Mikä koulu olisi pitänyt käydä tai missä piireissä pyöriä, jotta tietäisi mitä tarkoittaa ´konseptimyymälä´? Konsepti-käsite kyllä on jotenkuten selvä, vaikka erään taideteollisuusalan tutkielman mukaan silläkin taisi olla kymmenkunta erityismerkitystä sen mukaan minkä alan konseptista puhutaan. Onko mainontaa, muotoilua vai mitä.
Mutta määritelmää sanalle konseptimyymälä ei meinaa löytyä edes Wikipediasta tai muualtakaan vaan ainoastaan lehtiuutisia tyyliin ”Firma perusti konseptimyymälän sinne ja tänne”. Eihän se nyt kuitenkaan kai voi olla jotakin niin yksinkertaista kuin ´merkkimyymälä´. Hei olisiko se muuten sitä, että myymälässä myydään, siis tarjotaan (ongelma-)asiakkaalle, tietyn valmistajan tuoteperheen kokonaisratkaisuvaihtoehtoja? Voi olipa mitäänsanomattoman monisanaisesti sanottu, mutta hienosti eikö totta. Tuo oli siis arvaus. Ei vaan nyt keksin osuvamman määritelmän. Konseptimyymälässä on asiakkaalle tarjolla samaan tyyliin, imagoon, makuun, elämäntapaan tai tarpeeseen sopivia tuoteratkaisuvaihtoehtoja yleensä samalta mutta voi olla ehkä myös eri valmistajilta. Ehkä nämä ovat kaikki vääriä arvauksia.
Lue myös blogin muita kirjoituksia! Aiheita ovat mm. markkinointi, politiikka, media, talous.
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
tiistai 30. heinäkuuta 2013
Suuryhtiöt Publicis ja Omnicom yhteen – pari jakolaskua mielenkiinnosta
Markkinointiviestintäalan suuryhtiöt Omnicom ja Publicis ovat yhdistymässä uudeksi yhtiöksi Publicis Omnicom Group. Yhteenlaskettu markkina-arvo on 26 miljardia euroa ja liikevaihto 17 miljardia euroa, ja työntekijöitä on yhteensä 130 000. Laskin henkilökohtaisesta kiinnostuksestani eli uteliaisuuttani yleensä yritystoimintaa kohtaan, että yhden työntekijän ”markkina-arvoksi” tulee 200 000 euroa ja yhden työntekijän tuomaksi keskimääräiseksi liikevaihdoksi noin 131 000 euroa.
Tällä hetkellä minulla ei ole käsitystä markkinointiviestintäalan luvuista Suomesta eikä muualtakaan, joten en pysty vertailemaan. Joka tapauksessa tuollainen yhteen työntekijään suhteutettu markkina-arvo antanee jonkinlaisen kuvan työntekijän taloudellisesta arvokkuudesta yhtiölle, joka on kiinnostava tieto.
Talouselämän uutinen yhtiöiden yhdistymisestä:
http://www.talouselama.fi/uutiset/kaksi+jattiyhtiota+lyo+hynttyyt+yhteen++ei+siksi+etta+voisi+irtisanoa/a2196019
Lue myös blogin muita kirjoituksia, joita on jo satoja!
Tällä hetkellä minulla ei ole käsitystä markkinointiviestintäalan luvuista Suomesta eikä muualtakaan, joten en pysty vertailemaan. Joka tapauksessa tuollainen yhteen työntekijään suhteutettu markkina-arvo antanee jonkinlaisen kuvan työntekijän taloudellisesta arvokkuudesta yhtiölle, joka on kiinnostava tieto.
Talouselämän uutinen yhtiöiden yhdistymisestä:
http://www.talouselama.fi/uutiset/kaksi+jattiyhtiota+lyo+hynttyyt+yhteen++ei+siksi+etta+voisi+irtisanoa/a2196019
Lue myös blogin muita kirjoituksia, joita on jo satoja!
maanantai 29. heinäkuuta 2013
Työttömyysaste alhainen näissä: Ahvenanmaa, Pohjanmaa, Säkylä, Köyliö – tiedätkö syyn?
Suomessa on kuntia, joiden työttömyysaste on poikkeuksellisen alhainen. Usein nämä ovat yllättävän pieniä kuntia. Tällainen on tilanne jo Manner-Suomessakin, mutta äärimmäisenä esimerkkinä poikkeuksellisen alhaisesta työttömyydestä on Ahvenanmaa.
Kokonaistilannehan Suomessa on se, että Uusimaa on parasta työllisyysaluetta ja taas Lappi, Kainuu ja Pohjois-Karjala ovat huonoja työllisyyden suhteen. Mutta yllättäen Pohjanmaa onkin myönteinen poikkeus, jossa on melko alhainen työttömyysaste.
Keski-Suomen työllisyystilanne on heikko, ja siinä suhteessa Jyväskylän tilanne myös huono. Mutta myöskään muissa suurissa kaupungeissa pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta ei ole tilanne juurikaan parempi. Erityisesti Tampereen työttömyysaste on yllättävän korkea, ja myös Lahdella menee heikosti työllisyyden osalta. Erityisesti Oulu on päässyt uutisiin viime vuosina. Tämä muuten onkin kiinnostavaa, että joidenkin paikkakuntien huonot uutiset pääsevät hyvin esille ja niihin kiinnitetään kauheasti huomiota kun taas toisilla paikkakunnilla työllisyystilanne saa heikentyä aivan rauhassa. Esimerkiksi Lahden luvut olivat minulle yllätys. Eikä myöskään Tampereen korkeasta työttömyysasteesta ole suuria juttuja tehty; tosin tiedossahan se on ollut. Huomion saavat erityisesti Kaakkois-Suomi ja Oulu ja joskus Varkaus.
Ihmetyttää aivan järjettömästi, ettei ketään eikä mitään tahoa näytä kiinnostavan kysymys, miksi. Nimenomaan kiinnostavaa olisi, miksi joidenkin kuntien työttömyysasteet ovat hyvin alhaisia ilman että kyseessä olisi kermankuorintakehyskunta, tai miksi Pohjanmaan, Ahvenanmaasta puhumattakaan, työttömyysaste on alhainen. Joskus näkyy mediassa lyhyitä juttuja kyllä siitä, että nyt tämän ja tuon maakunnan alhaisin työttömyys oli tässä tai tuossa kunnassa. Helppoahan se on paiskia raakaa dataa pöytään, mutta sitten se jää siihen. Eikö esimerkiksi mediaa, toimittajia, journalisteja, tippaakaan kiinnosta uteliaisuudesta tai maailmanparannusmielessä, miksi joissakin aivan pienissäkin kunnissa tai juuri niissä saattaa olla todella alhainen työttömyys poiketen ympäröivästä maakunnasta tai maakunnan keskuksesta. Eikö fiksu toimittaja voikaan olla kiinnostunut niin arkisesta ja suomalaisesta ilmiöstä kuin että jossakin yllättäen onkin poikkeuksellisen alhainen työttömyys.
Jos kerran aivan omassa maassa on hyviä työllisyysesimerkkejä, eikö kenellekään tule mieleen hyödyntää näitä tarjolla olevia esimerkkejä. Nehän olisivat valmiiksi suomalaiseen ympäristöön sopivia, eikä niitä edes paatunein puoluepoliitikko voisi vastustaa sillä perusteella että keinot eivät sopisi meidän kulttuuriimme tai meidän hyvinvointivaltiotyyppiimme. Mihin on unohtunut muuten niin yleisesti käytetty fraasi ´hyvät käytännöt´, ´parhaat käytännöt´ ja mitä niitä onkaan.
Kyllä sen nyt pitää kiinnostaa ihmistä, miksi Ahvenanmaalla on lähes olematon työttömyys, miksi Pohjanmaan maakunnissa on alhainen työttömyysaste Manner-Suomen oloissa ja miksi vaikkapa Satakunnassa alhaisin työttömyysaste on kunnissa Säkylä, Köyliö, Eura ja Huittinen.
Sitähän sitten tulee kaikenlaista mieleen, mikä voisi olla esimerkiksi joidenkin suurehkojen kaupunkien korkean työttömyysasteen taustalla. Helppo on ajatella, että jo vuosia sitten tapahtuneet joukkoirtisanomiset suurista teollisuuslaitoksista ovat jättäneet pysyvän työttömyyden. Onhan vaikea löytää töitä nopeasti suurelle joukolle saman alan työttömiä vai onko; nehän huomataan ja niistä pidetään ääntä. Tämä on siis toistaiseksi keittiöolettamus, ei tilastoista tehty johtopäätös. Mutta eipä tuota täsmällistä havaintoa ja syy-seuraus –suhteiden päättelyä ja tulkintaa löydy muiltakaan. Ei ole paljon, jos vain todetaan että viime aikojen globaalit ja EU-tason vaikeudet ovat vaikuttaneet työllisyystilanteeseen heikentävästi. Nimittäin edelleenkin on paikkakuntia, joilla on muita selvästi parempi työllisyystilanne. Mikä sen oikein selittää?
Kävi mielessä, vaikuttaisiko kaupungin poliittinen perinne ja puoluejakauma asiaan, siis erityisesti negatiivisessa tapauksessa. Voisiko se, että jokin puolue on ollut menneinä vuosina vallassa, vaikuttaa asenteisiin ja kehittämiseen kielteisesti, työllisyyttä heikentävästi. Tarkoitan jotakin sellaista, että odotetaan edelleen että suuret työllistäjät pelastavat vielä tai ei olla riittävän joustavia tai ollaan yrityskielteisiä. Tässä mielessä vertailinkin parin kaupungin valtuuston poliittista jakaumaa, mutta eipä tuosta loppujen lopuksi pysty paljon päättelemään, kun samantapaisella poliittisella valtajakaumalla löytyy myös alhaisen työttömyysasteen paikkakuntia.
Miksi Pohjanmaa pärjää, ja miksi jotkin pienet vaikkapa Porin vaikutuspiirissä sijaitsevat kunnat pärjäävät. Porissahan on myös ollut tätä työllisyyshaastetta viime aikoina. Voisiko syynä menestykseen olla pienyritysten runsaus; Ahvenanmaallahan on suhteellisen paljon yrittäjiä. Jos näin olisi, poliitikkojen pitäisi kannustaa suurteollisuudesta vapautuvia runsain joukoin yrittäjiksi.
Katsoin Säkylää. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi todella pieneen pinta-alaan ja siten korkeahkoon asukastiheyteen. Ajattelin, että tuossa se on. Katsoin paikkakunnan elinkeinoja ja työllistäjiä. Suurimpana reippaasti on varuskunta eri toimintoineen. Sitten mainitaan, että alueella on vireää elintarvikealan toimintaa. Varuskunnasta tuli mieleen, että hyvä juttu, ovat saaneet aikanaan suuren työnantajan; hyvä niin. Eletään toivossa. Säkylän työpaikkaomavaraisuus on muuten noin 120 %, eli on myös muille jaettavaksi.
Sitten katsoin Köyliötä. Alkutuotantoa on vielä suhteellisen paljon. Työpaikkaomavaraisuus on 55 prosentin luokkaa. Muutenkaan ei näytä löytyvän päällisin puolin yhteistä piirrettä Säkylän ja Köyliön välillä.
Sitten tulee Eura. Se on vuorostaan erilainen ainakin kuntatietojen perusteella. Erityisen mielenkiintoinen on Euran valtuuston puoluejakauma. Eli jos Euran työttömyysaste on maakunnan alhaisimpia, niin demarit eivät ole sitä ainakaan huonontaneet vaan ovat ehkä toimineet juuri päinvastoin. Myös Eurasta mainitaan erityisesti elintarviketeollisuus, jota en kyllä olisi osannut yhdistää Euraan.
Viimeisenä näihin matalamman työttömyysasteen paikkakuntiin Satakunnassa kuuluu Huittinen. Myös Huittista luonnehditaan elintarviketuotannon paikkakunnaksi. Mutta myös kuljetusalaan liittyvä’ elinkeinotoimintaa on paljon. Ilmeisesti siellä on kaiken kaikkiaan paljon yrityksiä. Tämä on siis mutu.
Jossakin kommentissa myös väitettiin Ahvenanmaasta, että siellä yritysten runsauden lisäksi on ihmisillä monitaitoisuutta. Siinäkö se selitys ja välttämättömyys nykyään onkin. Varsinkin pienillä paikkakunnilla monitaitoisuudesta luulisi olevan paljon hyötyä. Tässähän se kummallisuus on, että toisaalta sanotaan että suuret keskittymät mahdollistavat vireän elinkeinotoiminnan, yhteistyön, valinnanvaran ja erikoistumisen, mutta toisaalta monessa tällaisessa kaupungissa onkin korkea työttömyys, kun taas joissakin pienissä kunnissa on matala työttömyys. Tosin on vastaavasti myös pieniä kuntia, joissa työllisyystilanne on jatkuvasti heikko ilman että jokin yksittäinen työnantaja olisi vähentänyt kerralla paljon väkeä. En tarkoita Lappia, Kainuuta tai Pohjois-Karjalaa vaan eteläisemmän Suomen kuntia.
Voihan olla myös varsinkin pienissä kunnissa niin, että työttömyyden pitkittyessä mielellään poistutaan virallisesta työvoimasta sosiaalisesta paineesta tai muusta johtuen. Tosin tilastoista näkee sellaisen ilmiön muutenkin, että vielä työttömyysasteitakin suurempia eroja esimerkiksi maakuntien välillä esiintyy työllisyysasteissa. Ne erot ovat muuten aivan hirveät vaikkapa Ahvenanmaan ja Keski-Suomen välillä. Ahvenanmaan työllisyysaste on noin 80 prosenttia, kun Keski-Suomen työllisyysaste on 64 prosenttia. Ero on siis 16 prosenttiyksikköä, kun vastaavassa tilastossa työttömyysasteiden ero oli enintään kymmenen luokkaa. Ahvenanmaan työttömyysastehan on kahden paikkeilla (1,7) ainakin näkemissäni tilastoissa. Edellä mainitut luvut olivat Tilastokeskuksen lukuja. Sitten on olemassa ELY-keskuksilta korkeampia lukuja, jotka itse asiassa ovat ainakin minusta kiinnostavampia todellisuuden kannalta. Siis sellaisia kuin 15 prosentin työttömyysasteita eräiden suurten kaupunkien osalta. Mutta pointti oli vain se, että työttömyyden vakiintuessa korkealle tasolle vähitellen tulee paine että ihmisiä siirtyy eläkkeelle tai johonkin. Eli vaikka jo työttömyysasteissakin on suuria eroja, vielä suurempia eroja on työllisyysasteissa. Mutta tämä saattaa johtua ihan jostakin muustakin kuten esimerkiksi ikärakenteesta, vai voiko.
Jos siis on ehkä pikku paikkakunnilla painetta pysyä pois virallisista työttömyysluvuista, voi sitä olla myös maakunnan keskuskaupungeissa. Eroja saattaa olla siinä, mihin virallisista työttömyysluvuista siirrytään: eläkkeelle, kotiin, opiskeluun, muualle.
Siinä sitä jossittelua ja pähkäilyä oli. Kaikki edellä esitetyt tulkinnat ovat omasta hatusta vedettyjä. Siitä voi jatkaa. Kumma vain, että asia ei enempää kiinnosta noin yleisesti, vaikka sen luulisi olevan tärkein asia. Mikä muuten on se semmoinen kestävyysvaje? Liittyykö mitenkään tähän?
Kun nyt kaiken edellä olevan kirjoitettuani satuin näkemään ELY-keskuksen viimeisimpiä työllisyystietoja ja niihin viittaavan jutun, tässä menee vähitellen sekaisin. Se, että luvut Tilastokeskukseen verrattuna ovat eri, ei ole ongelma, kun sehän on ollut tiedossa. Lisäksi itse pidän ELY-keskusten luvuista. Ongelma on siinä, että kun juuri ehdin kirjoittaa että Keski-Pohjanmaa (Tilastokeskus) on erityisen alhaisen työttömyyden aluetta, nyt ELY-keskuksen raportti toteaa että alimmat työttömyysasteet ovat tosiaan Pohjanmaalla (huom. nimitys), Keski-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla, mutta nyt se Keski-Pohjanmaa oli kuitenkin näistä työttömyysluvuiltaan korkein. Ja jotta asia menisi vielä sekavammaksi kirjoitukseni johdonmukaisuuden kannalta, Keski-Pohjanmaalla onkin merkittäviä eroja. Tosin tässä vain korostuu se sama piirre, että maakunnan pienet kunnat, monet myös ruotsinkielisiä ilmeisesti, nauttivat aivan erityisen alhaisista työttömyysasteista.
Siis vaikka näiden eri tilastolähteiden takia ehkä maakuntien järjestykset huojuvat miten sattuu, niin hauskasti kyllä juttuni sanoma joidenkin pienten kuntien käsittämättömän alhaisesta työttömyydestä vain kirkastuu ja terävöityy. Oliko kauniisti sanottu? Mutta miksi näin on, sano se.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, joita on jo satoja!
Kokonaistilannehan Suomessa on se, että Uusimaa on parasta työllisyysaluetta ja taas Lappi, Kainuu ja Pohjois-Karjala ovat huonoja työllisyyden suhteen. Mutta yllättäen Pohjanmaa onkin myönteinen poikkeus, jossa on melko alhainen työttömyysaste.
Keski-Suomen työllisyystilanne on heikko, ja siinä suhteessa Jyväskylän tilanne myös huono. Mutta myöskään muissa suurissa kaupungeissa pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta ei ole tilanne juurikaan parempi. Erityisesti Tampereen työttömyysaste on yllättävän korkea, ja myös Lahdella menee heikosti työllisyyden osalta. Erityisesti Oulu on päässyt uutisiin viime vuosina. Tämä muuten onkin kiinnostavaa, että joidenkin paikkakuntien huonot uutiset pääsevät hyvin esille ja niihin kiinnitetään kauheasti huomiota kun taas toisilla paikkakunnilla työllisyystilanne saa heikentyä aivan rauhassa. Esimerkiksi Lahden luvut olivat minulle yllätys. Eikä myöskään Tampereen korkeasta työttömyysasteesta ole suuria juttuja tehty; tosin tiedossahan se on ollut. Huomion saavat erityisesti Kaakkois-Suomi ja Oulu ja joskus Varkaus.
Ihmetyttää aivan järjettömästi, ettei ketään eikä mitään tahoa näytä kiinnostavan kysymys, miksi. Nimenomaan kiinnostavaa olisi, miksi joidenkin kuntien työttömyysasteet ovat hyvin alhaisia ilman että kyseessä olisi kermankuorintakehyskunta, tai miksi Pohjanmaan, Ahvenanmaasta puhumattakaan, työttömyysaste on alhainen. Joskus näkyy mediassa lyhyitä juttuja kyllä siitä, että nyt tämän ja tuon maakunnan alhaisin työttömyys oli tässä tai tuossa kunnassa. Helppoahan se on paiskia raakaa dataa pöytään, mutta sitten se jää siihen. Eikö esimerkiksi mediaa, toimittajia, journalisteja, tippaakaan kiinnosta uteliaisuudesta tai maailmanparannusmielessä, miksi joissakin aivan pienissäkin kunnissa tai juuri niissä saattaa olla todella alhainen työttömyys poiketen ympäröivästä maakunnasta tai maakunnan keskuksesta. Eikö fiksu toimittaja voikaan olla kiinnostunut niin arkisesta ja suomalaisesta ilmiöstä kuin että jossakin yllättäen onkin poikkeuksellisen alhainen työttömyys.
Jos kerran aivan omassa maassa on hyviä työllisyysesimerkkejä, eikö kenellekään tule mieleen hyödyntää näitä tarjolla olevia esimerkkejä. Nehän olisivat valmiiksi suomalaiseen ympäristöön sopivia, eikä niitä edes paatunein puoluepoliitikko voisi vastustaa sillä perusteella että keinot eivät sopisi meidän kulttuuriimme tai meidän hyvinvointivaltiotyyppiimme. Mihin on unohtunut muuten niin yleisesti käytetty fraasi ´hyvät käytännöt´, ´parhaat käytännöt´ ja mitä niitä onkaan.
Kyllä sen nyt pitää kiinnostaa ihmistä, miksi Ahvenanmaalla on lähes olematon työttömyys, miksi Pohjanmaan maakunnissa on alhainen työttömyysaste Manner-Suomen oloissa ja miksi vaikkapa Satakunnassa alhaisin työttömyysaste on kunnissa Säkylä, Köyliö, Eura ja Huittinen.
Sitähän sitten tulee kaikenlaista mieleen, mikä voisi olla esimerkiksi joidenkin suurehkojen kaupunkien korkean työttömyysasteen taustalla. Helppo on ajatella, että jo vuosia sitten tapahtuneet joukkoirtisanomiset suurista teollisuuslaitoksista ovat jättäneet pysyvän työttömyyden. Onhan vaikea löytää töitä nopeasti suurelle joukolle saman alan työttömiä vai onko; nehän huomataan ja niistä pidetään ääntä. Tämä on siis toistaiseksi keittiöolettamus, ei tilastoista tehty johtopäätös. Mutta eipä tuota täsmällistä havaintoa ja syy-seuraus –suhteiden päättelyä ja tulkintaa löydy muiltakaan. Ei ole paljon, jos vain todetaan että viime aikojen globaalit ja EU-tason vaikeudet ovat vaikuttaneet työllisyystilanteeseen heikentävästi. Nimittäin edelleenkin on paikkakuntia, joilla on muita selvästi parempi työllisyystilanne. Mikä sen oikein selittää?
Kävi mielessä, vaikuttaisiko kaupungin poliittinen perinne ja puoluejakauma asiaan, siis erityisesti negatiivisessa tapauksessa. Voisiko se, että jokin puolue on ollut menneinä vuosina vallassa, vaikuttaa asenteisiin ja kehittämiseen kielteisesti, työllisyyttä heikentävästi. Tarkoitan jotakin sellaista, että odotetaan edelleen että suuret työllistäjät pelastavat vielä tai ei olla riittävän joustavia tai ollaan yrityskielteisiä. Tässä mielessä vertailinkin parin kaupungin valtuuston poliittista jakaumaa, mutta eipä tuosta loppujen lopuksi pysty paljon päättelemään, kun samantapaisella poliittisella valtajakaumalla löytyy myös alhaisen työttömyysasteen paikkakuntia.
Miksi Pohjanmaa pärjää, ja miksi jotkin pienet vaikkapa Porin vaikutuspiirissä sijaitsevat kunnat pärjäävät. Porissahan on myös ollut tätä työllisyyshaastetta viime aikoina. Voisiko syynä menestykseen olla pienyritysten runsaus; Ahvenanmaallahan on suhteellisen paljon yrittäjiä. Jos näin olisi, poliitikkojen pitäisi kannustaa suurteollisuudesta vapautuvia runsain joukoin yrittäjiksi.
Katsoin Säkylää. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi todella pieneen pinta-alaan ja siten korkeahkoon asukastiheyteen. Ajattelin, että tuossa se on. Katsoin paikkakunnan elinkeinoja ja työllistäjiä. Suurimpana reippaasti on varuskunta eri toimintoineen. Sitten mainitaan, että alueella on vireää elintarvikealan toimintaa. Varuskunnasta tuli mieleen, että hyvä juttu, ovat saaneet aikanaan suuren työnantajan; hyvä niin. Eletään toivossa. Säkylän työpaikkaomavaraisuus on muuten noin 120 %, eli on myös muille jaettavaksi.
Sitten katsoin Köyliötä. Alkutuotantoa on vielä suhteellisen paljon. Työpaikkaomavaraisuus on 55 prosentin luokkaa. Muutenkaan ei näytä löytyvän päällisin puolin yhteistä piirrettä Säkylän ja Köyliön välillä.
Sitten tulee Eura. Se on vuorostaan erilainen ainakin kuntatietojen perusteella. Erityisen mielenkiintoinen on Euran valtuuston puoluejakauma. Eli jos Euran työttömyysaste on maakunnan alhaisimpia, niin demarit eivät ole sitä ainakaan huonontaneet vaan ovat ehkä toimineet juuri päinvastoin. Myös Eurasta mainitaan erityisesti elintarviketeollisuus, jota en kyllä olisi osannut yhdistää Euraan.
Viimeisenä näihin matalamman työttömyysasteen paikkakuntiin Satakunnassa kuuluu Huittinen. Myös Huittista luonnehditaan elintarviketuotannon paikkakunnaksi. Mutta myös kuljetusalaan liittyvä’ elinkeinotoimintaa on paljon. Ilmeisesti siellä on kaiken kaikkiaan paljon yrityksiä. Tämä on siis mutu.
Jossakin kommentissa myös väitettiin Ahvenanmaasta, että siellä yritysten runsauden lisäksi on ihmisillä monitaitoisuutta. Siinäkö se selitys ja välttämättömyys nykyään onkin. Varsinkin pienillä paikkakunnilla monitaitoisuudesta luulisi olevan paljon hyötyä. Tässähän se kummallisuus on, että toisaalta sanotaan että suuret keskittymät mahdollistavat vireän elinkeinotoiminnan, yhteistyön, valinnanvaran ja erikoistumisen, mutta toisaalta monessa tällaisessa kaupungissa onkin korkea työttömyys, kun taas joissakin pienissä kunnissa on matala työttömyys. Tosin on vastaavasti myös pieniä kuntia, joissa työllisyystilanne on jatkuvasti heikko ilman että jokin yksittäinen työnantaja olisi vähentänyt kerralla paljon väkeä. En tarkoita Lappia, Kainuuta tai Pohjois-Karjalaa vaan eteläisemmän Suomen kuntia.
Voihan olla myös varsinkin pienissä kunnissa niin, että työttömyyden pitkittyessä mielellään poistutaan virallisesta työvoimasta sosiaalisesta paineesta tai muusta johtuen. Tosin tilastoista näkee sellaisen ilmiön muutenkin, että vielä työttömyysasteitakin suurempia eroja esimerkiksi maakuntien välillä esiintyy työllisyysasteissa. Ne erot ovat muuten aivan hirveät vaikkapa Ahvenanmaan ja Keski-Suomen välillä. Ahvenanmaan työllisyysaste on noin 80 prosenttia, kun Keski-Suomen työllisyysaste on 64 prosenttia. Ero on siis 16 prosenttiyksikköä, kun vastaavassa tilastossa työttömyysasteiden ero oli enintään kymmenen luokkaa. Ahvenanmaan työttömyysastehan on kahden paikkeilla (1,7) ainakin näkemissäni tilastoissa. Edellä mainitut luvut olivat Tilastokeskuksen lukuja. Sitten on olemassa ELY-keskuksilta korkeampia lukuja, jotka itse asiassa ovat ainakin minusta kiinnostavampia todellisuuden kannalta. Siis sellaisia kuin 15 prosentin työttömyysasteita eräiden suurten kaupunkien osalta. Mutta pointti oli vain se, että työttömyyden vakiintuessa korkealle tasolle vähitellen tulee paine että ihmisiä siirtyy eläkkeelle tai johonkin. Eli vaikka jo työttömyysasteissakin on suuria eroja, vielä suurempia eroja on työllisyysasteissa. Mutta tämä saattaa johtua ihan jostakin muustakin kuten esimerkiksi ikärakenteesta, vai voiko.
Jos siis on ehkä pikku paikkakunnilla painetta pysyä pois virallisista työttömyysluvuista, voi sitä olla myös maakunnan keskuskaupungeissa. Eroja saattaa olla siinä, mihin virallisista työttömyysluvuista siirrytään: eläkkeelle, kotiin, opiskeluun, muualle.
Siinä sitä jossittelua ja pähkäilyä oli. Kaikki edellä esitetyt tulkinnat ovat omasta hatusta vedettyjä. Siitä voi jatkaa. Kumma vain, että asia ei enempää kiinnosta noin yleisesti, vaikka sen luulisi olevan tärkein asia. Mikä muuten on se semmoinen kestävyysvaje? Liittyykö mitenkään tähän?
Kun nyt kaiken edellä olevan kirjoitettuani satuin näkemään ELY-keskuksen viimeisimpiä työllisyystietoja ja niihin viittaavan jutun, tässä menee vähitellen sekaisin. Se, että luvut Tilastokeskukseen verrattuna ovat eri, ei ole ongelma, kun sehän on ollut tiedossa. Lisäksi itse pidän ELY-keskusten luvuista. Ongelma on siinä, että kun juuri ehdin kirjoittaa että Keski-Pohjanmaa (Tilastokeskus) on erityisen alhaisen työttömyyden aluetta, nyt ELY-keskuksen raportti toteaa että alimmat työttömyysasteet ovat tosiaan Pohjanmaalla (huom. nimitys), Keski-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla, mutta nyt se Keski-Pohjanmaa oli kuitenkin näistä työttömyysluvuiltaan korkein. Ja jotta asia menisi vielä sekavammaksi kirjoitukseni johdonmukaisuuden kannalta, Keski-Pohjanmaalla onkin merkittäviä eroja. Tosin tässä vain korostuu se sama piirre, että maakunnan pienet kunnat, monet myös ruotsinkielisiä ilmeisesti, nauttivat aivan erityisen alhaisista työttömyysasteista.
Siis vaikka näiden eri tilastolähteiden takia ehkä maakuntien järjestykset huojuvat miten sattuu, niin hauskasti kyllä juttuni sanoma joidenkin pienten kuntien käsittämättömän alhaisesta työttömyydestä vain kirkastuu ja terävöityy. Oliko kauniisti sanottu? Mutta miksi näin on, sano se.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, joita on jo satoja!
lauantai 27. heinäkuuta 2013
Kaupallinen Media tee juttu; olisi sosiaalinen tilaus!
Kaupallinen Media on ollut viime päivinä aivan erityinen puheenaihe. Monella on herännyt uteliaisuus sen suhteen, mitä Kaupallisessa Mediassa tapahtuu. Aikaisemminhan on naristu välillä siitä, että mediassa tehtäisiin liikaa juttuja mediasta ja toisista mediahenkilöistä. Nyt kun sosiaalisessa mediassa liikkuu tavallistakin enemmän arvailuja Kaupallisesta Mediasta, tämä itse on joko hiljaa tai toppuuttelee arvailijoita. Siltä ainakin tuntuu; saako tuntua? Mutta katsotaan, mitä juttuja sunnuntai tuo tullessaan.
Lue myös blogin muita kirjoituksia, joita on jo satoja!
Lue myös blogin muita kirjoituksia, joita on jo satoja!
perjantai 26. heinäkuuta 2013
Piilomainonta reidet peitettyinä
Nyt ne lehdet ovat keksineet hyvän mainosidean, joka samalla palvelee ihmisiä välittömästi. Yle uutisoi, että lehdillä on tarrakampanja, jossa ne jakavat postilaatikkoon tai oveen kiinnitettäviä tarroja, joissa lukee ”Ei mainoksia. Vain lehdet, kiitos”. Tämähän on fiksua. Kehittäkää firmat muutenkin tämäntasoista menekinedistämistä lisää.
http://yle.fi/uutiset/lehdet_kayvat_tarrakampanjalla_suoramainonnan_kimppuun/6745315
On ruvennut vaikuttamaan yhä enemmän siltä, että ainakin Suomessa, muista en tiedä, lisääntyy koko ajan mainonta- ja markkinointikielteisyys. Blogien lukijatkaan eivät pelkää enää mitään niin paljon kuin sitä, että sattuvat mahdollisesti näkemään joskus mainoksen blogissa. Lisäksi ollaan niin julmetun epäileviä ja huolestuneita bloggaajan kirjoitusmotiiveista. Tässä on jo jotakin ahdasmielistä ja pelokasta suorastaan. Tosin asiassa saattaa, siis saattaa, osansa olla kaupallisella medialla, kun ovat ehkä alkaneet pitää jopa blogeja kilpailijoinaan mainosmarkoista (hah tahallinen/ennakoiva tuo ´markka´). Nyt sitten virastot ja järjestöt puuhaavat joitakin blogimainosohjeita eivätkä ole kysyneet edes minulta. No minä en toistaiseksi ole kyllä mainostanutkaan. Mutta minua bloggaajana ei edusta mikään taho; en ole antanut millekään taholle valtuutusta siihen. No kaipa tai ainakin toivottavasti tuo mainontaohjeiden väsäily koskee mainostajia eli mainostavia firmoja, mutta jos bloginpitäjiä, niin se on sitten käsittämätöntä puuttumista toisten asioihin.
Miten kuvitellaan nykyään saatavan jotakin kaupaksi, jos ei kohta voida harjoittaa markkinointiviestintää. On vanhanaikaista kuvitella, että tuote myy itsensä kunhan se ensimmäinen käyttäjä tykkää siitä ja kertoo fb-kavereilleen. Tämä vaatimattomuus kaunistaa –periaate toimi ehkä jotenkin joskus, kun oli pulaa tuotteista, mutta ei tosiaan enää. Poikkeuksena tästä olisi asuntokauppa, mutta se taas on sössitty muulla tavalla. Nimittäin pieniä asiallisia yksiöitä asiallisilta paikoilta menisi kaupaksi vaikka kuinka paljon, kun vain joku ilmoittaa että sellainen on tarjolla. Siinä onkin kumma tapaus, että kun kerrankin menisi kaupaksi heittämällä, niin ei ole tarjontaa. Toki tuo tarjonnan puute juuri on yksi ylikysynnän syy, mutta varaa olisi todella lisätä tarjontaa rutkasti kuten sanotaan.
Mainontaan ja markkinointiviestintään pitää ruveta suhtautumaan kuluttajien piirissä paljon iloisemmin ja myönteisemmin. Siitä voisi tehdä oikein kansalaisliikkeen, ”Iloiset markkinointiviestinnän vastaanottajat”. Tarkoitan tässä asennetta mainontaa kohtaan. Eri asia on se, että siitä huolimatta moni kuten meikäläinen voi kieltää mainospostin jakamisen luukkuunsa. Omalla kohdallani siinä on kyse vain siitä, että tuntuisi haaskaukselta kuljettaa näitä mainoksia ulkoa sisään ja saman tien ulos. Siinä ei siis ole kyse mistään tiukkapipoisuudesta eikä kielteisestä asenteesta markkinointia kohtaan. Ja mainoskieltohan ei merkitse ilmaislehtien kieltämistä.
Nyt on pakko kysyä kuluttajaviranomaisten ja markkinointijärjestön (huumorintajuista) neuvoa ennen kuin teen mitään laitonta. Nimittäin Japanissa on kuulemma keksitty uudenlaiseksi mainosalustaksi nuorten naisten reidet, mikä on erinomainen innovaatio.
http://www.marmai.fi/uutiset/japanissa+mainoksia+liimataan+jo+nuorten+naisten+reisiin/a2195767
Kun Suomen olisi jälleen hyvä kopioida Japania jossakin hyvässä ja olla siten taas Pohjolan Japani, olisiko sallittua että esimerkiksi minä miehenä myisin reisipintaani piilomainonnalle? Piilomainontahan se on viime aikoina juuri eniten moralisointia nostattanut. Eikös kuitenkin tässä tapauksessa nimenomaan piilomainonta olisi jopa suotavaa?
Lue myös blogin muita kirjoituksia, joita on jo satoja!
http://yle.fi/uutiset/lehdet_kayvat_tarrakampanjalla_suoramainonnan_kimppuun/6745315
On ruvennut vaikuttamaan yhä enemmän siltä, että ainakin Suomessa, muista en tiedä, lisääntyy koko ajan mainonta- ja markkinointikielteisyys. Blogien lukijatkaan eivät pelkää enää mitään niin paljon kuin sitä, että sattuvat mahdollisesti näkemään joskus mainoksen blogissa. Lisäksi ollaan niin julmetun epäileviä ja huolestuneita bloggaajan kirjoitusmotiiveista. Tässä on jo jotakin ahdasmielistä ja pelokasta suorastaan. Tosin asiassa saattaa, siis saattaa, osansa olla kaupallisella medialla, kun ovat ehkä alkaneet pitää jopa blogeja kilpailijoinaan mainosmarkoista (hah tahallinen/ennakoiva tuo ´markka´). Nyt sitten virastot ja järjestöt puuhaavat joitakin blogimainosohjeita eivätkä ole kysyneet edes minulta. No minä en toistaiseksi ole kyllä mainostanutkaan. Mutta minua bloggaajana ei edusta mikään taho; en ole antanut millekään taholle valtuutusta siihen. No kaipa tai ainakin toivottavasti tuo mainontaohjeiden väsäily koskee mainostajia eli mainostavia firmoja, mutta jos bloginpitäjiä, niin se on sitten käsittämätöntä puuttumista toisten asioihin.
Miten kuvitellaan nykyään saatavan jotakin kaupaksi, jos ei kohta voida harjoittaa markkinointiviestintää. On vanhanaikaista kuvitella, että tuote myy itsensä kunhan se ensimmäinen käyttäjä tykkää siitä ja kertoo fb-kavereilleen. Tämä vaatimattomuus kaunistaa –periaate toimi ehkä jotenkin joskus, kun oli pulaa tuotteista, mutta ei tosiaan enää. Poikkeuksena tästä olisi asuntokauppa, mutta se taas on sössitty muulla tavalla. Nimittäin pieniä asiallisia yksiöitä asiallisilta paikoilta menisi kaupaksi vaikka kuinka paljon, kun vain joku ilmoittaa että sellainen on tarjolla. Siinä onkin kumma tapaus, että kun kerrankin menisi kaupaksi heittämällä, niin ei ole tarjontaa. Toki tuo tarjonnan puute juuri on yksi ylikysynnän syy, mutta varaa olisi todella lisätä tarjontaa rutkasti kuten sanotaan.
Mainontaan ja markkinointiviestintään pitää ruveta suhtautumaan kuluttajien piirissä paljon iloisemmin ja myönteisemmin. Siitä voisi tehdä oikein kansalaisliikkeen, ”Iloiset markkinointiviestinnän vastaanottajat”. Tarkoitan tässä asennetta mainontaa kohtaan. Eri asia on se, että siitä huolimatta moni kuten meikäläinen voi kieltää mainospostin jakamisen luukkuunsa. Omalla kohdallani siinä on kyse vain siitä, että tuntuisi haaskaukselta kuljettaa näitä mainoksia ulkoa sisään ja saman tien ulos. Siinä ei siis ole kyse mistään tiukkapipoisuudesta eikä kielteisestä asenteesta markkinointia kohtaan. Ja mainoskieltohan ei merkitse ilmaislehtien kieltämistä.
Nyt on pakko kysyä kuluttajaviranomaisten ja markkinointijärjestön (huumorintajuista) neuvoa ennen kuin teen mitään laitonta. Nimittäin Japanissa on kuulemma keksitty uudenlaiseksi mainosalustaksi nuorten naisten reidet, mikä on erinomainen innovaatio.
http://www.marmai.fi/uutiset/japanissa+mainoksia+liimataan+jo+nuorten+naisten+reisiin/a2195767
Kun Suomen olisi jälleen hyvä kopioida Japania jossakin hyvässä ja olla siten taas Pohjolan Japani, olisiko sallittua että esimerkiksi minä miehenä myisin reisipintaani piilomainonnalle? Piilomainontahan se on viime aikoina juuri eniten moralisointia nostattanut. Eikös kuitenkin tässä tapauksessa nimenomaan piilomainonta olisi jopa suotavaa?
Lue myös blogin muita kirjoituksia, joita on jo satoja!
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Sanomalehdet ja Yle-vero - Mikael Pentikäinen vuorostaan
Sanomalehdet tuntuvat haluavan ikään kuin verotusoikeuden vaikka sitten mutkan kautta. Ei ole ensimmäinen kerta, kun ehdotetaan että sanomalehdet pääsisivät jollakin tavalla osallisiksi Yle-veron ihanuudesta. Aiheesta jo kerran kirjoitinkin, mutta se nousee pinnalle yhä uudelleen median markkinatilanteen johdosta.
Nyt Mikael Pentikäinen ideoi Iisalmen Sanomien haastattelussa, että Yle ostaisi toimituksellista sisältöä esimerkiksi pieniltä alueellisilta lehdiltä. Kun lehdet ovat ahdingossa, Yleä toivotaan niille asiakkaaksi jotta ne voisivat ylläpitää toimituksiaan. Herää vain kysymys, mistä Yle irrottaisi tällaiseen uuteen yhteistyöhön rahat. Tuskin Yle kuitenkaan on valmis tinkimään mistään olemassa olevasta, esimerkiksi omista toimitusresursseistaan, vaan tämä lehtiyhteistyö, toimituksellinen alihankinta, tulisi entisen budjetin päälle. Kun siis Ylen pitäisi työllistää oma väki entiseen tapaan ja sen lisäksi ostaa toimitustyötä lehdiltä, kustannuksiahan siitä syntyisi. Niiden peittämiseksi puolestaan ei näytä olevan kuin yksi ja sama konsti eli Yle-veron nostaminen. Näin ollen sanomalehdet tulisivat ottamaan palan Yle-verosta. Tällainen yksityisen toiminnan hivuttautuminen julkiselle puolelle olisi kummallista nyky-Suomessa.
Kyllähän sen ymmärtää, että yksityiset toimijat, tässä tapauksessa sanomalehdet, ovat huolissaan tuloistaan ja siksi niiden pitää ehdottaa kaikenlaisia uusia asiakassuhteita, mutta lehtitoiminnan ulkopuolisen näkökulmasta tähän yksityisen ja julkisen alihankintaehdotukseen pitää suhtautua kriittisesti. Mutta tuo yhteistyö, alihankinta, sopisi aivan hyvin, jos sanomalehdet ja Yle keksisivät ”ilmaisen lounaan” eli tempun jolla yhteistyöstä ei syntyisi yhteiskustannuksia (yhteistä kaikki). Mutta eivät ne tosiaan sellaista voi keksiä, kun todellakaan ilmaisia lounaita ei ole elleivät ne sitten ole aidosti ilmaisia. Tässä tapauksessa eivät olisi, sillä sanomalehdet haluavat nimenomaan tuloja itselleen; eivät ne pelkästään mainosmielessä toimittajiaan Ylelle tarjoa.
Näissä yhteyksissä vilahtelee sellaisia yleviä sanoja kuin moniarvoisuus, moniäänisyys ja vaikka mitä. Mitä moniarvoisuus ja moniäänisyys rehellisesti tarkoittavat mediasisällössä ja mediakentässä? Onko se yksinkertaisesti vain sitä, että on mahdollisimman paljon lehtiä? Puoluelehdistö tietysti on ”moniarvoinen” omalla tunnetulla tavallaan. Positiivisina esimerkkeinä monenlaisuudesta ovat varsinaiset paikallislehdet. Myös monet ilmaiset kaupunkilehdet ovat kiinnostavia siihen nähden, että ne elävät ilmoitustulojen varassa. Jopa ilmoituksia tulee luettua nimenomaan niistä. Sama lukutapa muuten koskee myös varsinaisia paikallislehtiä. Ainakin itse luen paikallislehteäni (entinen paikka siis) hyvin tarkkaan. Kaupunkilehdistä vielä puheen ollen, Suur-Jyväskylän lehti on ihan hyvä.
Kuten Iisalmen Sanomien jutusta käy ilmi, Mikael Pentikäinen sanoo asiansa suoraan:
http://www.iisalmensanomat.fi/uutiset/yla-savo/yleisradion-arvostelijan-kelkka-k%C3%A4%C3%A4ntyi/786162
Aikaisempi samaan aiheeseen eli Yle-veron käyttöön liittyvä oma bloggaukseni löytyy tuosta:
http://markkinat-politiikka-media.blogspot.fi/2013/05/vastaava-paatoimittaja-pekka-mervola.html
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
Nyt Mikael Pentikäinen ideoi Iisalmen Sanomien haastattelussa, että Yle ostaisi toimituksellista sisältöä esimerkiksi pieniltä alueellisilta lehdiltä. Kun lehdet ovat ahdingossa, Yleä toivotaan niille asiakkaaksi jotta ne voisivat ylläpitää toimituksiaan. Herää vain kysymys, mistä Yle irrottaisi tällaiseen uuteen yhteistyöhön rahat. Tuskin Yle kuitenkaan on valmis tinkimään mistään olemassa olevasta, esimerkiksi omista toimitusresursseistaan, vaan tämä lehtiyhteistyö, toimituksellinen alihankinta, tulisi entisen budjetin päälle. Kun siis Ylen pitäisi työllistää oma väki entiseen tapaan ja sen lisäksi ostaa toimitustyötä lehdiltä, kustannuksiahan siitä syntyisi. Niiden peittämiseksi puolestaan ei näytä olevan kuin yksi ja sama konsti eli Yle-veron nostaminen. Näin ollen sanomalehdet tulisivat ottamaan palan Yle-verosta. Tällainen yksityisen toiminnan hivuttautuminen julkiselle puolelle olisi kummallista nyky-Suomessa.
Kyllähän sen ymmärtää, että yksityiset toimijat, tässä tapauksessa sanomalehdet, ovat huolissaan tuloistaan ja siksi niiden pitää ehdottaa kaikenlaisia uusia asiakassuhteita, mutta lehtitoiminnan ulkopuolisen näkökulmasta tähän yksityisen ja julkisen alihankintaehdotukseen pitää suhtautua kriittisesti. Mutta tuo yhteistyö, alihankinta, sopisi aivan hyvin, jos sanomalehdet ja Yle keksisivät ”ilmaisen lounaan” eli tempun jolla yhteistyöstä ei syntyisi yhteiskustannuksia (yhteistä kaikki). Mutta eivät ne tosiaan sellaista voi keksiä, kun todellakaan ilmaisia lounaita ei ole elleivät ne sitten ole aidosti ilmaisia. Tässä tapauksessa eivät olisi, sillä sanomalehdet haluavat nimenomaan tuloja itselleen; eivät ne pelkästään mainosmielessä toimittajiaan Ylelle tarjoa.
Näissä yhteyksissä vilahtelee sellaisia yleviä sanoja kuin moniarvoisuus, moniäänisyys ja vaikka mitä. Mitä moniarvoisuus ja moniäänisyys rehellisesti tarkoittavat mediasisällössä ja mediakentässä? Onko se yksinkertaisesti vain sitä, että on mahdollisimman paljon lehtiä? Puoluelehdistö tietysti on ”moniarvoinen” omalla tunnetulla tavallaan. Positiivisina esimerkkeinä monenlaisuudesta ovat varsinaiset paikallislehdet. Myös monet ilmaiset kaupunkilehdet ovat kiinnostavia siihen nähden, että ne elävät ilmoitustulojen varassa. Jopa ilmoituksia tulee luettua nimenomaan niistä. Sama lukutapa muuten koskee myös varsinaisia paikallislehtiä. Ainakin itse luen paikallislehteäni (entinen paikka siis) hyvin tarkkaan. Kaupunkilehdistä vielä puheen ollen, Suur-Jyväskylän lehti on ihan hyvä.
Kuten Iisalmen Sanomien jutusta käy ilmi, Mikael Pentikäinen sanoo asiansa suoraan:
Yle-verolla kerättyä rahaa voitaisiin käyttää myös sanomalehtien tekemiseen. Yhteistyöllä voitaisiin jakaa Yleisradion ja sanomalehtien kustannuksia.Iisalmen Sanomien juttu on tuossa:
http://www.iisalmensanomat.fi/uutiset/yla-savo/yleisradion-arvostelijan-kelkka-k%C3%A4%C3%A4ntyi/786162
Aikaisempi samaan aiheeseen eli Yle-veron käyttöön liittyvä oma bloggaukseni löytyy tuosta:
http://markkinat-politiikka-media.blogspot.fi/2013/05/vastaava-paatoimittaja-pekka-mervola.html
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Aamulehti puhuu ´tasottomasta pakkoruotsipainiskelusta´
Kuten Aamulehti ansiokkaasti kirjoittaa, olisi monia merkittäviä kieliä joita suomalaisten pitäisi osata. Aamulehti ottaa kirjoituksessaan esille myös ruotsin kielen ja siitä käytävän keskustelun. Jotenkin lehti tuumailee siihen tapaan, että kielikeskustelu olisi keskittynyt haitallisesti juuri pakkoruotsin vastustamiseen. Ehkä tulkitsen lehteä väärin, mutta mielestäni Aamulehti ei myöskään tee tulkitsemista kovin helpoksi sanavalinnoillaan.
Joudun nyt lainaamaan Aamulehden kirjoituksesta pitkän pätkän, mutta se on tarpeen jotta lukijani näkee mitä Aamulehti oikein sanookaan ja voi arvioida minun sanomisiani sen pohjalta:
Minun mielestäni kielitaidon hyödyllinen monipuolistaminen mahdollistetaan paremmin sillä, että pakkoruotsi poistetaan. Mutta sehän ei poista ruotsia kielivalikoimasta. Siis ruotsia ei ´syrjäytetä´. Lehtihän puhuu ´ruotsin syrjäyttäjistä´. En minä ainakaan ole ymmärtänyt todellista kielikeskustelua niin, että siinä oltaisiin ´syrjäyttämässä´ ruotsi. Olenko sitten seurannut eri keskustelua kuin Aamulehti? Eikös pikemminkin tavoite ole se, että ruotsi asettuisi vähän niin kuin samalle viivalle muiden kanssa.
Mitä te siellä Aamulehdessä tarkoitatte konkreettisesti ´tasottomalla pakkoruotsipainiskelulla´? Esimerkiksi minä vain omalta osaltani käytän kansalaisen oikeutta ilmaista joskus mielipiteeni ja jopa oikeutta allekirjoittaa kansalaisaloitteita. Mitä mieltä se Aamulehti muuten on tällaisesta ´painiskelusta´? Kannattaako Aamulehti edes hiukan passiivista aktiivisempaa kansalaisvärinää vai eikö kannata? Kertokaa nyt ihan rehellisesti. Mikä olisi Aamulehden mielestä kivaa ja oikeaa kansalaisten hereillä oloa?
Olisi toivottavaa, että arvovaltainen lehti kuten Aamulehti ei tyytyisi sellaisiin hämäriin heittoihin kuin ´tasoton pakkoruotsipainiskelu´. Sillä tavalla keskustelu ei ainakaan muutu tasokkaammaksi. Se on sitten vain jonkinlaista retorista ´painiskelua´, ja siitä ei kyllä onnellista loppua tule.
Kuten usein, myös Aamulehden kirjoituksessa on paljon asiaa mutta valitettavasti väliin ujutetaan hämäriä ilmauksia ja vihjailuja joista jää epäreilun pelin maku. Ehkä kyse on myös provoilusta, ja mikäs siinä; pääasia varmaankin on että puhutaan.
Aamulehden kirjoitus on tuossa:
http://www.aamulehti.fi/Paakirjoitukset/1194827634014/artikkeli/muutakin
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
Lisäys: Tutustu sivuun http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
ja harkitse kyseisen aloitteen allekirjoittamista. Itse olen allekirjoittanut.
Joudun nyt lainaamaan Aamulehden kirjoituksesta pitkän pätkän, mutta se on tarpeen jotta lukijani näkee mitä Aamulehti oikein sanookaan ja voi arvioida minun sanomisiani sen pohjalta:
Ei voi välttyä päätelmältä, että kielirikkautemme on muuttunut englantipainotteiseksi kieliköyhyydeksi juuri tasottoman pakkoruotsipainiskelun takia.Voisiko Aamulehti vastata tähän: Jos kerran myös te siellä lehdessä pidätte tärkeänä motivoidusti monipuolisempaa kieliosaamista, kummalla tavalla se paremmin mahdollistetaan, pakkoruotsin poistolla vai pakkoruotsin säilyttämisellä?
Ruotsin syrjäyttäjät toki usein perustelevat mielipidettään sillä, että toisen kotimaisen poistamisella tehtäisiin tilaa jollekin muulle kielelle tai muille kielille. Erityisesti toivotaan, että Itä-Suomessa voitaisiin opiskella venäjää. Jos onnistumme palvelemaan itänaapurista tulevia ostosturisteja heidän omalla kielellään, voimme tehdä tiliä, järkeilevät monet.
Tilastot vain eivät tue olettamusta, että muitakin kieliä kuin englantia haluttaisiin oikeasti opiskella.
Minun mielestäni kielitaidon hyödyllinen monipuolistaminen mahdollistetaan paremmin sillä, että pakkoruotsi poistetaan. Mutta sehän ei poista ruotsia kielivalikoimasta. Siis ruotsia ei ´syrjäytetä´. Lehtihän puhuu ´ruotsin syrjäyttäjistä´. En minä ainakaan ole ymmärtänyt todellista kielikeskustelua niin, että siinä oltaisiin ´syrjäyttämässä´ ruotsi. Olenko sitten seurannut eri keskustelua kuin Aamulehti? Eikös pikemminkin tavoite ole se, että ruotsi asettuisi vähän niin kuin samalle viivalle muiden kanssa.
Mitä te siellä Aamulehdessä tarkoitatte konkreettisesti ´tasottomalla pakkoruotsipainiskelulla´? Esimerkiksi minä vain omalta osaltani käytän kansalaisen oikeutta ilmaista joskus mielipiteeni ja jopa oikeutta allekirjoittaa kansalaisaloitteita. Mitä mieltä se Aamulehti muuten on tällaisesta ´painiskelusta´? Kannattaako Aamulehti edes hiukan passiivista aktiivisempaa kansalaisvärinää vai eikö kannata? Kertokaa nyt ihan rehellisesti. Mikä olisi Aamulehden mielestä kivaa ja oikeaa kansalaisten hereillä oloa?
Olisi toivottavaa, että arvovaltainen lehti kuten Aamulehti ei tyytyisi sellaisiin hämäriin heittoihin kuin ´tasoton pakkoruotsipainiskelu´. Sillä tavalla keskustelu ei ainakaan muutu tasokkaammaksi. Se on sitten vain jonkinlaista retorista ´painiskelua´, ja siitä ei kyllä onnellista loppua tule.
Kuten usein, myös Aamulehden kirjoituksessa on paljon asiaa mutta valitettavasti väliin ujutetaan hämäriä ilmauksia ja vihjailuja joista jää epäreilun pelin maku. Ehkä kyse on myös provoilusta, ja mikäs siinä; pääasia varmaankin on että puhutaan.
Aamulehden kirjoitus on tuossa:
http://www.aamulehti.fi/Paakirjoitukset/1194827634014/artikkeli/muutakin
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
Lisäys: Tutustu sivuun http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
ja harkitse kyseisen aloitteen allekirjoittamista. Itse olen allekirjoittanut.
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Asuntomarkkinat ja ennustaminen - tässä kätevä tapa
Usein, kun arvioidaan asuntomarkkinoiden tulevaa kehitystä, käytetään mielellään erästä toteamusta. Tuota tarkoittamaani ennustamisen tapaa kannattaisi käyttää monella muullakin alalla, sillä se on turvallinen, fiksun kuuloinen ja vaivaton. Se on turvallinen siinäkin mielessä, ettei sillä ainakaan pahemmin onnistu sössimään oman alansa bisneksiä. Tarkoitan seuraavaa toteamusta: ”En usko, että yleisellä tasolla tapahtuu suuria muutoksia lähiaikoina.” Suosittelen tätä paremman puutteessa mille tahansa alalle, kun pitää esittää ”vakuuttava” arvio esimerkiksi lähitulevaisuudesta.
On kuitenkin annettava tunnustus viime aikojen talousennusteille, sillä niissä onneksi jo uskalletaan sanoa hankaliakin asioita. Enää ei koko ajan väitetä, että Suomen, Kreikan tai euroalueen taloudessa tuskin yleisellä tasolla tapahtuu suuria muutoksia lähiaikoina. Nyt pikemminkin voi ainakin rivien välistä lukea, että aivan lähiaikoina voi tapahtua mitä tahansa vaikka sitä ei suoraan myönnettäisikään. Asuntomarkkinat tuntuvatkin olevan poikkeus tästä, mikä johtuu varmaan asian bisnesluonteesta. Ja eihän tietenkään joka hetki tapahdukaan mullistuksia varsinkaan huonompaan suuntaan (heh). Mutta eihän se koko ajan mahdotontakaan ole.
Asuntomarkkinoiden ennustaminen on luultavasti sen takia aina varovaista tai optimistista, että yleensähän arvioita kysytään nimenomaan alan yrityksiltä. Toisenlaiset ennustajat voisivat antaa toisenlaisia arvioita.
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
On kuitenkin annettava tunnustus viime aikojen talousennusteille, sillä niissä onneksi jo uskalletaan sanoa hankaliakin asioita. Enää ei koko ajan väitetä, että Suomen, Kreikan tai euroalueen taloudessa tuskin yleisellä tasolla tapahtuu suuria muutoksia lähiaikoina. Nyt pikemminkin voi ainakin rivien välistä lukea, että aivan lähiaikoina voi tapahtua mitä tahansa vaikka sitä ei suoraan myönnettäisikään. Asuntomarkkinat tuntuvatkin olevan poikkeus tästä, mikä johtuu varmaan asian bisnesluonteesta. Ja eihän tietenkään joka hetki tapahdukaan mullistuksia varsinkaan huonompaan suuntaan (heh). Mutta eihän se koko ajan mahdotontakaan ole.
Asuntomarkkinoiden ennustaminen on luultavasti sen takia aina varovaista tai optimistista, että yleensähän arvioita kysytään nimenomaan alan yrityksiltä. Toisenlaiset ennustajat voisivat antaa toisenlaisia arvioita.
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
torstai 18. heinäkuuta 2013
Nimby ja henkilön edustama puolue
Päädyin lopulta aiheeseen nimby. Alun perin mielessä oli sellainen aihe kuin kaupunkirakenne. Kaupunkisuunnittelun asiantuntija nimittäin sanoo, että Helsinkiä pitäisi rakentaa tiiviimmin. Asiaa olisi mielenkiintoista tarkastella myös erään henkilön vakituisen sijaintikaupungin Jyväskylän osalta. Onhan Jyväskylä sentään pinta-alaltaan jotakin aivan muuta kuin Helsinki ja väkiluku vain 133 000. Onhan todettu, että Jyväskylän kantakaupunki pääsi tietyssä kehitysvaiheessa hajanaistumaan. Lisäksi Jyväskylä on harrastanut pinta-alallista laajentumista ja laajentumispyrkimystä oikeastaan olemassaolonsa ajan. Jätetään aihe kuitenkin myöhempään ajankohtaan. Nyt aiheena on nimby.
Minua kiinnostaa tietyissä oudoissa yhteyksissä, mitä puoluetta henkilö tai ryhmä henkilöitä edustaa tai on ainakin edustavinaan. Tarkoitan sellaisia yhteyksiä kuin että joku lausahtaa jotakin tylyä, asiatonta tai epäystävällistä tai käyttäytyy suvaitsemattomasti tai muuten huonosti jotakuta tai joitakuita kohtaan. Jos vaikkapa henkilön blogimerkinnästä tai kommentista on linkki tämän profiiliin ja jos tuo henkilö sanoo jotakin tylyä, klikkaan usein katsomaan mitä puoluetta henkilö mahdollisesti edustaa jos puolueelle on paikka profiilissa. Valitettavasti nämä ovat aika usein ”sitoutumattomia” kuten minäkin. Se ei ole ehkä oikein hyvä suositus sitoutumattomille, että tulee sanoneeksi jotakin tylyä. Olikohan tämä vitsi? Toivottavasti.
Nyt sitten kiinnosti, missä puolueessa on eniten nimbyilijöitä. Arvelin toki, ettei aiheesta helposti löydy selvityksiä. Eikä nytkään kovin tarkasti edustavaa ilmeisesti löytynyt. Satuinpa sentään löytämään Tamperelainen-lehden jutun siitä, miten Tampereella kunnallisvaalien ehdokkaat suhtautuisivat lähelleen rakennettaviin tietyille ryhmille tarkoitettuihin asumisyksiköihin ja muihin viime aikoina keskustelua herättäneisiin kohteisiin. Tässä yhteydessä Tamperelainen vertailee myös ehdokkaiden puolueita nimbyn osalta. Lisäksi Tamperelainen laittaa joitakin kaupunkeja järjestykseen nimbyn suhteen ainakin ehdokkaiden keskuudessa. Tosin lehti sanoo, että nimbyä esiintyy ehdokkaiden joukossa paljon vähemmän kuin äänestäjien. Ilmeisestikin tarkoitetaan vastauksissa julkituotua nimbyä.
Mielenkiintoista on lukea myös jutussa esitettyjä ehdokkaiden kommentteja suhtautumisestaan päihdekuntoutujien yksiköihin ja muihin esillä olleisiin kohteisiin. Nuo kommentit mielestäni paljastavat sittenkin yllättävimmin sen, miten vaikeaa joillekin ihmisille on sulattaa jotkin jutut ympäristössään, olkoon kyseessä sitten minkä puolueen ehdokas tahansa.
Puolueiden edustajien suhteet nimbyyn voivat itsellenikin aiheuttaa ristiriitaa, kun saatan hyvinkin joutua puntaroimaan nykyisen potentiaalisen äänestyspuolueeni (mikähän se muuten on) ja jonkin aivan toisenlaisen puolueen välillä. Ei sellainen ristiriita ole kiva, eihän. Tosin silmiähän se kaikki avaa. Voihan lisäksi olla niin, että vastauksissa julkituotu nimby ja tosielämän nimby menevät puolueittain jopa ristiin. Tarkoitan siis jonkinlaista tekopyhyyttä. Mitään erityistä tietoa minulla ei asiasta kuitenkaan ole.
Tuli myös mieleen eräs ajatus, miten näitä vastarintaongelmia voisi vähentää, mutta en nyt ota sitä tähän. Kyseessä ei ole valistuskampanja vaan ihan aluesuunnitteluun liittyvä idea. En tosin tiedä, onko idea uusi.
Tuossa on se Tamperelaisen juttu.
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/158204-vaalikoneen-mukaan-ehdokas-ei-ole-nimby
Lue myös tämän blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
Minua kiinnostaa tietyissä oudoissa yhteyksissä, mitä puoluetta henkilö tai ryhmä henkilöitä edustaa tai on ainakin edustavinaan. Tarkoitan sellaisia yhteyksiä kuin että joku lausahtaa jotakin tylyä, asiatonta tai epäystävällistä tai käyttäytyy suvaitsemattomasti tai muuten huonosti jotakuta tai joitakuita kohtaan. Jos vaikkapa henkilön blogimerkinnästä tai kommentista on linkki tämän profiiliin ja jos tuo henkilö sanoo jotakin tylyä, klikkaan usein katsomaan mitä puoluetta henkilö mahdollisesti edustaa jos puolueelle on paikka profiilissa. Valitettavasti nämä ovat aika usein ”sitoutumattomia” kuten minäkin. Se ei ole ehkä oikein hyvä suositus sitoutumattomille, että tulee sanoneeksi jotakin tylyä. Olikohan tämä vitsi? Toivottavasti.
Nyt sitten kiinnosti, missä puolueessa on eniten nimbyilijöitä. Arvelin toki, ettei aiheesta helposti löydy selvityksiä. Eikä nytkään kovin tarkasti edustavaa ilmeisesti löytynyt. Satuinpa sentään löytämään Tamperelainen-lehden jutun siitä, miten Tampereella kunnallisvaalien ehdokkaat suhtautuisivat lähelleen rakennettaviin tietyille ryhmille tarkoitettuihin asumisyksiköihin ja muihin viime aikoina keskustelua herättäneisiin kohteisiin. Tässä yhteydessä Tamperelainen vertailee myös ehdokkaiden puolueita nimbyn osalta. Lisäksi Tamperelainen laittaa joitakin kaupunkeja järjestykseen nimbyn suhteen ainakin ehdokkaiden keskuudessa. Tosin lehti sanoo, että nimbyä esiintyy ehdokkaiden joukossa paljon vähemmän kuin äänestäjien. Ilmeisestikin tarkoitetaan vastauksissa julkituotua nimbyä.
Mielenkiintoista on lukea myös jutussa esitettyjä ehdokkaiden kommentteja suhtautumisestaan päihdekuntoutujien yksiköihin ja muihin esillä olleisiin kohteisiin. Nuo kommentit mielestäni paljastavat sittenkin yllättävimmin sen, miten vaikeaa joillekin ihmisille on sulattaa jotkin jutut ympäristössään, olkoon kyseessä sitten minkä puolueen ehdokas tahansa.
Puolueiden edustajien suhteet nimbyyn voivat itsellenikin aiheuttaa ristiriitaa, kun saatan hyvinkin joutua puntaroimaan nykyisen potentiaalisen äänestyspuolueeni (mikähän se muuten on) ja jonkin aivan toisenlaisen puolueen välillä. Ei sellainen ristiriita ole kiva, eihän. Tosin silmiähän se kaikki avaa. Voihan lisäksi olla niin, että vastauksissa julkituotu nimby ja tosielämän nimby menevät puolueittain jopa ristiin. Tarkoitan siis jonkinlaista tekopyhyyttä. Mitään erityistä tietoa minulla ei asiasta kuitenkaan ole.
Tuli myös mieleen eräs ajatus, miten näitä vastarintaongelmia voisi vähentää, mutta en nyt ota sitä tähän. Kyseessä ei ole valistuskampanja vaan ihan aluesuunnitteluun liittyvä idea. En tosin tiedä, onko idea uusi.
Tuossa on se Tamperelaisen juttu.
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/158204-vaalikoneen-mukaan-ehdokas-ei-ole-nimby
Lue myös tämän blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Jos väität jotakin, ilmaise se "suoraselkäisesti"
Otan käsittelyyn erään tavan, jota moni käyttää ”väittäessään” jotakin. Jotkut kirjoittajat ja puhujat aloittavat usein lauseensa: ”Väitän että”. Jälleen luin erästä kirjoitusta, jossa kirjoittaja esittää ”varmoja” mielipiteitään käyttämällä tätä epävarmuuden paljastavaa aloitusta ”Väitän että”.
Jos haluaa väittää jotakin, pitää todellakin uskaltaa esittää väite niin kuin se on ollut tapana esittää eikä kierrellä ja kaarrella. Jos siis haluaa ja aikoo esimerkiksi väittää, että tietyillä veromuutoksilla saavutetaan tiettyjä muutoksia kansantaloudessa, ei pidä käyttää sanamuotoa ”Väitän että muuttamalla verotusta…” vaan pitää sanoa suoraan esimerkiksi: ”Muuttamalla verotusta X:sti lisätään bruttokansantuotetta Y prosenttia.” Tuo oli siis kuvitteellinen esimerkki. Olennaista tässä on, että jos väittää niin sitten todellakin väittää rehellisesti ja suoraselkäisesti eikä ole vain väittävinään.
Jos muodikkaasti ja niin julmetun ”varmasti” sanoo tai kirjoittaa ”Väitän että”, ”väittäjä” vain ilmaisee olevansa jotakin mieltä. ”Väitän että” on pelkkä takaportti, jolla vältetään vastuu ”väitteen” todenperäisyydestä. Sen kuulee omissa korvissaankin, että ”Väitän että” ei ole mikään rehellinen väite, vaan se on pelkkä näkemys tai mielipide. Takaportin lisäksi ”Väitän että” onkin keino, jolla puhuja tai kirjoittaja yrittää antaa vakuuttavan ja jämäkän vaikutelman. Mutta lopputulos on kaikkea muuta. Se on itse asiassa päinvastainen. ”Väitän että” on säälittävä tapa olla olevinaan varma jostakin, josta ei kuitenkaan ole läheskään varma. Siinä yleensä yhdistyvätkin kova halu vaikuttaa toisten mielipiteisiin ja epävarmuus puheena olevasta asiasta. Ikävä ristiriita siis sanojan itsensäkin kannalta.
”Väitän että” -sanamuoto kuulostaa siltä, kuin henkilö kuvailisi ajatuksiaan ja sanomisiaan itsensä ulkopuolelta, ulkopuolisena kertojana. Miksi ”Väitän että”-ihmiset eivät käytä reilusti sanamuotoa ”Mielestäni” tai ”Olen vahvasti sitä mieltä että” tai ”Vakaa käsitykseni on että” tai muuta luontevaa ja konstailematonta ilmaisua?
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
Jos haluaa väittää jotakin, pitää todellakin uskaltaa esittää väite niin kuin se on ollut tapana esittää eikä kierrellä ja kaarrella. Jos siis haluaa ja aikoo esimerkiksi väittää, että tietyillä veromuutoksilla saavutetaan tiettyjä muutoksia kansantaloudessa, ei pidä käyttää sanamuotoa ”Väitän että muuttamalla verotusta…” vaan pitää sanoa suoraan esimerkiksi: ”Muuttamalla verotusta X:sti lisätään bruttokansantuotetta Y prosenttia.” Tuo oli siis kuvitteellinen esimerkki. Olennaista tässä on, että jos väittää niin sitten todellakin väittää rehellisesti ja suoraselkäisesti eikä ole vain väittävinään.
Jos muodikkaasti ja niin julmetun ”varmasti” sanoo tai kirjoittaa ”Väitän että”, ”väittäjä” vain ilmaisee olevansa jotakin mieltä. ”Väitän että” on pelkkä takaportti, jolla vältetään vastuu ”väitteen” todenperäisyydestä. Sen kuulee omissa korvissaankin, että ”Väitän että” ei ole mikään rehellinen väite, vaan se on pelkkä näkemys tai mielipide. Takaportin lisäksi ”Väitän että” onkin keino, jolla puhuja tai kirjoittaja yrittää antaa vakuuttavan ja jämäkän vaikutelman. Mutta lopputulos on kaikkea muuta. Se on itse asiassa päinvastainen. ”Väitän että” on säälittävä tapa olla olevinaan varma jostakin, josta ei kuitenkaan ole läheskään varma. Siinä yleensä yhdistyvätkin kova halu vaikuttaa toisten mielipiteisiin ja epävarmuus puheena olevasta asiasta. Ikävä ristiriita siis sanojan itsensäkin kannalta.
”Väitän että” -sanamuoto kuulostaa siltä, kuin henkilö kuvailisi ajatuksiaan ja sanomisiaan itsensä ulkopuolelta, ulkopuolisena kertojana. Miksi ”Väitän että”-ihmiset eivät käytä reilusti sanamuotoa ”Mielestäni” tai ”Olen vahvasti sitä mieltä että” tai ”Vakaa käsitykseni on että” tai muuta luontevaa ja konstailematonta ilmaisua?
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
tiistai 16. heinäkuuta 2013
Kirkosta eroaminen – pois negatiivisuus ja dramatiikka
Nyt on kohistu taas yhdestä aiheesta aivan turhan paljon. Tosin se ei haittaakaan, sillä riittäähän siitä huolimatta myös kiinnostavaa luettavaa.
Edellä todettuun liittyen, viime päivinä on ilmeisesti erottu jälleen kirkosta näkyvästi ja julkisesti, mikä sinänsä ei ole kovin kiinnostavaa. Mutta siinä yhteydessä usein toistetut sanonnat ´erota kirkosta´ ja ´kirkosta eroaminen´ ovat ylen dramaattisia, negatiivisia ja jopa vanhanaikaisia. Tosin negatiivisuudella ja dramaattisuudella saadaan aikaan voimakas julkisuusvaikutelma, mikä on tietysti tarkoitus. Mutta varsinkin yksityiselämässä voisi vaihteeksi kokeilla positiivisuutta tuon ´kirkosta eroamisen´ yhteydessä. Nimittäin eräs hyvin tuntemani henkilö meni aikanaan kirkkoherranvirastoon (ilmeisesti se oli silloin tuonniminen kuten lienee edelleenkin) ja ilmaisi asiansa positiivisesti, epädramaattisesti ja ennen kaikkea rakentavasti. Hän sanoi, että haluaa ´siirtyä väestörekisteriin´. Sen kummemmasta ei ole kyse, vai onko? Kokeile sitä.
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja. Kun olet lukenut kaikki blogimerkinnät, on sinulta kulunut paljon aikaa laadukkaasti.
Edellä todettuun liittyen, viime päivinä on ilmeisesti erottu jälleen kirkosta näkyvästi ja julkisesti, mikä sinänsä ei ole kovin kiinnostavaa. Mutta siinä yhteydessä usein toistetut sanonnat ´erota kirkosta´ ja ´kirkosta eroaminen´ ovat ylen dramaattisia, negatiivisia ja jopa vanhanaikaisia. Tosin negatiivisuudella ja dramaattisuudella saadaan aikaan voimakas julkisuusvaikutelma, mikä on tietysti tarkoitus. Mutta varsinkin yksityiselämässä voisi vaihteeksi kokeilla positiivisuutta tuon ´kirkosta eroamisen´ yhteydessä. Nimittäin eräs hyvin tuntemani henkilö meni aikanaan kirkkoherranvirastoon (ilmeisesti se oli silloin tuonniminen kuten lienee edelleenkin) ja ilmaisi asiansa positiivisesti, epädramaattisesti ja ennen kaikkea rakentavasti. Hän sanoi, että haluaa ´siirtyä väestörekisteriin´. Sen kummemmasta ei ole kyse, vai onko? Kokeile sitä.
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja. Kun olet lukenut kaikki blogimerkinnät, on sinulta kulunut paljon aikaa laadukkaasti.
sunnuntai 14. heinäkuuta 2013
Esko Aho käytti sote-palveluiden yhteydessä erästä vertausta
Esko Aho on puhunut Suomen huonoista talousluvuista Kaustisella järjestetyssä seminaarissa. Asiasta uutisoi ainakin Suomenmaa. Aho oli ottanut kantaa myös sote-uudistukseen. Ahon mukaan ei ole yhtä ainoaa optimaalista aluekokoa sote-palveluita järjestettäessä vaan osa palveluista pitää järjestää paikallisesti, osa alueellisesti ja osa valtakunnallisesti. Nyt tulee mielenkiintoinen kohta, jonka suhteen olen siis Suomenmaan uutisen varassa. Suomenmaan mukaan Esko Aho oli todennut tuohon sote-palveluiden paikallisuus-alueellisuus-valtakunnallisuus-seikkaan liittyen, että ”eihän kenkiäkään valmisteta vain yhtä kokoa”.
Tottahan se on, että kenkiä valmistetaan eri kokoja, jotta kaikenkokoisille jaloille löytyisi sopivat kengät. Kuitenkin kenkäkokojen ja sote-palveluiden järjestämistapojen rinnastus panee miettimään, mikä näissä kahdessa asiassa voisi olla yhteistä. En ole sitä vielä keksinyt. Eri kenkäkokojen tarjonnan tarpeellisuus kuten myös tarpeellisuus järjestää sote-palveluita eri ”läheisyystasoilla” palvelutyypin, käytön yleisyyden, asiantuntemuksen, kalleuden ja ehkä jonkin muunkin seikan mukaan ovat kumpikin sellaisenaan ”tosia” asioita. On siis tarpeellista tehdä erikokoisia kenkiä, ja on varmaankin tarkoituksenmukaista järjestää osa sote-palveluista paikallisesti, osa alueellisesti ja osa valtakunnallisesti, mutta kenkävertaus ei mielestäni tee ymmärrettävämmäksi tuon palveluiden järjestämisperiaatteen järkevyyttä. Vertausten ja rinnastusten tarkoituksenahan kai on ollut alun perin, että niillä tehdään ymmärrettäväksi hankala asia.
Olen jo ajat sitten todennut, että vertaukset eivät enää juurikaan toimi. Minulle ainakin käy usein täsmälleen päinvastoin, kuin olisi tarkoitus. Kun puhuja tai kirjoittaja esittää vertauksen tai kielikuvan, alan pahimmillaan miettiä tuota vertausta, sen merkitystä asian kannalta. Menee siis todella vaikeaksi. Sillä aikaa sitten puhujan esitys etenee, enkä minä ole enää ollenkaan kärryillä (kielikuva taas) kun juutuin vertaukseen. Siis vertauksen piti helpottaa ymmärtämistäni, mutta siinä kävikin päinvastoin. Nurinkurisesti rupeankin päättelemään vertauksen merkitystä puheen tai tekstin muun sisällön perusteella. Vertauksesta tulee ratkaistava ongelma sen sijaan, että se auttaisi ratkaisemaan ongelman. Hetkinen, nyt tulee mieleen eräs rahaliitto ja eräs toinen yhteenliittymä. Jääkööt tarkemmin mainitsematta, kun eivät liity edes asiaan.
Kyllä osuviakin rinnastuksia varmaan on. Ne eivät ehkä ole niinkään vertauksia vaan nimenomaan jollakin tavalla samantasoisten asioiden rinnastuksia. Tosin ne saattavat olla samalla etäisiä toisiinsa nähden siten, että etäisyys auttaakin näkemään asian selkeämmin. Nyt on vaikea keksiä sellaisesta hyvää esimerkkiä, mutta keksitään huono. Mainittu palveluiden ”eritasoinen” järjestäminen voitaisiin rinnastaa kenkäkokoja paremmin vaikkapa kaupan palveluiden tarjontaan. sen mukaan onko kyseessä päivittäistavarakauppa, erikoistavarakauppa, kioski, pikku myymälä, market, tavaratalo, kauppakeskus tai jokin muu. Tosin mikä takaa, että yksityisten palveluiden "järjestäminen" olisi hyvä ohje julkisten palveluiden järjestämiselle. Eihän yksityisellä puolella esimerkiksi ole kokonaisjärjestäjää vaan suuri määrä keskenään kilpailevia tahoja. Unohdetaan siis tämäkin.
Jos kuitenkin halutaan pysyä kengissä edelleen, kenkäkokoja parempi rinnastus olisi kenkätyyppi. Lenkkitossut sopivat parhaiten tiettyyn toimintaan, kun taas kävelykengät sopivat toisenlaiseen, talvilenkkareista puhumattakaan. Voidaan myös ajatella niin, että jotakin kenkätyyppiä voidaan käyttää melkein aina ja ainakin hyvin usein kun taas joitakin jalkinetyyppiä vain tietyissä tilanteissa tai hyvin harvoin. Mutta ehkä tämäkään vertaus ei auttaisi sote-palveluiden järjestämistapoja mietittäessä.
Vaikka vertauksia kuullessani ja nähdessäni helposti kiinnitän huomiota niiden iloiseen käyttöön, ei tämä kirjoitukseni ole vakavasti otettavaksi tarkoitettu. Tällä ei maailmaa paranneta, mutta ei tämä myöskään maailman huonoin kirjoitus ole, eikä tarpeettominkaan. Kunhan kirjoitin. Olen muuten nähnyt jopa ohjeita, ettei blogimerkinnän kirjoittamiseen saa käyttää muutamaa minuuttia enempää ja sekin pitää tehdä kelloa vilkuillen. Tuollaiseen riskinottoon en yleensä ryhdy. Huhhuh, tulisi kauheaa jälkeä siitä kyllä minun tapauksessani. Tosin sitten taas jotkut viisaat neuvovat hautomaan bloggauksia päiväkausia, joten ota näistä selvä.
Suomenmaan uutinen on tuossa:
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/aho_suomen_talousluvut_pelottavat_6457781.html
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
Tottahan se on, että kenkiä valmistetaan eri kokoja, jotta kaikenkokoisille jaloille löytyisi sopivat kengät. Kuitenkin kenkäkokojen ja sote-palveluiden järjestämistapojen rinnastus panee miettimään, mikä näissä kahdessa asiassa voisi olla yhteistä. En ole sitä vielä keksinyt. Eri kenkäkokojen tarjonnan tarpeellisuus kuten myös tarpeellisuus järjestää sote-palveluita eri ”läheisyystasoilla” palvelutyypin, käytön yleisyyden, asiantuntemuksen, kalleuden ja ehkä jonkin muunkin seikan mukaan ovat kumpikin sellaisenaan ”tosia” asioita. On siis tarpeellista tehdä erikokoisia kenkiä, ja on varmaankin tarkoituksenmukaista järjestää osa sote-palveluista paikallisesti, osa alueellisesti ja osa valtakunnallisesti, mutta kenkävertaus ei mielestäni tee ymmärrettävämmäksi tuon palveluiden järjestämisperiaatteen järkevyyttä. Vertausten ja rinnastusten tarkoituksenahan kai on ollut alun perin, että niillä tehdään ymmärrettäväksi hankala asia.
Olen jo ajat sitten todennut, että vertaukset eivät enää juurikaan toimi. Minulle ainakin käy usein täsmälleen päinvastoin, kuin olisi tarkoitus. Kun puhuja tai kirjoittaja esittää vertauksen tai kielikuvan, alan pahimmillaan miettiä tuota vertausta, sen merkitystä asian kannalta. Menee siis todella vaikeaksi. Sillä aikaa sitten puhujan esitys etenee, enkä minä ole enää ollenkaan kärryillä (kielikuva taas) kun juutuin vertaukseen. Siis vertauksen piti helpottaa ymmärtämistäni, mutta siinä kävikin päinvastoin. Nurinkurisesti rupeankin päättelemään vertauksen merkitystä puheen tai tekstin muun sisällön perusteella. Vertauksesta tulee ratkaistava ongelma sen sijaan, että se auttaisi ratkaisemaan ongelman. Hetkinen, nyt tulee mieleen eräs rahaliitto ja eräs toinen yhteenliittymä. Jääkööt tarkemmin mainitsematta, kun eivät liity edes asiaan.
Kyllä osuviakin rinnastuksia varmaan on. Ne eivät ehkä ole niinkään vertauksia vaan nimenomaan jollakin tavalla samantasoisten asioiden rinnastuksia. Tosin ne saattavat olla samalla etäisiä toisiinsa nähden siten, että etäisyys auttaakin näkemään asian selkeämmin. Nyt on vaikea keksiä sellaisesta hyvää esimerkkiä, mutta keksitään huono. Mainittu palveluiden ”eritasoinen” järjestäminen voitaisiin rinnastaa kenkäkokoja paremmin vaikkapa kaupan palveluiden tarjontaan. sen mukaan onko kyseessä päivittäistavarakauppa, erikoistavarakauppa, kioski, pikku myymälä, market, tavaratalo, kauppakeskus tai jokin muu. Tosin mikä takaa, että yksityisten palveluiden "järjestäminen" olisi hyvä ohje julkisten palveluiden järjestämiselle. Eihän yksityisellä puolella esimerkiksi ole kokonaisjärjestäjää vaan suuri määrä keskenään kilpailevia tahoja. Unohdetaan siis tämäkin.
Jos kuitenkin halutaan pysyä kengissä edelleen, kenkäkokoja parempi rinnastus olisi kenkätyyppi. Lenkkitossut sopivat parhaiten tiettyyn toimintaan, kun taas kävelykengät sopivat toisenlaiseen, talvilenkkareista puhumattakaan. Voidaan myös ajatella niin, että jotakin kenkätyyppiä voidaan käyttää melkein aina ja ainakin hyvin usein kun taas joitakin jalkinetyyppiä vain tietyissä tilanteissa tai hyvin harvoin. Mutta ehkä tämäkään vertaus ei auttaisi sote-palveluiden järjestämistapoja mietittäessä.
Vaikka vertauksia kuullessani ja nähdessäni helposti kiinnitän huomiota niiden iloiseen käyttöön, ei tämä kirjoitukseni ole vakavasti otettavaksi tarkoitettu. Tällä ei maailmaa paranneta, mutta ei tämä myöskään maailman huonoin kirjoitus ole, eikä tarpeettominkaan. Kunhan kirjoitin. Olen muuten nähnyt jopa ohjeita, ettei blogimerkinnän kirjoittamiseen saa käyttää muutamaa minuuttia enempää ja sekin pitää tehdä kelloa vilkuillen. Tuollaiseen riskinottoon en yleensä ryhdy. Huhhuh, tulisi kauheaa jälkeä siitä kyllä minun tapauksessani. Tosin sitten taas jotkut viisaat neuvovat hautomaan bloggauksia päiväkausia, joten ota näistä selvä.
Suomenmaan uutinen on tuossa:
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/aho_suomen_talousluvut_pelottavat_6457781.html
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Perusta strategisesti tärkeä ict-yritys, jospa valtio ostaisi sen
Olen ennenkin ihmetellyt sitä ristiriitaista viestintää, kun koko ajan puhutaan julkisen talouden valtavasta kestävyysvajeesta mutta samaan aikaan valtion haasteena näyttää olevan löysän rahan sijoittaminen väylärakentamiseen, telakoihin ja muuhun elvytykseen ja nyt viimeisimpänä ict-yrityksiin. Hallitushan on kai tehnyt linjauksen, että ict-yrityksiäkin voidaan ostaa. Tämän idean nerokkuutta en ymmärrä. Jotenkin voi ymmärtää jotkin strategiset alat, jotka on aika selkeästi lueteltu, mutta ict-ala ei kuulune ryhmään.
Miksi noita ict-yrityksiä kuitenkin mahdollisesti aiotaan ostaa valtiolle? Ei tule mieleen muuta selitystä kuin että joku on onnistunut lobbaamaan valtiota ostamaan ict-yrityksiä viime aikojen ja vuosien näkyvien irtisanomisten johdosta. Tällainen valtion väliintulo olisi kuitenkin yhden asian politiikkaa siihen nähden, että työttömyys ja lama eivät todellakaan rajoitu muutamaan suureen yritykseen ja pariin toimialaan vaan koskee ennen kaikkea monia pieniä yrityksiä monella alalla. Mutta yhden asian liike on tietysti näyttävämpää poliitikkojen kannalta.
Olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että ainoa oikea pitkän tähtäyksen elinkeinopolitiikka omistus- ja tuottamisnäkökulmasta on se, että hallitusti mutta tuntuvasti ulkoistetaan kuntien ja valtion toimintoja ja lisäksi hyvän markkinatilanteen vallitessa yksityistetään esimerkiksi valtion yritysomistuksia. Julkista sektoria itsessään pitää keventää ja kevennetyn julkisen sektorin täytyy sitten hyödyntää kustannustehokasta yksityistä sektoria minkä suinkin kykenee. Nimenomaan on pidettävä huoli siitä, että yksityinen sektori ei pääse ylihinnoittelemaan palveluitaan, joita se tuottaa ja myy kunnille ja valtiolle. Ja omistajapolitiikka menköön niin, että enintään noita strategisia aloja valtio ja kunnat voivat omistaa mutta ei muuta. Ja sekin pitää tehdä kustannustehokkaasti.
Joillekin ulkoistaminen ja yksityistäminen saattavat olla opinkappaleita ja pakkomielteitä ilman sen kummempia todellisia perusteluja. Kuitenkin niillä pitää olla jokin tarkoitus, ja se on säästäminen ja tehostaminen. Lisäksi esimerkiksi valtion omistusten osalta yksityistämisellä ja osakeomistuksesta luopumisella valtio selkeyttäisi rooliaan sen suhteen, onko se sijoittaja, strateginen omistaja vai työllistäjä. Pitää siis valita puolensa. Yksityinen sektori mielestäni myös liikaa käyttää sitä perustelua, että julkinen omistaja tai mikä taho milloinkin vääristää kilpailua. Yleensäkin kilpailun vääristymisestä on tullut yksi uskonkappale. Sillä voidaan perustella jopa tyhmiä toimenpiteitä ja päätöksiä.
Innokkaana vellova elvytyspuhe ihmetyttää. Elvytyksestä näyttää tulleen uskonto, anteeksi oikeat uskonnot, ei millään pahalla teitä kohtaan. Ja vieläpä näyttää siltä, että vain oikein kallis elvytys on suosiossa. Haluttaisiin rakentaa väyliä ja yleensä nimenomaan halutaan rakentaa paljon. Rakentamisvimmassa voi käydä niin, että aiheutetaan ylikuumenemista ja kustannusten nousua niillekin aloille joilla tuntuisi olevan työttömyyttä ja vapaata kapasiteettia.
Ihan kuin vallitsisi jonkinlainen epämääräinen usko siihen, että kun rakennetaan suurta ja paljon, niin rahaa ja työtä valuu ja leviää alas asti ja hyvin laajalle yhteiskunnassa. Miten niin kävisi, sitä ihmettelen. Mielestäni jälleen on kyseessä yhden asian liike. Uskotaan yhteen suureen ja toivotaan, että se säteilisi kaikkialle. Rakentaminen työllistää rakennusalaa ja ensisijaisesti läheisesti siihen liittyviä aloja, mutta sitten jää enemmistä kaikkea muuta joka ei hyödy tästä lainkaan. Mutta olisihan aivan liian vaikeaa elvyttää vähän kaikkea, joten on suuri houkutus elvyttää paria toimialaa reippaasti. Tämä on ikään kuin rahapeliä, jossa pannaan rahaa hirveästi koneeseen ja jäädään uskomaan että sieltä kolahtaa suurvoitto ihan itsestään kuppiin. Mielestäni elvytyspolitiikka alkaa tuntua toivottomalta ja väkinäiseltä, joten eiköhän ole parasta alkaa keventää julkista sektoria.
Seuraava julkisen vajeen paikkauskierros mennään kuulemma veroja korottamalla. Tällaisesta linjasta on uutisoitu. Mitähän veroja ne ovat, saisiko kysyä? Jokin aika sitten nimittäin valtiovarainministeri vakuutti, että ei ainakaan arvonlisäveroa nosteta tällä hallituskaudella. Tein asiasta lyhyen blogimerkinnänkin tuolloin.
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
Miksi noita ict-yrityksiä kuitenkin mahdollisesti aiotaan ostaa valtiolle? Ei tule mieleen muuta selitystä kuin että joku on onnistunut lobbaamaan valtiota ostamaan ict-yrityksiä viime aikojen ja vuosien näkyvien irtisanomisten johdosta. Tällainen valtion väliintulo olisi kuitenkin yhden asian politiikkaa siihen nähden, että työttömyys ja lama eivät todellakaan rajoitu muutamaan suureen yritykseen ja pariin toimialaan vaan koskee ennen kaikkea monia pieniä yrityksiä monella alalla. Mutta yhden asian liike on tietysti näyttävämpää poliitikkojen kannalta.
Olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että ainoa oikea pitkän tähtäyksen elinkeinopolitiikka omistus- ja tuottamisnäkökulmasta on se, että hallitusti mutta tuntuvasti ulkoistetaan kuntien ja valtion toimintoja ja lisäksi hyvän markkinatilanteen vallitessa yksityistetään esimerkiksi valtion yritysomistuksia. Julkista sektoria itsessään pitää keventää ja kevennetyn julkisen sektorin täytyy sitten hyödyntää kustannustehokasta yksityistä sektoria minkä suinkin kykenee. Nimenomaan on pidettävä huoli siitä, että yksityinen sektori ei pääse ylihinnoittelemaan palveluitaan, joita se tuottaa ja myy kunnille ja valtiolle. Ja omistajapolitiikka menköön niin, että enintään noita strategisia aloja valtio ja kunnat voivat omistaa mutta ei muuta. Ja sekin pitää tehdä kustannustehokkaasti.
Joillekin ulkoistaminen ja yksityistäminen saattavat olla opinkappaleita ja pakkomielteitä ilman sen kummempia todellisia perusteluja. Kuitenkin niillä pitää olla jokin tarkoitus, ja se on säästäminen ja tehostaminen. Lisäksi esimerkiksi valtion omistusten osalta yksityistämisellä ja osakeomistuksesta luopumisella valtio selkeyttäisi rooliaan sen suhteen, onko se sijoittaja, strateginen omistaja vai työllistäjä. Pitää siis valita puolensa. Yksityinen sektori mielestäni myös liikaa käyttää sitä perustelua, että julkinen omistaja tai mikä taho milloinkin vääristää kilpailua. Yleensäkin kilpailun vääristymisestä on tullut yksi uskonkappale. Sillä voidaan perustella jopa tyhmiä toimenpiteitä ja päätöksiä.
Innokkaana vellova elvytyspuhe ihmetyttää. Elvytyksestä näyttää tulleen uskonto, anteeksi oikeat uskonnot, ei millään pahalla teitä kohtaan. Ja vieläpä näyttää siltä, että vain oikein kallis elvytys on suosiossa. Haluttaisiin rakentaa väyliä ja yleensä nimenomaan halutaan rakentaa paljon. Rakentamisvimmassa voi käydä niin, että aiheutetaan ylikuumenemista ja kustannusten nousua niillekin aloille joilla tuntuisi olevan työttömyyttä ja vapaata kapasiteettia.
Ihan kuin vallitsisi jonkinlainen epämääräinen usko siihen, että kun rakennetaan suurta ja paljon, niin rahaa ja työtä valuu ja leviää alas asti ja hyvin laajalle yhteiskunnassa. Miten niin kävisi, sitä ihmettelen. Mielestäni jälleen on kyseessä yhden asian liike. Uskotaan yhteen suureen ja toivotaan, että se säteilisi kaikkialle. Rakentaminen työllistää rakennusalaa ja ensisijaisesti läheisesti siihen liittyviä aloja, mutta sitten jää enemmistä kaikkea muuta joka ei hyödy tästä lainkaan. Mutta olisihan aivan liian vaikeaa elvyttää vähän kaikkea, joten on suuri houkutus elvyttää paria toimialaa reippaasti. Tämä on ikään kuin rahapeliä, jossa pannaan rahaa hirveästi koneeseen ja jäädään uskomaan että sieltä kolahtaa suurvoitto ihan itsestään kuppiin. Mielestäni elvytyspolitiikka alkaa tuntua toivottomalta ja väkinäiseltä, joten eiköhän ole parasta alkaa keventää julkista sektoria.
Seuraava julkisen vajeen paikkauskierros mennään kuulemma veroja korottamalla. Tällaisesta linjasta on uutisoitu. Mitähän veroja ne ovat, saisiko kysyä? Jokin aika sitten nimittäin valtiovarainministeri vakuutti, että ei ainakaan arvonlisäveroa nosteta tällä hallituskaudella. Tein asiasta lyhyen blogimerkinnänkin tuolloin.
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Ajatuspaja Libera ja raportti ammattiyhdistysliikkeestä
Ajatuspaja Libera julkaisi raportin nimeltä Umpikujassa? – Aika on ajamassa ammattiyhdistysliikkeen ohitse. Eilen sen luin ja nyt yritän miettiä, mitä siitä sanoisin.
Jo heti luettuani yleishavaintoni oli, että raportin päätelmät vastaavat omia näkemyksiäni. Jostakin yksityiskohdasta ajattelen tosin "jyrkemmin".
Liberan raportti ensinnäkin taustoittaa esimerkiksi ammattiyhdistystoimintaa selkeästi ja kiinnostavasti eikä kiirehdi heti julistamaan näkemyksiään ja päätelmiään. Päätelmät myös perustellaan.
Käsittääkseni Liberan raportissa korostetaan sellaisia oikeita ja tärkeitä asioita kuin työllisyys ja voimavarojen tehokas käyttö. Ehkä jo tehtävänsäkin vuoksi ammattijärjestöt saattavat tuomita julkaisun sisällön, mutta kyllä tuossa julkaisussa ymmärretään riittävästi myös ammattiyhdistysliikkeen historiallista merkitystä ja näkökulmaa. Mutta todetaan myös, että yhteiskunta on muuttunut ja kehittynyt toisenlaiseksi jolloin myös esimerkiksi työmarkkinoiden sopimiskäytäntöjen pitäisi muuttua. Nyt tarvittaisiin joustavuutta niin, että esimerkiksi eri puolilla Suomea erilaisissa yrityksissä voitaisiin toimia parhaalla mahdollisella tavalla.
Raportti tuo osuvasti esille muun muassa sen, että jos yleissitovasti palkkataso nostetaan erittäin korkealle, se näkyy työttömyytenä ja siten julkisina kustannuksina. Työmarkkinat siis ulkoistavat ylihinnoittelun seurauksen eli työttömyyden kustannukset yhteiskunnalle, kuten raportissa todetaan. Tavallaan samantapainen mekanismi esiintyy siinä, kun oman valuutan aikana usein devalvoitiin jolloin vientiteollisuus pärjäsi paremmin mutta joku taho siitäkin maksoi laskun toisaalla, kuten raportissa myös tuodaan esille.
En ole vielä tutustunut tarkemmin muihin arvioihin, joita Liberan raportista on esitetty, mutta pitää tutustua. On mielenkiintoista verrata.
Liberan raportti:
http://libera.fi/libera-uusi/wp-content/uploads/2013/06/Umpikujassa.pdf
Lue myös tämän blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
Jo heti luettuani yleishavaintoni oli, että raportin päätelmät vastaavat omia näkemyksiäni. Jostakin yksityiskohdasta ajattelen tosin "jyrkemmin".
Liberan raportti ensinnäkin taustoittaa esimerkiksi ammattiyhdistystoimintaa selkeästi ja kiinnostavasti eikä kiirehdi heti julistamaan näkemyksiään ja päätelmiään. Päätelmät myös perustellaan.
Käsittääkseni Liberan raportissa korostetaan sellaisia oikeita ja tärkeitä asioita kuin työllisyys ja voimavarojen tehokas käyttö. Ehkä jo tehtävänsäkin vuoksi ammattijärjestöt saattavat tuomita julkaisun sisällön, mutta kyllä tuossa julkaisussa ymmärretään riittävästi myös ammattiyhdistysliikkeen historiallista merkitystä ja näkökulmaa. Mutta todetaan myös, että yhteiskunta on muuttunut ja kehittynyt toisenlaiseksi jolloin myös esimerkiksi työmarkkinoiden sopimiskäytäntöjen pitäisi muuttua. Nyt tarvittaisiin joustavuutta niin, että esimerkiksi eri puolilla Suomea erilaisissa yrityksissä voitaisiin toimia parhaalla mahdollisella tavalla.
Raportti tuo osuvasti esille muun muassa sen, että jos yleissitovasti palkkataso nostetaan erittäin korkealle, se näkyy työttömyytenä ja siten julkisina kustannuksina. Työmarkkinat siis ulkoistavat ylihinnoittelun seurauksen eli työttömyyden kustannukset yhteiskunnalle, kuten raportissa todetaan. Tavallaan samantapainen mekanismi esiintyy siinä, kun oman valuutan aikana usein devalvoitiin jolloin vientiteollisuus pärjäsi paremmin mutta joku taho siitäkin maksoi laskun toisaalla, kuten raportissa myös tuodaan esille.
En ole vielä tutustunut tarkemmin muihin arvioihin, joita Liberan raportista on esitetty, mutta pitää tutustua. On mielenkiintoista verrata.
Liberan raportti:
http://libera.fi/libera-uusi/wp-content/uploads/2013/06/Umpikujassa.pdf
Lue myös tämän blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
maanantai 8. heinäkuuta 2013
Pakkoruotsi kiinnostaa yllättävän monia
Pakkoruotsi on kiinnostava puheenaihe niin kauan, kuin pakkoruotsi on voimassa. Esimerkiksi tammikuussa eräs bloggaus aiheesta sai kommentteja Iltalehdessä yli 160 ja Uuden Suomen Puheenvuorossa yli 500. Ylivoimainen enemmistö kommenteista tuntuu tukevan pakkoruotsista luopumista. Pakkoruotsia tukevat perusteluyritykset näyttävät sen sijaan aina vain avuttomammilta. Toki pakkoruotsia kritisoivan on hyvä olla sen verran avarakatseinen, että yrittää etsiä vaikka väkisin kommenttien joukosta juuri niitä pakkoruotsia puoltavia ”lausuntoja”. Täytyyhän niitä olla. Eräskin sellainen alkoi näin:
Aina ei voi tietää, millä mielellä pakkoruotsia tukeva kommentti on esitetty. Onko kyseessä provosointi, huumori vai tosimielellä esitetty mielipide. Jos nimittäin kommentoija väittää, että pakkoruotsi edistää kielellistä monimuotoisuutta, niin voi kysyä, pitäisikö sitten autoilijoilta vaatia ajouran aluksi pakollista ajoa vaikkapa pohjoismaisella autolla monimuotoisuuden nimissä.
On hyvä tietää, miten pakkoruotsi on syntynyt. Vaikka tuo tieto on tavallaan vapauttava ja keskustelua selkiyttävä, se saa kysymään, miten ihmeessä noin päästettiin käymään.
http://www.pakkoruotsi.net/miksi.php
Itse asiaan poiketakseni, tutustu sivuun
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
Sen jälkeen toivottavasti voit allekirjoittaa kyseisen kansalaisaloitteen.
Lue myös tämän blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
Mikä erottaa perussuomalaiset suomalaisista.Kommentoija kuitenkin ilmeisesti piti kommenttiaan erittäin terävänä ja aiheeseen asiallisesti liittyvänä, sillä alla näytti olevan ihan oikea nimi. Se, että käyttää nimeään, on kyllä kunnioitettavaa, joten siltä osin kommentoija ansaitsee pisteet. Sisällön osalta mielestäni ei.
He ovat peruskateellisia.
Aina ei voi tietää, millä mielellä pakkoruotsia tukeva kommentti on esitetty. Onko kyseessä provosointi, huumori vai tosimielellä esitetty mielipide. Jos nimittäin kommentoija väittää, että pakkoruotsi edistää kielellistä monimuotoisuutta, niin voi kysyä, pitäisikö sitten autoilijoilta vaatia ajouran aluksi pakollista ajoa vaikkapa pohjoismaisella autolla monimuotoisuuden nimissä.
On hyvä tietää, miten pakkoruotsi on syntynyt. Vaikka tuo tieto on tavallaan vapauttava ja keskustelua selkiyttävä, se saa kysymään, miten ihmeessä noin päästettiin käymään.
http://www.pakkoruotsi.net/miksi.php
Itse asiaan poiketakseni, tutustu sivuun
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
Sen jälkeen toivottavasti voit allekirjoittaa kyseisen kansalaisaloitteen.
Lue myös tämän blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
torstai 4. heinäkuuta 2013
Eurobondit ja liittovaltio - kriisi-Suomi-kortti käyttöön
Liittovaltiota ja eurobondeja ajetaan muun muassa vilauttamalla uhkaa, että myös Suomi on kohta ongelmamaa ja siten yhteisvastuun tarpeessa. Ajatus on siis se, että tulevaisuudessa tyhjätaskujen euroalue menestyisi sillä että tyhjätaskut maksavat tyhjätaskujen velkoja vuorotellen. Tämä tuli mieleen, kun luin nykypäivä-lehden verkkosivulta bloggauksen
http://www.verkkouutiset.fi/blogit/Iloniemi-blogi-5557
Lue myös blogini muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
Muuten, kun teen oikeinkirjoitustarkistusta, ´eurobondin´ kohdalle ehdotetaan ensimmäisenä ´euroblondia´. Hauskaa.
http://www.verkkouutiset.fi/blogit/Iloniemi-blogi-5557
Lue myös blogini muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
Muuten, kun teen oikeinkirjoitustarkistusta, ´eurobondin´ kohdalle ehdotetaan ensimmäisenä ´euroblondia´. Hauskaa.
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Toimittaja Teija Sutinen havainnoi PS-kokoustunnelmaa
Toimittaja Teija Sutinen, Helsingin Sanomat, hämmästelee ja kuvailee kolumnissaan (3.7.) perussuomalaisten puoluekokousväen voimakasta sanomisen paloa ja puhumisen halua.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Soinin+joukkoja+ei+laimeus+vaivaa/a1372736895513
Tuosta toimittajan hämmästyneisyydestä tuli mieleen ainakin se, että toista se on Helsingin Sanomien kokoisen lehden toimittajalla. Ei tarvitse kuin klikata (ennen vanhaan kevyt enterin painallus), niin samalla sekunnilla miljoonat korvat heristyvät ja herkistyvät kuulemaan sanaa.
Lue myös blogini muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja. Blogin kirjoittaja on ainakin tätä kirjoitettaessa puolueeton, ja varmaan myös aika pitkälle tulevaisuuteen.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Soinin+joukkoja+ei+laimeus+vaivaa/a1372736895513
Tuosta toimittajan hämmästyneisyydestä tuli mieleen ainakin se, että toista se on Helsingin Sanomien kokoisen lehden toimittajalla. Ei tarvitse kuin klikata (ennen vanhaan kevyt enterin painallus), niin samalla sekunnilla miljoonat korvat heristyvät ja herkistyvät kuulemaan sanaa.
Lue myös blogini muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja. Blogin kirjoittaja on ainakin tätä kirjoitettaessa puolueeton, ja varmaan myös aika pitkälle tulevaisuuteen.
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Kaupan suuryksiköt kaukana kaikesta
Arto Merisalo kirjoittaa Puheenvuoro-blogissaan, että kaupan suuryksiköiden rakentamista keskustojen ulkopuolelle rajoitetaan liikaa. Kilpailua ei pääse syntymään riittävästi, mikä on pois kuluttajilta.
http://artsime.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142911-kilpailuvirasto-herasi-liian-myohaan-kaupan-rakentamisen-rajoittamiseen
Aihe on tärkeä ja kirjoitus on kiinnostava.
Merisalon mukaan kilpailutilanne on hankala uusien kaupan toimijoiden kannalta, koska Kesko ja S-ryhmä ovat hankkineet olemassa olevat kauppapaikat suurelta osin ja toisaalta uusien kauppapaikkojen kaavoittamista rajoitetaan. Merisalon mielestä erityisesti keskustojen ulkopuolelle rakentamiselle olisi tarvetta, koska se olisi paljon halvempaa kuin keskustoihin rakentaminen ja keskustoista on vaikea löytää paikkoja suuryksiköille.
Itse olen päinvastoin sitä mieltä vahvasti, että esimerkiksi Jyväskylän kaupparakentamista ei saa enää hajauttaa vaan päinvastoin. Enkä myöskään näe tarvetta nimenomaan suuryksiköille. Olen ennenkin blogannut näkemyksestäni, että kaupan ja muut palvelut tarvitaan keskustassa. Onhan käsittämätöntä, että esimerkiksi ”Säykistä” (tiedättehän Säykin) pitää lähteä pahimmillaan jopa Palokkaan (tiedättehän myös Palokan) vaikkapa jonkin kympin hintaisen ns. sisustusalan tuotteen takia, kun tuotetta ei muualla ole ellei sitten hyvällä tuurilla tuossa Keljossa (keskustan ulkopuolinen suuryksikköalue niin ikään). Kuvitelkaa sitä runsasta risteilyä ja kotiseutubussimatkailua Jyväskylän keskustan kautta esimerkiksi juuri Palokkaan. Mitä merkitystä tässä enää on hintakilpailulla, kun mahdollinen hintaetu häviää moneen kertaan kotiseutumatkailun kustannuksiin ja siihen turhaan vaivannäköön. Eikö ole täysin hölmöläisen hommaa hakea jotakin sellaista kuin vaikkapa kontaktimuovin pala Palokasta, Seppälästä tai Keljosta, kun kaikki tiet kaikkialta johtaisivat luontevimmin keskustaan.
Vaikka tuo Keljo nyt sattuu olemaan Säykin ja Jyväskylän keskustan välisellä reitillä, en ole vielä kertaakaan käyttänyt ”Keljon marketteja”. Ilmeisesti näitä keskustojen ulkopuolisia kauppapaikkoja perustellaan autoilijan näkökulmasta, mutta niin ei pidä kaupunkia eikä maakuntaa rakentaa. Haluan, että Jyväskylä rakennetaan kaikenlaisille jyväskyläläisille jotenkin optimaalisesti. No kaikkeahan sitä voi haluta.
Jos sitten peltomarkettien rakentamista vapautettaisiin nykyisestä, lisäisikö se kilpailua, millaista kilpailua ja kenen eduksi? Ehkä hintakilpailu vierekkäisten suurkauppojen kesken kiristyisi. Säteilisikö kilpailun vaikutus kaupungin keskustaan ja muualle? Ei välttämättä mutta jos, niin se voisi tapahtua saatavuuden kustannuksella. Tuotevalikoimat eriytyisivät edelleen keskustan ja peltomarkettien kesken. Saavutettavuus ja saatavuus heikentyisivät. Keskityttäisiin pelkkään hintakilpailuun, ja etäisten suuryksiköiden määrä lisääntyisi entisestään. Ongelma kuitenkin on jo nyt se, että ei meinaa löytää tarvitsemaansa muka erikoistuotetta sieltä, mistä sen soisi luontevien ihmisvirtojen perusteella löytyvän (keskusta tai oma lähikauppa onnellisimmassa tapauksessa). Tähän ongelmaan tuo kilpailun lisääntyminen ei tepsisi, vaan kävisi pikemminkin päinvastoin. Ja mitä tosiaan hyödyttää hintakilpailu, jos tuotteen etsiminen edellyttää entistä mittavampaa kotikaupunkimatkailua.
Jos pitää paikkansa, että ympäristöministeriö ja esimerkiksi asuntoministeri ovat viime vuosina olleet tiukkoja kaupan suuryksikköjen keskustojen ulkopuolisen rakentamisen suhteen, niin se on oikein hyvä. Jatkakoot samaan malliin. Eli vaikka ministerit välillä vaihtuvat, toivottavasti tyyli pysyy samana tältä osin.
Lue myös blogini muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
http://artsime.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142911-kilpailuvirasto-herasi-liian-myohaan-kaupan-rakentamisen-rajoittamiseen
Aihe on tärkeä ja kirjoitus on kiinnostava.
Merisalon mukaan kilpailutilanne on hankala uusien kaupan toimijoiden kannalta, koska Kesko ja S-ryhmä ovat hankkineet olemassa olevat kauppapaikat suurelta osin ja toisaalta uusien kauppapaikkojen kaavoittamista rajoitetaan. Merisalon mielestä erityisesti keskustojen ulkopuolelle rakentamiselle olisi tarvetta, koska se olisi paljon halvempaa kuin keskustoihin rakentaminen ja keskustoista on vaikea löytää paikkoja suuryksiköille.
Itse olen päinvastoin sitä mieltä vahvasti, että esimerkiksi Jyväskylän kaupparakentamista ei saa enää hajauttaa vaan päinvastoin. Enkä myöskään näe tarvetta nimenomaan suuryksiköille. Olen ennenkin blogannut näkemyksestäni, että kaupan ja muut palvelut tarvitaan keskustassa. Onhan käsittämätöntä, että esimerkiksi ”Säykistä” (tiedättehän Säykin) pitää lähteä pahimmillaan jopa Palokkaan (tiedättehän myös Palokan) vaikkapa jonkin kympin hintaisen ns. sisustusalan tuotteen takia, kun tuotetta ei muualla ole ellei sitten hyvällä tuurilla tuossa Keljossa (keskustan ulkopuolinen suuryksikköalue niin ikään). Kuvitelkaa sitä runsasta risteilyä ja kotiseutubussimatkailua Jyväskylän keskustan kautta esimerkiksi juuri Palokkaan. Mitä merkitystä tässä enää on hintakilpailulla, kun mahdollinen hintaetu häviää moneen kertaan kotiseutumatkailun kustannuksiin ja siihen turhaan vaivannäköön. Eikö ole täysin hölmöläisen hommaa hakea jotakin sellaista kuin vaikkapa kontaktimuovin pala Palokasta, Seppälästä tai Keljosta, kun kaikki tiet kaikkialta johtaisivat luontevimmin keskustaan.
Vaikka tuo Keljo nyt sattuu olemaan Säykin ja Jyväskylän keskustan välisellä reitillä, en ole vielä kertaakaan käyttänyt ”Keljon marketteja”. Ilmeisesti näitä keskustojen ulkopuolisia kauppapaikkoja perustellaan autoilijan näkökulmasta, mutta niin ei pidä kaupunkia eikä maakuntaa rakentaa. Haluan, että Jyväskylä rakennetaan kaikenlaisille jyväskyläläisille jotenkin optimaalisesti. No kaikkeahan sitä voi haluta.
Jos sitten peltomarkettien rakentamista vapautettaisiin nykyisestä, lisäisikö se kilpailua, millaista kilpailua ja kenen eduksi? Ehkä hintakilpailu vierekkäisten suurkauppojen kesken kiristyisi. Säteilisikö kilpailun vaikutus kaupungin keskustaan ja muualle? Ei välttämättä mutta jos, niin se voisi tapahtua saatavuuden kustannuksella. Tuotevalikoimat eriytyisivät edelleen keskustan ja peltomarkettien kesken. Saavutettavuus ja saatavuus heikentyisivät. Keskityttäisiin pelkkään hintakilpailuun, ja etäisten suuryksiköiden määrä lisääntyisi entisestään. Ongelma kuitenkin on jo nyt se, että ei meinaa löytää tarvitsemaansa muka erikoistuotetta sieltä, mistä sen soisi luontevien ihmisvirtojen perusteella löytyvän (keskusta tai oma lähikauppa onnellisimmassa tapauksessa). Tähän ongelmaan tuo kilpailun lisääntyminen ei tepsisi, vaan kävisi pikemminkin päinvastoin. Ja mitä tosiaan hyödyttää hintakilpailu, jos tuotteen etsiminen edellyttää entistä mittavampaa kotikaupunkimatkailua.
Jos pitää paikkansa, että ympäristöministeriö ja esimerkiksi asuntoministeri ovat viime vuosina olleet tiukkoja kaupan suuryksikköjen keskustojen ulkopuolisen rakentamisen suhteen, niin se on oikein hyvä. Jatkakoot samaan malliin. Eli vaikka ministerit välillä vaihtuvat, toivottavasti tyyli pysyy samana tältä osin.
Lue myös blogini muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
maanantai 1. heinäkuuta 2013
Sisäänlämpiävä vai itsekriittinen puolue?
Kummatkohan ovat puolueelleen hyödyllisempiä, ne jotka laumana hyökkäävät puolueen ulkopuolelta tulevaa kritiikkiä vastaan vai ne jotka suostuvat tarkastelemaan puoluettaan myös tuon ulkopuolisen kritiikin näkökulmasta? Edelliset saattavat tuoda uskollisen kannattajakunnan ja lyhyellä tähtäyksellä menestystä, mutta pitkällä tähtäyksellä jälkimmäiset saavat ehkä aikaan uudistuksia ja vetoavat uusiin kannattajaryhmiin.
Kyse on myös makuasiasta. On varmaankin paljon niitä, jotka viihtyvät parhaiten sisäänlämpiävässä puolueessa. Toiset taas saattavat pitää sellaista puoluetta tunkkaisena, tylsistyneenä, epäilyttävänä ja ahtaana. Toisaalta onko meillä tässä suhteessa erilaisia puolueita, vai onko puolueilla taipumus painottua esimerkiksi sisäänlämpiävyyteen?
Seuraava kysymys on kiinnostava mutta vaikea ainakin itselleni: Jos pitäisi valita sellaisten melko kuvitteellisten paikkakuntien välillä, joilla ihmiset ovat vain jonkin yhden puolueen kannattajia, minkä puolueen paikkakunnalle muuttaisit?
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
Kyse on myös makuasiasta. On varmaankin paljon niitä, jotka viihtyvät parhaiten sisäänlämpiävässä puolueessa. Toiset taas saattavat pitää sellaista puoluetta tunkkaisena, tylsistyneenä, epäilyttävänä ja ahtaana. Toisaalta onko meillä tässä suhteessa erilaisia puolueita, vai onko puolueilla taipumus painottua esimerkiksi sisäänlämpiävyyteen?
Seuraava kysymys on kiinnostava mutta vaikea ainakin itselleni: Jos pitäisi valita sellaisten melko kuvitteellisten paikkakuntien välillä, joilla ihmiset ovat vain jonkin yhden puolueen kannattajia, minkä puolueen paikkakunnalle muuttaisit?
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)