Myös päättäjinä toimivien henkilöiden huomio kiinnittyy yhä enemmän erinäisiin EU-valintoihin. Yksi kasvava puheenaihe ja nyt kampanjoinninkin aihe on se, ketkä huippupoliitikot ovat ehdolla tai potentiaalisia mihinkin korkeaan EU-virkaan tai EU-parlamentaarikoksi. Yleensäkin kaikenlainen kampanjointi näiden osalta on nyt viimeistään alkamassa. Toisaalta hallituksella on vaikeita tehtäviä kuten sote-uudistus, julkisen talouden tasapainottaminen, työllisyyden esteiden vähentäminen ja vaikkapa päättäminen siitä mitä se aikoo tehdä kuntauudistukselle. Ei kai tuo huomion kasautuminen EU-virkoihin ainakaan helpota hallituksen selviytymistä tehtäväkuormastaan. Näin minusta tuntuu, mutta jos olen väärässä niin sitten vain suuresti hämmästelen mihin kaikkeen sitä energiaa liikeneekään.
Vai onko se pelkkää viihdettä, kun on luotu kuva että sote-uudistus ja esimerkiksi talouden tasapainottaminen ovat vaikeita kysymyksiä? Jospa ne eivät olekaan vaikeita tehtäviä, jotka vaatisivat jokaisen ministerin 150-prosenttisen panoksen. On myös tuotu esille, että eräät vaikeat ratkaisut ovat nyt sopivasti putkessa joten ratkaisujen loppuun vieminen sujuu vaivatta.
Välillä kuitenkin käy mielessä, hoituuko kotimainen ongelman ratkaisu kuitenkin pääosin ihan joko tuurilla tai virkamiesten voimin. Tässä on vain se, että en jättäisi mielelläni suuria poliittisia linjoja virkamiesten varaan, tai toisinpäin miksi meillä sitten on hirveän kallis puoluekoneisto, hallitus ja eduskunta.
Joka tapauksessa edessä on vaalikampanjaa ja sen vaatimaa työtä vuoden 2015 eduskuntavaaleihin asti, itse asiassa kampanjointi on senkin jälkeen lähes keskeytymätöntä. Tässä mielessä voisi olla harkitsemisen arvoista ruveta pitämään noita eduskuntavaaleja ihan tässä aika pian.
Mitäs mieltä vahtikoira on?
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
maanantai 27. tammikuuta 2014
Liikkumaton verokohde, ”hyvä verotus” ja intohimo
Blogaus on lyhyt, kun eipä tässä ole paljon sanottavaa. Se vain, että kun on lanseerattu fraasit ”liikkumaton verokohde” ja ”hyvä verotus”, niin kummastakin tulee mieleen ihmiskeskeinen näkökulma maailmaan tai johonkin. ”Liikkumaton verokohdehan” voisi olla vaikkapa ihminen, jolla on intohimo (haa, intohimo) liikkumiseen. Itse en ole sellainen. Välillä toki pitää päästä ulos (ei välttämättä syömään eikä ainakaan juomaan vaan) kävelemään ja juoksemaan oman kunnon ylläpitämiseksi ja kokemaan ulkona liikkumisen vapaus. Niin, tuollainen intohimoinen liikkuja, himoliikkuja, olisi tällaisen ihmisläheisen verotuksen ihannekohde. Hänhän olisi niin sanottu liikkumaton verokohde. Ja kun se olisi liikkumaton, vaikkakin siis muuten mitä liikkuvin ja suorastaan kykenemätön olemaan paikallaan, niin siihen kohdistuva verotus olisi niin sanottua hyvää verotusta. Tosin niiden mielestä, jotka tällaisia käsitteitä mielellään käyttävät, tuo ”niin sanottu” on tarpeeton kevennys. He ovat todellisuudessakin sitä mieltä, että muun muassa liikkumattoman kohteen verottaminen on juuri hyvää verotusta.
Eihän tämä ollut ollenkaan lyhyt kirjoitus. Miten minusta on tullutkin näin monisanainen. Olisiko kyseessä maneeri vai mikä?
Lue myös blogin muita liikkumattomia kohteita, ei vaan siis kirjoituksia, lue vaikka koko liikkumaton mutta muuten elävä blogi!
Nyt sitten kaikki suomalaiset ostamaan pelkkiä raaka-aineita kaupasta, jotta tuo liikevaihto saadaan laskemaan kunnolla. Suomalainen kotimarkkinateollisuus ja kauppa tykännevät (potentiaali koska en voi olla satavarma) siitä.
Eihän tämä ollut ollenkaan lyhyt kirjoitus. Miten minusta on tullutkin näin monisanainen. Olisiko kyseessä maneeri vai mikä?
Lue myös blogin muita liikkumattomia kohteita, ei vaan siis kirjoituksia, lue vaikka koko liikkumaton mutta muuten elävä blogi!
Nyt sitten kaikki suomalaiset ostamaan pelkkiä raaka-aineita kaupasta, jotta tuo liikevaihto saadaan laskemaan kunnolla. Suomalainen kotimarkkinateollisuus ja kauppa tykännevät (potentiaali koska en voi olla satavarma) siitä.
lauantai 25. tammikuuta 2014
Kokoomus on mielenkiintoinen puolue – entä SDP
En ole ehtinyt pariin päivään tarkemmin tiirailla, mitä politiikassa, tai pikemminkin politikoinnissa on meneillään. Otsikoiden silmäilyn perusteella on näyttänyt lähinnä siltä, ettei ole meneillään mitään kiinnostavaa. Mutta ei hätää, kyllä siellä sittenkin tapahtuu. Siellä kommentoidaan aktiivisesti, millaisia muut ovat.
Vähän tarkemman tutustumisen jälkeen ensivaikutelma viimeisimmistä poliittisista uutisista oli, että erityisesti Kokoomuksen joukkueessa ollaan huolissaan ennen kaikkea muiden puolueiden mahdollisuuksista ja puolueistakin ennen kaikkea yhden puolueen tilasta ja senkin osalta ennen kaikkea äänestäjien asemasta. Miten somaa! Sitten ajattelin tarkistaa, onko mitään muuta, vai onko ainoa asia tosiaan Kokoomuksen huolissaanolo jostakin Kokoomuksen ulkopuolella olevasta.
Katsoin SDP:n verkkolehteä demari.fi:tä. Huomioni herättävä otsikko liittyi yllättäen siihen, mitä Kokoomuksen joukkueessa kommentoidaan erästä toista puoluetta lähellä olevan henkilön mahdollisuuksista tulla valituksi johonkin, en lukenut mihin. Olennaista tässäkin on bloggaukseni näkökulmasta vain ja ainoastaan se, että Kokoomus on vähän niin kuin huolissaan siitä, miten ne muut pärjäävät. Nyt Kokoomus, tai joku siellä, varmaan sanoo mielessään, etteivät ole huolissaan. No joo.
Jatkoin lehtikatsastustani. Saavuin Keskustan Verkkoapilaan. Siellä oli jo nähtävissä hiukan vaihtelua tähän Kokoomuksen yksinomaiseen esilläoloon. Ei tämä tokikaan sitä merkitse, ettei Verkkoapilassa puhuttaisi Kokoomuksesta, vaan sitä että näkökulma muuttuu. Muun muassa siellä kerrotaan mielenkiintoisesta suhtautumismuutoksesta SDP:ssä, minun mielestäni mielenkiintoisesta. Mutta Kokoomuksesta siellä kerrotaan Hesarin haastattelusta peräisin oleva uutinen, että puolue olisi valmis pehmentämään kantaansa kaupunkiseutujen pakkoliitoksiin.
Mutta nyt tulee se SDP:stä kertova ilouutinen. Erittäin lämmittävää näillä pakkasilla on, että SDP lupaa harkita suhtautumisensa muuttamista kaupunkiseutujen pakkoliitoksiin jos kerran Kokoomuskin muuttaa suhtautumistaan niihin. Kokoomus, te teitte sen!
Niin onhan sitten vielä Verkkouutiset, jota kehuin kerran blogissani, ja kehuin ihan aidosti. Eikä ole syytä muuttaa mieltä toistaiseksi sen suhteen, tai siis ei ole ilmaantunut mitään erityistä että täytyisi muuttaa. Nyt tällä kertaa jäi Verkkouutisista mieleen ennen kaikkea se, miten Suomea kuulemma ei ole rakennettu milloinkaan, ja tämäkin on käsittääkseni kokoomuslainen näkemys, kuinkas muuten. Näkemyksen mukaan Suomea ei ole milloinkaan rakennettu marisemalla. Tämäkin lausunto sai minut hetkeksi ajattelemaan. Ajatteluni tulos oli seuraavanlainen näkemys: Sillä, että me bloggaajat kirjoitamme välillä joistakin asioista asiallisen kriittisesti, ei sinänsä luoda yhtäkään työpaikkaa.
Tuli vielä mieleen tämä: On ehdotettu, että olisi suuria kuntia, joilla on se verotusoikeus, ja joiden sisällä sitten voisi olla semmoisia kuntia tai joitakin joissa voitaisiin harjoittaa kunnanosahallintoa ja kunnanosademokratiaa. Siitä puolestaan tuli mieleen, miten kävi kuulemma eräässä pienessä liitoskunnassa jossa jonkinlaista kevytversiota tällaisesta aluepäätöksenteosta alkuun toteutettiin. Käytössä ollut alueellinen päätöksentekoelin kuulemma lakkasi toimimasta aika pian. Syynä ei voinut olla se, ettei olisi osattu päättää asioista, olihan kyse entisestä kunnasta.
Mitä, onko jotakin sellaistakin toivottu, että hallitus keskeyttäisi sote-uudistuksensa? Ja oli kai jotakin muutakin vielä toivottu otsikoiden mukaan. Asiat ovat mielenkiintoisia.
Pörssikurssitkin ovat pudonneet ja rahastot ja kaikki, enää ei puutu kuin raha ja valppaus oikealla hetkellä.
Eurovaaliehdokas, kannata julkisesti oikeita asioita ja vastusta vääriä ja aio toimia sitten sen mukaisesti, Saatat saada ääneni. Mutta muista kuluttajansuoja. Onhan äänestämisessä usein kyse ikään kuin etäkaupasta. Anna siis totuudenmukainen tuotekuvaus. Blogistani löytyy jokin aika sitten tehty merkintä omista äänestysaikeistani eurovaaleissa. Siinä on aika tarkkaan kerrottu, miten saatan toimia.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko yltiöpositiivinen ja ajoittain intohimoinen blogi!
Vähän tarkemman tutustumisen jälkeen ensivaikutelma viimeisimmistä poliittisista uutisista oli, että erityisesti Kokoomuksen joukkueessa ollaan huolissaan ennen kaikkea muiden puolueiden mahdollisuuksista ja puolueistakin ennen kaikkea yhden puolueen tilasta ja senkin osalta ennen kaikkea äänestäjien asemasta. Miten somaa! Sitten ajattelin tarkistaa, onko mitään muuta, vai onko ainoa asia tosiaan Kokoomuksen huolissaanolo jostakin Kokoomuksen ulkopuolella olevasta.
Katsoin SDP:n verkkolehteä demari.fi:tä. Huomioni herättävä otsikko liittyi yllättäen siihen, mitä Kokoomuksen joukkueessa kommentoidaan erästä toista puoluetta lähellä olevan henkilön mahdollisuuksista tulla valituksi johonkin, en lukenut mihin. Olennaista tässäkin on bloggaukseni näkökulmasta vain ja ainoastaan se, että Kokoomus on vähän niin kuin huolissaan siitä, miten ne muut pärjäävät. Nyt Kokoomus, tai joku siellä, varmaan sanoo mielessään, etteivät ole huolissaan. No joo.
Jatkoin lehtikatsastustani. Saavuin Keskustan Verkkoapilaan. Siellä oli jo nähtävissä hiukan vaihtelua tähän Kokoomuksen yksinomaiseen esilläoloon. Ei tämä tokikaan sitä merkitse, ettei Verkkoapilassa puhuttaisi Kokoomuksesta, vaan sitä että näkökulma muuttuu. Muun muassa siellä kerrotaan mielenkiintoisesta suhtautumismuutoksesta SDP:ssä, minun mielestäni mielenkiintoisesta. Mutta Kokoomuksesta siellä kerrotaan Hesarin haastattelusta peräisin oleva uutinen, että puolue olisi valmis pehmentämään kantaansa kaupunkiseutujen pakkoliitoksiin.
Mutta nyt tulee se SDP:stä kertova ilouutinen. Erittäin lämmittävää näillä pakkasilla on, että SDP lupaa harkita suhtautumisensa muuttamista kaupunkiseutujen pakkoliitoksiin jos kerran Kokoomuskin muuttaa suhtautumistaan niihin. Kokoomus, te teitte sen!
Niin onhan sitten vielä Verkkouutiset, jota kehuin kerran blogissani, ja kehuin ihan aidosti. Eikä ole syytä muuttaa mieltä toistaiseksi sen suhteen, tai siis ei ole ilmaantunut mitään erityistä että täytyisi muuttaa. Nyt tällä kertaa jäi Verkkouutisista mieleen ennen kaikkea se, miten Suomea kuulemma ei ole rakennettu milloinkaan, ja tämäkin on käsittääkseni kokoomuslainen näkemys, kuinkas muuten. Näkemyksen mukaan Suomea ei ole milloinkaan rakennettu marisemalla. Tämäkin lausunto sai minut hetkeksi ajattelemaan. Ajatteluni tulos oli seuraavanlainen näkemys: Sillä, että me bloggaajat kirjoitamme välillä joistakin asioista asiallisen kriittisesti, ei sinänsä luoda yhtäkään työpaikkaa.
Tuli vielä mieleen tämä: On ehdotettu, että olisi suuria kuntia, joilla on se verotusoikeus, ja joiden sisällä sitten voisi olla semmoisia kuntia tai joitakin joissa voitaisiin harjoittaa kunnanosahallintoa ja kunnanosademokratiaa. Siitä puolestaan tuli mieleen, miten kävi kuulemma eräässä pienessä liitoskunnassa jossa jonkinlaista kevytversiota tällaisesta aluepäätöksenteosta alkuun toteutettiin. Käytössä ollut alueellinen päätöksentekoelin kuulemma lakkasi toimimasta aika pian. Syynä ei voinut olla se, ettei olisi osattu päättää asioista, olihan kyse entisestä kunnasta.
Mitä, onko jotakin sellaistakin toivottu, että hallitus keskeyttäisi sote-uudistuksensa? Ja oli kai jotakin muutakin vielä toivottu otsikoiden mukaan. Asiat ovat mielenkiintoisia.
Pörssikurssitkin ovat pudonneet ja rahastot ja kaikki, enää ei puutu kuin raha ja valppaus oikealla hetkellä.
Eurovaaliehdokas, kannata julkisesti oikeita asioita ja vastusta vääriä ja aio toimia sitten sen mukaisesti, Saatat saada ääneni. Mutta muista kuluttajansuoja. Onhan äänestämisessä usein kyse ikään kuin etäkaupasta. Anna siis totuudenmukainen tuotekuvaus. Blogistani löytyy jokin aika sitten tehty merkintä omista äänestysaikeistani eurovaaleissa. Siinä on aika tarkkaan kerrottu, miten saatan toimia.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko yltiöpositiivinen ja ajoittain intohimoinen blogi!
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Organisaation verkkosivut uusiksi pelkästä uudistamisen ilosta
Tavanomaisessa asiakaspalvelutilanteessa on erinomaista, että asiakkaalta tiedustellaan siihen tyyliin kuin että voinko auttaa tai joko teitä palvellaan, mutta verkkopalvelussa kysymys ”kuinka voimme palvella” tökkii pahasti. Niin ikään verkkopalvelussa jonkin ohjeistusprosessin päätteeksi on aika teennäistä kysyä oliko ohjeista apua. Tämä toimii silloin, kun tuo ohjesysteemi ja käyttäjän opastaminen todella ovat älykkäitä. Jos siis vastaan, että ohjeista ei ollut apua, niin silloin tilalle pitää tuoda todella ne ohjeet jotka auttavat. Ainakin tämän täytyy olla systeemin kirkkaana päämääränä, eli periaatteessa systeemillä täytyy olla kyky ratkaista käyttäjän ongelma. Käyttäjää ei saa pitää pelkkänä palautteen antajana ja koe-eläimenä.
Nyt on vallalla innostus, että verkkosivuja, joilla käyttäjän pitäisi pystyä joustavasti liikkumaan ja hoitamaan asioitaan, muokataan ja uudistetaan ilmeisesti pelkästä uudistamisen ilosta. Jälki on tällöin kauheaa. Verkkosivuista tulee sellaisia, että niillä liikkuminen onnistuu vain moniammatillisen asiantuntijatiimin avustuksella. Nämä huvin vuoksi (yhdet ei minnekään) uudistetut verkkosivut ovatkin sitten usein sellaisia, että selkeän polun sijaan niissä kehotetaan käyttäjää lähtemään pienelle opastetulle retkelle jotta tämä oppisi yksikertaisen toiminnon suorittamisen kyseisellä verkkosivulla. Tai yksi näennäinen uudistus voi olla sellainen, että kun ennen pystyi valitsemaan paikkakunnan niin nyt tarjotaan Suomen karttaa tökittäväksi. Tämä on omituista aikana, jolloin kaikki käytännössä Suomessakin osaavat lukea ja kirjoittaa. Kuvallisen ilmaisun varaan laskeutuminen tuntuu vieraalta.
Kun ennen kännykän saldotieto vaikkapa löytyi nopeasti ja rutiinilla hetkessä, niin nyt juuri tälle ilmeisesti eniten käytetylle tiedolle ei ole näkösällä minkäänlaista haaraa. Käyttäjää kyllä kehotetaan lähtemään opastetulle retkelle opettelemaan uuden verkkosivun käyttöä, mutta toiveikas käyttäjä lopulta huomaakin että opastuksessa ei neuvottukaan juuri sitä hänen haluamaansa perustoimintoa, kaikenlaista muuta kyllä tyyliin ”tällä sivulla voit tehdä sitä sun tätä”. Jos käyttäjä sen sijaan hylkää tuon opastusvaihtoehdon kun ajattelee osaavansa tässä iässä jo itsekin, niin sitten ei etene mihinkään. Siinä olet alkupisteessä tai et edes tiedä missä olet.
Mutta miksi ihmeessä toimitaan näin? Käsittämättömintä tässä on, että ne entiset verkkosivut olisivat toimineet useimmiten ihan hyvin. Mitä niissä organisaatioissa oikein tapahtuu? Mitä siellä mielissä liikkuu?
Miten voimme palvella? … No, hups ja sorge, valitsemasi toiminto on valitettavasti vielä vähän vaiheessa.
Lue myös blogin muita yhtä positiivisia kirjoituksia, lue vaikka koko intohimoinen, ketterä ja niin positiivinen blogi!
Nyt on vallalla innostus, että verkkosivuja, joilla käyttäjän pitäisi pystyä joustavasti liikkumaan ja hoitamaan asioitaan, muokataan ja uudistetaan ilmeisesti pelkästä uudistamisen ilosta. Jälki on tällöin kauheaa. Verkkosivuista tulee sellaisia, että niillä liikkuminen onnistuu vain moniammatillisen asiantuntijatiimin avustuksella. Nämä huvin vuoksi (yhdet ei minnekään) uudistetut verkkosivut ovatkin sitten usein sellaisia, että selkeän polun sijaan niissä kehotetaan käyttäjää lähtemään pienelle opastetulle retkelle jotta tämä oppisi yksikertaisen toiminnon suorittamisen kyseisellä verkkosivulla. Tai yksi näennäinen uudistus voi olla sellainen, että kun ennen pystyi valitsemaan paikkakunnan niin nyt tarjotaan Suomen karttaa tökittäväksi. Tämä on omituista aikana, jolloin kaikki käytännössä Suomessakin osaavat lukea ja kirjoittaa. Kuvallisen ilmaisun varaan laskeutuminen tuntuu vieraalta.
Kun ennen kännykän saldotieto vaikkapa löytyi nopeasti ja rutiinilla hetkessä, niin nyt juuri tälle ilmeisesti eniten käytetylle tiedolle ei ole näkösällä minkäänlaista haaraa. Käyttäjää kyllä kehotetaan lähtemään opastetulle retkelle opettelemaan uuden verkkosivun käyttöä, mutta toiveikas käyttäjä lopulta huomaakin että opastuksessa ei neuvottukaan juuri sitä hänen haluamaansa perustoimintoa, kaikenlaista muuta kyllä tyyliin ”tällä sivulla voit tehdä sitä sun tätä”. Jos käyttäjä sen sijaan hylkää tuon opastusvaihtoehdon kun ajattelee osaavansa tässä iässä jo itsekin, niin sitten ei etene mihinkään. Siinä olet alkupisteessä tai et edes tiedä missä olet.
Mutta miksi ihmeessä toimitaan näin? Käsittämättömintä tässä on, että ne entiset verkkosivut olisivat toimineet useimmiten ihan hyvin. Mitä niissä organisaatioissa oikein tapahtuu? Mitä siellä mielissä liikkuu?
Miten voimme palvella? … No, hups ja sorge, valitsemasi toiminto on valitettavasti vielä vähän vaiheessa.
Lue myös blogin muita yhtä positiivisia kirjoituksia, lue vaikka koko intohimoinen, ketterä ja niin positiivinen blogi!
lauantai 18. tammikuuta 2014
Viinavero, sitä voisi vähän säätää
Tuossa kun luin taas Uudesta Suomesta otsikon (lopulta koko jutunkin jossa viitattiin Helsingin Sanomien haastatteluun) liittyen viinaveroon, tuli mieleen miten tätä aina niin ongelmallista veroa voisi vähän säätää. Viinaverossahan on se, että kun sitä nostetaan ja nostetaan niin tuotetta ostetaan mieluummin muualta kuin Suomesta. Tällöin haittoja esiintyy Suomessa, mutta vastineeksi valtio ei saa veroja. Kuitenkin nostaakin kuulemma pitäisi, jotta juuri ei juotaisi niin paljon tai jotta ainakin valtio saisi ongelmanhoitokuluja varten verotuottoja. Tästä jatkuvasta tasapainotusongelmasta tuli mieleen hallituksen oma idea, kumma etteivät itse sitä muista tässä yhteydessä.
Hallitushan jossakin vaiheessa lanseerasi positiivisuuden puuskassaan innovaation, että kiinteistöveroa pitäisi ruveta nyhtämään pitkin vuotta jotta kiinteistövero ei tuntuisi niin suurelta. Olivat nääs oivaltavinaan, että kiinteistövero tuntuu suurelta vain sen takia kun se peritään parissa erässä. No joo, tuo alkaa muistuttaa aivan liikaa uutuusvempaimien osamaksun tai pikavipin koukuttavuutta ja houkuttavuutta. Maksa vain pari euroa kuussa ja vain loppuikäsi tai jotain. Mutta mitä siitä, kaikkea näköjään täytyy hallituksenkin yrittää ja selittää oivalluksensa sitten parhain päin. Jatketaanpa näin ollen samaan malliin ja sovelletaan viinaveroon jotakin samaa.
Eka tietenkin meinasin, että kerätään sitä viinaveroa kansalaisilta vaikkapa sitten sen jatkuvasti juoksevan kiinteistöveron yhteydessä pikku hiljaa pitkin vuotta tai Yle-veron tapaan pakkona normaalin verotuksen yhteydessä. Tällöin veronmaksajat eivät huomaisi niin veroa maksavansakaan. Alkoholijuomat Suomessa olisivat tästä lähtien halpoja, kun viinavero hoituisi muuta kautta. Niinpä kuluttajat eivät ainakaan hinnan takia lähtisi Viroon ostoksille tai tilaisi sitä viinaa (mikäli mahdollista) muualta EU-liittovaltion alueelta. Mutta heti tuo idea tuntui ontuvan. Keneltä kerättäisiin, kaikiltako Yle-veron tapaan, ei nyt sentään.
Hoksasin, että nykytekniikalla meitä kaikkia voidaan valvoa taukoamatta, jolloin valtio tietää missä mennään ja mitä tehdään. Jos valvontajärjestelmä havaitsee henkilön nauttivan alkoholijuomaa, siitä lähtisi veromääräys henkilölle. Vero voitaisiin tosiaan ottaa pitkin vuotta tai miten parhaaksi nähdään, mutta olennaista on että verotus näennäisesti eli muka erotettaisiin osto- ja nauttimistapahtumasta. Niin ja verohan voitaisiin määrätä vieläpä tarkasti nautitun määrän mukaan. Jos siis kuluttaja jättäisi nauttimatta osan ostamastaan alkoholijuomasta, ei tarvitsisi maksaa siitä osasta ollenkaan. Nyt tämä alkaakin muistuttaa autoverosovelluksia. Halpa viina, kallis kulutus mutta sekin huomaamatta.
Tosin minua ei tarvitse välttämättä edes valvoa. Jos valtiolle nimittäin sopii, voin kyllä antaa juhlallisen vakuutuksen että jos baariin menenkin nautin ainoastaan kebabin, kanasalaatin tai enintään joskus halvimman pihvin jos sattuu olemaan jokin tekosyy juhlia. Juomaksi vettä. Ja kotona taas ei muutenkaan ole kuin vettä, enintään mehua tai laktoositonta maitojuomaa jos joku tulee käymään. Meinasin unohtaa KAHVIN ja teen. Minun takia ei siis ainakaan tarvitsisi valtion innovoida edes satojen miljoonien kulutusvalvontasysteemiä, jos ei muuten halua. Tietysti kyse on luottamuksesta, mutta minuun kyllä voi tässä suhteessa luottaa. Niin, ja voihan tehdä pistotarkastuksia.
Ei näköjään päivää ettei aihetta. En olisi uskonut.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
PS. Toivottavasti kukaan ei nyt tämän innoittamana ehdota, että viinaveroa alettaisiinkin kerätä työnantajamaksujen yhteydessä. Eiköhän niitä palkanlaskennallisia velvoitteita ole jo riittävästi.
Hallitushan jossakin vaiheessa lanseerasi positiivisuuden puuskassaan innovaation, että kiinteistöveroa pitäisi ruveta nyhtämään pitkin vuotta jotta kiinteistövero ei tuntuisi niin suurelta. Olivat nääs oivaltavinaan, että kiinteistövero tuntuu suurelta vain sen takia kun se peritään parissa erässä. No joo, tuo alkaa muistuttaa aivan liikaa uutuusvempaimien osamaksun tai pikavipin koukuttavuutta ja houkuttavuutta. Maksa vain pari euroa kuussa ja vain loppuikäsi tai jotain. Mutta mitä siitä, kaikkea näköjään täytyy hallituksenkin yrittää ja selittää oivalluksensa sitten parhain päin. Jatketaanpa näin ollen samaan malliin ja sovelletaan viinaveroon jotakin samaa.
Eka tietenkin meinasin, että kerätään sitä viinaveroa kansalaisilta vaikkapa sitten sen jatkuvasti juoksevan kiinteistöveron yhteydessä pikku hiljaa pitkin vuotta tai Yle-veron tapaan pakkona normaalin verotuksen yhteydessä. Tällöin veronmaksajat eivät huomaisi niin veroa maksavansakaan. Alkoholijuomat Suomessa olisivat tästä lähtien halpoja, kun viinavero hoituisi muuta kautta. Niinpä kuluttajat eivät ainakaan hinnan takia lähtisi Viroon ostoksille tai tilaisi sitä viinaa (mikäli mahdollista) muualta EU-liittovaltion alueelta. Mutta heti tuo idea tuntui ontuvan. Keneltä kerättäisiin, kaikiltako Yle-veron tapaan, ei nyt sentään.
Hoksasin, että nykytekniikalla meitä kaikkia voidaan valvoa taukoamatta, jolloin valtio tietää missä mennään ja mitä tehdään. Jos valvontajärjestelmä havaitsee henkilön nauttivan alkoholijuomaa, siitä lähtisi veromääräys henkilölle. Vero voitaisiin tosiaan ottaa pitkin vuotta tai miten parhaaksi nähdään, mutta olennaista on että verotus näennäisesti eli muka erotettaisiin osto- ja nauttimistapahtumasta. Niin ja verohan voitaisiin määrätä vieläpä tarkasti nautitun määrän mukaan. Jos siis kuluttaja jättäisi nauttimatta osan ostamastaan alkoholijuomasta, ei tarvitsisi maksaa siitä osasta ollenkaan. Nyt tämä alkaakin muistuttaa autoverosovelluksia. Halpa viina, kallis kulutus mutta sekin huomaamatta.
Tosin minua ei tarvitse välttämättä edes valvoa. Jos valtiolle nimittäin sopii, voin kyllä antaa juhlallisen vakuutuksen että jos baariin menenkin nautin ainoastaan kebabin, kanasalaatin tai enintään joskus halvimman pihvin jos sattuu olemaan jokin tekosyy juhlia. Juomaksi vettä. Ja kotona taas ei muutenkaan ole kuin vettä, enintään mehua tai laktoositonta maitojuomaa jos joku tulee käymään. Meinasin unohtaa KAHVIN ja teen. Minun takia ei siis ainakaan tarvitsisi valtion innovoida edes satojen miljoonien kulutusvalvontasysteemiä, jos ei muuten halua. Tietysti kyse on luottamuksesta, mutta minuun kyllä voi tässä suhteessa luottaa. Niin, ja voihan tehdä pistotarkastuksia.
Ei näköjään päivää ettei aihetta. En olisi uskonut.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
PS. Toivottavasti kukaan ei nyt tämän innoittamana ehdota, että viinaveroa alettaisiinkin kerätä työnantajamaksujen yhteydessä. Eiköhän niitä palkanlaskennallisia velvoitteita ole jo riittävästi.
perjantai 17. tammikuuta 2014
Intohimo - siinäkin on kuulemma vaje
Vapaavuori järjesti Selkäranka-seminaarin, kertoo Helsingin Sanomat (16.1.).
Hesarin jutusta jäi erityisesti mieleen kaksi asiaa. Toinen on se, kun seminaarissa väitettiin että meitä vaivaa intohimovaje, ja toinen onkin sitten kaikkea muuta kuin vaje, nimittäin julkisen sektorin runsaus. Jutusta jäi vaikutelma, että nimenomaan tuota julkisen sektorin suhteellista runsautta pidettiin suurena ongelmana.
En kuitenkaan puutu julkisen sektorin runsauden ongelmaan, sillä uskon että ne jotka siitä puhuvat keksivät siihen rakentavat ratkaisutkin. Yksityisellä ihmisellä voi sen sijaan olla joitakin mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnassa pesivään intohimovajeeseen, jos sitä siis todella on. Intohimovajeen esille ottaneet saattavat tosin tarkoittaa käsitteellä jotakin jossakin kaiken yllä leijuvaa pilveä pikemminkin kuin kansalaisten konkreettisia piirteitä, asenteita ja suhtautumistapoja. Mutta jos intohimovaja on vain tällainen yleinen juttu, niin eipä siihen sitten yksilö voi kovin intohimoisesti vaikuttaa. Minä nyt kuitenkin yritän hiljentyä miettimään intohimoisuutta yksilön, tai vaikka yhteisönkin, sama se, elämässä.
Ensinnäkin voisi miettiä, vaivaako minua intohimovaje. Sehän voi olla sellainen vaje, jota ei huomaa vaan siihen tottuu. Pitänee näin ollen oikein ryhdistäytyä, terästäytyä ja nipistää itseään poskesta niin kauan, että rupeaa hahmottamaan mikä se intohimovaje omalla kohdalla oikein on jos on. Uskon, että intohimoa ensinnäkin kannattaisi olla ihmisellä. Siitä olisi paljon etua, että olisi intohimoa esimerkiksi johonkin hyödylliseen. Tosin onhan intohimo myös itseisarvo sille ihmiselle itselleen, mutta ilmeisesti nämä intohimovajeesta puhuvat ajattelevat esimerkiksi Suomen kansantaloutta. Otetaan siis tämä hyödyllinen puoli eli esimerkiksi työelämä ja intohimo siinä.
Monet sanovat ja siltä myös vaikuttaa, että joillakin aloilla, ehkä kohta kaikilla, intohimo on edellytys jatkuvaan pärjäämiseen. Näin se varmaan on. Toiset taas tosin huomauttavat, että kyllä niitä hommia pitää pystyä tekemään myös vaikka se työ ei niin herkkua olisikaan eli vaikka se senhetkinen työ ei suuria intohimoja herättäisikään. Tarkoittavat, että ei ne hommat aina miellytä mutta ne pitää tehdä. Tässä on vähän niin kuin kaksi eri maailmankuvaa, vaikka kai ne toisiaan sentään ymmärtävät. Ainakin minä ymmärrän kumpaakin ajatusmaailmaa.
Mielestäni intohimo on ihan konkreettinen asia, ja sitä pitäisi olla, ja monella sitä on paljon. Onhan se niin positiivista, iloista ja hauskaa, kun ihmisillä on intohimoa. Silloin voisi kuvitella, että ihmiset olisivat melko tyytyväisiä esimerkiksi omaan työhönsä. Nykyään työt ovat yhä enemmän sellaisia, että yritetään saada kaupaksi jotakin palvelua tai tuotetta ihmisille. Se on vaativaa, kun ensinnäkin pitää myydä vaikkei kukaan niin intohimoisesti ostaisikaan. Toiseksi pitää joko itse ottaa jatkuvasti aktiivisesti yhteyttä ihmisiin tai olla aidon innostunut palvelemaan ihmisiä jotka tulevat itse paikalle.
En tainnut tavoittaa intohimoa yllä olevalla sepustuksellani. Tuntuu, että intohimo on vielä terävämpää, johonkin kohdentuvampaa ja vieläkin innostuneempaa kuin yllä esitetty.
Mutta tosiaan vajeitahan on Suomessa monenlaisia, paitsi julkinen sektori on runsas. Pitää hiljentyä miettimään jossakin sopivassa vaiheessa tätä intohimon olemusta. Kun joku vakavasti puhuu, että meillä on intohimovaje, niin siitä syntyy sellainen jännän myönteinen pinnistelymieliala. Sama fiilis tulee siitä, kun joku oman hyvän ideansa keksinyt ja sitä intohimoisesti hyödyntävä ihminen sanoo uskottavan tuntuisesti, että jokaisella on se juttu siinä ihan lähellä kunhan se vain oivaltaa sen. Tässä intohimovajejutskassa on vähän samaa. Kun noin sanotaan, niin nyt pitää vähän pinnistää, keskittyä ja herkistyä oivaltamaan se oma juttu.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Hesarin jutusta jäi erityisesti mieleen kaksi asiaa. Toinen on se, kun seminaarissa väitettiin että meitä vaivaa intohimovaje, ja toinen onkin sitten kaikkea muuta kuin vaje, nimittäin julkisen sektorin runsaus. Jutusta jäi vaikutelma, että nimenomaan tuota julkisen sektorin suhteellista runsautta pidettiin suurena ongelmana.
En kuitenkaan puutu julkisen sektorin runsauden ongelmaan, sillä uskon että ne jotka siitä puhuvat keksivät siihen rakentavat ratkaisutkin. Yksityisellä ihmisellä voi sen sijaan olla joitakin mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnassa pesivään intohimovajeeseen, jos sitä siis todella on. Intohimovajeen esille ottaneet saattavat tosin tarkoittaa käsitteellä jotakin jossakin kaiken yllä leijuvaa pilveä pikemminkin kuin kansalaisten konkreettisia piirteitä, asenteita ja suhtautumistapoja. Mutta jos intohimovaja on vain tällainen yleinen juttu, niin eipä siihen sitten yksilö voi kovin intohimoisesti vaikuttaa. Minä nyt kuitenkin yritän hiljentyä miettimään intohimoisuutta yksilön, tai vaikka yhteisönkin, sama se, elämässä.
Ensinnäkin voisi miettiä, vaivaako minua intohimovaje. Sehän voi olla sellainen vaje, jota ei huomaa vaan siihen tottuu. Pitänee näin ollen oikein ryhdistäytyä, terästäytyä ja nipistää itseään poskesta niin kauan, että rupeaa hahmottamaan mikä se intohimovaje omalla kohdalla oikein on jos on. Uskon, että intohimoa ensinnäkin kannattaisi olla ihmisellä. Siitä olisi paljon etua, että olisi intohimoa esimerkiksi johonkin hyödylliseen. Tosin onhan intohimo myös itseisarvo sille ihmiselle itselleen, mutta ilmeisesti nämä intohimovajeesta puhuvat ajattelevat esimerkiksi Suomen kansantaloutta. Otetaan siis tämä hyödyllinen puoli eli esimerkiksi työelämä ja intohimo siinä.
Monet sanovat ja siltä myös vaikuttaa, että joillakin aloilla, ehkä kohta kaikilla, intohimo on edellytys jatkuvaan pärjäämiseen. Näin se varmaan on. Toiset taas tosin huomauttavat, että kyllä niitä hommia pitää pystyä tekemään myös vaikka se työ ei niin herkkua olisikaan eli vaikka se senhetkinen työ ei suuria intohimoja herättäisikään. Tarkoittavat, että ei ne hommat aina miellytä mutta ne pitää tehdä. Tässä on vähän niin kuin kaksi eri maailmankuvaa, vaikka kai ne toisiaan sentään ymmärtävät. Ainakin minä ymmärrän kumpaakin ajatusmaailmaa.
Mielestäni intohimo on ihan konkreettinen asia, ja sitä pitäisi olla, ja monella sitä on paljon. Onhan se niin positiivista, iloista ja hauskaa, kun ihmisillä on intohimoa. Silloin voisi kuvitella, että ihmiset olisivat melko tyytyväisiä esimerkiksi omaan työhönsä. Nykyään työt ovat yhä enemmän sellaisia, että yritetään saada kaupaksi jotakin palvelua tai tuotetta ihmisille. Se on vaativaa, kun ensinnäkin pitää myydä vaikkei kukaan niin intohimoisesti ostaisikaan. Toiseksi pitää joko itse ottaa jatkuvasti aktiivisesti yhteyttä ihmisiin tai olla aidon innostunut palvelemaan ihmisiä jotka tulevat itse paikalle.
En tainnut tavoittaa intohimoa yllä olevalla sepustuksellani. Tuntuu, että intohimo on vielä terävämpää, johonkin kohdentuvampaa ja vieläkin innostuneempaa kuin yllä esitetty.
Mutta tosiaan vajeitahan on Suomessa monenlaisia, paitsi julkinen sektori on runsas. Pitää hiljentyä miettimään jossakin sopivassa vaiheessa tätä intohimon olemusta. Kun joku vakavasti puhuu, että meillä on intohimovaje, niin siitä syntyy sellainen jännän myönteinen pinnistelymieliala. Sama fiilis tulee siitä, kun joku oman hyvän ideansa keksinyt ja sitä intohimoisesti hyödyntävä ihminen sanoo uskottavan tuntuisesti, että jokaisella on se juttu siinä ihan lähellä kunhan se vain oivaltaa sen. Tässä intohimovajejutskassa on vähän samaa. Kun noin sanotaan, niin nyt pitää vähän pinnistää, keskittyä ja herkistyä oivaltamaan se oma juttu.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
maanantai 13. tammikuuta 2014
Kehyskunta ja keskuskaupunki – seudullinen kansanäänestys ja pakkoliitos
Suurten kaupunkiseutujen pakkoliitokset nousivat jälleen kukoistukseen keskustelussa, kun kyseisistä pakkoliitoksista väsättiin nyt laki. Se mahdollistaa pakon käytön niin sanotuista yhdyskuntarakenteellisista syistä ja muista niin sanotuista syistä näillä alueilla.
Kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteelliset pakkoliitokset ovat onneksi kuitenkin monen mutkan takana. Ensiksi on olemassa selvityshenkilön kuntajakoselvitys. Jos siinä osoitetaan ikään kuin painavat perusteet kuntaliitoksen tarpeelle eikä vapaaehtoista liitosta synny, valtioneuvosto voi panna pystyyn seudullisen kansanäänestyksen liitoksesta. Jos äänestäneiden enemmistö kannattaa liitosta, valtioneuvosto voi harkita kuntien pakottamista liitokseen.
Jos jokin hallitus on mennyt siihen pisteeseen asti, että on järjestänyt seudullisen kansanäänestyksen, se tietysti haluaisi kaikin keinoin saada liitoksen myös toteutumaan. Niinpä se ehkä pohjustaisi äänestyskysymystä hyvin kauniisti. Pohjustuksen, anteeksi siis taustoituksen, jälkeen sitten seuraisi äärimmäisessä tapauksessa seuraavanlainen kysymys: ”Kannatatteko seudullista eheytymistä, alueen elinvoimaisuuden kehittymistä ja palveluiden järjestämisen tehostumista ja siten kuntaliitosta?” Tuohon ei voi muuta vastata kuin, että en aio edelleenkään lopettaa tupakointia kun en pysty.
En ole muuten sitäkään vielä suoraan kuullut, voisiko vaikkapa Muuramen ja Jyväskylän liitosta mahdollisesti koskevassa seudullisessa kansanäänestyksessä olla äänioikeus myös esimerkiksi Toivakan, Petäjäveden, Laukaan ja Uuraisten asukkailla. Tällainen mahdollisen liitosehdotuksen ulkopuolella olevien alueiden äänestysoikeus tuli mieleen sen takia, että tässähän puhutaan koko ajan niin voimakkaasti ”seudusta”. Vai onko olemassa nimenomaan kaksi vaihtoehtoista Jyväskylän seutua, Muurame + Jyväskylä tai Laukaa + Muurame + Jyväskylä?
Jostakin lehdestä luin iloisen toteamuksen, että pakkoliitos on helppo välttää toteuttamalla vapaaehtoinen liitos. Hyvää yötä vaan.
Eräitä puolueita en muuten äänestä seuraavissa eduskuntavaaleissa. Ei pitänyt olla yllätys.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteelliset pakkoliitokset ovat onneksi kuitenkin monen mutkan takana. Ensiksi on olemassa selvityshenkilön kuntajakoselvitys. Jos siinä osoitetaan ikään kuin painavat perusteet kuntaliitoksen tarpeelle eikä vapaaehtoista liitosta synny, valtioneuvosto voi panna pystyyn seudullisen kansanäänestyksen liitoksesta. Jos äänestäneiden enemmistö kannattaa liitosta, valtioneuvosto voi harkita kuntien pakottamista liitokseen.
Jos jokin hallitus on mennyt siihen pisteeseen asti, että on järjestänyt seudullisen kansanäänestyksen, se tietysti haluaisi kaikin keinoin saada liitoksen myös toteutumaan. Niinpä se ehkä pohjustaisi äänestyskysymystä hyvin kauniisti. Pohjustuksen, anteeksi siis taustoituksen, jälkeen sitten seuraisi äärimmäisessä tapauksessa seuraavanlainen kysymys: ”Kannatatteko seudullista eheytymistä, alueen elinvoimaisuuden kehittymistä ja palveluiden järjestämisen tehostumista ja siten kuntaliitosta?” Tuohon ei voi muuta vastata kuin, että en aio edelleenkään lopettaa tupakointia kun en pysty.
En ole muuten sitäkään vielä suoraan kuullut, voisiko vaikkapa Muuramen ja Jyväskylän liitosta mahdollisesti koskevassa seudullisessa kansanäänestyksessä olla äänioikeus myös esimerkiksi Toivakan, Petäjäveden, Laukaan ja Uuraisten asukkailla. Tällainen mahdollisen liitosehdotuksen ulkopuolella olevien alueiden äänestysoikeus tuli mieleen sen takia, että tässähän puhutaan koko ajan niin voimakkaasti ”seudusta”. Vai onko olemassa nimenomaan kaksi vaihtoehtoista Jyväskylän seutua, Muurame + Jyväskylä tai Laukaa + Muurame + Jyväskylä?
Jostakin lehdestä luin iloisen toteamuksen, että pakkoliitos on helppo välttää toteuttamalla vapaaehtoinen liitos. Hyvää yötä vaan.
Eräitä puolueita en muuten äänestä seuraavissa eduskuntavaaleissa. Ei pitänyt olla yllätys.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
perjantai 10. tammikuuta 2014
Uusi laadukas kerrostalo – asunnon edullinen hinta miellytti
Eräänä päivänä Etuovi-sivustolla kiinnitin huomiota eräiden uudisasuntojen poikkeuksellisiin hintoihin. Kyse oli vuoden 2014 ellei jopa 2015 kerrostaloasunnoista. Niiden hinnat näyttivät alemmilta, kuin on totuttu näkemään uusissa asunnoissa. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt ja oikein innostuin, että nytkö ovat markkinat muuttumassa vai mikä joululahja tässä on kyseessä. Asia kiinnosti kovin, vaikka ei ole pienintäkään aikomusta asunnon etsimiseen. Mutta piti tosiaan katsoa, mitä ihmettä näissä kyseisissä uudisasunnoissa on, kun niin ”edullisesti” ovat myynnissä.
Heti esittelytekstissä sitten sanotaankin siihen malliin, että edulliset hinnat ovat mahdollisia tiettyjen alhaisten kustannusten takia. Muun muassa, talo sijaitsee edullisella vuokratontilla. Esitystapa oli tietysti hyvin houkutteleva ja kuvaileva, ei suinkaan noin yksinkertaisen toteava. Moni varmaan innostuukin löytäessään noin edullisen ennakkomarkkinoinnissa olevan asunnon, joka asuntona aivan varmasti on viihtyisä ja laadukas, sitä en epäile lainkaan. Mutta itse suoritin välittömästi paluun edelliselle sivulle, kun luin vuokratontista. Siis vuokratontithan ovat yleisiä, mutta jostakin kumman syystä vanhojen vuokratonttien sopimusajan loppuvuosina nuo tontit eivät aina enää tunnukaan niin houkuttelevilta osakkaiden kannalta. Tonttien vuokriin on odotettavissa usein reippaita nousuja, kun vuokrat ovat jääneet jälkeen kehityksestä, tai sitten yritetään neuvotella omaksi ostamisesta.
Ihmettelen sitä logiikkaa, että kallis asunto ollaan valmiit ostamaan itselle mutta ollaan sitten kuitenkin halukkaita ”tinkimään” tonttikuluista ja tyydytään vuokratonttiin, joka on tietysti alussa hyvin houkutteleva juttu. Ja vielä se, että ollaan valmiita sijoittamaan omaan kalliiseen, vaikkapa omakotitaloon, vuokratontilla, joka on toisen, siis kunnan, omistama. Pidän sitä riskialttiina diilinä. Homma olisi osapuolten kannalta tasapainossa silloin, jos talot olisivat pois siirrettävissä.
Mutta eihän se mahdotonta ole, että olisinkin väärässä tuossa asiassa. En ainakaan takaa, että en olisi väärässä.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Heti esittelytekstissä sitten sanotaankin siihen malliin, että edulliset hinnat ovat mahdollisia tiettyjen alhaisten kustannusten takia. Muun muassa, talo sijaitsee edullisella vuokratontilla. Esitystapa oli tietysti hyvin houkutteleva ja kuvaileva, ei suinkaan noin yksinkertaisen toteava. Moni varmaan innostuukin löytäessään noin edullisen ennakkomarkkinoinnissa olevan asunnon, joka asuntona aivan varmasti on viihtyisä ja laadukas, sitä en epäile lainkaan. Mutta itse suoritin välittömästi paluun edelliselle sivulle, kun luin vuokratontista. Siis vuokratontithan ovat yleisiä, mutta jostakin kumman syystä vanhojen vuokratonttien sopimusajan loppuvuosina nuo tontit eivät aina enää tunnukaan niin houkuttelevilta osakkaiden kannalta. Tonttien vuokriin on odotettavissa usein reippaita nousuja, kun vuokrat ovat jääneet jälkeen kehityksestä, tai sitten yritetään neuvotella omaksi ostamisesta.
Ihmettelen sitä logiikkaa, että kallis asunto ollaan valmiit ostamaan itselle mutta ollaan sitten kuitenkin halukkaita ”tinkimään” tonttikuluista ja tyydytään vuokratonttiin, joka on tietysti alussa hyvin houkutteleva juttu. Ja vielä se, että ollaan valmiita sijoittamaan omaan kalliiseen, vaikkapa omakotitaloon, vuokratontilla, joka on toisen, siis kunnan, omistama. Pidän sitä riskialttiina diilinä. Homma olisi osapuolten kannalta tasapainossa silloin, jos talot olisivat pois siirrettävissä.
Mutta eihän se mahdotonta ole, että olisinkin väärässä tuossa asiassa. En ainakaan takaa, että en olisi väärässä.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
maanantai 6. tammikuuta 2014
Eurovaalit 2014 – katsoin eräät puolueet
Eurovaalit eivät kiinnosta, mutta katsoin kuitenkin kolmen puolueen eurovaaliehdokkaat suurin piirtein ja myös eurovaaliohjelmia osittain. Nuo kolme ovat puolueita, joiden ehdokaslistoilta ehkä voisin jotakuta äänestää. Muita puolueita en voi ajatellakaan, tai ei tule ainakaan mieleen.
Yksi puolueista on sellainen, jota voisin sen selkeän eu-ohjelman takia äänestää nimenomaan eurovaaleissa vaikka kotimaan vaaleissa tuskin äänestäisinkään. Myös toinen noista puolueista herättää jossakin määrin kiinnostusta niin ikään jonkinlaisena mahdollisena vaihtoehtona muille puolueille, mutta en sitten siitäkään oikein innostunut kun kävin läpi ehdokkaiden esittelyt. Kolmantena tulee se puolue, johon päädyin tässä vaiheessa. Se on Muutos. Sillä on ainakin sellainen eurovaaliohjelma, joka sisältää selviä tavoitteita ja vieläpä niin että ohjelmaa voi tukea kokonaisuudessaan. Tosin näyttää siltä, että Muutoksen jotkut ehdokkaat kirjoittavat blogeissaan suhteellisen paljon aiheista ja näkökulmista, jotka eivät itseäni niinkään innosta. Ne eivät ole itselleni päällimmäisiä asioita. Kuitenkin Muutoksesta löytyi yksi eurovaaliehdokas, jota hyvinkin voisin äänestää eurovaaleissa 2014.
Jos eurovaalit olisivat nyt ja jos äänestysaika olisi päättymässä niin että ehtisin juuri äänestämään, niin olisi kaksi vaihtoehtoa: en äänestäisi olisi niistä yksi; toinen olisi se, että äänestäisin tuota yhtä. Todennäköisesti päätyisin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Yksi puolueista on sellainen, jota voisin sen selkeän eu-ohjelman takia äänestää nimenomaan eurovaaleissa vaikka kotimaan vaaleissa tuskin äänestäisinkään. Myös toinen noista puolueista herättää jossakin määrin kiinnostusta niin ikään jonkinlaisena mahdollisena vaihtoehtona muille puolueille, mutta en sitten siitäkään oikein innostunut kun kävin läpi ehdokkaiden esittelyt. Kolmantena tulee se puolue, johon päädyin tässä vaiheessa. Se on Muutos. Sillä on ainakin sellainen eurovaaliohjelma, joka sisältää selviä tavoitteita ja vieläpä niin että ohjelmaa voi tukea kokonaisuudessaan. Tosin näyttää siltä, että Muutoksen jotkut ehdokkaat kirjoittavat blogeissaan suhteellisen paljon aiheista ja näkökulmista, jotka eivät itseäni niinkään innosta. Ne eivät ole itselleni päällimmäisiä asioita. Kuitenkin Muutoksesta löytyi yksi eurovaaliehdokas, jota hyvinkin voisin äänestää eurovaaleissa 2014.
Jos eurovaalit olisivat nyt ja jos äänestysaika olisi päättymässä niin että ehtisin juuri äänestämään, niin olisi kaksi vaihtoehtoa: en äänestäisi olisi niistä yksi; toinen olisi se, että äänestäisin tuota yhtä. Todennäköisesti päätyisin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Järjestelmän näköistiedosto ja korjauslevy luotu onnistuneesti
Nyt on luotu järjestelmän näköistiedosto ja korjauslevy. Olen turvassa ja toivun pahimmastakin tietokonekatastrofista toivottavasti ainakin järjestelmän osalta. Sitten vielä kun ottaa omista tiedostoistaan tarvittavat kopiot, niin ei ole hätää. Noita omia tärkeitä tekeleitä on melko vähän kuitenkin, joten helpolla pääsee.
Pahimmillaan tosin joutuu valitettavasti ostamaan uuden tietokoneen, tai kiireessä vaikka käytetyn kuten minulle kävi viimeksi kun huollossakin sisältö hävisi tietokoneesta aina sitä mukaa kun konetta yritettiin saada käyttökuntoon. Tosin loppujen lopuksi tuostakin ”onnettomuudesta” tuli selvittyä melko vähin seurauksin käytännön elämässä. Sen kuitenkin ehkä oppi, että pitää seurata herkästi ilmaantuuko jossakin vaiheessa joitakin outoja piirteitä jolloin pitää varautua koneen hyytymiseen. Käynnistymisvaikeus on ainakin yksi selvä merkki, että jotakin pitää koneelle tehdä.
Sekä näköistiedostosta että korjauslevystä löytyy helposti tietoa verkosta, ja ainakin Windows 7 Professional ohjaa ja opastaa hyvin niiden tekemisessä ja siinä mitä ne tarkoittavat ja miten niitä käytetään.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Pahimmillaan tosin joutuu valitettavasti ostamaan uuden tietokoneen, tai kiireessä vaikka käytetyn kuten minulle kävi viimeksi kun huollossakin sisältö hävisi tietokoneesta aina sitä mukaa kun konetta yritettiin saada käyttökuntoon. Tosin loppujen lopuksi tuostakin ”onnettomuudesta” tuli selvittyä melko vähin seurauksin käytännön elämässä. Sen kuitenkin ehkä oppi, että pitää seurata herkästi ilmaantuuko jossakin vaiheessa joitakin outoja piirteitä jolloin pitää varautua koneen hyytymiseen. Käynnistymisvaikeus on ainakin yksi selvä merkki, että jotakin pitää koneelle tehdä.
Sekä näköistiedostosta että korjauslevystä löytyy helposti tietoa verkosta, ja ainakin Windows 7 Professional ohjaa ja opastaa hyvin niiden tekemisessä ja siinä mitä ne tarkoittavat ja miten niitä käytetään.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
perjantai 3. tammikuuta 2014
Paras kahvinkeitin halpa vai kallis, kriteerinä kahvin laatu?
Paras kahvinkeitin on aihe, josta käydään pitkiä, syvällisiä ja vakaumuksellisia keskusteluja. Siitä esiintyy hyvin varmoja mielipiteitä, tai ei edes mielipiteitä vaan ”faktoja”, mikä kahvinkeitin on paras. Jotakin merkkiä rummutetaan ihan hirveästi. Itsekin meinasin hurahtaa seuraamaan tuota keskustelua, tosin epäillen. Alun perin olin sillä kannalla, että hankin kahvinkeittimen sieltä ja sen merkkisen kuin on helpointa ja kohtuuhintaista.
Onneksi löytyi Ylen pari vuotta vanha uutinen saksalaisesta testistä, jossa oli testattu erihintaluokkaisten kahvinkeittimien keittämän kahvin laatua. Tulos oli, että kahvin laadun takia ei kannata hankkia kallista kahvinkeitintä. Kalliilla kahvinkeittimellä ei saa sen parempaa kahvia kuin halvallakaan. Muita eroja sitten saattaa olla kalliiden ja halpojen kahvinkeittimien välillä kuten käytön kätevyys. Kestävyyden eroista en tiedä, ehkäpä kalleus ei takaa kestävyyttäkään suoraviivaisesti. Testiuutisesta se seikka ei käy ilmi. Näin ollen kun kahvinkeittimen hankinta olisi meikäläisellä varmaankin ajankohtainen, se hankitaan sieltä mistä kätevintä on ja minne helposti voi palauttaa samalla kierrätykseen käytöstä poistuneen/poistuneet. Ehkä menen Giganttiin.
Ylen testiuutinen vuodelta 2011 on tässä.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Onneksi löytyi Ylen pari vuotta vanha uutinen saksalaisesta testistä, jossa oli testattu erihintaluokkaisten kahvinkeittimien keittämän kahvin laatua. Tulos oli, että kahvin laadun takia ei kannata hankkia kallista kahvinkeitintä. Kalliilla kahvinkeittimellä ei saa sen parempaa kahvia kuin halvallakaan. Muita eroja sitten saattaa olla kalliiden ja halpojen kahvinkeittimien välillä kuten käytön kätevyys. Kestävyyden eroista en tiedä, ehkäpä kalleus ei takaa kestävyyttäkään suoraviivaisesti. Testiuutisesta se seikka ei käy ilmi. Näin ollen kun kahvinkeittimen hankinta olisi meikäläisellä varmaankin ajankohtainen, se hankitaan sieltä mistä kätevintä on ja minne helposti voi palauttaa samalla kierrätykseen käytöstä poistuneen/poistuneet. Ehkä menen Giganttiin.
Ylen testiuutinen vuodelta 2011 on tässä.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Helsinki Vesala, harvoin tarjolla – sinne!
Tom Packalén on maininnut Hesarissa jotakin ”nolla-alueista”. Packalénin ideassa esimerkkinä ”nolla-alueesta” on kuulemma Vesala. Kysehän on Helsingin eräästä asuinalueesta. Esimerkiksi sinne sijoitettaisiin Packalénin idean mukaan "nollaihmisiä” kasvamaan. Tosin en ilmeisesti löytänyt sitä kohtaa, missä Packalén on ideansa esittänyt, vaan löysin sitäkin enemmän juttuja aiheesta ja keskustelua keskustelusta liittyen aiheeseen ja Packaléniin. No siinä ei ole mitään erikoista, sellaista keskustelu tuppaa olemaan. Mutta en yhtään myöskään yllättyisi, vaikka se olisi idean esittäjänkin tarkoitus, siis että kunhan keskustellaan ja mainitaan.
Mutta itseäni alkoi kiinnostaa, mitä käyty keskustelu mahdollisesti on aiheuttanut Vesalan asuntojen hintapyyntöihin, onko ilmaantunut alennusmerkintöjä valloilleen ryöpsähtäneen keskustelun seurauksena. Tai onko se edes vaikuttanut. Asuin itsekin Helsingissä melko kauan alueilla, joista erityisesti myöhempi on tällä hetkellä jo tavoittamattoman kallis mutta jota kuitenkin on vuosikymmenet katsottu vinoon ja siitä kaikenlaisia juttuja kerrottu. Kyllähän siellä varmaan tapahtuukin, tai tapahtui, niin taloissa kuin talojen ulkopuolellakin eli kaduilla, mutta so what, aina on tultu hyvin toimeen sosiaalisesti, merkityksessä yhteistoimintakyky ja ilmapiiri. Ja nyttemmin ilmeisesti muutenkin, sillä eihän tuonne tosiaan ihan kuka tahansa voi enää muuttaa. Raha asettaa reunaehtoja nääs. Helsingissä siis tuntuu olevan alueita, joista puhutaan kielteisessä sävyssä ja joihin toisaalta halutaan samanaikaisesti. Tämän olen pannut merkille jo ajat sitten.
Niin siis rupesin katsomaan Vesalan hintoja Etuovessa. Laitoin vain, että asunnot, ei muita hakurajoitteita. Eihän sieltä tullut muuta kuin yksi kerrostaloasunto ja pari rivi- ja omakotitaloa. Sitten piti oikein perusteellisemmin etsiä tietoa siitä, millainen paikka se Vesala oikein on, kun ei kukaan halua edes myydä kämppäänsä pois. Sellaista löytyi, että asuuhan siellä seitsemän ja puoli tuhatta ihmistä, on paljon pientaloja ja sittemmin rakennettuja kerrostaloja. Katsoin vielä, että olisiko sitten Vuokraovessa vuokratarjontaa kyseiseltä alueelta, mutta tulos oli vielä niukempi. Itse asiassa ei tainnut olla yhtään ainakaan Vesalan nimellä. Näin ollen voidaan todeta alan mainostermein että ”Helsinki Vesala, harvoin tarjolla”, joten sinne sitten heti kun tulee tilaisuus.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Mutta itseäni alkoi kiinnostaa, mitä käyty keskustelu mahdollisesti on aiheuttanut Vesalan asuntojen hintapyyntöihin, onko ilmaantunut alennusmerkintöjä valloilleen ryöpsähtäneen keskustelun seurauksena. Tai onko se edes vaikuttanut. Asuin itsekin Helsingissä melko kauan alueilla, joista erityisesti myöhempi on tällä hetkellä jo tavoittamattoman kallis mutta jota kuitenkin on vuosikymmenet katsottu vinoon ja siitä kaikenlaisia juttuja kerrottu. Kyllähän siellä varmaan tapahtuukin, tai tapahtui, niin taloissa kuin talojen ulkopuolellakin eli kaduilla, mutta so what, aina on tultu hyvin toimeen sosiaalisesti, merkityksessä yhteistoimintakyky ja ilmapiiri. Ja nyttemmin ilmeisesti muutenkin, sillä eihän tuonne tosiaan ihan kuka tahansa voi enää muuttaa. Raha asettaa reunaehtoja nääs. Helsingissä siis tuntuu olevan alueita, joista puhutaan kielteisessä sävyssä ja joihin toisaalta halutaan samanaikaisesti. Tämän olen pannut merkille jo ajat sitten.
Niin siis rupesin katsomaan Vesalan hintoja Etuovessa. Laitoin vain, että asunnot, ei muita hakurajoitteita. Eihän sieltä tullut muuta kuin yksi kerrostaloasunto ja pari rivi- ja omakotitaloa. Sitten piti oikein perusteellisemmin etsiä tietoa siitä, millainen paikka se Vesala oikein on, kun ei kukaan halua edes myydä kämppäänsä pois. Sellaista löytyi, että asuuhan siellä seitsemän ja puoli tuhatta ihmistä, on paljon pientaloja ja sittemmin rakennettuja kerrostaloja. Katsoin vielä, että olisiko sitten Vuokraovessa vuokratarjontaa kyseiseltä alueelta, mutta tulos oli vielä niukempi. Itse asiassa ei tainnut olla yhtään ainakaan Vesalan nimellä. Näin ollen voidaan todeta alan mainostermein että ”Helsinki Vesala, harvoin tarjolla”, joten sinne sitten heti kun tulee tilaisuus.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)