Nyt kohistaan, jälleen, trendikkäästi jostakin rahoitusmarkkinaverosta. Ilmapiiri on jotenkin sellainen, että osoittaa ”fiksuutta”, kun kannattaa rahoitusmarkkinaveroa ja samalla paheksuu maasta poislähtöä vilauttavia pankkeja ja hiukan ilkkuu niille. Kohinalle on tässäkin tapauksessa tyypillistä, että puhutaan ”asiantuntevasti” rahoitusmarkkinaveron vaikutuksista, sen hyvyydestä ja muusta vastaavasta, mutta käsitteestä ja määritelmästä puhutaan hyvin vähän.
Rahoitusmarkkinavero on jokin sellainen vero, jossa tuhannen euron osakekaupasta menisi veroa yksi euro. Tämä koskisi kuulemma sekä myyntejä että ostoja. Hurjaa touhua. Merkitseekö tämä siis jopa sitä, että jos nyt vielä kannattaa ostaa sadalla tuhannella ja myydä hyvinkin vaikkapa yhden tonnin voitolla, niin rahoitusmarkkinaveron jälkeen pitää 100 000 euron ostoksesta saada myytäessä yli 102 000 euroa? Itsestään selväähän on, että pankki tai muu osakekaupan välittäjä siirtää kaupankäyntiverot asiakkaiden kuluiksi. Asiakkaita ovat esimerkiksi eläkevaroista huolehtivat eläkeyhtiöt ja toisessa ääripäässä varmaankin myös yksityishenkilöt. Sadan tonnin tilalle voi kuvitella miljoonan tai ihan mitä tahansa.
Entäs rahastosäästäminen? Jonkunhan, rahastoyhtiön, silloinkin pitää käydä siellä välissä osakekauppaa, jotta rahasto-osuuden arvo kasvaisi. Periaatteessa rahoitusmarkkinavero rankaisisi myös tätä toimintaa. Onko ongelma vähäisempi esimerkiksi kehittyvien markkinoiden rahastoissa?
Miksi jälleen Suomen pitäisi olla tekopyhä ja uhrautua ensimmäisten joukossa velkakriisin takia ja hyväksyä itselleen tällainen rahoitusmarkkinavero. Kannattaisi mieluummin keskustella perusasioista eikä niinkään harrastaa moraalipornoa eli paheksua kuorossa sitä, jos muutama hyvin hoidettu pankki suhtautuu kriittisesti rahoitusmarkkinaveroon.
Rahoitusmarkkinaverolla on ymmärrettäviä tavoitteita (linkki). Ne ovat markkinoiden vakauttaminen, tulevien pankkikriisien ehkäiseminen ja veron kerääminen alalta jolta on kerätty vähän veroja ja joka pärjää hyvin. No tuo viimeisimpänä mainittu kohta on kyllä jotenkin kysymysmerkki minulle. Mutta kun luin europarlamentin päätöstä rahoitusmarkkinaverosta, niin sielläpä on ”kymmenen” kaunista tavoitetta tälle verolle. Sen avulla, tai sen tuomien rahojen avulla, voidaan parantaa työllisyyttä, edistää vihreyttä ja ties mitä. Tämä on jo lievästi sanoen kaukaa haettu. En ymmärrä, mutta ilmeisesti tuollaisia hyvältä kuulostavia perusteluja tarvitaan, jotta rahoitusmarkkinavero saataisiin läpi.
Oli muuten mielenkiintoista havaita rahoitusmarkkinaveroa koskevasta parlamentin päätöksestä se, miten suomalaiset europarlamentaarikot äänestivät. Kuka vastusti, se oli kiinnostava seikka (linkki).
Vero veron takia ei rakenna mitään, mutta hyvin usein veroa toisaalta voidaan käyttää rakentavasti. Ei siis kannata aina laumassa innostua, kun kuulee jostakin uudesta veroehdotuksesta, vaan kannattaa miettiä selkeästi onko vero todella hyvä vai ainoastaan jokin hätäkeino. Niin ja tässä tapauksessa ei muuten ole kyse edes uudesta veroehdotuksesta, vaan vastaavan tyyppistä veroa on eri nimillä tuputettu vuosikaudet.
Toisaalta kyllä suomalaisissa pankeissakin on mielestäni sellainen kummallinen asenne, että pulla ollaan ottamassa mutta rusinat eivät kelpaa. Kielikuva selvenee, kun kerron etten pidä rusinoista vaan pikemminkin vain pullasta (tarkoitan konkreettista pullaa ja rusinaa). Nimittäin pankithan tuntuvat olevan hyvin kritiikittömän EU-, liittovaltio- ja euromyönteisiä, oli sitten Suomen uhraus kuinka suuri tahansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti