keskiviikko 6. helmikuuta 2013

EU-kansanäänestys ja sen ”selväsanainen" tyrmäys

Muiden muassa Savon Sanomat (3.2.) kertoo, että Niinistö torjuu uuden kansanäänestyksen järjestämisen EU-jäsenyydestä ”selväsanaisesti”. Kiinnostuneena jatkoin lukemista, mitä tuo ”selväsanaisesti” sanottu sisältäisi.

Savon Sanomien jutusta päätellen ”selväsanaisuus” voisi merkitä kahta seikkaa tai jompaakumpaa niistä tai ei kumpaakaan vaan erästä kolmatta.

Ensinnäkin Niinistö Savon Sanomien mukaan sanoi, että yksi kansanäänestys EU-jäsenyydestä on jo järjestetty. Toinen, mitä Niinistö sanoi, oli seuraava:

Ellei olisi eurooppalaisuutta, niin mitäs mekään olisimme.
Tuon luettuani olisin kyllä toivonut, että Savon Sanomat muiden muassa (lehtiähän oli käsittääkseni useampi joille Niinistö haastattelun antoi) olisi pyrkinyt avaamaan hiukan enemmän Niinistön vastausta.

Ilmeisesti ”selväsanaisella” tarkoitetaankin vain sitä, että Niinistö torjuu EU-kansanäänestyksen jyrkästi ja siinä kaikki.

Yle puolestaan uutisoi muutama päivä ennen tuota Niinistön haastattelua, että Urpilainen ei näe tarvetta EU-kansanäänestykselle. On hauskaa, miten Urpilainen tuolloin jo edeltä käsin tavallaan tuli kiteyttäneeksi Niinistön myöhemmän vastauksen. Urpilainen nimittäin sanoi Ylen uutisen mukaan:

Suomen kansa on aikoinaan valinnut sen kansojen perheen, jonka osana se haluaa olla. Ja se on EU.
Urpilaisen perustelu siis vaikuttaa siltä, kuin siinä olisi sanottu Niinistön vastaus vain eri muodossa, mutta tämä on pelkkää omaa myönteistä tulkintaani. Voi asia olla ihan toisinkin, mistä sen tietää. Sehän tässä on ongelma, kun näistä en ainakaan minä pysty ottamaan selvää. Sanotaan kyllä jotakin, ehkä ”selväsanaisesti” ehkä painokkaasti, mutta mitä lopulta sanotaan? Tällaiset vastaukset ovat pikemminkin vaikutelmien antamista. Asia jätetään kuulijan ja lukijan mielikuvituksen ja tunnetilan varaan.

Tosin on myönnettävä, että Urpilainen sanoi hiukan muutakin. Hänen sanomansa tuntuu olevan, että Euroopan unionia pitää pyrkiä parantamaan, kiltisti.

Kun käytetään esimerkiksi EU:n yhteydessä ilmauksia, jotka ovat epätäsmällisiä, yritän usein verrata niitä johonkin konkreettiseen kuten vaikkapa autoihin. Voitaisiinko autojen yhteydessä sanoa ”Mitä olisimme ilman Mercedes-Benziä”, ”Haluatko olla osa Ford-perhettä?” tai ”Volvo on muuttanut ajattelutapamme” Käsittääkseni tällä tavalla juuri autoista mainoksissa puhutaan, mutta autojen kohdalla todellakin ymmärretään että kyse on mainonnasta ja mainonnan kielestä. Muutenhan juuri autojen osalta on todettu, että niitä markkinoidaan hyvinkin tuotesuuntautuneesti.

Autoja testataan ja verrataan ja niistä voidaan makuasioiden ja mielikuvien lisäksi väitellä selkein perustein ja faktoin. Tällaista pitäisi myös EU-keskustelun olla.

Voit antaa kannatuksesi aloitteelle EU-kansanäänestyksestä tuolla: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti