Sanomalehti Keskisuomalainen (14.11.2012) kirjoittaa pääkirjoitussivullaan Jyväskylän imagosta. Lehti siteeraa Taloustutkimuksen selvitystä, jonka mukaan Jyväskylän imago on pudonnut viime vuosien kärkisijoilta nyt 18. sijalle. Selvityksessä on mukana 34 suurinta kaupunkia ja kuntaa.
Keskisuomalainen käy sitten realistisen tuntuisesti läpi Jyväskylän imagon luisumiseen johtaneita tekijöitä. Muun muassa pitkäaikaistyöttömyys nousee keskiöön samoin kuin kaupunkia vaivaavat talousongelmat. Ihan ok, varmaankin näin, en ainakaan väitä vastaan. Keskisuomalainen patistaakin kaupungin johtoa päättäväisyyteen ja valittaa, että kaupungin imagon kannalta merkittävät päätökset junnaavat.
Mutta sittenpä sanomalehti Keskisuomalainen suorittaa uskomattoman loikan. Onkohan tämä postmodernia vai mitä, en tiedä. Kun lehti ensin siis on todennut imagon luisumisen syinä nämä ikävät maanläheiset seikat kuten pitkäaikaistyöttömyys ja talousongelmat, niin nyt ystävämme Keskisuomalainen viitaten päätöksenteon jumittumiseen esittääkin, että konserttitalon aikaansaaminen olisi sitten esimerkki tällaisesta olennaisesta imagonkohotustoimenpiteestä.
Siis että kun imago-ongelman syyt ovat pitkäaikaistyöttömyyden ja talouspulmien kaltaisia juttuja, niin ongelman ratkaisutpa ovatkin konserttitalon pystyttämisen (ihmisineen ynnä muineen toki) kaltaisia investointeja. Onhan tällainen ehkä teoreettisesti mahdollista, enkä suoralta kädeltä väitäkään, että ratkaisukeino olisi aina syyn poisto, mutta kyllä nyt pomppasi kuitenkin pahasti. Jos asia kuitenkin näin olisi, kuten Keskisuomalainen esittää, asia vaatisi pitkän pohdinnan Keskisuomalaiselta.
Viisastelenpa aivan aiheellisesti sen verran, että varmastikaan Keskisuomalainen ei tarkoita, että konserttitalon tapainen investointi poistamalla (kuvitteellisesti) käyrätorvensoittajien tai trumpetistien pitkäaikaistyöttömyyden nostaisi Jyväskylän imagon entiseen loistoonsa. Konserttimuusikoiden pitkäaikaistyöttömyys ei varmaankaan ole ongelman ydin edes Keskisuomalaisen mielikuvissa.
Ajatteleeko Keskisuomalainen sitten niin, että konserttitalon tapainen laitos toisi Jyväskylään taloudellista toimintaa niin paljon välillisesti tai välittömästi, että siten lopulta päädyttäisiin kaupungin talouden tasapainottumiseen ja positiivisiin työllisyysvaikutuksiin ja sitä kautta myös imagon nousuun ja jälleen positiiviseen kehään? No hitostako minä sen tiedän, kun Keskisuomalainen ei kerro sitä edes riviensä välissä. Tällainen keskustelu on pirullista. Tämä on sellaista ikään kuin presidenttitasoista spekulointia ja tulkintaa. Samanlaista kuin että mitähän se presidentti tarkoitti kun sanoi niin ja niin. Vastauksen voi antaa vain ”presidentti”.
Jos siis kaikesta huolimatta Keskisuomalainen tai kuka tahansa on sitä mieltä, että konserttitalo (esimerkinomaisesti) korjaa sen, minkä arkinen pitkäaikaistyöttömyys (esimerkinomaisesti) on tuhonnut, niin Keskisuomalaisen tai kenen tahansa pitäisi kertoa viimeinkin miten. Eikä vielä sekään riitä, kun kyse on sellaisesta merkittävästä toimijasta kuin maakuntalehti Keskisuomalainen todella on. Vaan ongelmia ja keinoja pitää pohtia syvemmin. Okei nyt oli kyse imagosta ja sillä selvä, ei liikaa yhteen pääkirjoitukseen, mutta tätä pintaimagopuhetta on esiintynyt jo niin paljon, että nyt olisi aitoon keskusteluun paluun aika. Entä jos imago kohenisikin, niin mitäs sitten. Johtaako imagon nousu johonkin meitä kaupunkilaisia laaja-alaisesti hyödyttävään? Jos todella johtaa, hyvä on enkä pulise sitten sen enempää.
Jos kerran minä bloggaajana viitsin miettiä tällaista asiaa, voisi sanomalehti Keskisuomalainenkin. Mielestäni sillä olisi velvollisuus asemansa johdosta avata näkemyksiään, jotta lukija voisi seurata ajatuksenkulkua ja tehdä omat arvionsa. Ei riitä, että painavasti vain sanotaan että näin on, ja että uskokaa nyt, vaan pitää sanoa enemmän ja keskustella.
Toki Keskisuomalainen pääkirjoituksessaan esittää muutakin. Se puhuu esimerkiksi Keljonlahden voimalasta. Lisäksi se ottaa ihan kyllä rohkeasti kantaa Jyväskylän valtuustotyöhön ja johtamiseen. Tämä on sinänsä myönteistä, mutta uskomattoman vähäiseksi Keskisuomalainen jättää sittenkin niiden karujen talous- ja työttömyysongelmien pohdinnan. Itse asiassa sellaista en kirjoituksesta löydä. Kovin ylätasolla lehti liikkuu. Joskus voisi yleispohdinnan sijaan esittää myös parannuskeinoja sellaisiin inhottaviin kysymyksiin kuin budjettileikkaukset, rahoitus, toimintojen uudelleen organisointi, elinkeinopolitiikka ja vaikkapa pienimpänä pitkäaikaistyöttömyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti