lauantai 25. tammikuuta 2014

Kokoomus on mielenkiintoinen puolue – entä SDP

En ole ehtinyt pariin päivään tarkemmin tiirailla, mitä politiikassa, tai pikemminkin politikoinnissa on meneillään. Otsikoiden silmäilyn perusteella on näyttänyt lähinnä siltä, ettei ole meneillään mitään kiinnostavaa. Mutta ei hätää, kyllä siellä sittenkin tapahtuu. Siellä kommentoidaan aktiivisesti, millaisia muut ovat.

Vähän tarkemman tutustumisen jälkeen ensivaikutelma viimeisimmistä poliittisista uutisista oli, että erityisesti Kokoomuksen joukkueessa ollaan huolissaan ennen kaikkea muiden puolueiden mahdollisuuksista ja puolueistakin ennen kaikkea yhden puolueen tilasta ja senkin osalta ennen kaikkea äänestäjien asemasta. Miten somaa! Sitten ajattelin tarkistaa, onko mitään muuta, vai onko ainoa asia tosiaan Kokoomuksen huolissaanolo jostakin Kokoomuksen ulkopuolella olevasta.

Katsoin SDP:n verkkolehteä demari.fi:tä. Huomioni herättävä otsikko liittyi yllättäen siihen, mitä Kokoomuksen joukkueessa kommentoidaan erästä toista puoluetta lähellä olevan henkilön mahdollisuuksista tulla valituksi johonkin, en lukenut mihin. Olennaista tässäkin on bloggaukseni näkökulmasta vain ja ainoastaan se, että Kokoomus on vähän niin kuin huolissaan siitä, miten ne muut pärjäävät. Nyt Kokoomus, tai joku siellä, varmaan sanoo mielessään, etteivät ole huolissaan. No joo.

Jatkoin lehtikatsastustani. Saavuin Keskustan Verkkoapilaan. Siellä oli jo nähtävissä hiukan vaihtelua tähän Kokoomuksen yksinomaiseen esilläoloon. Ei tämä tokikaan sitä merkitse, ettei Verkkoapilassa puhuttaisi Kokoomuksesta, vaan sitä että näkökulma muuttuu. Muun muassa siellä kerrotaan mielenkiintoisesta suhtautumismuutoksesta SDP:ssä, minun mielestäni mielenkiintoisesta. Mutta Kokoomuksesta siellä kerrotaan Hesarin haastattelusta peräisin oleva uutinen, että puolue olisi valmis pehmentämään kantaansa kaupunkiseutujen pakkoliitoksiin.

Mutta nyt tulee se SDP:stä kertova ilouutinen. Erittäin lämmittävää näillä pakkasilla on, että SDP lupaa harkita suhtautumisensa muuttamista kaupunkiseutujen pakkoliitoksiin jos kerran Kokoomuskin muuttaa suhtautumistaan niihin. Kokoomus, te teitte sen!

Niin onhan sitten vielä Verkkouutiset, jota kehuin kerran blogissani, ja kehuin ihan aidosti. Eikä ole syytä muuttaa mieltä toistaiseksi sen suhteen, tai siis ei ole ilmaantunut mitään erityistä että täytyisi muuttaa. Nyt tällä kertaa jäi Verkkouutisista mieleen ennen kaikkea se, miten Suomea kuulemma ei ole rakennettu milloinkaan, ja tämäkin on käsittääkseni kokoomuslainen näkemys, kuinkas muuten. Näkemyksen mukaan Suomea ei ole milloinkaan rakennettu marisemalla. Tämäkin lausunto sai minut hetkeksi ajattelemaan. Ajatteluni tulos oli seuraavanlainen näkemys: Sillä, että me bloggaajat kirjoitamme välillä joistakin asioista asiallisen kriittisesti, ei sinänsä luoda yhtäkään työpaikkaa.

Tuli vielä mieleen tämä: On ehdotettu, että olisi suuria kuntia, joilla on se verotusoikeus, ja joiden sisällä sitten voisi olla semmoisia kuntia tai joitakin joissa voitaisiin harjoittaa kunnanosahallintoa ja kunnanosademokratiaa. Siitä puolestaan tuli mieleen, miten kävi kuulemma eräässä pienessä liitoskunnassa jossa jonkinlaista kevytversiota tällaisesta aluepäätöksenteosta alkuun toteutettiin. Käytössä ollut alueellinen päätöksentekoelin kuulemma lakkasi toimimasta aika pian. Syynä ei voinut olla se, ettei olisi osattu päättää asioista, olihan kyse entisestä kunnasta.

Mitä, onko jotakin sellaistakin toivottu, että hallitus keskeyttäisi sote-uudistuksensa? Ja oli kai jotakin muutakin vielä toivottu otsikoiden mukaan. Asiat ovat mielenkiintoisia.

Pörssikurssitkin ovat pudonneet ja rahastot ja kaikki, enää ei puutu kuin raha ja valppaus oikealla hetkellä.

Eurovaaliehdokas, kannata julkisesti oikeita asioita ja vastusta vääriä ja aio toimia sitten sen mukaisesti, Saatat saada ääneni. Mutta muista kuluttajansuoja. Onhan äänestämisessä usein kyse ikään kuin etäkaupasta. Anna siis totuudenmukainen tuotekuvaus. Blogistani löytyy jokin aika sitten tehty merkintä omista äänestysaikeistani eurovaaleissa. Siinä on aika tarkkaan kerrottu, miten saatan toimia.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko yltiöpositiivinen ja ajoittain intohimoinen blogi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti