Kalle Isokallio on löytänyt Iltalehden-blogiinsa jälleen asian, joka häntä ärsyttää hyvin monin sanoin. Tällä kertaa asia on se, että ihmiset, jopa jotkut lainsäätäjät itse, paheksuvat sellaistakin mikä ei ole lailla kielletty. Tai kääntäen, Isokallio ihmettelee sangen suuresti, miksei lakia ole sitten säädetty niin että se kieltäisi kaiken mitä ihmiset, myös lainsäätäjät itse, saattaisivat pitää paheksuttavana. Minunkin mielestäni asia on tärkeä tai jos ei tärkeä, niin ainakin mielenkiintoinen.
Kirjoittajan sanoma näyttää siis olevan se, että esimerkiksi verosuunnittelussa lain mahdollisuuksia hyödyntävä toimii vain järkevästi eikä suinkaan väärin, ja että lait pitää säätää niin että ne ovat sopusoinnussa moraalin kanssa. Jotenkin näin ymmärsin Isokallion suurensanoman. Muuten en nyt puutukaan itse asiaan vaan sen erääseen perusteluhaaraan, joka on kiinnostavampi ja jonka käsittely pysyy helpommin koossa kuin tuon lain ja moraalisen närkästymisen välisen ristiriidan käsittely. Siinä nimittäin joudutaan nopeasti suohon.
Kerron siis jo tässä vaiheessa, että tarkoitukseni on pelkästään osoittaa Isokallion tämänkertaisen argumentoinnin eräs kiinnostava sivuhaara hyvin puutteelliseksi.
Kalle Isokallion (yksi) konkreettinen esimerkki on tällä kertaa veroparatiisikeskustelu, jota hän käyttää osoituksena siitä miten ihmisille ei tunnu riittävän laki kun he arvioivat mikä on oikein ja mikä väärin. Nythän on esiintynyt paheksuntaa siitä, kun jotkut yritykset laillisesti järjestelevät veronmaksuaan ja näin maksavat Suomeen vähemmän veroa kuin arvostelijat haluaisivat.
Yksi Isokallion ihan oikea näkökohta tähän keskusteluun on se, että jos yritys ei käyttäisi lain suomia mahdollisuuksia kustannustensa minimoimiseksi, se olisi esimerkiksi sijoittajan kannalta huono yritys. Muuta Kalle Isokallio ei sitten sanokaan tästä sijoittajapuolesta, mitä suuresti ihmettelen. Se, että juuri hän jättää sijoittaja-argumentoinnin tähän, on outoa. Jos tämä unohtaminen on tahallista, niin kuin oletan, kiitos siitä kirjoittajalle. Jääpähän minulle enemmän ruodittavaa.
Ilmeisesti nyt on jo käynyt niin, että joku yritys on menettänyt hyviä asiakkaitaan viimeaikaisen veroparatiisikeskustelun johdosta. Jos näin todella on käynyt, asiakkaiden voidaan sanoa vain äänestäneen jaloillaan. Lopputuloksen (eli vahingon) kannata on ihan se ja sama, mistä syystä. Eikö tämä seikka, että asiakkaita saattaa lähteä, kiinnosta sijoittajia muka? Missä on asiakaskäyttäytymisen ennakointikyky tai edes pyrkimys siihen? On paljon tärkeämpää sijoittajalle arvioida sitä, miten yrityksen asiakaskunta tulee käyttäytymään kuin sitä kuinka paljon verotuksen avulla voidaan säästää. Molempia pitää arvioida, mutta vertailu on sitten tehtävä oikein ja lopuksi pitää osata suorittaa yhteen- ja vähennyslasku.
Edellä todetussa ei siis ole omalta osaltani kyse moraalista sinänsä vaan siitä, että ihmisasiakkaiden ja organisaatioasiakkaiden moraalikäsitykset ja imagokäsitykset pitää osata ennakoida, olivat ne sitten vääriä tai oikeita. Toisin sanoen sijoittajanäkökulmasta riittää, että ajattelee itsekkäästi sitä, mikä on yrityksen tulevaisuus. Mitä esimerkiksi saavutetaan verosuunnittelulla (plussat) ja mitä taas mahdollisesti menetetään asiakkaiden katoamisen johdosta (miinukset)?
Isokallio tähdentää siis hyvin sitä puolta, että yritykset pyrkivät laillisin keinoin pitämään tuloksensa mahdollisimman hyvällä tasolla esimerkiksi verosuunnittelun avulla, mutta hän ei käsittele asiakaskäyttäytymisen näkökulmaa. Kun kerran hänen perustelunsa pyrkii olemaan rationaalinen, niin miksi siinä jätetään huomioimatta saman rationaalisuuden toinen puoli, vieläpä paljon tärkeämpi puoli. Hyvin talousteoreettisella tasolla Isokallion näkökulma ehkä on riittävä, mutta muuten ei.
Sanon vielä: Tämä, mitä käsittelin, on Isokallion suuren asian kannalta sivupolku, mutta omasta mielestäni kiinnostava yksityiskohta.
Tuo blogimerkintä löytyy tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti