Nyt Mikael Pentikäinen ideoi Iisalmen Sanomien haastattelussa, että Yle ostaisi toimituksellista sisältöä esimerkiksi pieniltä alueellisilta lehdiltä. Kun lehdet ovat ahdingossa, Yleä toivotaan niille asiakkaaksi jotta ne voisivat ylläpitää toimituksiaan. Herää vain kysymys, mistä Yle irrottaisi tällaiseen uuteen yhteistyöhön rahat. Tuskin Yle kuitenkaan on valmis tinkimään mistään olemassa olevasta, esimerkiksi omista toimitusresursseistaan, vaan tämä lehtiyhteistyö, toimituksellinen alihankinta, tulisi entisen budjetin päälle. Kun siis Ylen pitäisi työllistää oma väki entiseen tapaan ja sen lisäksi ostaa toimitustyötä lehdiltä, kustannuksiahan siitä syntyisi. Niiden peittämiseksi puolestaan ei näytä olevan kuin yksi ja sama konsti eli Yle-veron nostaminen. Näin ollen sanomalehdet tulisivat ottamaan palan Yle-verosta. Tällainen yksityisen toiminnan hivuttautuminen julkiselle puolelle olisi kummallista nyky-Suomessa.
Kyllähän sen ymmärtää, että yksityiset toimijat, tässä tapauksessa sanomalehdet, ovat huolissaan tuloistaan ja siksi niiden pitää ehdottaa kaikenlaisia uusia asiakassuhteita, mutta lehtitoiminnan ulkopuolisen näkökulmasta tähän yksityisen ja julkisen alihankintaehdotukseen pitää suhtautua kriittisesti. Mutta tuo yhteistyö, alihankinta, sopisi aivan hyvin, jos sanomalehdet ja Yle keksisivät ”ilmaisen lounaan” eli tempun jolla yhteistyöstä ei syntyisi yhteiskustannuksia (yhteistä kaikki). Mutta eivät ne tosiaan sellaista voi keksiä, kun todellakaan ilmaisia lounaita ei ole elleivät ne sitten ole aidosti ilmaisia. Tässä tapauksessa eivät olisi, sillä sanomalehdet haluavat nimenomaan tuloja itselleen; eivät ne pelkästään mainosmielessä toimittajiaan Ylelle tarjoa.
Näissä yhteyksissä vilahtelee sellaisia yleviä sanoja kuin moniarvoisuus, moniäänisyys ja vaikka mitä. Mitä moniarvoisuus ja moniäänisyys rehellisesti tarkoittavat mediasisällössä ja mediakentässä? Onko se yksinkertaisesti vain sitä, että on mahdollisimman paljon lehtiä? Puoluelehdistö tietysti on ”moniarvoinen” omalla tunnetulla tavallaan. Positiivisina esimerkkeinä monenlaisuudesta ovat varsinaiset paikallislehdet. Myös monet ilmaiset kaupunkilehdet ovat kiinnostavia siihen nähden, että ne elävät ilmoitustulojen varassa. Jopa ilmoituksia tulee luettua nimenomaan niistä. Sama lukutapa muuten koskee myös varsinaisia paikallislehtiä. Ainakin itse luen paikallislehteäni (entinen paikka siis) hyvin tarkkaan. Kaupunkilehdistä vielä puheen ollen, Suur-Jyväskylän lehti on ihan hyvä.
Kuten Iisalmen Sanomien jutusta käy ilmi, Mikael Pentikäinen sanoo asiansa suoraan:
Yle-verolla kerättyä rahaa voitaisiin käyttää myös sanomalehtien tekemiseen. Yhteistyöllä voitaisiin jakaa Yleisradion ja sanomalehtien kustannuksia.Iisalmen Sanomien juttu on tuossa:
http://www.iisalmensanomat.fi/uutiset/yla-savo/yleisradion-arvostelijan-kelkka-k%C3%A4%C3%A4ntyi/786162
Aikaisempi samaan aiheeseen eli Yle-veron käyttöön liittyvä oma bloggaukseni löytyy tuosta:
http://markkinat-politiikka-media.blogspot.fi/2013/05/vastaava-paatoimittaja-pekka-mervola.html
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti