydelliseltä vaikkakin samalla mystiseltä, että kyse täytyy olla salaliitosta. ”Laitapuolen kulkijat” ovat luullakseni jo hyvissä ajoin suunnitelleen operaation siltä varalta, että heistä tai ainakin kuvitelluista heistä nousee julmetunmoinen meteli. Ja kun nousi, niin toimittiin hyvin järjestelmällisesti. Mahtavaa.
Tänään sitten löysin edellistä juttua aikaisemman jutun, jossa kerrottiin että kaupungin, seurakunnan ja muiden tahojen toimijoita aikoo jalkautua porukalla tapaamaan ”laitapuolen kulkijoita”. Juttu oli päivätty 9. elokuuta. Siinä oli siis kyse vasta aikomuksesta, eikä toimenpiteen tuloksesta ollut siten vielä tietoa. Juttu oli muutenkin lyhyt. Mutta onhan tuolla jalkautumisella saattanut olla vaikutusta, sillä katoamisjutun (15.8) kommenteissa todettiin, että ”laitapuolen kulkijat” olivat hävinneet jo 10.8.
Semmoinen.
tiistai 14. elokuuta 2012
Asuntojen hinnoissa jopa 30 prosentin laskutarve näkemykseni mukaan
Eilen oli Uusi Suomi –verkkolehdessä kiinnostava uutinen, joka koski asuntojen hintatasoa Suomessa. Uutisessa kerrottiin Deutsche Bankin tilastoselvityksestä, jossa käsitellään asuntojen hintoja eri maissa. Meillä asuntojen hinnat ovat kuulemma nousseet jopa niin paljon, että hintatason suhde vuokratasoon on 44 prosenttia yli pitkän ajan keskiarvon. Toisaalta tosin samassa selvityksessä todetaan, että suhteessa palkkatasoon asuntojen hinnat ovat kaksi prosenttia alle pitkäaikaisen keskiarvon. No minusta tuntuukin, että Suomi menettää markkinoitaan koko ajan korkeahkon palkkatasonsa takia. Tämä ei ollut vitsi. Tosin korkeus ei koske kaikkia aloja eikä toki kaikkia ihmisiäkään.
Todellakin Deutsche Bankin taulukossa ihan suoraan puhutaan ”home price/rentistä” ja ”home price/incomesta”. Piti vain tarkistaa alkuperäisestä lähteestä, että tulkitsen oikein uutista. Sitten siellä on vielä sarake, jonka mukaan Suomessa asuntojen hintataso on 21 prosenttia yli jonkin tason. Arvatkaa mikä on tämä jokin taso. No se on ikään kuin vuokratason ja palkkatason muodostama ”kokonaistaso”. Lasketaan vain yksinkertaisesti keskiarvo (44+(-2))/2=21. Tämä on mielenkiintoinen luku. Nimittäin usein asuntojen hintoja katsoessani tulen siihen tulokseen, että tuossakin on taas 23 prosenttia ylihintaa. Olen siis päätynyt samoihin, tosin yksinkertaisesti vain arvioimalla asunnon potentiaalista vuokratasoa. Hiukan tuo keskiarvoajatus tuntuu keksityn oloiselta näin äkkiseltään vaikkakin ymmärrettävältä ja suuntaa antavalta.
Miettikää vähän. Jos todella asuntojen hintataso suhteessa vuokratasoon on 44 prosenttia yli pitkän ajan keskiarvon, se merkitsee ”kääntäen” että asuntojen hintojen pitäisi laskea noin 30 prosenttia jotta ne palaisivat normaalille tasolle suhteessa vuokriin. Kannattaisikohan asuntosijoittajan odottaa 30 prosentin laskua ennen kuin lähtee ostoksille. Asuntosijoittajan tuottohan voi muodostua kahdesta asiasta, vuokratuotosta ja asunnon tulevasta arvonnoususta myyntiä silmällä pitäen. Mites mahtaa olla tilanne noiden suhteen tällä hetkellä?
Todellakin Deutsche Bankin taulukossa ihan suoraan puhutaan ”home price/rentistä” ja ”home price/incomesta”. Piti vain tarkistaa alkuperäisestä lähteestä, että tulkitsen oikein uutista. Sitten siellä on vielä sarake, jonka mukaan Suomessa asuntojen hintataso on 21 prosenttia yli jonkin tason. Arvatkaa mikä on tämä jokin taso. No se on ikään kuin vuokratason ja palkkatason muodostama ”kokonaistaso”. Lasketaan vain yksinkertaisesti keskiarvo (44+(-2))/2=21. Tämä on mielenkiintoinen luku. Nimittäin usein asuntojen hintoja katsoessani tulen siihen tulokseen, että tuossakin on taas 23 prosenttia ylihintaa. Olen siis päätynyt samoihin, tosin yksinkertaisesti vain arvioimalla asunnon potentiaalista vuokratasoa. Hiukan tuo keskiarvoajatus tuntuu keksityn oloiselta näin äkkiseltään vaikkakin ymmärrettävältä ja suuntaa antavalta.
Miettikää vähän. Jos todella asuntojen hintataso suhteessa vuokratasoon on 44 prosenttia yli pitkän ajan keskiarvon, se merkitsee ”kääntäen” että asuntojen hintojen pitäisi laskea noin 30 prosenttia jotta ne palaisivat normaalille tasolle suhteessa vuokriin. Kannattaisikohan asuntosijoittajan odottaa 30 prosentin laskua ennen kuin lähtee ostoksille. Asuntosijoittajan tuottohan voi muodostua kahdesta asiasta, vuokratuotosta ja asunnon tulevasta arvonnoususta myyntiä silmällä pitäen. Mites mahtaa olla tilanne noiden suhteen tällä hetkellä?
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Blogini varmuuskopiointi vihdoinkin täysin kunnossa
Eräänä päivänä, kun ylläpidin blogiani, näytti pahalta. Näytti siltä, että nyt saattoi blogi tuhoutua. Sivulla oli merkintä 1/1, joten mahdollisesti siellä oli enää tuo yksi blogiteksti jäljellä. Tekstiluetteloani läpikäydessäni nimittäin olin saattanut vahingossa lipsauttaa rukseja tekstien kohdalle. Sen jälkeen olin saattanut klikata poista-komentoa, jolloin kaikki olisivat poistuneet. Tilanne oli inhottava, kun en ollut varma mitä tässä kohtaa pitäisi tehdä. Minulla näytti olevan käsittelyssä se ainoa jäljelle jäänyt teksti, ja piti ratkaista miten tästä tilasta pitäisi poistua. Oli nimittäin vielä toivoa, että tuhoutuminen olisi peruttavissa. Toivoa antoi se, että vasemmassa laidassa kuitenkin ilmoitettiin blogitekstien määräksi 112. Pakkohan tuosta tilasta oli joka tapauksessa tulla pois ja vain sitten jännityksellä katsoa, kuinka kävisi. Hyvin siinä onneksi kävi.
Ajoittain tulee mieleen, että entäs jos blogini häviää joko oman huolimattomuuteni takia tai Bloggerin poistettua sen. Vaikka tämä käy mielessä, ei ole tullut otettua varmuuskopiota blogista, paitsi nyt sitten otin sen vihdoinkin kovalevylle. Tämä siis onnistuu Bloggerin sivun kautta. Tosin minulla on ollut jo pitkään käytäntönä, että kirjoitan blogitekstin wordissä ja vasta sen jälkeen kopioin sen Bloggeriin. Näin toimimalla voin tehdä kieliasun tarkistuksen kätevästi. Samalla syntyy automaattisesti myös varmistuskappale kustakin blogitekstistä. Itse asiassa toisena motiivina tässä on ollut ainakin taustalla tämä varmistusasia.
Luin jälleen Blogger-ohjeita ja sain käsityksen, että myös Bloggerin hallintasivulla voisi palauttaa itse poistamansa blogin. Mukavaa jos näin on, mutta en ole asiaa tarkistanut.
Yksi seikka edellä todetun lisäksi, joka sai minut ryhdistäytymään tässä varmistusasiassa, on se kun yritin mennä erääseen kiinnostavaan blogiin ja huomasinkin ilmoituksen että lakkautettu.
Jotenkin näissä blogiasioissa vallitsee ristiriitaisesti samaan aikaan ankaruus ja sympaattisuus. Toisaalta muistutetaan ehdoissa, että blogi voidaan poistaa varoittamattakin jos se tulkitaan ehtojen vastaiseksi. Toisaalta bloggaajalle annetaan näitä ”pelastautumiskeinoja” kuten varmuuskopion ottomahdollisuus palveluntarjoajan omalta sivulta. Ja sitten tämä, jos oikein ymmärsin, että itse poistamansa bloginkin voi vielä palauttaa palveluntarjoajan sivun avulla. Herttaista.
Ajoittain tulee mieleen, että entäs jos blogini häviää joko oman huolimattomuuteni takia tai Bloggerin poistettua sen. Vaikka tämä käy mielessä, ei ole tullut otettua varmuuskopiota blogista, paitsi nyt sitten otin sen vihdoinkin kovalevylle. Tämä siis onnistuu Bloggerin sivun kautta. Tosin minulla on ollut jo pitkään käytäntönä, että kirjoitan blogitekstin wordissä ja vasta sen jälkeen kopioin sen Bloggeriin. Näin toimimalla voin tehdä kieliasun tarkistuksen kätevästi. Samalla syntyy automaattisesti myös varmistuskappale kustakin blogitekstistä. Itse asiassa toisena motiivina tässä on ollut ainakin taustalla tämä varmistusasia.
Luin jälleen Blogger-ohjeita ja sain käsityksen, että myös Bloggerin hallintasivulla voisi palauttaa itse poistamansa blogin. Mukavaa jos näin on, mutta en ole asiaa tarkistanut.
Yksi seikka edellä todetun lisäksi, joka sai minut ryhdistäytymään tässä varmistusasiassa, on se kun yritin mennä erääseen kiinnostavaan blogiin ja huomasinkin ilmoituksen että lakkautettu.
Jotenkin näissä blogiasioissa vallitsee ristiriitaisesti samaan aikaan ankaruus ja sympaattisuus. Toisaalta muistutetaan ehdoissa, että blogi voidaan poistaa varoittamattakin jos se tulkitaan ehtojen vastaiseksi. Toisaalta bloggaajalle annetaan näitä ”pelastautumiskeinoja” kuten varmuuskopion ottomahdollisuus palveluntarjoajan omalta sivulta. Ja sitten tämä, jos oikein ymmärsin, että itse poistamansa bloginkin voi vielä palauttaa palveluntarjoajan sivun avulla. Herttaista.
keskiviikko 8. elokuuta 2012
iltalehden parhaat blogit ja bloggaajat minun mielestäni
Käyn läpi iltalehden bloggaajalistaa ja poimin sen kautta parhaat bloggaajat. Muutenhan ei muista kaikkia kuitenkaan, vaikka olisivatkin hyviä.
Heti huomaan, että sisustus on aihe josta en ole edes kiinnostunut, eikä siitä ole kai kovin paljon blogattukaan Iltalehdessä. Tai sitten en todellakaan muista. Tässä suhteessa olen poikkeus, sillä juuri sisustus ja etenkin muoti ovat niitä maailman kiinnostavimpia bloggausaiheita muiden mielestä.
Politiikasta bloggaavia tai siis poliittisia bloggaajia on paljon, ja heissä on joitakin kiinnostavia. Mutta eniten juuri politiikka on aihepiiri, josta kirjoitettaessa uskottavuudella on suuri merkitys, mutta lisäksi pitää olla kiinnostava myös muuten. Tuleehan niitä kuitenkin luettua säännöllisesti. Kärkeen nostan Mikael Jungnerin, Jarmo Korhosen ja Timo Soinin. Järjestys on se, jossa näiden kuvat on allekkain Iltalehdessä, ei välttämättä keskinäinen paremmuusjärjestys.
Hyvinvointi on jo teemanakin sellainen, ettei oikein mikään voisi sitä vähempää kiinnostaa. Mutta ei ole kyse pelkästään teemasta, vaan jostakin syystä vain olen ruvennut ohittamaan heti Iltalehden hyvinvointibloggaukset, kuten … Huomasin sitten, että en lue nykyään niistä mitään. Sitten tarkemmin katsottuani huomasin, että kyllähän ainakin Teuvo Peltoniemellä on ollut ihan ok aiheita. Mutta kun toisten tekstejä on harvoin ja toisten säännöllisesti, vertailu on hankalaa kun ei edes muista mistä kukin on kirjoittanut.
Talous on kiinnostava teema, ja Pauli Vahtera on hyvä. Arvostan bloggaajia, jotka näkevät (tai ainakin tuntuvat näkevän) vaivaa esittääkseen painavaa asiaa ja paljastaakseen todella mielenkiintoisia asioita ja ilmiöitä.
Viihdebloggaajista en pysty kommentoimaan muita kuin Juha Vuorista, ja häntäkin vain siten, että häntähän (hänen blogitekstejään siis) ei voi kommentoida. Siksi en myöskään lue niitä. Nimittäin Iltalehden blogien mauste on juuri siinä, että niitä voi (niitä joita voi) kommentoida. Tämä ei tietenkään merkitse sitä, että juuri minä haluaisin niitä kommentoida, vaan sitä, että kommentit ovat osa ”tuotetta”. Monen kirjoittajan ansio onkin siinä, että avauksellaan kirjoittaja herättää erinomaiset kommentit. Tällöin suurin kiitos kuuluukin näille voimiaan säästämättömille ”uhrautuville” kommentoijille. Jaksan aina ihmetellä sitä, miten paljon ihmiset viitsivät tehdä ilmaista työtä medialle.
Yhteiskunta on aihepiirinä hiukan samantapainen kuin talous ja politiikka. Mainitsemisen arvoisia ovat ainakin Petri Ahoniemi, Tuomas Keskinen ja Eeva-Liisa Sjöholm. Perttu Hillmania luen ajoittain vielä toistaiseksi siinä mielessä, että olisiko siellä jotakin mielenkiintoista. Olikohan tämä viimeinen vähän liian kriittinen kommentti, mutta kun tuo muotoileminen on niin vaikeaa.
Sitten ovat nämä kolumnistit. Niissä on jotakin kummallista, sillä tietyiltä heistä joka kerta odottaa jotakin terävää mutta usein sitten hiukan pettyy. Joko en ymmärtänyt mistä oli kysymys tai kysymys oli jälleen jostakin yliyksinkertaistetusta piintyneestä hokemasta tai stereotypiasta. Erityisesti kolumnisteissa kiinnostuksen herättää tunnettuus, siis lähinnä se että ovat kolumnoineet aina ja olleet ehkä äänessäkin aina. Tai en loppujen lopuksi tiedä, mikä niissä kiinnostaa. Tässä on toisaalta myös riski, että vahvuudessa piilee heikkous. Juuri, kun luotti että kyllä hän taas jotakin sanoo, niin pettyy kun ei sanonutkaan. Ei se pelkkä nimi sitten kuitenkaan riitä, vaan pitäisi myös jaksaa panostaa siihen sisältöön.
Jos nyt pitää sanoa kaksi Iltalehden kolumnistia, jotka parhaimmillaan nousevat ylitse muiden, ne olisivat Aarno Laitinen ja Jyrki Lehtola. Laitisen parhaat tekstit ovat sellaisia, joissa hän hyödyntää urallaan saamiaan kokemuksia ja vankkoja tietoja maan tapahtumista ja kiinnostavista henkilöistä. Parhaita kirjoituksia eivät ole sellaiset, joissa otetaan toistuvasti kohteeksi vaikkapa ”kepu” tai maalaiset. Jotta ne olisivat herkullisia juttuja, niissä pitäisi olla ainakin vankka sisältö. Tosin nämä ovat kai poikkeuksetta aina huumoria, joten mitäpä siitä. Se pitää sitten ottaa vain semmoisena, mutta onko sellaisessa enää mitään särmää?
Lehtolalta aina odottaa, että hän jälleen iskee täsmällisesti johonkin ilmiöön. Pirullisen täsmällisesti paljastaa jotakin. Mutta sitten kuitenkin välillä joutuu toteamaan, että ai jaa se oli tässä.
Jos nyt joku huomaa jääneensä aiheetta listaltani pois, huutakoon.
Heti huomaan, että sisustus on aihe josta en ole edes kiinnostunut, eikä siitä ole kai kovin paljon blogattukaan Iltalehdessä. Tai sitten en todellakaan muista. Tässä suhteessa olen poikkeus, sillä juuri sisustus ja etenkin muoti ovat niitä maailman kiinnostavimpia bloggausaiheita muiden mielestä.
Politiikasta bloggaavia tai siis poliittisia bloggaajia on paljon, ja heissä on joitakin kiinnostavia. Mutta eniten juuri politiikka on aihepiiri, josta kirjoitettaessa uskottavuudella on suuri merkitys, mutta lisäksi pitää olla kiinnostava myös muuten. Tuleehan niitä kuitenkin luettua säännöllisesti. Kärkeen nostan Mikael Jungnerin, Jarmo Korhosen ja Timo Soinin. Järjestys on se, jossa näiden kuvat on allekkain Iltalehdessä, ei välttämättä keskinäinen paremmuusjärjestys.
Hyvinvointi on jo teemanakin sellainen, ettei oikein mikään voisi sitä vähempää kiinnostaa. Mutta ei ole kyse pelkästään teemasta, vaan jostakin syystä vain olen ruvennut ohittamaan heti Iltalehden hyvinvointibloggaukset, kuten … Huomasin sitten, että en lue nykyään niistä mitään. Sitten tarkemmin katsottuani huomasin, että kyllähän ainakin Teuvo Peltoniemellä on ollut ihan ok aiheita. Mutta kun toisten tekstejä on harvoin ja toisten säännöllisesti, vertailu on hankalaa kun ei edes muista mistä kukin on kirjoittanut.
Talous on kiinnostava teema, ja Pauli Vahtera on hyvä. Arvostan bloggaajia, jotka näkevät (tai ainakin tuntuvat näkevän) vaivaa esittääkseen painavaa asiaa ja paljastaakseen todella mielenkiintoisia asioita ja ilmiöitä.
Viihdebloggaajista en pysty kommentoimaan muita kuin Juha Vuorista, ja häntäkin vain siten, että häntähän (hänen blogitekstejään siis) ei voi kommentoida. Siksi en myöskään lue niitä. Nimittäin Iltalehden blogien mauste on juuri siinä, että niitä voi (niitä joita voi) kommentoida. Tämä ei tietenkään merkitse sitä, että juuri minä haluaisin niitä kommentoida, vaan sitä, että kommentit ovat osa ”tuotetta”. Monen kirjoittajan ansio onkin siinä, että avauksellaan kirjoittaja herättää erinomaiset kommentit. Tällöin suurin kiitos kuuluukin näille voimiaan säästämättömille ”uhrautuville” kommentoijille. Jaksan aina ihmetellä sitä, miten paljon ihmiset viitsivät tehdä ilmaista työtä medialle.
Yhteiskunta on aihepiirinä hiukan samantapainen kuin talous ja politiikka. Mainitsemisen arvoisia ovat ainakin Petri Ahoniemi, Tuomas Keskinen ja Eeva-Liisa Sjöholm. Perttu Hillmania luen ajoittain vielä toistaiseksi siinä mielessä, että olisiko siellä jotakin mielenkiintoista. Olikohan tämä viimeinen vähän liian kriittinen kommentti, mutta kun tuo muotoileminen on niin vaikeaa.
Sitten ovat nämä kolumnistit. Niissä on jotakin kummallista, sillä tietyiltä heistä joka kerta odottaa jotakin terävää mutta usein sitten hiukan pettyy. Joko en ymmärtänyt mistä oli kysymys tai kysymys oli jälleen jostakin yliyksinkertaistetusta piintyneestä hokemasta tai stereotypiasta. Erityisesti kolumnisteissa kiinnostuksen herättää tunnettuus, siis lähinnä se että ovat kolumnoineet aina ja olleet ehkä äänessäkin aina. Tai en loppujen lopuksi tiedä, mikä niissä kiinnostaa. Tässä on toisaalta myös riski, että vahvuudessa piilee heikkous. Juuri, kun luotti että kyllä hän taas jotakin sanoo, niin pettyy kun ei sanonutkaan. Ei se pelkkä nimi sitten kuitenkaan riitä, vaan pitäisi myös jaksaa panostaa siihen sisältöön.
Jos nyt pitää sanoa kaksi Iltalehden kolumnistia, jotka parhaimmillaan nousevat ylitse muiden, ne olisivat Aarno Laitinen ja Jyrki Lehtola. Laitisen parhaat tekstit ovat sellaisia, joissa hän hyödyntää urallaan saamiaan kokemuksia ja vankkoja tietoja maan tapahtumista ja kiinnostavista henkilöistä. Parhaita kirjoituksia eivät ole sellaiset, joissa otetaan toistuvasti kohteeksi vaikkapa ”kepu” tai maalaiset. Jotta ne olisivat herkullisia juttuja, niissä pitäisi olla ainakin vankka sisältö. Tosin nämä ovat kai poikkeuksetta aina huumoria, joten mitäpä siitä. Se pitää sitten ottaa vain semmoisena, mutta onko sellaisessa enää mitään särmää?
Lehtolalta aina odottaa, että hän jälleen iskee täsmällisesti johonkin ilmiöön. Pirullisen täsmällisesti paljastaa jotakin. Mutta sitten kuitenkin välillä joutuu toteamaan, että ai jaa se oli tässä.
Jos nyt joku huomaa jääneensä aiheetta listaltani pois, huutakoon.
maanantai 6. elokuuta 2012
Onko moderaattori yrityksen avainhenkilö vai heikoin lenkki?
Kuvitelkaa seuraava tilanne: Yritys on vaivalla kehittänyt hyvän verkkopalveluominaisuuden, jonka avulla ihmiset, hyvin usein juuri firman asiakkaat ja potentiaaliset asiakkaat, voivat lähettää kysymyksiä sekä firman että muiden keskustelijoiden vastattavaksi. Ihmiset käyttävät sitten palvelua innokkaasti ja lähettävät kysymyksiään ja odottavat vastauksia. Olettakaamme, että käy niin hyvin että kysyjän viesti ilmestyy keskustelupalstalle nopeasti. Mitä tapahtuu, jos tässä vaiheessa moderaattori lähtee vaikkapa vain viikon lomalle? Onnellisimmassa tapauksessa siinä käy niin, että viikon päästä ilmestyy vastaus, joka on saatettu lähettää lähes välittömästi kysymyksen jälkeen. Mitähän potentiaalinen asiakas on tehnyt viikon aikana? Hän on saattanut valita toisen yrityksen, siis kilpailijan.
Kuvitelkaamme vielä toinen tapaus. Mitähän ajattelee asiakas, jonka lähettämä kysymys ei ilmesty moneen päivään tuolle keskustelupalstalle? En tosin tiedä, tulisiko siinä tapauksessa ilmoitus, että moderaattori on tavattavissa viikon kuluttua. Toivottavasti edes tällainen ilmoitus tulee, mutta tuskin tulee. Miten tässä tilanteessa käy? Onnellisessa tapauksessa käy niin, että viikon kuluttua kysyjän kysymys ilmestyy keskustelupalstalle ja keskustelu toivottavasti jatkuu.
Jos yritys on nähnyt vaivaa hyvän verkkopalveluominaisuuden aikaansaamiseksi, yrityksen ei missään tapauksessa pidä jättää hyödyntämättä tätä ominaisuutta, ei ainakaan jos näin menettää asiakkaita. Tässähän käy niin hullunkurisesti, että hyvä ominaisuus väärin käytettynä pilaa yrityskuvan ja karkottaa asiakkaat.
Tähän voisi joku ajattelemattomasti kommentoida, että onhan yritys kuitenkin tarjonnut asiakkailleen ja potentiaalisille asiakkailleen mahdollisuuden.
On toki hyvä, että yrityksen vastaus ilmestyy edes moderointiviiveen jälkeen. Huonoin vaihtoehto olisi se, että vastausta ei tulisi lainkaan.
Yksinkertainen ratkaisu tällaiseen moderaattoriongelmaan on se, että moderointi organisoidaan toisella tavalla. En tosin tiedä, miten moderointi on yrityksissä organisoitu tähän asti. Todennäköisesti on monenlaisia tapoja.
Kuvitelkaamme vielä toinen tapaus. Mitähän ajattelee asiakas, jonka lähettämä kysymys ei ilmesty moneen päivään tuolle keskustelupalstalle? En tosin tiedä, tulisiko siinä tapauksessa ilmoitus, että moderaattori on tavattavissa viikon kuluttua. Toivottavasti edes tällainen ilmoitus tulee, mutta tuskin tulee. Miten tässä tilanteessa käy? Onnellisessa tapauksessa käy niin, että viikon kuluttua kysyjän kysymys ilmestyy keskustelupalstalle ja keskustelu toivottavasti jatkuu.
Jos yritys on nähnyt vaivaa hyvän verkkopalveluominaisuuden aikaansaamiseksi, yrityksen ei missään tapauksessa pidä jättää hyödyntämättä tätä ominaisuutta, ei ainakaan jos näin menettää asiakkaita. Tässähän käy niin hullunkurisesti, että hyvä ominaisuus väärin käytettynä pilaa yrityskuvan ja karkottaa asiakkaat.
Tähän voisi joku ajattelemattomasti kommentoida, että onhan yritys kuitenkin tarjonnut asiakkailleen ja potentiaalisille asiakkailleen mahdollisuuden.
On toki hyvä, että yrityksen vastaus ilmestyy edes moderointiviiveen jälkeen. Huonoin vaihtoehto olisi se, että vastausta ei tulisi lainkaan.
Yksinkertainen ratkaisu tällaiseen moderaattoriongelmaan on se, että moderointi organisoidaan toisella tavalla. En tosin tiedä, miten moderointi on yrityksissä organisoitu tähän asti. Todennäköisesti on monenlaisia tapoja.
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Elävää roskaa -kaupunkitapahtuma
”Elävät roskat”, ”elävä roska”, on teema, joka ajoittain nousee kuumaksi puheenaiheeksi. Myös sanaparina se kuulostaa myönteiseltä, kun siinä on tuo ”elävä”, mutta lisäksi ”roska” tuo siihen särmää. Ihmettelenkin, jos ei joku suurehko kaupunki hyödynnä kyseistä teemaa tapahtumamarkkinoinnissaan. Mikä siis onkaan se kaupunki, joka panee pystyyn kaupunkitapahtuman Elävää roskaa? Tapahtuman sijoituspaikkana paras, oikeastaan ainoa järkevä, on kaupungin keskusta. Siellähän elämäkin on ja ihmismassat.
Jos tuosta tapahtumasta jotakin tulee, haluan ideapalkkion. Sopiva provisio on 11 prosenttia vuotuisista pääsylipputuloista. Pahoittelen, jos kuitenkin joku olisi jo ehtinyt esittää idean ennen minua, mutta tuskin on.
Jos tuosta tapahtumasta jotakin tulee, haluan ideapalkkion. Sopiva provisio on 11 prosenttia vuotuisista pääsylipputuloista. Pahoittelen, jos kuitenkin joku olisi jo ehtinyt esittää idean ennen minua, mutta tuskin on.
perjantai 3. elokuuta 2012
”Ihmisroskat” - ei tulisi mieleenikään käyttää moista sanaa
”Ihmisroskat” on mielestäni hurja ilmaus, kun sen kuulee, tai siis lukee kuullun, erikoislääkäriltä ja kaupunginvaltuutetulta. Tätä sanaa on kuulemma käyttänyt tamperelainen kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Antti Hervonen, kun on keskusteltu Tampereen keskustan alkoholisteista ja huumeiden käyttäjistä. Asiasta kirjoitti Aamulehti Moro.
torstai 2. elokuuta 2012
Gigantista nopea vastaus jääkaappikysymykseen
Olen hankkimassa jääkaappia, ja sen takia olen joutunut esittämään hankalia kysymyksiä. Gigantilta vastattiin nopeasti ja hyvin. Ensimmäiseen kysymykseeni vastaus Gigantilta tuli siis nopeasti ja siihen liittyvään jatkokysymykseen salamannopeasti. Eivätkä kysymykseni todellakaan olleet helppoja nippelikysymyksiä teknisistä ominaisuuksista vaan sellaisia hiukan pohdintaa vaativia. Ne olivat kysymyksiä, joita ei-ammattilainen (tai ehkä vain minä) pähkäilee joutuessaan ottamaan huomioon monenlaisia seikkoja tyyliin, kun tilanne on tällainen niin järkevät vaihtoehdot kai olisivat joko [--] tai [--], ja jos tekee näin, niin haittaako se.
Pienestä on kiinni jääkaappiongelmaisen päivän pelastus, kun nopea, täsmällinen ja oman kantansa esittävä vastaus kodinkoneketjulta saa hyvälle tuulelle.
Noin yleisesti olen havainnut, että hankaliin kysymyksiin ei juurikaan saa vastauksia ja taas helpot voikin ratkaista itse.
Palaan jääkaappeihin myös myöhemmin tässä blogissa.
Pienestä on kiinni jääkaappiongelmaisen päivän pelastus, kun nopea, täsmällinen ja oman kantansa esittävä vastaus kodinkoneketjulta saa hyvälle tuulelle.
Noin yleisesti olen havainnut, että hankaliin kysymyksiin ei juurikaan saa vastauksia ja taas helpot voikin ratkaista itse.
Palaan jääkaappeihin myös myöhemmin tässä blogissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)