Nyt on levinnyt jonkinlainen synkkä syysmasennus ja kansallinen itseinho. Valitettavasti epidemiaa lietsotaan kaikkialla kuten blogeissa, kolumneissa ja erilaisissa lausunnoissa. Oireita on kaksi. Ensinnäkin jälleen on päässyt leviämään jo kadonneeksi uskottu ”mitä muut meistä ajattelevat”-neuroosi. Toinen ilmentymä on tämä itseruoskinta eli Suomen ja suomalaisten julkinen alentaminen niin, että se varmasti tulee kansainvälisesti huomatuksi. Oirehtijat ovat kääntyneet ikävällä tavalla Suomea ja suomalaisia vastaan. He käyttävät suunnattomasti voimiaan tuodakseen julki näkemyksensä, jonka mukaan todellisuudessa Suomi ei ole hoitanut asioitaan juurikaan sen kummemmin kuin Etelä-Euroopan kriisimaat. Tätä peiliinkatsomis-julistusta tuodaan esille eri kanavissa ja jopa blogeissa. Juuri luin yhden blogimerkinnän, jossa henki oli edellä kuvatun kaltainen.
Näiden peiliinkatsomis-julistajien mukaan Suomen ylivelkaantuminen ja muun muassa huoltosuhteen kurjistuminen on vain onnistuttu peittämään ensinnäkin sillä, että meillä veropohja on levitetty joka sopukkaan, ja toiseksi sillä että verotus on ylikireää. Eräskin lukemani näkemys tästä seikasta oli sellainen, että jos Etelä-Euroopan kriisimaissa esimerkiksi arvonlisävero olisi suomalaista tasoa, tilanne niilläkin olisi toinen, mutta sen sijaan niissä on matala vero eikä tällainen kohtuuton kuin meillä. Tässä kohtaa tuli väkisin mieleen ihmetys ja epäröinti siitä, että siis mitä. Miten pitäisi ja keiden pitäisi, Suomen vai näiden Etelä-Euroopan kriisimaiden. Mitä kirjoittaja nyt itse asiassa tässä haluaa? Kuuluuko hän niihin, jotka ovat olleet innokkaimmin nostamassa arvonlisäveroa Suomessa vai onko hän päinvastoin paljon alemman alv-tason kannattaja, esimerkiksi elintarvikkeiden kohdalla. Kirjoittajan pointti jäi hiukan avoimeksi, mutta se kuitenkin tuli selväksi että Suomi vain on onnistunut hämäämään ja ilman tuota hämäystä olisi Etelä-Euroopan kriisimaiden tilanteessa. Lisäksi kirjoituksesta paistoi asenne, että eivät nämä kriisimaat pahiksia ole vaan pikemminkin ovat ajatelleet kansalaistensa parasta muun muassa arvonlisäveron suhteen.
Sanokaamme tuota edellä kuvailemaani jälkimmäistä muotoa vaikkapa kakkostyypiksi. Tämä kakkostyyppi on juuri viime päivinä putkahtanut laajemmin esiin. Sen sijaan tuo ykköstyyppi eli muiden meistä ajattelemisen pähkäileminen on vanhempaa perua ja aina välillä voimistuu vakavammaksi. Nyt on tämä hankala kausi taas meneillään. Onhan sitä ollut melko vahvana havaittavissa koko velkakriisin ajan, mutta siinäkin on ollut aste-eroja. Oireiden vahvuus riippunee siitä, millainen vaihe velkakriisissä on kulloinkin menossa. Nyt on ilmeisesti äärimmäisen kriittinen vaihe, ja joillekin se on rankkaa.
Sekä ykkös- että kakkostyypin yhteydessä tulevat mieleen sellaiset tunnetilat kuin häpeä, yletön vieraskoreus, kaiken Suomen ja suomalaisuuden ulkopuolella olevan ihailu ja samalla kansallinen itseruoskinta, nolostuminen muun Euroopan edessä ja muut vastaavat tunnetilat. Tällaisia tunnetiloja nämä kansalliset itseruoskijat tuntuvat kantavan sisällään. Kehotus katsoa peiliin tuo hyvin esille sen, miten nämä Suomen kritisoijat suhtautuvat Suomen käyttäytymiseen esimerkiksi velkakriisin suhteen.
Jos nämä Suomea ojentavat sanankäyttäjät tai edes jotkut heistä ovat vakavasti ja konkreettisesti vaikkapa sitä mieltä, että Suomen arvonlisäverotasoa pitää laskea, olen yllättynyt. Mistä tämä näiden herääminen nyt on lähtöisin, kun pikemminkin on ollut tähän asti voimakasta halua korottaa juuri välillisiä veroja, alv suosikkilistan kärjessä.
Hyvähän se on, jos tällainen kansallisessa huonoudessa kieriskely toimii jonkinlaisena itsehoitona, mutta toisaalta parempi olisi että tämä narina vaiettaisiin kuoliaaksi. Tosin sitten minunkaan ei pitäisi ottaa tätä narinaepidemiaa esille blogissani. Minähän annan nyt sille näkyvyyttä omalta osaltani.
Oletan, että kun kirjoittaja tai puhuja painokkaasti kehottaa Suomea niin sanotusti katsomaan peiliin tässä velkakriisiasiassa, hän haluaa sanomallaan saada yleisön reagoimaan jollakin tavalla. Ihan varmasti haluaa. Minä nyt toteutin tätä toivetta omalta pieneltä osaltani. Onko valittamista? Kaiken lisäksi näkökulmani oli rakentava, kun yritin edes epäsuorasti pitää suomalaisten puolta enkä myöskään pahemmin moittinut kriisimaita. Ihan oikeasti pointtini on, että Suomi-inhoa voisi hiukan toppuutella. Pelataan täysillä omassa joukkueessa, kun muut tekevät aivan varmasti niin omalla puolellaan.
Lisäys: Samasta aiheesta on aikaisempi blogimerkintäni täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti