tiistai 12. helmikuuta 2013

Eiköhän seuraava talouskriisi muhi jo jossakin?

Eräässä blogissa mietitään sitä, mistä alkaisi Euroopan seuraava myrsky kun juuri nyt näyttää olevan hiukan rauhallisempaa. Kirjoittaja veikkaa erityisesti Ranskaa tai Italiaa mutta samalla toteaa, että luultavasti myrskyn lähde on sellainen jota harva osaa ennakolta arvata.

Tuohon ei ainakaan minulla ole mitään vastaan sanomista. Noinhan se voi hyvinkin mennä. Lisään ainoastaan oman näkökulmani.

Talousennustajillahan on tapana puhua suhdanneodotuksista eli ennakoidaan laman, taantuman, tasaisuuden tai nousun alkamista tai jatkumista. Näissä puheissa olen pitkään ihmetellyt sitä liikuttavaa tapaa, kun todetaan että näköpiirissä tai odotettavissa ei ole yllätyksiä. No eikö se ole jo määritelmällisestikin niin, että eiväthän yllätykset ole odotettavia eli todennäköisiä. Eli kun sanotaan, ettei ole yllätyksiä näköpiirissä, ei sanota mitään. Mikäs yllätys se olisi, jos olisi näköpiirissä. Ehkä juuri ja juuri voitaisiin ajatella, että ekonomisti voisi nähdä että jokin yllätys sieltä on tulossa mutta ei tietenkään tiedä mikä yllätys. Yllätys on siis siinä mielessä odotettavissa, vaikkakin sen ilmenemismuoto pysyy arvoituksena ja siten yllätyksenä.

Tuo ei ollut tarkoitettu aasinsillaksi, vaikka se siltä tuntuukin. Nimittäin olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että seuraava paha käänne saa alkunsa jälleen jostakin holtittomuudesta joka on meneillään juuri nyt jossakin piilossa. Tämä voi liittyä edellä mainittuihin suuriin maihin mutta voi olla myös jokin muu jossakin muualla niiden lisäksi. Esimerkiksi finanssisektorilla jossakin päin otetaan taas hirveitä riskejä, tai jossakin juuri nyt tai edelleen salataan oikeita tietoja ja julkisuuteen uskotellaan vääristeltyjä tietoja.

Jälleen siis on muhimassa jotakin yllättävää jossakin. Pointtini on nimenomaan se, että ei tarvitse odottaa lamaa, taantumaa tai muuta suhdannekäännettä tavanomaisen talousennustamisen tapaan vaan kriisejä näyttää puhkeavan nykyään siten että jossakin on tahallaan pelattu uhkapeliä. Uhkapeliä niin paljon, että muut(kin) kuin pelaajat kärsivät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti