Mitä suurempi kunta on, sitä vahvempi se on markkinoilla. Tämä koskee ihan kaikkia markkinoita. Suuri kunta pystyy neuvottelemaan tasavertaisesti esimerkiksi ulkoistuksissa, hankinnoissa ja yritystoiminnan houkuttelemisessa. Tulevaisuus on vain kunnilla, joiden alueella on runsaasti hyviä työpaikkoja. Ainakin kuntalaisille pitää olla niitä työpaikkoja, ja luontevimmin se onnistuu kun ne ovat kunnan omalla alueella.
Puhutaan paljon siitä, miten yksityiset firmat pyörittelevät pieniä kuntia tahtonsa mukaan, kun on kyse esimerkiksi terveydenhoitopalveluiden ostamisesta. Sen sijaan suuri kunta on vahva vastus tällaisille yrityksille. Niin ikään harvempien ja suurempien kuntien on helpompi profiloitua houkutteleviksi yritystoiminnan sijaintipaikoiksi kuin 300 pienen kunnan, joista jokainen joutuu käyttämään vähiä voimavarojaan kilpaillakseen toistensa kanssa yritystoiminnan houkuttelemisessa alueelleen.
Kunnan suuruudella tarkoitan käytännössä suurta väestömäärää. Tällaisella kunnalla on enemmän verotuloja hallinnassaan ja sen toiminta on laajaa. Se on suuri vakavasti otettava asiakas ja yhteistyökumppani. Sillä on runsaasti erityistä ammattitaitoa henkilöstössään. Sen väestöpohja merkitsee hyviä markkinoita kuntaan sijoittuvalle yritystoiminnalle. Kunnan alueelta löytyy koulutusta ja työvoimaa. Tällaiseen kuntaan syntyy yrityskeskittymiä, jotka edelleen houkuttelevat uusia yrityksiä.
On tietysti totta, että eihän jonkin maantieteellisen alueen väestö lisäänny sillä, että alueen kunnat liittyvät suuremmiksi kunniksi, mutta suuren kunnan on helpompi hyödyntää alueensa ja väestönsä voimavaroja keskitetysti kuin usean pienen kunnan vastaavalla alueella. Tässä on se suuruuden etu. Otetaan yksi erityisesimerkki maankäytöstä. Viimeaikaiset kuntaliitokset ovat merkinneet sitä, että kaupungit ovat kasvaneet maaseudulle. Tällaiset kaupungit pystyvät tarjoamaan monenlaiselle yritystoiminnalle monia vaihtoehtoisia sijoittumismahdollisuuksia. On harvaan asuttuja alueita, joihin voi sijoittua tilaa vaativaa teollisuutta, ja toisaalta on keskusta-alue palveluyrityksille. Sitten on muita aluevaihtoehtoja näiden ääripäiden välissä.
Samoin kuin yrityksille myös asukkaille (nykyisille ja uusille) suuri kunta tarjoaa samalta luukulta enemmän vaihtoehtoja. Esimerkiksi Jyväskylän laajentuessa on tullut tarjolle yhä monipuolisempia asuinympäristövaihtoehtoja. Ei tarvitse kierrellä kyselemässä kunnasta toiseen.
On toki pieniä kuntia, jotka ovat onnistuneet saamaan alueelleen vilkasta elinkeinotoimintaa, mutta periaatteessa suuruus on selvä etu sekä tässä että monessa muussa asiassa. Helpointa menestyminen lienee sellaisille pienille kunnille, jotka onnistuvat hyödyntämään keskuskaupungin läheisyyttä.
Nykyisinhän suuruuden etua ja lisävoimia haetaan kuntayhtymien ja muiden yhteistoimintamuotojen avulla, ja yhteistyö ja verkostoituminen ovat tietysti aina tarpeen vaikka olisi miten suuri kunta kyseessä. Mutta olisi selkeämpää, että yhden suuren kunnan alaisuudessa hoidettaisiin mahdollisimman suuri osa toiminnoista. Näin vältytään lukemattomilta erisuuntaisilta yhteistyöorganisaatioilta. Suuret kunnat pitää tietysti muodostaa luontevasti ihmisten tyypillisten työssäkäynti- ja asioimisalueiden mukaisesti.
Lisäksi suuressa kunnassa hallinto ja sitä kautta toiminnot ovat selkeästi yhtenäisen demokraattisen päätöksenteon alaisuudessa toisin kuin erilaisten yhteistyöorganisaatioiden sekamelskassa.
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
tiistai 30. lokakuuta 2012
Äänestyspakko
Inspiraation blogimerkintääni sain Katja Boxbergin blogikirjoituksesta ja erityisesti sen yhteydessä olevasta nimimerkki hakin kommentista http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/blog/28717#124374
Nyt kuntavaalien jälkeen ollaan jälleen huolissaan äänestyspassiivisuudesta. Enimmäkseen puhe jää kuitenkin voivottelun asteelle ja arvailuksi tai oletetuksi varmuudeksi siitä, mikä voisi olla syynä passiivisuuteen. Yksi arvelu on, että ihmiset eivät usko vaikuttamismahdollisuuksiinsa. Toinen arvelu nimenomaan näiden vaalien osalta on, että kuntauudistuskeskustelu ei ole herättänyt äänestäjien kiinnostusta, kun kuulemma niillä kuuluisilla "turuilla ja toreilla” halutaan tietää vain milloin pääsee lääkäriin. Toisaalta eräät väittävät juuri tuon seikan sataneen keskustan laariin eli ilmenneen sen suuntaisena aktiivisuutena.
Sitten on esitetty yhtenä syynä passivisuuteen vaaliväsymystä. Nyt pitäisi kellojen soida, mutta eivät soi. Silläkö esimerkiksi vaaliväsymystä vähennettäisiin, että perustettaisiin vaikkapa kotikunta-maakuntamalli. Jos nimittäin tuo maakunta-osio aikoo olla hiukankaan maakuntalaisten vaikutuspiirissä, pitäisi jälleen äänestää tavalla tai toisella (huonolla tai vielä huonommalla) maakuntavaltuutetut. Kai keskusta nyt kuitenkin aikoo pitää tuon 60 prosenttiakin kuntien toimivallasta demokratian ulottuvissa. Tähän kun laitetaan päälle näitä muodikkaita lähidemokratiajuttuja eli vaikkapa kadunvarsivaaleja (tämmöinenkin tuli mieleen), niin ihme on jos ei vaaliväsymys paina. Elämä olisi pelkkää vaalivalvojaista ja vaalikommentointia ja ihmettelyä miksi kadunvarsivaalit eivät kiinnosta.
Ratkaisu kuntavaalien äänestyspassivisuuteen on äänestyspakko. Ei se niin paha ole, miltä kuulostaa. Tarkemmin sanoen kyseessä olisi vain äänestämässäkäymispakko. Se olisi ihmisten kannalta helpotus nykyiseen verrattuna, kun sen jälkeen ”oikeat ihmiset” eivät pääsisi marmattamaan ainakaan entisessä määrin äänestysvelvollisuuden laiminlyönnistä. Turha ja ilmapiiriä pilaava moralisointi vähenisi.
Äänestyspakko toimisi periaatteessa niin, että jokainen ”äänioikeutettu” täyttää äänestyslipukkeen joko merkitsemällä ehdokkaan numeron tai ruksaamalla syyn, miksi ei äänestä ketään. Lipukkeessa olisi luettelo erilaisista syistä mukaan lukien ”muu syy, mikä?”. Syyluettelossa olisivat ainakin seuraavat seikat:
”Mahdoton valita ehdokasta”, ”Ei vaan kiinnosta”, ”Protestoin, mitä?”, ”Ihan sama”, ”Minulla on vaikutusvaltaa jo muutenkin riittävästi tai liikaa”, ”Väsyttää enkä olisi jaksanut lähteä”, ”Ääneni ei vaikuta”, ”Kyllästyttää nämä ainaiset vaalit”, ”Kunnalliset asiat ovat ok, joten kyllä ne hoituvat edelleenkin”, ”Nyt juuri olisi ollut muutakin tekemistä”, ”En luota ääntenlaskentaan”, ”Ehdokkaat ajattelevat enemmän omaa läpipääsyään tai etuaan kuin kunnan/kaupungin parasta”, ”Ei minua ole milloinkaan kannustettu äänestämään”, ”En pidä itseäni hyvänä äänestäjänä”, ”Ehdokkaan miettimiseen kuluu kohtuuttomasti aikaa hyötyyn nähden”, ”En luota ehdokkaiden lupauksiin”, ”Ehdokkaat välttelevät ennen vaaleja kertomasta, että joutuvat tekemään kovia leikkauksia alkavalla valtuustokaudella” ja ”En ymmärrä kuntapolitiikasta juuri mitään”.
Mainituista kohdista voisi ruksata niin monta, kuin haluaa. Olisi tietysti tarpeen, että myös ne, jotka todella äänestävät eli merkitsevät ehdokasnumeron, voisivat ruksata syyn miksi äänestävät. Näin syntyisi monipuolinen ruohonjuuritason aineisto ihmisten äänestämiskäyttäytymisen taustoista. Valitettavasti näin täydellisestä mallista tulisi aivan hirmuinen seremonia, joten riittäköön että äänestämättömät ruksaavat. Kuitenkin tämänkin pitää olla vapaaehtoista, mutta lapun luovuttaminen olisi joka tapauksessa pakollista.
Kun äänestyslipukkeen luovuttaminen eli äänestämässä käyminen olisi pakollista, ainakin suuri osa ehdokasnumeroa merkitsemättömistä ilmoittaisi samalla syyn miksi ei merkinnyt. Vaalien jälkeen tutkijat tulkitsisivat aineiston.
Esimerkiksi Euroopassa muutamassa maassa on äänestyspakko, ja äänestysprosentit kyllä saadaan sillä tavalla yleensä korkeiksi. Mutta onko saatu aikaan todellista tietoista äänestysaktiivisuutta ja -tahtoa? Ei sitä ainakaan pelkällä pakolla saada, vaan päinvastoin enemmän aiheutetaan haittaa todennäköisesti. Joissakin näissä pakkoäänestysmaissa on sitten erilaisia virallisia tapoja välttyä äänestyspakolta tai esimerkiksi valtuuttaa toinen henkilö äänestämään. Mennäänköhän tässä jopa niin pitkälle, että voi luovuttaa äänioikeutensa toiselle henkilölle? Omassa ehdotuksessani pakollisuus olisi vain keino, jonka avulla päästäisiin vasta ongelman syihin. Siinä ei olisi pakko merkitä ehdokasnumeroa vaan ainoastaan pakko edes yrittää kertoa, miksi ei äänestä (jos ei äänestä).
Se, miten äänestämistapahtuma teknisesti ja käytännössä toteutettaisiin, on oma aiheensa, kuten kaiken kaikkiaan se miten äänestysseremoniaa olisi syytä uudistaa. Pitää pyrkiä hyödyntämään esimerkiksi verkkoyhteyksiä.
Tieto siitä, miksi ei äänestetä tai miksi äänestetään, ei sinänsä riitä. Tiedon perusteella pitää selvittää, voidaanko vapaaseen tahtoon perustuvaa äänestysaktiivisuutta lisätä. Jos siihen näyttäisi löytyvän keinoja, niitä pitää käyttää.
En mä tähän mitään loppukevennystä keksi.
Nyt kuntavaalien jälkeen ollaan jälleen huolissaan äänestyspassiivisuudesta. Enimmäkseen puhe jää kuitenkin voivottelun asteelle ja arvailuksi tai oletetuksi varmuudeksi siitä, mikä voisi olla syynä passiivisuuteen. Yksi arvelu on, että ihmiset eivät usko vaikuttamismahdollisuuksiinsa. Toinen arvelu nimenomaan näiden vaalien osalta on, että kuntauudistuskeskustelu ei ole herättänyt äänestäjien kiinnostusta, kun kuulemma niillä kuuluisilla "turuilla ja toreilla” halutaan tietää vain milloin pääsee lääkäriin. Toisaalta eräät väittävät juuri tuon seikan sataneen keskustan laariin eli ilmenneen sen suuntaisena aktiivisuutena.
Sitten on esitetty yhtenä syynä passivisuuteen vaaliväsymystä. Nyt pitäisi kellojen soida, mutta eivät soi. Silläkö esimerkiksi vaaliväsymystä vähennettäisiin, että perustettaisiin vaikkapa kotikunta-maakuntamalli. Jos nimittäin tuo maakunta-osio aikoo olla hiukankaan maakuntalaisten vaikutuspiirissä, pitäisi jälleen äänestää tavalla tai toisella (huonolla tai vielä huonommalla) maakuntavaltuutetut. Kai keskusta nyt kuitenkin aikoo pitää tuon 60 prosenttiakin kuntien toimivallasta demokratian ulottuvissa. Tähän kun laitetaan päälle näitä muodikkaita lähidemokratiajuttuja eli vaikkapa kadunvarsivaaleja (tämmöinenkin tuli mieleen), niin ihme on jos ei vaaliväsymys paina. Elämä olisi pelkkää vaalivalvojaista ja vaalikommentointia ja ihmettelyä miksi kadunvarsivaalit eivät kiinnosta.
Ratkaisu kuntavaalien äänestyspassivisuuteen on äänestyspakko. Ei se niin paha ole, miltä kuulostaa. Tarkemmin sanoen kyseessä olisi vain äänestämässäkäymispakko. Se olisi ihmisten kannalta helpotus nykyiseen verrattuna, kun sen jälkeen ”oikeat ihmiset” eivät pääsisi marmattamaan ainakaan entisessä määrin äänestysvelvollisuuden laiminlyönnistä. Turha ja ilmapiiriä pilaava moralisointi vähenisi.
Äänestyspakko toimisi periaatteessa niin, että jokainen ”äänioikeutettu” täyttää äänestyslipukkeen joko merkitsemällä ehdokkaan numeron tai ruksaamalla syyn, miksi ei äänestä ketään. Lipukkeessa olisi luettelo erilaisista syistä mukaan lukien ”muu syy, mikä?”. Syyluettelossa olisivat ainakin seuraavat seikat:
”Mahdoton valita ehdokasta”, ”Ei vaan kiinnosta”, ”Protestoin, mitä?”, ”Ihan sama”, ”Minulla on vaikutusvaltaa jo muutenkin riittävästi tai liikaa”, ”Väsyttää enkä olisi jaksanut lähteä”, ”Ääneni ei vaikuta”, ”Kyllästyttää nämä ainaiset vaalit”, ”Kunnalliset asiat ovat ok, joten kyllä ne hoituvat edelleenkin”, ”Nyt juuri olisi ollut muutakin tekemistä”, ”En luota ääntenlaskentaan”, ”Ehdokkaat ajattelevat enemmän omaa läpipääsyään tai etuaan kuin kunnan/kaupungin parasta”, ”Ei minua ole milloinkaan kannustettu äänestämään”, ”En pidä itseäni hyvänä äänestäjänä”, ”Ehdokkaan miettimiseen kuluu kohtuuttomasti aikaa hyötyyn nähden”, ”En luota ehdokkaiden lupauksiin”, ”Ehdokkaat välttelevät ennen vaaleja kertomasta, että joutuvat tekemään kovia leikkauksia alkavalla valtuustokaudella” ja ”En ymmärrä kuntapolitiikasta juuri mitään”.
Mainituista kohdista voisi ruksata niin monta, kuin haluaa. Olisi tietysti tarpeen, että myös ne, jotka todella äänestävät eli merkitsevät ehdokasnumeron, voisivat ruksata syyn miksi äänestävät. Näin syntyisi monipuolinen ruohonjuuritason aineisto ihmisten äänestämiskäyttäytymisen taustoista. Valitettavasti näin täydellisestä mallista tulisi aivan hirmuinen seremonia, joten riittäköön että äänestämättömät ruksaavat. Kuitenkin tämänkin pitää olla vapaaehtoista, mutta lapun luovuttaminen olisi joka tapauksessa pakollista.
Kun äänestyslipukkeen luovuttaminen eli äänestämässä käyminen olisi pakollista, ainakin suuri osa ehdokasnumeroa merkitsemättömistä ilmoittaisi samalla syyn miksi ei merkinnyt. Vaalien jälkeen tutkijat tulkitsisivat aineiston.
Esimerkiksi Euroopassa muutamassa maassa on äänestyspakko, ja äänestysprosentit kyllä saadaan sillä tavalla yleensä korkeiksi. Mutta onko saatu aikaan todellista tietoista äänestysaktiivisuutta ja -tahtoa? Ei sitä ainakaan pelkällä pakolla saada, vaan päinvastoin enemmän aiheutetaan haittaa todennäköisesti. Joissakin näissä pakkoäänestysmaissa on sitten erilaisia virallisia tapoja välttyä äänestyspakolta tai esimerkiksi valtuuttaa toinen henkilö äänestämään. Mennäänköhän tässä jopa niin pitkälle, että voi luovuttaa äänioikeutensa toiselle henkilölle? Omassa ehdotuksessani pakollisuus olisi vain keino, jonka avulla päästäisiin vasta ongelman syihin. Siinä ei olisi pakko merkitä ehdokasnumeroa vaan ainoastaan pakko edes yrittää kertoa, miksi ei äänestä (jos ei äänestä).
Se, miten äänestämistapahtuma teknisesti ja käytännössä toteutettaisiin, on oma aiheensa, kuten kaiken kaikkiaan se miten äänestysseremoniaa olisi syytä uudistaa. Pitää pyrkiä hyödyntämään esimerkiksi verkkoyhteyksiä.
Tieto siitä, miksi ei äänestetä tai miksi äänestetään, ei sinänsä riitä. Tiedon perusteella pitää selvittää, voidaanko vapaaseen tahtoon perustuvaa äänestysaktiivisuutta lisätä. Jos siihen näyttäisi löytyvän keinoja, niitä pitää käyttää.
En mä tähän mitään loppukevennystä keksi.
lauantai 27. lokakuuta 2012
Kotikunta-maakuntamalli vai vahvat peruskunnat?
Perussuomalaiset (kiitos sille) teki välikysymyksen kuntauudistuksesta ja lähipalveluista. Kun luin sitä koskevan eduskuntakeskustelun, sain jonkinlaisen käsityksen kuntauudistuksesta. Viime päivinähän varsinkin puolueita lähellä olevan median välityksellä kuva on jäänyt harmillisen pinnalliseksi. Kaikki haukkuvat vuorollaan toisiaan lähinnä asian vierestä. Asiallista tekstiä on vaikea löytää.
Demarit syyttävät kokoomusta yksityistämisvimmasta kuntauudistushankkeen yhteydessä, vaikka ainakaan eduskunnasta kokoomus ei voi yksityistää mitään kuntien toimintoja. Tosin demarit tarkoittanevat yksityistämisellä ulkoistamista ja siihen mahdollisesti liittyvää kilpailuttamista, mutta eiköhän siitäkin voida päättää vain kussakin kunnassa erikseen. Turha sen takia on jarruttaa kuntauudistusta. Itse kannatan ulkoistamista ja kilpailuttamista yhtenä tärkeänä keinona kehittää kunnallisia toimintoja. Sen sijaan demarit pelottelevat, miten ulkoistaminen ”velloo valtoimenaan” kunnissa, vaikka kyseessä on edelleenkin harvinainen ilmiö.
Keskusta puolestaan valittaa, että hallitus tahallaan vitkuttelee kuntauudistuksen julkistuksen kanssa ja että hallituksesta puuttuu johtajuus. Vastapainoksi hallituksen edustajat kehuvat kilvan keskustaa, kun tämä on saanut aikaiseksi oman kotikunta-maakuntamallinsa kuntauudistuskeskustelun piristykseksi. Toinen oppositiopuolue perussuomalaisethan ei ole esittänyt omaa malliaan.
Perussuomalaiset kuitenkin ansaitsee täydet pisteet siitä, että teki välikysymyksen kuntauudistuksesta ja lähipalveluista. Ehkä puolue ei saanut vastauksia kysymyksiinsä, mutta sitäkin enemmän minä sain vastausta kysymykseeni, mikä on keskustan kotikunta-maakuntamalli ja mikä taas on hallituksen vahvojen peruskuntien malli. Tuo välikysymyskeskustelu nimittäin oli loppujen lopuksi antoisaa luettavaa, vaikka tavalliseen tapaan moni yritti sitä turhalla retoriikallaan pilata.
Välikysymyskeskustelun antoisuudesta vastasivat mielestäni kokoomuksen edustajat. He keskittyivät parhaiten ja selkeimmin oikeisiin asioihin. Esimerkiksi Virkkunen ja Katainen, jo tietysti asemansakin puolesta, pystyivät antamaan selkeän kokonaiskuvan hallituksen kuntauudistushankkeen periaatteista. Toisaalta myös keskustan Mauri Pekkarinen toimi ansiokkaasti puolueensa kotikunta-maakuntamallin puolustajana ja hallituksen mallin arvostelijana. Näin kun vastapuolet panivat toisensa koville, totuus sekä hallituksen että keskustan linjasta vähitellen kirkastui ainakin johonkin pisteeseen asti.
Kun pääsin pitemmälle tuossa välikysymyskeskustelussa, luin enää ainoastaan kokoomuksen edustajien, erityisesti esimerkiksi Virkkusen, puheenvuoroja, ja sen lisäksi vain keskustan Pekkarisen puheenvuoroja. Tästä vuoropuhelusta ne kuntamallien olennaiset piirteet nousivat parhaiten esille.
Vaikka luulen ymmärtäväni keskustan kotikunta-maakuntamallin periaatteen melko hyvin, en mene malliin tarkemmin enkä myöskään perustele, miksi en kannata sitä. Selostuksestani voisi tulla puutteellinen ja jokin yksityiskohta menisi kuitenkin väärin. Mutta yksi ihan vain henkilökohtainen tuntumani on, että mallia perustellaan muun muassa tarpeella pitää kiinni rajatusta ”kotikunnasta” vaikka väkisin. Ja sama pätee kai hiukan myös toisessa päässä, eli halutaan pitää kiinni tunnemaakunnasta.
Nyt kuvaan hallituksen mallia siten, kuin olen sen käsittänyt. Hallituksen ajamassa rakenneuudistuksessa tarkoituksena on saada aikaan vahvoja peruskuntia, jotka pystyvät vastaamaan pääsääntöisesti itsenäisesti muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta ja järjestämisestä. Tämä sosiaali- ja terveydenhuoltohan on se haastavin alue. Vahvojen peruskuntien lisäksi tullaan tosin tarvitsemaan kuntien muodostamia sosiaali- ja terveysalueita (sote). Sote-alueen kunnat sitten yhteistoiminnassa huolehtivat sosiaali- ja terveydenhuollosta. Ymmärrän siis niin, että sote-rakennetta hyödynnetään niillä alueilla, joilla ei saada aikaan riittävän vahvaa peruskuntaa. Tällöinhän ei olisi kyse kahdesta hallinnollisesta tasosta vaan rinnakkaisista erillisistä rakenteista sen mukaan, mikä on mahdollista missäkin päin maata. Näin tulkitsen.
Kannatan hallituksen ajamaa vahvojen peruskuntien mallia.
Demarit syyttävät kokoomusta yksityistämisvimmasta kuntauudistushankkeen yhteydessä, vaikka ainakaan eduskunnasta kokoomus ei voi yksityistää mitään kuntien toimintoja. Tosin demarit tarkoittanevat yksityistämisellä ulkoistamista ja siihen mahdollisesti liittyvää kilpailuttamista, mutta eiköhän siitäkin voida päättää vain kussakin kunnassa erikseen. Turha sen takia on jarruttaa kuntauudistusta. Itse kannatan ulkoistamista ja kilpailuttamista yhtenä tärkeänä keinona kehittää kunnallisia toimintoja. Sen sijaan demarit pelottelevat, miten ulkoistaminen ”velloo valtoimenaan” kunnissa, vaikka kyseessä on edelleenkin harvinainen ilmiö.
Keskusta puolestaan valittaa, että hallitus tahallaan vitkuttelee kuntauudistuksen julkistuksen kanssa ja että hallituksesta puuttuu johtajuus. Vastapainoksi hallituksen edustajat kehuvat kilvan keskustaa, kun tämä on saanut aikaiseksi oman kotikunta-maakuntamallinsa kuntauudistuskeskustelun piristykseksi. Toinen oppositiopuolue perussuomalaisethan ei ole esittänyt omaa malliaan.
Perussuomalaiset kuitenkin ansaitsee täydet pisteet siitä, että teki välikysymyksen kuntauudistuksesta ja lähipalveluista. Ehkä puolue ei saanut vastauksia kysymyksiinsä, mutta sitäkin enemmän minä sain vastausta kysymykseeni, mikä on keskustan kotikunta-maakuntamalli ja mikä taas on hallituksen vahvojen peruskuntien malli. Tuo välikysymyskeskustelu nimittäin oli loppujen lopuksi antoisaa luettavaa, vaikka tavalliseen tapaan moni yritti sitä turhalla retoriikallaan pilata.
Välikysymyskeskustelun antoisuudesta vastasivat mielestäni kokoomuksen edustajat. He keskittyivät parhaiten ja selkeimmin oikeisiin asioihin. Esimerkiksi Virkkunen ja Katainen, jo tietysti asemansakin puolesta, pystyivät antamaan selkeän kokonaiskuvan hallituksen kuntauudistushankkeen periaatteista. Toisaalta myös keskustan Mauri Pekkarinen toimi ansiokkaasti puolueensa kotikunta-maakuntamallin puolustajana ja hallituksen mallin arvostelijana. Näin kun vastapuolet panivat toisensa koville, totuus sekä hallituksen että keskustan linjasta vähitellen kirkastui ainakin johonkin pisteeseen asti.
Kun pääsin pitemmälle tuossa välikysymyskeskustelussa, luin enää ainoastaan kokoomuksen edustajien, erityisesti esimerkiksi Virkkusen, puheenvuoroja, ja sen lisäksi vain keskustan Pekkarisen puheenvuoroja. Tästä vuoropuhelusta ne kuntamallien olennaiset piirteet nousivat parhaiten esille.
Vaikka luulen ymmärtäväni keskustan kotikunta-maakuntamallin periaatteen melko hyvin, en mene malliin tarkemmin enkä myöskään perustele, miksi en kannata sitä. Selostuksestani voisi tulla puutteellinen ja jokin yksityiskohta menisi kuitenkin väärin. Mutta yksi ihan vain henkilökohtainen tuntumani on, että mallia perustellaan muun muassa tarpeella pitää kiinni rajatusta ”kotikunnasta” vaikka väkisin. Ja sama pätee kai hiukan myös toisessa päässä, eli halutaan pitää kiinni tunnemaakunnasta.
Nyt kuvaan hallituksen mallia siten, kuin olen sen käsittänyt. Hallituksen ajamassa rakenneuudistuksessa tarkoituksena on saada aikaan vahvoja peruskuntia, jotka pystyvät vastaamaan pääsääntöisesti itsenäisesti muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta ja järjestämisestä. Tämä sosiaali- ja terveydenhuoltohan on se haastavin alue. Vahvojen peruskuntien lisäksi tullaan tosin tarvitsemaan kuntien muodostamia sosiaali- ja terveysalueita (sote). Sote-alueen kunnat sitten yhteistoiminnassa huolehtivat sosiaali- ja terveydenhuollosta. Ymmärrän siis niin, että sote-rakennetta hyödynnetään niillä alueilla, joilla ei saada aikaan riittävän vahvaa peruskuntaa. Tällöinhän ei olisi kyse kahdesta hallinnollisesta tasosta vaan rinnakkaisista erillisistä rakenteista sen mukaan, mikä on mahdollista missäkin päin maata. Näin tulkitsen.
Kannatan hallituksen ajamaa vahvojen peruskuntien mallia.
torstai 25. lokakuuta 2012
Shoppaile Eurooppa pois taantumasta uudella vähäpäästöisellä autolla – velvollisuutesi?
Tämä tapahtuu jossakin vaiheessa aina kun on taantuma: Meille tulee arvovaltaiselta taholta (poliitikko, toimittaja, kolumnisti ym.) kehotus, että nyt olisi suomalaisten syytä kuluttaa reippaammin että päästään tästä lamasta. Joka kerta hämmästyttää, miten joku voi mennä jakelemaan tuollaisia kuluttamisrohkaisuja kansalaisille yleisellä tasolla. Itse en milloinkaan uskaltaisi ”kehottaa” kansalaisia kuluttamaan rohkeammin. Se on raju ”ohje”, ja siinä on tiedettävä eettinen vastuunsa. Ei nimittäin ole mitään yleistä kansalaista, jolle voisi osoittaa kulutuskehotuksia. Se neuvoa mahdollisesti noudattava kuluttaja on lopulta aina tietty yksilö, yhteisö, organisaatio tai muu konkreettinen taho.
Kun kehottaa tai rohkaisee ihmisiä kuluttamaan enemmän, ”ohjeen” tulkitsee aina vain yksilö eikä mikään epämääräinen yleinen kansalainen. Jos yksilö sitten päättää tavalla tai toisella toimia neuvon mukaisesti, kuka vastaa jos siitä on hänelle huonot seuraukset? Ei löydy muita vastuullisia kuin henkilö itse. Se yleisellä tasolla kulutussuosituksen antanut ei ota tietenkään mistään mitään vastuuta. Hänhän vain puhuu mielestään yleisellä tasolla. Paha vain, että sellaista yleistä tasoa ei ole olemassa todellisuudessa.
Sen sijaan kuka tahansa, esimerkiksi poliitikko, toimittaja tai kolumnisti, voi teoreettisesti pohdiskella, että runsaampi kulutuskysyntä todennäköisesti helpottaisi lamasta pääsemistä, mutta siihen ei saa sisältyä mitään kulutusrohkaisua.
Esimerkiksi se, että nyt suomalaisten olisi syytä ostaa autoja autoteollisuuden, autokaupan ja muun toiminnan vilkastuttamiseksi, on juuri tällainen liian konkreettinen ”ohje” annettavaksi yleisesti kansalaisille. Tällaisia neuvoja saa antaa vain täsmällisesti jollekin nimetylle taholle, jolloin kehottajalla on myös jonkinlainen vastuu neuvoistaan. Tosin näinhän ei milloinkaan tehdä, vaan aina kyseiset kulutuskehotukset kohdistuvat kansalaisiin yleisesti.
Kuluttamiseen rohkaisijat tietysti pakoilevat vastuutaan (jos sitä heiltä vaadittaisiin) sanomalla, että eiväthän he osoittaneet rohkaisuaan kenellekään erityisesti. Mutta tällöin kehotuksella ei ole myöskään mitään rehellistä merkitystä juuri siitä syystä, että todellakaan ei ole olemassa mitään yleistä kansalaista, jolle tuollaisen kuluttamiskehotuksen voisi osoittaa. On vain tiettyjä henkilöitä.
Palataan vielä uuden auton ostamiseen hiukan eri näkökulmasta. Jatkuvasti esitetään, että suomalaiset ajavat liian vanhoilla autoilla ja pitäisi ostaa useammin uusia vähäpäästöisempiä autoja. Ensinnäkin tällainen ajattelu johtaa vain viherpestyyn kulutuskierteeseen, kun toivottavaa olisi vähempi autoilu. Ja sitten se toinen näkökulma, jonka jo totesinkin: Nyt tätä uusien vähäpäästöisten autojen ostamista tuputetaan suomalaisille myös sillä perustelulla, että näin Euroopan autoteollisuus ja suurelta osin Suomi siinä mukana pääsisi irti taantumasta.
Kun kehottaa tai rohkaisee ihmisiä kuluttamaan enemmän, ”ohjeen” tulkitsee aina vain yksilö eikä mikään epämääräinen yleinen kansalainen. Jos yksilö sitten päättää tavalla tai toisella toimia neuvon mukaisesti, kuka vastaa jos siitä on hänelle huonot seuraukset? Ei löydy muita vastuullisia kuin henkilö itse. Se yleisellä tasolla kulutussuosituksen antanut ei ota tietenkään mistään mitään vastuuta. Hänhän vain puhuu mielestään yleisellä tasolla. Paha vain, että sellaista yleistä tasoa ei ole olemassa todellisuudessa.
Sen sijaan kuka tahansa, esimerkiksi poliitikko, toimittaja tai kolumnisti, voi teoreettisesti pohdiskella, että runsaampi kulutuskysyntä todennäköisesti helpottaisi lamasta pääsemistä, mutta siihen ei saa sisältyä mitään kulutusrohkaisua.
Esimerkiksi se, että nyt suomalaisten olisi syytä ostaa autoja autoteollisuuden, autokaupan ja muun toiminnan vilkastuttamiseksi, on juuri tällainen liian konkreettinen ”ohje” annettavaksi yleisesti kansalaisille. Tällaisia neuvoja saa antaa vain täsmällisesti jollekin nimetylle taholle, jolloin kehottajalla on myös jonkinlainen vastuu neuvoistaan. Tosin näinhän ei milloinkaan tehdä, vaan aina kyseiset kulutuskehotukset kohdistuvat kansalaisiin yleisesti.
Kuluttamiseen rohkaisijat tietysti pakoilevat vastuutaan (jos sitä heiltä vaadittaisiin) sanomalla, että eiväthän he osoittaneet rohkaisuaan kenellekään erityisesti. Mutta tällöin kehotuksella ei ole myöskään mitään rehellistä merkitystä juuri siitä syystä, että todellakaan ei ole olemassa mitään yleistä kansalaista, jolle tuollaisen kuluttamiskehotuksen voisi osoittaa. On vain tiettyjä henkilöitä.
Palataan vielä uuden auton ostamiseen hiukan eri näkökulmasta. Jatkuvasti esitetään, että suomalaiset ajavat liian vanhoilla autoilla ja pitäisi ostaa useammin uusia vähäpäästöisempiä autoja. Ensinnäkin tällainen ajattelu johtaa vain viherpestyyn kulutuskierteeseen, kun toivottavaa olisi vähempi autoilu. Ja sitten se toinen näkökulma, jonka jo totesinkin: Nyt tätä uusien vähäpäästöisten autojen ostamista tuputetaan suomalaisille myös sillä perustelulla, että näin Euroopan autoteollisuus ja suurelta osin Suomi siinä mukana pääsisi irti taantumasta.
tiistai 23. lokakuuta 2012
Epätietoisuus hallituksen kuntauudistuslinjasta täysin merkityksetön äänestämiseni kannalta
Keskustassa ollaan sitä mieltä, että minunkin olisi pitänyt välttämättä tietää nyt kuntavaaleissa äänestäessäni mikä on hallituksen linja kuntauudistuksessa, mukaan lukien sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistukset. Olenhan yksi siitä suuresta jo äänestäneestä massasta, jonka olisi pitänyt tämä asia tietää Keskustan mielestä. Omasta mielestäni minun ei tarvinnut sitä tietää. Hallituksen eli Kokoomuksen ja Sdp:n tarkka kuntauudistuslinja ei kuulunut millään tavalla kriteereihini, joilla valitsin ehdokkaani näissä kuntavaaleissa. Asian tekee itselleni helpoksi jo se, että en ole millään tavalla huolissani kuntauudistuksesta. Niinpä Sdp:n ja Kokoomuksen kuntauudistuslinja ei luultavasti vaikuttaisi äänestämiseeni edes eduskuntavaaleissa. Mutta on tietysti paljon äänestäjiä, joiden valintaan se nimenomaan vaikuttaisi juuri eduskuntavaaleissa.
Tarkoitukseni on sanoa, että äänestäjiä on niin monenlaisia ja motiivit ja elämäntilanteet ovat erilaisia. Emme ole yhtenäinen joukko, josta joku taho ”ylhäältä” voi sanoa mikä sille on tärkeää. Toiseksi kyllähän äänestäjä nyt jo tietää, millaisia kuntauudistusnäkemyksiä ehdokkailla on. Esimerkiksi itse olen saanut muun muassa vaalikoneiden perusteella käsityksen, että Jyväskylässä kokoomuslaisilla on pakkomielteenomainen laajentumistarve. Ihmettelenkin, mikä tarve juuri Jyväskylällä olisi laajentua, mutta jos haluaa niin laajentukoon. Ymmärrän nimittäin senkin, että ehkä Jyväskylä haluaa kantaa solidaarisesti vastuuta Keski-Suomen pikku kunnista mutta samalla vastapainona haluaa liittää itseensä menestyvien perheiden Muuramen. Olisihan se ilmeisesti kohtuullistakin. Kokonaisuutena olisimme sitten entistä tasapainoisempi kunta kaikkien kannalta. Mutta mitään huolta en asiasta kanna. Äänestänyt olen ja olisin äänestänyt samalla tavalla riippumatta hallituksen linjasta.
Tarkoitukseni on sanoa, että äänestäjiä on niin monenlaisia ja motiivit ja elämäntilanteet ovat erilaisia. Emme ole yhtenäinen joukko, josta joku taho ”ylhäältä” voi sanoa mikä sille on tärkeää. Toiseksi kyllähän äänestäjä nyt jo tietää, millaisia kuntauudistusnäkemyksiä ehdokkailla on. Esimerkiksi itse olen saanut muun muassa vaalikoneiden perusteella käsityksen, että Jyväskylässä kokoomuslaisilla on pakkomielteenomainen laajentumistarve. Ihmettelenkin, mikä tarve juuri Jyväskylällä olisi laajentua, mutta jos haluaa niin laajentukoon. Ymmärrän nimittäin senkin, että ehkä Jyväskylä haluaa kantaa solidaarisesti vastuuta Keski-Suomen pikku kunnista mutta samalla vastapainona haluaa liittää itseensä menestyvien perheiden Muuramen. Olisihan se ilmeisesti kohtuullistakin. Kokonaisuutena olisimme sitten entistä tasapainoisempi kunta kaikkien kannalta. Mutta mitään huolta en asiasta kanna. Äänestänyt olen ja olisin äänestänyt samalla tavalla riippumatta hallituksen linjasta.
maanantai 22. lokakuuta 2012
S-ryhmän ja K-ryhmän kate ruoan hinnassa evvk
Selailin Kauppalehden blogeja ja luin joitakin, joiden aihe vaikutti kiinnostavalta otsikon perusteella. Niinpä en lukenut blogimerkintää Suomen ja Venäjän välisestä lapsikiistasta (Otsikko ei ollut tämä), mutta heti sen jälkeen olevan bloggauksen luin. Bloggauksen aiheena oli ruoan hinta ja erityisesti kaupan katteen vaikutus siihen. Koska katteista ei ole saatu kaupalta tietoa pyynnöistä huolimatta edes tutkimustarkoituksiin, kirjoittajakaan ei pystynyt kateprosenttiarvoitukseen vastausta antamaan. Kun kirjoitukseen kuitenkin oli tullut yli 50 kommenttia, ajattelin että tuossa joukossa täytyy olla jo useampi kaikkitietävä joka pystyy paljastamaan tämän asian.
Kun sitten ensimmäinen kommentti koski Suomen ja Venäjän lapsikiistaa, totesin että joku sekopää häiriköi jälleen. Sitten toinen kommentti, ja sama juttu. Tässä vaiheessa sentään jo hoksasin, että olin lukemassa väärän kirjoituksen kommentteja, eli sen joka kertoi Venäjän ja Suomen lapsikiistasta, josta siis en ole kiinnostunut yhtään. Sen sijaan siihen kiinnostavaan kateaiheiseen bloggaukseen oli tullutkin vain pari kommenttia. Uskomatonta, mutta tämänhän täytyy kertoa vain siitä että ihmisiä ei sittenkään kiinnosta ruoan hinta eikä kaupan kate senkään vertaa vaan kaikenlaiset arjelle vieraat, läpipoliittiset tai muuten vain tunteisiin vetoavat, henkilöityneet aiheet. Lapsikiista-aihe on ennen kaikkea tylsä, enkä juuri mitään itse asiasta tiedäkään.
Se oli sitten siinä.
Kun sitten ensimmäinen kommentti koski Suomen ja Venäjän lapsikiistaa, totesin että joku sekopää häiriköi jälleen. Sitten toinen kommentti, ja sama juttu. Tässä vaiheessa sentään jo hoksasin, että olin lukemassa väärän kirjoituksen kommentteja, eli sen joka kertoi Venäjän ja Suomen lapsikiistasta, josta siis en ole kiinnostunut yhtään. Sen sijaan siihen kiinnostavaan kateaiheiseen bloggaukseen oli tullutkin vain pari kommenttia. Uskomatonta, mutta tämänhän täytyy kertoa vain siitä että ihmisiä ei sittenkään kiinnosta ruoan hinta eikä kaupan kate senkään vertaa vaan kaikenlaiset arjelle vieraat, läpipoliittiset tai muuten vain tunteisiin vetoavat, henkilöityneet aiheet. Lapsikiista-aihe on ennen kaikkea tylsä, enkä juuri mitään itse asiasta tiedäkään.
Se oli sitten siinä.
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Äänestin Säynätsalon puolesta – toivottavasti
Ehdokkaan valinta oli taas yhtä veivaamista, kun erilaiset tärkeät kriteerit menevät niin ristiin kuin vain voivat. Johtava valintaperusteeni on ollut tällä kertaa oman kaupunginosan etu. En ole milloinkaan ollut niin nurkkakuntainen kuin nyt. Kun puhutaan kyllästymiseen asti, miten konkreettisesti lähellä arkea ovat juuri kuntavaalit, niin nyt sitten päätin olla itsekin tässä suhteessa konkreettinen ja läheinen. Tämä on niitä ainoita tapoja, miten Jyväskylän kokoisella paikkakunnalla voi yrittää vaikuttaa edes omalta osaltaan ”oman” kaupunginosansa tulevaisuuteen.
Mutta kun pääkriteeri on oman kaupunginosan etu, valintamahdollisuudet rajoittuvat. Ennen kaikkea joudun tinkimään puoluetavoitteestani. Enkä kyllä sitten muusta joudukaan, sillä valittavana on erinomainen ehdokas. Päädyin lopulta henkilöön, jonka edustamaa puoluetta en sitten mitenkään olisi halunnut äänestää. Onneksi ei olla eduskuntavaaleissa. Kuntatasolla puolue (puolueet) ei toivottavasti pääse tekemään niin paljon pahaa kuin valtakunnan tasolla. Tuosta puoluekysymyksestä sanottakoon kuitenkin, että ei minulla kylläkään ole mitään lähellekään selkeää ihannepuoluetta, vaan jo siinäkin on joutunut veivaamaan edestakaisin.
Äänestin tätä hyvin väärän puolueen ehdokasta siitä syystä, että hänellä tuntuu olevan vahva käsitys ja kokemus esimerkiksi työllisyyteen, talouteen ja rakentamiseen liittyvistä kysymyksistä. Uskon, että hän hallitsee sekä suuret linjat että käytännön asiat. Näyttöä tuntuisi olevan. Ehdokas ei myöskään vaikuta olevan taustaltaan mikään byrokraatti vaan selkeästi yksityisen sektorin toimija. Sitä myös pidän tärkeänä. Luonnollisestikin hän on säynätsalolainen. Sehän oli lähtökohtani. En ihan helposti usko, että kukaan muu ajaisi Säykin etua kuin täällä asuva.
Kun puolue ei ole lainkaan ihannepuolueeni, niin on välttämätöntä että edes tämä hyvä ehdokas menee läpi. Muutenhan vaikuttamisyritykseni (mitättömältä osaltani toki) menee pahimmillaan hukkaan. Olenkin vakuuttunut, että ehdokkaani menee läpi. Näyttöä on myös siitä.
Toivottavasti säykkiläisiä tulee valituksi useampikin Jyväskylän valtuustoon. Potentiaalia joka tapauksessa täällä on. Meinasin jo toivoa ja ennustaa neljää läpimenijää, mutta kun tämä on ennen kaikkea kiinni sijoitusjärjestysonnesta eikä vain äänimäärästä, niin tilanne on arvaamaton. Säynätsalossa on kuitenkin hyvin esillä olevia ja olleita ehdokkaita, joten siinä suhteessa mahdollisuuksia on.
Äänestäjänä huomaa helposti, mitä monen ehdokkaan pitäisi tehdä enemmän. Pitäisi vähintäänkin olla verkossa omaa esittelyä mahdollisimman laajasti. Itseään täytyy tuoda esille. Siinä on kaksi asiaa. Äänestäjän täytyy tietää, millainen ehdokas on kyseessä, mutta äänestäjän täytyisi myös vakuuttua siitä, että ehdokas tekee kaikkensa tullakseen valituksi. Tarkoitan, että tekisi ainakin aika paljon sen eteen. No jos ei näy verkossa, voi tietysti näkyä käytännössä erilaisissa piireissä niin paljon, että sitä kautta ehdokas tunnetaan. Ehkä jotkut ehdokkaat saavat paljon ääniä harrastustoimintansa, järjestötoimintansa tai työelämänsä kautta.
Oma ehdokkaani (jota siis äänestin) mitä ilmeisimmin on esillä hyvin monipuolisesti.
Mutta kun pääkriteeri on oman kaupunginosan etu, valintamahdollisuudet rajoittuvat. Ennen kaikkea joudun tinkimään puoluetavoitteestani. Enkä kyllä sitten muusta joudukaan, sillä valittavana on erinomainen ehdokas. Päädyin lopulta henkilöön, jonka edustamaa puoluetta en sitten mitenkään olisi halunnut äänestää. Onneksi ei olla eduskuntavaaleissa. Kuntatasolla puolue (puolueet) ei toivottavasti pääse tekemään niin paljon pahaa kuin valtakunnan tasolla. Tuosta puoluekysymyksestä sanottakoon kuitenkin, että ei minulla kylläkään ole mitään lähellekään selkeää ihannepuoluetta, vaan jo siinäkin on joutunut veivaamaan edestakaisin.
Äänestin tätä hyvin väärän puolueen ehdokasta siitä syystä, että hänellä tuntuu olevan vahva käsitys ja kokemus esimerkiksi työllisyyteen, talouteen ja rakentamiseen liittyvistä kysymyksistä. Uskon, että hän hallitsee sekä suuret linjat että käytännön asiat. Näyttöä tuntuisi olevan. Ehdokas ei myöskään vaikuta olevan taustaltaan mikään byrokraatti vaan selkeästi yksityisen sektorin toimija. Sitä myös pidän tärkeänä. Luonnollisestikin hän on säynätsalolainen. Sehän oli lähtökohtani. En ihan helposti usko, että kukaan muu ajaisi Säykin etua kuin täällä asuva.
Kun puolue ei ole lainkaan ihannepuolueeni, niin on välttämätöntä että edes tämä hyvä ehdokas menee läpi. Muutenhan vaikuttamisyritykseni (mitättömältä osaltani toki) menee pahimmillaan hukkaan. Olenkin vakuuttunut, että ehdokkaani menee läpi. Näyttöä on myös siitä.
Toivottavasti säykkiläisiä tulee valituksi useampikin Jyväskylän valtuustoon. Potentiaalia joka tapauksessa täällä on. Meinasin jo toivoa ja ennustaa neljää läpimenijää, mutta kun tämä on ennen kaikkea kiinni sijoitusjärjestysonnesta eikä vain äänimäärästä, niin tilanne on arvaamaton. Säynätsalossa on kuitenkin hyvin esillä olevia ja olleita ehdokkaita, joten siinä suhteessa mahdollisuuksia on.
Äänestäjänä huomaa helposti, mitä monen ehdokkaan pitäisi tehdä enemmän. Pitäisi vähintäänkin olla verkossa omaa esittelyä mahdollisimman laajasti. Itseään täytyy tuoda esille. Siinä on kaksi asiaa. Äänestäjän täytyy tietää, millainen ehdokas on kyseessä, mutta äänestäjän täytyisi myös vakuuttua siitä, että ehdokas tekee kaikkensa tullakseen valituksi. Tarkoitan, että tekisi ainakin aika paljon sen eteen. No jos ei näy verkossa, voi tietysti näkyä käytännössä erilaisissa piireissä niin paljon, että sitä kautta ehdokas tunnetaan. Ehkä jotkut ehdokkaat saavat paljon ääniä harrastustoimintansa, järjestötoimintansa tai työelämänsä kautta.
Oma ehdokkaani (jota siis äänestin) mitä ilmeisimmin on esillä hyvin monipuolisesti.
lauantai 20. lokakuuta 2012
Vihreät kuluttavat tyhjiin sanan avoimuus
Vihreät käyttävät vaalikampanjassaan niin paljon sanaa avoimuus poliittiseen päätöksentekoon liittyen, että piti oikein selvittää mitä tuo tyhjä taikasana heidän kielenkäytössään merkitsee. Kun googlasin, tulin lopulta erään jyväskyläläisen vihreän blogiin josta se selvisi ainakin noin niin kuin esimerkinomaisesti. Erittäin hyvä niin.
Yhdestä kohdasta avoimuuteen liittyen olen vihreiden kanssa samaa mieltä, mutta enpä juuri muista kohdista. Tarkoitan siis eräitä konkreettisia esimerkkejä, jotka tämä jyväskyläläinen mainitsee blogissaan.
Samaa mieltä olen siitä, että luottamushenkilöiden pitäisi ilmoittaa sidonnaisuutensa. Parista muusta kohdasta en ole lainkaan samaa mieltä. Otan tässä niistä vain yhden kohdan eli sen, että valtuuston ja lautakuntien kokousten pitäisi olla seurattavissa verkossa sekä suorina että jälkeenpäin. Minun mielestäni ei kumpinakaan. Nykyinen mahdollisuus mennä seuraamaan valtuuston kokousta täyttää avoimuustarpeen tältä osin täysin. Kai tämä mahdollisuus edelleen on. Nettitaltioinnit vain aiheuttaisivat jälleen yhden pienen menoerän, ja toiseksi niillä olisi vain viihdearvo. Kuka niitä edes seuraisi paitsi aktiivisimmat vihreät kai sitten.
Kerron paljon merkittävämmän puutteen, joka vaatisi ehdottomasti pikaista korjausta. Eikä maksa paljon. Kun yritin löytää päätöksentekoa Jyväskylän konserttisaliprosessista, löysin lopulta jonkin lautakuntaäänestyksen (ellei peräti hallituksen), jossa ei mainittu jäsenten puolueita. Minulla oli hirveä työ etsiä näillä ihmisille ne puolueet. Juuri tämän tapaiset seikat ovat tärkeämpiä kuin mahdollisuus seurata valtuustoviihdettä verkosta.
Blogimerkintänsä aluksi tämä jyväskyläläinen (nyt ehdokkaanakin) käsittelee politiikan avoimuutta ottamalla esille kahden puolueen puoluekokoukset. Ennen kuin menen siihen, muistutan että tiedän sen minkä media on kertonut että vihreät eivät ole millään tavalla Per Looks –kuvagallerian takana.
Tämä jyväskyläläinen vihreä kertoo päässeensä seuraamaan Keskustan puoluekokousta viime kesänä mutta ei Kokoomuksen puoluekokousta. Keskusta oli siis avoin ulkopuolisille toisin kuin Kokoomus. Niinpä blogissa onkin Keskustan puoluekokoustunnelmista seuraavanlainen kuvaus:
Ihan noin vain vihreiden huumorintajua testatakseni olen kysyvinäni seuraavaa: Onko vihreiden mielestä yksi avoimen puolueen kriteeri se, että puolueen puoluekokoukseen vihreäkin pääsee katsomaan miltä tuon puolueen jäsenet näyttävät.
Mutta se avoimuus. En ota kantaa Vihreisiin, Keskustaan enkä Kokoomukseen puolueina, mutta poliittinen avoimuus, epäilyttävyys tai uskottavuus on aivan riippumaton siitä, pääsevätkö ulkopuoliset seuraamaan esimerkiksi puoluekokousta. Itse asiassa arvostan sitä, että järjestöt ja puolueet pitävät ulkopuoliset mahdollisimman paljon poissa kokouksistaan. Jotakin jämäkkyyttä pitää olla eikä pelkkää läpinäkyvyyttä.
Minä avoimena tänään totesin täten.
Yhdestä kohdasta avoimuuteen liittyen olen vihreiden kanssa samaa mieltä, mutta enpä juuri muista kohdista. Tarkoitan siis eräitä konkreettisia esimerkkejä, jotka tämä jyväskyläläinen mainitsee blogissaan.
Samaa mieltä olen siitä, että luottamushenkilöiden pitäisi ilmoittaa sidonnaisuutensa. Parista muusta kohdasta en ole lainkaan samaa mieltä. Otan tässä niistä vain yhden kohdan eli sen, että valtuuston ja lautakuntien kokousten pitäisi olla seurattavissa verkossa sekä suorina että jälkeenpäin. Minun mielestäni ei kumpinakaan. Nykyinen mahdollisuus mennä seuraamaan valtuuston kokousta täyttää avoimuustarpeen tältä osin täysin. Kai tämä mahdollisuus edelleen on. Nettitaltioinnit vain aiheuttaisivat jälleen yhden pienen menoerän, ja toiseksi niillä olisi vain viihdearvo. Kuka niitä edes seuraisi paitsi aktiivisimmat vihreät kai sitten.
Kerron paljon merkittävämmän puutteen, joka vaatisi ehdottomasti pikaista korjausta. Eikä maksa paljon. Kun yritin löytää päätöksentekoa Jyväskylän konserttisaliprosessista, löysin lopulta jonkin lautakuntaäänestyksen (ellei peräti hallituksen), jossa ei mainittu jäsenten puolueita. Minulla oli hirveä työ etsiä näillä ihmisille ne puolueet. Juuri tämän tapaiset seikat ovat tärkeämpiä kuin mahdollisuus seurata valtuustoviihdettä verkosta.
Blogimerkintänsä aluksi tämä jyväskyläläinen (nyt ehdokkaanakin) käsittelee politiikan avoimuutta ottamalla esille kahden puolueen puoluekokoukset. Ennen kuin menen siihen, muistutan että tiedän sen minkä media on kertonut että vihreät eivät ole millään tavalla Per Looks –kuvagallerian takana.
Tämä jyväskyläläinen vihreä kertoo päässeensä seuraamaan Keskustan puoluekokousta viime kesänä mutta ei Kokoomuksen puoluekokousta. Keskusta oli siis avoin ulkopuolisille toisin kuin Kokoomus. Niinpä blogissa onkin Keskustan puoluekokoustunnelmista seuraavanlainen kuvaus:
Meininki oli hieman erilainen kuin Vihreiden puoluekokouksessa: Lappi-Areena tursusi kokousväkeä, tunnelma oli sähköistynyt henkilövalintojen takia, ja suoraan sanottuna, kyllähän ne keskustalaiset näyttävät aika erilaisilta vihreisiin verrattuna.http://www.perttihallikainen.fi/politiikan-avoimuudesta/
Ihan noin vain vihreiden huumorintajua testatakseni olen kysyvinäni seuraavaa: Onko vihreiden mielestä yksi avoimen puolueen kriteeri se, että puolueen puoluekokoukseen vihreäkin pääsee katsomaan miltä tuon puolueen jäsenet näyttävät.
Mutta se avoimuus. En ota kantaa Vihreisiin, Keskustaan enkä Kokoomukseen puolueina, mutta poliittinen avoimuus, epäilyttävyys tai uskottavuus on aivan riippumaton siitä, pääsevätkö ulkopuoliset seuraamaan esimerkiksi puoluekokousta. Itse asiassa arvostan sitä, että järjestöt ja puolueet pitävät ulkopuoliset mahdollisimman paljon poissa kokouksistaan. Jotakin jämäkkyyttä pitää olla eikä pelkkää läpinäkyvyyttä.
Minä avoimena tänään totesin täten.
torstai 18. lokakuuta 2012
Oppositiopuolue ja Varjo
Perussuomalaiset (oppositiopuolue) käyttäytyy fiksusti, kun on laatinut varjobudjetin. Sitä vastoin keskusta käyttäytyy huonosti, kun ei ole tuonut nähtäville vastaavanlaista edes jollakin tavalla vertailukelpoista esitystä. Haluaako keskusta vain näin välttää tilanteen, jossa hallitus pääsisi sanomaan että tuon ja tuon se on ottanut jo huomioon. Eihän keskustan siitä kannattaisi välittää. Jos hallitus päätyy täydentävissä budjettiesityksissään (joita keskusta jäi odottamaan) samoille linjoille keskustan kanssa, haittaako se? Eikö juuri päinvastoin?
Perussuomalaisten varjobudjetti saikin jo julkisuutta suomalaiskansalliseen tapaan, kun Vihreässä blogissa Heidi Hautala käsittelee puolueen (PS) kehitysapuleikkausesitystä. Hautalan bloggauksessa tuodaan (otsikon lisäksi) yhden kerran esille ajatus, että perussuomalaisten leikkausesitys tietäisi ”kylmää kyytiä” maailman kaikkein köyhimmille. Mutta sitäkin enemmän siinä ollaan huolissaan siitä, miten vähän meistä tykättäisiin erinäisissä porukoissa maailmalla jos tällaisia leikkausesityksiä vietäisiin eteenpäin.
Perussuomalaisten varjobudjetti löytyy täältä ja Hautalan blogimerkintä täältä.
Perussuomalaisten varjobudjetti saikin jo julkisuutta suomalaiskansalliseen tapaan, kun Vihreässä blogissa Heidi Hautala käsittelee puolueen (PS) kehitysapuleikkausesitystä. Hautalan bloggauksessa tuodaan (otsikon lisäksi) yhden kerran esille ajatus, että perussuomalaisten leikkausesitys tietäisi ”kylmää kyytiä” maailman kaikkein köyhimmille. Mutta sitäkin enemmän siinä ollaan huolissaan siitä, miten vähän meistä tykättäisiin erinäisissä porukoissa maailmalla jos tällaisia leikkausesityksiä vietäisiin eteenpäin.
Perussuomalaisten varjobudjetti löytyy täältä ja Hautalan blogimerkintä täältä.
tiistai 16. lokakuuta 2012
Isokallion veroparatiisiargumentista unohtui kelju asiakas
Kalle Isokallio on löytänyt Iltalehden-blogiinsa jälleen asian, joka häntä ärsyttää hyvin monin sanoin. Tällä kertaa asia on se, että ihmiset, jopa jotkut lainsäätäjät itse, paheksuvat sellaistakin mikä ei ole lailla kielletty. Tai kääntäen, Isokallio ihmettelee sangen suuresti, miksei lakia ole sitten säädetty niin että se kieltäisi kaiken mitä ihmiset, myös lainsäätäjät itse, saattaisivat pitää paheksuttavana. Minunkin mielestäni asia on tärkeä tai jos ei tärkeä, niin ainakin mielenkiintoinen.
Kirjoittajan sanoma näyttää siis olevan se, että esimerkiksi verosuunnittelussa lain mahdollisuuksia hyödyntävä toimii vain järkevästi eikä suinkaan väärin, ja että lait pitää säätää niin että ne ovat sopusoinnussa moraalin kanssa. Jotenkin näin ymmärsin Isokallion suurensanoman. Muuten en nyt puutukaan itse asiaan vaan sen erääseen perusteluhaaraan, joka on kiinnostavampi ja jonka käsittely pysyy helpommin koossa kuin tuon lain ja moraalisen närkästymisen välisen ristiriidan käsittely. Siinä nimittäin joudutaan nopeasti suohon.
Kerron siis jo tässä vaiheessa, että tarkoitukseni on pelkästään osoittaa Isokallion tämänkertaisen argumentoinnin eräs kiinnostava sivuhaara hyvin puutteelliseksi.
Kalle Isokallion (yksi) konkreettinen esimerkki on tällä kertaa veroparatiisikeskustelu, jota hän käyttää osoituksena siitä miten ihmisille ei tunnu riittävän laki kun he arvioivat mikä on oikein ja mikä väärin. Nythän on esiintynyt paheksuntaa siitä, kun jotkut yritykset laillisesti järjestelevät veronmaksuaan ja näin maksavat Suomeen vähemmän veroa kuin arvostelijat haluaisivat.
Yksi Isokallion ihan oikea näkökohta tähän keskusteluun on se, että jos yritys ei käyttäisi lain suomia mahdollisuuksia kustannustensa minimoimiseksi, se olisi esimerkiksi sijoittajan kannalta huono yritys. Muuta Kalle Isokallio ei sitten sanokaan tästä sijoittajapuolesta, mitä suuresti ihmettelen. Se, että juuri hän jättää sijoittaja-argumentoinnin tähän, on outoa. Jos tämä unohtaminen on tahallista, niin kuin oletan, kiitos siitä kirjoittajalle. Jääpähän minulle enemmän ruodittavaa.
Ilmeisesti nyt on jo käynyt niin, että joku yritys on menettänyt hyviä asiakkaitaan viimeaikaisen veroparatiisikeskustelun johdosta. Jos näin todella on käynyt, asiakkaiden voidaan sanoa vain äänestäneen jaloillaan. Lopputuloksen (eli vahingon) kannata on ihan se ja sama, mistä syystä. Eikö tämä seikka, että asiakkaita saattaa lähteä, kiinnosta sijoittajia muka? Missä on asiakaskäyttäytymisen ennakointikyky tai edes pyrkimys siihen? On paljon tärkeämpää sijoittajalle arvioida sitä, miten yrityksen asiakaskunta tulee käyttäytymään kuin sitä kuinka paljon verotuksen avulla voidaan säästää. Molempia pitää arvioida, mutta vertailu on sitten tehtävä oikein ja lopuksi pitää osata suorittaa yhteen- ja vähennyslasku.
Edellä todetussa ei siis ole omalta osaltani kyse moraalista sinänsä vaan siitä, että ihmisasiakkaiden ja organisaatioasiakkaiden moraalikäsitykset ja imagokäsitykset pitää osata ennakoida, olivat ne sitten vääriä tai oikeita. Toisin sanoen sijoittajanäkökulmasta riittää, että ajattelee itsekkäästi sitä, mikä on yrityksen tulevaisuus. Mitä esimerkiksi saavutetaan verosuunnittelulla (plussat) ja mitä taas mahdollisesti menetetään asiakkaiden katoamisen johdosta (miinukset)?
Isokallio tähdentää siis hyvin sitä puolta, että yritykset pyrkivät laillisin keinoin pitämään tuloksensa mahdollisimman hyvällä tasolla esimerkiksi verosuunnittelun avulla, mutta hän ei käsittele asiakaskäyttäytymisen näkökulmaa. Kun kerran hänen perustelunsa pyrkii olemaan rationaalinen, niin miksi siinä jätetään huomioimatta saman rationaalisuuden toinen puoli, vieläpä paljon tärkeämpi puoli. Hyvin talousteoreettisella tasolla Isokallion näkökulma ehkä on riittävä, mutta muuten ei.
Sanon vielä: Tämä, mitä käsittelin, on Isokallion suuren asian kannalta sivupolku, mutta omasta mielestäni kiinnostava yksityiskohta.
Tuo blogimerkintä löytyy tästä.
Kirjoittajan sanoma näyttää siis olevan se, että esimerkiksi verosuunnittelussa lain mahdollisuuksia hyödyntävä toimii vain järkevästi eikä suinkaan väärin, ja että lait pitää säätää niin että ne ovat sopusoinnussa moraalin kanssa. Jotenkin näin ymmärsin Isokallion suurensanoman. Muuten en nyt puutukaan itse asiaan vaan sen erääseen perusteluhaaraan, joka on kiinnostavampi ja jonka käsittely pysyy helpommin koossa kuin tuon lain ja moraalisen närkästymisen välisen ristiriidan käsittely. Siinä nimittäin joudutaan nopeasti suohon.
Kerron siis jo tässä vaiheessa, että tarkoitukseni on pelkästään osoittaa Isokallion tämänkertaisen argumentoinnin eräs kiinnostava sivuhaara hyvin puutteelliseksi.
Kalle Isokallion (yksi) konkreettinen esimerkki on tällä kertaa veroparatiisikeskustelu, jota hän käyttää osoituksena siitä miten ihmisille ei tunnu riittävän laki kun he arvioivat mikä on oikein ja mikä väärin. Nythän on esiintynyt paheksuntaa siitä, kun jotkut yritykset laillisesti järjestelevät veronmaksuaan ja näin maksavat Suomeen vähemmän veroa kuin arvostelijat haluaisivat.
Yksi Isokallion ihan oikea näkökohta tähän keskusteluun on se, että jos yritys ei käyttäisi lain suomia mahdollisuuksia kustannustensa minimoimiseksi, se olisi esimerkiksi sijoittajan kannalta huono yritys. Muuta Kalle Isokallio ei sitten sanokaan tästä sijoittajapuolesta, mitä suuresti ihmettelen. Se, että juuri hän jättää sijoittaja-argumentoinnin tähän, on outoa. Jos tämä unohtaminen on tahallista, niin kuin oletan, kiitos siitä kirjoittajalle. Jääpähän minulle enemmän ruodittavaa.
Ilmeisesti nyt on jo käynyt niin, että joku yritys on menettänyt hyviä asiakkaitaan viimeaikaisen veroparatiisikeskustelun johdosta. Jos näin todella on käynyt, asiakkaiden voidaan sanoa vain äänestäneen jaloillaan. Lopputuloksen (eli vahingon) kannata on ihan se ja sama, mistä syystä. Eikö tämä seikka, että asiakkaita saattaa lähteä, kiinnosta sijoittajia muka? Missä on asiakaskäyttäytymisen ennakointikyky tai edes pyrkimys siihen? On paljon tärkeämpää sijoittajalle arvioida sitä, miten yrityksen asiakaskunta tulee käyttäytymään kuin sitä kuinka paljon verotuksen avulla voidaan säästää. Molempia pitää arvioida, mutta vertailu on sitten tehtävä oikein ja lopuksi pitää osata suorittaa yhteen- ja vähennyslasku.
Edellä todetussa ei siis ole omalta osaltani kyse moraalista sinänsä vaan siitä, että ihmisasiakkaiden ja organisaatioasiakkaiden moraalikäsitykset ja imagokäsitykset pitää osata ennakoida, olivat ne sitten vääriä tai oikeita. Toisin sanoen sijoittajanäkökulmasta riittää, että ajattelee itsekkäästi sitä, mikä on yrityksen tulevaisuus. Mitä esimerkiksi saavutetaan verosuunnittelulla (plussat) ja mitä taas mahdollisesti menetetään asiakkaiden katoamisen johdosta (miinukset)?
Isokallio tähdentää siis hyvin sitä puolta, että yritykset pyrkivät laillisin keinoin pitämään tuloksensa mahdollisimman hyvällä tasolla esimerkiksi verosuunnittelun avulla, mutta hän ei käsittele asiakaskäyttäytymisen näkökulmaa. Kun kerran hänen perustelunsa pyrkii olemaan rationaalinen, niin miksi siinä jätetään huomioimatta saman rationaalisuuden toinen puoli, vieläpä paljon tärkeämpi puoli. Hyvin talousteoreettisella tasolla Isokallion näkökulma ehkä on riittävä, mutta muuten ei.
Sanon vielä: Tämä, mitä käsittelin, on Isokallion suuren asian kannalta sivupolku, mutta omasta mielestäni kiinnostava yksityiskohta.
Tuo blogimerkintä löytyy tästä.
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Mihin menevät pienet ja kysytyimmät kerrostaloasunnot tällä hetkellä?
Kun seuraa etuovi.comia, näyttää siltä että asuntoja tulisi entistä vähemmän myyntiin. Tällainen heikko tuntuma itselläni on ollut jo jonkin aikaa. Se vaikuttaa kummalliselta, kun juuri nyt niitä kauppoja luulisi tehtävän. Vuodenvaihteeseen mennessä asuntokauppa joka tapauksessa hiljenee, ja ensi vuonna puolestaan nousee asunto-osakekaupan varainsiirtovero (katso tästä jos et usko). Se nousee kahdellakin tavalla, kuten linkistä näkyy. Ennen kaikkea tämän veromuutoksen luulisi vauhdittavan ostajien ostohaluja, mutta kyllähän ostohalujen puolestaan pitäisi innostaa myyjiä tarjoamaan. Olisihan myyjällä nyt tilaisuus vauhdittaa myyntiään juuri tällä varainsiirtoveron korotusvaikutuksella.
Johtuisiko tarjonnan vähyys siitä, että erityisesti pienten asuntojen tarjonta on vähentynyt? Mikäs tämän sitten selittäisi? Ehkä pienet ja kysytyimmät asunnot on jo myyty. No millaisille tahoille ne on mahdollisesti myyty? Veikkaan suuria asuntotoimijoita, sellaisia joilla on tuhansia asuntoja vuokrattavina. Sellaisia toimijoita on jo ennestään, ja lisää näyttää pukkaavan. On lisääntyvässä määrin huoneistohotellitarjontaa ja muuta suurisuuntaista vuokraustoimintaa. Tuntuisi olevan varsinainen buumi tällä alalla. Mukaan tähän bisnekseen näyttävät innostuneen muiden muassa jotkut suuret rakennusliikkeet, jos olen oikein käsittänyt.
Vai ovatko kaikki alle nelikymppiset jo ostaneet ensiasuntonsa?
Vaikutelmani tarjonnan vähentymisestä sai alkunsa Jyväskylän tilanteesta, mutta ehkä samaa on havaittavissa myös muualla. Katsoin mielenkiinnosta erään välittäjän tarjontaa Helsingissä. Näyttää siltä, että sen tarjonta ei ole ainakaan kasvanut, vaikka juuri sille oletin voimakasta kasvua vielä jokin aika sitten. Eikö todellakaan ole enää myytävää?
Johtuisiko tarjonnan vähyys siitä, että erityisesti pienten asuntojen tarjonta on vähentynyt? Mikäs tämän sitten selittäisi? Ehkä pienet ja kysytyimmät asunnot on jo myyty. No millaisille tahoille ne on mahdollisesti myyty? Veikkaan suuria asuntotoimijoita, sellaisia joilla on tuhansia asuntoja vuokrattavina. Sellaisia toimijoita on jo ennestään, ja lisää näyttää pukkaavan. On lisääntyvässä määrin huoneistohotellitarjontaa ja muuta suurisuuntaista vuokraustoimintaa. Tuntuisi olevan varsinainen buumi tällä alalla. Mukaan tähän bisnekseen näyttävät innostuneen muiden muassa jotkut suuret rakennusliikkeet, jos olen oikein käsittänyt.
Vai ovatko kaikki alle nelikymppiset jo ostaneet ensiasuntonsa?
Vaikutelmani tarjonnan vähentymisestä sai alkunsa Jyväskylän tilanteesta, mutta ehkä samaa on havaittavissa myös muualla. Katsoin mielenkiinnosta erään välittäjän tarjontaa Helsingissä. Näyttää siltä, että sen tarjonta ei ole ainakaan kasvanut, vaikka juuri sille oletin voimakasta kasvua vielä jokin aika sitten. Eikö todellakaan ole enää myytävää?
lauantai 13. lokakuuta 2012
Vaaliohjelmat pehmoilevat läheisyydellä
Lähipalvelut on yksi kuntavaaliohjelmien muotiaihe. On niitä muitakin, mutta otetaan tämä lähipalvelu-teema nyt tässä. Yleisestikin kaikenlainen läheisyys, lähidemokratia ja yhteisöllisyys ovat kuntavaaliohjelmissa esillä kyllästymiseen asti, erityisesti joidenkin puolueiden ohjelmissa. Näin myös Jyväskylässä.
En sen tarkemmin viitsi ruveta pohdiskelemaan eri näkökulmista lähipalveluiden merkitystä, mutta vaaliohjelmissa näyttää olevan suhteellisuudentaju vähissä. Suhteellisuuden tajun puute esimerkiksi lähipalveluita haluttaessa näkyy niin, että eniten lähipalveluiden tärkeyttä korostetaan juuri sellaisissa puolueissa, jotka pitävät esimerkiksi Jyväskylän oloissa ihanteellisina asuinympäristöinä alueita joissa käytännössä ei voi toimia se tärkein lähipalvelu eli kauppa. Kauppaa jokainen ihminen tarvitsee moninkertaisesti useammin kuin suurinta osaa muista mahdollisista lähipalveluista. Ainoastaan alakoulu ja päiväkoti tulevat mieleen kunnallisista palveluista, joiden läheisyydellä on jokapäiväinen olennainen merkitys lapsille ja lapsiperheille. Mutta niidenkin osalta on selvästi korostettava, että palveluilla on oltava riittävä käyttäjäpohja.
Tarkoitan vain sitä, että ihan kaikkea ei ole kohtuullista vaatia aina ihan lähelle. Eikä ole uskottavaa väittää jotakin lähipalvelua tärkeäksi, jos samaan aikaan pystyy ja on jopa hyvin halukas hakemaan kauempaa paljon tärkeämmät palvelut. Lisäksi noin yleisestikin olisi esimerkiksi ehdokkaiden syytä selvästi tuoda esille, mitä tarkoittaa lähipalveluilla, mitkä ovat ne yksilöidyt palvelut joita lähelle tarvitaan. Pelkkä lähipalveluista somasti puhuminen ei helpota ymmärtämistä.
Jos ehdokas tai puolue pitää hyvin tärkeänä arvona, että esimerkiksi Jyväskylässä olisi mahdollisuus asua asukasmäärältään pienissä yhteisöissä ja samaan aikaan nauttia lähipalveluista (kirjasto, koulu, päiväkoti, terveysasema yms.), niin on siinä ristiriita. Ei siitä pääse mihinkään. Ja se toinen puoli ristiriitaa on se, että miksi sitten esimerkiksi kaupan puuttuminen tällaiselta alueelta hyväksytään vaikka harvemmin tarvittavia lähipalveluita vaaditaan. Tai paremminkin niin päin, että miksi vaaditaan vähemmän tarvittavia lähipalveluita vaikka esimerkiksi ilman kauppaa ollaan ihan iloisesti ja vapaaehtoisesti ja omasta halusta.
Kun mainitsen kaupan ylivoimaisesti tärkeimpänä lähipalveluna, ymmärrän että enimmäkseen lähipalveluilla vaalien yhteydessä tarkoitettaneen kunnallisia lähipalveluita. Niihinhän kunta ja valtuutetut voivat vaikuttaa suoraan toisin kuin yksityisiin palveluihin kuten kauppaan. Mutta toisaalta vaaliohjelmissa ja ehdokkaiden puheissa tuodaan esille myös yksityisten lähipalveluiden merkitys samaan aikaan, kun puhutaan kunnallisista lähipalveluista. Lisäksi kuntahan loppujen lopuksi luo edellytykset esimerkiksi kaupalle ja mahdollistaa sen sijoittumisen kaavoituksen avulla, joten valtuutettujen käsissä on paljolti myös yksityisten palveluiden saatavuus. Näin ollen on syytä puhua samanaikaisesti sekä kunnallisista että yksityisistä lähipalveluista.
Vaaliohjelmat ovat muutenkin hyvin läheishenkisiä. Lukemistani ohjelmista en muista yhtään konkreettista säästökohtaa. Esimerkiksi Jyväskylän tapauksessa kyllä korostetaan moneen kertaan sekä ohjelmissa että ehdokkaiden lupauksissa, että talouteen on puututtava jämäkästi, rohkeasti, talonpoikaisjärjellä ja vaikka millä, mutta itselleni herää näiden lupausten kohdalla vain kysymys, no miten. Olen tähän asti uskonut Jyväskylän talousvastaavien ja täkäläisen median runsaslukuisiin muistutuksiin kaupungin talouden tiukkuudesta, mutta vaalimateriaalin antaman viestin perusteella tilanne ei näytä tiukalta. Ilmeisesti se ei ole tiukka.
Lopuksi haluan kehua kokoomusta, että onnistui vaaliohjelmansa eräällä yksityiskohdalla yllättämään meikäläisen myönteisesti, ja vielä tavalla jota muut puolueet eivät näytä hoksanneen. Olen itse pitänyt tärkeänä paikallisliikenteen edullisuutta ja pitänyt pahana tulevaa suurkorotusta hinnoissa. Nyt kokoomus pääsi yllättämään Jyväskylää koskevalla vaaliohjelmallaan. Siinä puolue lupaa muistaakseni jotenkin niin, että se pyrkii edistämään seuraavalla valtuustokaudella bussilippujen halpenemista kilpailutuksen avulla. Tällaista pyrkimystä en ole muiden puolueiden ohjelmista huomannut. Demarit tosin muistaakseni sanovat pitävänsä tärkeänä korotuksista pidättäytymistä. Myös vihreät ja vasemmistoliitto tuovat esille julkisen liikenteen merkitystä, mutta hintoihin liittyvää konkreettista tavoitetta en niiden julkilausumista nyt muista.
Kilpailutus esimerkiksi kaupungin bussiliikenteessä on ilmeisen vaikea ja riitaa aiheuttava aihe, ja sana kilpailutus on monelle puolueelle kirosana. Tämä selittänee sen, että juuri kokoomus pääsi yllättämään minut myönteisesti. Sanokaa, jos valehtelen, mutta käsittääkseni kaupungin organisaatio ja luottamushenkilöt ovat juuri kaupunkilaisia varten. Jos on näin, niin onko varma että esimerkiksi kaikki puolueet ovat asian ymmärtäneet? Tuli vain mieleen.
En sen tarkemmin viitsi ruveta pohdiskelemaan eri näkökulmista lähipalveluiden merkitystä, mutta vaaliohjelmissa näyttää olevan suhteellisuudentaju vähissä. Suhteellisuuden tajun puute esimerkiksi lähipalveluita haluttaessa näkyy niin, että eniten lähipalveluiden tärkeyttä korostetaan juuri sellaisissa puolueissa, jotka pitävät esimerkiksi Jyväskylän oloissa ihanteellisina asuinympäristöinä alueita joissa käytännössä ei voi toimia se tärkein lähipalvelu eli kauppa. Kauppaa jokainen ihminen tarvitsee moninkertaisesti useammin kuin suurinta osaa muista mahdollisista lähipalveluista. Ainoastaan alakoulu ja päiväkoti tulevat mieleen kunnallisista palveluista, joiden läheisyydellä on jokapäiväinen olennainen merkitys lapsille ja lapsiperheille. Mutta niidenkin osalta on selvästi korostettava, että palveluilla on oltava riittävä käyttäjäpohja.
Tarkoitan vain sitä, että ihan kaikkea ei ole kohtuullista vaatia aina ihan lähelle. Eikä ole uskottavaa väittää jotakin lähipalvelua tärkeäksi, jos samaan aikaan pystyy ja on jopa hyvin halukas hakemaan kauempaa paljon tärkeämmät palvelut. Lisäksi noin yleisestikin olisi esimerkiksi ehdokkaiden syytä selvästi tuoda esille, mitä tarkoittaa lähipalveluilla, mitkä ovat ne yksilöidyt palvelut joita lähelle tarvitaan. Pelkkä lähipalveluista somasti puhuminen ei helpota ymmärtämistä.
Jos ehdokas tai puolue pitää hyvin tärkeänä arvona, että esimerkiksi Jyväskylässä olisi mahdollisuus asua asukasmäärältään pienissä yhteisöissä ja samaan aikaan nauttia lähipalveluista (kirjasto, koulu, päiväkoti, terveysasema yms.), niin on siinä ristiriita. Ei siitä pääse mihinkään. Ja se toinen puoli ristiriitaa on se, että miksi sitten esimerkiksi kaupan puuttuminen tällaiselta alueelta hyväksytään vaikka harvemmin tarvittavia lähipalveluita vaaditaan. Tai paremminkin niin päin, että miksi vaaditaan vähemmän tarvittavia lähipalveluita vaikka esimerkiksi ilman kauppaa ollaan ihan iloisesti ja vapaaehtoisesti ja omasta halusta.
Kun mainitsen kaupan ylivoimaisesti tärkeimpänä lähipalveluna, ymmärrän että enimmäkseen lähipalveluilla vaalien yhteydessä tarkoitettaneen kunnallisia lähipalveluita. Niihinhän kunta ja valtuutetut voivat vaikuttaa suoraan toisin kuin yksityisiin palveluihin kuten kauppaan. Mutta toisaalta vaaliohjelmissa ja ehdokkaiden puheissa tuodaan esille myös yksityisten lähipalveluiden merkitys samaan aikaan, kun puhutaan kunnallisista lähipalveluista. Lisäksi kuntahan loppujen lopuksi luo edellytykset esimerkiksi kaupalle ja mahdollistaa sen sijoittumisen kaavoituksen avulla, joten valtuutettujen käsissä on paljolti myös yksityisten palveluiden saatavuus. Näin ollen on syytä puhua samanaikaisesti sekä kunnallisista että yksityisistä lähipalveluista.
Vaaliohjelmat ovat muutenkin hyvin läheishenkisiä. Lukemistani ohjelmista en muista yhtään konkreettista säästökohtaa. Esimerkiksi Jyväskylän tapauksessa kyllä korostetaan moneen kertaan sekä ohjelmissa että ehdokkaiden lupauksissa, että talouteen on puututtava jämäkästi, rohkeasti, talonpoikaisjärjellä ja vaikka millä, mutta itselleni herää näiden lupausten kohdalla vain kysymys, no miten. Olen tähän asti uskonut Jyväskylän talousvastaavien ja täkäläisen median runsaslukuisiin muistutuksiin kaupungin talouden tiukkuudesta, mutta vaalimateriaalin antaman viestin perusteella tilanne ei näytä tiukalta. Ilmeisesti se ei ole tiukka.
Lopuksi haluan kehua kokoomusta, että onnistui vaaliohjelmansa eräällä yksityiskohdalla yllättämään meikäläisen myönteisesti, ja vielä tavalla jota muut puolueet eivät näytä hoksanneen. Olen itse pitänyt tärkeänä paikallisliikenteen edullisuutta ja pitänyt pahana tulevaa suurkorotusta hinnoissa. Nyt kokoomus pääsi yllättämään Jyväskylää koskevalla vaaliohjelmallaan. Siinä puolue lupaa muistaakseni jotenkin niin, että se pyrkii edistämään seuraavalla valtuustokaudella bussilippujen halpenemista kilpailutuksen avulla. Tällaista pyrkimystä en ole muiden puolueiden ohjelmista huomannut. Demarit tosin muistaakseni sanovat pitävänsä tärkeänä korotuksista pidättäytymistä. Myös vihreät ja vasemmistoliitto tuovat esille julkisen liikenteen merkitystä, mutta hintoihin liittyvää konkreettista tavoitetta en niiden julkilausumista nyt muista.
Kilpailutus esimerkiksi kaupungin bussiliikenteessä on ilmeisen vaikea ja riitaa aiheuttava aihe, ja sana kilpailutus on monelle puolueelle kirosana. Tämä selittänee sen, että juuri kokoomus pääsi yllättämään minut myönteisesti. Sanokaa, jos valehtelen, mutta käsittääkseni kaupungin organisaatio ja luottamushenkilöt ovat juuri kaupunkilaisia varten. Jos on näin, niin onko varma että esimerkiksi kaikki puolueet ovat asian ymmärtäneet? Tuli vain mieleen.
maanantai 8. lokakuuta 2012
”Ei mainoksia” on mainostajan etu
Laitoin oveen lapun ”Ei mainoksia”. Tein siinä palveluksen mainostajille. Hyvin ovatkin osanneet mainostajat ulkoistaa markkinointinsa järkeistämisen. Näinhän mainonnan kohdennus parani, kun mainosten jakaja voi jälleen ohittaa yhden ei-potentiaalisen asiakkaan (siis minut). En nimittäin tokikaan laittanut tuota kieltolappua oveen sen takia, että olisin niin koukussa mainoksiin ja kuluttamiseen että itseäni suojellakseni niin piti tehdä. Ei, vaan alkoi tuntua yhä hullunkurisemmalta tämä mainospaperin edestakaisin kuljettelu. Mainokset käyvät asunnossani vain kääntymässä ja joutuvat roskiksiin ilman, että vilkaisenkaan niiden sisältöä. Samalla tein palveluksen myös taloyhtiölle, kun roskiksessa on yhä vähemmän mainoksia.
Riittää, että mainokset voi nähdä ilmaislehdissä. Niiden mainokset ovat mielestäni myös tehokkaampia kuin irtomainokset. Tai pikemminkin ilmaislehdissä on enemmän sellaisia mainoksia, jotka edes jotenkin koskettavat meikäläistä vaikka eivät kulutuspäätökseen johtaisikaan.
Mainostajat voisivat palkita meitä, jotka estämme mainosten turhan jakamisen huoneistoihimme. Turhalla jakamisella tarkoitan tapauksia (kotitalouksia ym. kohteita), joissa mainoksella ei ole toivoakaan saada aikaan ostotapahtumaa. Teemme palveluksen mainostajille kieltäessämme turhan mainosjakelun. Siitä ansaitsisimme jonkin kivan palkkion (ei tavaralahjoja kuitenkaan minulle). Muuten saattavat muuttua säännöt sellaisiksi (eivät minun toimestani vaan toivottavasti lainsäätäjän), että mainoksia saa jakaa vain niille jotka ovat erikseen ilmoittaneet haluavansa mainoksia.
Riittää, että mainokset voi nähdä ilmaislehdissä. Niiden mainokset ovat mielestäni myös tehokkaampia kuin irtomainokset. Tai pikemminkin ilmaislehdissä on enemmän sellaisia mainoksia, jotka edes jotenkin koskettavat meikäläistä vaikka eivät kulutuspäätökseen johtaisikaan.
Mainostajat voisivat palkita meitä, jotka estämme mainosten turhan jakamisen huoneistoihimme. Turhalla jakamisella tarkoitan tapauksia (kotitalouksia ym. kohteita), joissa mainoksella ei ole toivoakaan saada aikaan ostotapahtumaa. Teemme palveluksen mainostajille kieltäessämme turhan mainosjakelun. Siitä ansaitsisimme jonkin kivan palkkion (ei tavaralahjoja kuitenkaan minulle). Muuten saattavat muuttua säännöt sellaisiksi (eivät minun toimestani vaan toivottavasti lainsäätäjän), että mainoksia saa jakaa vain niille jotka ovat erikseen ilmoittaneet haluavansa mainoksia.
perjantai 5. lokakuuta 2012
Häkämies markkinointimatkalle Yhdysvaltoihin – hyvä
Uusi Suomi kertoo, että ministeri Jyri Häkämies lähtee Yhdysvaltoihin markkinoimaan Suomea. Häkämies esittelee muiden muassa Googlelle, Microsoftille ja Intelille Suomea hyvänä liiketoimintapaikkana.
Tällainen ministeritason myyntimiestoiminta on maan kannalta konkreettista ja rakentavaa verrattuna esimerkiksi Euroopan velkakriisin veivaamiseen vuodesta toiseen. Niin kauan Suomessa on jotakin markkinoitavaa, kun sitä ei ole myyty.
Tällainen ministeritason myyntimiestoiminta on maan kannalta konkreettista ja rakentavaa verrattuna esimerkiksi Euroopan velkakriisin veivaamiseen vuodesta toiseen. Niin kauan Suomessa on jotakin markkinoitavaa, kun sitä ei ole myyty.
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Jyväskylän Valon kaupunki –tapahtuman kustannuksista
Kirjoitin aiemmin Jyväskylän Valon kaupunki –tapahtumasta ja kritisoin muun muassa sitä, että tapahtuman kustannuksista ja taloudellisista hyödyistä on vaikea löytää tietoa. Nyt löysin sanomalehti Keskisuomalaisen verkkosivuilta syyskuun alkupuolen jutun, joka liittyy tapahtumaan (linkki). Jutun mukaan Valon kaupunki –tapahtuman kustannukset olisivat noin 200 000 euroa, mistä sponsorirahoitusta olisi noin 110 000 euroa. Sitä sitten en tiedä, onko sponsoreissa kaupunkikonserniin kuuluvia liikelaitoksia esimerkiksi.
tiistai 2. lokakuuta 2012
Rahoitusmarkkinavero, pankkien lähtöpuheet ja populismi
Nyt kohistaan, jälleen, trendikkäästi jostakin rahoitusmarkkinaverosta. Ilmapiiri on jotenkin sellainen, että osoittaa ”fiksuutta”, kun kannattaa rahoitusmarkkinaveroa ja samalla paheksuu maasta poislähtöä vilauttavia pankkeja ja hiukan ilkkuu niille. Kohinalle on tässäkin tapauksessa tyypillistä, että puhutaan ”asiantuntevasti” rahoitusmarkkinaveron vaikutuksista, sen hyvyydestä ja muusta vastaavasta, mutta käsitteestä ja määritelmästä puhutaan hyvin vähän.
Rahoitusmarkkinavero on jokin sellainen vero, jossa tuhannen euron osakekaupasta menisi veroa yksi euro. Tämä koskisi kuulemma sekä myyntejä että ostoja. Hurjaa touhua. Merkitseekö tämä siis jopa sitä, että jos nyt vielä kannattaa ostaa sadalla tuhannella ja myydä hyvinkin vaikkapa yhden tonnin voitolla, niin rahoitusmarkkinaveron jälkeen pitää 100 000 euron ostoksesta saada myytäessä yli 102 000 euroa? Itsestään selväähän on, että pankki tai muu osakekaupan välittäjä siirtää kaupankäyntiverot asiakkaiden kuluiksi. Asiakkaita ovat esimerkiksi eläkevaroista huolehtivat eläkeyhtiöt ja toisessa ääripäässä varmaankin myös yksityishenkilöt. Sadan tonnin tilalle voi kuvitella miljoonan tai ihan mitä tahansa.
Entäs rahastosäästäminen? Jonkunhan, rahastoyhtiön, silloinkin pitää käydä siellä välissä osakekauppaa, jotta rahasto-osuuden arvo kasvaisi. Periaatteessa rahoitusmarkkinavero rankaisisi myös tätä toimintaa. Onko ongelma vähäisempi esimerkiksi kehittyvien markkinoiden rahastoissa?
Miksi jälleen Suomen pitäisi olla tekopyhä ja uhrautua ensimmäisten joukossa velkakriisin takia ja hyväksyä itselleen tällainen rahoitusmarkkinavero. Kannattaisi mieluummin keskustella perusasioista eikä niinkään harrastaa moraalipornoa eli paheksua kuorossa sitä, jos muutama hyvin hoidettu pankki suhtautuu kriittisesti rahoitusmarkkinaveroon.
Rahoitusmarkkinaverolla on ymmärrettäviä tavoitteita (linkki). Ne ovat markkinoiden vakauttaminen, tulevien pankkikriisien ehkäiseminen ja veron kerääminen alalta jolta on kerätty vähän veroja ja joka pärjää hyvin. No tuo viimeisimpänä mainittu kohta on kyllä jotenkin kysymysmerkki minulle. Mutta kun luin europarlamentin päätöstä rahoitusmarkkinaverosta, niin sielläpä on ”kymmenen” kaunista tavoitetta tälle verolle. Sen avulla, tai sen tuomien rahojen avulla, voidaan parantaa työllisyyttä, edistää vihreyttä ja ties mitä. Tämä on jo lievästi sanoen kaukaa haettu. En ymmärrä, mutta ilmeisesti tuollaisia hyvältä kuulostavia perusteluja tarvitaan, jotta rahoitusmarkkinavero saataisiin läpi.
Oli muuten mielenkiintoista havaita rahoitusmarkkinaveroa koskevasta parlamentin päätöksestä se, miten suomalaiset europarlamentaarikot äänestivät. Kuka vastusti, se oli kiinnostava seikka (linkki).
Vero veron takia ei rakenna mitään, mutta hyvin usein veroa toisaalta voidaan käyttää rakentavasti. Ei siis kannata aina laumassa innostua, kun kuulee jostakin uudesta veroehdotuksesta, vaan kannattaa miettiä selkeästi onko vero todella hyvä vai ainoastaan jokin hätäkeino. Niin ja tässä tapauksessa ei muuten ole kyse edes uudesta veroehdotuksesta, vaan vastaavan tyyppistä veroa on eri nimillä tuputettu vuosikaudet.
Toisaalta kyllä suomalaisissa pankeissakin on mielestäni sellainen kummallinen asenne, että pulla ollaan ottamassa mutta rusinat eivät kelpaa. Kielikuva selvenee, kun kerron etten pidä rusinoista vaan pikemminkin vain pullasta (tarkoitan konkreettista pullaa ja rusinaa). Nimittäin pankithan tuntuvat olevan hyvin kritiikittömän EU-, liittovaltio- ja euromyönteisiä, oli sitten Suomen uhraus kuinka suuri tahansa.
Rahoitusmarkkinavero on jokin sellainen vero, jossa tuhannen euron osakekaupasta menisi veroa yksi euro. Tämä koskisi kuulemma sekä myyntejä että ostoja. Hurjaa touhua. Merkitseekö tämä siis jopa sitä, että jos nyt vielä kannattaa ostaa sadalla tuhannella ja myydä hyvinkin vaikkapa yhden tonnin voitolla, niin rahoitusmarkkinaveron jälkeen pitää 100 000 euron ostoksesta saada myytäessä yli 102 000 euroa? Itsestään selväähän on, että pankki tai muu osakekaupan välittäjä siirtää kaupankäyntiverot asiakkaiden kuluiksi. Asiakkaita ovat esimerkiksi eläkevaroista huolehtivat eläkeyhtiöt ja toisessa ääripäässä varmaankin myös yksityishenkilöt. Sadan tonnin tilalle voi kuvitella miljoonan tai ihan mitä tahansa.
Entäs rahastosäästäminen? Jonkunhan, rahastoyhtiön, silloinkin pitää käydä siellä välissä osakekauppaa, jotta rahasto-osuuden arvo kasvaisi. Periaatteessa rahoitusmarkkinavero rankaisisi myös tätä toimintaa. Onko ongelma vähäisempi esimerkiksi kehittyvien markkinoiden rahastoissa?
Miksi jälleen Suomen pitäisi olla tekopyhä ja uhrautua ensimmäisten joukossa velkakriisin takia ja hyväksyä itselleen tällainen rahoitusmarkkinavero. Kannattaisi mieluummin keskustella perusasioista eikä niinkään harrastaa moraalipornoa eli paheksua kuorossa sitä, jos muutama hyvin hoidettu pankki suhtautuu kriittisesti rahoitusmarkkinaveroon.
Rahoitusmarkkinaverolla on ymmärrettäviä tavoitteita (linkki). Ne ovat markkinoiden vakauttaminen, tulevien pankkikriisien ehkäiseminen ja veron kerääminen alalta jolta on kerätty vähän veroja ja joka pärjää hyvin. No tuo viimeisimpänä mainittu kohta on kyllä jotenkin kysymysmerkki minulle. Mutta kun luin europarlamentin päätöstä rahoitusmarkkinaverosta, niin sielläpä on ”kymmenen” kaunista tavoitetta tälle verolle. Sen avulla, tai sen tuomien rahojen avulla, voidaan parantaa työllisyyttä, edistää vihreyttä ja ties mitä. Tämä on jo lievästi sanoen kaukaa haettu. En ymmärrä, mutta ilmeisesti tuollaisia hyvältä kuulostavia perusteluja tarvitaan, jotta rahoitusmarkkinavero saataisiin läpi.
Oli muuten mielenkiintoista havaita rahoitusmarkkinaveroa koskevasta parlamentin päätöksestä se, miten suomalaiset europarlamentaarikot äänestivät. Kuka vastusti, se oli kiinnostava seikka (linkki).
Vero veron takia ei rakenna mitään, mutta hyvin usein veroa toisaalta voidaan käyttää rakentavasti. Ei siis kannata aina laumassa innostua, kun kuulee jostakin uudesta veroehdotuksesta, vaan kannattaa miettiä selkeästi onko vero todella hyvä vai ainoastaan jokin hätäkeino. Niin ja tässä tapauksessa ei muuten ole kyse edes uudesta veroehdotuksesta, vaan vastaavan tyyppistä veroa on eri nimillä tuputettu vuosikaudet.
Toisaalta kyllä suomalaisissa pankeissakin on mielestäni sellainen kummallinen asenne, että pulla ollaan ottamassa mutta rusinat eivät kelpaa. Kielikuva selvenee, kun kerron etten pidä rusinoista vaan pikemminkin vain pullasta (tarkoitan konkreettista pullaa ja rusinaa). Nimittäin pankithan tuntuvat olevan hyvin kritiikittömän EU-, liittovaltio- ja euromyönteisiä, oli sitten Suomen uhraus kuinka suuri tahansa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)