Luin erään lehden numeroa, jossa kehotetaan suomalaisia yrittäjiä ja yrityksiä olemaan kasvuhakuisempia ja riskinottohaluisempia.
”Opettavaisena” muunnelmana vanhasta hokemasta (jonka olemusta en muuten vieläkään ymmärrä) lehdessä viisastellaan, että emme elä asuntoja toisillemme vuokraamalla. Myöskään tuon ”viisauden” syvintä sanomaa en ymmärrä. Toki sen ymmärrän, kun lehti kirjoittaa että suomalaiset luottavat pankkitilin jälkeen seuraavaksi asuntovarallisuuteen. Näin oletan minäkin suomalaisten suhtautuvan jopa niin pitkälle, että asunto ostettuna melkein miten kovalla hinnalla ja milloin tahansa olisi aina hyvä hankinta. Kyllähän toki tällaista ajattelua esiintyy, mutta tosi elämässä asuntosijoittamisella eläminen on harvinainen elämismuoto. Päinvastoin asuntojen vuokraus tuppaa käsittääkseni keskittymään yhä harvempiin ja suurempiin käsiin.
Kun lehti tahtoo sanoa, että yrittäjien ja yritysten pitää olla kasvuhakuisempia, rohkeampia ja vientisuuntautuneempia, tuo heitto asuntojen vuokraamisesta ei nyt vain toimi. Itse en tosin kehottelisi juuri ketään tai mitään ottamaan enemmän riskiä tai olemaan kasvuhakuisempi, vientivetoisempi tai edes kauheasti innovatiivisempi. On parempi, että kukin miettii ihan itse keskenään mikä on omalla kohdalla hyväksi. Vastuutahan ei kukaan muu sitten kuitenkaan ota, kun se riski sattuukin toteutumaan.
Sen sijaan kyseiselle lehdelle ja muille lehdille ja kaupallisille julkaisijoille voisi sanoa, että emme elä kertomalla toisillemme samaa hevosvitsiä. Nimittäin tuossa samassa lehdessä toisaalla esiintyy jälleen eräs muunnelma tästä ”tuoreesta” hevosvitsiteemasta. Mielestäni siitä ei enää millään innovatiivisuudella saa hyvää. Se siitä innovatiivisuudesta ja riskinotosta. Tai no tavallaan riskinottoa kyllä. Mutta kannattiko riski?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti