Äänestätkö kunnallisvaaleissa henkilöä vai puoluetta?

Meinasin selostaa tähän kunnallisvaalien tuloslaskennan periaatteen ja sitten viitata kyseiselle sivulle, mutta miksi hitossa yrittäisin höpistä sellaista kun selostuksessani voisi sattua vakava virhe. On parempi, että katsotte systeemin suoraan tästä linkistä.

Ajatukseni vain on se, että en voi mitenkään ymmärtää sitä säälittävää höpinää, että kunnallisvaalitpa ne ovat henkilövaalit. Voivathan ne toki olla itsepäiselle äänestäjälle henkilövaalit, mutta käsitykseni mukaan sillä asenteella tuo itsepäinen äänestäjä vain on vaarassa pettää itseään.

Pääsee oma ehdokas läpi tai ei, ääni kuitenkin kasvattaa puolueen (puolue, vaaliliitto yms.) kokonaisäänimäärää, josta lasketaan puolueen ehdokkaiden vertailuluvut.. Sitä ennen puolueen (tai vaaliliiton yms. ryhmittymän) ehdokkaat on sijoitettu äänimäärän mukaiseen järjestykseen puolueen sisällä, ja mitä paremmin sijoittunut tuossa järjestyksessä ehdokas on sitä suurempi on hänen vertailulukunsa. Valtuusto muodostetaan vertailulukujen perusteella.

Edellä kuvattu asia tuli jälleen mieleeni sen johdosta, kun olen yrittänyt seurata Jyväskylän konserttisaliasiaa. Meikäläistä alkoi kiinnostaa, millä tavalla eri puolueiden edustajat Jyväskylässä ovat äänestäneet konserttisaliin liittyvissä äänestyksissä. Jos nimittäin on suunnaton säästötarve ja jos on vaikeuksia vastata pakollisista perusmenoista ja jos vaikkapa on tarve nostaa paikallisliikenteen maksuja, on kiinnostavaa tietää miten valtuutetut suhtautuvat konserttisalin rakentamiseen. Arvaatte jo varmaankin oman näkemykseni siitä, onko konserttisali läheskään sosiaali-terveys-koulutus-joukkoliikenne-tasoinen asia tärkeysjärjestyksessä. Kysymys on siis omalta kannaltani periaatteellinen eikä mikään pikku yksittäisjuttu. Ongelma vain on se, että en ole läheskään selvillä siitä mistä milloinkin ja esimerkiksi viimeksi on äänestetty. Karkeasti ottaen, ollaanko jo antamassa kaupungin rahaa konserttisalia varten ja kuinka paljon, vai ollaanko vain antamassa lupa jollekin taholle rakentaa konserttisali omilla rahoillaan.

Äänestäjän kannalta mielenkiintoiseksi asian tekee se, että puolueet eivät ole niin yhtenäisiä asian suhteen kuin voisi luulla. Käsittääkseni vasemmistoliitto on yhtenäisin, ja ehkä kokoomus siellä toisessa päässä yhtenäisin. Tällä seikalla on merkitystä nimenomaan siinä tapauksessa, jos on päätetty antaa Jyväskylän kaupungin rahaa konserttisalihankkeeseen. Omilla rahoillaanhan kukin voi perustaa konserttisalin tai minkä tahansa firman.

Jos siis konserttisaliasia on äänestäjälle periaatteellinen (ei ole pakko olla mutta JOS on), miten hänen äänensä lopulta vaikuttaakaan ”omassa puolueessa” tuon konserttisalin suhteen? Tämän luulisi äänestäjää kiinnostavan. Sama koskee kaikkia periaatteellisia asioita. Miettiköön kukin, missä määrin kunnallisvaalit ovat henkilövaalit ja missä määrin aivan jotakin muuta. Ja mitä vaikuttaa puoluekuri tai vapaat kädet? Jos on puoluekuri, niin kuinka kuri puolueessa muodostuu, kenen käskystä?

Nyt kuului PAM

Viime viikolla Metso, nyt Kesko. Jälleen paras ymmärrys liiketoiminnan tarkoituksenmukaisesta harjoittamisesta on löytyvinään tuon liiketoiminnan ulkopuolelta.

Kesko siis aloittaa yt-neuvottelut (Keskon tiedote). Henkilöstön vähennystarpeen ilmoitetaan olevan enintään 370 henkilötyövuotta. Yt:t eivät koske K-ruokakauppoja eivätkä K-Citymarket-tavarataloja.

PAMin puheenjohtaja Ann Selin ei näe perusteita Keskon irtisanomisille. Hänen mielestään Keskon pitäisikin nyt kantaa yhteiskuntavastuuta ja perua kaavaillut henkilöstövähennykset (PAMin tiedote).

Mielestäni (tämän blogin kirjoittajan mielestä siis) niin Keskon kuin S-ryhmänkin yhteiskunnallinen vastuu toteutuu tehokkaimmin, tasapuolisimmin ja laajimmin niiden asiakkaiden kautta. Ensisijaisesti sillä suunnalla on niiden yhteiskunnallinen tehtävä ja vastuu jos jossakin.

Kyllä ilmaisia lounaita on

Viisastelu siitä, että ei olisi muka ilmaisia lounaita, on vain osoitus ajattelemattomuudesta ja vieraantumisesta arjesta. Meikäläinen esimerkiksi saa jatkuvalla syötöllä tarjouksia, joissa annettaisiin pari lehteä ja lähes satasen arvosta tavaraa vitosella.

Ihmettelenkin, miksi niin sanottu lehtitarjous sisältää enemmän kelloja yms. kuin lehtiä. Eikö lehtitaloille olisi halvempaa lahjoittaa omia lehtiään kuin toisten tekemiä vitkuttimia? Herää kysymys, kummilla menee paremmin, lehtitaloilla vai esimerkiksi kellojen (kylkiäisinä tulevat) valmistajilla. Kaikesta päätellen lehtitaloilla.

Toki pikavippejäkin tarjotaan jatkuvasti, mutta niissä ei ole mitään kiinnostavaa. Vaikuttavat lähinnä toivottomilta yrityksiltä.

Muistakaa päivittää ajoittain noita vanhentuneita uskomuksia ja fraaseja kuten tämä ilmaisten lounaiden muka olemattomuus. Pitää ajatella myönteisesti, sillä kaikki on mahdollista.

Tapaus Metso ja ulkopuoliset ”viisaat”

Metson tapaus saa jälleen hämmästelemään, ja sama tapahtuu aina vain uudelleen ja ilmeisesti lähitulevaisuudessa entistä kovempaan tahtiin. Aina, kun jokin perinteinen suuri työnantaja aikoo irtisanoa väkeä, viisaita miehiä ja naisia ilmaantuu kommentoimaan että yritys toimii omalta kannaltaan järjettömästi ja jos ei sitten järjettömästi niin ainakin väärin. Nämä täysin ulkopuoliset kommentoijat siis ovat tietävinään, että yrityksen liiketoiminnan kannalta ei olisi ollut järkevää toimia näin, ja että moraalisesti ei olisi saanut toimia näin.

Miten tässä on niin päässyt käymään, että liiketoiminnasta päättämässä ovat ”väärät henkilöt” ja ne jotka osaisivat päättää ”oikein” ovat jääneet kommentoijan asemaan. Tämähän on resurssien tuhlausta yhteiskunnallisella tasolla. Pyrkikää nyt kommentoijat täysillä yritysjohtoon tai ainakin yritysten neuvonantajiksi ja yhteiskuntasuhteista vastaaviksi.

Toisaalta kun yritysjohto aivan varmasti ajattelee omaa ja yrityksensä etua (siitä ei liene epäilystä), niin luulisi heidän rekrytoivan näitä mediassa esiintyviä itseään asiantuntijoina pitäviä henkilöitä. Mutta mikä on, kun eivät ilmeisesti rekrytoi? Siellä ne vain samat kommentoivat vuodesta toiseen.

On tietysti mahdollista, että jotkut fiksut tyypit yrityksen ulkopuolelta oivaltavat joskus jotakin sellaista mitä yritysjohto itse ei oivalla, mutta ei ole uskottavaa että tällaista ulkopuolista viisautta esiintyisi massoittain. Olisihan se nyt kummallinen niksahdus yhteiskunnassa, jos tyhmyys vallitsisi asioista päättävissä ja viisaus ulkopuolisissa jotka eivät saa edes palkkaa neuvomisistaan.

Saahan sillä ainakin tykkäämisiä ja kommentteja, kun taivastelee yritysten irtisanomisia mitä värikkäimmin ilmauksin. Sellainen ei ole kuitenkaan erityisen arvostettavaa toimintaa. Näihin taivastelijoihin ei tehoa edes vastakommentoijien järkevät vasta-argumentit, vaan keskustelu menee inttämiseksi ja asian kiertelemiseksi.

Metson tapauksessa kommentoijat saivat lisäkaasua provosoitumiselleen erityisesti siitä, kun yrityksen yt-ilmoitus tuli samoihin aikoihin lisäosingoista (omistajille) ilmoittamisen kanssa. Annan pisteet Metsolle, kun se toteaa ymmärtävänsä henkilöstön reaktioita ja ymmärtävänsä myös reaktioista mahdollisesti yritykselle koituvat taloudelliset seuraukset. Tällainen on sovinnollista ja jopa nöyrää puhetta yrityksen taholta ilman juupas-eipäs –asennetta. Samalla ylimääräisistä osingoista luovutaan.

Metsosta ovat uutisoineet ainakin Uusi Suomi, Taloussanomat ja Kauppalehti. Taivastelijoilla ja "viisailla" tarkoitan niitä, jotka kommentoivat näitä uutisia edellä kuvaamallani tavalla.

Työvoimapula on kuntien ongelmista pienin

Tehdään kuntarakenteen kanssa mitä tahansa, kuntien taloudenhoito tulee olemaan loputonta suota vuodesta toiseen tästä eteenpäin. Siis todellakin loputonta. Kun jo nyt entistä useampi entinen valtuutettu lopettaa, niin valtuutettujen vaihtuvuus vain kiihtyy tulevina valtuustokausina. Seuraavan valtuustokauden aikana väsähtävät loputkin entiset valtuutetut, mutta niin käy myös uusille joiden pitää samaan aikaan sekä opetella valtuustotyötä että painia hirveiden ongelmien kanssa. No tämähän on toisaalta mahdollisuus demokratialle, kun jokainen halukas pääsee vuorollaan päättäjäksi. Pitää vain löytyä halukkaita, siinä ehkä ongelma.

Mistä nämä entistä hirveämmät kunnalliset ongelmat sitten johtuvat? No siitä, että jo olemassa olevien vaikeuksien päälle kasataan tahallaan uusia vaikeuksia. Tästä on esimerkkinä tämä lähes ”ikuinen” irtisanomissuoja liitoskunnissa. Tokihan sieltä jää porukkaa eläkkeelle, mutta aika huono lohtu tuo nyt on jäädä sitä odottamaan. Toisaalta tunnetustihan luottamustehtävissä on paljon juuri kunnan toimihenkilöitä, joten siinähän näkevät miten kalliiksi tällainen erityiskohtelu tulee.

Kun vuosikausia on fiilistelty kuntien tulevalla työvoimapulalla, niin hoidetaan edes tämä haaste kun siihen kerrankin on ratkaisu tarjolla. Nämä erityistä irtisanomissuojaa nauttivat opastakoot uusia kuntiin palkattavia työntekijöitä kädestä pitäen ja ajan kanssa. Nyt vain solmimaan vähintään viiden vuoden oppisopimuksia. Ei tule olemaan puutetta mestareista eikä kisälleistä.

Ilmainen joukkoliikenne – kuka sitä vaatii?

Jaana Pelkonen kirjoittaa joukkoliikenteestä (linkki Iltalehden blogiin) ja toteaa alkuun, että vaatimuksia sen maksuttomuudesta putkahtelee tasaisin väliajoin ja varsinkin näin vaalien alla. Loppuosan kirjoituksestaan hän käyttääkin sitten perustellakseen, miksi joukkoliikenteen ilmaisuus ei ole järkevä ratkaisu.

Minusta aiheen käsittely olisi voinut olla myönteisempää. Ei nimittäin juuri kukaan ole vaatinut esimerkiksi kaupunkiliikenteen maksuttomuutta, vaan enimmäkseen on toivottu hintojen kohtuullistamista ja korotuksista luopumista. Kuten itse olen aiemmin blogannut (linkki), muun muassa Jyväskylässä on odotettavissa kovia korotuksia. Ei siis kannattaisi edes vaalien alla keksiä olemattomia väärinajattelijoita, vaan olisi syytä kaikin voimin parantaa nykyistä tilannetta paikallisliikenteessä.

Pelkosen loppupäätelmä on se, että maksuttomuuden sijaan tulee parantaa joukkoliikenteen palvelutasoa. En tiedä, mitä kirjoittaja palvelutasolla täsmälleen tarkoittaa, mutta kyllä minulle sekin sopii. Itse aisassa sehän juuri sopiikin. Hintoja ei tosin sitten palvelutason varjollakaan pidä mennä korottamaan. Palvelutason parantamisen pitää olla järkevää ja tarkoituksenmukaista, ei mitään luksusta. Bussi ei voi olla taksi eikä yksityisauto eikä jokaista matkustajia voida poimia välttämättä juuri omalta ulko-ovelta. Sen sijaan palvelutaso paikallisliikenteessä liittyy tyypillisesti reitistöön ja aikatauluihin.

En minäkään sitä halua, että ihan vain ilmaisuuden takia bussiin tullaan kun ei viitsitä kävellä tai ajaa pyörällä. Pahimpia ovat nämä, jotka tuovat jopa sen pyöränsäkin bussiin, metroon tai muuhun kulkuvälineeseen. Melko koomista porukkaa ovat.

Keskustelupalstoilla ajoittain huudellaan, että nimenomaan kertamaksuja pitäisi laskea. Ei pidä, vaan pitää kannustaa ihmisiä kaikkien kannalta tehokkaaseen matkustamiseen eli on pidettävä matkakorttien ja vastaavien hinnat erittäin houkuttelevina. Kertamatkustajat vain lisäävät kuljettajan työtä, mikä hidastaa matkantekoa. Tällöin kokonaispalvelutaso heikkenee.

Nyt ei kannata keksimällä keksiä vihollista siitä, että jossakin vaadittaisiin muka paikallisliikenteen ilmaisuutta, vaan päättäjien pitää käyttää voimansa joukkoliikenteen parantamiseen. Huomautan nyt kuitenkin, että kyllä meikäläiselle ilmaisuuskin sopii Jyväskylän liikenteen osalta, mutta en edes rivien välissä ole sitä ehdottamassa tosissani täällä kenellekään. Niin ja jos siitä maksuttomuudesta lisäksi tulisi noita Pelkosen mainitsemia lieveilmiöitä, niin sitä vähemmän olisin ilmaisuutta vaatimassa.

Eikös tämä meikäläisen bloggaus ollut kaiken kaikkiaan hyvin myönteinen ja vähän liiankin tasapuolinen ja jopa vastakkaisia näkemyksiä huomioon ottava?

Jyväskylä, Valon kaupunki ja taskulamppu

Jyväskylässä on ollut käynnissä usean vuoden ajan Valon kaupunki –hanke. Kun siitä yrittää etsiä tietoa, löytyy helposti kaikenlaista hehkutusta imagosta ja muuta vastaavaa, mutta hankkeen tuloista ja menoista ei löydy juurikaan tietoa. Hankkeessa on mukana sponsoreita, joiden toiminta liittyy tietysti suurelta osin valaistukseen ja energiaan. Minua kiinnostaa tietysti, mitä ihan oikeasti tältä hankkeelta aiotaan saada ja paljonko siihen on sijoitettu Jyväskylän kaupungin varoja. Sitä tietoa on kuitenkin siis vaikea löytää.

Ensinnäkin jo se on epäselvää, mitä tämä hanke kaiken kaikkiaan sisältää. Siihen ehkä sisältyy muun muassa normaali kaupunki- ja katuvalaistus tai ehkä pikemminkin osia siitä (kuka tietää), Katuvalaistuksen vuosikulut taitavat olla noin neljä miljoonaa euroa Se on tärkeä ja hyödyllinen panostus kaupunkilaisten elämään eikä siinä ole kritisoimista, mutta sitten hankkeeseen sisältyy kaikenlaisia tapahtumia joiden tehtävä lienee ennen kaikkea Jyväskylän imagon parantaminen ulkopuolisten silmissä ja siinä sivussa jyväskyläläisten viihdyttäminen synkkinä talviöinä. Myös sillä normaalilla ulko- ja katuvalaistuksella on osatarkoituksenaan tämä imagonkohotus. Ok, jos se tuo rahaa joskus Jyväskylään.

Kiinnostavaa olisikin tietää, millaiset nettokustannukset Jyväskylän kaupungille syntyy näistä erilaisista valon kaupunki –tapahtumista ja nähtävyyskohteiden erityisvalaistuksista. Vai rahoittavatko sponsorit kaiken? Jos rahoittavat, ihan hyvä. Jos siis sponsorit rahoittavat sekä valon kaupunki –hankeorganisaation että hankkeen vaatimat muut kaupungin toimet (tekninen sektori yms.) ja jos se lisäksi tuo rahaa kaupungille ja/tai kaupunkilaisille pitkällä tähtäyksellä, hanke on hyväksyttävissä ja ymmärrettävissä. Mutta jos hankkeesta syntyy vain nettokuluja kaupungille, siinä ei ole mielestäni järkeä hyvänä eikö huonona aikana. Nämä tulot ja menot täytyy olla päättäjien tiedossa. Heillä pitää olla tarkka kuva siitä, mitä ollaan sijoittamassa ja mitä saadaan takaisin. Imago imagon vuoksi ei merkitse vielä yhtään mitään, vaan imagonkohotuksen pitää muuttua rahaksi kaupungille ja/tai kaupunkilaisille.

Valon kaupunki –hankkeessa ollaan hiukan irti maasta. Esitän suorastaan mauttoman esimerkin. Säynätsalossa, yhdessä Jyväskylässä niin sanotussa kaupunginosassa, Kinkovuorentiellä on ollut jo pitkään normaalit katuvalot pois toiminnasta ainakin välillä Parviaisentie – Kinkomaantie. Eiköhän tuo alue kuitenkin kuulu Jyväskylään. Tähän vuodenaikaan siellä on pimeää illalla. Tosin tuolla tiellä on kohtalainen liikenne näin pieneksi kaupunginosaksi, joten takaa tulevia valaisevia autoja kyllä riittää (Toivottavasti ei kuitenkaan pimeitä polkupyöräilijöitä). Sen sijaan vastaantuleva liikenne häikäisee sitten sitäkin enemmän. Pitää hankkia taskulamppu, jotta on ainakin oma kannettava katuvalaistus, katuvalaistuksen karvalakkimalli.

Valaisinpylväät kyllä ovat tuolla katuosuudella, ja muistaakseni valaistus toimikin aikaisemmin normaalisti. Panin merkille valottomuusongelman varmaankin tuossa joskus ensimmäisinä pimeinä iltoina. Ennenhän se ei vielä haitannut.

Voisiko valon kaupunki –projekti käydä tutustumassa tähän Säynätsalon Pimeyden kaupunki –elämykseen, josta en kuitenkaan toivo jokasyksyistä ja –talvista.

Valon kaupunki näkyy kuulemma Tokiossa asti, mutta miksi se ei näy Säynätsalossa? Siinäpä arvoitus. Mahdollisesti tuo Alvar Aallon suunnittelema kunnantalo on valon kaupungin piirissä, en tiedä.

Miten presidentin puoliso liittyy tähän, kolumnisti tarkentaisitko

Yrittäessäni ymmärtää Kaarina Hazardin kolumneja koen toistuvasti saman tunteen. Hän ikään kuin kirjoittaa melkein mielenkiintoisesti ja melkein oivaltavasti jostakin sellaisesta, jonka melkein ymmärrän mutta jota en kuitenkaan rehellisesti sanottuna ymmärrä. Niin kuin nyt taas tämäkin jotenkin presidentin syrjäytymisenehkäisynäkemyksiin liittyvä kolumni Iltalehdessä (linkki).

Aivan ilmeisesti Kaarina Hazard on tarkoituksella valinnut lukijasegmenttinsä. Tuo lohko käsittää juuri ne lukijat, jotka ovat lukeneet tasan tarkkaan ne samat juorut ja muut aika toissijaiset tarinat kuin kirjoittajakin, siis Kaarina Hazard itse. Nämä lukijat pääsevät heti jujulle siitä, mitä Hazrad yrittää sanoa, tai pikemminkin siitä mistä hän yrittää sanoa. Mutta todennäköisesti todellinen lukijakunta on edellä mainittua ideaalia sekalaisempi. Minulle esimerkiksi käy niin, että jollakin tavalla olen ymmärtävinäni ajoittain, mitä Hazard yrittää sanoa mutta harvemmin ymmärrän mistä asiasta hän yrittää sanoa. Nytkin hän kirjoitti jostakin ehkä perin tärkeästä kasvatuspoliittisesta kysymyksestä presidentin puolison kautta (huomatkaa hieno ilmaisuni), mutta lopultakaan en ymmärtänyt tarkasti jutun taustaa. Kun näin kävi ja käy usein juuri Hazardin kohdalla, en pysty arvioimaan esimerkiksi sitä onko kolumni reilu aihettaan kohtaan. Lukijanahan haluaisin tietää, mitä ja missä yhteydessä joku (esim. presidentti) on väittänyt, sanonut tai tehnyt vaikkapa liittyen nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Ilman tätä taustaa kolumni on minulle pelkkää sanahelinää.

Voihan sitä lukijoita hauskuuttaakseen tai provosoidakseen kettuilla miten ansiokkaasti tahansa niin sanotusti hyvän asian puolesta, mutta lukijan pitäisi tietää onko kettuilulla jotakin pohjaa. Usein kolumneista tulee itselleni lähinnä sellainen ajatus, että kolumnistin on vain pakko kirjoittaa vielä kerran siitä mistä muut ovat kirjoittaneet jo aivan liikaa. Mutta kuten markkinoilla aina, kukin yrittäköön valita markkinalohkonsa parhaaksi katsomallaan tavalla.

Nyt otan myönteisen näkökulman ja annan vinkin: Kannattaa sijoittaa kolumnin alkuun aina pienoinen taustoitus käsiteltävästä aiheesta, ellei asia ole jo yleisesti tiedossa. Tällä helpolla keinolla asiakaskunta laajenee. Sopinee Iltalehden strategiaan, jossa lukijamäärä on avaintekijä.

Rahoitusmarkkinat lopettakaa tuo Espanjan koulukiusaaminen

Kuulkaas nyt rahoitusmarkkinat, te olette epäreiluja kun pidätte Espanjan lainakorkoja kohtuuttoman korkeina siihen nähden miten maa on korjannut talouttaan. Oletteko te todellakin kaikki rahoitusmarkkinat niin tyhmiä, että ette ymmärrä asioiden todellista tilaa, vai oletteko te jokainen rahoitusmarkkina niin ilkeitä, että piruuttanne yksissä tuumin teette tämän Espanjalle? Vai oletteko te keskenänne päättäneet tällä tavalla kiristää Espanjalta ja muilta velallisilta ja takaajilta yhä enemmän rahaa? Oli teidän motiivinne mikä tahansa, te olette epäreiluja. Minä vielä kerran muistutan (ja senkin jälkeen monta kertaa) teitä jokaista rahoitusmarkkinaa erikseen ja kaikkia yhdessä siitä, että tyhmyyttänne, ilkeyttänne tai pelkästä kiristyksenhalusta teidän ei pidä kiusata Espanjaa tämän enempää. Jos tässä ei muu auta ettekä tottele minua, niin kutsun teidät koko rahoitusmarkkinapoppoon Suomeen vierailulle. Keskustelkaa keskenään, milloin teillä kaikilla olisi vapaa viikonloppu kalenterissa. Ehdottakaa sitten sopivaa ajankohtaa. Voimme käydä vaikka saunassa samalla. Oletteko muuten koskaan käyneet saunassa? Meidän pitää nyt tehdä kaikkemme Espanjan hyväksi. Ainakin minä aion tehdä. Koittakaa tekin. Tätä viestiä saa levittää kaikille niillekin rahoitusmarkkinoille, jotka eivät sitä nyt sattuneet kuulemaan.

Jyväskylässä pitää äänestää joukkoliikenteen puolustajaa

Asun Jyväskylässä, tarkemmin sanottuna Säynätsalossa, ja minua kiinnostaa julmetusti muun muassa Jyväskylän joukkoliikennepolitiikka. Valitettavasti se ei juuri tällä hetkellä hyvältä näytä. Hinnat ovat nousemassa lähes 10 prosenttia ellei peräti 10. Korotus on hirmuinen ja räikeässä epäsuhdassa normaalin elinkustannusten nousun kanssa. Tällainen suuntaus merkitsee kuihtuvaa kierrettä eli lopun alkua Jyväskylän joukkoliikenteelle.

Koska asun niin kuin moni muukin yli 15 kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta, edullinen ja hyvin toimiva joukkoliikenne eli tässä tapauksessa paikallisbussiliikenne on tarpeen. Toisaalta vaikka itse asuisinkin kantakaupungissa enkä siten tarvitsisi minkäänlaista kulkuneuvoa (omin voimin liikkuminen on vapauttava kokemus), pitäisin joka tapauksessa välttämättömänä että Jyväskylässä on edullinen ja hyvin toimiva joukkoliikenne. Ei pidä ajatella vain itseään tai itsensä kaltaisia. Erityisesti päättäjäksi pyrkivän on syytä tämä muistaa. Se on velvollisuus. Vaikka olisikin vannoutunut yksityisautoilija, täytyy olla sen verran ymmärrystä yhteiskunnasta ja empatiakykyä että tajuaa että kaikki eivät voi olla yksityisautoilijoita mutta kaikkien pitää voida liikkua ilman poikkeusjärjestelyjä. Taksi ei ole mikään patenttiratkaisu tässä asiassa, vaikka niin jotkut yksityisautoaatteen puraisemat ajattelevat.

Olin aikeissa äänestää näissä vaaleissa Perussuomalaisten ehdokasta. Oli jo hyvin selvää, että näin tekisin. Törmäsin sitten erään täkäläisen kunnallisvaaliehdokkaan blogikirjoitukseen, jossa olivat aiheina julkinen liikenne ja yksityisautoilu. Näkemykset vaikuttivat sellaisilta, että silmäni todella avautuivat suorastaan selälleen, ja suu myös. Luin myös toisen (ehkä kahdenkin) saman ryhmän ehdokkaan liikennepoliittisia kannanottoja, ja kyllä siinä vahvistui ajatus että on syytä vaihtaa saman tien kokonaan toisen puolueen ehdokkaaseen. Sen verran kaukana tuntuvat joidenkin Perussuomalaisten liikennepoliittiset näkemykset olevan omista näkemyksistäni.

En halua äänestää ryhmää, jossa mahdollisesti, vaalien lopputuloksesta riippuen, tulee painottumaan voimakkaasti yksityisautoilu joukkoliikenteen kustannuksella. Omalta kannaltani tämä on harmi vain siksi, että nyt joudun luopumaan puolueesta jota olin aikonut äänestää. Esimerkiksi Kokoomus ja Keskusta luonnollisestikin painottavat yksityisautoilua, mutta sillä nyt ei ole mitään merkitystä tässä tilanteessa kun en edes meinannut äänestää kumpaakaan.

Jouduin siis kääntämään kunnallispoliittisen kelkkani, eikä se tunnu kivalta kun sitten pitää etsiä muita vaihtoehtoja. Lopulta kuitenkin ratkesi nopeasti, minkä ryhmän ehdokasta aion äänestää. Myös ehdokas on jo melko selvä. Vielä hiukan iteroin kahden henkilön välillä. Pähkäily johtuu siitä, että ehdokkaan olisi hyvä olla sellainen joka ajaisi myös tämän kulmakunnan eli Säynätsalon asiaa. Asuinalueen asiat kun taitavat olla päättäjien asialistan loppupäässä. Mitä ilmeisimmin Säynätsaloa puolustava ehdokas löytyisi Säynätsalosta, mutta tosiaan saatan äänestää erästä toistakin.

Tuossa ryhmässä, jonka ehdokasta aion äänestää kunnallisvaaleissa, minua miellyttää aidon tuntuinen halu kehittää esimerkiksi juuri joukkoliikennettä ennakkoluulottomasti. Ainakin periaatteessa heidän näkemyksensä muutoinkin kaupunkisuunnittelusta ovat järkevällä tavalla ihmisläheisiä. Tämä nyt kuulostaa mainostamiselta, mutta kuulostakoon.

Median katoamistemput

”Kolmen puolueen vaalikassasta katosi puolet”, otsikoi Turun Sanomat. Tässä olisi oma otsikointiehdotukseni, joka myös liittyy vaaleihin, tarkemmin sanoen vaalien jälkeisiin päiviin. ”Vaalikeräyslippaiden sisällöstä kadonnut puolet”. Turun Sanomille ja muillekin varmuuden vuoksi huomautan, että kehittämäni otsikko ei liity toistaiseksi todellisiin tapahtumiin.

Läpäisenkö tällä Otsikointiakatemian loppututkinnon, läpäisenkö?

Keskustanuorten puheenjohtajan Antti Kurvisen ratkaisu pienituloisten roskaruokaongelmaan

Seuraavassa tulee esille vastenmielinen sosiaali-terveys-veropoliittinen ajattelu. Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen ottaa kantaa sinänsä asiallisesti terveyserojen lisääntymiseen ja toisaalta terveydenhuollon kustannusten jatkuvaan kasvamiseen (tässä). Mainittujen ongelmien vähentämiseksi Kurvinen esittää konkreettisena keinona ”roskaruoan” verotuksen korottamista. Valitettavasti veronkorotusajatuksen syvin olemus paljastuu hyvin vastenmielisellä tavalla Kurvisen seuraavassa toteamuksessa:

– Moni suomalainen aloitti kuntoilun ja diettaamisen kesälomien jälkeen ja hyvä niin, mutta ongelmat pahenevat varsinkin pienituloisilla.

Kurvinen tarkoittaa ilmeisesti, että roskaruoka-, lihomis- yms. ongelmat pahenevat varsinkin pienituloisilla. Tähän ongelmaan keskustanuorten puheenjohtaja haluaa nyt iskeä veroaseella, joka (tämä on oikeastaan turhaa toistoa) kohdistuu näihin pienituloisiin. Yksinkertaista eikö totta.

Suomeksi sanottuna Antti Kurvinen on havainnut nokkelan verotuksellisen markkinaraon. Se on se, että pienituloisiin on helppo iskeä verotuksellisin keinoin. Isketäänpä siis heihin kun heitähän tämä ongelmakin pääasiassa koskee.

Onko nyt keskustanuorten keskuudessa kaikki ajateltu ihan loppuun asti? Olisiko keskustanuorilla oikeasti rakentavia ideoita siihen, miten Suomessa vähennettäisiin pienituloisuutta. Sillähän tuo ongelma nimittäin ratkaistaisiin keskustanuorten ja Antti Kurvisen omastakin mielestä. Hehän puhuvat tässä juuri pienituloisuuteen liittyvästä ongelmasta ainakin omasta mielestään. Miksi keskustanuoret eivät siis seuraa loogisesti loppuun asti omaa ajatteluaan? Nythän he valitettavasti ovat ratkaisemassa pienituloisuuteen yhteydessä olevaa ongelmaa lisäämällä entisestään pienituloisuusongelmaa. Heidän veroinnovaationsa lisää pienituloisille ominaisen ”roskaruoka”-kulutuksen verotusta, mikä tekee pienituloisuudesta vielä pienituloisempaa. Tämähän on käsittämättömän nurinkurista touhua.

Tällaistako on politiikka?

Kolmen päivän koulutusvapaa tuskin toteutuu

Kolmen päivän koulutusvapaa tuskin menee läpi. Senhän oli tarkoitus tulla voimaan vuoden 2013 alussa. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) hallitus kuitenkin tyrmäsi nyt asiaa koskevan työryhmäesityksen. Kolmen päivän koulutusvapaasta on ollut tulkintaerimielisyyksiä, joita on yritetty ratkoa vuoden ajan sen jälkeen kun asiasta oltiin sopivinaan osana raamisopimusta. Teknologiateollisuuden työnantajapuoli tosin on vastustanut koulutusvapaauudistusta koko ajan.

Kun lukee työntekijäjärjestöjen kommentteja tästä kolmen päivän koulutusvapaasta, alkaa selvitä että kyse on lähinnä työntekijäpuolen sisäisestä profiilinnostosta. Nimenomaan SAK:n edustajat korostavat, että palkansaajaryhmät ovat eriarvoisessa asemassa työpaikkakoulutuksen suhteen. Kun toimihenkilöt saavat työhön liittyvää koulutusta jatkuvasti, työntekijä-työntekijöitä (duunareita) koulutetaan minimaalisesti.

Asetelma koulutusvapaaväännössä on nurinkurinen. Koulutusvapaata ajavien retoriikkahan on muun muassa sellaista, että uudistuksen avulla parannettaisiin osaamista ja kilpailukykyä kovenevassa globaalissa kilpailussa. Tällaiseen sanamuotoon sisältyy ajatus, että työnantajat eivät ymmärrä omaa parastaan tässä suhteessa ja siksi työntekijäpuolen pitää muistuttaa työnantajapuolta asiasta kaikin voimin kuukausitolkulla. Voisiko todella olla niin, että esimerkiksi SAK tietää työnantajia paremmin mikä on organisaatioiden ja henkilöstöjen etu kovenevassa kilpailussa. Tuntuu uskomattomalta, että näin olisi. Onhan tietysti tilanteita, joissa yksittäinen henkilö, työnantaja tai etujärjestö on asenteidensa ja uskomustensa vanki eikä näe omaa etuaan ennakkoluuolojensa läpi, mutta tässä asiassa tuskin esimerkiksi SAK pystyy neuvomaan.

Asiaa sekoittaa lisäksi se, että alun perin esitys koulutusvapaasta tuli kolmikannan yhdeltä kannalta, valtiolta. Se olisi valmis tukemaan uudistusta rahallisesti. Jälleen olisi luvassa vähennyksiä ja porkkanoita. työnantajille, kun ne eivät osaa käyttää läheskään kaikkia entisiäkään. Jokainen tällainen uudistus lisää runsaasti byrokratiaa, kun edunsaajan pitää tehdä hakemuksia, odottaa päätöksiä, toimia pikkutarkasti ohjeiden mukaan ja raportoida tuen käytöstä, ja tuen myöntäjän pitää valvoa sekä lain noudattamista että tuen käyttöä. Esimerkiksi työsuojeluviranomaisille tulee lisätöitä.

Miten olisi kolmen vuoden koulutusvapaa työelämäkokeilu toimihenkilöille (osittainen vitsi, tarkoitettu vain lukutaitoisille)?

Aiempi blogimerkintäni koulutusvapaasta on täällä.

Kuntaliitosten oltava heti mahdollisimman laajoja

Kuntasektorin järkeistäminen on hyvä asia. Järkeistämisen mahdollisuudet on kuitenkin pilattu viiden vuoden suoja-ajalla eli sillä, että liitoskunnan työntekijän palvelussuhde voidaan irtisanoa aikaisintaan viiden vuoden kuluttua liitoksesta. Irtisanomissuoja jatkuu saman viisi vuotta, jos tämän viiden vuoden aikana tapahtuu toinen kuntaliitos. Näin ollen kuntien toiminta ei järkeisty, vaan päinvastoin tulee kalliimmaksi vähintäänkin viiden vuoden ajaksi.

Henna Virkkusen mukaan (Jämsän Seutu –lehti) kuntauudistus ei toteutuisi ilman tätä viiden vuoden suoja-aikaa. Kaikki puolueet kun kuulemma pitävät kiinni suoja-ajasta. Ja onhan asia jo aikaisemmin lyöty lukkoon lakeihinkin, jotka koskevat kuntien liitoshankkeita. Ilmeisesti kaikki puolueet pelkäävät kuntasektorin työntekijöiden äänestyskäyttäytymistä. Onhan kyseessä mahtava äänestäjäjoukko. Kaiken lisäksi juuri tässä joukossa ovat ne, jotka käytännössä kuntauudistuksia vievät eteenpäin jos vievät. Nämä avainhenkilöt voivat joko estää tai mahdollistaa kuntauudistukset. Varsinkin johtavassa asemassa olevat kuntatoimihenkilöt ovatkin onnistuneet nostamaan etujaan viime aikoina tapahtuneissa kuntaliitoksissa. Tällaisia viestejä tulee esimerkiksi Kouvolasta. Johtajien palkat nousevat eikä heidän määränsä suinkaan laske.

Jotta suoja-aikojen haitat jäisivät mahdollisimman vähäisiksi, pitää kuntauudistuksissa ottaa rankka linja. Jokaisen kuntaliitoksen on oltava heti niin laaja, että näköpiirissä ei sen jälkeen ole tarvetta uusiin liitoksiin. Näin vältetään sekä suoja-aikojen ketjutus että jatkuva palkkojen vedätys. Järkevämpää olisi tietenkin poistaa laista tuo suoja-aika, mutta se ei ole mahdollista kun tällä hetkellä kunnan palveluksessa olevat pitävät kiinni paikastaan kaikin poliittisin keinoin. Tosin samasta syystä luonnollisestikin jarrutetaan suuria kertaliitoksia, mutta ehkä niitä sentään jotenkin saadaan aikaan. Tästä esimerkkinä on edellä mainitsemani Kouvolan tapaus, jossa liitettiin kuusi kuntaa. Tosin siitä onkin sitten riittänyt narinaa.

Kannatan valitettavasti siis mammuttiliitoksia heti kerralla, jos edes siten saadaan säästöjä ja tehoa kuntien toimintaan. Kun kuntaliitoksesta on kulunut kymmenenkin vuotta, kukaan ei enää haikaile vanhan perään. Päinvastoin silloin ihmetellään, mitä se nykyinen kaupunginosa, entinen parin tuhannen asukkaan kunta, tekisi omalla hallinnollaan. Sellainen tuntuisi suorastaan keinotekoiselta.

Etenkin nyt kuntavaalien edellä puhutaan taukoamatta ”lähidemokratiasta”. Mitä nämä lähidemokratiasta paasaavat mahtavat tarkoittaa? Mitä se ”lähidemokratia” käytännössä heidän mielestään voisi olla ja kuinka läheistä sen oikein pitäisi olla ja miksi. Kyllähän toki ihmisillä on kauheasti mielipiteitä vaikka mistä, mutta ei ole mahdollista että joka kaupunginosassa pidettäisiin jatkuvasti kokouksia asuinalueen tai koko kaupungin asioista. Se olisi järjetöntä, eivätkä keskivertoihmisen aika ja etenkään kiinnostus ja voimat riitä siihen. Käytännössä ”lähidemokratiaa” harrastaisivat suuriäänisimmät ihmiset, jotka ajaisivat asioita vain kapeasta näkökulmasta. Ei se olisi demokratiaa.

Kuntavaalien ehdokashankinnassa aatteella ei niin väliä

Puolueilla on nyt kova kiire haalia ehdokkaita kuntavaaleihin. Toisaalta ehdokkuudesta kiinnostuneita on entistä vähemmän. Sehän on ymmärrettävää, sillä ura saattaa tässä kuntarakenteen muutosvaiheessa jäädä lyhytaikaiseksi. Juuri, kun on ehkä jotenkin päässyt sisään, homma loppuu. Siitähän taas ei ole hyötyä kenellekään eikä millekään taholle. Kaikkein vähiten kunnille ja niiden asioiden hoidolle.

Kuitenkin ehdokashankinnassa esiintyy jälleen vauhtisokeutta. Usein saa lukea näistä hiukan koomisista tapauksista, että henkilöä on pyydetty ehdokkaaksi useampaan puolueeseen. Tämä on säälittävää puolueiden kannalta. Usein näissä tapauksissa on kyse henkilöistä, jotka ovat tunnettuja ja toimineet näkyvästi jollakin alalla, joten puolueet ovat kiinnostuneita heidän vetovoimastaan. Siinä, että ollaan kiinnostuneita tunnetuista, aktiivisista ja pätevistä henkilöistä, ei ole mitään kielteistä. Sen sijaan puolueen ehdokashankinnasta ja puolueesta antaa huonon kuvan se, että ei vaivauduta tunnustelemaan mahdollisten ehdokkaiden ajatusmaailmaa etukäteen. Tai ilmeisesti on usein niin, että ajatusmaailma tiedetään mutta sillä ei ole niin väliä.

Jos olisin hankkimassa ehdokkaita, selvittäisin etukäteen jollakin tavalla henkilöiden näkemyksiä. Tämähän ei ole edes vaikeaa silloin, kun henkilön toiminta tunnetaan hyvin. Voidaan tietysti sanoa, että vastuu ehdokkuudesta on henkilöllä itsellään, mutta en jättäisi asiaa sen varaan. Minusta ehdokashankinnassa pitää mennä aate edellä, kun kuitenkin nimenomaan puolueet näitä vaaleja käyvät. Eihän se ole puolue eikä mikään, jolle kaikki kelpaa. Asiaa ei muuksi muuta se, että kunnallinen päätöksenteko varsinkin pikku kunnissa on epäpoliittisempaa kuin valtakunnallinen.

Arvostankin niitä kokeneita valtuutettuja ja puolueidensa paikallistoimijoita, jotka pitävät riman korkealla ehdokashankinnassa. On erittäin hyvä asenne ehdokashankkijalta, kun toteaa että ihan kaikki eivät sentään kelpaa. Olkoon kunta pieni tai suuri, tällainen asenne on toivottava. Myös ehdokkuutta miettivien kannattaa pitää itsekunnioituksensa sen verran korkealla, että eivät lähde ehdokkaaksi vain siitä ilosta kun joku on pyytänyt.

Sanomalehtien tulovirta kasvuun – miten?

Rupesin katsomaan, miten sanomalehtien levikit ovat kehittyneet vaikkapa ajanjaksolla 2002 – 2011. Otin tarkasteluun 7-päiväisiä suuria lehtiä, sillä niiden levikkitilanne on kiinnostavin ja antaa kuvan alasta kokonaisuudessaan.

Itseoikeutettuna listalleni tuli tietysti suurin ja kaunein eli Helsingin Sanomat. Aamulehti ja Turun Sanomat puolestaan ovat kiinnostavia toisen kokoluokan lehtiä.

Niin sanotuista maakuntalehdistä kiinnostavat eniten Savon Sanomat ja Keskisuomalainen. Keskisuomalainen kiinnostaa sen takia, että asun nykyään Jyväskylässä. Olen muuten tehnyt jopa laskentatoimeen vai oliko se rahoitukseen liittyvän tunnuslukuharjoitelmankin Keskisuomalaisen julkisista tilinpäätösluvuista. Minusta sillä näytti menevän hyvin. Tosin melko pääomavaltaistahan tuo ala taitaa olla, eli ei pikkurahalla pärjää.

Savon Sanomat otin sen takia, että se on hyvä vertailukumppani Keskisuomalaisella ja olen asunut myös Kuopiossa monta vuotta.

Halusin katsoa edellä mainittujen sanomalehtien levikkejä kohtalaisen pitkältä ajalta, jolloin tulisi esille mahdollinen kehityssuunta. Tällä hetkellähän lehtien ja median ympärillä yleisemminkin spekuloidaan ja muutosta on ilmassa, mutta kiinnostavaa on nähdä myös laajempi kuva.

Tulos näyttää siltä, että suurten 7-päiväisten sanomalehtien levikeissä on esiintynyt pieniä vaihteluita vuoroin ylös ja alas suunnilleen vuoteen 2007 tai vuoteen 2008 asti, mutta varsinkin vuoden 2008 jälkeen on tapahtunut käänne alaspäin. Pudotus on jatkunut melko yhtenäisenä tähän asti. Tällainen kehityskulku koskee valitsemistani sanomalehdistä neljää, Aamulehteä, Turun Sanomia, Keskisuomalaista ja Savon Sanomiakin jossakin määrin.

Vuoden 2011 levikki on lehdestä riippuen noin 5 – 12 prosenttia pienempi kuin vuoden 2002 levikki. Parhaiten pintansa on pitänyt Aamulehti siinä suhteessa.

Käsittämätön poikkeus edelliseen on Helsingin Sanomat. Kun muiden levikit ovat jopa välillä nousseet jonkin verran, sen levikki esimerkkiajanjaksolla 2002 – 2011 on laskenut joka vuosi. Vuoden 2008 jälkeen pudotus on ollut entistä jyrkempää. Niinpä Helsingin Sanomien vuoden 2011 levikki on noin 17 prosenttia pienempi kuin vuoden 2002 levikki.

Levikkitiedot julkaisee Levikintarkastus.

Olisi olettanut, että nimenomaan suuri ja vahva Hesari pystyy säilyttämään levikkinsä parhaiten. Vaikeuksia luulisi olevan pikemminkin maakuntalehdillä. Ei voi muuta sanoa kuin että uskomatonta. Eihän Hesarin osalta voi vaikuttaa edes sellainen inhimillinen tekijä kuin tilaajien halu protestoida lopettamalla tilauksensa. Noin suuressa mittakaavassa sellainen ei voine toimia. Pienemmillä lehdillä sen sijaan tällaisestakin joskus kuulee.

Aamulehden levikki on siis laskenut vähiten. Kun katsoin mainittujen lehtien vuoden 2011 levikkejä ja suhteutin niitä keskuskaupunkinsa asukaslukuun, siinäkin suhteessa Aamulehti tuntuu pärjäävän muita paremmin. Tällainen vertailu on tietysti puutteellinen monesta syystä, mutta antaa nopeasti kuvan lehden pärjäämisestä ainakin minun mielestäni. Sen sijaan Hesarin pitäisi olla levikiltään paljon suurempi kuin vain Helsingin seudun lehti, mutta todellisuudessa nykyisen levikin perusteella lehti näyttää pikemminkin Helsingin lehdeltä.

Kun Hesarin levikki nyt on huomattavasti alle 400 000 (poikkeus sunnuntai yli 400 tuhatta), potentiaalia luulisi olevan vaikkapa 700 000:een ikään kuin valtakunnallisena lehtenä. Toki myös Keskisuomalaisella luulisi olevan mahdollisuuksia hiukan suurempaan levikkiin kuin sillä nyt on.

Katsoin vielä senkin, mikä on ollut kaikkien sanomalehtien kokonaislevikin kehitys vuosina 2002 – 2011. Itse asiassa hauskasti juuri tuo ajanjakso on valmiina esitettynä Sanomalehtien liiton sivulla. Siinä näkyy pieni ero äskeisiin verrattuna. Nimittäin levikin lasku on alkanut jo vuonna 2006, ja lisäksi vuosien 2010 ja 2011 välillä on jyrkkä pudotus. Vuoden 2011 levikki on 10 prosenttia pienempi kuin vuoden 2002 levikki.

Jos levikit ja samalla ilmoitus- ja mainosmäärät laskevat, niin kuin laskevatkin tällä hetkellä ilmeisesti, myös liikevaihto laskee ja varsinkin myynti arvonlisäveron jälkeen laskee. Tällöin todennäköisesti tulos laskee vielä nopeammin, koska kuluja on vaikea vähentää riittävän nopeasti. Tehdään tähän liittyen pieni laskutoimitus. Jos lehden tulos laskisi vaikkapa viidellä prosentilla vuodessa seuraavat viisi vuotta, viiden vuoden kuluttua lehden tulos olisi 23 prosenttia nykyistä pienempi. Käsittääkseni näin voi käydä helposti.

Mitenkähän kävisi, jos lehdet, kukin tietysti itsenäisesti toimien ja itsenäisiä päätöksiä tehden, nopeuttaisivat ilmaisten sisältöjensä maksullistamista. Kokeilkaa lehdet sitä.