Hallitus, puoliväliriihi ja minun arvonlisävero

Hyvä hallitus, hyvät hallituspuolueet ja hyvät ministerit, minulla on edellytykset tarkastella toimianne entistäkin kriittisemmin, mikäli laskette arvonlisäverokantaani. Puoliväliriihi antaisi siihen tilaisuuden. Jos sen sijaan päätätte pitää arvonlisäveroni nykyisellään tai jopa nostaa sitä, mahdollisuuteni tarkastella toimianne kriittisesti vähenee. Päätelkää siitä!

Lehdet eivät elä kertomalla toisilleen samaa hevosvitsiä

Luin erään lehden numeroa, jossa kehotetaan suomalaisia yrittäjiä ja yrityksiä olemaan kasvuhakuisempia ja riskinottohaluisempia.

”Opettavaisena” muunnelmana vanhasta hokemasta (jonka olemusta en muuten vieläkään ymmärrä) lehdessä viisastellaan, että emme elä asuntoja toisillemme vuokraamalla. Myöskään tuon ”viisauden” syvintä sanomaa en ymmärrä. Toki sen ymmärrän, kun lehti kirjoittaa että suomalaiset luottavat pankkitilin jälkeen seuraavaksi asuntovarallisuuteen. Näin oletan minäkin suomalaisten suhtautuvan jopa niin pitkälle, että asunto ostettuna melkein miten kovalla hinnalla ja milloin tahansa olisi aina hyvä hankinta. Kyllähän toki tällaista ajattelua esiintyy, mutta tosi elämässä asuntosijoittamisella eläminen on harvinainen elämismuoto. Päinvastoin asuntojen vuokraus tuppaa käsittääkseni keskittymään yhä harvempiin ja suurempiin käsiin.

Kun lehti tahtoo sanoa, että yrittäjien ja yritysten pitää olla kasvuhakuisempia, rohkeampia ja vientisuuntautuneempia, tuo heitto asuntojen vuokraamisesta ei nyt vain toimi. Itse en tosin kehottelisi juuri ketään tai mitään ottamaan enemmän riskiä tai olemaan kasvuhakuisempi, vientivetoisempi tai edes kauheasti innovatiivisempi. On parempi, että kukin miettii ihan itse keskenään mikä on omalla kohdalla hyväksi. Vastuutahan ei kukaan muu sitten kuitenkaan ota, kun se riski sattuukin toteutumaan.

Sen sijaan kyseiselle lehdelle ja muille lehdille ja kaupallisille julkaisijoille voisi sanoa, että emme elä kertomalla toisillemme samaa hevosvitsiä. Nimittäin tuossa samassa lehdessä toisaalla esiintyy jälleen eräs muunnelma tästä ”tuoreesta” hevosvitsiteemasta. Mielestäni siitä ei enää millään innovatiivisuudella saa hyvää. Se siitä innovatiivisuudesta ja riskinotosta. Tai no tavallaan riskinottoa kyllä. Mutta kannattiko riski?

Eräs brändi ja saman talon toinen brändi – laskutus teetti töitä

Vaihdoin erään konsernin sisällä brändistä toiseen, kun minulle tuota toista brändiä puhelimessa tarjottiin. Tietysti varmistin myyjältä, että kai nyt sitten kuukausilaskutus brändiltä toiselle siirtyy joustavasti ja ongelmitta. Vakuutti myyjä, että kyllä kyllä kun ollaan vielä samaa taloakin. Tuo sopimus tehtiin tammikuussa.

Tuli viime lauantaina sähköpostiin ensimmäinen lasku uudelta brändiltä. Katsoin, että tuossahan on eräpäivään aikaa joten eipä siinä mitään. Sitten muistin, että juurihan tililtäni taisi lähteä maksu entisen brändin viimeisestä laskusta (laskutuskausi 2 kk kyseisellä brändillä). Rupesin tutkimaan asiaa tarkemmin, jolloin selvisi että nyt on mennyt yhden kuun laskutus päällekkäin brändien kesken. Oli siis lauantai.

Soitin samana päivänä entisen brändin asiakaspalveluun, joka tuntui ymmärtävän ongelmani heti ja erittäin ystävällisesti. Joutui kuitenkin siirtämään laskutusongelman varsinaisen käsittelyn laskutushenkilölle. Hetken aikaa juteltiin, ja lopulta laskutusongelma vaikutti olevan selvä. Ajattelin olla joustava ja ehdotin, että hyvitetään entisen brändin ylilaskutus uuden brändin laskuissa, että ei tarvitse siirrellä rahoja eestaas. Tuntui selvältä. Sovittiin vielä, että saan tekstiviestikuittauksen, että korjaus onnistuu näin (tai että onnistuuko se näin).

Itselleni jäi aivan pienen pieni epävarmuus sen suhteen, korjaantuisiko laskutusasia nyt tällä selvittelyllä varmasti. Jäin odottamaan luvattua kuittausviestiä.

Kuittausviestiä ei kuulunut vielä seuraavan viikon alussakaan, mikä ei ainakaan vähentänyt pientä epäilystäni asian hoitumisen suhteen. Viimein keskiviikkoaamuna tuli tekstiviesti uuden brändin nimissä. Siinä sanottiin, että sovittu siirto (hyvitys entisen brändin maksuista uuden brändin laskuille) onnistuu mutta että tarvitaan kuitenkin ”tarkat maksutiedot” jotta löytävät kyseisen (ylimääräisen) suorituksen hyvityssiirtoa varten. Lievästi sanoen en ollut iloinen.

Valitettavasti en juuri sillä hetkellä ollut laskutustietojeni äärellä, kun mainittu ilosanoma tuli. Ensinnäkin ihmettelin, mitkä ihmeen ”maksutiedot”. Eikö tuota voisi sanoa yhtään täsmällisemmin? Ennen kaikkea ihmettelin, että ei voi olla totta että niillä siellä yrityksessä ei ole niitä tietoja kun juurihan siellä kaksi ihmistä katsoi tarvittavia tapahtumia ja totesi että virhe on ja selvä juttu. Mitä tämä minulta kysyminen siis oikein meinaa? Mitä sellaista välttämätöntä tietoa minulla muka olisi, jota heillä ei ole. Jälkeenpäin tajusin, että jos näin olisikin niin miten he voisivat luottaa pelkkiin minun tietoihini jos niitä ei ole heillä. Kaiken kaikkiaan asia vaikutti uskomattomalta siinä vaiheessa.

Kun pääsin paikalle asiakas- ja muiden tietojeni luo, soitin taas kerran asiakaspalveluun. Myös tällä kertaa soitin nimenomaan entisen brändin asiakaspalveluun, koska sieltähän sen tiedon ja korjauksen oli tarkoitus lähteä liikkeelle uuden brändin suuntaan. Pääsin lopulta internetlaskutukseen. Siellä vastasi tutun kuuloinen (saatan toki muistaa äänen väärin) henkilö, joka ymmärsi puolesta sanasta missä mennään. Tällainen vastaanotto aina lisää luottamusta. Hänelle oli täysin selvää ja yksinkertaista, miten asian olisi pitänyt ja miten sen pitää mennä. Hän sanoi tekevänsä saman tien tarvittavat merkinnät siten, että nyt se laskun hyvitys lopultakin onnistuisi.

Asiakkaana minun on vaikea arvailla, mistä mikäkin johtuu, mutta ehkä tässä on ollut kyse jonkinlaisesta tiedonkulun katkoksesta tai esteestä. Ehkä joku ei ole tavoittanut jotakin toista tai joku ei ole päässyt kaikkiin tarvittaviin tietoihin ja sitten on kysytty minulta asiakkaalta eli on ”ulkoistettu” osa rutiineista.

Joka tapauksessa itsestänikin tuntuu hullunkuriselta äheltää parin kympin takia näin paljon. Melkein nololtahan tämä vaikuttaa. Mutta kun asian piti olla ja se näytti olevan selvä ensimmäisellä soitolla. Kun se ei kuitenkaan ollut vaan tuli tämä uskomaton tekstiviesti päivää ilostuttamaan, niin sitten asia sai taas turhia kierroksia.

Nyt uskon, että lasku tulee hyvitetyksi niin kuin on sovittu. Täydet pisteet asian lopulliselle selvittäjälle. Mielestäni tämä siis oli sama henkilö, jonka kanssa keskustelin kerran mobiililaajakaistasta. Tuolloinkin hän kuulosti vakuuttavalta.

Palaan asiaan XX tai YY

Lupasin sille, että palaan asiaan XX tai YY.

Mutta ei taida olla aihetta palata. Jos se itse yrittää olla yhteydessä meihin vielä YY:n jälkeenkin, niin siinäpähän yrittää.

Tarjottiin sähkösopimusta puhelimessa

Sähkön myyjä soitti. Ei tullut kauppoja.

Puhelimessa olen valmis hyväksymään (tämänhetkistä edullisemman) sähkötarjouksen vain nykyiseltä sähkön toimittajalta. Muiden sähkön toimittajien tarjouksiin en suostu ainakaan pelkän puhelinmyynnin perusteella. Vähintään pitää olla pohjatietoa valmiina esimerkiksi netin kautta. Tämänkertaisessa puhelinmyynnissä oli vieläpä kyse ”tutusta” sähkön toimittajasta parin vuoden takaa. Tuolloin tulin hyväksyneeksi tarjouksen puhelimessa, mutta peruin sen jo samana päivänä.

Tämänkertainen myyjä kysyi syytä torjuvaan suhtautumiseeni eikä ollut hyvillään selityksestäni, joka liittyi tuohon parin vuoden takaiseen tilanteeseen. Mutta kyllä hän hyvät päivänjatkot toivotteli asiallisesti, eikä puhelinmyyntitapahtuma sinänsä ollut hankala.

Jos myyntipuheluun vastaaja tienaisi sillä

Hesari kertoo, että esimerkiksi Finnair on ottanut käyttöön erillisen maksun kun sen vaihteeseen soitetaan.

Soittajalle Finnairin vaihteeseen soittaminen maksaa 1,25 euroa normaalin puhelumaksun lisäksi. Ensimmäinen ajatukseni oli, että onpa kummallista. Eikö firmojen pitäisi tehdä kaikkensa, että joku yleensä olisi niistä kiinnostunut ja sen lisäksi ottaisi niihin yhteyttä. Tuntuu nurinkuriselta, että osat kääntyvät niin päin että asiakkaat eli rahaa firmalle tuovat maksavat siitä että mokomat avaavat suunsa ja kysyvät voisiko teiltä ostaa.

Mutta kun luin juttua eteenpäin, aloin ymmärtää kyseistä käytäntöä. Finnairin edustaja nimittäin selittää, että vaihteeseen soittavat lähinnä toiset yritykset jotka tarjoavat palveluitaan. Käytännön avulla katetaan myös kuluja, joita vaihteen hoitaminen aiheuttaa. Tämähän on minunkin mielestäni reilu bisnes. Ei se kohtuuttomalta kuulosta, että joutuu maksamaan hiukan siitä että on hakemassa itselleen taloudellista hyötyä, kauppoja.

Tästä tulikin sitten mieleen, että miksei tavallinen yksityishenkilö voisi tienata samalla periaatteella. Kun hän vastaa myyntipuheluun, euro kilahtaisi omalle tilille. Tästä käytännöstä hyötyisivät sekä puheluiden vastaanottajat että soittajat. Sinä päivänä, kun käytäntö yleistyisi, loppuisi jatkuva narina puhelinmyynnistä. Myyjä voisi sen jälkeen aina soittaa hyvillä mielin, ja hänen työnantajafirmansa menestyisi entistä paremmin. Samoin toimeksiantajien kuten operaattoreiden ja aikakauslehtikustantamoiden nauttima asiakastyytyväisyys ja markkinointimahdollisuudet paranisivat. Juuri päämiehiä käytäntö hyödyttäisi eniten, sillä muuthan ovat ketjussa lähinnä nimettömiä lenkkejä.

Ainoita esteitä systeemin käyttöönotolle ovat asenne ja se toinen asenne. Ensimmäinen asenne on se, että Suomessa on totuttu ajattelemaan että aitoon ja uskottavaan elämäntapaan kuuluu aina vapaaehtoisuus ja ilmainen ”uhrautuminen”. Tämä koskee jostakin kumman syystä myös tapauksia, joissa toinen osapuoli toimii ”itsekkäistä” ansaintalähtökohdista. Meiltä odotetaan vastaamista tuotekyselyihin tutkimuksista puhumattakaan ja tietenkin vastaamista myyntipuheluihin.

Toinen asenteellinen este tulee olemaan se, että idea tyrmätään välittömästi kun se nyt vähän sattuu maksamaan. Ei vaivauduta ajattelemaan sen pitemmälle. Mutta jossakin vaiheessa tämäntapaiseen käytäntöön mennään, kun yksityishenkilöille etämyyminen käy yhä vaikeammaksi.

No niin hyvä operaattori tai operaattoria lähellä oleva alahan toimia ja toteuta tuo ”liikeidea”.

Kimmoisa yhteiskunta vai henkisesti heikko?

Eilen verkkolehtiä lukiessani huomasin kaksi kiinnostavaa sanayhdistelmää, ”henkinen heikkous” ja ”kimmoisa yhteiskunta”.

”Henkisestä heikkoudesta” oli kuulemma puhunut Katainen viitatessaan työelämän ikäsyrjintään, ja taas kimmoisa yhteiskunta-termiä on käyttänyt tulevaisuutta kartoittava työryhmä. Kimmoisassa yhteiskunnassa kyetään siirtymään joustavasti esimerkiksi eri elämänvaiheiden välillä suuntaan ja toiseen. Siinä vuorottelevat työelämä, opiskelu ja perhe-elämä muun muassa.

Kimmoisa yhteiskunta ja yhteiskunnan tai sen jonkin osa-alueen tai yhteisön ”henkinen heikkous” ovat toisiaan poissulkevia piirteitä. Tässä puhun jo omiani enkä väitä, että mainittu työryhmä tai toisaalta Katainen välttämättä juuri näin ajattelisi tai muutenkaan liittäisi mainittuja asioita toisiinsa. Poissulkevuudella tarkoitan, että esimerkiksi ikäsyrjintä (tai muu syrjintä) ei ainakaan edistä yhteiskunnan kimmoisuutta eikä ole luonteva osa kimmoisaa yhteiskuntaa. Tai toisinpäin kimmoisa yhteiskunta ei voi olla ikäsyrjivä (eikä muutenkaan syrjivä).

Nyt tulen varsinaiseen asiaan jaarittelun jälkeen. Asia ja idea tulivat mieleeni muun muassa automainonnasta. Olen ollut huomaavinani tietynlaisen mainostrendin. Tässä esitänkin käsikirjoituksen trendikkääksi mainokseksi, jolla Suomen hallitus voisi kannustaa ihmisiä ja organisaatioita ennen kaikkea kimmoisuuteen mutta myös henkisen heikkouden välttelemiseen.

Mainos menee näin: Kuvassa on kaksi jättiläistä, jotka heittelevät toisilleen yhtä tai useampaa (toteuttaja voi tarkemmin pohtia sitä) ihmistä. Kuvan alla sitten lukee: ”Kimmoisuus ei tarkoita, että antaa pompotella itseään.”

Tuollainen mainostyyppi saattaa olla nyt muodissa. Mutta en ole varma onko näin, saattaahan idea olla jo kauan käytetty. Tarkoitan sitä ideaa, että ensiksi näytetään että ikään kuin todella tapahtuisi jotakin lähes mahdotonta ja sitten sanotaan että ei sentään. Vaihtoehtoisesti tosin voidaan jättää pois tuo jälkihuomautus, jolloin mainoksen katsoja jää vain hämmästelemään. Pelkkä hämmästely ei kuitenkaan lopulta riitä, vaan huomion herättämisen jälkeen myöhemmin asia on joka tapauksessa selvitettävä mainoksen katsojalle. Niinpä omaakaan kuvaideaani (jos se todella omani on) ei voi jättää siihen, että jättiläiset vain heittelisivät toisilleen yhtä tai useampaa ihmistä.

Toivottavasti en tietämättäni (tahallani en ainakaan) ole varastanut ideaa, jonka jo joku olisi julkaissut kyseisestä kimmoisuus-aiheesta.

Eiköhän seuraava talouskriisi muhi jo jossakin?

Eräässä blogissa mietitään sitä, mistä alkaisi Euroopan seuraava myrsky kun juuri nyt näyttää olevan hiukan rauhallisempaa. Kirjoittaja veikkaa erityisesti Ranskaa tai Italiaa mutta samalla toteaa, että luultavasti myrskyn lähde on sellainen jota harva osaa ennakolta arvata.

Tuohon ei ainakaan minulla ole mitään vastaan sanomista. Noinhan se voi hyvinkin mennä. Lisään ainoastaan oman näkökulmani.

Talousennustajillahan on tapana puhua suhdanneodotuksista eli ennakoidaan laman, taantuman, tasaisuuden tai nousun alkamista tai jatkumista. Näissä puheissa olen pitkään ihmetellyt sitä liikuttavaa tapaa, kun todetaan että näköpiirissä tai odotettavissa ei ole yllätyksiä. No eikö se ole jo määritelmällisestikin niin, että eiväthän yllätykset ole odotettavia eli todennäköisiä. Eli kun sanotaan, ettei ole yllätyksiä näköpiirissä, ei sanota mitään. Mikäs yllätys se olisi, jos olisi näköpiirissä. Ehkä juuri ja juuri voitaisiin ajatella, että ekonomisti voisi nähdä että jokin yllätys sieltä on tulossa mutta ei tietenkään tiedä mikä yllätys. Yllätys on siis siinä mielessä odotettavissa, vaikkakin sen ilmenemismuoto pysyy arvoituksena ja siten yllätyksenä.

Tuo ei ollut tarkoitettu aasinsillaksi, vaikka se siltä tuntuukin. Nimittäin olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että seuraava paha käänne saa alkunsa jälleen jostakin holtittomuudesta joka on meneillään juuri nyt jossakin piilossa. Tämä voi liittyä edellä mainittuihin suuriin maihin mutta voi olla myös jokin muu jossakin muualla niiden lisäksi. Esimerkiksi finanssisektorilla jossakin päin otetaan taas hirveitä riskejä, tai jossakin juuri nyt tai edelleen salataan oikeita tietoja ja julkisuuteen uskotellaan vääristeltyjä tietoja.

Jälleen siis on muhimassa jotakin yllättävää jossakin. Pointtini on nimenomaan se, että ei tarvitse odottaa lamaa, taantumaa tai muuta suhdannekäännettä tavanomaisen talousennustamisen tapaan vaan kriisejä näyttää puhkeavan nykyään siten että jossakin on tahallaan pelattu uhkapeliä. Uhkapeliä niin paljon, että muut(kin) kuin pelaajat kärsivät.

Todellinen torjuntavoitto

Todellinen torjuntavoitto neuvotteluissa edellyttää sitä, että neuvotteluun lähtevä luottaa mahdollisuuksiinsa vähemmän kuin olisi aihetta. Jos tappio on odotettua pienempi vain hyvän tuurin johdosta, se kai ei ole torjuntavoitto.

Mitä olisikaan saavutettu torjuntavoiton sijaan, jos neuvotteluun lähtevä olisi luottanut mahdollisuuksiinsa niin paljon kuin olisi ollut aihetta?

Edellä esittämäni edustaa vain oman yksityisen yksihenkisen tilapäisen työryhmäni kantaa.

Paavo Rautio, Hesari – kansanäänestys näköjään innostaa häntäkin

Paavo Rautio, pääkirjoitustoimittaja, Helsingin Sanomat, kirjoittaa tänään otsikolla Kansanäänestys tänne ja heti! Kirjoituksessaan pääkirjoitustoimittaja menee pitemmälle kuin me muut.

Minusta Paavo Raution kirjoitus ei nyt kuitenkaan ole aivan ajassa, kun ajatellaan mitkä asiat ovat tällä hetkellä Suomen kannalta ajankohtaisia ja kriittisiä. Mutta ehkä en ymmärrä kolumnin sanomaa. Syy siihen taas saattaa selvitä tämän bloggauksen kuluessa. Ja kyllä se niin vain on, että jos sanoma menee ohi, se on lähettäjän ongelma. Tarkoitan, että ei se ainakaan minun ongelmani ole.

Lukiessani Paavo Raution kirjoitusta ehdin miettiä kaikenlaista. Kun sain linkin tuohon tekstiin, oletin että kyseessä olisi Hesarin melko ”virallinen” kirjoitus, ja niinpä kirjoitusta lukiessani tulin epäuskoiseksi. Tulin epäuskoiseksi lähinnä sen suhteen, kuka tämän on kirjoittanut ja missä roolissa Hesariin nähden. En nyt aio läpikäydä tässä ajatuksiani tämän enempää.

Jos ollaan ihan rehellisiä, saatan yrittää arvata, mikä voisi olla Paavo Raution pointti tuossa kirjoituksessaan. Hän nimittäin esittää YK-kansanäänestystä sillä perusteella, että YK on muuttunut olennaisesti sen jälkeen kun Suomi siihen liittyi (tai miten se nyt siinä meni). Voin toki arvailla, että tässä yritetään tiettyä tyylikeinoa (mutta en ole satavarma vaikka haluaisinkin), mutta juuripa siksi siinä ei minun mielestäni onnistuta lainkaan. Ja se, että ei onnistuta, se osaltaan aiheutti minussa edellä mainittua epäuskoa.

Tarkistin vielä, että oliko kyseessä todellakin pääkirjoitus. Ei sentään ollut, vaan oli kolumni. Tuli meinaan sekin mieleen, että tällainen keventämään yrittävä tyyli saattaisi olla jonkinlainen levikinnostatuskeino. Saapa nähdä, mihin Hesarin linja muuttuu näiden tyylilajien suhteen. Muutenhan minulla toki on siitä jonkinlainen käsitys, siitä linjasta.

Melkein loppukevennys: Olen käynyt vain muutaman kerran elämäni aikana Turussa, vaikka olen lähtöisin suhteellisen läheltä Turkua. Suhteellisen läheltä siis Suomen mitassa. Turun-käynneiltä ei ole muistissani mitään kielteisiä kokemuksia, päinvastoin. Ongelma on vain siinä, että lähtee Turkuun sitten Kuopiosta tai Jyväskylästä, se on aina liian kaukana. Siksi sinne ei tule nykyään lähdettyä. Aikaisemmin, kun olin lähempänä, Turkuun ei tullut lähdettyä sen takia kun sen kautta ei ollut itselläni ohikulkua mihinkään. Myös Turun Sanomiin minulla oli joskus aivan pieni kosketus, ja myös se oli hyvin myönteinen. Se Turusta.

Jottei menisi pelkäksi loppukeventelyksi, otetaan myös loppuvakavoitus. Paavo Raution kolumnissa on ajatusta todellakin siinä mielessä, että YK:ta on aiheellista tarkastella kriittisesti ja sitä pitää pyrkiä parantamaan. Suomen kannattaa suhtautua myös YK:hon kriittisesti. Mutta kun itse en ole päätoimittaja tai pääkirjoitustoimittaja, en ole tullut miettineeksi viime aikoina Suomen ja YK:n suhdetta. Kuten alussa sanoin, Suomella on tällä hetkellä ratkaistavanaan ja neuvoteltavanaan ilmeisesti kiireellisempiä asioita. Toki ne, jotka YK:n parissa puuhailevat, kehittäkööt YK:n roolia vaikkapa siihen suuntaan kuin Paavo Rautio esittää.

Luin muuten vielä kommentteja, joita Paavo Raution kolumnin perässä oli. Nytkin kävi kuten usein kolumnien osalta, että mieltäni eniten lämmittävä sanoma löytyi kommenttien joukosta. En lukenut kuin ensimmäiseen tällaiseen ”helmeen” asti. Siinä sanottiin olennainen.

Jos nyt Paavo Rautio tai kuka tahansa pitää bloggaustani käsittämättömänä ja kummastelee mihin tällä mahdetaan pyrkiä (en siis väitä että näin tekisi, tuskin edes käy täällä, mutta jos), niin ei se mitään.

EU-kansanäänestys ja sen ”selväsanainen" tyrmäys

Muiden muassa Savon Sanomat (3.2.) kertoo, että Niinistö torjuu uuden kansanäänestyksen järjestämisen EU-jäsenyydestä ”selväsanaisesti”. Kiinnostuneena jatkoin lukemista, mitä tuo ”selväsanaisesti” sanottu sisältäisi.

Savon Sanomien jutusta päätellen ”selväsanaisuus” voisi merkitä kahta seikkaa tai jompaakumpaa niistä tai ei kumpaakaan vaan erästä kolmatta.

Ensinnäkin Niinistö Savon Sanomien mukaan sanoi, että yksi kansanäänestys EU-jäsenyydestä on jo järjestetty. Toinen, mitä Niinistö sanoi, oli seuraava:

Ellei olisi eurooppalaisuutta, niin mitäs mekään olisimme.

Tuon luettuani olisin kyllä toivonut, että Savon Sanomat muiden muassa (lehtiähän oli käsittääkseni useampi joille Niinistö haastattelun antoi) olisi pyrkinyt avaamaan hiukan enemmän Niinistön vastausta.

Ilmeisesti ”selväsanaisella” tarkoitetaankin vain sitä, että Niinistö torjuu EU-kansanäänestyksen jyrkästi ja siinä kaikki.

Yle puolestaan uutisoi muutama päivä ennen tuota Niinistön haastattelua, että Urpilainen ei näe tarvetta EU-kansanäänestykselle. On hauskaa, miten Urpilainen tuolloin jo edeltä käsin tavallaan tuli kiteyttäneeksi Niinistön myöhemmän vastauksen. Urpilainen nimittäin sanoi Ylen uutisen mukaan:

Suomen kansa on aikoinaan valinnut sen kansojen perheen, jonka osana se haluaa olla. Ja se on EU.

Urpilaisen perustelu siis vaikuttaa siltä, kuin siinä olisi sanottu Niinistön vastaus vain eri muodossa, mutta tämä on pelkkää omaa myönteistä tulkintaani. Voi asia olla ihan toisinkin, mistä sen tietää. Sehän tässä on ongelma, kun näistä en ainakaan minä pysty ottamaan selvää. Sanotaan kyllä jotakin, ehkä ”selväsanaisesti” ehkä painokkaasti, mutta mitä lopulta sanotaan? Tällaiset vastaukset ovat pikemminkin vaikutelmien antamista. Asia jätetään kuulijan ja lukijan mielikuvituksen ja tunnetilan varaan.

Tosin on myönnettävä, että Urpilainen sanoi hiukan muutakin. Hänen sanomansa tuntuu olevan, että Euroopan unionia pitää pyrkiä parantamaan, kiltisti.

Kun käytetään esimerkiksi EU:n yhteydessä ilmauksia, jotka ovat epätäsmällisiä, yritän usein verrata niitä johonkin konkreettiseen kuten vaikkapa autoihin. Voitaisiinko autojen yhteydessä sanoa ”Mitä olisimme ilman Mercedes-Benziä”, ”Haluatko olla osa Ford-perhettä?” tai ”Volvo on muuttanut ajattelutapamme” Käsittääkseni tällä tavalla juuri autoista mainoksissa puhutaan, mutta autojen kohdalla todellakin ymmärretään että kyse on mainonnasta ja mainonnan kielestä. Muutenhan juuri autojen osalta on todettu, että niitä markkinoidaan hyvinkin tuotesuuntautuneesti.

Autoja testataan ja verrataan ja niistä voidaan makuasioiden ja mielikuvien lisäksi väitellä selkein perustein ja faktoin. Tällaista pitäisi myös EU-keskustelun olla.

Voit antaa kannatuksesi aloitteelle EU-kansanäänestyksestä tuolla: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11

EU-kansanäänestys – siitä puhe!

EU-kansanäänestys on asia, josta puhutaan!

EU-kansanäänestys-aloite on saanut jo paljon kannattajia, kuten aloitteen sivulta näkyy. Mutta lisää tarvitaan. Oman kannatukseni EU-kansanäänestykselle annoin jo keräyksen alkuvaiheessa. Ensin luin aloitteen huolellisesti ja sitten annoin harkitun ja päättäväisen tukeni. Siinä se.

Voit antaa kannatuksesi aloitteelle EU-kansanäänestyksestä tuon sivun kautta: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11

Lue aloite, ajattele ja toimi!

Kunnallisverotus uusiksi – työllisyys, talous ja yhdyskuntarakenne paremmaksi

Luin jokin aika sitten kommentin, jossa ehdotettiin verojen maksamista siihen kuntaan jossa on henkilön työpaikka tai jossa yritys toimii.

Mainitulla uudistuksella vähennettäisiin kommentoijan mukaan verokikkailua, kun Suomessa työskentelevä henkilö tai Suomessa toimiva yritys maksaisi veronsa työskentely- tai toimintakuntaansa.

Ajatus vaikuttaa erinomaiselta. Unohdin tosin välillä tuon alkuperäisen perustelun, ja tulin laajentaneeksi ajatusta normaaliin suomalaiseen kunnallisverotuskäytäntöön.

Kunnallisvero voitaisiin maksaa asuinkunnan asemesta henkilön työssäkäyntikuntaan. Ei välttämättä täysin vaan esimerkiksi puoliksi asuinkunnan ja työssäkäyntikunnan kesken. Tämä varmaankin johtaisi tasapainoisempaan yhdyskuntarakenteeseen ja olisi myös reilu kuntien kannalta.

Toki kunnallisverojen tarkoitus on kunnallisten palveluiden rahoittaminen, ja sen takia on oikein että kunnallisverot suunnataan henkilön asuinkuntaan. Mutta ilman ”työllistäjäkuntia” ei mistään tulisi mitään, joten on syytä kannustaa kuntia hankkimaan alueelleen työpaikkoja mahdollisimman paljon.

Tässä ei olisi kyse pelkästään taistelusta keskuskuntien ja ympäryskuntien välillä, sillä on myös yllättävän pieniä kuntia joissa työpaikkaomavaraisuus on jopa yli sadan. Näitä tarvitaan.

Myös yhdyskuntarakenne tasapainottuisi. Kun kaikille kunnille syntyisi motivaatio hankkia alueelleen työpaikkoja, turha risteily erilaisten palveluiden, työpaikan ja asuinpaikan välillä vähenisi. Kaikki olisi entistä saavutettavampaa, mikä olisi kaikkien väestöryhmien etu.

Ilta-Sanomat, maidon hinta ja päivän sana - ei tosikoille

Rupesin lukemaan Ilta-Sanomat-nimistä lehteä. Vastaan tuli muun muassa juttu tästä ”iloisen” kuuluisasta maidon hinnan noususta.

Nythän maidon hintaa nostaa sekä Valio että Arla Ingman. Kun kuulin ekan kerran tuosta, että Valio nostaa maidon hintaa, tuli mieleen että nytkö sitten maidon juojat ovat onnessaan kun saatiin hinta nousemaan. Mutta eipä tässä tosiaan kyllin, vaan kuulemma myös Arla Ingman nostaa maidon hintaa Ilta-Sanomat-lehden mukaan.

Tosin vasta kaupan päätöksistä riippuu, paljonko kuluttaja maidosta maksaa. Periaatteessa kuitenkin luulisi, että kun jokin porras nostaa hintaa, hinta pyrkisi nousemaan myös seuraavissa portaissa.

Tämä ei kuitenkaan ollut pääaiheeni, vaan pääaiheeni on aidosti iloinen asia maidon hinnan nousuun verrattuna. Nimittäin Ilta-Sanomat väliotsikoi (tästä Word taas herjaa minua) maidon hintaa koskevassa jutussaan soman virheellisesti. En tarkoita asiavirheellisesti vaan kirjoitusvirheellisesti. Väliotsikon alku kuuluu näin:

Esimerkiksi Siwoissa ja Valintaloissa…

Ilta-Sanomat toki korjaa (eikun Word herjasikin vasta tästä) pikku virheen pian.

Tarkoitukseni ei ole viisastella pikku virheistä tai halkoa hiuksia, vaan huomauttaa että tuossahan Ilta-Sanomat tuli ilmeisesti tahattomasti keksineeksi uudissanan joka jo nyt kuulostaa lähes luontevalta. Aikaa myöten siitä tulisi näin ollen käyttökelpoinen sana, valintala, hiukan samanlainen kuin ravintola. Valintala voisi tarkoittaa vaikkapa juuri valintamyymälää. Mutta voisi se tarkoittaa vaihtoehtoisesti myös jotakin muuta, joka liittyy valintaan ja valinnan tekemiseen.

Tosin sanaa valintamyymälä ei taida käyttää nykyään kukaan ainakaan puheessa, vaan sana on pikemminkin kirjakielinen määritelmä myymälälle jossa tavarat valitaan ja poimitaan itse. Se kuvaa siis vallitsevaa päivittäistavaramyymälätyyppiä. Siitä on sitten myymäläkoon mukaisia nimitysversioita. Niinpä myös sana valintala tässä tarkoituksessa olisi vanhahtava, joten valintala-sanalle pitäisi keksiä muu tarkoitus. Sana on kuitenkin niin hyvä, että sitä ei kannattaisi hylätä.