tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kirkosta eroaminen – pois negatiivisuus ja dramatiikka

Nyt on kohistu taas yhdestä aiheesta aivan turhan paljon. Tosin se ei haittaakaan, sillä riittäähän siitä huolimatta myös kiinnostavaa luettavaa.

Edellä todettuun liittyen, viime päivinä on ilmeisesti erottu jälleen kirkosta näkyvästi ja julkisesti, mikä sinänsä ei ole kovin kiinnostavaa. Mutta siinä yhteydessä usein toistetut sanonnat ´erota kirkosta´ ja ´kirkosta eroaminen´ ovat ylen dramaattisia, negatiivisia ja jopa vanhanaikaisia. Tosin negatiivisuudella ja dramaattisuudella saadaan aikaan voimakas julkisuusvaikutelma, mikä on tietysti tarkoitus. Mutta varsinkin yksityiselämässä voisi vaihteeksi kokeilla positiivisuutta tuon ´kirkosta eroamisen´ yhteydessä. Nimittäin eräs hyvin tuntemani henkilö meni aikanaan kirkkoherranvirastoon (ilmeisesti se oli silloin tuonniminen kuten lienee edelleenkin) ja ilmaisi asiansa positiivisesti, epädramaattisesti ja ennen kaikkea rakentavasti. Hän sanoi, että haluaa ´siirtyä väestörekisteriin´. Sen kummemmasta ei ole kyse, vai onko? Kokeile sitä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja. Kun olet lukenut kaikki blogimerkinnät, on sinulta kulunut paljon aikaa laadukkaasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti