Ruotsi vapaaehtoiseksi –pyrkimykset aiheuttavat huolestuneisuutta joissakin kansalaisissa. Tosin noita huolenilmaisuja pitää välillä lukea tarkkaan ja hitaasti, että ymmärtäisi mistä lopulta ollaan huolissaan ja miten se liittyy ruotsi vapaaehtoiseksi –pyrkimyksiin. Hankalinta on suhtautua tapaan, että huolenilmaisun yhteydessä ahkerasti toistetaan käsitteitä historia, traditio, kulttuuri, kulttuuriperintö ja yleissivistys. Ruotsin kielen asemasta huolestuneiden puheenvuoroissa sanotaan ikään kuin ”suoraan”, että ruotsin kielen (toinen kotimainen siis) opettelu on tarpeen jotta suomalaiset ymmärtäisivät kaksikielisyyden merkityksen historian näkökulmasta, ymmärtäisivät kaksikielisyyden merkityksen osana suomalaista traditiota, ymmärtäisivät kaksikielisyyden merkityksen suomalaiselle kulttuurille ja ymmärtäisivät että kaksikielisyys on erityinen nykypäivässä näkyvä merkki suomalaisesta historiasta ja suomalaisen kulttuurin kehityksestä. Tätä on jo liian mutkikasta kirjoittaakin kuten lukija huomaa, joten vaikeiden asioiden kanssa ollaan tekemisissä.
Tuota noin, mitenkähän tässä nyt aloittaisi. Ensinnäkään en ainakaan pyri yksinkertaistamaan asioita liikaa. Yritän ymmärtää erilaisia mahdollisia vivahteita ja asioiden liittymistä mahdollisesti toisiinsa. Sitten. Ainakaan itse en ole kokenut historian havinaa ruotsin oppitunneilla ja ruotsin kotitehtäviä tehdessäni. Vaikka olen jopa joskus yltiöpäisestä innostuksesta ottanut ylihinnoitellun parinkymmenen tunnin ruotsin kielen kurssin yksityisestä kielifirmasta, en silloinkaan mielestäni tuntenut mitään erityistä historiaan tai kulttuuriin liittyvää olotilaa. Siis ruotsin opiskelulle kasataan kauhea kuorma ylimääräistä tavaraa, jos odotetaan ja oletetaan että sen yhteydessä kasvaisi tietoisuus suomalaisesta kaksikielisestä historiasta ja kulttuurista. Saman asian voi sanoa toisin päin niin, että historian ja kulttuurin ymmärtämiseksi kannattaa käyttää muita tapoja kuin ruotsin kielen opettelu.
Historian ja kulttuurin tuntemuksen lisäämistä on siis vaikea yhdistää ruotsin opetteluun sinänsä. Ehkä sellaista keinoa voisi kokeilla, että kuljettaisi ruotsin opettelun rinnalla kulttuuri- ja historiatiedon lisäämistä, mutta aika vaikea niitä on saumattomasti toisiinsa yhdistää toisiaan tukien. Tuntuu keinotekoiselta ja väkinäiseltä.
Yritän kuitenkin ymmärtää, mitä tällä ruotsin kielen opiskelun ja kaksikielisyyskulttuurin oivaltamisen yhteydellä ajetaan takaa. Otetaan avuksi täysin toisenlainen asia, teollinen perinne. Suomessa on paljon paikkakuntia ja kulmakuntia, joilla toimii sata tai pari sataakin vuotta vanha tehdas. Omistajat tosin ovat vaihtuneet, mutta tuote on useassa tapauksessa periaatteessa sama. Jos sattuu asumaan tällaisessa paikassa, siinä olisi tilaisuus liittää nykypäivä alueen menneisyyteen luontevasti jos on kiinnostusta. Mutta ei tähänkään mikään eikä kukaan ole pakottamassa. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten voi elävästi ja luontevasti ymmärtää nykypäivää ja historiaa yhdessä.
Mikä katkos syntyisi, jos ruotsi tulisi vapaaehtoiseksi eri opintoasteilla? Ei mielestäni mikään, vaan jos jotakin tapahtuisi kävisi päinvastoin. Motivoituneet ruotsin kielen opiskelijat olisivat varmaan myös motivoituneempia tutustumaan ehkä myös kaksikielisyyden kulttuurimerkitykseen. Nämä motivoituneet ruotsin kielen opiskelijat myös osaisivat ruotsia niin hyvin, että siitä olisi hyötyä julkisissa tehtävissä, ja yksityisissä.
Kuitenkin osa ruotsin kielen asemasta huolta kantavista henkilöistä toteaa, että ruotsin kielen asema ja elävänä pysyminen ja ruotsinkielisten asema eivät merkitse samaa kuin ruotsin opiskelun pakollisuus. Tällä tarkoitettaneen vähintäänkin sitä, että ruotsin kielen ja ruotsinkielisten asema on kiinni muustakin kuin ruotsin opiskelun pakollisuudesta. Ehkä tarkoitetaan jopa sitä, että asema ei ole ollenkaan kiinni pakollisuudesta. Mutta kuitenkin ollaan huolissaan ruotsin kielen ja sitä puhuvien asemasta. Usein väitetään, että asenteet ruotsia ja erityisesti ruotsinkielisiä kohtaan olisivat vaarassa jyrkentyä. Huolestuneet liittävät toisiinsa esimerkiksi ruotsi vapaaehtoiseksi –pyrkimykset ja kielteiset asenteet. Ikään kuin luopumalla pakollisuudesta vahvistettaisiin kielteisiä asenteita. Ja toisinpäin, vapaaehtoisuusvaatimukset olisivat ikään kuin merkki kielteisyydestä.
Nyt on yksi tavoite:
tutustu sivustoon
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
ja käy antamassa kannatuksesi kansalaisaloitteelle. Nyt siihen on vielä tilaisuus.
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
torstai 27. kesäkuuta 2013
tiistai 25. kesäkuuta 2013
Ruotsin kieli ok, pakko ei - muista kansalaisaloite
Jokin aika sitten Ruotsin valtiopäivillä sivuttiin myös Suomen asioita. Valtiopäiväedustaja tiedusteli sikäläiseltä ministeriltä, aikooko tämä olla yhteydessä Suomeen sen johdosta että Suomessa kysyjän mukaan esiintyy tiettyjä ”virtauksia”, en nyt muista tarkkaa ilmaisua. Tämä tapahtui niinä päivinä, kun Suomen media kirjoitteli samassa rytäkässä tor-verkosta ja toisaalta ruotsin kielen asemasta. Sana viha vilahteli hetken kiivaasti joillakin huulilla. Ilmeisesti kaikki tämä kiinnosti myös Ruotsin valtiopäiväedustajaa. Hän oli ikään kuin huolissaan ruotsin ja ruotsia puhuvien asemasta Suomessa.
Vaikka en Ruotsin uutisia luekaan muuten kuin vahingossa harvoin, on meikäläiselle syntynyt vuosien aikana käsitys että Ruotsin poliitikot ovat usein kiinnostuneita ruotsin kielen asemasta Suomessa. Tätä taustaa vasten ja ennen kaikkea itse asian takia on oikein ja ymmärrettävää, että myös Suomesta lähestytään Ruotsia suomen kielen aseman osalta. Nyt ilmeisesti aiotaan lähestyä.
Kun Suomessa on meneillään ihan rauhallinen ja normaali keskustelu ruotsin opettelun pakollisuudesta ja kun on vaikkapa tämä kansalaisaloite ”Ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla”, ilmestyy outoja kommentteja. Niissä huomautetaan, että eikös ruotsin vapaaehtoisuutta ajavien kannattaisi tukea välillä suomen kielen asemaa Ruotsissa. Nyt kuulemma keskitytään sen sijaan ruotsin kielen ”polemisointiin” (=jonkinlainen kynäsota ruotsin kieltä vastaan, kai).
Tuossa on kaksi seikkaa. Ensinnäkin on tosiaan hyvä, että edistetään suomen kielen asemaa Ruotsissa. Ruotsia on aiheellista lähestyä tässä asiassa. Se toinen seikka on sitten se, että tavalliselle suomalaiselle on pääsääntöisesti luontevampaa ja tuloksellisempaa yrittää ensisijaisesti vaikuttaa suomalaisiin asioihin, kuten luulisi olevan asianlaita vastaavasti myös Ruotsissa omiin asioihin. Nimittäin tavallinenkin kansalainen voi kuitenkin yrittää vaikuttaa muodollisesti esimerkiksi kansalaisaloitteen kautta Suomen omiin asioihin (vaikka ei käytännössä niinkään), mutta Ruotsin asioihin hänellä ei ole muodollisia eikä juuri epämuodollisiakaan vaikutuskeinoja. Hänen kannattaa keskittyä oman maan asioihin. Ulkomaiden kuten Ruotsin asioihin ylivoimaisesti paras lähestyjä on kansanedustaja, ministeri tai muu korkea taho tai sitten esimerkiksi kansalaisjärjestö. Ja nehän käsittääkseni lähestyvät silloin tällöin.
On liioiteltua ja väärin väittää, että Suomessa käytäisiin kynäsotaa ruotsin kieltä vastaan, ”polemisoitaisiin” ruotsin kieltä tai jotain. En ole ruotsin kieltä vastaan. Kun usein väitetään, että ruotsin kielen opiskelun pakollisuutta kritisoivilla olisi kielteisiä asenteita ruotsia tai sitä puhuvia kohtaan, jopa vihaa, niin se on ala-arvoista vääristelyä. Esimerkiksi itse todella pidin ruotsista koulussa. Mutta en siitä huolimatta paasaa muille, että koska minulla on hyviä kokemuksia ruotsin tunneista, ruotsin on kuuluttava pakollisena eri kouluasteille.
Viimeistään yliopistossa ruotsin kielen kurssin pakollisuuden haitallisuus kärjistyy. Sekin aika siinä vaiheessa pitäisi voida käyttää tehokkaammin opiskelijan omien tavoitteiden mukaisesti. Yliopistossa ei pidä olla pakollisiksi täytteiksi koettavia oppiaineita siinä vaiheessa, kun pitäisi valita kurssinsa mahdollisimman tehokkaasti. Joka tapauksessa noita jälkeenpäin kyseenalaisiksi osoittautuvia kursseja tulee valittua ihan vapaaehtoisestikin, joten ei siinä olisi enää varaa pakollisille ajankäyttövirheille.
Ruotsia pitää voida opiskella siinä kuin muitakin kieliä. Monelle se on tärkeä kieli tavalla tai toisella kuten moni muukin kieli. Näin ajattelen.
Eiköhän tuo riitä. Tutustukaa sivustoon
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
ja käykää antamassa kannatuksenne kansalaisaloitteelle. Nyt siihen on vielä tilaisuus.
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
Vaikka en Ruotsin uutisia luekaan muuten kuin vahingossa harvoin, on meikäläiselle syntynyt vuosien aikana käsitys että Ruotsin poliitikot ovat usein kiinnostuneita ruotsin kielen asemasta Suomessa. Tätä taustaa vasten ja ennen kaikkea itse asian takia on oikein ja ymmärrettävää, että myös Suomesta lähestytään Ruotsia suomen kielen aseman osalta. Nyt ilmeisesti aiotaan lähestyä.
Kun Suomessa on meneillään ihan rauhallinen ja normaali keskustelu ruotsin opettelun pakollisuudesta ja kun on vaikkapa tämä kansalaisaloite ”Ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla”, ilmestyy outoja kommentteja. Niissä huomautetaan, että eikös ruotsin vapaaehtoisuutta ajavien kannattaisi tukea välillä suomen kielen asemaa Ruotsissa. Nyt kuulemma keskitytään sen sijaan ruotsin kielen ”polemisointiin” (=jonkinlainen kynäsota ruotsin kieltä vastaan, kai).
Tuossa on kaksi seikkaa. Ensinnäkin on tosiaan hyvä, että edistetään suomen kielen asemaa Ruotsissa. Ruotsia on aiheellista lähestyä tässä asiassa. Se toinen seikka on sitten se, että tavalliselle suomalaiselle on pääsääntöisesti luontevampaa ja tuloksellisempaa yrittää ensisijaisesti vaikuttaa suomalaisiin asioihin, kuten luulisi olevan asianlaita vastaavasti myös Ruotsissa omiin asioihin. Nimittäin tavallinenkin kansalainen voi kuitenkin yrittää vaikuttaa muodollisesti esimerkiksi kansalaisaloitteen kautta Suomen omiin asioihin (vaikka ei käytännössä niinkään), mutta Ruotsin asioihin hänellä ei ole muodollisia eikä juuri epämuodollisiakaan vaikutuskeinoja. Hänen kannattaa keskittyä oman maan asioihin. Ulkomaiden kuten Ruotsin asioihin ylivoimaisesti paras lähestyjä on kansanedustaja, ministeri tai muu korkea taho tai sitten esimerkiksi kansalaisjärjestö. Ja nehän käsittääkseni lähestyvät silloin tällöin.
On liioiteltua ja väärin väittää, että Suomessa käytäisiin kynäsotaa ruotsin kieltä vastaan, ”polemisoitaisiin” ruotsin kieltä tai jotain. En ole ruotsin kieltä vastaan. Kun usein väitetään, että ruotsin kielen opiskelun pakollisuutta kritisoivilla olisi kielteisiä asenteita ruotsia tai sitä puhuvia kohtaan, jopa vihaa, niin se on ala-arvoista vääristelyä. Esimerkiksi itse todella pidin ruotsista koulussa. Mutta en siitä huolimatta paasaa muille, että koska minulla on hyviä kokemuksia ruotsin tunneista, ruotsin on kuuluttava pakollisena eri kouluasteille.
Viimeistään yliopistossa ruotsin kielen kurssin pakollisuuden haitallisuus kärjistyy. Sekin aika siinä vaiheessa pitäisi voida käyttää tehokkaammin opiskelijan omien tavoitteiden mukaisesti. Yliopistossa ei pidä olla pakollisiksi täytteiksi koettavia oppiaineita siinä vaiheessa, kun pitäisi valita kurssinsa mahdollisimman tehokkaasti. Joka tapauksessa noita jälkeenpäin kyseenalaisiksi osoittautuvia kursseja tulee valittua ihan vapaaehtoisestikin, joten ei siinä olisi enää varaa pakollisille ajankäyttövirheille.
Ruotsia pitää voida opiskella siinä kuin muitakin kieliä. Monelle se on tärkeä kieli tavalla tai toisella kuten moni muukin kieli. Näin ajattelen.
Eiköhän tuo riitä. Tutustukaa sivustoon
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
ja käykää antamassa kannatuksenne kansalaisaloitteelle. Nyt siihen on vielä tilaisuus.
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja.
maanantai 24. kesäkuuta 2013
Kaavoitus ja vastustaminen, esimerkkeinä tuulivoima ja tuulivoimalat
Nykyään vastustetaan paljon kaikenlaista, ja tulevaisuudessa vastustetaan vielä enemmän. Vastustaminen hidastaa Suomen, sen alueiden ja kaiken kehittymistä. Vastustaminen myös tekee kehittämisen ja rakentamisen yhä kalliimmaksi ja paperisotaisammaksi (byrokraattisemmaksi). Jos voitaisiin luottaa siihen, että vastustamisen aiheuttamasta haitasta huolimatta lopulta ”oikeus” voittaisi ja päästäisiin järkevään tulokseen kulloisenkin vastustetun hankkeen osalta, vastustaminen ei olisi kauhean vahingollista. Mutta jos myös lainsäädäntö ja sen tulkinta mahdollisesti ovat vastustushenkisiä, ollaan vaikeuksissa. Tällöin kehitys todellakin hidastuu, ja Suomessa ei kohta voi esimerkiksi rakentaa mitään tavanomaisesta poikkeavaa eikä oikein tavanomaistakaan.
Miten voitaisiin ennalta ehkäistä sitä, että jouduttaisiin vastustukselle alttiiksi erilaisissa merkittävissä hankkeissa? Tärkeää esimerkiksi rakentamisen osalta varmaankin on, että kaavoitus olisi mahdollisimman pitkäjänteistä. Pitäisi osata ennakoida mahdolliset kaukanakin tulevaisuudessa olevat rakentamistarpeet alueella. Jos nähdään, että alue voisi olla joskus esimerkiksi sopiva energiatuotannon rakentamiskohde, edes aluetta lähelle ei pitäisi kaavoittaa esimerkiksi vapaa-ajan asumista eikä ehkä muutakaan asumista kaikin paikoin.
Selväähän on, että kaavoituksen pitää olla johdonmukaista ja kuntalaisille pitää antaa oikea kuva siitä, mihin tarkoituksiin alueita pitkällä tähtäyksellä suunnitellaan. Pitkäjänteisellä ja tiedottavalla kaavoituksella vähennetään sekä aiheetonta että aiheellista vastustamista myöhemmin siinä vaiheessa, kun alueelle suunnitellaan jotakin konkreettista, esimerkiksi energian tuotantoa, kaivostoimintaa, teollisuutta tai liikenneväyliä.
Otetaan esille tässä erikseen tuulivoima ja tuulivoimalat, jotka ovat jälleen puheenaiheina. Tuulivoimasta ja tuulivoimaloista esiintyy kärkeviä varmoja mielipiteitä enemmän kuin rauhallista ja täsmällistä keskustelua. Seuratessa keskusteluja tuulivoimasta ja tuulivoimaloista tulee jostakin syystä mieleen väittely suomalaisesta liikenteestä, liikenneturvallisuudesta, autokannan iästä ja autoverosta. Myös liikennekeskustelussa tunteet kuohuvat ja varmoja mielipiteitä esitetään puolin ja toisin. Sekä energiakeskustelussa että liikennekeskustelussa on se vika, että tällainen maallikko huomaa olevansa keskustelukommentit luettuaan yhtä tietämätön kuin ennenkin. Keskustelussa ei siis ”jaeta” tietoa vaan taistellaan äänekkäimmästä mielipiteestä.
Tuulivoimasta ja tuulivoimaloista on aika vaikea löytää numerotietoa. Eivät edes tuulivoimaan liittyvät organisaatiot tunnu antavan kovin paljon tietoa, jotta tuulivoimaa voisi verrata muihin energiamuotoihin tai jotta voisi arvioida tuulivoimasta esitettyjen väitteiden todenperäisyyttä. On hiukan sellainen lähestymistapa, että täsmällisiä tietoja ei oikeastaan edes tiedetä. Se antaa huonon kuvan tuulivoimasta. Informaatio jää lähinnä mainosasteelle niin, että tuulivoimasta pyritään antamaan kuva yleisesti hyvänä.
Hiukan heppoista on siis edelleen tiedottaminen ja keskustelu tuulivoimasta. Tällä tavalla vallalle pääsevät maku- ja tunnekysymykset. Numeroista tiedetään liian vähän vielä. Mutta onneksi löytyi Lappeenrannan teknillisen yliopiston vertaileva tutkimusraportti sähkön tuotantomuodoista Suomessa. Se on todella erinomainen tietopaketti. Se on selkeä ja riittävän nopeasti luettava ja omaksuttava. Tutkimusraportti sattui löytymään lehtien Vihreä lanka ja Talouselämä avulla.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkimusraportin mukaan tuulivoimalat pärjäävät sähkön tuotantokustannusvertailussa hyvin ja ilmeisesti tulevaisuudessa vielä paremmin. Laskelmissa ei oteta huomioon säätö- ja varavoiman tarvetta eri tuotantomuotojen osalta, kuten raportissa todetaan.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkimusraportissa ydinvoimalan taloudellisena käyttöikänä käytetään 40:ä vuotta ja muiden sähköntuotantolaitosten käyttöikänä 25:tä vuotta. Näistä lähtökohdista maalle rakennettavat tuulivoimalat pärjäävät erinomaisesti. Tuotantomuoto kilpailee melko menestyksellisesti ydinvoimalan kanssa tuotantokustannusten ”mataluudessa”.
Tuulivoiman sähköntuotantokustannukset, kun lasketaan sekä rakentamis- että käyttökustannukset eli kaikki, ovat raportin mukaan noin 53 euroa/MWh (megawattitunti). Sehän olisi kilowattitunnilta 5,3 senttiä. Siis tuotantokustannus eli omakustannushinta, kun tuulivoimaloiden kaikki kulut on laskettu.
Tuulivoima on erittäin pääomavaltainen sähkön tuotantomuoto. Kokeeksi noin summittaisesti eli hyvin epätarkasti laskeskelin, mikä olisi megawattitunnin tuotantokustannus jos tuulivoimaloiden käyttöiäksi laskelmassa laitettaisiin 15 vuotta. Päädyin tulokseen noin 80 euroa/MWh. Jostakin muusta yhteydestä satuin tulemaan aikaisemmin samaan suuruusluokkaan. Tosin tämä aikaisempi päätelmäni oli todella hyvin epämääräinen ja epävarma.
Nyt päädyin tuohon noin 80 euron tulokseen yksinkertaisella verrannollisuuskaavalla. En ruvennut laskemaan tulosta alusta asti siten, että jakaisin perustamiskustannukset korkojen kanssa käyttövuosille kuten raportissa käsittääkseni tehdään. Lisäksi olisi väärin sähkön tuotantomuotojen keskinäisen vertailun kannalta, että vain tuulivoimaloiden käyttöikäarviota muutettaisiin ja muiden sähkön tuotantomuotojen käyttöiät pidettäisiin laskelmassa entisellään. Tärkeintähän olisi, että laskelmissa voitaisiin käyttää mahdollisimman oikeanlaisia käyttöikiä sähkön tuotantolaitoksille, niin ydinvoimaloille kuin muillekin tuotantolaitoksille. Mutta siis absoluuttisia sähkön tuotantokustannuksia kiinnostavampi kuitenkin tässä yhteydessä on eri tuotantomuotojen keskinäinen järjestys. Siinä tuulivoima pärjää hyvin.
Toivotaan onnea ja menestystä tuulivoimaloille. Niitä suunniteltaessa kannattaa ilmeisesti olla avoin, rehellinen ja pitkäjänteinen. Vaikuttaa myös siltä, että pieni ja sievä ei ole tuulivoimatuotannossa edullista vaan mieluummin kannattaisi rakentaa mahdollisimman suuria tuulivoimapuistoja. Näin tuulivoimaloista saataisiin halvempaa sähköä.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkimusraportti, Sähkön tuotantokustannusvertailu
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/86304/S%c3%a4hk%c3%b6n%20tuotantokustannusvertailu%20%2c%20tutkimusraportti%2027%2c%202012.pdf?sequence=1
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja!
Miten voitaisiin ennalta ehkäistä sitä, että jouduttaisiin vastustukselle alttiiksi erilaisissa merkittävissä hankkeissa? Tärkeää esimerkiksi rakentamisen osalta varmaankin on, että kaavoitus olisi mahdollisimman pitkäjänteistä. Pitäisi osata ennakoida mahdolliset kaukanakin tulevaisuudessa olevat rakentamistarpeet alueella. Jos nähdään, että alue voisi olla joskus esimerkiksi sopiva energiatuotannon rakentamiskohde, edes aluetta lähelle ei pitäisi kaavoittaa esimerkiksi vapaa-ajan asumista eikä ehkä muutakaan asumista kaikin paikoin.
Selväähän on, että kaavoituksen pitää olla johdonmukaista ja kuntalaisille pitää antaa oikea kuva siitä, mihin tarkoituksiin alueita pitkällä tähtäyksellä suunnitellaan. Pitkäjänteisellä ja tiedottavalla kaavoituksella vähennetään sekä aiheetonta että aiheellista vastustamista myöhemmin siinä vaiheessa, kun alueelle suunnitellaan jotakin konkreettista, esimerkiksi energian tuotantoa, kaivostoimintaa, teollisuutta tai liikenneväyliä.
Otetaan esille tässä erikseen tuulivoima ja tuulivoimalat, jotka ovat jälleen puheenaiheina. Tuulivoimasta ja tuulivoimaloista esiintyy kärkeviä varmoja mielipiteitä enemmän kuin rauhallista ja täsmällistä keskustelua. Seuratessa keskusteluja tuulivoimasta ja tuulivoimaloista tulee jostakin syystä mieleen väittely suomalaisesta liikenteestä, liikenneturvallisuudesta, autokannan iästä ja autoverosta. Myös liikennekeskustelussa tunteet kuohuvat ja varmoja mielipiteitä esitetään puolin ja toisin. Sekä energiakeskustelussa että liikennekeskustelussa on se vika, että tällainen maallikko huomaa olevansa keskustelukommentit luettuaan yhtä tietämätön kuin ennenkin. Keskustelussa ei siis ”jaeta” tietoa vaan taistellaan äänekkäimmästä mielipiteestä.
Tuulivoimasta ja tuulivoimaloista on aika vaikea löytää numerotietoa. Eivät edes tuulivoimaan liittyvät organisaatiot tunnu antavan kovin paljon tietoa, jotta tuulivoimaa voisi verrata muihin energiamuotoihin tai jotta voisi arvioida tuulivoimasta esitettyjen väitteiden todenperäisyyttä. On hiukan sellainen lähestymistapa, että täsmällisiä tietoja ei oikeastaan edes tiedetä. Se antaa huonon kuvan tuulivoimasta. Informaatio jää lähinnä mainosasteelle niin, että tuulivoimasta pyritään antamaan kuva yleisesti hyvänä.
Hiukan heppoista on siis edelleen tiedottaminen ja keskustelu tuulivoimasta. Tällä tavalla vallalle pääsevät maku- ja tunnekysymykset. Numeroista tiedetään liian vähän vielä. Mutta onneksi löytyi Lappeenrannan teknillisen yliopiston vertaileva tutkimusraportti sähkön tuotantomuodoista Suomessa. Se on todella erinomainen tietopaketti. Se on selkeä ja riittävän nopeasti luettava ja omaksuttava. Tutkimusraportti sattui löytymään lehtien Vihreä lanka ja Talouselämä avulla.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkimusraportin mukaan tuulivoimalat pärjäävät sähkön tuotantokustannusvertailussa hyvin ja ilmeisesti tulevaisuudessa vielä paremmin. Laskelmissa ei oteta huomioon säätö- ja varavoiman tarvetta eri tuotantomuotojen osalta, kuten raportissa todetaan.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkimusraportissa ydinvoimalan taloudellisena käyttöikänä käytetään 40:ä vuotta ja muiden sähköntuotantolaitosten käyttöikänä 25:tä vuotta. Näistä lähtökohdista maalle rakennettavat tuulivoimalat pärjäävät erinomaisesti. Tuotantomuoto kilpailee melko menestyksellisesti ydinvoimalan kanssa tuotantokustannusten ”mataluudessa”.
Tuulivoiman sähköntuotantokustannukset, kun lasketaan sekä rakentamis- että käyttökustannukset eli kaikki, ovat raportin mukaan noin 53 euroa/MWh (megawattitunti). Sehän olisi kilowattitunnilta 5,3 senttiä. Siis tuotantokustannus eli omakustannushinta, kun tuulivoimaloiden kaikki kulut on laskettu.
Tuulivoima on erittäin pääomavaltainen sähkön tuotantomuoto. Kokeeksi noin summittaisesti eli hyvin epätarkasti laskeskelin, mikä olisi megawattitunnin tuotantokustannus jos tuulivoimaloiden käyttöiäksi laskelmassa laitettaisiin 15 vuotta. Päädyin tulokseen noin 80 euroa/MWh. Jostakin muusta yhteydestä satuin tulemaan aikaisemmin samaan suuruusluokkaan. Tosin tämä aikaisempi päätelmäni oli todella hyvin epämääräinen ja epävarma.
Nyt päädyin tuohon noin 80 euron tulokseen yksinkertaisella verrannollisuuskaavalla. En ruvennut laskemaan tulosta alusta asti siten, että jakaisin perustamiskustannukset korkojen kanssa käyttövuosille kuten raportissa käsittääkseni tehdään. Lisäksi olisi väärin sähkön tuotantomuotojen keskinäisen vertailun kannalta, että vain tuulivoimaloiden käyttöikäarviota muutettaisiin ja muiden sähkön tuotantomuotojen käyttöiät pidettäisiin laskelmassa entisellään. Tärkeintähän olisi, että laskelmissa voitaisiin käyttää mahdollisimman oikeanlaisia käyttöikiä sähkön tuotantolaitoksille, niin ydinvoimaloille kuin muillekin tuotantolaitoksille. Mutta siis absoluuttisia sähkön tuotantokustannuksia kiinnostavampi kuitenkin tässä yhteydessä on eri tuotantomuotojen keskinäinen järjestys. Siinä tuulivoima pärjää hyvin.
Toivotaan onnea ja menestystä tuulivoimaloille. Niitä suunniteltaessa kannattaa ilmeisesti olla avoin, rehellinen ja pitkäjänteinen. Vaikuttaa myös siltä, että pieni ja sievä ei ole tuulivoimatuotannossa edullista vaan mieluummin kannattaisi rakentaa mahdollisimman suuria tuulivoimapuistoja. Näin tuulivoimaloista saataisiin halvempaa sähköä.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkimusraportti, Sähkön tuotantokustannusvertailu
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/86304/S%c3%a4hk%c3%b6n%20tuotantokustannusvertailu%20%2c%20tutkimusraportti%2027%2c%202012.pdf?sequence=1
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja!
perjantai 21. kesäkuuta 2013
Perussuomalaiset, kiinnostaako mahdollisesti pääministeriys 2015 vai eikö mahdollisesti kiinnosta?
Lehdet ovat intoutuneet pohtimaan, mitä tekee perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini, lähteekö europarlamenttiin 2014 vai ryhtyykö johtamaan perussuomalaisten eduskuntavaalikampanjaa. Tätä pohtivat lehdet muun muassa. Soinihan lehtien mukaan keskittyisi europarlamentin työhön sitten täysin ja koko kaudeksi eikä ryhtyisi johtamaan puolueen eduskuntavaalikampanjaa eikä tulisi muutenkaan kesken pois. Menikö näin?
Jos Timo Soini menee europarlamenttiin, joku muu siis johtaa perussuomalaisten eduskuntavaalikampanjan. Vaalikampanja-asia ei ole kuitenkaan nyt bloggaukseni pääasia. Sen sijaan kiinnostavaa on, miten perussuomalaiset asennoituvat eduskuntavaalien jälkeisiin hallitusneuvotteluihin. Jos nimittäin Soini menee europarlamenttiin, hän ei ilmeisesti ole edes potentiaalisena pääministerikandidaattina. Näin on, jos kerran hän ei aio tulla takaisin europarlamentista kesken kauden, jos lehtien näkemys pitää paikkansa. Olenko vielä kartalla?
Seuraavat asiat ovat kiinnostavia viimeistään jossakin vaiheessa, mutta niihinhän vastaukset tietää vain lähinnä puolue Perussuomalaiset. Minähän en tiedä yhtäkään vastausta. En edes yritä tietää enkä päätellä enkä arvailla. Tässä niitä kiinnostavia asioita, joihin en edellytä kenenkään vastaavan vaan joiden osalta on kiinnostavaa seurata tulevia keskusteluja ja käänteitä: Voisiko seuraava potentiaalinen pääministeri olla joku muu perussuomalainen kuin Timo Soini jos Soini ei olisi käytettävissä? Aikovatko perussuomalaiset mahdollisesti tavoitella pääministeriyttä, jos menestyvät erinomaisesti seuraavissa eduskuntavaaleissa, vai ovatko perussuomalaiset mahdollisesti luopumassa tai jo luopuneet pääministeriyden tavoittelusta?
Olivatko ”kysymykset” epäolennaisia tai muuten tyhmiä? Jos, niin miten niin?
Jos perussuomalaiset menestyvät seuraavissa eduskuntavaaleissa erinomaisesti, mielestäni puolueen olisi syytä tavoitella vähintään joko pääministerin tai valtiovarainministerin paikkaa ja mieluummin kumpaakin jopa yhtaikaa. Haluaisin nähdä perussuomalaiset näillä paikoilla. Ovathan kyseiset ministeritehtävät jatkuvasti suurimman mielenkiinnon kohteina nykyään. Siltä ainakin vaikuttaa. Pääministeriys on tietysti aina pääkiinnostuksen kohteena, mutta myös valtiovarainministeri on noussut aivan erityiseen asemaan talousasioiden kasvaneen mielenkiinnon takia. Seuraavien vaalien jälkeen perussuomalaiset voisivat ainakin yrittää vuorostaan päästä näyttämään kyntensä juuri näillä paikoilla.
Kiinnostavia ”kysymyksiä”, jotka liittyvät perussuomalaisten visioihin tulevista eduskuntavaaleista ja niiden jälkeisestä ajasta, olisi varmaan useitakin, mutta jääkööt noihin pariin yksinkertaiseen kohtaan ettei mene pyörittelyksi.
Pätevä tekosyy, miksi seuraan mielenkiinnolla jonkin puolueen aikomuksia, on se, että ensiksikin seuraavat eduskuntavaalit ja niiden seuraukset kiinnostavat ja toiseksi meidän yhteinen politiikkamme tapahtuu nimenomaan julkisesti rahoitetun puoluelaitoksen kautta. Kun politiikka kiinnostaa, kiinnostaa lopulta myös se mitä jossakin puolueessa mahdollisesti aiotaan tehdä. Sinänsä puolueiden sisäiset päätökset eivät minulle kuulu. Ainakaan mitään sanaa meikäläisellä ei ole minkään puolueen aikomuksiin, kun en ole minkään puolueen jäsenkään. Sitten voi kysyä, miksei meikäläistä kiinnosta kokoomuksen tai demareiden aikomukset. Ei vaan tällä hetkellä satu kiinnostamaan jostakin syystä.
Vielä jokin aika sitten lehdet kirjoittelivat innoissaan siitä, millainen voisi olla vaalien jälkeinen pääministerikuvio perussuomalaisten näkökulmasta. Nyt aihe näyttää tipahtaneen listalta, ja sen sijaan on keskitytty täysillä arvuuttelemaan Timo Soinin päätöstä europarlamentin suhteen. Itse asiassa kiinnostavaa ei niinkään ole se, mitä lehdet kirjoittelevat milloinkin, vaan se mitä aikoo tehdä puolue Perussuomalaiset. Seurailen tilanteita. Ei muuta.
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja!
Jos Timo Soini menee europarlamenttiin, joku muu siis johtaa perussuomalaisten eduskuntavaalikampanjan. Vaalikampanja-asia ei ole kuitenkaan nyt bloggaukseni pääasia. Sen sijaan kiinnostavaa on, miten perussuomalaiset asennoituvat eduskuntavaalien jälkeisiin hallitusneuvotteluihin. Jos nimittäin Soini menee europarlamenttiin, hän ei ilmeisesti ole edes potentiaalisena pääministerikandidaattina. Näin on, jos kerran hän ei aio tulla takaisin europarlamentista kesken kauden, jos lehtien näkemys pitää paikkansa. Olenko vielä kartalla?
Seuraavat asiat ovat kiinnostavia viimeistään jossakin vaiheessa, mutta niihinhän vastaukset tietää vain lähinnä puolue Perussuomalaiset. Minähän en tiedä yhtäkään vastausta. En edes yritä tietää enkä päätellä enkä arvailla. Tässä niitä kiinnostavia asioita, joihin en edellytä kenenkään vastaavan vaan joiden osalta on kiinnostavaa seurata tulevia keskusteluja ja käänteitä: Voisiko seuraava potentiaalinen pääministeri olla joku muu perussuomalainen kuin Timo Soini jos Soini ei olisi käytettävissä? Aikovatko perussuomalaiset mahdollisesti tavoitella pääministeriyttä, jos menestyvät erinomaisesti seuraavissa eduskuntavaaleissa, vai ovatko perussuomalaiset mahdollisesti luopumassa tai jo luopuneet pääministeriyden tavoittelusta?
Olivatko ”kysymykset” epäolennaisia tai muuten tyhmiä? Jos, niin miten niin?
Jos perussuomalaiset menestyvät seuraavissa eduskuntavaaleissa erinomaisesti, mielestäni puolueen olisi syytä tavoitella vähintään joko pääministerin tai valtiovarainministerin paikkaa ja mieluummin kumpaakin jopa yhtaikaa. Haluaisin nähdä perussuomalaiset näillä paikoilla. Ovathan kyseiset ministeritehtävät jatkuvasti suurimman mielenkiinnon kohteina nykyään. Siltä ainakin vaikuttaa. Pääministeriys on tietysti aina pääkiinnostuksen kohteena, mutta myös valtiovarainministeri on noussut aivan erityiseen asemaan talousasioiden kasvaneen mielenkiinnon takia. Seuraavien vaalien jälkeen perussuomalaiset voisivat ainakin yrittää vuorostaan päästä näyttämään kyntensä juuri näillä paikoilla.
Kiinnostavia ”kysymyksiä”, jotka liittyvät perussuomalaisten visioihin tulevista eduskuntavaaleista ja niiden jälkeisestä ajasta, olisi varmaan useitakin, mutta jääkööt noihin pariin yksinkertaiseen kohtaan ettei mene pyörittelyksi.
Pätevä tekosyy, miksi seuraan mielenkiinnolla jonkin puolueen aikomuksia, on se, että ensiksikin seuraavat eduskuntavaalit ja niiden seuraukset kiinnostavat ja toiseksi meidän yhteinen politiikkamme tapahtuu nimenomaan julkisesti rahoitetun puoluelaitoksen kautta. Kun politiikka kiinnostaa, kiinnostaa lopulta myös se mitä jossakin puolueessa mahdollisesti aiotaan tehdä. Sinänsä puolueiden sisäiset päätökset eivät minulle kuulu. Ainakaan mitään sanaa meikäläisellä ei ole minkään puolueen aikomuksiin, kun en ole minkään puolueen jäsenkään. Sitten voi kysyä, miksei meikäläistä kiinnosta kokoomuksen tai demareiden aikomukset. Ei vaan tällä hetkellä satu kiinnostamaan jostakin syystä.
Vielä jokin aika sitten lehdet kirjoittelivat innoissaan siitä, millainen voisi olla vaalien jälkeinen pääministerikuvio perussuomalaisten näkökulmasta. Nyt aihe näyttää tipahtaneen listalta, ja sen sijaan on keskitytty täysillä arvuuttelemaan Timo Soinin päätöstä europarlamentin suhteen. Itse asiassa kiinnostavaa ei niinkään ole se, mitä lehdet kirjoittelevat milloinkin, vaan se mitä aikoo tehdä puolue Perussuomalaiset. Seurailen tilanteita. Ei muuta.
Lue myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja!
torstai 20. kesäkuuta 2013
Kuntauudistus, sote-uudistus - hallitus vai perussuomalaiset?
Olen ollut suurkuntaihailija ja olisin mielelläni edelleenkin, mutta hallituksen kuntauudistushanke on ruvennut näyttämään yhä huonommalta. Yksi mielenkiintoinen mutta ikävä yllätys on se, että sairaanhoitopiirien purkaminen muihin organisaatioihin synnyttäisi kuulemma jälleen uuden suoja-aikojen ketjun. Homma näyttää jopa sellaiselta, että nämä eri viritykset ja niiden uudelleenviritykset antavat viiden vuoden irtisanomissuojia kohta koko kuntapuolen henkilöstölle, kun siellä on liitosta tai muuta organisaatiomuutosta kaikkialla koko ajan. Eihän näin voi työvoiman käyttöä organisoida, vaan siinä pitää harjoittaa tarveharkintaa kuten työvoiman käytössä normaalisti on tapana. Tiedän tiedän, että terveydenhuollossa saattaa olla pulaa koko ajan henkilökunnasta eli että irtisanomistarvetta ei edes olisi, mutta silloin täytyy vain epärealistisesti toivoa että jokainen suoja-ajan piirissä oleva on intohimoinen juuri siinä työssä jota sattuu tekemään eli on oikealla paikalla.
Itse asiassa jos oikein olen ymmärtänyt (mikä ei ole itsestään selvää), esimerkiksi kokoomuslainen kanta onkin, että henkilöstökustannukset eivät ole mikään juttu eikä niillä ole erityisempää taloudellista merkitystä uudistuksen kannalta. Tähän kokoomuslainen voi sanoa, että väärin ymmärretty, jolloin hän sitten selittää uskottavasti miten pitää ymmärtää. Ei se sen monimutkaisempaa ole, eihän. Kokoomuksen otin vain sen takia, kun juuri siltä puolueelta saattaisi odottaa toisenlaistakin kantaa henkilöstömääriin. Mutta ei hallituksen kuntauudistuksen eikä sote-uudistuksen juju näytä olevan myöskään järjestelmän selkeys. En toki väitä, että systeemin ulospäin havaittava selkeys olisi tärkein päämäärä. Toimivuushan se tietysti on eiks niin.
Kunta- ja sote-uudistuksessa on valitettavasti jäänyt itseltäkin huomaamatta aiemmin se, että paras-uudistushan on tämän kaiken jo alulle pannut, joten ei tässä niin kauheasti uutta ole. Siellähän ne vastuukuntamallit ovat samoin kuin tuo suoja-aikavirityskin käsittääkseni.
Siltä osin kuin edellä ”faktat” ovat väärin (ja ovathan ne) tai osittain väärin, huomauttakaa.
Nyt perussuomalaisten malli on ruvennut näyttämään paremmalta ja myös paremmin perustellulta kuin hallituksen malli, mikä tämä jälkimmäinen sitten onkaan. Ja jos vieläpä päähallituspuolueiden omat jäsenet paikallisesti vastustavat puoluetovereidensa mallia, niin ei hyvää päivää. Tosin myös perussuomalaisten mallin olen käsittävinäni vasta periaatetasolla. Siinä on minulle ”aukkokohtia” (ei pahassa mielessä), jotka herättävät luonnollisestikin tarkistuskysymyksiä kuten että miten tuo kohta toteutetaan käytännössä jne.
Perussuomalaisten mallista vielä sen verran, että piirin lisäksi en sitten enää pidä tarpeellisena maakuntatason organisaatiota. Oikeastaan voisi kysyä, mikä se semmoinen maakunta on eli mihin sitä todella tarvittaisiin tulevassa uudistuksessa. Maakuntahan nousee varmaan esille opposition sisäisessä väittelyssä, ja keskusta sitä ainakin puolustaa vahvasti.
Kuntauudistuskeskustelussa on väitetty, että asiaan liittyisi myös puoluepoliittisia valtatavoitteita. Huonoa ja moitittavaa olisi se, jos näissä eri malleissa yhtenä kynnyskysymyksenä mallien esittäjillä olisi oman puolueen vallan kasvattaminen. Olisi törkeää yhteisten asioiden ”hoitamista” yhteisillä varoilla ja vieläpä terveydenhuollossa, jos mallin taustavaikuttimena olisi puolueen vallan kasvattaminen kunnissa tai muissa nyt luotavissa organisaatioissa. Niin ei pidä motivoida vakavia uudistuksia. Yhtä törkeää luonnollisestikin olisi jarruttaa jotakin uudistusta sillä motiivilla edes osittain, että uudistus veisi oman puolueen valtaa kunnissa ja muissa uudistukseen liittyvissä organisaatioissa. Mutta olisin pikemminkin yllättynyt, jos tällaista oman puolueen edun tavoittelua uudistuksen puolustamisen tai vastustamisen yhteydessä ei esiintyisi. Tosin kyseinen yllätys olisi sitten sitäkin iloisempi. Kuten huomasitte, en maininnut tässä kohtaa mitään puoluetta erikseen. Ensiksikään minulla ei ole siihen varmoja perusteita, ja toiseksi jos mainitsisin jonkin puolueen muut puoluepolitikoinnissa mahdollisesti yhtä ansiokkaat puolueet jäisivät epäoikeudenmukaisesti vaille mainintaa.
Oppositio hehkuttaa ”lähidemokratiaa” vastustaessaan hallituksen kuntauudistushanketta ja ennen kaikkea puolustaessaan omia mallejaan. Jotta ei kukaan käsittäisi väärin, en kallistu perussuomalaisten piirimallin kannalle lähidemokratian säilymis -argumentin takia vaan mallin muuten järkevältä tuntumisen takia. Käsittääkseni lähidemokratia on jotakin sellaista, kuin kaupunginosayhdistykset ja mahdollisesti toisaalta virallisemmat lähiparlamentit. Tosin ehkä lähidemokratialla sen puolustajat tarkoittavat myös yksinkertaisesti sitä, että ei ole isäntiä eikä renkikuntia vaan jokaisella kunnalla olisi painoarvoa piirin ja muiden kuntayhtymien päätöksissä. Tämä on asiallinen pointti. Minäkin pidän aika tärkeänä, että jos on itsenäinen kunta niin on sitten myös kunnan valta omista asioistaan. Halusin vain sanoa, että en pidä tarpeelllisena mitään lähiÖdemokratiaa. Kaupunginosayhdistykset tai juuri muutkaan asukasyhdistykset eivät saa minua innostumaan, mutta ei myöskään mahdollinen kaupunginosahallinto.
Päivää. Lukekaa myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja! Moni niistä on jopa parempi kuin tämä.
Itse asiassa jos oikein olen ymmärtänyt (mikä ei ole itsestään selvää), esimerkiksi kokoomuslainen kanta onkin, että henkilöstökustannukset eivät ole mikään juttu eikä niillä ole erityisempää taloudellista merkitystä uudistuksen kannalta. Tähän kokoomuslainen voi sanoa, että väärin ymmärretty, jolloin hän sitten selittää uskottavasti miten pitää ymmärtää. Ei se sen monimutkaisempaa ole, eihän. Kokoomuksen otin vain sen takia, kun juuri siltä puolueelta saattaisi odottaa toisenlaistakin kantaa henkilöstömääriin. Mutta ei hallituksen kuntauudistuksen eikä sote-uudistuksen juju näytä olevan myöskään järjestelmän selkeys. En toki väitä, että systeemin ulospäin havaittava selkeys olisi tärkein päämäärä. Toimivuushan se tietysti on eiks niin.
Kunta- ja sote-uudistuksessa on valitettavasti jäänyt itseltäkin huomaamatta aiemmin se, että paras-uudistushan on tämän kaiken jo alulle pannut, joten ei tässä niin kauheasti uutta ole. Siellähän ne vastuukuntamallit ovat samoin kuin tuo suoja-aikavirityskin käsittääkseni.
Siltä osin kuin edellä ”faktat” ovat väärin (ja ovathan ne) tai osittain väärin, huomauttakaa.
Nyt perussuomalaisten malli on ruvennut näyttämään paremmalta ja myös paremmin perustellulta kuin hallituksen malli, mikä tämä jälkimmäinen sitten onkaan. Ja jos vieläpä päähallituspuolueiden omat jäsenet paikallisesti vastustavat puoluetovereidensa mallia, niin ei hyvää päivää. Tosin myös perussuomalaisten mallin olen käsittävinäni vasta periaatetasolla. Siinä on minulle ”aukkokohtia” (ei pahassa mielessä), jotka herättävät luonnollisestikin tarkistuskysymyksiä kuten että miten tuo kohta toteutetaan käytännössä jne.
Perussuomalaisten mallista vielä sen verran, että piirin lisäksi en sitten enää pidä tarpeellisena maakuntatason organisaatiota. Oikeastaan voisi kysyä, mikä se semmoinen maakunta on eli mihin sitä todella tarvittaisiin tulevassa uudistuksessa. Maakuntahan nousee varmaan esille opposition sisäisessä väittelyssä, ja keskusta sitä ainakin puolustaa vahvasti.
Kuntauudistuskeskustelussa on väitetty, että asiaan liittyisi myös puoluepoliittisia valtatavoitteita. Huonoa ja moitittavaa olisi se, jos näissä eri malleissa yhtenä kynnyskysymyksenä mallien esittäjillä olisi oman puolueen vallan kasvattaminen. Olisi törkeää yhteisten asioiden ”hoitamista” yhteisillä varoilla ja vieläpä terveydenhuollossa, jos mallin taustavaikuttimena olisi puolueen vallan kasvattaminen kunnissa tai muissa nyt luotavissa organisaatioissa. Niin ei pidä motivoida vakavia uudistuksia. Yhtä törkeää luonnollisestikin olisi jarruttaa jotakin uudistusta sillä motiivilla edes osittain, että uudistus veisi oman puolueen valtaa kunnissa ja muissa uudistukseen liittyvissä organisaatioissa. Mutta olisin pikemminkin yllättynyt, jos tällaista oman puolueen edun tavoittelua uudistuksen puolustamisen tai vastustamisen yhteydessä ei esiintyisi. Tosin kyseinen yllätys olisi sitten sitäkin iloisempi. Kuten huomasitte, en maininnut tässä kohtaa mitään puoluetta erikseen. Ensiksikään minulla ei ole siihen varmoja perusteita, ja toiseksi jos mainitsisin jonkin puolueen muut puoluepolitikoinnissa mahdollisesti yhtä ansiokkaat puolueet jäisivät epäoikeudenmukaisesti vaille mainintaa.
Oppositio hehkuttaa ”lähidemokratiaa” vastustaessaan hallituksen kuntauudistushanketta ja ennen kaikkea puolustaessaan omia mallejaan. Jotta ei kukaan käsittäisi väärin, en kallistu perussuomalaisten piirimallin kannalle lähidemokratian säilymis -argumentin takia vaan mallin muuten järkevältä tuntumisen takia. Käsittääkseni lähidemokratia on jotakin sellaista, kuin kaupunginosayhdistykset ja mahdollisesti toisaalta virallisemmat lähiparlamentit. Tosin ehkä lähidemokratialla sen puolustajat tarkoittavat myös yksinkertaisesti sitä, että ei ole isäntiä eikä renkikuntia vaan jokaisella kunnalla olisi painoarvoa piirin ja muiden kuntayhtymien päätöksissä. Tämä on asiallinen pointti. Minäkin pidän aika tärkeänä, että jos on itsenäinen kunta niin on sitten myös kunnan valta omista asioistaan. Halusin vain sanoa, että en pidä tarpeelllisena mitään lähiÖdemokratiaa. Kaupunginosayhdistykset tai juuri muutkaan asukasyhdistykset eivät saa minua innostumaan, mutta ei myöskään mahdollinen kaupunginosahallinto.
Päivää. Lukekaa myös blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja! Moni niistä on jopa parempi kuin tämä.
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Harmaa talous ja olut – musta talous ja raittius
Keskustelunaiheeksi on noussut vaihteeksi harmaa talous. Harmaaseen talouteen liittyviä suurimpia ongelmia ovat viime aikoina olleet näköjään sen tapaiset ilmiöt kuin ihmisten harrastama toistensa tietynlainen auttaminen ja esimerkiksi ”liian halpa” olut joissakin ravintoloissa.
Otetaan olut. Ensinnäkään mikään ei ole koskaan liian halpaa eikä ainakaan 3 euron olut. Mutta pahempi ongelma saattaa olla se, että jotkut eivät osta eivätkä kuluta lainkaan olutta, väkevämmistä puhumattakaan. Heidän (meidän) välillinen osuutensa verokertymään on siltä osin nolla euroa. Pitäisikö siis näille (meille) säätää vero kuluttamattomuudesta? Kysyn vain, kun oletan, että on ihmisiä jotka tykkäävät miettiä miten tällaisiakin porsaanreikiä tukitaan. Asiaa pohtimaan voisi laittaa suomalaiseen tapaan kolmikantaisen työryhmän, sillä kiinnostaahan kysymys myös työmarkkinaosapuolia.
Silloin, kun vielä ystäville (facebook puhuu kavereista) tarjosin jotakin, oli tapanani ehdottaa tyyliin, että voisin vaikka ”korruptoida” ruuat baarissa. Tuo korruptio-sana sai alkunsa siitä, että muinoin todella keskusteltiin Suomessa sellaisista kysymyksistä kuin vaikkapa korruptio. ”Korruptiosta” tuli sitten vitsisana, jota käytettiin kun tarjottiin ”lounas” ystäville ulkona, ihan täällä ruohonjuuritasollakin.
Yllä olevan kirjoitukseni sytykkeinä ovat viime päivien jutuillaan toimineet esimerkiksi Uusi Suomi ja muut verkossa luettavat lehdet tai julkaisut.
Lue myös tämän blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja! Ne eivät ole niin harmaita kuin tämä.
Otetaan olut. Ensinnäkään mikään ei ole koskaan liian halpaa eikä ainakaan 3 euron olut. Mutta pahempi ongelma saattaa olla se, että jotkut eivät osta eivätkä kuluta lainkaan olutta, väkevämmistä puhumattakaan. Heidän (meidän) välillinen osuutensa verokertymään on siltä osin nolla euroa. Pitäisikö siis näille (meille) säätää vero kuluttamattomuudesta? Kysyn vain, kun oletan, että on ihmisiä jotka tykkäävät miettiä miten tällaisiakin porsaanreikiä tukitaan. Asiaa pohtimaan voisi laittaa suomalaiseen tapaan kolmikantaisen työryhmän, sillä kiinnostaahan kysymys myös työmarkkinaosapuolia.
Silloin, kun vielä ystäville (facebook puhuu kavereista) tarjosin jotakin, oli tapanani ehdottaa tyyliin, että voisin vaikka ”korruptoida” ruuat baarissa. Tuo korruptio-sana sai alkunsa siitä, että muinoin todella keskusteltiin Suomessa sellaisista kysymyksistä kuin vaikkapa korruptio. ”Korruptiosta” tuli sitten vitsisana, jota käytettiin kun tarjottiin ”lounas” ystäville ulkona, ihan täällä ruohonjuuritasollakin.
Yllä olevan kirjoitukseni sytykkeinä ovat viime päivien jutuillaan toimineet esimerkiksi Uusi Suomi ja muut verkossa luettavat lehdet tai julkaisut.
Lue myös tämän blogin muita kirjoituksia. Niitä on jo satoja! Ne eivät ole niin harmaita kuin tämä.
maanantai 17. kesäkuuta 2013
Syrjäinen sijainti, hyvä mutta kallis työvoima, kova hintakilpailu
Talouselämä oli tiedustellut kolmella kysymyksellä suuryritysten näkemyksiä Suomesta. Vastausten perusteella itselleni tuli seuraavia ajatuksia. Suurille vientiyrityksille Suomi on syrjäinen, kun taas suurille kotimarkkinayrityksille Suomi on ankarasti hintakilpailtu ja juuri nyt huono suhdanteidensa puolesta. Molemmille Suomen kustannustaso tuntuu olevan korkea joko työvoima- tai muiden kustannusten osalta. Vientiyritykset mainitsevat nimenomaan työvoimakustannusten korkeuden. Toisaalta yhtä selvänä etuna suuret vientiyritykset pitävät ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta ja Suomen hyvää koulutustasoa. http://www.talouselama.fi/uutiset/talouselama+kysyi+suuryrityksilta+yritysveron+alennus+ei+pelasta+suomea/a2190497
On yllättävää, että suuret vientiyritykset pitävät Suomena etuna ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta. Ehkä tämä antaa suhteellisuutta keskusteluun, jossa ei muusta naristakaan kuin ammattitaitoisen työvoiman saannista.
On yllättävää, että suuret vientiyritykset pitävät Suomena etuna ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta. Ehkä tämä antaa suhteellisuutta keskusteluun, jossa ei muusta naristakaan kuin ammattitaitoisen työvoiman saannista.
Tuulivoimalat – ei ”tänne”
Suomi ja Keski-Suomi eivät kehity vastustamalla.
Tuulivoimalat kuuluvat siihen olioryhmään, jonka jäseniin suhtaudutaan sitä kielteisemmin mitä lähemmäksi ne tulevat ellei sitten täysin kielteisesti sijainnista riippumatta. Tuulivoimaloiden vastustaminen herännee tai heräsi jo myös Keski-Suomessa sen johdosta, kun maakunnassa kartoitettiin mahdollisia (siis enemmän tai vähemmän mahdollisia) tuulivoimaloiden sijoituspaikkoja.
Tuulivoimalat herättävät tunteita ja pelkoja. Vesireittini pilaantuu, näkymäni pilaantuu, linnut kuolevat, päänsärky iskee, heijastuksia tulee ja meteliä etenkin. Vastustajien asenne ympäristöään kohtaan on, että koskaan et muuttua saa. Läheissuhteissa tai melkein missä muussa asiassa tahansa asennetta pidettäisiin vaarallisena. Tuulivoiman teknis-taloudelliset vastustajat puolestaan vyöryttävät esiin väitteitä, joiden mukaan tuulivoima ei milloinkaan voi kannattaa Suomessa eikä oikein missään ilman jatkuvaa julkista tukea. Säätövoiman tarvekin on suuri ongelma heidän mielestään.
Tuossa kylällä humisee, kohisee ja välillä iloisesti pauhaa tehdas, ja se on nimenomaan myönteinen ääni. Siinä se vain on ollut iät ja ajat ja toivottavasti laulaa menestyksellä vielä pitkään. Mutta silläkin on tarkat viranomaiskriteerit. Luin juuri viranomaisen julkipanoa asiasta muutaman vuoden takaa. Oli muuten mielenkiintoista luettavaa., kun sai yleiskuvan tehtaan (osan siitä) toimintaprosessista. ”Paperissa” todettiin myös esimerkiksi desibelirajat lähiasutuksen osalta, ja kyseiset ja muutkin ehdot todettiin täytetyn hyvin. Juuri näin edellytettäisiin ja toimittaisiin tietysti myös tuulivoimaloiden suhteen, joten ei pidä olla niin huolissaan. Huolestuneisuus tai vastustava asenne eivät edistä hyvinvointia.
En väitä, että tuulivoima olisi jokin erityinen työllistäjä. Käytön osalta se ei ilmeisesti paljon työllistäkään, mutta tuulivoima on yksi energiamuoto muiden ohella. Ja säätövoimaahan toki siinä tarvitaan paikkaamaan tuulen vaihtelevuutta, mutta kun tuulivoima ei muutenkaan kasvane kovin suureksi Suomessa, myös säätövoimatarve pysyy aisoissa.
Yksinkertainen kysymys: Paraneeko elintaso ja lisääntyvätkö toimeliaisuus, alueen elinvoima ja työllisyys vastustamalla? Ilmeisesti paranee ja lisääntyvät monen mielestä. On käynyt mielessä, olisiko esimerkiksi Keski-Suomen ja Jyväskylän heikon työllisyyden taustalla myös se, että kun on perinteisesti totuttu muutamaan suureen teollisuustyönantajaan, niin nyt ei osata asennoitua uuteen tai muuttuvaan. Mutta ehkä näitä perinteisiä suuriakin on joskus vastustettu. Voisi myös kysyä, mikä lopultakin olisi se vastustelijoiden ratkaisu esimerkiksi Jyväskylän elinvoiman lisäämiseen. Idea saisi mielellään olla selkeä, uskottava ja kustannettavissa oleva
Keski-Suomen tuulivoimaraportti:
http://www.keskisuomi.fi/filebank/22090-Tuulivoima_loppurap_Keski-Suomi.pdf
Tuulivoimalat kuuluvat siihen olioryhmään, jonka jäseniin suhtaudutaan sitä kielteisemmin mitä lähemmäksi ne tulevat ellei sitten täysin kielteisesti sijainnista riippumatta. Tuulivoimaloiden vastustaminen herännee tai heräsi jo myös Keski-Suomessa sen johdosta, kun maakunnassa kartoitettiin mahdollisia (siis enemmän tai vähemmän mahdollisia) tuulivoimaloiden sijoituspaikkoja.
Tuulivoimalat herättävät tunteita ja pelkoja. Vesireittini pilaantuu, näkymäni pilaantuu, linnut kuolevat, päänsärky iskee, heijastuksia tulee ja meteliä etenkin. Vastustajien asenne ympäristöään kohtaan on, että koskaan et muuttua saa. Läheissuhteissa tai melkein missä muussa asiassa tahansa asennetta pidettäisiin vaarallisena. Tuulivoiman teknis-taloudelliset vastustajat puolestaan vyöryttävät esiin väitteitä, joiden mukaan tuulivoima ei milloinkaan voi kannattaa Suomessa eikä oikein missään ilman jatkuvaa julkista tukea. Säätövoiman tarvekin on suuri ongelma heidän mielestään.
Tuossa kylällä humisee, kohisee ja välillä iloisesti pauhaa tehdas, ja se on nimenomaan myönteinen ääni. Siinä se vain on ollut iät ja ajat ja toivottavasti laulaa menestyksellä vielä pitkään. Mutta silläkin on tarkat viranomaiskriteerit. Luin juuri viranomaisen julkipanoa asiasta muutaman vuoden takaa. Oli muuten mielenkiintoista luettavaa., kun sai yleiskuvan tehtaan (osan siitä) toimintaprosessista. ”Paperissa” todettiin myös esimerkiksi desibelirajat lähiasutuksen osalta, ja kyseiset ja muutkin ehdot todettiin täytetyn hyvin. Juuri näin edellytettäisiin ja toimittaisiin tietysti myös tuulivoimaloiden suhteen, joten ei pidä olla niin huolissaan. Huolestuneisuus tai vastustava asenne eivät edistä hyvinvointia.
En väitä, että tuulivoima olisi jokin erityinen työllistäjä. Käytön osalta se ei ilmeisesti paljon työllistäkään, mutta tuulivoima on yksi energiamuoto muiden ohella. Ja säätövoimaahan toki siinä tarvitaan paikkaamaan tuulen vaihtelevuutta, mutta kun tuulivoima ei muutenkaan kasvane kovin suureksi Suomessa, myös säätövoimatarve pysyy aisoissa.
Yksinkertainen kysymys: Paraneeko elintaso ja lisääntyvätkö toimeliaisuus, alueen elinvoima ja työllisyys vastustamalla? Ilmeisesti paranee ja lisääntyvät monen mielestä. On käynyt mielessä, olisiko esimerkiksi Keski-Suomen ja Jyväskylän heikon työllisyyden taustalla myös se, että kun on perinteisesti totuttu muutamaan suureen teollisuustyönantajaan, niin nyt ei osata asennoitua uuteen tai muuttuvaan. Mutta ehkä näitä perinteisiä suuriakin on joskus vastustettu. Voisi myös kysyä, mikä lopultakin olisi se vastustelijoiden ratkaisu esimerkiksi Jyväskylän elinvoiman lisäämiseen. Idea saisi mielellään olla selkeä, uskottava ja kustannettavissa oleva
Keski-Suomen tuulivoimaraportti:
http://www.keskisuomi.fi/filebank/22090-Tuulivoima_loppurap_Keski-Suomi.pdf
lauantai 15. kesäkuuta 2013
Suomi vaikea kieli
Usein väitetään, että suomi on vaikea kieli. Käsitys ja kokemus vaikeudesta vähentävät ulkomaalaisen motivaatiota opetella suomea. Olen uskonut väitteeseen.
Vaikeus-väitettä vastaan on alettu hyökätä. Käsittääkseni kielten opettajien taholta on kuulunut, ettei suomi ole mitenkään erityisen vaikea kieli. Vaikeus on vain kummallinen uskomus, sanovat he. Kielten opettajien tyrmäävä väite ei ole vakuuttanut minua. Olen pitänyt väitettä monella tapaa epäilyttävänä, haitallisena ja tarpeettomana jopa Suomen (maana) kiinnostavuuden ja erityisyyden (brändi?) kannalta. Väite, että suomi ei olisi vaikea kieli, on mielestäni ennen kaikkea väärä.
Kun suomi edelleen on oletukseni mukaan vaikea kieli ulkomaalaiselle, on hämmästyttävää ammattilaisilta (oletan) yrittää pehmennellä ja mitätöidä vaikeutta. En oikein tiedä, mitkä ovat tällaisen vastaväitteen motiivit, eikä motiivien laatu nyt tärkeintä olekaan. Nurinkurista suomen kielen vaikeuden perusteettomassa tyrmäämisessä on se, että sillä tavalla jätetään hyödyntämättä kielen eksotiikka Suomen houkuttelevuuden kannalta. Mitä jännää on maassa, jossa kaikki on tuttua, helppoa, pehmeää ja haasteetonta. Mitä jännää on maassa ja kielessä, joilla ei ole terävää profiilia ja saavuttamattomuuden ja itseriittoisuuden vaikutelmaa. Ei suomen tarvitse olla helppo kieli. Ja kun se ei sellainen ole, on hyödynnettävä kielen erityisyys. Suomen maana ja suomen kielenä kannattaa olla reilusti (taas tämä hallituksen sana) sitä mitä ovat.
Toinen tai ehkä jo kolmas olennainen seikka on, että suomen kielen vaikeuden tyrmääjät harhauttavat maahanmuuttajaa. Pitää antaa nimenomaan realistinen kuva kielestä. Ei kannata pohjustaa kotoutumisen takaiskuja sillä, että auktoriteetin voimalla väitetään vaikeaa helpoksi. Mielestäni vähemmän tuottaisi pettymyksiä kielen opiskelijalle, kun kielestä annettaisiin heti mahdollisimman oikea kuva kielen vaikeutta häpeilemättä.
Nytpä on selvitetty eri kielten vaikeutta. Vaikeimpia ovat tyypillisesti Aasian kielet, mutta seuraavaan vaikeustasoon kuuluu muun muassa suomen kieli. Lisäksi on tarkasteltu asiaa erityisesti englanninkielisen kannalta, ja myös tällöin suomi kuuluu vaikeisiin kieliin.
Näin meinasi syntyä uusi uskomus, jonka mukaan väite suomen kielen vaikeudesta olisi pötyä. Ei ollut pötyä vaan täyttä totta. Suomi on vaikea kieli, ei meille mutta muille.
Tuossa se sanotaan:
http://yle.fi/uutiset/maailman_vaikeimmat_kielet_listattu_katso_miten_suomi_sijoittuu/6689352
Vaikeus-väitettä vastaan on alettu hyökätä. Käsittääkseni kielten opettajien taholta on kuulunut, ettei suomi ole mitenkään erityisen vaikea kieli. Vaikeus on vain kummallinen uskomus, sanovat he. Kielten opettajien tyrmäävä väite ei ole vakuuttanut minua. Olen pitänyt väitettä monella tapaa epäilyttävänä, haitallisena ja tarpeettomana jopa Suomen (maana) kiinnostavuuden ja erityisyyden (brändi?) kannalta. Väite, että suomi ei olisi vaikea kieli, on mielestäni ennen kaikkea väärä.
Kun suomi edelleen on oletukseni mukaan vaikea kieli ulkomaalaiselle, on hämmästyttävää ammattilaisilta (oletan) yrittää pehmennellä ja mitätöidä vaikeutta. En oikein tiedä, mitkä ovat tällaisen vastaväitteen motiivit, eikä motiivien laatu nyt tärkeintä olekaan. Nurinkurista suomen kielen vaikeuden perusteettomassa tyrmäämisessä on se, että sillä tavalla jätetään hyödyntämättä kielen eksotiikka Suomen houkuttelevuuden kannalta. Mitä jännää on maassa, jossa kaikki on tuttua, helppoa, pehmeää ja haasteetonta. Mitä jännää on maassa ja kielessä, joilla ei ole terävää profiilia ja saavuttamattomuuden ja itseriittoisuuden vaikutelmaa. Ei suomen tarvitse olla helppo kieli. Ja kun se ei sellainen ole, on hyödynnettävä kielen erityisyys. Suomen maana ja suomen kielenä kannattaa olla reilusti (taas tämä hallituksen sana) sitä mitä ovat.
Toinen tai ehkä jo kolmas olennainen seikka on, että suomen kielen vaikeuden tyrmääjät harhauttavat maahanmuuttajaa. Pitää antaa nimenomaan realistinen kuva kielestä. Ei kannata pohjustaa kotoutumisen takaiskuja sillä, että auktoriteetin voimalla väitetään vaikeaa helpoksi. Mielestäni vähemmän tuottaisi pettymyksiä kielen opiskelijalle, kun kielestä annettaisiin heti mahdollisimman oikea kuva kielen vaikeutta häpeilemättä.
Nytpä on selvitetty eri kielten vaikeutta. Vaikeimpia ovat tyypillisesti Aasian kielet, mutta seuraavaan vaikeustasoon kuuluu muun muassa suomen kieli. Lisäksi on tarkasteltu asiaa erityisesti englanninkielisen kannalta, ja myös tällöin suomi kuuluu vaikeisiin kieliin.
Näin meinasi syntyä uusi uskomus, jonka mukaan väite suomen kielen vaikeudesta olisi pötyä. Ei ollut pötyä vaan täyttä totta. Suomi on vaikea kieli, ei meille mutta muille.
Tuossa se sanotaan:
http://yle.fi/uutiset/maailman_vaikeimmat_kielet_listattu_katso_miten_suomi_sijoittuu/6689352
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Ruuan arvonlisävero ei nouse, vakuutetaan
Ruuan arvonlisävero ei nouse tämän hallituksen aikana. Näin vakuuttaa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen, kertoo Yle.
http://yle.fi/uutiset/urpilainen_ruoan_ja_laakkeiden_alv-kanta_sailyy/6685948
Olen vakuuttunut ja melkein vaikuttunut.
http://yle.fi/uutiset/urpilainen_ruoan_ja_laakkeiden_alv-kanta_sailyy/6685948
Olen vakuuttunut ja melkein vaikuttunut.
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Kansalaisaloite on oikeus – varokaa leimaajia
Käyttäkää hyväksenne kansalaisaloite-mahdollisuutta. Nyt ei pidä nynnyillä eikä pidä pelätä olla jotakin mieltä ihan itse. Jos mielipide on, on pieni vaiva antaa tuki tärkeänä pitämälleen kansalaisaloitteelle.
Suosittelen todella omaa ajattelua. Miksi erityisesti? Esimerkiksi jotkin poliitikot lausunnoissaan tai jotkin sanomalehdet pääkirjoituksissaan tai artikkeleissaan saattavat ajoittain yhdistää kansalaisaloitteisiin ja kansalaisten muutosvaatimuksiin seikkoja, jotka eivät kuulu itse näihin aloitteisiin tai muutosvaatimuksiin. Miten ne sen tekevät? He tai ne esimerkiksi mainitsevat jonkin aloitteen ja sitten samassa yhteydessä esittävät aloitteen (oletetusta) kannattajakunnasta kielteisiä väitteitä tai viittauksia niin, että kannattajista helposti syntyy epäoikeutettu kielteinen yleiskuva. Yleiskuva sitten saattaa leimata kenet tahansa yksittäisen kannattajan mielipiteineen erityisesti motiivien osalta.
Edellä kuvattu on yksi tapa, jonka harmikseni olen viime päivinä jälleen kohdannut mediaa seuratessani. Lukijan pitää tällaisessa tilanteessa olla tarkkana, että arvioi aloitteen aloitteena eikä hämäänny siitä, että aloitteen "vastustaja" esittää kielteisiä väitteitä tai vihjailuja liittyen aloitteen taustaryhmiin ja kannattajakuntaan. Toki "vastustajat" eivät ainakaan yleensä väitä suoraan sellaista, että kaikki kannattajat olisivat esimerkiksi asenteellisia tai vihamielisiä jotakin kohtaan, vaan "vastustajat" käyttävät muunlaisia sanakäänteitä. Sillä, että tässä puhun nyt "vastustajista", en todellakaan pyri leimaamaan vuorostani joitakin.
Pitäisiköhän median ja yksittäisten vaikuttajien nyt vuorostaan sitoutua laadukkaaseen keskusteluun ja irtisanoutua laaduttomasta keskustelutyylistä kuten harhaanjohtavasta leimaamisesta. Tätäkin tärkeämpää on ja oikeastaan ainoa tärkeä asia on, että ihmiset ajattelevat ja päättävät itse kriittisesti, antamatta sosiaalisen painostuksen tuntemuksen häiritä hyvää asiaa.
Kansalaisaloitteista puhuessani tarkoitan samalla myös muita muutostoiveita ja –vaatimuksia, joita keskusteluissa tuodaan esille, jotka eivät ole siis ainakaan vielä kansalaisaloitteen muodossa. Näistä vuosien keskusteluista ja adresseista monet kansalaisaloitteetkin ovat saaneet alkunsa.
Pitää tunnistaa leimaava puhe. On varottava myös latistajia.
Kansalaisaloitteet:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi
Suosittelen todella omaa ajattelua. Miksi erityisesti? Esimerkiksi jotkin poliitikot lausunnoissaan tai jotkin sanomalehdet pääkirjoituksissaan tai artikkeleissaan saattavat ajoittain yhdistää kansalaisaloitteisiin ja kansalaisten muutosvaatimuksiin seikkoja, jotka eivät kuulu itse näihin aloitteisiin tai muutosvaatimuksiin. Miten ne sen tekevät? He tai ne esimerkiksi mainitsevat jonkin aloitteen ja sitten samassa yhteydessä esittävät aloitteen (oletetusta) kannattajakunnasta kielteisiä väitteitä tai viittauksia niin, että kannattajista helposti syntyy epäoikeutettu kielteinen yleiskuva. Yleiskuva sitten saattaa leimata kenet tahansa yksittäisen kannattajan mielipiteineen erityisesti motiivien osalta.
Edellä kuvattu on yksi tapa, jonka harmikseni olen viime päivinä jälleen kohdannut mediaa seuratessani. Lukijan pitää tällaisessa tilanteessa olla tarkkana, että arvioi aloitteen aloitteena eikä hämäänny siitä, että aloitteen "vastustaja" esittää kielteisiä väitteitä tai vihjailuja liittyen aloitteen taustaryhmiin ja kannattajakuntaan. Toki "vastustajat" eivät ainakaan yleensä väitä suoraan sellaista, että kaikki kannattajat olisivat esimerkiksi asenteellisia tai vihamielisiä jotakin kohtaan, vaan "vastustajat" käyttävät muunlaisia sanakäänteitä. Sillä, että tässä puhun nyt "vastustajista", en todellakaan pyri leimaamaan vuorostani joitakin.
Pitäisiköhän median ja yksittäisten vaikuttajien nyt vuorostaan sitoutua laadukkaaseen keskusteluun ja irtisanoutua laaduttomasta keskustelutyylistä kuten harhaanjohtavasta leimaamisesta. Tätäkin tärkeämpää on ja oikeastaan ainoa tärkeä asia on, että ihmiset ajattelevat ja päättävät itse kriittisesti, antamatta sosiaalisen painostuksen tuntemuksen häiritä hyvää asiaa.
Kansalaisaloitteista puhuessani tarkoitan samalla myös muita muutostoiveita ja –vaatimuksia, joita keskusteluissa tuodaan esille, jotka eivät ole siis ainakaan vielä kansalaisaloitteen muodossa. Näistä vuosien keskusteluista ja adresseista monet kansalaisaloitteetkin ovat saaneet alkunsa.
Pitää tunnistaa leimaava puhe. On varottava myös latistajia.
Kansalaisaloitteet:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Miksi vakuuteltaisiin että eurokriisi ohi, jos se ei varmasti olisi ohi ainakin piakkoin?
Nyt on Ranskan presidentti julistanut, että eurokriisi on ohi.
Jos havaittaisiin, että eurokriisi olikin kaikkea muuta kuin ohi ja että kyseessä saattoi olla vain luottamuksenvahvistamisyritys tukalassa tilanteessa, vakuuttelu kriisin ohi olemisesta näyttäisi aivan kummalliselta. Kuka uskoisi siinä tapauksessa myöhemmin vastaavanlaiseen vakuutteluun. Niinpä heillä, jotka näin väittävät esimerkiksi sijoittajille, täytyy olla näkemys vähintään siitä, että kriisi on menossa ohi vakaasti ja selvästi eli että kriisin päättymistä piakkoin ei oikeastaan voi estää mikään.
Talouselämän juttu Ranskan presidentin ilmoituksesta:
http://www.talouselama.fi/uutiset/hollande+eurokriisi+on+ohi/a2189155
Jos havaittaisiin, että eurokriisi olikin kaikkea muuta kuin ohi ja että kyseessä saattoi olla vain luottamuksenvahvistamisyritys tukalassa tilanteessa, vakuuttelu kriisin ohi olemisesta näyttäisi aivan kummalliselta. Kuka uskoisi siinä tapauksessa myöhemmin vastaavanlaiseen vakuutteluun. Niinpä heillä, jotka näin väittävät esimerkiksi sijoittajille, täytyy olla näkemys vähintään siitä, että kriisi on menossa ohi vakaasti ja selvästi eli että kriisin päättymistä piakkoin ei oikeastaan voi estää mikään.
Talouselämän juttu Ranskan presidentin ilmoituksesta:
http://www.talouselama.fi/uutiset/hollande+eurokriisi+on+ohi/a2189155
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Lähtö oli lähellä tai sen olisi pitänyt olla tai pitäisi edelleenkin olla
Silloin tällöin tulee jälkeenpäin hallituspuolueiden piiristä erilaisia läheltä piti-viestejä, kuten että puolueen (nimi muutettu) lähtö hallituksesta oli lähellä tai että puolueen (nimi muutettu) lähdön olisi kuulunut olla lähellä (kuuluisi vieläkin) tai jopa joskus että hallituksen ”lähtö” oli lähellä. Onko kellään tietoa tai uskottavaa käsitystä siitä, kuinka monta kertaa lähtö voi olla lähellä kunnes enää ei ole lähellä vaan ihan kohdalla?
Ettei vaan kukaan ymmärrä väärin, sanottakoon että lähtemisessä ei ole mitään paheksuttavaa.
Ettei vaan kukaan ymmärrä väärin, sanottakoon että lähtemisessä ei ole mitään paheksuttavaa.
lauantai 8. kesäkuuta 2013
Media-alan nopeuskilpailu – ”väärin” voitettu
Ei näytä helpolta lehdenteko nykyään. Ensin lehden johtoelin vaatii entistä nopeampaa tiedonvälitystä, mutta kun lehti kertoo oikein tärkeän asian heti kun se sen tietää, johtoelin moittiikin että ei ihan noin nopeasti olisi saanut kertoa. Kaiken tämän jälkeen johtoelin patistaa jatkossa nimenomaan lisäämään vauhtia. Sellaiselta se nyt näyttää.
torstai 6. kesäkuuta 2013
Hallitus ja media ansaitsevat nyt täydellisen työrauhan ja keskittymisen
Olen tullut lopultakin siihen ajatukseen, että päättäjille ja päättäjien toimintaa seuraaville tiedotusvälineille tulisi antaa viimein täydellinen työrauha. Toivomukseni koskee myös netissä kirjoittavia ja siten tietysti myös itseäni mitä suurimmassa määrin.
Vaikka nettikirjoittelun ei äkkiseltään luulisi kuuluvan päättäjiemme korviin edes vaimeana kohinana, niin ilmeisesti se on kuitenkin ruvennut heitä jossakin määrin kuormittamaan. Siitä huolimatta uskon, että esimerkiksi hallitus on kyennyt määrätietoisesti keskittymään Euroopan ja Suomen haasteiden kaikinpuoliseen ratkaisemiseen parhain päin. Meidän pitää luottaa tähän ja miksi emme luottaisi. Työ on vaativaa ja pitkäjänteistä, eikä tuloksia voi saavuttaa yhdessä yössä. Muutama siihen menee väkisinkin.
Vaikka siis luotan siihen, että hallitus ja muut keskeiset tahot eivät anna nettikohinamme turhaan häiritä jos ollenkaan, olisi hyvä kirjoitella täällä verkossa vähemmän ja ennen kaikkea varovaisemmin ja myötäsukaisemmin. Hetkeksi voisimme unohtaa Kreikan vakuudet ja arvonlisäverot ja luottaa siihen, että kyllä ne tulevat hoidetuiksi Suomen kannalta tuottoisasti ja kansalaisten kannalta tasapuolisesti. Erityisesti ruuan arvonlisäveron osalta on syytä unohtaa itsekäs ajattelu. Tämän osoitan varsinkin niille, jotka ovat pitäneet ääntä (lue pihinää) vähemmän varakkaiden ihmisten ostovoimasta. Olen tähän myös itse valitettavasti yrittänyt syyllistyä, ja voitte uskoa että kadun sitäkin vähää puuttumista aiheeseen.
Enemmän kuin päättäjien työrauhasta olen huolissani työssään ahkeroivan median työrauhasta. Kuten kaikki tiedämme, nyt ovat haastavat ajat ja mediataloilla on monenlaisia kysymyksiä ratkaistavanaan. Mutta ne kyllä selviävät niistä entistä vahvempina, kunhan me yleisönä tuemme niitä siinä emmekä ainakaan häiritse niiden ponnisteluja esimerkiksi nettikirjoittelulla. Meidän on syytä antaa kaikki tukemme medialle siinä, että se puuttuu tarvittaessa hyvinkin kriittisesti päättäjien tekemisiin. Tiedotusvälineet ja tiedotusväki tekevät ahkerasti kyseistä työtä, koske se on osa heidän ammattikuvaansa. Niinpä esimerkiksi meidän nettikirjoittelijoiden ei ehkä kannattaisi tähän puoleen niin hanakasti puuttua.
Tärkeintä on aina muistaa, että kansalaiset ja tiedotusvälineet ovat samalla puolella. Voimme olla vakuuttuneita siitä, että tiedotusvälineet tarkastelevat asioita aina kansalaisten hyvän kannalta ja toimivat juuri sen mukaisesti. Sillä tavalla media (ei some) vahtii sitä, että päätöksentekoon kuuluu lopulta aina kansalaisten ääni. Tämä yksinkertainen totuus on nyt päässyt unohtumaan. Tosin rehellisyyden nimissä on sanottava, että sittenkin yllättävän vähän netissä kritisoidaan mediaa. Olen jopa hämmästynyt, että tässä kohtaa vallitsee niin seesteinen tila, kun esimerkiksi Kreikan vakuuksista tai muista poliittisista asioista keskustellaan jatkuvasti. Olen luottavainen sen suhteen, että aika pian laskeutuu seesteisyys myös vakuuskysymyksen ylle. Aikansa ihmiset pölisevät käyttäen voimakastakin kieltä, mutta kyllä pölinä ja värikkyys laantuvat pikku hiljaa.
Lyhyesti tärkein ohjeeni on nyt, että ennen kaikkea meidän pitää antaa rauha medialle. Vaikka joskus ehkä tekeekin mieli sanoa oma sanansa, niin kannattaa malttaa mielensä. Tunne menee kyllä ohi. Sen sijaan juuri nyt on hyvä blogata esimerkiksi kesästä, vaikkapa siitä mitä kullekin tulee mieleen sanasta kesä tai sanasta Kreikka tai sanaparista kesän lehdet. Ulkoilusta pitävänä neuvon kuitenkin, että varsinkaan kesällä lehtiä ei kannata mennä liikaa hypistelemään eikä varsinkaan rypistelemään vaan niiden pitää saada tehdä rauhassa työtään ennen syksyä.
Vaikka nettikirjoittelun ei äkkiseltään luulisi kuuluvan päättäjiemme korviin edes vaimeana kohinana, niin ilmeisesti se on kuitenkin ruvennut heitä jossakin määrin kuormittamaan. Siitä huolimatta uskon, että esimerkiksi hallitus on kyennyt määrätietoisesti keskittymään Euroopan ja Suomen haasteiden kaikinpuoliseen ratkaisemiseen parhain päin. Meidän pitää luottaa tähän ja miksi emme luottaisi. Työ on vaativaa ja pitkäjänteistä, eikä tuloksia voi saavuttaa yhdessä yössä. Muutama siihen menee väkisinkin.
Vaikka siis luotan siihen, että hallitus ja muut keskeiset tahot eivät anna nettikohinamme turhaan häiritä jos ollenkaan, olisi hyvä kirjoitella täällä verkossa vähemmän ja ennen kaikkea varovaisemmin ja myötäsukaisemmin. Hetkeksi voisimme unohtaa Kreikan vakuudet ja arvonlisäverot ja luottaa siihen, että kyllä ne tulevat hoidetuiksi Suomen kannalta tuottoisasti ja kansalaisten kannalta tasapuolisesti. Erityisesti ruuan arvonlisäveron osalta on syytä unohtaa itsekäs ajattelu. Tämän osoitan varsinkin niille, jotka ovat pitäneet ääntä (lue pihinää) vähemmän varakkaiden ihmisten ostovoimasta. Olen tähän myös itse valitettavasti yrittänyt syyllistyä, ja voitte uskoa että kadun sitäkin vähää puuttumista aiheeseen.
Enemmän kuin päättäjien työrauhasta olen huolissani työssään ahkeroivan median työrauhasta. Kuten kaikki tiedämme, nyt ovat haastavat ajat ja mediataloilla on monenlaisia kysymyksiä ratkaistavanaan. Mutta ne kyllä selviävät niistä entistä vahvempina, kunhan me yleisönä tuemme niitä siinä emmekä ainakaan häiritse niiden ponnisteluja esimerkiksi nettikirjoittelulla. Meidän on syytä antaa kaikki tukemme medialle siinä, että se puuttuu tarvittaessa hyvinkin kriittisesti päättäjien tekemisiin. Tiedotusvälineet ja tiedotusväki tekevät ahkerasti kyseistä työtä, koske se on osa heidän ammattikuvaansa. Niinpä esimerkiksi meidän nettikirjoittelijoiden ei ehkä kannattaisi tähän puoleen niin hanakasti puuttua.
Tärkeintä on aina muistaa, että kansalaiset ja tiedotusvälineet ovat samalla puolella. Voimme olla vakuuttuneita siitä, että tiedotusvälineet tarkastelevat asioita aina kansalaisten hyvän kannalta ja toimivat juuri sen mukaisesti. Sillä tavalla media (ei some) vahtii sitä, että päätöksentekoon kuuluu lopulta aina kansalaisten ääni. Tämä yksinkertainen totuus on nyt päässyt unohtumaan. Tosin rehellisyyden nimissä on sanottava, että sittenkin yllättävän vähän netissä kritisoidaan mediaa. Olen jopa hämmästynyt, että tässä kohtaa vallitsee niin seesteinen tila, kun esimerkiksi Kreikan vakuuksista tai muista poliittisista asioista keskustellaan jatkuvasti. Olen luottavainen sen suhteen, että aika pian laskeutuu seesteisyys myös vakuuskysymyksen ylle. Aikansa ihmiset pölisevät käyttäen voimakastakin kieltä, mutta kyllä pölinä ja värikkyys laantuvat pikku hiljaa.
Lyhyesti tärkein ohjeeni on nyt, että ennen kaikkea meidän pitää antaa rauha medialle. Vaikka joskus ehkä tekeekin mieli sanoa oma sanansa, niin kannattaa malttaa mielensä. Tunne menee kyllä ohi. Sen sijaan juuri nyt on hyvä blogata esimerkiksi kesästä, vaikkapa siitä mitä kullekin tulee mieleen sanasta kesä tai sanasta Kreikka tai sanaparista kesän lehdet. Ulkoilusta pitävänä neuvon kuitenkin, että varsinkaan kesällä lehtiä ei kannata mennä liikaa hypistelemään eikä varsinkaan rypistelemään vaan niiden pitää saada tehdä rauhassa työtään ennen syksyä.
keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
Kokoomuksen veroajattelu selvisi nyt kiertelemättä
Se, miksi kokoomus korostaa arvonlisäverotusta, on jäänyt tähän asti hiukan avoimeksi ja ristiriitaiseksi arvoitukseksi ainakin minulle. Ensinnäkin sitä on tähän asti perusteltu sellaisin sanakääntein, kuin että arvonlisävero antaa kuluttajalle mahdollisuuden itse vaikuttaa verotuksensa määrään. Perustelu on aina tuntunut täysin ristiriitaiselta verotuksen valtiontaloudellisen keräämistavoitteen kannalta. Toiseksi välillisten verojen ihailijat perustelevat asiaa tyypillisesti sillä, että työtä ei kuulemma voi enempää verottaa. Se taas perustellaan sillä, että työn verotus kuulemma heikentäisi työllisyyttä.
Kun edellä olevia perusteluita katsoo yhdessä, ihmettelee tietysti seuraavaksi miksei sitten myös alv:n korotus lisäisi työttömyyttä jos kerran kuluttaja voisi jopa halutessaan vähentää kulutustaan veroja välttääkseen. Silloinhan se tuhoaisi kahta kautta verotuksen tarkoitusta eli verovarojen keräämistä valtiolle Se toinen ihmettely omalta osaltani on periaatteellisempi eli se, että arvonlisävero nimenomaan välttämättömyyshyödykkeissä vaikuttaa suhteellisesti sitä enemmän mitä vähemmän henkilöllä on ostovoimaa. Tosin tämän oikeudenmukaisuusseikan osalta onkin aika helppo ”ymmärtää” kokoomuksen ideologia. En ole ajatellutkaan, että se olisi sama kuin omani. Toki on harmillista, että tällainen ero on.
Tänään tuo ristiriitaisuus esimerkiksi kokoomuksen veroideologian osalta hälveni huomattavasti ainakin minun silmissäni. Nimittäin hs.fi (5.6.) toteaa jutussaan Sampsa Katajan (kok.) veroperustelusta seuraavasti:
Kun edellä olevia perusteluita katsoo yhdessä, ihmettelee tietysti seuraavaksi miksei sitten myös alv:n korotus lisäisi työttömyyttä jos kerran kuluttaja voisi jopa halutessaan vähentää kulutustaan veroja välttääkseen. Silloinhan se tuhoaisi kahta kautta verotuksen tarkoitusta eli verovarojen keräämistä valtiolle Se toinen ihmettely omalta osaltani on periaatteellisempi eli se, että arvonlisävero nimenomaan välttämättömyyshyödykkeissä vaikuttaa suhteellisesti sitä enemmän mitä vähemmän henkilöllä on ostovoimaa. Tosin tämän oikeudenmukaisuusseikan osalta onkin aika helppo ”ymmärtää” kokoomuksen ideologia. En ole ajatellutkaan, että se olisi sama kuin omani. Toki on harmillista, että tällainen ero on.
Tänään tuo ristiriitaisuus esimerkiksi kokoomuksen veroideologian osalta hälveni huomattavasti ainakin minun silmissäni. Nimittäin hs.fi (5.6.) toteaa jutussaan Sampsa Katajan (kok.) veroperustelusta seuraavasti:
Kataja katsoo, että välttämättömiä hyödykkeitä on järkevä verottaa. Toisin sanoen: ruokaa on pakko ostaa, ja se takaa rahavirran valtion kirstuun.Tuo on sanottu yllättävän kiertelemättömästi verrattuna siihen, miten asiaa on mielestäni pyöritelty tähän asti. Kannattaisi muuten aina sanoa asiat mahdollisimman suoraan, jolloin ei tarvitsisi arvuutella turhia.
Huomautus: Hesari tai muukaan sanomalehti ei ole elintarvike
Hesari on selvästi päättänyt nostaa tilaajamääränsä erityisesti vähävaraisten keskuudessa. Tämä koskee varsinkin sellaisia vähävaraisia, joilla on hyvä ruuansulatusjärjestelmä. Valitettavasti juuri tuohon ruuansulatus-näkökulmaan liittyy myös kyseisen markkinavaltauksen vaarallisuus. Kyse on ihmisten ravintoterveydestä. Varoitan ankarasti, että nyt tuleva teksti ei ole tarkoitettu amerikkalaisille kuluttajille vaan ainoastaan viileään harkintaan kykeneville suomalaisille. Siis vain tälle hyvin pienelle joukolle.
On valitettavasti niin, että Hesari kannattaa pääkirjoituksessaan (5.6) ruuan arvonlisäveron nostamista oikein roimasti. Verohan alennettiin yleistä arvonlisäverotasoa alemmaksi muutama vuosi sitten, mutta on toki noussut sen jälkeen samoilla prosenttiyksiköillä kuin yleinen arvonlisävero. Ruuan arvonlisävero taitaa olla nyt 14 prosenttia. Hesarille sopisi mainiosti, että se nousisi vaikkapa 22 prosenttiin valtiovarainministeriön viimeisimpien pähkäilyjen mukaisesti. Valtionvarainministeriö lienee ehdottamassa, että siirryttäisiin yhtenäiseen 22 prosentin arvonlisäverokantaan.
En ole tarkemmin valtionvarainministeriön pähkäilyihin uskaltanut tutustua, koska ne kuulostavat niin pelottavilta, ja koska on ollut kiinnostavampaakin ilonaihetta noiden kuuluisien Kreikan ja kohta vähän myös muiden vakuusjärjestelyjen ympärillä. Hei vaan päähallituspuolueet ihan tasapuolisesti muuten.
Hesari perustelee kantaansa ruuan arvonlisäveron nostoon muun muassa sillä, että saman edun alemmasta arvonlisäverosta saavat myös varakkaat eivätkä pelkästään vähemmän varakkaat. Voisiko Hesarin pääkirjoitustoimitus nyt lopultakin päättää kantansa seuraavaan ongelmaan? Kun Hesari ja kaikki muut lehdet siinä mukana aina jaksavat muistuttaa, miten kateellisia suomalaiset ovat, ja varsinkin vähävaraiset runsasvaraisille, niin kuinka se nyt on, pitääkö olla kateellinen vai eikö pidä olla kateellinen. Nimittäin nyt kun vähävaraiset ruuankuluttajat eivät ole ymmärtäneet olla kateellisia varakkaille ruuankuluttajille, Hesarin pääkirjoitustoimitus oikein usuttamalla usuttaa tähän kateuteen. Nyt siis pitäisi olla kateellinen varakkaille, jotka myös saavat matalan arvonlisäveron edun itselleen.
En ole ymmärtänyt olla tähän mennessä tuolla tavalla kateellinen tai täsmällisesti sanoen katkera rikkaille, mutta pakko kai tässä on ruveta kateuksissaan ajamaan ruuan arvonlisäveron korotusta ihan vain varakkaiden kiusaksi.
Hesari siis lämpimästi suosittelee (lievä ilmaus) ruuan arvonlisäveron nostamista reippaasti. Toki siinä samalla Hesari luettelee ihme kyllä myös lehtitilausten arvonlisäveron nostamisen nykyisestä 10 prosentista siihen samaan 22 prosenttiin. Tässä näyttääkin olevan jyrkkä linjanmuutos. Tähän asti Hesari ja muut sanomalehdet ovat käyttäneet kaiken lyyrisen voimansa lehtitilausten arvonlisäveron mataluuden puolesta.
Sivumennen sanoen Hesarilla ja muilla sanomalehdillä ei tunnu olevan taktista eikä strategista ajattelua mukana oman etunsa kannalta siinä, miten lehtien verotus kannattaisi järjestää nykyisessä murroksessa. Mutta sama se, kuinka nopeasti käyrä laskee. Toinen taktisesti ja strategisesti järkevä veto voisi olla, että sanomalehdet puolustaessaan empaattisesti ihmistä esimerkiksi verokysymyksissä hankkisivat samalla myötätuntoa lehtien perustelluille tai jopa hiukan perustelemattomillekin veronäkemyksille. En ole käsittääkseni ensimmäinen, jolla on tämänsuuntaisia ajatuksia sanomalehtien nykymenosta.
Kuten totesin, Hesarin arvonlisäveronäkemys merkitsee uutta markkinavaltausta vähävaraisten suuntaan mutta samalla myös uutta ennenkokematonta terveysriskiä vähävaraisten keskuudessa. Pahimmillaanhan on odotettavissa, että ruuan arvonlisävero nousee 22 prosenttiin. Tällaisen tulevaisuuden edessä moni miettii vastuullisesti, miten voisi nipistää elintarvikekuluistaan. Tämä muuten on ihan vakava asia, eikä esimerkiksi Hesarin pidä syyllistyä yksioikoisiin kansantaloudellisiin latteuksiin vaan Hesarin johtavana sanomalehtenä pitää tarjota tasapainottavia eheitä ratkaisuehdotuksia. Ei siis pidä syyllistyä pelkkään kansantalouspopulismiin ruuan arvonlisäverotuksen yhteydessä. No nyt harhauduin mediakasvatuksen puolelle, joten jatketaan varsinaisesta asiasta. Kun kuluttaja joutuu nipistämään elintarvikkeiden ostamisesta, voi pahimmillaan tulla mieleen että onko vielä olemassa edes hetken jokin tuoteryhmä jolla olisi ruokaakin alempi arvonlisäverokanta ja jota voisi mahdollisesti syödä jos vain sisäkalut kestävät. Voi tulla mieleen, olisiko esimerkiksi sanomalehti, tässä tapauksessa Hesari, sellainen.
Tuohon Hesarin tai minkään muunkaan ravinnosta poikkeavan syömiseen ei kuitenkaan kenenkään pidä ryhtyä. Teen nyt varmuuden vuoksi sen virheen, että ilmoitan lukijoille ja sanomalehtien toimituksille että juttuni on ollut osittain tyylilajiltaan sarkasmia tai jotain. Siellä seassa on kuitenkin ihan sellaisenaan vakavaa asiaa, kuten tuo että kun heitellään ehdotuksia ruuan arvonlisäveron nostamiseksi perustellen sitä noilla kahdella mainitulla seikalla, niin se ei riitä, vaan pitää tuoda siihen rinnalle jotakin muuta tasapainottavaa. Näin pitää aina toimia merkittävissä asioissa. Toki jos arvomaailma on kohtuuttoman kova ja myös seurauksiltaan epätarkoituksenmukainen, niin lehden valitsema linja on siinä mielessä täysin johdonmukainen.
Kansantalouden ja vähävaraisuus-varakkuus-näkökulman lisäksi Hesari mainitsee verotuksen yksinkertaistamisen, kun se perustelee arvonlisäverokantojen yhtenäistämistä. En ole lainkaan varma, onko nykytekniikan kanalta tuolla yksinkertaisuudella merkitystä.
Loppuun laitan pari irrallista virkettä.
1. Antaa mennä kun on alamäki.
2. Päivä tai kaksi on ollut hiljaista uutismaailmassa. Se ei oikein tunnu normaalilta. Mitä kuulemme seuraavaksi?
3. Paras kuulemani mietelmä on: Eilen meni paremmin kuin tänään, tänään paremmin kuin huomenna.
4. Kohta 3 on osoitus optimistisesta suhtautumisesta huumoriin.
On valitettavasti niin, että Hesari kannattaa pääkirjoituksessaan (5.6) ruuan arvonlisäveron nostamista oikein roimasti. Verohan alennettiin yleistä arvonlisäverotasoa alemmaksi muutama vuosi sitten, mutta on toki noussut sen jälkeen samoilla prosenttiyksiköillä kuin yleinen arvonlisävero. Ruuan arvonlisävero taitaa olla nyt 14 prosenttia. Hesarille sopisi mainiosti, että se nousisi vaikkapa 22 prosenttiin valtiovarainministeriön viimeisimpien pähkäilyjen mukaisesti. Valtionvarainministeriö lienee ehdottamassa, että siirryttäisiin yhtenäiseen 22 prosentin arvonlisäverokantaan.
En ole tarkemmin valtionvarainministeriön pähkäilyihin uskaltanut tutustua, koska ne kuulostavat niin pelottavilta, ja koska on ollut kiinnostavampaakin ilonaihetta noiden kuuluisien Kreikan ja kohta vähän myös muiden vakuusjärjestelyjen ympärillä. Hei vaan päähallituspuolueet ihan tasapuolisesti muuten.
Hesari perustelee kantaansa ruuan arvonlisäveron nostoon muun muassa sillä, että saman edun alemmasta arvonlisäverosta saavat myös varakkaat eivätkä pelkästään vähemmän varakkaat. Voisiko Hesarin pääkirjoitustoimitus nyt lopultakin päättää kantansa seuraavaan ongelmaan? Kun Hesari ja kaikki muut lehdet siinä mukana aina jaksavat muistuttaa, miten kateellisia suomalaiset ovat, ja varsinkin vähävaraiset runsasvaraisille, niin kuinka se nyt on, pitääkö olla kateellinen vai eikö pidä olla kateellinen. Nimittäin nyt kun vähävaraiset ruuankuluttajat eivät ole ymmärtäneet olla kateellisia varakkaille ruuankuluttajille, Hesarin pääkirjoitustoimitus oikein usuttamalla usuttaa tähän kateuteen. Nyt siis pitäisi olla kateellinen varakkaille, jotka myös saavat matalan arvonlisäveron edun itselleen.
En ole ymmärtänyt olla tähän mennessä tuolla tavalla kateellinen tai täsmällisesti sanoen katkera rikkaille, mutta pakko kai tässä on ruveta kateuksissaan ajamaan ruuan arvonlisäveron korotusta ihan vain varakkaiden kiusaksi.
Hesari siis lämpimästi suosittelee (lievä ilmaus) ruuan arvonlisäveron nostamista reippaasti. Toki siinä samalla Hesari luettelee ihme kyllä myös lehtitilausten arvonlisäveron nostamisen nykyisestä 10 prosentista siihen samaan 22 prosenttiin. Tässä näyttääkin olevan jyrkkä linjanmuutos. Tähän asti Hesari ja muut sanomalehdet ovat käyttäneet kaiken lyyrisen voimansa lehtitilausten arvonlisäveron mataluuden puolesta.
Sivumennen sanoen Hesarilla ja muilla sanomalehdillä ei tunnu olevan taktista eikä strategista ajattelua mukana oman etunsa kannalta siinä, miten lehtien verotus kannattaisi järjestää nykyisessä murroksessa. Mutta sama se, kuinka nopeasti käyrä laskee. Toinen taktisesti ja strategisesti järkevä veto voisi olla, että sanomalehdet puolustaessaan empaattisesti ihmistä esimerkiksi verokysymyksissä hankkisivat samalla myötätuntoa lehtien perustelluille tai jopa hiukan perustelemattomillekin veronäkemyksille. En ole käsittääkseni ensimmäinen, jolla on tämänsuuntaisia ajatuksia sanomalehtien nykymenosta.
Kuten totesin, Hesarin arvonlisäveronäkemys merkitsee uutta markkinavaltausta vähävaraisten suuntaan mutta samalla myös uutta ennenkokematonta terveysriskiä vähävaraisten keskuudessa. Pahimmillaanhan on odotettavissa, että ruuan arvonlisävero nousee 22 prosenttiin. Tällaisen tulevaisuuden edessä moni miettii vastuullisesti, miten voisi nipistää elintarvikekuluistaan. Tämä muuten on ihan vakava asia, eikä esimerkiksi Hesarin pidä syyllistyä yksioikoisiin kansantaloudellisiin latteuksiin vaan Hesarin johtavana sanomalehtenä pitää tarjota tasapainottavia eheitä ratkaisuehdotuksia. Ei siis pidä syyllistyä pelkkään kansantalouspopulismiin ruuan arvonlisäverotuksen yhteydessä. No nyt harhauduin mediakasvatuksen puolelle, joten jatketaan varsinaisesta asiasta. Kun kuluttaja joutuu nipistämään elintarvikkeiden ostamisesta, voi pahimmillaan tulla mieleen että onko vielä olemassa edes hetken jokin tuoteryhmä jolla olisi ruokaakin alempi arvonlisäverokanta ja jota voisi mahdollisesti syödä jos vain sisäkalut kestävät. Voi tulla mieleen, olisiko esimerkiksi sanomalehti, tässä tapauksessa Hesari, sellainen.
Tuohon Hesarin tai minkään muunkaan ravinnosta poikkeavan syömiseen ei kuitenkaan kenenkään pidä ryhtyä. Teen nyt varmuuden vuoksi sen virheen, että ilmoitan lukijoille ja sanomalehtien toimituksille että juttuni on ollut osittain tyylilajiltaan sarkasmia tai jotain. Siellä seassa on kuitenkin ihan sellaisenaan vakavaa asiaa, kuten tuo että kun heitellään ehdotuksia ruuan arvonlisäveron nostamiseksi perustellen sitä noilla kahdella mainitulla seikalla, niin se ei riitä, vaan pitää tuoda siihen rinnalle jotakin muuta tasapainottavaa. Näin pitää aina toimia merkittävissä asioissa. Toki jos arvomaailma on kohtuuttoman kova ja myös seurauksiltaan epätarkoituksenmukainen, niin lehden valitsema linja on siinä mielessä täysin johdonmukainen.
Kansantalouden ja vähävaraisuus-varakkuus-näkökulman lisäksi Hesari mainitsee verotuksen yksinkertaistamisen, kun se perustelee arvonlisäverokantojen yhtenäistämistä. En ole lainkaan varma, onko nykytekniikan kanalta tuolla yksinkertaisuudella merkitystä.
Loppuun laitan pari irrallista virkettä.
1. Antaa mennä kun on alamäki.
2. Päivä tai kaksi on ollut hiljaista uutismaailmassa. Se ei oikein tunnu normaalilta. Mitä kuulemme seuraavaksi?
3. Paras kuulemani mietelmä on: Eilen meni paremmin kuin tänään, tänään paremmin kuin huomenna.
4. Kohta 3 on osoitus optimistisesta suhtautumisesta huumoriin.
tiistai 4. kesäkuuta 2013
No mutta pidetäänkö niistä kiinni? – Kreikan vakuudet meinaan
Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki sanoo (Demokraatti 4.6.), että Suomen kreikkalaispankeilta saamista vakuuksista voidaan pitää kiinni kaikissa tilanteissa.
Tuohon tapaanhan on vakuuteltu useaan kertaan. Kukaan ei ole sen sijaan ilmoittanut, pidetäänkö niistä vakuuksista kiinni. Se kiinnostaisi. Mutta asia tuntuu olevan niin päin, mikä selviää vakuuttelulausuntoja lukiessa, että vakuuksista ei pelkästään voida pitää kiinni vaan niistä saatetaan voida pitää kiinni. Seuraava on lainaus Demokraatin jutusta:
Demokraatin juttu kokonaisuudessaan:
http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/12632-vm-n-hetemaki-kreikka-vakuudet-pitavat
Tuohon tapaanhan on vakuuteltu useaan kertaan. Kukaan ei ole sen sijaan ilmoittanut, pidetäänkö niistä vakuuksista kiinni. Se kiinnostaisi. Mutta asia tuntuu olevan niin päin, mikä selviää vakuuttelulausuntoja lukiessa, että vakuuksista ei pelkästään voida pitää kiinni vaan niistä saatetaan voida pitää kiinni. Seuraava on lainaus Demokraatin jutusta:
Hetemäen mukaan kaikki euromaat ovat hyväksyneet vakuusjärjestelyn. Hän sanoo olettavansa, että ne hyväksyvät myös sen, että Suomi pitää kiinni oikeuksistaan.
Demokraatin juttu kokonaisuudessaan:
http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/12632-vm-n-hetemaki-kreikka-vakuudet-pitavat
maanantai 3. kesäkuuta 2013
Perussuomalaisten maksama HS-sivu ottaa koville
Perussuomalaisten maksama HS-sivu sai aikaan käsittämättömän ”syvällisen” pohdiskeluaallon hyvästä ja pahasta. Pääasiassa kai pahasta ainakin joidenkin pohdiskelijoiden mielestä. Tarkoitan pohdintoja, joissa otetaan esille verovarojen kulkeutuminen Sanoma-konsernin taskuun. Eikä tässä vielä kaikki, sillä sitä kautta nämä verovarat ohjautuvat osittain Sanoman omistajien taskuihin, ja omistajat puolestaan ovat jo muutenkin varakkaita. Mutta ei tämäkään vielä mitään, vaan osa omistajista omistaa puolestaan suuria kansainvälisiä yrityksiä joilla menee jo muutenkin julmetun hyvin. Siis Suomen kansan verovarat kulkeutuvat puoluetuen kautta yksityiseen liiketoimintaan. Näin ilmeisesti ajattelijoiden ajatus etenee, jos siitä mitään ymmärrän tai osaan arvata. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään olla kiinnostunut koko asiasta. Enkä ymmärrä oikein tuota mielenkiintoa, varsinkaan kun siihen ei näytä liittyvän täsmällisyyttä vaan kyse on jostakin tunteenomaisesta reaktiosta.
Osoitetaan nyt hiukan kuitenkin tuon ajattelun kummallisuus. Nyt siirryn alatyyliin hetkeksi. En tiennytkään, että suomalaiset mainostoimistot ulkomaisista puhumattakaan ovat valtion omistuksessa, sillä eihän niistä miljoonista kampanjaeuroista valiteta syvähenkisen sosiologis-filosofisesti mitään, jotka menevät erinäisille viestintätoimistoille vaalikampanjoissa. Nyt tämä 50 tuhatta tai jokin muu summa on saanut aikaan laajan pohdinta-aallon. Käytin edellä ”puoluetuki”-ilmaisua, koska sitä kai nämä ajattelijamme ajattelevat tai jotakin muuta tarkemmin erittelemätöntä yhteistä. Toki jotkut puhuvatkin selkeästi puoluetuesta.
Lievä alatyyli jatkuu edelleen. Siis te ajattelijat, miten Suomen tapaisessa markkinataloudessa tällaiset rahavirrat pitäisi sitten järjestää? Vihjailin tuossa jo, että ongelma poistuisi ilmeisesti sosialisoimalla esimerkiksi viestintäfirmat. Minusta nyt tuntuu, että ajattelijoilta on hukkunut ajatus. Olisiko esimerkiksi hyväksyttävämpää, jos jokin puolue ulkoistaisi viestintänsä vaikkapa minulle yksityishenkilölle? Voisin tuossa blogissa mainostaa isosta rahasta ihan vaikka kuinka paljon. Minähän en ole ainakaan vielä monikansallinen yritys, että helpottaisiko se. Ei kai se sekään voi olla. Jos markkinoilla kilpailu toimii (eihän se tosin kaikin ajoin toimi eikä kaikilla aloilla milloinkaan), niin kyllä kai puoluekin voi huoletta ilman moraalista tuskaa hankkia mainos- tai ilmoituspalvelua vaikkapa suurelta sanomalehdeltä. Mielestäni tässä asiassa kannattaa olla yksinkertainen ja liikoja ajattelematon. En näe ongelmaa, vaikka yritän jopa pinnistellä. Jotenkin hyvällä tahdolla kuvittelen, että jokin juju näillä rahavirroista huolestuneilla nyt on, mutta sitten oma ajatukseni katkeaa enkä milloinkaan onnistu saamaan kiinni pointista. Se pakenee, mikä johtunee siitä että sitä lopultakaan ei ole.
Otan kaksi esimerkkiä siitä, miten tätä verovarojen virtausta yksityiseen liiketoimintaan on lähestytty. Toinen on Uuden Suomen juttu Harri Saukkomaan näkemyksistä, ja toinen on Reijo Liinamaan blogi Demokraatissa. Liinamaan bloggauksen alkuosa koskee ilmeisesti lähinnä sitä, miten kirjoittajan näkemyksen mukaan Soini kuvailee vakuussopimuksen luonnetta, mutta lopuksi myös Liinamaan on näköjään pakko puuttua ilmoituksen rahavirta-kysymykseen.
Uuden Suomen Saukkomaa-juttu on osoitteessa
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/59644-soinin-veto-huvittaa-verorahoja-puoluetuen-kautta-hesarille
ja Liinamaan bloggaus osoitteessa
http://blogit.demari.fi/reijolii/2013/06/03/vetta-bensaa-ja-vakuuksia-mita-ihmetta/
Varsinkin Saukkomaa näyttää pohtivan Uuden Suomen jutusta päätellen myös sitä, miten perussuomalaisten HS-sivu toimii informaatio- ja uskottavuusnäkökulmasta. Tämä näyttääkin kiinnostavan suunnattomasti joitakin. Maksullisuus tuntuu olevan painolasti kaikessa. Mielestäni se on yksioikoista ja hämyistä ajattelua. Lukijan pitää ajatella aina sisältö ihan itse, eikä ole mitään ylituomaria, joka pystyisi luotettavasti lukijan vakuuttamaan sisällön totuudellisuudesta tai jostain.
Lopuksi lukekaa Jan Vapaavuoren bloggaus. Myös se liittyy perussuomalaisten HS-sivuun. Ajatus näyttää olevan, että vakuuskeskustelu vie huomion Suomea koskevien suurempien haasteiden hoitamiselta. Vaikka itse kannatan vilkasta ja kriittistä vakuuskeskustelua enkä siltä osin tue Vapaavuoren näkemystä, pidän kirjoitusta sittenkin mielenkiintoisen myönteisenä jopa vakuusasiaa kriittisesti esilläpitävien kannalta, kun vielä ottaa huomioon että kirjoitus tulee päähallituspuolueen ministeriltä. Bloggaus on osoitteessa
http://www.vapaavuori.net/index.php?p=1_3&nid=267
Ja aivan lopuksi. Nyt ei pidä antaa sen vaikuttaa lukukokemukseenne, että asiani koskee nimenomaan perussuomalaisten tempausta. Uskon nimittäin vilpittömästi, että puolustaisin hyvää asiaa joka tapauksessa. Eikä lähtökohtani edes ollut puolustaa mitään puoluetta vaan pottuilla käsittämättömyyksille. Mutta eikö ole parempi, että esittää kantansa myönteisesti eikä aina väitä, että jokin puolue nyt teki taas epäeettisesti. Nyt kyseenalaistin puolestaan joidenkin ”eettiset” pohdiskelut.
Osoitetaan nyt hiukan kuitenkin tuon ajattelun kummallisuus. Nyt siirryn alatyyliin hetkeksi. En tiennytkään, että suomalaiset mainostoimistot ulkomaisista puhumattakaan ovat valtion omistuksessa, sillä eihän niistä miljoonista kampanjaeuroista valiteta syvähenkisen sosiologis-filosofisesti mitään, jotka menevät erinäisille viestintätoimistoille vaalikampanjoissa. Nyt tämä 50 tuhatta tai jokin muu summa on saanut aikaan laajan pohdinta-aallon. Käytin edellä ”puoluetuki”-ilmaisua, koska sitä kai nämä ajattelijamme ajattelevat tai jotakin muuta tarkemmin erittelemätöntä yhteistä. Toki jotkut puhuvatkin selkeästi puoluetuesta.
Lievä alatyyli jatkuu edelleen. Siis te ajattelijat, miten Suomen tapaisessa markkinataloudessa tällaiset rahavirrat pitäisi sitten järjestää? Vihjailin tuossa jo, että ongelma poistuisi ilmeisesti sosialisoimalla esimerkiksi viestintäfirmat. Minusta nyt tuntuu, että ajattelijoilta on hukkunut ajatus. Olisiko esimerkiksi hyväksyttävämpää, jos jokin puolue ulkoistaisi viestintänsä vaikkapa minulle yksityishenkilölle? Voisin tuossa blogissa mainostaa isosta rahasta ihan vaikka kuinka paljon. Minähän en ole ainakaan vielä monikansallinen yritys, että helpottaisiko se. Ei kai se sekään voi olla. Jos markkinoilla kilpailu toimii (eihän se tosin kaikin ajoin toimi eikä kaikilla aloilla milloinkaan), niin kyllä kai puoluekin voi huoletta ilman moraalista tuskaa hankkia mainos- tai ilmoituspalvelua vaikkapa suurelta sanomalehdeltä. Mielestäni tässä asiassa kannattaa olla yksinkertainen ja liikoja ajattelematon. En näe ongelmaa, vaikka yritän jopa pinnistellä. Jotenkin hyvällä tahdolla kuvittelen, että jokin juju näillä rahavirroista huolestuneilla nyt on, mutta sitten oma ajatukseni katkeaa enkä milloinkaan onnistu saamaan kiinni pointista. Se pakenee, mikä johtunee siitä että sitä lopultakaan ei ole.
Otan kaksi esimerkkiä siitä, miten tätä verovarojen virtausta yksityiseen liiketoimintaan on lähestytty. Toinen on Uuden Suomen juttu Harri Saukkomaan näkemyksistä, ja toinen on Reijo Liinamaan blogi Demokraatissa. Liinamaan bloggauksen alkuosa koskee ilmeisesti lähinnä sitä, miten kirjoittajan näkemyksen mukaan Soini kuvailee vakuussopimuksen luonnetta, mutta lopuksi myös Liinamaan on näköjään pakko puuttua ilmoituksen rahavirta-kysymykseen.
Uuden Suomen Saukkomaa-juttu on osoitteessa
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/59644-soinin-veto-huvittaa-verorahoja-puoluetuen-kautta-hesarille
ja Liinamaan bloggaus osoitteessa
http://blogit.demari.fi/reijolii/2013/06/03/vetta-bensaa-ja-vakuuksia-mita-ihmetta/
Varsinkin Saukkomaa näyttää pohtivan Uuden Suomen jutusta päätellen myös sitä, miten perussuomalaisten HS-sivu toimii informaatio- ja uskottavuusnäkökulmasta. Tämä näyttääkin kiinnostavan suunnattomasti joitakin. Maksullisuus tuntuu olevan painolasti kaikessa. Mielestäni se on yksioikoista ja hämyistä ajattelua. Lukijan pitää ajatella aina sisältö ihan itse, eikä ole mitään ylituomaria, joka pystyisi luotettavasti lukijan vakuuttamaan sisällön totuudellisuudesta tai jostain.
Lopuksi lukekaa Jan Vapaavuoren bloggaus. Myös se liittyy perussuomalaisten HS-sivuun. Ajatus näyttää olevan, että vakuuskeskustelu vie huomion Suomea koskevien suurempien haasteiden hoitamiselta. Vaikka itse kannatan vilkasta ja kriittistä vakuuskeskustelua enkä siltä osin tue Vapaavuoren näkemystä, pidän kirjoitusta sittenkin mielenkiintoisen myönteisenä jopa vakuusasiaa kriittisesti esilläpitävien kannalta, kun vielä ottaa huomioon että kirjoitus tulee päähallituspuolueen ministeriltä. Bloggaus on osoitteessa
http://www.vapaavuori.net/index.php?p=1_3&nid=267
Ja aivan lopuksi. Nyt ei pidä antaa sen vaikuttaa lukukokemukseenne, että asiani koskee nimenomaan perussuomalaisten tempausta. Uskon nimittäin vilpittömästi, että puolustaisin hyvää asiaa joka tapauksessa. Eikä lähtökohtani edes ollut puolustaa mitään puoluetta vaan pottuilla käsittämättömyyksille. Mutta eikö ole parempi, että esittää kantansa myönteisesti eikä aina väitä, että jokin puolue nyt teki taas epäeettisesti. Nyt kyseenalaistin puolestaan joidenkin ”eettiset” pohdiskelut.
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Mikä tai kuka vaihtuu seuraavaksi?
Mikä on seuraava suuri uutinen? Mikä muutos tai vaihdos aiheuttaa seuraavan keskustelun? Koko ajan on odottava ilmapiiri.
On kiinnostavaa arvailla, mikä tai kuka vaihtuu seuraavaksi. Otetaan tähän vaikkapa seuraavanlainen lista mahdollisista vaihtujista. Mikä listalla olevista vaihtuu ensimmäisenä, Kreikan valuutta, päätoimittaja vai eduskunta?
Juuri kun ehdin pähkäillä kyseistä järjestystä, satuin lukemaan Suomenmaasta komissaari Olli Rehnin toteamuksen, että euron hajoamisen uhka on väistynyt. Asia selvä. Kreikan tai jonkin muun euromaan valuutan vaihtuminen voidaan unohtaa, joten siirrytään päätoimittajavaihdoksiin. Juuri kun aloin arvuutella sinänsä jo muutenkin mahdotonta kysymystä, minkä median päätoimittaja vaihtuisi seuraavaksi, satuin lukemaan uutisen Markkinointi&Mainonnasta että erään erikoisjulkaisun päätoimittaja vaihtuu. Ja kyllä se on mielenkiintoista, miten samoin sanoin nämä vaihdokset viime päivinä on perusteltu. Liikuttavan samanlaista puhetta. Joko siellä on ”luottamuspulaa” tai halua uudistua vieläkin nopeammin ja mikä herttaisinta olla lähempänä lukijaa yhä syvemmin ja kokemuksellisemmin. Ihanaa eli somaa.
Kun siis päätoimittajaliikekin on jo lähes jokapäiväistä, jätetään myös se suosiolla pois arvauslistalta. Seuraava päätoimittajavaihdos voi lisäksi tapahtua ihan missä tahansa eikä todennäköisesti siellä päinkään missä kuvittelisi. Lisäksi on vaikea luokitella tässä suhteessa medioita merkittäviksi ja vähemmän merkittäviksi, sillä esimerkiksi poliittinen lehti puoluesidoksensa takia on hyvin kiinnostava seurattava vaikka sillä ei kaupallista tai tiedonvälityksellistä merkitystä kovin paljon olisi.
Kuivui siis kokoon lista. Jäi eduskunta jäljelle. Kun kilpailee yksin, on helppo ”voittaa”.
Juttu komissaari Rehnin eurototeamuksesta on osoitteessa:
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/rehn_euron_hajoamisesta_ei_ole_en%C3%A4%C3%A4_pelkoa_6397266.html
On kiinnostavaa arvailla, mikä tai kuka vaihtuu seuraavaksi. Otetaan tähän vaikkapa seuraavanlainen lista mahdollisista vaihtujista. Mikä listalla olevista vaihtuu ensimmäisenä, Kreikan valuutta, päätoimittaja vai eduskunta?
Juuri kun ehdin pähkäillä kyseistä järjestystä, satuin lukemaan Suomenmaasta komissaari Olli Rehnin toteamuksen, että euron hajoamisen uhka on väistynyt. Asia selvä. Kreikan tai jonkin muun euromaan valuutan vaihtuminen voidaan unohtaa, joten siirrytään päätoimittajavaihdoksiin. Juuri kun aloin arvuutella sinänsä jo muutenkin mahdotonta kysymystä, minkä median päätoimittaja vaihtuisi seuraavaksi, satuin lukemaan uutisen Markkinointi&Mainonnasta että erään erikoisjulkaisun päätoimittaja vaihtuu. Ja kyllä se on mielenkiintoista, miten samoin sanoin nämä vaihdokset viime päivinä on perusteltu. Liikuttavan samanlaista puhetta. Joko siellä on ”luottamuspulaa” tai halua uudistua vieläkin nopeammin ja mikä herttaisinta olla lähempänä lukijaa yhä syvemmin ja kokemuksellisemmin. Ihanaa eli somaa.
Kun siis päätoimittajaliikekin on jo lähes jokapäiväistä, jätetään myös se suosiolla pois arvauslistalta. Seuraava päätoimittajavaihdos voi lisäksi tapahtua ihan missä tahansa eikä todennäköisesti siellä päinkään missä kuvittelisi. Lisäksi on vaikea luokitella tässä suhteessa medioita merkittäviksi ja vähemmän merkittäviksi, sillä esimerkiksi poliittinen lehti puoluesidoksensa takia on hyvin kiinnostava seurattava vaikka sillä ei kaupallista tai tiedonvälityksellistä merkitystä kovin paljon olisi.
Kuivui siis kokoon lista. Jäi eduskunta jäljelle. Kun kilpailee yksin, on helppo ”voittaa”.
Juttu komissaari Rehnin eurototeamuksesta on osoitteessa:
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/rehn_euron_hajoamisesta_ei_ole_en%C3%A4%C3%A4_pelkoa_6397266.html
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Eräs kansalaisaloite mielenkiintoisessa kannatusvaiheessa
Eräs kansalaisaloite sai kannatukseni. Kyseinen kansalaisaloite on mielenkiintoisessa vaiheessa kannattajamäärän suhteen ottaen huomioon jäljellä olevan ajan. Tutustukaa kansalaisaloitteisiin.
Lisäys:
Kansalaisaloitesivusto https://www.kansalaisaloite.fi/fi
Lisäys:
Kansalaisaloitesivusto https://www.kansalaisaloite.fi/fi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)